Mitä ajattelet leskestä, jolla on 6 kuukauden päästä uusi mies edellisen kuolemasta.

Moni läheisriippuvainen tarvitsee pikaista laastaria. 

Mun kummitäti kun teki kuolemaa (syöpä), niin miehellään oli jo uusi valmiina odottamassa tädin kuolemaa. 

Ei olla tekemisissä enää. 

No voihan joku löytää uuden miehen, vaikka aviomies olisi vielä elossa. Ei se ole yhtään sen kummempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttuni sai vauvan uuden miehensä kanssa alle vuosi aviomiehensä kuoleman jälkeen. Ei siinä muuten mitään, mutta hänellä oli kouluikäisiä lapsia tämän kuolleen aviomiehen kanssa. Kyllä paheksuin tätä lasten vuoksi.

Tämä loputon tarve sotkeutua toisten elämään ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua.

Jos asia ei mitenkään koske sinun elämääsi, miksi pohtia sitä?

Jaahas asianomainen taisi löytää tiensä keskusteluun. Jotkut osaavat ajatella myös lapsia siinä tilanteessa. He ovat menettäneet juuri isänsä ja äiti päättää puskea uutta vauvaa tulemaan uuden ukon kanssa. Kyllä se on ihan älyttömän ajattelematonta. Huono äiti.

Mistä sä tiedät, kuka sen vauvan pani alkuun, ja oikeesti, mitä vttua se sulle kuuluu?

Säälin vain lapsia. Eikä kenellekään jäänyt asiat epäselväksi, kun uusi suhde julkistettiin Suomessa heti kuukauden päästä kuolemasta.

somessa siis julkistettiin.

On vaikea ajatella yhtään mitään, kun itsellä ei ole ollut mitään kunnollista parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Mun kummitäti kun teki kuolemaa (syöpä), niin miehellään oli jo uusi valmiina odottamassa tädin kuolemaa. 

Ei olla tekemisissä enää. 

En ikinä voisi ryhtyä seurustelemaan miehen kanssa jonka vaimo on elossa. En todellakaan pystyisi kunnioittamaan mitään häntäheikkiä. Kunnioitan itseäni niin paljon, että olisin mielummin yksin. 

Muistan  lukeneeni joskus tutkimuksen, jonka mukaan onnellisen avioliiton jälkeen naisleski elää useimmiten loppuelämänsä yksin ja miesleski etsii uuden vaimon. 

Tunnen yhden lesken. Hän kuvittelee olevansa jotenkin parempi yh, koska lasten isä on kuollut. On jo kahden miehen perään muuttanut kakaroiden kanssa ja kuitenkin jäänyt yksin. Näitä ei tietenkään lasketa, koska hän on leski. Katsoo minua nenänvartta pitkin, koska olen eronnut. Minusta hän on todella epävakaa ja huono vanhempi, kun joka miehen perään muutetaan miten sattuu. 

Se, että rakastuuko nainen toiseen mieheen, riippuu siitä millainen hän itse on ja millainen toinen mies on verrattuna omaan mieheen. Ei siitä, onko oma mies elossa vai kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Se, että rakastuuko nainen toiseen mieheen, riippuu siitä millainen hän itse on ja millainen toinen mies on verrattuna omaan mieheen. Ei siitä, onko oma mies elossa vai kuollut.

Avioliitto päättyy kuolemaan, joten ei se kuollut enää ole "oma mies".

Onnittelut! Ei haudassa oleva ole mustasukkainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että rakastuuko nainen toiseen mieheen, riippuu siitä millainen hän itse on ja millainen toinen mies on verrattuna omaan mieheen. Ei siitä, onko oma mies elossa vai kuollut.

Avioliitto päättyy kuolemaan, joten ei se kuollut enää ole "oma mies".

No ei, mutta keksi itse parempi tapa miten asian voisi ilmaista. 

Vierailija kirjoitti:

Kerkesikö entinen edes jäähtyä?

Voin kertoa että kyllä jäähtyi jo sinä muutaman tunnin aikana kun olin sairaalassa mieheni kuoltua. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset hankkii uuden lapsenkin, vaikka edellinen voi kuolla. Uuden hankkiminen ei mitenkään liity suruun. Suru ja ikävä pysyy, mutta niiden kanssa, pitää oppia elämään ja elämän on jatkuttava. 

Ihan teeskentelyä jotkut vuoden suruajat. Jos ihastuu niin sille voi ja kannattaa antaa mahdollisuus.  

Niin ja ite aattelen että suruahan voi kestää ties kuinka kauan, siis kymmeniä vuosia.. sekö aika sitten pitää yksin olla? 

Elämä kuitenkin jatkuu...

Että suruprosessi ja luopuminen on aloitettu jo ennen kuolemaa ja että henkilö ei välitä sivullisten mielipiteistä.

Kyllähän se aito on kivempi/kovempi kuin joku kumipatukka.

Ihmettelen kyllä tuota mikä hyvin tulee tässäkin ketjussa ilmi, että nopeasti toipuvat ihmiset olisivat jotenkin itsekkäämpiä tai loukkaavampia, muita kohtaan kuin ne joilla toipuminen ottaa aikaa.

Keneltä se on muka pois tai miten se on epäilyttävää jos esim, pitkästä suhteesta tai vaikka nyt siitä puolison menehtymisestä pääsee yli nopeasti?

Eikö se olisi vielä pahempaa jos tämä nopeasti toipuvat joutuisivat esittämään joillekkin moraalinvartioille tai raamittajille että kyllä tässä edelleen surraan vaikka haluaisivat jatkaa jo elämää eteenpäin.

En mennyt itse naimisiin enkä mene, joten tasapainon vuoksi jotkut menee sitten moneen kertaan.

Rakkaus ja avioliitto ovat minusta kaksi täysin eri asiaa. Avioliitto on taloudellinen sopimus. Rakastaa voi ilmankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset hankkii uuden lapsenkin, vaikka edellinen voi kuolla. Uuden hankkiminen ei mitenkään liity suruun. Suru ja ikävä pysyy, mutta niiden kanssa, pitää oppia elämään ja elämän on jatkuttava. 

Ihan teeskentelyä jotkut vuoden suruajat. Jos ihastuu niin sille voi ja kannattaa antaa mahdollisuus.  

Niin ja ite aattelen että suruahan voi kestää ties kuinka kauan, siis kymmeniä vuosia.. sekö aika sitten pitää yksin olla? 

Elämä kuitenkin jatkuu...

 

Niin ja jonkun miehen kuoleman sureminen ei automaattisesti tarkoita, että vieläkin kokisi hänet elämänsä suureksi rakkaudeksi. Voihan sitä surra sellaistakin vainajaa, jota kohtaan ei ole koskaan tuntenut mitään romanttista.