22-vuotias ja raskaana: naispuoliset kaverit suhtautuvat todella nuivasti

Tuntevat piston sydämessään, kun joku toimii luonnonmukaisen järjestyksen mukaisesti eli raskautuu nuorena aikuisena naisena.

Heitä ei kiinnosta sinun uusi elämäsi ja sinun lapsesi. Ymmärrettävästi. Hanki uusia kavereita ja sitten myöhemmin ura. Sinulla tuskin myöhemminkään on yhteistä nykyisten kavereittesi kanssa. Lapsesi ollessa isompi, heillä on jo se ura ja alkavat vasta sitten miettimään lapsen hankkimista. 

Yritin jatkaa ystävyyttä raskautuneen ystävän kanssa, mutta kun vaan tajusin ettei mitään yhteistä enää ollut, eikä tulisi enää koskaan olemankaan.

Ennen kävimme klubeilla, bileissä, elokuvissa, shoppaamassa ja puhuimme matkustelusta. Ja sitten hän ei enää ikinä "päässyt" mihinkään, ja jos joskus harvoin tulikin paikalle ilmoitti heti että pitää kiirehtiä kotiin, sillä "mies ei pärjää yksin lapsen kanssa".

Itselleni yksi tärkeimpiä asioita on parisuhteissa taas-arvo, että kummankin ystävät ja kummankin menot ovat tärkeitä. Mutta kaikilla tietenkin on omat arvonsa. Viimeinen naula ystävyytemme arkkuun oli, kun meitä ystäviä ei kutsuttu heidän häihin. En edes viitsinyt udella olivatko miehen ystävät häissä, varmasti olivat. Itse olisin ehdottomasti VAATINUT omat ystäväni omiin häihini, mutta ketään ei voi pakottaa järkkäämään tilaa omaan elämänsä.

Olen kuullut, et tämä tyyppi on haikaillut perääni. No eipä ole itse tapaamista minulle ehdottanut, varmaan olettaa että joku muu sen tapaamisen järkkää. En kyllä menisi vaikka pyytäisi. 

Minä sain esikoisen 20-vuotiaana, enkä todellakaan ole näiden kuluneiden 30-vuoden aikana kaipaillut mitään elämätöntä nuoruutta, minä muutin kotoa jo peruskoulun jälkeen, mulla oli hyvin aikaa siinä elää 5 vuotta "nuoruutta" tosin bilettäminen ei ollut erityisen kivaa, olin siihen kyllästynyt jo kun täytin 18. Ja opiskellakin ehdin ensimmäisen ammatin reilusti ennen lapsen tekemistä. Eikä mun ystävät mihinkään kadonneet, minulla on edelleen näin viisikymppisenä samoja ystäviä kuin ennenkin vaikka elämä on kuljettanut eri puolille maata, eikä kaikkien kanssa pidetä kovin usein yhteyksiä, se ei tarkoita sitä etteivät olisi enää ystäviäni. Ehdottomasti lapset kannattaa tehdä nuorena, ehtii sitten lapsenlapsistakin nauttia kun on vielä siinä kunnossa, että pystyy matkustelemaan jne. olla avuksi lapsille, että he pääsevät myös vähän helpommalla lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

30 vuotta on oikein sopiva ikä alkaa harkitsemaan jälkikasvua kumppanin kanssa.

Naisen biologia on toista mieltä.

Ihmiset on erilaisia, eli toisille vanhemmuus 22-vuotiaana sopii hyvin ja toisille taas ei.

Näistä kommenteista (kuten aina vastaavista keskusteluista) kyllä huomaa, että nuori vanhemmuus ärsyttää suomalaisia (naisia?) ja syytä voi varmaan etsiä niiden standardi-ikäisten äitien eli reilusti vanhempien naisten puntarilta ja energiatasoista. Niillä nimittäin on usein todella raskaan ja tympeän oloista se äitiys kaikin puolin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Ei se ryyppääminen ja ympäriinsä paneskelu kaikkia kiinnosta.

Elämä ei lopu lapsen saamiseen. Se vain muuttaa joitakin asioita. "

😂😂😂 Se muuttaa ihan kaiken. Siis ihan kaiken. Siinä missä ennen lasta voi mennä oman mielen mukaan miten ja minne huvittaa, kuvioihin astuu ruoka- ja päiväuniajat jotka määrittävät pitkälle kulkemista. Vaipparuljanssia, eroahdistusta, uhmaa. Yhtäkkiä omilla tarpeilla ei ole mitään väliä, toisen ihmisen elämä määrittää kaiken. 

