Ongelmana liian herkkä ystävystyminen

En oikein tiedä. Itse en pidä itseäni mitenkään erikoisena, en edes kovin kontaktia ottavana tms.  ja silti seuraani hakeudutaan. Toki olen ystävällinen ja töissä ihan puheliaskin, mutta ei minulla mitään erityistä tarvetta kaveeraamiseen olisi vapaa-ajalla, enkä itse sellaisia ensimmäisenä ole ehdottelemassa.

Olen myös introvertti ja viihdyn aivan hyvin itsekseni. Vanhemmiten olen tuonut sen enemmän esiin, siihen on muilla tyytyminen. Silti välillä haaveilen, että voisin asua paikassa missä ei minua kukaan tunne ja voisi olla aivan rauhassa.

Vika ei yleensä ole muissa, ihan mukavia ja periaatteessa joskus kiva nähdäkin. Silti se on kuormittavaa. Eikä sekään  taas ole hyväksi, jos jatkuvasti toimii "omaa luontoaan vastaan". Takertujia ja inttäjiä vastaavasti inhoan, kun rupeavat vaatimaan tapaamista niin ja niin paljon. Tällaiset ovat saaneet jäädä.

Ei se näinkään ole aina helppoa, jos ei niilläkään jotka kavereita haluaisivat.

Sinun kaltaisesi tekevät Suomesta ankean paikan ilman yhteisöllisyyttä. Kutsu ne miljoonat kaverit yhtäaikaa kokoon vaikka kerran kuussa niin saat olla muuten rauhassa

Mä olen nyt aikuisiällä joutunut opettelemaan olemaan hieman "nuivempi" ainakin miehiä kohtaan.

Olen hiljaisempi, en anna ymmärtää mitään.

Aika paljon on auttanut kun olen käynyt puhumaan mielenterveysongelmistani väkivaltaisista suhteistani 😁

Johdata asia johonkin täysin absurdiin mistä se toinen ei osaa yhtään puhua, kuten vaikka keppihevosharrastukseen ja pidä pitkä dialogi.

Äläkä aina myötäile.

Tee itsestäsi Instagramiin heurutustili, ole vamppi ja muista valittaa kun muiden miehet aina ihastuu suhun.

Vierailija kirjoitti:

Joo ja tiedän miten epäreilua tämä on, kun on paljon yksinäisiä ihmisiä jotka etsivät kavereita, ja minulle niitä tahtoisi kertyä liiaksi asti. Heille ehkä vinkkinä omat "virheeni"; olen hymyileväinen, ja otan toiset huomioon kuuntelemalla ja kyselemällä. Luulen että se on se "ongelma". Heti tutustuttaessa olen rento ja helposti lähestyttävä. Mielestäni se on peruskohteliaisuutta, enkä tästä haluaisi luopua. Lisäksi kyselen kuulumisia ja pyrin muistamaan mitä ihmiset ovat kertoneet, tämäkin mielestäni on normaalia kanssakäymistä. Uudessa ympäristössä heti esittelen itseni, ja olen kiinnostunut oppimaan muista ihmisistä. Se tekee itsellenikin helpomman olon, kun pääsen sisälle sen paikan juttuihin (oli sitten kyse töistä tai vapaa-ajasta). Moni sitte. Ottaa tämän omasta mielestäni peruskohteliaisuuden sitten syvempänä, ja haluavat kaveerata. Mikä ei muuten haittaisi, koska mukavia ihmisiä on vaikka kuinka, mutta minä en introverttinä ja

Hymyily, kuuntelu ja kysely eivät itselläni riitä. Kyllä jokin muukin vaikuttaa sulla? Oletko puhelias vitsien/tarinoiden kertoja? Tai sitten olet kaunis tai rikas?

Vierailija kirjoitti:

Pitää oppia tunnistamaan ne potentiaaliset ripustautujat ja olla ruokkimatta heitä. Ja jutella heidän kanssa jotka vaikuttavat seisovan omilla jaloillaan. Ihmettelen sitä mistä jotkut aina saavatkin niitä riippakiviä peräänsä, kyllä ne tunnistaa nopeasti. 

