Ongelmana liian herkkä ystävystyminen

Olen introvertti ja siitäkin huolimatta töissä ollessani olen antanut kaikille työkavereille yhden tilaisuuden. Jotkut ovat selvästi sellaisia että haluavat tulla jätetyksi rauhaan ja en puutu heidän asioihin ensikohtaamisen jälkeen.

Joidenkin kanssa löytyy samanlainen huumorintaju ja heidän kanssaan juttelen enemmän. Parhaat on niitä joiden kanssa voi aukoa päätä eikä kumpikaan osapuoli loukkaannu vaan innostutaan vielä enemmän.

Suurimman osan työkavereista jätän rauhaan. Jotkut ovat kummallisia/vinksahtaneita/ahdistavia ja välttelen heitä tai vittuilen asiallisesti jos en voi muutakaan.

Tylsät ja hiljaiset tyypit jätän rauhaan kun ei niistä saa mitään irti. Eivät oikeasti osaa muodostaa ymmärrettäviä lauseita.

Joskus menee vaan silleen että sanon vaan moi jonkun kanssa monta vuotta ja sitten ? 

Todella harva työkaveri on mun kotona käynyt kääntymässä. Itse käynyt ehkä kahden luona.

En näe työperäisiä kavereita vapaa-ajalla. Parempi olla vaan tyly ja olla sekaantumatta työkavereihin niin päästään helpommalla. 

Olen parikymppinen mies ja vietän aikaani käytännössä aina yksin.

Kuulostaa siltä että Ap on sosiaalinen ja jopa ekstrovertti seurassa.

Varmaan tuollaisia on. Usein jonkunlaista viehätysvoimaa lisäksi. 

Minäkään en jaksa nähdä uusia ihmisiä vapaa-ajalla. Ei huvita tehdä mitä he haluavat. Harrastan yleensä hieman eri asioita joten voin luontevasti jättäytyä pois muusta.

Voiko olla että muut ihmiset tulkitsevat että Ap voisi lähteä mukaan heidän juttuihinsa? Haluavatko siis keskustella lisää kahvilla vai tehdä jotain tiettyä?

Voitko Ap kutsua muita mukaan johonkin mistä eivät ole kiinnostuneita ja sillä saada tilanteen rauhoittumaan? Ikään kuin näyttää toista puolta itsestäsi.

Olisi ihanaa, jos olisi tälläinen ongelma 😁

Vierailija kirjoitti:

Joo ja tiedän miten epäreilua tämä on, kun on paljon yksinäisiä ihmisiä jotka etsivät kavereita, ja minulle niitä tahtoisi kertyä liiaksi asti. Heille ehkä vinkkinä omat "virheeni"; olen hymyileväinen, ja otan toiset huomioon kuuntelemalla ja kyselemällä. Luulen että se on se "ongelma". Heti tutustuttaessa olen rento ja helposti lähestyttävä. Mielestäni se on peruskohteliaisuutta, enkä tästä haluaisi luopua. Lisäksi kyselen kuulumisia ja pyrin muistamaan mitä ihmiset ovat kertoneet, tämäkin mielestäni on normaalia kanssakäymistä. Uudessa ympäristössä heti esittelen itseni, ja olen kiinnostunut oppimaan muista ihmisistä. Se tekee itsellenikin helpomman olon, kun pääsen sisälle sen paikan juttuihin (oli sitten kyse töistä tai vapaa-ajasta). Moni sitte. Ottaa tämän omasta mielestäni peruskohteliaisuuden sitten syvempänä, ja haluavat kaveerata. Mikä ei muuten haittaisi, koska mukavia ihmisiä on vaikka kuinka, mutta minä en introverttinä ja

Ehkä tässä on vähän sama ilmiö kuin jos komea ja sosiaalisesti taitava mies menisi esittäytymään naisille vaikka baarissa. Osa saattaisi haluta treffeille. Jos mies sitten päivittelisi että on ikisinkku tai perheellinen ja halusi vaan keskustella baarissa, olisiko selvää mistä on kyse?

Harvoin mukavalta vaikuttava tulee juttelemaan. Ymmärrettävää että sellaisella voi jo olla tekemistä muulla ajalla.

Onko Ap treenannut tutustumistaitojaan sosiaalisia tilanteita varten?

Perheellistyminen voisi auttaa.

