Ongelmana liian herkkä ystävystyminen

Tämä ketju on kyllä mahtavaa vertaistukea! En ajatellut, että tämä on niin yleinen ongelma ja kuvittelin, että minä olen ainut joka ylipäänsä kokee tällaisen ongelmana kun ei tunnu mukavalta torjua kivoja ja ystävällisiä ihmisiä, jotka ei tee mitään väärää. Kiitos kaikille vinkeistä myös minun puolestani ja tunnistan kyllä itsessäni tuon miellyttämisenhalun ja sen tarpeen ottaa kaikki mukaan tekemisiin ja jutusteluihin, joka tulee varmaankin kiusatuksi tulemisesta lapsuudessa. Tässä taas huomaa, että ei meistä kukaan (onneksi) ole kovinkaan uniikki yksilö lopulta :)

Minusta ei ole tylyä ja rumaa käytöstä sanoa suoraan, että sosiaalinen akku on niin tyhjä, ettei kykene kahvittelemaan. Jos joku tuosta ottaa itseensä, niin hän ei ota itseensä sinun rumasta käytöksestäsi, koska sitähän tuo ei ole, vaan avointa rehellistä puhetta ja omien rajojen tunnistamista. Hän saattaa kokea pettymystä jota ei osaa käsitellä kypsästi, ja purkaa sitä sinuun. Ja kokeile joskus tuota avoimuutta, ei ihmiset siihen yleensä edes suhtaudu niin negatiivisesti kuin ehkä pelkäät. Mulla on kavereita jotka sanoo noin suoraan, eikä ikinä vituta jos ei tapaaminen onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei ole tylyä ja rumaa käytöstä sanoa suoraan, että sosiaalinen akku on niin tyhjä, ettei kykene kahvittelemaan. Jos joku tuosta ottaa itseensä, niin hän ei ota itseensä sinun rumasta käytöksestäsi, koska sitähän tuo ei ole, vaan avointa rehellistä puhetta ja omien rajojen tunnistamista. Hän saattaa kokea pettymystä jota ei osaa käsitellä kypsästi, ja purkaa sitä sinuun. Ja kokeile joskus tuota avoimuutta, ei ihmiset siihen yleensä edes suhtaudu niin negatiivisesti kuin ehkä pelkäät. Mulla on kavereita jotka sanoo noin suoraan, eikä ikinä vituta jos ei tapaaminen onnistu.

Tuo "sosiaalinen akku" on muuten hyvä ilmaus varsinkin näin nykyaikana! Ihmiset ehkä tajuaa sen vertauksen paremmin kuin yritykset puhua jostain oman tilan tarpeesta. Itselläni tuo ulottuu kahvitteluiden tai näkemisten lisäksi myös ihan viestittelyyn ja soitteluun. Sen takia onkin tarpeen estää ylipäänsä joutuminen tuohon tilanteeseen, missä niitä kahvittelukutsuja tulee omaan puhelimeen, koska silloin on jo menty hieman liian pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina tuonut uusien tuttavuuksien kanssa esiin oman tarpeeni olla yksin ja viestintätottumukseni, se käy ihan luontevasti keskustelun lomassa ilman suurempaa asian korostamista. En vastaa puhelimeen juuri koskaan (ellen odota puhelua) ja viesteihin lähes aina pitkällä viiveellä, koska en yleensä pidä puhelimessa ääniä päällä tai koko laitetta välttämättä edes mukana. 

Sama! En voisi enkä _halua_ ylläpitää yhtäkään ihmissuhdetta, joka perustuu puhelimessa jauhamisiin, ei kiitos!

Jotkut ihmiset taas viettävät elämänsä puhelimessa, meitä nyt vaan on erilaisia.

Tämä on hyvä ketju, ajattelemisen aihetta itse kullekin.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan lähtökohtaisesti jakele numeroani kenelle tahansa.

Se on hyvä. Siitähän voisi jo saada maineen jakorasiana.