En hoksaa mitään "riippakiviä", näen vaan tosi usein mukavia ihmisiä, joiden kanssa on kiva jutella töissä. Mutta ehkä se juuri onkin ongelma, monen voi olla vaikea käsittää, että jos vaikutan töissä ekstrovertiltä, niin en sellainen ole. Siis tarkoitan, että stereotyyppinen ekstrovertti puhelee kaikille ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Olen sellainen, mutta introvertti oikeasti. Sen ajan mitä olen ihmisten kanssa, niin annan heille kaikkeni. Siksi väsyttää. Olen on-off, ja vaan aidosti läheisten, siis perheen kanssa voin olla rennosti ja siltikin väsyn herkästi. Enkä sitä voi muuttaa itsessäni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei taida olla mitään kovin hyviä tapoja torjua ystävystymistä toivovaa. Mikään ei ole hyvä, koska aina se on jonkin asteinen torjunta! Siksi siitä jääkin paha mieli itsellekin. Pidän lähes kaikista ihmisistä joita tapaan enkä haluaisi loukata. Ehkä siksi niitä ystävystyjiä löytyykin koska olen havainnut että läheskään kaikki ihmiset eivät pidä toisistaan eivätkä ole ystävällisiä toisille tai osaa tai halua kysellä heiltä mitään. 

Jos sanoo suoraan että ei riitä aika uudelle ystävyydelle kun vanhoja ystäviä on jo paljon, hän voi nolostua jos kissa nostetaan pöydälle ja todetaan ääneen että toinen haluaisi ihmissuhteesta enemmän kuin toinen.

Jos taas venyttää vastailuvälejä ja pitkittää kahvitreffien toteutumista silloin asia yleensä ymmärretään rivien välistä, muttei tunnu reilulta sekään. 

Ehkä sellainen "vika ei ole sinussa vaan minussa" -tyyppinen torjunta loukkaa vähiten, jos ha

Hyvin sanottu! Tosi vaikea on torjua toinen, koska on se tosi henkilökohtaista, se on isku vyön alle. Eikä siihen oikeen voi löytää hyvää tapaa, koska mikä toimii yhdelle, ei ehkä toimikaan toiselle. On tosi raskasta olla torjujan roolissa, varsinkin kun ne toiset ihmiset on mukavia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotain teet väärin jos tämä on ongelma introvertissä Suomessa. Joku jo mainitsikin, annatko kuinka herkästi numeroa muille? Ei missään nimessä saa antaa jos on jo liikaa kontakteja. Tuotat vain sille vastapuolelle hylkäämisen kokemuksia ja niitä saa nykymaailmassa jo ihan liikaa.

Yhteystietojani en koskaan anna omasta aloitteestani. Myöskään en koskaan pyydä ketään lähtemään kahville jne. Mielestäni vain keskustelen ihan normaalisti toisten kanssa, ja he haluavat ystävystyä. Lisäksi työpaikkani on vaihtunut usein, niin sitä myötä tulee tutustuttua uusiin ihmisiin.

Ap

Tää onkin hankala tilanne, kun toinen sanoo, että "hei, ota mun numero niin ollaan yhteydessä!". Tuntuu tosi vaikealta sanoa siinä vaiheessa, että "ei, en halua", jos toisessa ei mitään sen kummempaa vikaa ole. Helpompi on

Tämä on erittäin totta! Ja on paljon hyväksyttävämpää torjua toinen romanttisessa mielessä. "Et ollut mun tyyppiä, sori". Ja sen ymmärtää ja se on helpompi sanoa. Mutta kaverit, niitä on yleensä useampi kuin yksi. En voi sanoa että on mulla jo kavereita, sori, en jaksa nyt sua. Ei se ole samallalailla hyväksyttyä, kuin parisuhteiden kysyjien torjunta.

Ap

Olen aina tuonut uusien tuttavuuksien kanssa esiin oman tarpeeni olla yksin ja viestintätottumukseni, se käy ihan luontevasti keskustelun lomassa ilman suurempaa asian korostamista. En vastaa puhelimeen juuri koskaan (ellen odota puhelua) ja viesteihin lähes aina pitkällä viiveellä, koska en yleensä pidä puhelimessa ääniä päällä tai koko laitetta välttämättä edes mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Minun taktiikkani on esimerkiksi töissä se, että pidän niin hyvän etäisyyden kaikkiin ettei tule tilannetta, jossa minua kyseltäisiin seuraksi töiden ulkopuolella. En juuri aloita oma-aloitteisesti keskusteluja enkä kerro itsestäni mitään henkilökohtaista. Jos joku kysyy, vastailen ympäripyöreästi. Kun kukaan ei saa minusta mitään irti, ei seuranikaan ole niin haluttua. Tämä taktiikka ei tietenkään toimi ihmiselle jolla on kova tarve olla osa ryhmää, koska näin jää auttamatta ulkopuoliseksi. Minua ei ole ikinä haitannut olla ulkopuolinen, koska se tarkoittaa omaa rauhaa ja arvostan sen korkeammalle.