Selvää on että työpaikalla tai vapaa-ajalla voi haluta olla sosiaalinen rajatussa ympäristössä. 

Ahdistun liian hyökkäävästä tavasta yrittää ystävystyä. Sellaisesta suorastaan rakkauspommituksesta. Harvoin ihan tällaista tapahtuukaan, mutta joskus on tapahtunut. Se on minulle suuri punainen lippu. Vie aikaa ystävystyä, eikä kaikkien kanssa voikaan ystävystyä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama ongelma kuin ap:lla. Olenkin päättänyt, etten halua alkaa enää kenenkään ystäväksi vain sen toisen osapuolen toiveesta. Yleensä nimittäin ne suhteet päättyvät vieläpä sillä tavalla huonosti, että se toinen alkaa jossakin vaiheessa kohdella minua huonosti, eli loukata, nolata muiden kuullen, piikitellä tai muuten ärhennellä. He haluavat myös pitää tiheämmin yhteyttä kuin itse haluaisin. 

Myös minä olen joutunut oppimaan kantapään kautta, että yksipuolinen innokkuus ystävystymisessä ei ole hyvä merkki. Yleensä toisen innokkuus on johtunut hänen kehittelemistään mielikuvista, jotka eivät ole vastanneet oikeaa minua juuri ollenkaan. Kun tämä asia on ystävyyssuhteen edetessä alkanut valjeta - yleensä vielä melko alussa, koska en tietenkään ole alkanut näytellä todeksi hänen kuvitelmiaan - seurauksena on ollut tuota mainitsemaasi ikävää käytöstä. Tiuskimista, nälvimistä, härnäämistä, riid

Juuri tällaista olen kokenut minäkin. Loukkaantumista, kun en ole tavoitettavissa milloin vain, kun en ehdi pitämään seuraa, enkä muutenkaan toimimaan tuon henkilön ajatusmaailman mukaan. On vain itse laitettava rajat tällaisille henkilöille. 

Tuo oli hyvä esimerkki. Jos tuollaista katselisi sivusta niin eikö siinä sitten ajattelisi, että joko baarimies ei tajua miten puoleensavetävä on tai sitten että onpa varsinainen kusipää, kun käyttää sosiaalisia taitojaan ja ulkonäköään ihan vain viihdyttääkseen itseään muiden seuralla ja kertomuksilla ja sitten häipyy kun itselle sopii. Tai pakkohan tuon esimerkin miehenkin olisi huomata oma vaikutuksensa, kuten ap:nkin. Tilanne on toki eri, jos kaikki osapuolet baariesimerkissä ovat kartalla siitä, että tarkoitus on vaikka vain kuluttaa aikaa odotellessa tai jotakin. Varmaan pitää olla sen verran itsetuntoa, että ymmärtää mikä vaikutus itsellä on muihin ja kantaa vastuu omasta toiminnasta. Siitä päätyy tuohon, että harva mukavalta vaikuttava ihminen tulee kuitenkaan juttelemaan, monilla ei ole tarvetta luoda jatkuvasti mahdollisimman miellyttäviä kohtaamisia kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa. Oikeat ihastumiset tai ystävämielessä klikkaamiset ovat sitten ehkä ihan eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Olen introvertti ja siitäkin huolimatta töissä ollessani olen antanut kaikille työkavereille yhden tilaisuuden. Jotkut ovat selvästi sellaisia että haluavat tulla jätetyksi rauhaan ja en puutu heidän asioihin ensikohtaamisen jälkeen.

Joidenkin kanssa löytyy samanlainen huumorintaju ja heidän kanssaan juttelen enemmän. Parhaat on niitä joiden kanssa voi aukoa päätä eikä kumpikaan osapuoli loukkaannu vaan innostutaan vielä enemmän.

Suurimman osan työkavereista jätän rauhaan. Jotkut ovat kummallisia/vinksahtaneita/ahdistavia ja välttelen heitä tai vittuilen asiallisesti jos en voi muutakaan.

Tylsät ja hiljaiset tyypit jätän rauhaan kun ei niistä saa mitään irti. Eivät oikeasti osaa muodostaa ymmärrettäviä lauseita.

Joskus menee vaan silleen että sanon vaan moi jonkun kanssa monta vuotta ja sitten ? 

