Yksineläville kysymys:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän ketjuun vastailee paljon sellaisia jotka kuitenkin pääsevät tapahtumiin myös seurassa. Se on silloin helppoa nauttia yksin tekemisestä, kun tietää ettei ole se ole ainoa vaihtoehto joka ikinen kerta vuodesta toiseen. 

 

Tätä eivät parisuhteessa olevat tajua. Olen jutellut yksineläjänä joidenkin parisuhteessa olevien kanssa. He vastaavat miltei samoin sanoin, että kyllä hekin JOSKUS käyvät myös yksin tapahtumissa tms. Se on aivan eri asia itse VALITA se vaihtoehto meneekö yksin vai kumppaninsa kanssa. On takaportti mennä myös yhdessä. Moni kumppaninsa kyllästynyt myös lähtee mielellään yksin/jää kotiin kun saa hiukan hengähtää itsekseen  

Myös usein on niin, että kun joku parillinen on jossain yksin, niin hyvin mielellään ottaa puheeksi, että "tulinkin nyt yksin kun Matti/M

Ikä myös vaikuttaa. Oli minunkin ihan eri mennä yksin minne tahansa nuorempana. Aina oli kavereita tai pääsi johonkin porukkaan tai oli kivaa vain hortoilla yksin. Tuntui että kaikki mahdollisuudet olivat avoinna. Kun ikää tulee myös joihinkin paikkoihin on vaikeampaa mennä yksin kuin kumppanin kanssa. Joihinkin, kuten terasseille, miltei mahdoton kuin hetkeksi, miltei kaikki ovat jossain porukassa tai kaksin. 

Muistan kun täytin viisikymmentä. Menin erääseen kylpylään pariksi vuorokaudeksi, omaehtoisesti yksin. Pakettiin kuului illallinen. Menin ja tarjoilija ohjasi minut pieneen pöytään, pyöri kyllä hetken neuvottomana kun sanoin rokailevani yksin. Olin ainoa koko salissa joka söi yksin pöydässä. Ei se tavallaan haitannut, oli vain jotenkin huvittavaa. Että näinkö tämä maailma pyörii. Aloin sitten parisuhteeseen ja menimme paljon yhdessä, tuntui mukavalta. Nyt kun kumppania ei enää ole niin huomaan ja osaan vertailla mitä on mennä yksin tai kivan kumppanin kanssa. Ikääkin on tullut taas lisää ja mahdollisuudet suppeammat. 

Voin käydä matkoilla, leffassa ja keikoilla yksin, illallisella en ole käynyt. Oon vaan aika laiska lähtemään mihinkään ilman kaveria.

En käy.

On se useimmiten noloa.

Vierailija kirjoitti:

En juurikaan. En siksi että se olisi noloa muiden silmissä (ei kiinnosta mitä muut ajattelee siitä) vaan siksi että se on tuntuu minusta surulliselta. Huomata että muut jakaa kivoja hetkiä kavereiden, kumppanin ja perheen kanssa ja itse ei saa koskaan sitä kokemusta. 

Et itsesäälissäsi huomaa kaikki muita yksinäisiä, joita on ihan kaikkialla. Keskityt vain katselemaan perheitä ja pariskuntia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän ketjuun vastailee paljon sellaisia jotka kuitenkin pääsevät tapahtumiin myös seurassa. Se on silloin helppoa nauttia yksin tekemisestä, kun tietää ettei ole se ole ainoa vaihtoehto joka ikinen kerta vuodesta toiseen. 

 

Tätä eivät parisuhteessa olevat tajua. Olen jutellut yksineläjänä joidenkin parisuhteessa olevien kanssa. He vastaavat miltei samoin sanoin, että kyllä hekin JOSKUS käyvät myös yksin tapahtumissa tms. Se on aivan eri asia itse VALITA se vaihtoehto meneekö yksin vai kumppaninsa kanssa. On takaportti mennä myös yhdessä. Moni kumppaninsa kyllästynyt myös lähtee mielellään yksin/jää kotiin kun saa hiukan hengähtää itsekseen  

Myös usein on niin, että kun joku parillinen on jossain yksin, niin hyvin mielellään o

Ikä myös vaikuttaa. Oli minunkin ihan eri mennä yksin minne tahansa nuorempana. Aina oli kavereita tai pääsi johonkin porukkaan tai oli kivaa vain hortoilla yksin. Tuntui että kaikki mahdollisuudet olivat avoinna. Kun ikää tulee myös joihinkin paikkoihin on vaikeampaa mennä yksin kuin kumppanin kanssa. Joihinkin, kuten terasseille, miltei mahdoton kuin hetkeksi, miltei kaikki ovat jossain porukassa tai kaksin. 