Olen joskus myös ollut se ihminen joka ei raaski kieltäytyä asioista koska olen pelännyt pahoittavani toisen mielen. Ne ovat kieltämättä vaikeita tilanteita ja siksi pyrin ennemmin välttämään niitä. Mielestäni on kuitenkin ihan mahdollista sanoa ystävällisesti, jos ei ole aikaa/tarvetta uusille tuttavuuksille.

Tämä taas ei toimi minulle, koska olen luonteeltani sellainen, että haluan olla osa ryhmää. Koen että työ sujuu paremmin, kun on vähän tiedossa ketä ne muut on kenen kanssa tekee töitä. Se on inhimillistä mielestäni, enkä osaa toimia toisin. Ja on se kiva vitsailla ja jutella eri asioista kahvipöydässä, vähän nollata. Tiedän että paras taktiikka olisi, kun vetäytyisin syrjään, mutta sitä en pysty tekemään.

Ap

Ehdota sen työporukan kanssa yhteisellä porukalla jotain kivaa mutta sulle tulee viime hetken este

Vierailija kirjoitti:

Jos pidät tätä ongelmana ja asia todella vaivaa sinua, niin ehkä olisi hyvä muuttaa käyttäytymistäsi siihen suuntaan, että toiset eivät tee aloitetta niin helposti. Ja/tai jos olet jo tekemisissä jonkun kanssa niin annat uuden tuttavuuden hiipua, mikäli et jaksa sitä ylläpitää. Sanoit ettet halua muuttaa persoonasi, mutta tässä on enemmän kyse käyttäytymisen ja vuorovaikutustyylin säätelystä sen mukaiseksi, ettet enää jatkossa päädy näihin ei-toivotuksi kokemiisi tilanteisiin. Tietyllä tavalla kyse voi olla myös siitä, että luonteeltasi olet miellyttämisenhaluinen ja siksi koet hankalaksi kieltäytyä toisten kutsuista tai pyynnöistä, jos et kerran itse aloitetta tee näihin uusiin ystävyyksiin. Miellyttämisenhalukin on käyttäytymisen puurte, josta voi opetella pois, eikä niinkään välttämättä kiinteä osa persoonasi.

 

Jossain määrin itselläni on tuota samaa ollut tietyssä vaiheessa elämää, joten tiedän mis

Tässä on totuuden siementä. Olen miellyttämishaluinen ja siksi koen torjumisen hankalana. Mutta toisaalta myös nautin muiden kanssa keskustelusta. Töissä esim. joutuu viettämään niin suuren osan päivästä, että haluan että siellä on mukava olla. Siksi toisten kanssa tutustuminen ja vitsailu helpottaa. Toisaalta, minun pitää käsitellä asiaa itseni kanssa, koska jos minulla ei olisi niin kova halu miellyttää, ehkä en kokisi tätä asiaa niin isona ongelmana.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sinun kaltaisesi tekevät Suomesta ankean paikan ilman yhteisöllisyyttä. Kutsu ne miljoonat kaverit yhtäaikaa kokoon vaikka kerran kuussa niin saat olla muuten rauhassa

No onpas hauskaa. Nimenomaan olen yhteisöllinen, mutta omissa rajoissani. Ihan vasta työkaveri kehui minulle, miten kiva on käydä töissä kun olen aina niin puhelias ja helposti lähestyttävä. Että se luo sitä yhteisöllisyyttä. Sellaiseen työympäristöön minäkin haluan mennä, ja sellaista minä luon. Mutta vapaa-ajalla haluan rentoutua, ja siihen vedän rajat.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä olen nyt aikuisiällä joutunut opettelemaan olemaan hieman "nuivempi" ainakin miehiä kohtaan.

Olen hiljaisempi, en anna ymmärtää mitään.

Aika paljon on auttanut kun olen käynyt puhumaan mielenterveysongelmistani väkivaltaisista suhteistani 😁

Johdata asia johonkin täysin absurdiin mistä se toinen ei osaa yhtään puhua, kuten vaikka keppihevosharrastukseen ja pidä pitkä dialogi.

Äläkä aina myötäile.