Todella harva työkaveri on mun kotona käynyt kääntymässä. Itse käynyt ehkä kahden luona.

En näe työperäisiä kavereita vapaa-ajalla. Parempi olla vaan tyly ja olla sekaantumatta työkavereihin niin päästään helpommalla. 

Olen parikymppinen mies ja vietän aikaani käytännössä aina yksin.

Media- seksikäs sana, työperäinen.

Vierailija kirjoitti:

Voisitko jotenkin muotoilla totuuden ystävällisellä tavalla ääneen, että olet tosi introvertti ja tarvitset arkisin aikaa itsellesi että jaksat taas olla seuraavana päivänä sosiaalinen töissä? 

 

Toisaalta ainahan voi sanoa, että joo mennään vaan kahville mutta sitten voi jättytyä passiivisemmaksi viestittelyssä, jolloin aihe jää jossain vaiheessa siihen, kun toinen ei jaksa kysyä uudelleen. 

 

Älä välitä kommenteista, jotka väittävät ettei tuo ole ongelma. Kaikki eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan. 

 

Tämä kuulostaa humblebragilta mutta nuorempana, kun minulle sateli treffipyyntöjä ovista ja ikkunoista, pidin sitä ikävänä ja ahdistavana. Monet varmasti olisivat haltioissaan, jos tulisi edes yksi pyyntö joskus. Mutta minä olen tunnollinen ja ahdustukseen taipuva ihminen, ja jatkuva torjuminen on minulle kuormittavaa. Jossain vaiheessa tulee mitta täyteen, kun haluaisi olla vain rauhassa.

 

Riippuu ihan ihmisen persoonasta mitä voi pitää ongelmana ja mitä ei. Kaikilla on oikeus tunteisiinsa.

Hyvä ketju. Olen itsekin helposti ystävystyvä, mutta tarvitsen todella paljon yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja rauhaa pysyäkseni järjissäni. Liika ihmisseura on siis suoranainen uhka mielenterveydelle. Nuorena kun naama oli vielä nätti ja hymyilin automaattisesti, toinen ongelma olivat myös miehet, jotka käsittivät ystävällisyyteni väärin. Minun mielestäni tuossa lainauksessa on hyvä neuvo.

"Voisitko jotenkin muotoilla totuuden ystävällisellä tavalla ääneen, että olet tosi introvertti ja tarvitset arkisin aikaa itsellesi että jaksat taas olla seuraavana päivänä sosiaalinen töissä?"

Itse olen ruvennut toteamaan, että minä kun oon tämmönen erakko heh heh ja nauran päälle. Jos sanoo, ettei uskoisi, vastaan, että semmonen minä nyt kumminkin oon. Odotan töissäkin vain että pääsis viikoksi yksinäisyyteen. Joskus jopa esittelen itseni töissä "vaikutan ekstrovertilta, mutta mua introvertimpaa tyyppiä saa hakea". Siis tavallaan jo etukäteen, kun uusi työsuhde on alkanut. Tai mikä tahansa opiskelu- tms., vaikka tilanne kaupan pihalla.

Totuus vapauttaa :) 

Minulla on sama ongelma, paitsi että olen autisti. En siis jaksa sitäkään vähää.

En edes tajua miksi ihmiset ovat niin perääni. Kai ne luulevat, että koska olen ollut kiinnostunut aiheesta, josta olemme puhuneet, olisin kiinnostunut myös siitä ihmisestä.

Ei auta vaikka sanon olevani autisti. Esim selitän ihmiselle, että olen autisti, joten älä soita vaan pane viestiä. Ne alkaa kumminkin soitella jossain kohtaa. 

Ei minulla pitäisi myöskään olla velvollisuutta joutua selittämään neurologiaani ihmisille.

Nykyään sanon vaan, että mun täytyy saada olla nyt itsekseni. Tarvitsen yksinoloa. 

Siinähän loukkaantuvat. Jos jopa mieheni ymmärtää kun sanon että mun täytyy saada olla nyt yksin, saa luvan muutkin ymmärtää tai sitten olla ymmärtämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko jotenkin muotoilla totuuden ystävällisellä tavalla ääneen, että olet tosi introvertti ja tarvitset arkisin aikaa itsellesi että jaksat taas olla seuraavana päivänä sosiaalinen töissä? 