Helpottaa kun lapsi kasvaa, sitten tuleekin muita juttuja tilalle. Kyllä kannattaa ottaa kaikki ilo irti huolettomasta ja vapaasta nuoruudesta ennen tätä vaihetta.

 

 

Niin, sun mielestä. Mulla on lapsi. Tiedän mistä puhun.

Juu, niin on mullakin. Tiedän mistä puhun.

Aivan, olet kokenut sen eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eri elämänvaihe, jopa osalla saattaa olla kateus

Näin minulla kävi myös 22-vuotiaana odottaessa esikoista. Alettiin järjestää kaveri tapaamisia ja juhlia selän takana ja yksi katkaisi välit sanoen ettei kestä kateuden takia, oli kuulemma vääryys että olin kihloissa ja raskaana kumppanille jonka kanssa olin ollut lyhyemmän aikaa kuin hän oman kumppaninsa kanssa jossa heidän suhde junnasi paikallaan ja kumppani kielsi raskautumasta abortin uhalla

Mutta oikeasti parempi näin jälkikäteen että toksisemmat ihmissuhteet karsiutuivat elämästä

 

Kyllä harva on kateellinen, jos 22v kaveri saa lapsen. Ennemminkin kauhuissaan kaverin puolesta :D

 

Joo. Tai jossei kauhuissaan niin näkee valtavan kuilun oman ja ystävän elämän välillä. Kun itse kokeilee vasta siipiään niin toinen on jo "keski-ikäinen". Se on vaan niin valtavan vieraannuttavaa ja jollain tapaa jopa masentavaa koska ystävän elämä tuntuu niin supistuneelta eikä tapaamiset enää energisoi vanhaan malliin. 

Osa voi myös surra, että menettää läheisen ystävän. Eihän perheellisellä, ainakaan pikkulapsen vanhemmalla, ole enää samalla tavoin aikaa ja kiinnostusta. Niin se vain on. Elämä jatkuu eri latuja. 

Onnea AP!

Itsestä on ihanaa kun sain lapset nuorena. Opikelin lisää äitiyslomilla ja töiden ohella. Nyt on ihanaa näin 32 vuotiaana kun lapset jo koululaisia ja olen edelleen suht nuori ja hyvässä ammatissa. Sama puolisokin edelleen.

Lapsuuden kaverit kyllä kaikkosi suurin osan itselläkin. Pikkuhiljaa tiet erkanivat. Uusiakin ystäviä tullut matkalla mukaan!

Tämän palstalta olen oppinut tai ainakin huomannut, että nainen voi pääsääntöisesti ainoastaan tulla väärään aikaan raskaaksi ja alkaa odottamaan lasta ja mahd. synnyttämään. 

Aina on heitä, joiden mielestä nainen on juuri nyt tuon tai tämän ikäsenä joko liian nuori tai sitten liian vanha odottamaan lasta ja vielä synnyttämäänkin. 

Ja vaikka tästä optimaalisimmasta "synnytystiästä" päästäisiin yleisesti suunnilleen selvyyteen, että optimaalisin ikä olisi se tai tai tämä tai tuossa noiden tai näiden ikävuosein aikana, niin milloinka tämä päätös on tullut tehdä? - Tai millä varmsitetaan se, että naisella on ylipäätään mahdollista raskautua "tuon ikäsienä"? 

Entäs jos hän onkin tuolloin sinkkuna? -No ei siihen synnyttämiseen välttämättä kumppania tarvita mutta on se eri juttu tulla äidiksi varmasti silloin kun rinnalla on kumppani kuin silloin kun kumppanista ei ole tietoakaan.

Tai,miten varmistetaab  että raskaus varmasti onnistuu, kun se kun ei aina onnistu sen paremmin -yksinkertaistaen perinteisellä luomumenetelmällä vaikka rinnalla ja apuna olisi uskollojnen ja erinomaisen rakas kumppani.

Mutta kun piru vie se ei aina onnistu vaikka apuna ja tukena tieteen kehittämää ja mahdollsitaa apua ja ehkä joskus jotain vaihtoehtosiempaakin tapaa. 

Kun raskaaksi tuleminen ja sen myötä synnyttämien on niin epävarmaa kuin on, niin toivosin, että joankien, joka saa mahdollsiuduen synnyttää saa itse päättää ja valita onko mahdollsiesti valmis ja myös itse halukas tuolloin synnyttämään.

