Mitä ajattelet leskestä, jolla on 6 kuukauden päästä uusi mies edellisen kuolemasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali ja terve ihminen ei koe halua olla uudessa romanttisessa suhteessa vain kuukausia rakkaan kuolemansa jälkeen. Ketjun viesteistä päätellen täällä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan rakastaneet ja/tai, joilla on huono omatunto jostain, mistäköhän... 

Tämä! Täällä on todella pinnallisen ja kylmän oloista porukkaa, joille parisuhteet ovat oikeasti kuin jotain kulutustavaraa. No, vastaa kyllä sitä nykyajan yleistä kuvaa, jonka olen itsekin ihmissuhteista saanut. En voisi kuvitellakaan jos oma puoliso nyt yllättäen kuolisi, että puolen vuoden päästä olisi uusi heila kainalossa, jonka kanssa on vakaa aikomus olla loppuelämä uutena syvänä rakkautena ja samalla kävisin edellisen haudalla häntä aidosti surren.

Kuvittelu onkin aivan turhaa, koska todellisuus ei useinkaan vastaa kuviteltua. Lasteni isällä ei ole hautaa vaan tuhkat on siroteltu mereen. Totta kai lasten kanssa puhutaan isästä, mutta ei meillä ole hautapaikkaa missä kävisimme seisomassa ja suremassa. Tunnut käsittävän surun hyvin muodolliseksi ja pinnalliseksi asiaksi, mitä vaan suoritetaan tietyllä tavalla.

Jo pitää olla kova syyhy pillussa, jos ei malta odottaa kunnolla edes edellisen ruumiin kylmenneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä teitä pällejä oikein sikiää?

Uuspuritaanisia, kylmiä kusipäitä, jotka yritätte määräillä muiden elämää, kuolemaa ja suremisen tapaa.

Menkää itseenne ja hävetkää jos edes osaatte.

Älä pura moraalittomuudestasi kumpuavaa katkeruutta muihin. Me vain näytämme omaa peilikuvaasi itsellesi. 

Höpö höpö. Minulta ei ole kuollut puolisoa, mutta sinulla ei ikinä ole ketään rakasta ollutkaan (minulla se nukkuu vieressä ja lähtee töihin 6.30).

Moraali on suussasi tyhjä sana, jolla hakkaat muita perverssin viharunkkaamisesi tahtiin. Olet iljettävä kivenalusmato.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali ja terve ihminen ei koe halua olla uudessa romanttisessa suhteessa vain kuukausia rakkaan kuolemansa jälkeen. Ketjun viesteistä päätellen täällä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan rakastaneet ja/tai, joilla on huono omatunto jostain, mistäköhän... 

Tämä! Täällä on todella pinnallisen ja kylmän oloista porukkaa, joille parisuhteet ovat oikeasti kuin jotain kulutustavaraa. No, vastaa kyllä sitä nykyajan yleistä kuvaa, jonka olen itsekin ihmissuhteista saanut. En voisi kuvitellakaan jos oma puoliso nyt yllättäen kuolisi, että puolen vuoden päästä olisi uusi heila kainalossa, jonka kanssa on vakaa aikomus olla loppuelämä uutena syvänä rakkautena ja samalla kävisin edellisen haudalla häntä aidosti surren.

Minä ainakin itse toivoisin, että jos kuolisin niin puolisollani olisi puolen vuoden päästä uusi rakas ihminen elämässään, ainakin jos se olisi sitä mitä hän haluaa. Todella itsekästä ajatella että hänen täytyisi jäädä jotenkin pitämään minua alttarilla, mieluummin haluaisin että hänen onnellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali ja terve ihminen ei koe halua olla uudessa romanttisessa suhteessa vain kuukausia rakkaan kuolemansa jälkeen. Ketjun viesteistä päätellen täällä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan rakastaneet ja/tai, joilla on huono omatunto jostain, mistäköhän... 

