Mitä mieltä olet yleistyneestä tavasta heittää vainajan tuhkat mereen tai kesämökille

Mikäli harrastaa sukututkimusta, on hienoa, kun löytää jonkun esivanhemman hautakiven. Tulee konkreettinen tunne siitä  että täällä hän on elänyt, täällä minun juureni ovat.

Olen sanonut lapsilleni että minä menen uunin kautta mereen eikä pappia siunaamaan. Sen jälkeen voivat mennä kahville jos haluavat ja mihin haluavat 

Tampereella tuhkat voi sirotella Pyhäjärveen tietyltä paikalta, ja toivoisin että mulle tehtäisiin aikanaan juuri niin. Asun Pyhäjärven rannalla, eikä mua haittaa ajatus, että uin järvessä jossa on myös häviävän pieni osuus vainajien tuhkaa.

Minut voi heittää kompostiin. Olenpa sitten kerrankin edes hiukan hyödyksi.

Vierailija kirjoitti:

Oulu tarjoaa Toppilan kärjessä paikan tuhkien laskemiseen Itä-mereen. Ajattelin käyttää sitä, virkatyönä. Omaisuus eli perintö menee tiettyihin tarkoituksiin, mutta ei ainakaan lähisuvulle.

Itä-mereen ? Taitaa olla ihan Perämeri. 

Vierailija kirjoitti:

Nimeä ei jää mihinkään, ei edes pientä laattaa. Tykkään käydä omaisteni haudalla. Sitäkö halutaan välttää, ettei jää mitään vaivaa lapsille?

En tiedä muista. Minusta kuolleen kehon jäänteiden äärellä palvominen on turha rituaali.

Se mitä minusta on jäljellä on läheisteni muistoissa. Hautausmaalla ei ole mitään.

isäni tuhkat ripoteltiin mereen. Itselle jäi siitä positiivisemmat fiilikset kuin esim. hautaanlaskuissa. Kun tuhkat on meressä, niin periaatteessa sitten mikä tahansa merenranta käy hyvin muistopaikaksi: ei tarvitse lähteä viemään pahimmillaan toiselle puolen suomea kukkia haudalle tai stressata haudan kunnossapidosta tai miettiä, että jos sinne vie hienomman kynttilän tai jonkun kauniin lyhydyn, niin joku varastaa sen.

Olen aina halunnut, että minutkin tuhkataan, mutta en ole ollut varma mihin toivon tuhkani sijoitettavan. On yksi järvi, joka on minulle hyvin merkityksellinen ja meillä on siihen vesiosuus, joten ei tarvita edes muuta kuin oma lupa sinne laskemiseen, mutta toisaalta merikin olisi kiva paikka, tai sitten oma puutarha ja sinne kasvien hyödyksi tuhkat. En kaipaa ainakaan itselleni mitään erityistä kiinteää muistelupaikkaa: läheiseni muistelkoot missä haluavat ja miten haluavat. En kaipaa mitään hautakiveäkään muistoksi vieraille siitä, että tämänkin niminen ihminen asui planeetalla silloin ja silloin.

Miksi ihmiset kammoksuu tutkien sirottelua järveen tai mereen? Esimerkiksi Itämeressä on ihan tiedetysti ruumiita, esimerkiksi kaikki Estonian uhrit. Silti ihmiset ui Itämeressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Virallisesti tuhkia ei saa heittää minne haluaa, koska niilläkin on hautarauha. Mutta eipä kukaan ole tarkastamassa heitetäänkö ne muistolehtoon tai vastaavaan, vai vaikka takapihalle.

Ei tuhkia luovuteta ilman virallista loppusijoituspaikkaa.

Maanomistajan lupa tarvitaan. Ei muuta.

Hieno tapa tämä, palautetaan ihminen sinne minne hän halusi, eikä haittaa ketään. Ei haaskaa luonnonvaroja, ei madot järsi eikä hiiret.

Ongelma tulee vasta sitten, kun halutaan muistella vainajaa ja halutaan sinne mökkirantaan, joka onkin myyty muille. Omalla mökillä näin kävi, yllättäen viime kesänä paikalle pelmahti viisi autollista väkeä, että saavatko hetkiseksi mennä laiturille. Kiellettiin, ei auttanut heidän selittelyt siitä, että tämä oli Keijolle tärkeä merenrantapaikka ja 10 vuotta sitten

Kyllä mä mielummin muistelen miestäni avioliittomme parhaiden hetkien paikalla, ei surullisella.

Vierailija kirjoitti:

Tuhka vaikuttaa maahan samalla tavalla kuin kalkki, eli nostaa maan pH-arvoa. Tuhkaa voi huoletta lisätä vuosittain marja- ja hedelmäkasveille, puille ja pensaille sekä nurmikolle. (Viherpeukalot)

Mutta tuhkaa pitää laittaa merkittäviä määriä, että sillä olisi kalkitusvaikutusta.

Ihmisen tuhkalla siroteltuna ei käytännössä ole mitään kalkitus- tai lannoitus(fosfori, kalium, kalsium)vaikutusta.

Eri asia muistolehdossa, jossa sirotellaan jatkuvasti tuhkaa samalle alueelle.

Sitä mieltä, että arkku maksaa, kivilaatta maksaa, hautapaikka ja sen ylläpito maksaa. Todella PALJON.