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä jos olet vaan rehellinen? Mä tunnistan tuon ongelman. Olen myös introvertti, mutta sen lisäksi olen hyvää seuraa koska olen aidosti kiinnostunut toisista ihmisistä, heittäytyvä, suht fiksu ja osaan lukea hyvin toisia ihmisiä. Lisäksi olen tosi avoin ja kiinnostunut keskustelemaan pintaa syvemmältä. Keskustelut menee helposti ihan uudenkin tuttavuuden kanssa hyvinkin henkilökohtaisiksi ja saan ihmiset helposti avautumaan. Mulle on kerrottu ensitapaamisella asioita, joita henkilö ei ole omien sanojensa mukaan kertonut koskaan kenellekään. Moni helposti kokee, että tässä meidän kohtaamisessa on nyt jotain tosi erityistä ja meidät on tarkoitettu ystäviksi.

Mäkin pidän näistä ihmisistä yleensä valtavasti ja saan noista tapaamisista tosi paljon, mutta mulle käy tuota niin usein ettei pitkä ja syvällinen keskustelu yhteisen tuttavan juhlissa ole mulle merkki mistään poikkeuksellisesta.

Jossain vaiheessa otin täysin rehell

Tämä on todella HYVÄ viesti, ja tapa ilmaista tuo asia. En ainakaan voisi loukkaantua kenellekään noin sanovalle, sillä tunnistan tuossa välittömästi itsenikin 🤔😁 Miten ihmiskohtaamiset voivat olla myönteisiä, merkityksellisiä ja energisiä ilman, että niitä tarvitsee sitten olla ihan koko ajan.

Ihanaa olla suomalainen, koska on lupa olla omissakin oloissa niin paljon tarvitsee, ja aika moni lopultakin ymmärtää. 😬💙

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan lähtökohtaisesti jakele numeroani kenelle tahansa.

Se on hyvä. Siitähän voisi jo saada maineen jakorasiana.

Oletko itse niin yksioikoinen ja rajoittunut ihminen, että jokainen numero puhelimessasi on perverssejä tarpeitasi varten? Suurin osa maailman ihmisistä on tuossa suhteessa "vähän" terveempiä kuin sinä!

Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia  että käsittävät väärin aivan tavallisen ystävällisen ja asiallisen kohteliaisuuden. On kokemuksia näistä ripustautuvista ihmisistä. Heille saattaa riittää kokemus siitä, että joku vain kohteliaasti kuuntelee heitä ja ajattelevat heti, että hei tuossapa on samanhenkinen mukava ihminen,  jonka kanssa ollaan kuin bestiksiä... 

Myös mun neuvo on se, että uskalla olla rehellinen ja kertoa, että tarvitset omaa aikaa ja tilaa paljon. Että et jaksa viestitellä tai jutella kuin pakolliset (esim työ ja harrastusjutut on ok, turhat hauskat giffit ja videot viesteinä tai muuten vaan viestittely ei ole sun juttu), sillä ylimääräinen kanssakäyminen alkaa helposti kuormittaa sinua ja syö jaksamistasi. Tuo "sosiaalinen akku" on kyllä mainio termi.

On tosi ok olla ihmisille mukava ja huomioiva ja silti pitää omat rajansa. Täällä osassa viesteissä on esitetty, että sinun pitäisi muuttaa käytöstäsi ja ystävällisyydelläsi johdat muita harhaan, kun et halua/jaksa uusia ihmisiä henkilökohtaiseen elämääsi. Ne viestit ovat yksi hyvä esimerkki syyllistämisestä ja siitä, että sellaisten viestien kirjoittajalla on itselläänkin rajattomuutta. Sinun ystävällinen käytöksesi ei anna kenellekään lupaa kävellä elämääsi pidemmälle kuin haluat. Sinun tehtäväsi on kertoa rajasi ja halusi, silloin kun niitä kolkutellaan. Sen voi tehdä ystävällisesti ja kiertelemättä, puhumalla totta eli et jaksa olla jatkuvasti sosiaalinen ja tarvitset paljon palautumisaikaa. Mikäli tästä loukkaannutaan, niin et sille kamalasti mitään mahda. Et ole vastuussa muiden tunteista tai käytöksestä, ainoastaan omistasi. 