Tämä! Täällä on todella pinnallisen ja kylmän oloista porukkaa, joille parisuhteet ovat oikeasti kuin jotain kulutustavaraa. No, vastaa kyllä sitä nykyajan yleistä kuvaa, jonka olen itsekin ihmissuhteista saanut. En voisi kuvitellakaan jos oma puoliso nyt yllättäen kuolisi, että puolen vuoden päästä olisi uusi heila kainalossa, jonka kanssa on vakaa aikomus olla loppuelämä uutena syvänä rakkautena ja samalla kävisin edellisen haudalla häntä aidosti surren.

Kuvittelu onkin aivan turhaa, koska todellisuus ei useinkaan vastaa kuviteltua. Lasteni isällä ei ole hautaa vaan tuhkat on siroteltu mereen. Totta kai lasten kanssa puhutaan isästä, mutta ei meillä ole hautapaikkaa missä kävisimme seisomassa ja suremassa. Tunnut käsittävän surun hyvin muodolliseksi ja pinnalliseksi asiaksi, mitä vaan suoritetaan tietyllä tavalla.

Pääpointtihan näissä keskusteluissa nyt on ollut suruaika. Ei niinkään se, että onko jollain konkreettinen hautapaikka. Kyllä minua ainakin ketuttaisi, jos nyt vaikka yllättäen kuolisin ja sitten nykyisellä kumppanilla olisi jo vuoden vaihteessa uusi vakisoiro vaossa.

Itse en edes tiedä, missä olisin tavannut toisen miehen pian puolison kuoleman jälkeen. En jaksanut juurikaan käydä missään. Makasin vain sängyssä ja olin lähes toimintakyvytön. Hyvä kun jaksoin kaupasta ruokaa hakea.

Elämä on nyt. Jos kuolisin, toivoisin että puoliso eläisi elämäänsä. Ei asia kuuluisi enää minulle että miten.

Elämä on tässä ja nyt. Lesken syli se on lämpöinen........

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä on jo uusi kumppanikin, joka ylipäätään alkaa suhteeseen noin nopeasti toisen kuoleman jälkeen. Minä en ottaisi henkilöä, jolla on vasta 6 kuukautta sitten kuollut puoliso. En todellakaan.

Älä ota. Et varmasti oikeasti koskaan ollut edes sellaisessa tilanteessa, joten helppo puhua mitä sattuu.

Minä menin suhteeseen lesken kanssa, jonka puoliso oli menehtynyt 6kk aikaisemmin. Heillä oli ollut pitkä ja onnellinen avioliitto. Nyt meillä on vuosia kestänyt onnellinen parisuhde. Ennemmin leski kuin eronnut, joka ei osaa parisuhteestaan huolehtia. Miksi ero muuten olisi tullut?

Lainaukset ei taas vaihteeksi toimi, mutta useammassakin kommentissa ihmetellään, miten voi olla uusi loppuelämän kumppani niin pian kainalossa. Ei kai kukaan tuossa vaiheessa tiedäkään, onko se loppuelämän kumppani? On vaan tavattu uusi ihminen, jonka kanssa on sillä hetkellä hyvä olla. Joka tukee ja kuuntelee kriisissä. Vasta aika ja tutustuminen näyttää kestääkö se suhde.

Vierailija kirjoitti:

Itse en edes tiedä, missä olisin tavannut toisen miehen pian puolison kuoleman jälkeen. En jaksanut juurikaan käydä missään. Makasin vain sängyssä ja olin lähes toimintakyvytön. Hyvä kun jaksoin kaupasta ruokaa hakea.

Sieltä kai, mistä sitä lohtua haetaan. Jotkut seurakunnasta, toiset leskien vertaistukiryhmistä, kolmannet harrastuksista. Ihmiset käsittelee surunsa eri tavoin. Jotkut makaa vaan lamaantuneena peiton alla kotona, mutta toiset taas ei pysty olemaan paikallaan, pitää päästä purkamaan surua ja ahdistusta esimerkiksi puhumiseen tai tekemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali ja terve ihminen ei koe halua olla uudessa romanttisessa suhteessa vain kuukausia rakkaan kuolemansa jälkeen. Ketjun viesteistä päätellen täällä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan rakastaneet ja/tai, joilla on huono omatunto jostain, mistäköhän... 

