Ongelmana liian herkkä ystävystyminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan lähtökohtaisesti jakele numeroani kenelle tahansa.

Minä pyrin välttämään sitä mahdollisimman pitkälle. Jotkut harrastusjutut voi olla sellaisia, että on Whatsapp ryhmä, jolloin sen "joutuu jakamaan", siis asiat sujuu helpommin jos joustaa. Samoin esim. töissä tai opiskelussa oppii herkästi toisen koko nimen, jolloin facebookista löytää helposti, ja silloinkin koen tylynä olla hyväksymättä kaveripyyntöä.

Lähtökohtaisesti pyrin aina viivästelemään viesteihin vastailua, jotta sitä viestipommitusta ei tulisi niin paljoa ja ehkä osa ottaisi hienovaraisen vihjeen vastaan, että en jaksa viestitellä vapaallani.

Ap

Facebookissa on asetukset, jotka voit laittaa niin, että näyt vain kavereillesi. Sen jälkeen loppuu kaveripyynnöt.

Vain moukka alkaa laitella henkilökohtaisia viestejä poimittuaan numerosi harrastuksen WA-ryhmästä. Jo tuosta tietää, että tyyppi on ongelma-ainesta. Jos joku tekee noin, voit vain vastata, että käytät WA:ta ainoastaan siksi että harrastuksen takia on pakko, että ole hyvä äläkä laittele henkilökohtaisia viestejä.

Monet nimittäin käyttävät somea vain sen verran kuin on ihan pakko, ihan tietoturvan, ruutuajan ja sen sellaisen takia.

Tämä ei ole ilkeää eikä julmaa. Sinun ensisijainen velvollisuutesi on pitää huolta itsestäsi, koska ensinnäkään ei sitä kukaan muukaan tee, ja toisekseen et voi antaa kenellekään yhtään mitään, jos uuvutat itsesi.

Muista, että toisia varten elävät ihmiset tunnistaa ahdistuneesta ilmeestä niiden kaikkien muiden naamalla. Liika kiltteys satuttaa lopulta ihan kaikkia, ei vain sinua itseäsi.

Yletön kiltteys kun ei ole kiltteyttä ensinkään, vaan jonkinlainen kummallinen itsekeskeisyyden muoto. Juuri Minä olen vastuussa tämän toisen ihmisen onnellisuudesta ja hyvinvoinnista.

Minä olen ekstrovertti, jolla on kavereita, mutta lisääkin mahtuisi. Sanoisin, että Ap:n tyylissä tuo aito kiinnostuminen vastapuolesta on se, joka saa ihmiset pitämään hänestä. Niin monet suomalaiset vain puhuvat itsestään ja toisen ihmisen puheenvuoron aikana odottavat, että saavat taas käännettyä puheen itseensä. Olin jokin aika sitten työmatkalla kahden kollegan kanssa. Kuuntelin taksin etupenkiltä heidän keskusteluaan. Molemmat puhuivat itsestään tai omasta elämänpiiristään. Kun toinen piti taukoa, toinen aloitti samasta aiheesta pälpätyksen itseensä liittyen. Kumpikaan ei kysynyt toiselta yhtään kysymystä, tai todennut mitään kannustavaa, kuten "wau", "olipa hurjaa" tai "tuo varmasti tuntui pahalta" tms.

Olen itse asunut paljon ulkomailla, enkä tällaiseen ole muualla törmännyt. Suoraan sanoen olin aika järkyttynyt keskustelun tasosta, mutta takapenkkiläiset vaikuttivat ihan tyytyväisiltä. Kaikki kuitenkin pitävät siitä että heidät huomioidaan. Niinpä Ap:kin joutuu nyt ystäviksi haluavien pommittamaksi.

Kuten todettu, olen itse ekstrovertti, mutta liiallista innostustani kärsii se, kun vastapuoli jossain vaiheessa alkaa kertomaan mitä kaikkia suunnitelmia hänellä on muiden kanssa. "Millan kanssa mennään huomenna teatteriin, Sallan kanssa viikonloppureissuun ja Jopen kanssa loppukesästä Italiaan". Tuosta ymmärrän että aha, tuon mukavan ihmisen sosiaalinen ympyrä on jo aika täysi, enpä tunge itseäni siihen, mutta ilmaisen kyllä avoimesti olevani hänen seurastaan kiinnostunut. Hän tarttuu sitten syöttiin jos haluaa/ ehtii.