Viimeinen on ihan osuva vinkki, mutta en nyt ehkä tuota muuta osaa noudattaa. Siis en ihan tieten tahtoen ala luoda itsestäni kaheliselittäjää. Osaan kyllä katkaista keskustelun ja lähteä pois jos alkaa tuntua siltä. Mutta ongelma on tuo kun ihmiset haluavat kaverustua small-talkini takia. Se tulee aina melkein puskista, kun itse olen yrittänyt muutoin pitää itseni etäällä, siis en jaa kutsuja menoihin tai jakelee yhteystietoja vaikka muuten olen kohtelias ja puhelias.

Ap

Kun joku kysyy illanistujaisiin lauantaina, sanot että se ajnkohta ei sovi. 

Kun joku ehdottaa kahveja joku päivä ensi viikolla, sanot että on sen verran kiireistä ollut että en taida jaksaa. 

Jos joku kysyy, lähtisitkö lasilliselle joskus, sanot että ehkä, jos aikataulut sattuvat sopimaan yhteen. Jos saat sitten tarkemman aikaehdotuksen, katso kaksi ylempää kohtaa. 

 

tämä on kohtelias tapa torjua ihminen, ja normaali ihminen ymmärtää tulleensa kohteliaasti torjutuksi, kun sama ihminen on kaksi kertaa vastannut ehdotteluihin näin eikä ole ehdottanut vastaehdotusta. 

 

Jos taas joku kysyy ihan suoraan että haluatko alkaa kaveriksi tmv niin en tiedä, kun on niin outp kysymys. Toisaalta sellaista kysyvällä ei varmaan ole normaalit kanssakäymisen kirjoittamattomat säännöt hallussa. 

AP: "Ja on paljon hyväksyttävämpää torjua toinen romanttisessa mielessä. "Et ollut mun tyyppiä, sori". Ja sen ymmärtää ja se on helpompi sanoa. Mutta kaverit, niitä on yleensä useampi kuin yksi. En voi sanoa että on mulla jo kavereita, sori, en jaksa nyt sua. Ei se ole samallalailla hyväksyttyä, kuin parisuhteiden kysyjien torjunta"

Mitä väliä kuinka hyväksyttyä se on? Et sä elä täällä muita miellyttämässä vaan ensisijaisesti itseäsi varten. Mielestäni ei todellakaan edes ole mitään väärää kieltäytyä myös ystävyydestä, varsinkin jos on oikeasti hyvä syy siihen (kuten sinulla ilmeisesti on). Jos joku loukkaantuu ja pitää sinua kusipäänä kieltäydyttyäsi kohteliaasti, silloin vika ei ole sinussa.

Vierailija kirjoitti:

Erinäisistä juhlakutsuista tms. joissa on ennalta määrätty päivä, niistä on helpompi kieltäytyä turvautuen valkoiseen valheeseen. On jotakin muuta menoa just sinä päivänä. Mutta sekin alkaa olla useamman kerran käytettynä tylyä, ja toisekseen ongelmaksi muodostuu yllättäen tulevat pyynnöt ja menot, joissa ei voi tuota tekosyytä käyttää. Ei voi suoraan sanoa, että minua ei kiinnosta olla sinun kanssa tekemisissä, koska ei se nyt pidä täysin paikkaansa ja on ihan hirveän rumasti sanottu. Ihmisessä itsessään ei yleensä ole vikaa, vika on siinä että minä en jaksa. Myös viestittelyn koen väsyttävänä, niin että en haluaisi vaihtaa yhteystietoja kenenkään kanssa. Mutta näihin ei ole mitään järkevää korrektia tapaa, miten vastata kieltävästi ja niin että toinen tajuaisi että missä minun rajat kulkee. Koska en halua siellä töissä/opiskelussa/harrastuksessa lopettaa kanssakäymistä, mutta en sen ulkopuolella jaksa. Siis nuissa paikois

Kieltäydyt pari kolme kertaa, niin yleensä ei enää ehdoteta mitään vaan odotetaan sinun vastavuoroisesti ehdottavan jotain, jos olet kiinnostunut. Viesteihin vastaat hitaasti, etkä esitä kysymyksiä. Tämän voi tehdä kohteliaasti. Niille joiden kanssa olet enemmän tekemisissä esim. töissä voit sanoa suoraan, että olet työpäivän jälkeen väsynyt. Mikä ongelma tässä on?

Sanoisin suoraan näille ylimääräisille kavereille, että sinulla on juuri nyt elämässä tosi paljon menossa/sinulla ei riitä voimavarat ylläpitämään ihmissuhteita säännöllisesti.

