Ongelmana liian herkkä ystävystyminen

Olen introvertti ja siitäkin huolimatta töissä ollessani olen antanut kaikille työkavereille yhden tilaisuuden. Jotkut ovat selvästi sellaisia että haluavat tulla jätetyksi rauhaan ja en puutu heidän asioihin ensikohtaamisen jälkeen.

Joidenkin kanssa löytyy samanlainen huumorintaju ja heidän kanssaan juttelen enemmän. Parhaat on niitä joiden kanssa voi aukoa päätä eikä kumpikaan osapuoli loukkaannu vaan innostutaan vielä enemmän.

Suurimman osan työkavereista jätän rauhaan. Jotkut ovat kummallisia/vinksahtaneita/ahdistavia ja välttelen heitä tai vittuilen asiallisesti jos en voi muutakaan.

Tylsät ja hiljaiset tyypit jätän rauhaan kun ei niistä saa mitään irti. Eivät oikeasti osaa muodostaa ymmärrettäviä lauseita.

Joskus menee vaan silleen että sanon vaan moi jonkun kanssa monta vuotta ja sitten ? 

Todella harva työkaveri on mun kotona käynyt kääntymässä. Itse käynyt ehkä kahden luona.

En näe työperäisiä kavereita vapaa-ajalla. Parempi olla vaan tyly ja olla sekaantumatta työkavereihin niin päästään helpommalla. 

Olen parikymppinen mies ja vietän aikaani käytännössä aina yksin.

Kuulostaa siltä että Ap on sosiaalinen ja jopa ekstrovertti seurassa.

Varmaan tuollaisia on. Usein jonkunlaista viehätysvoimaa lisäksi. 

Minäkään en jaksa nähdä uusia ihmisiä vapaa-ajalla. Ei huvita tehdä mitä he haluavat. Harrastan yleensä hieman eri asioita joten voin luontevasti jättäytyä pois muusta.

Voiko olla että muut ihmiset tulkitsevat että Ap voisi lähteä mukaan heidän juttuihinsa? Haluavatko siis keskustella lisää kahvilla vai tehdä jotain tiettyä?

Voitko Ap kutsua muita mukaan johonkin mistä eivät ole kiinnostuneita ja sillä saada tilanteen rauhoittumaan? Ikään kuin näyttää toista puolta itsestäsi.

Olisi ihanaa, jos olisi tälläinen ongelma 😁

Vierailija kirjoitti:

Joo ja tiedän miten epäreilua tämä on, kun on paljon yksinäisiä ihmisiä jotka etsivät kavereita, ja minulle niitä tahtoisi kertyä liiaksi asti. Heille ehkä vinkkinä omat "virheeni"; olen hymyileväinen, ja otan toiset huomioon kuuntelemalla ja kyselemällä. Luulen että se on se "ongelma". Heti tutustuttaessa olen rento ja helposti lähestyttävä. Mielestäni se on peruskohteliaisuutta, enkä tästä haluaisi luopua. Lisäksi kyselen kuulumisia ja pyrin muistamaan mitä ihmiset ovat kertoneet, tämäkin mielestäni on normaalia kanssakäymistä. Uudessa ympäristössä heti esittelen itseni, ja olen kiinnostunut oppimaan muista ihmisistä. Se tekee itsellenikin helpomman olon, kun pääsen sisälle sen paikan juttuihin (oli sitten kyse töistä tai vapaa-ajasta). Moni sitte. Ottaa tämän omasta mielestäni peruskohteliaisuuden sitten syvempänä, ja haluavat kaveerata. Mikä ei muuten haittaisi, koska mukavia ihmisiä on vaikka kuinka, mutta minä en introverttinä ja

Ehkä tässä on vähän sama ilmiö kuin jos komea ja sosiaalisesti taitava mies menisi esittäytymään naisille vaikka baarissa. Osa saattaisi haluta treffeille. Jos mies sitten päivittelisi että on ikisinkku tai perheellinen ja halusi vaan keskustella baarissa, olisiko selvää mistä on kyse?

Harvoin mukavalta vaikuttava tulee juttelemaan. Ymmärrettävää että sellaisella voi jo olla tekemistä muulla ajalla.

Onko Ap treenannut tutustumistaitojaan sosiaalisia tilanteita varten?

Perheellistyminen voisi auttaa.

Selvää on että työpaikalla tai vapaa-ajalla voi haluta olla sosiaalinen rajatussa ympäristössä. 

Ahdistun liian hyökkäävästä tavasta yrittää ystävystyä. Sellaisesta suorastaan rakkauspommituksesta. Harvoin ihan tällaista tapahtuukaan, mutta joskus on tapahtunut. Se on minulle suuri punainen lippu. Vie aikaa ystävystyä, eikä kaikkien kanssa voikaan ystävystyä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama ongelma kuin ap:lla. Olenkin päättänyt, etten halua alkaa enää kenenkään ystäväksi vain sen toisen osapuolen toiveesta. Yleensä nimittäin ne suhteet päättyvät vieläpä sillä tavalla huonosti, että se toinen alkaa jossakin vaiheessa kohdella minua huonosti, eli loukata, nolata muiden kuullen, piikitellä tai muuten ärhennellä. He haluavat myös pitää tiheämmin yhteyttä kuin itse haluaisin. 

Myös minä olen joutunut oppimaan kantapään kautta, että yksipuolinen innokkuus ystävystymisessä ei ole hyvä merkki. Yleensä toisen innokkuus on johtunut hänen kehittelemistään mielikuvista, jotka eivät ole vastanneet oikeaa minua juuri ollenkaan. Kun tämä asia on ystävyyssuhteen edetessä alkanut valjeta - yleensä vielä melko alussa, koska en tietenkään ole alkanut näytellä todeksi hänen kuvitelmiaan - seurauksena on ollut tuota mainitsemaasi ikävää käytöstä. Tiuskimista, nälvimistä, härnäämistä, riid

Juuri tällaista olen kokenut minäkin. Loukkaantumista, kun en ole tavoitettavissa milloin vain, kun en ehdi pitämään seuraa, enkä muutenkaan toimimaan tuon henkilön ajatusmaailman mukaan. On vain itse laitettava rajat tällaisille henkilöille. 

Tuo oli hyvä esimerkki. Jos tuollaista katselisi sivusta niin eikö siinä sitten ajattelisi, että joko baarimies ei tajua miten puoleensavetävä on tai sitten että onpa varsinainen kusipää, kun käyttää sosiaalisia taitojaan ja ulkonäköään ihan vain viihdyttääkseen itseään muiden seuralla ja kertomuksilla ja sitten häipyy kun itselle sopii. Tai pakkohan tuon esimerkin miehenkin olisi huomata oma vaikutuksensa, kuten ap:nkin. Tilanne on toki eri, jos kaikki osapuolet baariesimerkissä ovat kartalla siitä, että tarkoitus on vaikka vain kuluttaa aikaa odotellessa tai jotakin. Varmaan pitää olla sen verran itsetuntoa, että ymmärtää mikä vaikutus itsellä on muihin ja kantaa vastuu omasta toiminnasta. Siitä päätyy tuohon, että harva mukavalta vaikuttava ihminen tulee kuitenkaan juttelemaan, monilla ei ole tarvetta luoda jatkuvasti mahdollisimman miellyttäviä kohtaamisia kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa. Oikeat ihastumiset tai ystävämielessä klikkaamiset ovat sitten ehkä ihan eri asia.