Kokeile Ap tuota muista ystävistä ja menoista kertomista. 

Vierailija kirjoitti:

On joissain tilanteissa vaikea kieltäytyä antamasta yhteystietoja.

erieri

 

Aikuisena joutuu tekemään aika lailla vaikeampiakin asioita.

Kyse ei siis ole kiltteydestä, vaan että ette tahdo tehdä mitään vaikeaa. Koska kuitenkin tahdotte, että IHAN KAIKKI tykkää teistä.

Maailma ei valitettavasti vaan toimi niin. Sen jälkeen, kun alkaa pitää rajoistaan kiinni, aika moni ihminen lakkaa tykkäämästä. Mutta tulette huomaamaan, että ei sillä ole mitään väliä.

Joku täällä ehdotti, että he jotka ovat sitä mieltä, että aloittajan pitäisi itse muuttaa jotain omassa käytöksessä, ovat itse rajattomia. Olen eri mieltä. Olen psykologi ja työkseni kohtaan ja ymmärrän ihmisiä. Olen työurani varrella kohdannut ihmisiä jotka ottavat sen ystävyytenä, tai jotkut miehet jonain vieläkin enempänä. Olen kuitenkin erittäin hyvä laittamaan rajat ja tunnistamaan jo ennalta tilanteet jolloin ollaan menossa tuohon suuntaan ja silloin muutan jotain toiminnassani. Koen siis, että kyse on nimenomaan myös omien rajojen laitosta aloittajankin kohdalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kysyy illanistujaisiin lauantaina, sanot että se ajnkohta ei sovi. 

Kun joku ehdottaa kahveja joku päivä ensi viikolla, sanot että on sen verran kiireistä ollut että en taida jaksaa. 

Jos joku kysyy, lähtisitkö lasilliselle joskus, sanot että ehkä, jos aikataulut sattuvat sopimaan yhteen. Jos saat sitten tarkemman aikaehdotuksen, katso kaksi ylempää kohtaa. 

 

tämä on kohtelias tapa torjua ihminen, ja normaali ihminen ymmärtää tulleensa kohteliaasti torjutuksi, kun sama ihminen on kaksi kertaa vastannut ehdotteluihin näin eikä ole ehdottanut vastaehdotusta. 

 

Jos taas joku kysyy ihan suoraan että haluatko alkaa kaveriksi tmv niin en tiedä, kun on niin outp kysymys. Toisaalta sellaista kysyvällä ei varmaan ole normaalit kanssakäymisen kirjoittamattomat säännöt hallussa. 

Näitä yritän mah

Ei nuo ole mitään vaikeita tilanteita, kunhan ymmärrät, että muiden ihmisten onnellisuus ei ole sinun vastuullasi.

Voit aivan hyvin sanoa vaikka, että "tykkään pitää elämäni erillisissä lokeroissa, en koskaan tapaa työkavereita muualla kuin töissä, tai harrastuskavereita muualla kuin siinä harrastuksessa."

Tietysti tuo kannattaa tehdä selväksi heti tuttavuuden alkuvaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP: "Ja on paljon hyväksyttävämpää torjua toinen romanttisessa mielessä. "Et ollut mun tyyppiä, sori". Ja sen ymmärtää ja se on helpompi sanoa. Mutta kaverit, niitä on yleensä useampi kuin yksi. En voi sanoa että on mulla jo kavereita, sori, en jaksa nyt sua. Ei se ole samallalailla hyväksyttyä, kuin parisuhteiden kysyjien torjunta"

Mitä väliä kuinka hyväksyttyä se on? Et sä elä täällä muita miellyttämässä vaan ensisijaisesti itseäsi varten. Mielestäni ei todellakaan edes ole mitään väärää kieltäytyä myös ystävyydestä, varsinkin jos on oikeasti hyvä syy siihen (kuten sinulla ilmeisesti on). Jos joku loukkaantuu ja pitää sinua kusipäänä kieltäydyttyäsi kohteliaasti, silloin vika ei ole sinussa.

Niin, tottakai elän täällä itseäni varten, enkä ole kenenkään ystävänä vaan "velvollisuudesta". Tarkoitan, että ihmisten on helpompi ottaa vastaan

Mitä väliä sillä on, miten se toinen osapuoli asian ottaa, jos de facto olet aivan kohtelias? Et ole vastuussa toisen tunteista.