Tuo sinun kaunis käytös, jossa esittelet itsesi vieraille iloisesti ja kyselet aktiivisesti muiden kuulumisia ei sen sijaan minun korvaani kovin introvertiltä kuulosta. Itse ilmeisesti introverttinä en ole yhtään luonteva esittäytymään tai juttelemaan vieraille. Koitan kyllä hymyillä ja kysellä muilta asioita, mutta se ei kohdallani ole kaveritason saavuttamiseen riittänyt. Ei edes niihin joukko whatsapp ryhmiin. Mutta juu. Eipä meidän kyllä tarvitse luokitella ketään introvertiksi tai ekstrovertiksi. Ollaan omia itsejämme ja kohdellaan kaikkia yhdenvertaisesti ystävällisesti! 

"Ei se tuosta johdu. Mäkin aina kyselen ja olen kiinnostunut muista ihmisistä mutta ne ei ole kiinnostuneita minusta. Oot sen sijaan tod näk miellyttävän näköinen, sulla on ollut hyvä lapsuus josta kumpuaa hyvä itsetunto, perusturvallisuudentunne, olet levollisen ja onnellisen oloinen ja ihmiset haluavat sinulta näitä ominaisuuksia itselleen. Sulla on siis karismaa. "

Olen kohtalaisen näköinen (jopa perusilmeeltäni yrmy mielestäni), mutta ulkomuoto paranee kovasti hymyilyllä. Saan siitä usein kommenttia, miehiltä ja naisilta ja hymyily on ihan automaattista joka minulle tulee ihmisten seurassa.

Lapsuuteni oli huono ja olen ollut aina köyhä. Luulen että se vaikuttaa enemmänkin siihen että tulen helposti ihmisten kanssa toimeen. En leimaa ihmisiä, tiedän miltä tuntuu olla kiusattu tai alemmassa asemassa.

Tapani olla ihmisten kanssa on kaikkia tasapuolisesti huomioiva. Huomaan jos joku jää varjoon ujouden tms. takia, ja osaan rohkaista sellaisia ihmisiä. Luon ilmapiiriä, että kaikki ovat keskenään tekemisissä, sellaista me-henkeä. Ja tämä tulee aika luonnostaan juuri oman taustani takia, koen tosi tärkeäksi että on tasaveroinen ryhmähenki olemassa. Minun on vaikea työskennellä/viettää aikaa ympäristössä missä on kuppikuntaisuutta, kiusaamista tai syrjimistä. Joten teen oman osani, jotta kaikilla olisi kiva olla.

Ja ehkä se sitten on syvempi syy, miksi kanssani halutaan olla kavereita? Mutta kyllä siihen juuri liittyy paljon kaikille jutustelu, kiinnostuminen ja hymyily. Ne on työkaluja tuon syvemmän periaatteeni takana.

Ap

Hei! Et ole ainoa, jolla on tämä ongelma.

Linkkaan muutaman englanninkielisen blogipostauksen, jotka käsittelevät jollain tapaa kutsuista kieltäytymistä tai ystävyyden torjumista. Jos selaat blogin tägejä, siellä on esim. tägit "art of saying no", "saying no" ja "friendship".

https://captainawkward.com/2017/06/12/977-i-just-dont-want-to-be-your-f…

https://captainawkward.com/2017/06/06/974-social-over-commitment-am-i-a…

Tuossa ekassa postauksessa tuodaan esiin, että jos et halua olla jonkun kaveri ollenkaan, niin on ihan hyväksyttävää käytöstä vastata kutsuihin vain "ei kiitos", ja jos oikein painostetaan antamaan syy kieltäytymiselle, niin se voi olla "kiitos, mutta en ole kiinnostunut/en halua". Tämä on kuitenkin niin suorasukaista, että tämän jälkeen ei ole välttämättä mahdollista pysyä sellaisena semikaverina/lämpimissä väleissä olevina harrastuskavereina tms. Tällöin pitää hyväksyä se, että torjuttu osapuoli ei ehkä jatkossa halua edes tervehtiä sinua.

En ole keksinyt juuri parempia tapoja sellaiseen kieltäytymiseen, joka ei täysin katkaise yhteyttä, kuin se että vastaa viesteihin tosi hitaasti, sanoo olevansa liian kiireinen tai jotain epämääräistä tyyliin "sori mutta nyt ei pysty, palataan syksymmällä" tai "en oikein tiedä mun aikatauluja vielä, palaan ehkä myöhemmin asiaan". Ns. slow fade. Ja luonnollisestikaan ei itse tee mitään aloitteita eikä ikinä sano mitään lepytteleviä valheita tyyliin "oispa kiva nähdä joskus" tai "harmi kun en pääse, olisi niin ihana tulla jos vaan ehtisin".