Siinä taas yksi sokea ja omaan kokemukseensa linnoittautunut, joka luulee, että kaikilla oli nuorena kavereita. Ja mikä ihmeen mahdottomuus on mennä terassille yksin aikuisena? Onko siellä kieltolaput seinillä, että ei saa tulla? 

Nuorempana kävin, enää en jaksa sairauksien takia. Mitä noloa siinä olisi? Nolompaa, tai no, surullista olisi jättää elämänsä elämättä, kun vielä kykenee liikkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Joskus yksin reissaaminen kannattaa. Eräs tuttu oli reissussa yksin, päätti lähteä baariin yhdelle. Naapuripöydässä istunut seurue huomasi että hän on yksin ja kutsui pöytäänsä. Ilta oli mukava ja yhteydenpito jatkui tutun ja kutsun esittäneen välillä. Muutaman vuoden päästä oli häät. Tarina on tosi ja päättyi onnellisesti, liki 20v myöhemmin ovat edelleen yhdessä. Huonommin päättyvässä versiossa tarinassta tuttuni olisi saattanut herätä hotellihuoneen ammeesta jäiden ympäröimänä munuaista tai kahta köyhempänä.

Ennen olikin näin. Kutsuttiin pöytään, juteltiin tuntemattomille jne. Ihmiset olivat välittömämpiä. Muistan kun liikuin yksin paljon 90-luvulla. 

Nykyään ei kukaan kutsu pöytään tai seurueeseen, tuntemattomille ei jutella, yksin jos menet niin kukaan ei lähesty eikä kannata itse lähestyä. Kyllä maailma on muuttunut tästä ajasta paljon ja yksinäisyys sekä yksinäisyyden tunne on lisääntynyt.

Kyllähän se on niin todellisuudessa, jos vain se haluaa tajuta, että pariskuntina ollaan suurimmassa osassa tapahtumia. Esimerkiksi jossain syntymäpäivillä kun joutuu juhlapaikalla hakemaan istumapaikkaa on todella vaikeaa tietää mihin voi istua ja minkälainen juttuseura on pöydässä vastassa vai onko edes sellaista. Muut juttelevat omiaan ja joskus sitten joku kohtelias sattuu katsomaan ja kysymään jotain ohimennen. 

Vierailija kirjoitti:

Osta hyvä paistinpannu 

Jos on kuparinen niin voisin ostaakin. Paljon pyydät?

Vierailija kirjoitti:

Joskus yksin reissaaminen kannattaa. Eräs tuttu oli reissussa yksin, päätti lähteä baariin yhdelle. Naapuripöydässä istunut seurue huomasi että hän on yksin ja kutsui pöytäänsä. Ilta oli mukava ja yhteydenpito jatkui tutun ja kutsun esittäneen välillä. Muutaman vuoden päästä oli häät. Tarina on tosi ja päättyi onnellisesti, liki 20v myöhemmin ovat edelleen yhdessä. Huonommin päättyvässä versiossa tarinassta tuttuni olisi saattanut herätä hotellihuoneen ammeesta jäiden ympäröimänä munuaista tai kahta köyhempänä.

Hieno tarina, kaikkea voi tapahtua🤔

Asun yksin ja omissa oloissa, mutta kavereita kyllä. Välillä tulee mentyä yksin ja touhuttua siellä täällä. Ei tunnu ihmeellisemmältä. Se on semmonen asenne kysymys. Pariin kertaan pyytäny ihmisiä mukaan, kukaan ei lähde. Ja sitten kun kerran lähden yksin niin alkaa v***uilu, 'mikset sää ota meitä mukaan'. 