 

Toisaalta ainahan voi sanoa, että joo mennään vaan kahville mutta sitten voi jättytyä passiivisemmaksi viestittelyssä, jolloin aihe jää jossain vaiheessa siihen, kun toinen ei jaksa kysyä uudelleen. 

 

Älä välitä kommenteista, jotka väittävät ettei tuo ole ongelma. Kaikki eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan. 

 

Tämä kuulostaa humblebragilta mutta nuorempana, kun minulle sateli treffipyyntöjä ovista ja ikkunoista, pidin sitä ikävänä ja ahdistavana. Monet varmasti olisivat haltioissaan, jos tulisi edes yksi pyyntö joskus. Mutta minä olen tunnollinen ja ahdustukseen taipuva ihminen, ja jatkuva torjuminen on minulle kuormittavaa. Jossain vaiheessa tulee mitta täyteen, kun haluaisi olla vain rauhassa.

 

Riippuu ihan ihmisen persoonasta mitä voi pitää ongelmana ja mitä ei. Kaikilla on oikeus tunteisiinsa.

Hyvä ketju. Olen itsekin helposti ystävystyvä, mutta tarvitsen todella paljon yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja rauhaa pysyäkseni järjissäni. Liika ihmisseura on siis suoranainen uhka mielenterveydelle. Nuorena kun naama oli vielä nätti ja hymyilin automaattisesti, toinen ongelma olivat myös miehet, jotka käsittivät ystävällisyyteni väärin. Minun mielestäni tuossa lainauksessa on hyvä neuvo.

 

"Voisitko jotenkin muotoilla totuuden ystävällisellä tavalla ääneen, että olet tosi introvertti ja tarvitset arkisin aikaa itsellesi että jaksat taas olla seuraavana päivänä sosiaalinen töissä?"

 

Itse olen ruvennut toteamaan, että minä kun oon tämmönen erakko heh heh ja nauran päälle. Jos sanoo, ettei uskoisi, vastaan, että semmonen minä nyt kumminkin oon. Odotan töissäkin vain että pääsis viikoksi yksinäisyyteen. Joskus jopa esittelen itseni töissä "vaikutan ekstrovertilta, mutta mua introvertimpaa tyyppiä saa hakea". Siis tavallaan jo etukäteen, kun uusi työsuhde on alkanut. Tai mikä tahansa opiskelu- tms., vaikka tilanne kaupan pihalla.

 

Totuus vapauttaa :) 

Ei meidän pitäisi joutua selittelemään koko ajan, miksemme halua kaiken aikaa silittää jonkun päätä ja kuunnella sen juttuja.

Eihän ne vimmaiset pakkoystävystyjätkään joudu selittämään, miksi eivät kestä omaa itseään.

Se autisti

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hävytön avaus. Täällä on päivittäin, ellei joka päivä avunhuutoja kun yksinäisyys meinaa tappaa ihmiset koteihinsa. Ole hiljaa, älä kysele, kulje omia menojasi, on ainoa mitä voi sanoa. Mutta mikään todellinen ongelma tuo ei ole. 

Miten se ei ole todellinen ongelma, kun ap mahdollisesti torjuu just näitä yksinäisiä? Hänhän tässä kyselee neuvoja siihen, mikä olis paras tapa, ettei sun kaltaiset täysin kaverittomat loukkaantuisi. 
Ei ihme että olet yksin, kun sun empatiakyky on tätä luokkaa.

Sen verran vanha ketju, että olen varmaan jo vastannut ehkä? Kerran olin tutustunut tosi mukavaan tyyppiin, nähtiin muiden kautta tilaisuuksissa. Jotain hänelle sitten ehdotin nähtäisiinkö, en muista ehdotinko leffaa tai lenkille lähtöä, mutta hän sanoi todella hyvin mulle: mä en ehdi edes nykyisiä ystäviäni tapaamaan niin paljon kuin haluaisin, niin nyt en pysty lähtemään. 

