Lue keskustelun säännöt.
Kerro miten poikkeat stereotyyppisestä naisesta/miehestä.
Kommentit (657)
Perusmies siis. Piti perustella miksi eroaa perusmiehestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan halua miestä elämääni. Sitä kitinää kotitöiden mahdottomuudesta ja joka ikisestä ostoksesta sain kuunnella riittämiin vuosia sitten päättyneessä parisuhteessa. Monet olettavat minun etsivän itselleni miestä. En jaksa miellyttää miehiä, en todellakaan pukeudu hepeneihin, en ole koskaan halunnut miehiltä vaatteita, hajuvesiä ja koruja. Osaan olla härskimpi suustani kuin monet miehet ja jos minulle riittävästi auotaan päätä, lopputulos on usein se, että isokin mies kirjaimellisesti itkee ja parkuu kun olen niin kauhea. Itsepä aloitti. Juon baarissa monet miehet pöydän alle enkä jaksa laittaa minnekään mitään minimekkoja. Menen baariin ryyppäämään ja siinä se. Minulle saa tarjota drinkin, mutta kiitän kohteliaasti ja palaan omaan pöytääni. Enkä tosiaankaan hinkkaa itseäni miehiä vasten tanssilattialla. En alennu tappelemaan kenenkään kanssa kenestäkään miehestä, jos ukko putoaa kyydistäni niin jatkan matkaa ja jätän tyypin menneisyyteen. En vertaile itseäni muihin naisiin enkä kuvittele olevani sen kummempi kuin muutkaan. En lähde mukaan mihinkään viehättämiskilpailuun, jos joku kaksilahkeinen haluaa jutella niin puheenaiheet saavat luvan pysyä sivistyneenä. Enkä muuten anna, siitä mä en edes aloita keskustelua.
Älkääkä käsittäkö väärin. Olen siis ystävällinen, kohtelias ja pidetty henkilö ja luen sosiaaliset tilanteet tarkkaan. Voin sanoa, että todella monet ihmiset pitävät minusta. Minulla vain on omaehtoinen elämäni eikä sen pitäisi olla ongelma kenellekään koska en loukkaa muita.
En juo kaljaa, en omista ajokorttia, en ole urheilullinen, en tupakoi, en ole yli 185cm pitkä, en ole jykeväleukainen, en ole koskaan käynyt salilla, en omista kavereita. Ihmisten kanssa sosialisointi sujuu jotenkuten mutta pärjään ilmankin. Penkkiurheilua tms en ole koskaan sietänyt koska peruskoulun liikuntatunnit istuttivat sisääni pyhän vihan joukkueurheilua kohtaan.
Uraa ei ole tullut luotua eikä verkostoiduttua vaikka töissä käynkin. Opiskelu ei onnistu, koska lukemalla pänttääminen ei vaan itselleni toimi. Herkuttelen karkkeja ja pullaa tms aika usein. Kämppää en jaksa pitää siistinä, tavarat tms lojuu siellä täällä. Lapsia en halua, toisaalta naistakin aika mahdotonta saada sillä em. asioiden myötä ei ole oikeastaan mitään tarjottavaa verrattuna parempiin miehiin.
mies 41v
Olen ehkä keskivertonaista seksuaalisesti halukkaampi. Haluaisin seksiä usein. N35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole niin varovainen ja epäluuloinen kuin naiset yleisesti, ja ymmärrän miesten tapaa toimia. Otan riskejä enkä pelkää juuri mitään.
En voi sietää naisten tapaa paheksua ja kontrolloida sitä, että joku toimii tai ajattelee eri tavalla kuin he.
En myöskään tavoittele kenenkään ihailua, vaikka sekin on mielestäni ainakin nuoremmille naisille tyypillistä. Jotkut osaavat jo pienenä tyttönä keimailla ja haluavat huomiota. En tiedä, onko se stereotyyyppistä mutta tyypillisempää naissukupuolelle kuitenkin.
Kommenttisi kiinnitti huomiotani, koska kirjoitit, ettet tavoittele kenenkään ihailua. Minustakin ihailun halu vaikuttaa kuuluvan naisen perusluonteeseen, ja olen usein tuonut esiin kommenteissani, että naisilla on siksi jopa OIKEUS ja TARVE olla ihailtuna. Jotkut naiset ovat kiivaasti hyökänneet minua vastaan.
Olen myös miettinyt, jotkut naiset todella haluttomia ihailuun, vai onko kysymys kulttuurin tuomasta roolista, joka pakottaa olemaan vaatimaton. Kynis.mies
Minusta kulttuurin vaatimattomuusihanne ei liity tähän luonteeltaan romanttiseen ihailuun. En ainakaan itse ole perusluonteeltani vaatimaton vaan hyvin itsetietoinen, eikä tarpeeton suomalainen nöyryys ole mielestäni tavoiteltavaa. Osaamisestaan ja saavutuksistaan saa olla reilusti ylpeä, ja ylipäätään itsestään ihmisenä.
Parisuhteessa tietysti on luonnollista ihailla toista puolin ja toisin. Nautin miehen ihailusta jos rakastan miestä, ja ihailen miestä jota rakastan. Siinä mielessä olen varmasti ihan tyypillinen nainen. Mutta en kaipaa ihailua tai huomiota miehiltä yleisesti. Siksi vältän kaikkea sellaista käyttäytymistä, joka voisi siihen johtaa. Minulla ei esimerkiksi ole kuvallisia someprofiileja, enkä käy baareissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole niin varovainen ja epäluuloinen kuin naiset yleisesti, ja ymmärrän miesten tapaa toimia. Otan riskejä enkä pelkää juuri mitään.
En voi sietää naisten tapaa paheksua ja kontrolloida sitä, että joku toimii tai ajattelee eri tavalla kuin he.