Kaikilla meillä on joskus vaikeuksia tasapainotella oman itsensä ja muiden huomioon ottamisen kanssa ja omien tunteidensa tunnistamisen kanssa. Rajat/rajattomuus saattaa nostaa pintaan voimakkaita tunteita ja ne tunteet helposti vaikuttavat käytökseen. Välillä tunteiden tunnistaminen ja sääntely onnistuu paremmin ja toisinaan saattaa tulla ylilyöntejä. Ei meistä kukaan valmis ole, koko elämä on yhtä opettelua ja onnistumisten sekä epäonnistumisten kokemista. Yritetään jokainen huomioida mahdollisuuksiemme mukaan sekä kanssaeläjät että itsemme tässä elämän sekametelisopassa. Ollaan armollisia.

N46

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia  että käsittävät väärin aivan tavallisen ystävällisen ja asiallisen kohteliaisuuden. On kokemuksia näistä ripustautuvista ihmisistä. Heille saattaa riittää kokemus siitä, että joku vain kohteliaasti kuuntelee heitä ja ajattelevat heti, että hei tuossapa on samanhenkinen mukava ihminen,  jonka kanssa ollaan kuin bestiksiä... 

Eivät kai kaikki lähempää tuttavuutta haluavat ole ripustautujia? Toiset vaan ovat sosiaalisempia ja haluavat tutustua uusiin ihmisiin ja viettää paljon aikaa ihmisten kanssa. Ajattelisin nuo kahvi yms. kutsut sellaisina, että kokeillaan kepillä jäätä (haluaako toinen tutustua lähemmin). Jos on jo ennestään paljon ihmissuhteita, niin tuskin kauheasti loukkaantuvat kohteliaasta kieltäytymisestä (ehkä saattavat ihmetellä, jos eivät ymmärrä erilaisia ihmisiä). Eivät he ryve torjumisen takia vaan menevät ja kysyvät jotain toista seuraksi.

 

Kuvittele ap itse tilanne, jossa pyydät kivaa uutta tuttavuutta kahville. Miten toivoisit hänen kieltäytyvän jos ei kiinnosta? Tuskin toivoisit ainakaan säälivää asennetta

"Täällä osassa viesteissä on esitetty, että sinun pitäisi muuttaa käytöstäsi ja ystävällisyydelläsi johdat muita harhaan, kun et halua/jaksa uusia ihmisiä henkilökohtaiseen elämääsi. "

Mielestäni suurimmassa osassa vastauksista ei ole paheksuttu ap:n ystävällistä käytöstä (töissä, harrastuksissa jne.) tai sitä kehotettu muuttamaan vaan sitä, että ap ei kieltäydy kutsuista yms. Siinä kohtaa ap johtaa muita harhaan, kun mielessään miettii ettei haluaisi eikä jaksaisi, mutta kokee, että on pakko silti suostua. Se ei ole mielestäni reilua muita kohtaan, koska silloin muut luulevat virheellisesti, että ap haluaa viettää heidän kanssaan aikaa vapaa-ajalla ja ehkä ystävystyäkin. Ap voisi jatkaa ystävällistä käytöstään ja kieltäytyä kohteliaasti silloin kun ei halua jotain.

Extrovertti tässä moro! Eli just sellanen, joka kutsuu tuttavuuksia kahveille, kylään, elokuviin yms ja juttelee herkästi muille. Jos joku on mukava niin sitä haluaa tutustua paremmin. Jos joku ei jaksa, pysty tai halua nähdä juttelun merkeissä niin sitähän ei tiedä ennenkuin se toinen sen ääneen sanoo. Eli kun kieltäydyt kutsusta niin joko selitä tilanne tai sano ettet pysty tulemaan tai halua lähteä. Silloin kutsuja tietää, että toinen ei olekaan yhtä sosiaalinen kuin itse. 