Onneksi en ole semmonen lässyttäjä. Totean suoraan, että jos teitä ei kiinnosta aikasemmin, oletan että ei teitä kiinnosta myöhemminkään. Kertokaa tahtotilanne, h**vetti sentään.

Muuten, ei se ihmeellisemmältä tunnu. Päinvastoin, saattaa saada jopa kiinnostusta muilta kun on päättäväinen. Tällaisen olen huomannut.

Ei minun ainakaa tarvitse jutella jatkuvasti. Pienet kontakit riittää, tarvehdykset ja lyhyet kommentit. Ehkä puhelin soitto joskus tutulle. Olen huomannut, että yksin matkustelun nautintoa on mahdoton kertoa sellaiselle joka ei sitä ymmärrä tai ei huomaa arvostaa. Mutta onneksi täällä palstalla on monta, jotka ymmärtää. En uudelleen ala kuvailla sitä. Jos ei ymmärrä niin ei. 

"Ikä myös vaikuttaa. Oli minunkin ihan eri mennä yksin minne tahansa nuorempana. Aina oli kavereita tai pääsi johonkin porukkaan tai oli kivaa vain hortoilla yksin. Tuntui että kaikki mahdollisuudet olivat avoinna. Kun ikää tulee myös joihinkin paikkoihin on vaikeampaa mennä yksin kuin kumppanin kanssa. Joihinkin, kuten terasseille, miltei mahdoton kuin hetkeksi, miltei kaikki ovat jossain porukassa tai kaksin. 

Muistan kun täytin viisikymmentä. Menin erääseen kylpylään pariksi vuorokaudeksi, omaehtoisesti yksin. Pakettiin kuului illallinen. Menin ja tarjoilija ohjasi minut pieneen pöytään, pyöri kyllä hetken neuvottomana kun sanoin rokailevani yksin. Olin ainoa koko salissa joka söi yksin pöydässä. Ei se tavallaan haitannut, oli vain jotenkin huvittavaa. Että näinkö tämä maailma pyörii. Aloin sitten parisuhteeseen ja menimme paljon yhdessä, tuntui mukavalta. Nyt kun kumppania ei enää ole niin huomaan ja osaan vertailla mitä on mennä yksin tai kivan kumppanin kanssa. Ikääkin on tullut taas lisää ja mahdollisuudet suppeammat. "

Miten se ikä vaikuttaa? Tietenkin johonkin kuntoa vaativaan, kun itselläkin on huonot polvet. Mutta itse en ehkä nuorempana esim. tajunnut retkeilymahdollisuuksia ja joskus olen ajatellut, että olisipa tullut enemmän silloin patikoitua. Eli näin vanhempana vasta tullut tehtyä tuotakin.

Voi tietenkin olla, että kun itse olen yksineläjä enkä koskaan ollut sellainen, että aina löytyi seuraa, niin en koe, että tuo vieläkään haittaisi enempää. Ja nyt voi vain kohauttaa olkiaan, jos joku ihmettelee, et ai jaa yksin lähdit sitte tänne Lappiin ajelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten yksin eläminen liittyy tähän. Olen parisuhteessa ja silti voin mennä vaikka teatteriin tai keikalle yksin. Eli yksin käyminen paikoissa ei ole noloa.

Miespuoliselle ei ole noloa, eikä kauniille naiselle tai jos on alle 30 tai jos on vammainen, muille on .

Hmmm. Miksi kauniille naiselle ei ole noloa mennä yksin?? Onko tämä miehen vai naisen mielipide?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En juurikaan. En siksi että se olisi noloa muiden silmissä (ei kiinnosta mitä muut ajattelee siitä) vaan siksi että se on tuntuu minusta surulliselta. Huomata että muut jakaa kivoja hetkiä kavereiden, kumppanin ja perheen kanssa ja itse ei saa koskaan sitä kokemusta. 

Et itsesäälissäsi huomaa kaikki muita yksinäisiä, joita on ihan kaikkialla. Keskityt vain katselemaan perheitä ja pariskuntia. 