Tämä! Täällä on todella pinnallisen ja kylmän oloista porukkaa, joille parisuhteet ovat oikeasti kuin jotain kulutustavaraa. No, vastaa kyllä sitä nykyajan yleistä kuvaa, jonka olen itsekin ihmissuhteista saanut. En voisi kuvitellakaan jos oma puoliso nyt yllättäen kuolisi, että puolen vuoden päästä olisi uusi heila kainalossa, jonka kanssa on vakaa aikomus olla loppuelämä uutena syvänä rakkautena ja samalla kävisin edellisen haudalla häntä aidosti surren.

Minä ainakin itse toivoisin, että jos kuolisin niin puolisollani olisi puol

Sama, en käsitä tuollaista pohjatonta itsekkyyttä että toivotaan toisen suunnilleen hautaavan itsensä elävältä mukaan. Eikö rakkauteen kuulu se, että halutaan toiselle hyvää?

Vierailija kirjoitti:

Lainaukset ei taas vaihteeksi toimi, mutta useammassakin kommentissa ihmetellään, miten voi olla uusi loppuelämän kumppani niin pian kainalossa. Ei kai kukaan tuossa vaiheessa tiedäkään, onko se loppuelämän kumppani? On vaan tavattu uusi ihminen, jonka kanssa on sillä hetkellä hyvä olla. Joka tukee ja kuuntelee kriisissä. Vasta aika ja tutustuminen näyttää kestääkö se suhde.

Tuollainen kuvaamasi ihminen ei olekaan uusi kumppani, vaan jonkin sortin panolaastari tms. Jos sinä edelleen olet kriisissä ja tarvitset kuuntelijaa, niin ei se ole sen uuden kumppanin "toimenkuva". Sen ihmisen kuuluu olla sinulle uusi kumppani, ei mikään vanhan korvike.

Vierailija kirjoitti:

6kk on aika pitkä aika. En ajattele että lesken pitäisi ikuisesti tuhkaa ripotella ylleen. Tapailukumppani on ihan normaalia eteenpäin menemistä jo 6kk jälkeen minusta. 

Sitten toisessa ketjussa mulle irvistellään, että vuosi on lyhyt aika erosta ja uuden parisuhteen haluamisesta. 

Mun mielestä 6kk on lyhyt aika puolison kuolemasta. Onko edes toista oikeasti rakastanut jos noin nopeasti pystyy olemaan toisen kanssa. Joo joo ihmiset on erilaisia ja lässyn lässyn, mutta kyllä tuo kertoo ihmisestä paljon jos noin nopeasti puolison kuoleman jälkeen voi jo olla toisen kanssa.

En todellakaan voisi uutta parisuhdekumppania hommata jo puolen vuoden jälkeen toisen kuolemasta. Irtosuhteita voisin harrastaa, koska ne eivät merkitse minulle mitään, mutta uuden kumppanin paikkaa ei todellakaan otettaisi kuoleman jälkeen muutamien kuukausien päästä.

Jos ajattelee omalle kohdalle, niin kyllähän sitä toivoisi kumppaninsa olevan onnellinen. Mutta tuntuisi tietysti paljon paremmalta, jos se mikä tekee kumppanin onnelliseksi ei olisi parisuhde jonkun muun kanssa. Enhän itsekään olisi onnellinen, jos olisin jonkun toisen kanssa suhteessa, vaan se vähentäisi onnellisuuttani.

Usein sanotaan, että pääasia että puoliso on onnellinen, eihän sitä itse enää kuolleena tiedä että puolisolla on joku uusi. Se on aika ristiriitainen perustelu, koska kuolleena ei tiedä sitäkään että leski on onnellinen.