Jos kertoo valkoisia valheita "tuolloin ei käy kun olen mummun kanssa marjassa, mutta joku toinen kerta sitten" niin tulee kuva, että toinen oikeastikin haluaisi lähteä joten pyydän seuraavalla viikolla sitten johonkin muuhun. 

Eli suoraan sanominen tai selkeä kieltäytyminen on sellaisia, joista harvoin kukaan loukkaantuu ja tuskin uusiakaan kutsuja tulee. Pahin on liika selittely/valehtelu, välttely ja ghostaaminen, koska se alkaa tuntua ikävältä myös kutsujasta ja silloin ainakin välit voivat tulehtua. Toki suoraan puhumisellakin ne voivat vähän viilentyä, mutta lämpimiä välejä uusiin ihmisiin sekä samoille ihmisille puhumattomuutta ei saa samassa paketissa. 

Joskus aikanaan sanoin suoraan ystäväksi pyrkivälle, etten ole oikein potentiaalista ystävämateriaalia, koska olen erakkouteen taipuvainen. Ihminen taisi loukkaantua, mutta silti koen että rehellisyys oli parasta meille molemmille. Hän vapautui etsimään uutta ystäväseuraa, enkä joutunut hankalaan tilanteeseen, kun olin suora. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen nyt aikuisiällä joutunut opettelemaan olemaan hieman "nuivempi" ainakin miehiä kohtaan.

Olen hiljaisempi, en anna ymmärtää mitään.

Aika paljon on auttanut kun olen käynyt puhumaan mielenterveysongelmistani väkivaltaisista suhteistani 😁

Johdata asia johonkin täysin absurdiin mistä se toinen ei osaa yhtään puhua, kuten vaikka keppihevosharrastukseen ja pidä pitkä dialogi.

Äläkä aina myötäile.

Dialogi nimenomaan on vuoropuhelua, tarkoitit kenties monologia🤔

Itse olen tosi puhelias, iloinen, hyväntuulinen suurimmaksi osaksi. Sit kyllä viihdyn oikein hyvin yksin.

En pidä puhelinta läheskään aina mukanani. Jos joku tärkeä soitto on tullut, saatan laittaa illalla tekstarin, olit soittanut, huomasin vasta.

Kaikkiin soittoihin en reagoi lainkaan. Tutut ja ystävät on oppinu, että tekstari ja jopa sähköposti tavoittaa varmimmin. En jaksa lörpötellä puhelimessa loputtomiin. Jopa puolison kanssa viesteillään suunnilleen näin:

Käyn kaupassa, onko mitä? Ne tavalliset + jäätelö. Ok

Naamakkain varsinkin yllättävät kohtaamiset on välillä ihania, jos ei hotsita viipyä, on helppo liueta. Suunnitellut tapaamiset välillä rasittaa etukäteen, vaikka sit olis kivaakin...

Oon kyl introvertti. Haluan itse päättää, milloin olen seurallinen🙂

Aloita ap siitä, että et anna puhelinnumeroasi kenellekään.

Minulla on samantapainen ongelma. En mielestäni ole edes ystävällinen, mutta ihmiset ovat niin epätoivoisia, että erehtyvät pitämään minun etäistä peruskohteliaisuuttani ja välinpitämättömyyttäni kiinnostuksena. Varsinkin kaikki oksennusämpäriä vailla olevat ongelmakimput haluavat minut ilmaiseksi terapeutikseen. Ette tiedä, kuinka moni ventovieras nainen on alkanut tilittää minulle vaikkapa äitisuhdettaan, kun toista kertaa tavataan jossain sattumalta... Todella ahdistavaa.