Luulen, että suurin syy yleistyneeseen tapaan on tämä rahakysymys.

Vierailija kirjoitti:

Mikäli harrastaa sukututkimusta, on hienoa, kun löytää jonkun esivanhemman hautakiven. Tulee konkreettinen tunne siitä  että täällä hän on elänyt, täällä minun juureni ovat.

Hautausmaat täyttyvät.

Vierailija kirjoitti:

Mikäli harrastaa sukututkimusta, on hienoa, kun löytää jonkun esivanhemman hautakiven. Tulee konkreettinen tunne siitä  että täällä hän on elänyt, täällä minun juureni ovat.

 

Meillä on pieni suku, mutta yhdellä paikkakunnalla yhdessä hautausmaassa tuntuu olevan vain meidän sukunimisiä ihmisiä. En ole koskaan tavannut heistä yhtäkään. Tuolla paikkakunnallakin olen käynyt vain kerran. Läheisemmät sukulaiset ovat sitten asuneet jo muualla.

itseäni lämmitti enemmän ajatus tai tieto siitä, että geenitutkimuksen avulla oli selvitetty sukumme esivanhempi ja hänen asuinpaikkansa. Oli Euroopassa ja haaveissani on joskus käydä niillä paikoilla katsomassa, että sieltä ne meidän suvun juuret ovat lähteneet ja päätyneet erinäisten mutkien kautta suomeen.

Vierailija kirjoitti:

Nimeä ei jää mihinkään, ei edes pientä laattaa. Tykkään käydä omaisteni haudalla. Sitäkö halutaan välttää, ettei jää mitään vaivaa lapsille

Hautausmailla on paikka missä voi käydä muistelemassa muualle haudattuja, sinne voi ostaa myös pelkän laatan, jos omaiset haluaa se tulee kiveen muiden nimien jatkoksi. 

Ihan sama omien tuhkieni kohdalla mitä niille tehdään.

Mun avomiehen tuhkat on kätketty uurnassa muistolehtoon. Hän kuoli äkillisesti ja siksi -ollessani sekaisin - pyysin hautaustoimistosta pienen erän tuhkaa erilliseen boxiin itselleni ja sen sainkin.

Pidin boxia hyllyllä monet vuodet, jolloin se alkoi ärsyttää lopuksi. Taloyhtiön talkoisiin tilattiin siirtolava kaatiskamoja varten. Illalla astelin boxin kanssa sen luo ja heitin tuhkat ja boxin sinne. Siinä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oulu tarjoaa Toppilan kärjessä paikan tuhkien laskemiseen Itä-mereen. Ajattelin käyttää sitä, virkatyönä. Omaisuus eli perintö menee tiettyihin tarkoituksiin, mutta ei ainakaan lähisuvulle.

Itä-mereen ? Taitaa olla ihan Perämeri. 

Perämeri on osa Itämerta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimeä ei jää mihinkään, ei edes pientä laattaa. Tykkään käydä omaisteni haudalla. Sitäkö halutaan välttää, ettei jää mitään vaivaa lapsille?

En tiedä muista. Minusta kuolleen kehon jäänteiden äärellä palvominen on turha rituaali.

Se mitä minusta on jäljellä on läheisteni muistoissa. Hautausmaalla ei ole mitään.

Sama.Sitä on edellisen kesän kukkasia ja menneen talven lumia sitten. Jos joku muistaa niin muistaa muttei ole pakko.

Vierailija kirjoitti:

Mikäli harrastaa sukututkimusta, on hienoa, kun löytää jonkun esivanhemman hautakiven. Tulee konkreettinen tunne siitä  että täällä hän on elänyt, täällä minun juureni ovat.

 

Hautapaikat ovat melko lyhytikäisiä nykyään. Muutamia kymmeniä vuosia ja siinä tilalla on joku toinen ja kivi murskattu jonnekin raksan täytemaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama omien tuhkieni kohdalla mitä niille tehdään.

Mun avomiehen tuhkat on kätketty uurnassa muistolehtoon. Hän kuoli äkillisesti ja siksi -ollessani sekaisin - pyysin hautaustoimistosta pienen erän tuhkaa erilliseen boxiin itselleni ja sen sainkin.

Pidin boxia hyllyllä monet vuodet, jolloin se alkoi ärsyttää lopuksi. Taloyhtiön talkoisiin tilattiin siirtolava kaatiskamoja varten. Illalla astelin boxin kanssa sen luo ja heitin tuhkat ja boxin sinne. Siinä se.

Tämä ei kyllä onnistu Suomessa, sillä uurna sinetöidään ja tuhkaa ei siellä jaeta. Toki jos uurnan luovuttamisen jälkeen rikot sinetin ja otat sieltä osan..,

Sukuhaudat ovat perinne siltä ajalta, kun ihmiset asuivat sukupolvesta toiseen samalla paikkakunnalla ja useita sukupolvia saman katon alla. Nykytilanne on toinen. Jos lähiomaisia ei ole tai jos he asuvat eri puolilla maailmaa, vainajan fyysisistä jäänteistä on turha tehdä heille mihinkään tiettyyn paikkaan sidottua aineellista tai moraalista velvoitetta. Läheiset kykenevät olinpaikastaan riippumatta säilyttämään muistot mielessään, ja sitten kun myös he ovat lähteneet tästä ajasta, asialla ei ole merkitystä enää kenellekään.