En myöskään tavoittele kenenkään ihailua, vaikka sekin on mielestäni ainakin nuoremmille naisille tyypillistä. Jotkut osaavat jo pienenä tyttönä keimailla ja haluavat huomiota. En tiedä, onko se stereotyyyppistä mutta tyypillisempää naissukupuolelle kuitenkin.
Kommenttisi kiinnitti huomiotani, koska kirjoitit, ettet tavoittele kenenkään ihailua. Minustakin ihailun halu vaikuttaa kuuluvan naisen perusluonteeseen, ja olen usein tuonut esiin kommenteissani, että naisilla on siksi jopa OIKEUS ja TARVE olla ihailtuna. Jotkut naiset ovat kiivaasti hyökänneet minua vasta
Jossain ruotsalaisessa dokkarisarjassa nainen valitti, kun vaihdevuodet vei miesten ihailevat katseet.
Voi pyhä isä. Niistäkö on elämän laatu kiinni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole ystäviä enkä edes halua niitä. Pätee varmaan kumpaankin sukupuoleen mutta olen nainen. Niin ja vihaan puhelimessa puhumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nainen ja 180cm pitkä. En käytä koskaan korkokenkiä vapaaehtoisesti, juhliinkin vain jos on ihan pakko ts. kun pukukoodi vaatii sen. Ei siis sinänsä haittaa olla pitkä, korkokengät ovat vain äärettömän epämukavat ja ihmettelen niitä jotka jaksavat niitä päivästä toiseen käyttää ja kärsiä siten jatkuvista jalka-ja selkäkivuista
Jos palstan mukaan lähden vertailemaan niin osaan olla empaattinen ja toisia huomioon ottava. Pyrin olla mukava mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina tuntenut olevani vähän erikoinen, ainakin Suomessa. Persoonani ja tempperamenttini ovat kuin kotonaan Etelä-Euroopassa, mutta täällä pohjolassa ne herättävät huomiota. Koen olevani tänne liian äänekäs, liian innokas, liian eläytyvä, liian ilmeikäs, liian kiukustuva, liian tunteellinen jne. Perusmuijasta minut erottaa vielä se, että olen ammatiltani kirjailija.
Kuka miesten ihailua muka tarvii? Itsetunto koostuu oman itsensä arvostamisesta ja omista saavutuksista. Moni mies pitää siitä, että olen reilusti oma itseni ja omantyyliseni, en seuraa trendejä lainkaan enkä piittaa niistä pätkääkään. Monelle miehelle voimakas persoonani näyttää olevan uhka ainakin kitinästä päätellen. Ylipainoisena minun pitäisi sellaisten mukaan olla kiitollinen mistä tahansa huomiosta. Ikään kuin en olisi aina saanut miesseuraa muutenkin koostani riippumatta. Se ei vain kiinnosta enää. Se että tuon itseäni esille värikkäillä ja kuviollisilla vaatteilla ylipainoisena on monelle joku ihmeen ongelma. Valtaosa kehuu tyyliäni, jotkut ilmeisesti kokee, että olen henkilökohtaisesti häiritsemässä heidän aamukahvihetkeään olematta edes paikalla 😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyn aktiivisesti erilaisissa urheilutapahtumissa ja tiedän seuraamistani lajeista hyvinkin paljon.
N40
En käy missään urheilutapahtumissa enkä seuraa mitään lajia, en tiedä urheilusta oikeastaan mitään. M52
En osaa neuloa, ommella, askarrella, eikä ne ole koskaan minua kiinnostaneet. Alakoulussa pidin enemmän puutöistä. En ole kiinnostunut kodin sisustamisesta.
Inhoan siivoamista. Olen huono kokkaamaan, ruuanlaitto on pakollinen välttämättömyys.
En tykkää järjestää minkäänlaisia juhlia.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina tuntenut olevani vähän erikoinen, ainakin Suomessa. Persoonani ja tempperamenttini ovat kuin kotonaan Etelä-Euroopassa, mutta täällä pohjolassa ne herättävät huomiota. Koen olevani tänne liian äänekäs, liian innokas, liian eläytyvä, liian ilmeikäs, liian kiukustuva, liian tunteellinen jne. Perusmuijasta minut erottaa vielä se, että olen ammatiltani kirjailija.
Sama täällä! Temperamenttini on enemmänkin slaavilaistyyppinen. Olen taiteilijasuvusta ja monella sukulaisellani on voimakas temperamentti joka on periytynyt minulle. En katso aiheelliseksi pienentää itseäni, mutta olen tarkka siitä, miten ihmisiä kohtelen. Täällä Suomessa ihan turhaan sipistellään ja nöyristellään. Ei ihme, että masennus on yleistä, kun itseään pitäisi muka joka tilanteessa vähätellä.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina tuntenut olevani vähän erikoinen, ainakin Suomessa. Persoonani ja tempperamenttini ovat kuin kotonaan Etelä-Euroopassa, mutta täällä pohjolassa ne herättävät huomiota. Koen olevani tänne liian äänekäs, liian innokas, liian eläytyvä, liian ilmeikäs, liian kiukustuva, liian tunteellinen jne. Perusmuijasta minut erottaa vielä se, että olen ammatiltani kirjailija.
Kuvailit juuri räväkän naisen, teikäläisiähän on joka paikassa ja etenkin baareissa möykkäämässä. "Koska olen nyt vaan näin temperamenttinen"
En seuraa urheilua yhtään, en juo kaljaa enkä muutakaan alkoholia, mua ei autot kiinnosta sen kummemmin, puhun tunteistani tarvittaessa . Siinä nyt muutama esimerkki.
Olet stereotyyppinen suomalainen nainen. Paitsi Marimekon suhteen. Kangaskassi on pakko olla.