Minulla on hyvin pidättyväinen luonne, enkä kerro juuri mitään itsestäni vieraille (ja minulle ihmiset saattaa olla vieraita vuosienkin jälkeen, vaikkei ne itse tunnu ymmärtävän sitä). Mutta sekös niitä pidättelisi. Päinvastoin, siinä ilmeisesti tulee sellainen terapeuttiefekti, että ihanaa, tämä ihminen on olemassa vain ja ainoastaan kuunnellakseen minua ja surkeita, itseaiheutettuja ongelmiani!

Tosiaan en ole tähän muuta ratkaisukeinoa keksinyt kuin sen, että en koskaan anna numeroani kenellekään. Ja jos jostakusta alkaa tulla riippa, vaihdan maisemaa. Vaihdoin juuri treenipäivää, kun tajusin että minua alkoi ihan ahdistaa yksi nainen, joka sattui aina samaan aikaan salille kuin minä ja alkoi aina avautua minulle.

Vierailija kirjoitti:

Erinäisistä juhlakutsuista tms. joissa on ennalta määrätty päivä, niistä on helpompi kieltäytyä turvautuen valkoiseen valheeseen. On jotakin muuta menoa just sinä päivänä. Mutta sekin alkaa olla useamman kerran käytettynä tylyä, ja toisekseen ongelmaksi muodostuu yllättäen tulevat pyynnöt ja menot, joissa ei voi tuota tekosyytä käyttää. Ei voi suoraan sanoa, että minua ei kiinnosta olla sinun kanssa tekemisissä, koska ei se nyt pidä täysin paikkaansa ja on ihan hirveän rumasti sanottu. Ihmisessä itsessään ei yleensä ole vikaa, vika on siinä että minä en jaksa. Myös viestittelyn koen väsyttävänä, niin että en haluaisi vaihtaa yhteystietoja kenenkään kanssa. Mutta näihin ei ole mitään järkevää korrektia tapaa, miten vastata kieltävästi ja niin että toinen tajuaisi että missä minun rajat kulkee. Koska en halua siellä töissä/opiskelussa/harrastuksessa lopettaa kanssakäymistä, mutta en sen ulkopuolella jaksa. Siis nuissa paikois

Öö, miksi vaihdat niitä yhteystietoja? Ei se ole mitenkään pakollista.

Älä koskaan sano valkoisia valheita. Se on pahaksi sielullesi, ja ei sitäpaitsi ratkaise ongelmaasi, siirtää vaan. Jos et missään nimessä tahdo vuorovaikuttaa sinänsä mukavan ihmisen kanssa muuten kuin esim. siellä harrastuspaikassa, ÄLÄ anna sille yhteystietojasi.

Voit ihan vaan sanoa suoraan, että "en anna puhelinnumeroani kenellekään" tai "voimavarani eivät riitä siihen, että vuorovaikuttaisin harrastuskavereiden kanssa muulla ajalla, täällä toki juttelen mielelläni". Tietysti se ihminen saattaa loukkaantua, mutta entä sitten? Ethän sinä kenellekään miehellekään antaisi puhelinnumeroasi ja alkaisi tapailla vain siksi, että se haluaa. Ei naisille tarvitse sen kohteliaampi olla.

Mutta kokemuksesta tiedän, että ainoa tapa vetää rajat on se, että ei vaihda sitä puhelinnumeroa. Ihmiset ei kykene säätelemään puhelinkäyttäytymistään, vaikka sanoisit, että et tahdo soitella ja viestitellä muuten kuin sopiaksesi esim. kyydeistä, ei mene aikaakaan kun saat lukea viestejä parisuhdeongelmista tai puheluita siitä, että koira menee piikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erinäisistä juhlakutsuista tms. joissa on ennalta määrätty päivä, niistä on helpompi kieltäytyä turvautuen valkoiseen valheeseen. On jotakin muuta menoa just sinä päivänä. Mutta sekin alkaa olla useamman kerran käytettynä tylyä, ja toisekseen ongelmaksi muodostuu yllättäen tulevat pyynnöt ja menot, joissa ei voi tuota tekosyytä käyttää. Ei voi suoraan sanoa, että minua ei kiinnosta olla sinun kanssa tekemisissä, koska ei se nyt pidä täysin paikkaansa ja on ihan hirveän rumasti sanottu. Ihmisessä itsessään ei yleensä ole vikaa, vika on siinä että minä en jaksa. Myös viestittelyn koen väsyttävänä, niin että en haluaisi vaihtaa yhteystietoja kenenkään kanssa. Mutta näihin ei ole mitään järkevää korrektia tapaa, miten vastata kieltävästi ja niin että toinen tajuaisi että missä minun rajat kulkee. Koska en halua siellä töissä/opiskelussa/harrastuksessa lopettaa kanssakäymistä,