Olen kyllä kiitollinen että hän toi asian heti esiin ja suoraan. Ei mitään lupailuja ja sitten ghostailuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ja tiedän miten epäreilua tämä on, kun on paljon yksinäisiä ihmisiä jotka etsivät kavereita, ja minulle niitä tahtoisi kertyä liiaksi asti. Heille ehkä vinkkinä omat "virheeni"; olen hymyileväinen, ja otan toiset huomioon kuuntelemalla ja kyselemällä. Luulen että se on se "ongelma". Heti tutustuttaessa olen rento ja helposti lähestyttävä. Mielestäni se on peruskohteliaisuutta, enkä tästä haluaisi luopua. Lisäksi kyselen kuulumisia ja pyrin muistamaan mitä ihmiset ovat kertoneet, tämäkin mielestäni on normaalia kanssakäymistä. Uudessa ympäristössä heti esittelen itseni, ja olen kiinnostunut oppimaan muista ihmisistä. Se tekee itsellenikin helpomman olon, kun pääsen sisälle sen paikan juttuihin (oli sitten kyse töistä tai vapaa-ajasta). Moni sitte. Ottaa tämän omasta mielestäni peruskohteliaisuuden sitten syvempänä, ja haluavat kaveerata. Mikä ei muuten haittaisi, koska mukavia ihmisiä on vaikka kuinka, mutta minä en introverttinä ja

Ei se tuosta johdu. Mäkin aina kyselen ja olen kiinnostunut muista ihmisistä mutta ne ei ole kiinnostuneita minusta. Oot sen sijaan tod näk miellyttävän näköinen, sulla on ollut hyvä lapsuus josta kumpuaa hyvä itsetunto, perusturvallisuudentunne, olet levollisen ja onnellisen oloinen ja ihmiset haluavat sinulta näitä ominaisuuksia itselleen. Sulla on siis karismaa. 

Ei se noistakaan ominaisuuksista välttämättä johdu. Mulla on aina ollut sama ongelma kuin aloittajalla, ihmiset pyrkivät kaveeraamaan vaikka väkisin enkä itse halua nähdä vapaa-ajallani yhtään ketään. Mutta listaasi viitaten, niin itse tulen rikkinäisestä alkoholistiperheestä, itsetuntoni on olematon, eikä perusturvallisuuden tunnetta ole lainkaan. Toisaalta olen kyllä onnellinen (kunhan saan olla rauhassa kaikilta) ja kieltämättä kauniiksi usein kommentoitu. 

On vain jotenkin ihan uskomatonta, miten pienillä kriteereillä ihmiset kokevat valtavaa kemiaa ja samankaltaisuutta. Teen kuulemma tosi hyvän vaikutuksen. Tää on kieltämättä täysin harjoiteltua multa, saan olla oikeasti rauhassa kun vedän tutustumismoodin päälle ja annan henkilön tavata mun mallikappaleeni sen syvemmälle menemättä. Toimii hyvin työympäristöissä ja joissakin seminaareissa minglatessa yms. En kuitenkaan ole tippaakaan kiinnostunut näkemään jatkossa, vaan haluan mennä kotiin heti kuin mahdollista ja viettää vapaa-aikani täysin yksin. Sit alkaa se puhelimen piippaaminen, kun joku sai jostakin numeron ja ehdottaa näkemistä. Osa myös laittaa sähköpostin firman osoitteeseen, no nää on onneksi helpoo ghostata, kun leikkii että menivät roskapostiin.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hävytön avaus. Täällä on päivittäin, ellei joka päivä avunhuutoja kun yksinäisyys meinaa tappaa ihmiset koteihinsa. Ole hiljaa, älä kysele, kulje omia menojasi, on ainoa mitä voi sanoa. Mutta mikään todellinen ongelma tuo ei ole. 

Todella hävytön ja mitätöivä kommentti. 

Voi myös sanoa "Mulla on tällä hetkellä läheisiä, jotka vievät vapaa-aikani, enkä pysty/jaksa/ehdi enempää olla sosiaalinen vapaa-ajallani". Se pitää paikkansa, koska sinulla on just kuppi täynnä nykyisten ystävien ja läheisten kanssa. Vieraan ei tarvi tietää, mistä on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille ihan mahtavista viesteistä, näissä on ollut paljon pohdittavaa ja kovasti apua minulle. Huomaan, että olen tehnyt kärpäsestä härkäsen ja vasta useampien kommenttien luku, ja muutaman päivän pohdiskelu on saanut minut huomaamaan sen.