Olen eri, mutta kun siltä huomiolta ei vain välty. Suurin osa on pariskuntia tai porukoita. Et vain itse taida tätä huomata tai ymmärtää. Laskepa joskus esimerkiksi suositulta terassilta ne pitempään siellä yksinolijat. Nopeasti ehkä juovat yhdet ja poistuvat. Tai sitten katsovat ja menevät ohi. 

Ei se ole itsesääliä, on ihan oikea tunne tuntea itsensä joskus  surulliseksi. Ja on ihan totta, että joskus ihmisten keskuudessa se tunne aktivoituu. Kun nekin katsovat oikeudekseen olla yksinäisiä ja säälivän itseään, joilla on kumppani. Ei yksiolija ole mikään tunteeton, sehän vaatii jo muutenkin vahvuutta elää yksin. Ei vain aina jaksa olla vahva joka tilanteessa. 

Olen käynyt ryhmän mukana kerran ulkomailla ja kerran yksin tehdyllä pitkällä reissulla kotimaassa.

Rohkeuden ja viitseliäisyyden puute ovat minulla niitä hidasteita tai esteitä, miksi en ole mennyt sen enempää. Vaikka olisi ollut varaakin lähteä, on vähän jännittänyt ja pelottanutkin mennä yksin, mikä on pidättänyt menohaluja.

Nyt kyllä taas suunnittelen lähtöä. Tällä kertaa pidemmäksi aikaa ulkomaille yksin.

Noloa on paremminkin se, jos aikuinen ihminen ei pysty menemään mihinkään ilman seuraneitejä. Joskus esim. saanut kuulla, että kiinnostaisi mennä katsomaan se-ja-se elokuva, mutta ketään kaveria ei kiinnosta, niin taitaa jäädä menemättä. No miksi välttämättä pitää saada kaveri mukaan sellaiseen tilaisuuteen, jossa on tarkoitus olla hiljaa?

Miksi yksin tekemistä pitäisi hävetä, eihän pariskunnatkaan tee kaikkea koko aikaa yhdessä. En usko, että monikaan kiinnittää asiaan huomiota, ja mitä sitten vaikka joku ajattelisikin noin? Rajoittaisinko omaa elämää sen takia, että joku tuntematon pitää minua nolona ja yksinäisenä? En todellakaan!

Käyn. Ei ole noloa kun on tottunut.

Usein kyse on enemmän siitä, millaisena itse kokee tilanteen. Jos tuntee itsensä yksinäiseksi ja asia häiritsee itseä, niin pelkää että se näkyy ulospäin ja muiden käytöksestä kehittelee signaaleita, jotka tulkitsee negatiivisesti. Jos itselle yksin tekeminen okei, niin sitten voi olla itsekseen murehtimatta muita sen enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin on parempi matkustaa, olet aidommin pois Suomesta ja koet kohteen aidosti itse. Kaikki päätökset voit tehdä ominpäin ja hotellihuoneessa sulla on oma rauha. Kävellessä aistit tarkemmin asiat kun ei ole Suomalaista porukkaa tai aviokumppania mukana kommentoimassa ja ohjailemassa havaintoja. Helpompi keskittyä ja nauttia näkemästään yksin.

Pitääkö omat ajatuksetkin muuttaa paikalliselle kielelle ettei ole mitään suomalaista häiritsemässä kokemusta kun yrität larpata ulkomaalaista?

En kirjoittanut tuota viestiä, jota kommentoit, mutta sanon, että et ymmärrä yhtään mistä asiassa on kysymys. Tarkoitus ei ole "larpata ulkomaalaista", vaan havainnoida kaikkea näkemään ja kokemaansa ihan itse. Ja vaikuttua näkemästään ilman oman matkakumppanin reaktioita. On aivan erilaista mennä tuntemattomaan, ehkä suomalaisittain eksoottiseen paikkaan yksin kuin jonkun (oma läheinen, matkaseurue) kanssa. Silloin aivosi ovat virittyneet ja avoinna, olet herkempi todellisuudelle eli vieraalle ympäristölle. Kokeilepa itse tätä, niin huomaat eron!