 

Näin ikään. Kannattaa myös ymmärtää, että ne ihmiset, jotka vielä aikuisiällä ovat kovasti ystäviä vailla, ovat valitettavasti niitä, jotka kannattaa kiertää kaukaa. Olen tämän karvaasti saanut oppia. En tiedä mikä läheisriippuvuus niillä on, mutta hyvinkin lyhyen tuttavuuden jälkeen käy tosiaan niin, että se olet sinä, jolle soitetaan koiran piikille menemisestä, eikä esim. se oma puoliso...

Itse olen ottanut sen linjan, että pidän sen vuorovaikutuksen siellä harrastuksissa jne. aika vähäisenä. Harrastamassa minä siellä lopulta olen, enkä diskuteeraamassa. Ja jos joku silti tahtoo numeroani, sanon vaan että eiköhän me nähdä ihan riittämiin täälläkin.

Vierailija kirjoitti:

Olet ihan kuin minä. Olen alkanut sanoa ihan suoraan että "olet varmasti kauhean kiva ihminen, mutta työ vie musta nykyään niin pahasti mehut ettei mulla ole vapaa-ajalla energiaa oikein mihinkään ylimääräiseen" tms. Usein ekstrovertimmat eivät ymmärrä ja jopa loukkaantuvat mutta sehän on sitten todellakin heidän ongelmansa. Joskus tällaiset ihmiset ovat myös yksinkertaisesti todella ripustautuvia ja saavat ihan vapaasti etsiä jonkun muun jota esim. pommittaa viesteillä jatkuvasti.

Eikö ole surullista, että ihmisen täytyisi valehdella, että olen niin puhki, etten jaksa nähdä sinua?

Miksei voi sanoa, että elän täyttä ja ihanaa elämää, enkä tarvitse enkä halua siihen enää mitään lisää?

Minulla ainakin tilanne on tuo jälkimmäinen. Minulla on todella ihana elämä. Ja siihen nämä riipat tahtovat osingoille, ymmärtämättä, että heikentäisivät elämänlaatuani. Kun yleensä ne ovat vain terapeuttia vailla.

Nyt keski-iässä olen onneksi oppinut haistamaan nuo tyypit ensitapaamisella, ja osaan pitää etäisyyttä heti alusta saakka.

Vierailija kirjoitti:

Jotain teet väärin jos tämä on ongelma introvertissä Suomessa. Joku jo mainitsikin, annatko kuinka herkästi numeroa muille? Ei missään nimessä saa antaa jos on jo liikaa kontakteja. Tuotat vain sille vastapuolelle hylkäämisen kokemuksia ja niitä saa nykymaailmassa jo ihan liikaa.

Introvertissa Suomessa on oikeasti ihan tolkuton määrä ihmisiä, jotka haluavat takertua johonkuhun. Suurin piirtein koirapuistoon ei voi mennä ilman, että joku päättää ruveta yksipuolisella sopimuksella uudeksi parhaaksi ystäväksesi.

Näin ainakin pikkukaupungeissa.

Toisaalta minä olen se tyyppi, jota ventovieraat mummelit tulee kadulla halaamaan. Että on ehkä vähän havainnointiharha.