Olen ajatellut asiaa musta-valkoisesti; joko olen armottoman tyly kaikille enkä puhu mitään, tai sitten maailman paras kaveri ja otan huomioon koko energiallani. Eihän sen näin tarvitse mennä. Voin olla normaalin kohtelias, ja sitten todeta että en jaksa valitettavasti lähtä kahvittelemaan, tai työajan jälkeen tapaamaan. Se ei tee minusta hirviötä ja armottoman tylyä. Ihana että moni on sen laittanut tänne jo valmiiksi fraasiksi jota voin opetella; "Anteeksi mutta olen tosi introvertti, ja sosiaalinen akkuni on työpäivän jälkeen ohi. Ei mitään henkilökohtaista, olet tosi mukava tyyppi ja haluan jutella sinulle jatkossakin töissä, mutta työpäivän jälkeen haluan olla yksin latautumassa."

Ap

Unohda se anteeksi ja väsymyksen selittely. Kerrot sillä itsellesi, että sinun pitää pyydellä omaa itseäsi anteeksi, ja että väsymys on ainoa validi syy olla mielistelemättä muita.

Sanot vaan "kiitos mutta ei kiitos" ja vaihdat puheenaihetta. Tai kiitos muttei huvita, en tahdo, tai hämäläisittäin emmääny.

Älä koskaan selittele itseäsi muille. Et ole mitään velkaa kenellekään, kaikkein vähiten selityksiä ja oman olemassaolosi oikeuttamista niillä.

Mä ymmärrän tän kyllä tavallaan mutta en kavereiden vaan parisuhteen osalta. Oon ollut kolmessa huonossa suhteessa ja huomannu että ainakin toistaiseksi haluan olla sinkku ja "etsii itseäni" eikä oikeestaan olis töiden jälkeen energiaa alkaa siihen tutustumisrumbaan, varsinkin kun ei se oo enää niin jännää kun koettu useesti (säätöjä siis useita näiden kumppaneiden lisäks ollu) mutta kavereita mulla ei oikein ole, en tiiä miks. Ja tosiaan joudun päivittäin torjumaan useita, välillä jopa pidän vapaapäivän näistä vastailuista. Enkä siis hae edes missää deittiapissa mitään vaan ihan muualla somessa ne tulee ja oikeesti livenäkin melko usein varsinkin näin kesäisin. Tääkin kuormittaa kun samalla mietin et osa on ollut tosi hyvältä vaikuttavia ja mahdollisesti teen virheen mut nyt ei vaan oo aikaa ja energiaa. Joskus naurattaa se sanonta ettei kukaan tuu ovelta hakemaan tms, mulle on usein ilmestyny näitä "kosiskelijoita" oven taakse yllättäen (ei kivaa sekään, tuntuu rajojen rikkomiselta). Tiedän kyllä mitä osa haluaa pelkästään mutta en nyt puhu siitä. Olisin nytkin suhteessa vaikka ainakin 30 miehen kanssa jos olisin ilkeä ja haluaisin, mut ei kiinnosta oikeen. Ja aina ikävä yrittää selittää että ei sussa mitään vikaa oo, mä oon oikeasti tosi traumatisoitunut ja en oo valmis vielä sitoutuun näiden kokemusten jälkeen. Silti jankkaus jatkuu, näille sentää helpompi sit sanoo suoraa ja blokata. Eilenkin yks ei niin tuttu-tapaus suuttui toivottavasti lopullisesti kun en oo pariin viikkoon ehtinyt (enkä muistanut) vastata johonkin turhanpäiväiseen viestiin ilman mitään asiaa  ja olla tavotettavissa, mut toisaalta nyt taas helpompi hengittää ennenku tulee uus "spämmijä". Ja ei en vastaile läheskään jokaiselle, joskus rupattelen niitä näitä kun ei tosiaan kavereita oo livenä mutta teen kyllä selväks heti etten etsi mitään sellaista millään tasolla. Silti...

Mun ongelma on kans liian nopea ystävystyminen ja monesti se vastapuoli osoittautuu innokaammaksi viestittelijäksi yms. Ei vaan jaksais, mullekin riittäis että näkis muutaman kerran vuodessa. 

Jos annat alussa ymmärtää olevasi kiinnostunut toisesta vaikka et todellisuudessa ole, niin sehän on manipuloivaa käytöstä eikä mitään peruskohteliaisuutta. On täysin ymmärrettävää että silloin se toinen kuvittelee, että teillä synkkaa epätavallisen hyvin ja haluaa ystävystyä.