Vai eikö ole. - Ja haluaako sen johdosta itse ja omasta ja vapaasta tahdostaan turvautua aborttiin.

Oli hänen päätöksensä ja tai valintansa kumpi tahansa se on vain hänen ja ainoastaan hänen valintansa ja päätöksensä jota meidän muiden tulisi kyetä kunnioittamaan. - Tai jollemme kykenen kunnioittamaan, niin elämään tuon hänen päätöksensä kanssa niin, että emme loukkaa häntä tai kiulkuttele sen johdosta hänelle.

Uskovainen mies

Koska et voi enää lähteä mihinkään niinei kannata edes pyytää. Tietävät, että sanot ei. Tai jos käy niin, että oletkin menoissa mukaan, nuun pelkäävät että kritisoit ja tuomitset toisten ryypiskelyn ja yhden illan jutut. Siksi.

Joten ole oma itsesi, näytä se myös heille ja käyttäysy kuten ennenkin (etkä kuten raskaana olevan nainen joka pelkää kaikkia ja kaikkea)

Vierailija kirjoitti:

Pelkäävåt että se tarttuu.

Kateellisia harppuja kun ovat, pelkäävät jäävänsä itse ilman kersaa :D

Miksi taas uusi aloitus samalla tarinalla? Trolli? 

Niitä pelottaa sinun suuri vastuu ja muuttuva elämäntilanne, jos ne vaikka tarttuu.

Sinun iässä minulla oli oma omakotitalo ja koiria, sekä tietenkin kävin töissä. Kaverini opiskelivat, asuivat kerrostalossa vuokralla, sekä elivät poikaystävien ja vanhempien rahoilla. Se oli monelle kova kolaus, kun elin samantyylistä elämää kuin kaverieni vanhemmat, jopa vielä siitä nauttien.

Vierailija kirjoitti:

Aloit porsimaan, jotta vältyt opiskelulta ja töihin menolta. Olet varmaan aika yksinkertainen tapaus. 

Jaahas. En ole ap mutta pakko sanoa tähän et oon saanut esikoiseni 22-vuotiaana ja sen jälkeen opiskellut vielä 2 maisterin tutkintoa ( ja saanut siinä välissä toisenkin lapsen) . Olen alalla, jolla täystyöllisyys. Onko tämä jotenkin huonompi kuin olla sitten 35 v jolla ei ole vielä yhtään lasta ? Näitä on maa täynnä .

No kaverini tuli raskaaksi teininä ja samoin kävi hänelle kuin sinulle. Minä olin kuulemma se, joka oli tekemisissä. Eipä kuitenkaan pidä samassa arvossa muiden kavereidensa kanssa, kummiksikaan en kelvannut.

Vierailija kirjoitti:

No kaverini tuli raskaaksi teininä ja samoin kävi hänelle kuin sinulle. Minä olin kuulemma se, joka oli tekemisissä. Eipä kuitenkaan pidä samassa arvossa muiden kavereidensa kanssa, kummiksikaan en kelvannut.

Eli näinkinpäin voi mennä.

Kavereille lasten saanti on vielä niin kaukaista, etteivät ehkä osaa suhtautua sinuun ja raskauteesi. Ihmisellä tulee elämässä tuollaisia vaiheita, että elämäntilanteet muuttuvat eri tahtiin kuin ystävillä. Aika monella silloin ystävyyssuhteet kariutuvat, mutta sitten voi löytää uusia ystäviä uudesta elämäntilanteesta.

PS joillekin kommentoijille: eri ihmisille sopii eri asiat. Jonkun elämä menee juuri oikein, kun hankkii nuorena lapsia, kun taas jonkun elämä kärsisi sellaisesta. Kannattaa seurata niitä omia haluja ja päämääriä.

Et kuulu meihin, jos saat lapsen alle kaksvitosena. 

Toksista kuplautumista!

Niin se taitaa mennä että lähdette eri teille - tai käy kuten mulle ja lapsuudenystävälle: kun tulin 22-vuotiaana äidiksi, häntä eivät kiinnostaneet vauvajutut, eivätkä ne kiinnostaneet minua enää silloin kun hän tuli äidiksi yli 10 v myöhemmin. Nyt mulla on aikuinen lapsi ja hänellä teinit, eivät haittaa menoa eivätkä vaikuta yli 40 v kestäneeseen ystävyyteen, molemmilla on taas aikaa ja muuta miettimistä kuin lapsitouhut, ne ovat lopulta aikansa kutakin.