Sinä näet jotenkin sairaalloisen tärkeänä itsesi, kun kuvittelet, että jonkun muun tulee niin kauhean paha mieli, jos sanot ettet tahdo työkaverin kanssa kahvitteluystävyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Extrovertti tässä moro! Eli just sellanen, joka kutsuu tuttavuuksia kahveille, kylään, elokuviin yms ja juttelee herkästi muille. Jos joku on mukava niin sitä haluaa tutustua paremmin. Jos joku ei jaksa, pysty tai halua nähdä juttelun merkeissä niin sitähän ei tiedä ennenkuin se toinen sen ääneen sanoo. Eli kun kieltäydyt kutsusta niin joko selitä tilanne tai sano ettet pysty tulemaan tai halua lähteä. Silloin kutsuja tietää, että toinen ei olekaan yhtä sosiaalinen kuin itse. 

Jos kertoo valkoisia valheita "tuolloin ei käy kun olen mummun kanssa marjassa, mutta joku toinen kerta sitten" niin tulee kuva, että toinen oikeastikin haluaisi lähteä joten pyydän seuraavalla viikolla sitten johonkin muuhun. 

Eli suoraan sanominen tai selkeä kieltäytyminen on sellaisia, joista harvoin kukaan loukkaantuu ja tuskin uusiakaan kutsuja tulee. Pahin on liika selittely/valehtelu, välttely ja ghostaaminen, koska se alkaa tuntua ikävältä

Tämä oli hyvä viesti. Ap saattaa myös osittain suurennella ongelmaansa, luulee siis, että jokainen "tulkaa nyt käymään" oikeasti on virallinen kutsu. Ei siis ymmärrä, että ihmiset ei välttämättä ole niin tosissaan näissä "olisi kiva nähdä" -jutuissaan, vaa se on small talkia sekin. Nyrkkisääntönä voi pitää, että jos ihminen ei ehdota kellonaikaa ja paikkaa, tuollaiseen ei tarvitse reagoida mitenkään.

Itse käytän seuraavantyyppisiä fraaseja, jos en tahdo jotakuta tavata:

Henkilö kaipaa kahvitteluystävyyttä. Minä vastaan rehellisesti, että "en välitä mistään kahvitteluista".

Tapaan satunnaisesti jotain ihmistä vaikka kuntosalilla, hän tahtoo vaihtaa numeroa, koska olisi niin kiva nähdä muutenkin. Minustakin on kiva nähdä, mutta vain siellä salilla. Joten vastaan: "Mä tykkään tavata ihmisiä tälleen täysin satunnaisesti ja yllättäen, sopimatta mitään. Mulle sopii tällainen laivat, jotka kohtaavat yössä-tyyppinen yhteys."

Jos työkaveri ehdottaa läheisempää tuttavuutta, sanon että en ikinä tapaa työkavereita vapaa-ajalla, kun niitä näkee se 8 h päivässä ja tahdon vapaalla unohtaa työasiat täysin. Jos on pakko vaihtaa työkaverin kanssa privaattinumeroa -no, toistaiseksi ei ole ollut. Jos työkaveri tahtoo jostain syystä ilmoittaa minulle, että ei tule tänään töihin (eikä pomolle), hän voi tehdä sen työmailiini tai työnumerooni. En koskaan reagoi työasioihin vapaa-ajalla.

Jos vaihdan työpaikkaa, ja sen paikan työkaveri tahtoisi jatkaa privaattiystävänä, mutta minä en, vastaan että tahdon jättää tämän elämänvaiheen täysin taakseni.

Mistään näistä toinen ei voi mitenkään loukkaantua. Voi olla, että sille tulee paha mieli. Niin tulee lapsillenikin kun ne tahtoisivat Heselle ja minä sanon, että ei käy. En MINÄ sitä pahaa mieltä silloin aiheuta, vaan sen toisen ihmisen omat odotukset.

Kiitos kaikille ihan mahtavista viesteistä, näissä on ollut paljon pohdittavaa ja kovasti apua minulle. Huomaan, että olen tehnyt kärpäsestä härkäsen ja vasta useampien kommenttien luku, ja muutaman päivän pohdiskelu on saanut minut huomaamaan sen.

Olen ajatellut asiaa musta-valkoisesti; joko olen armottoman tyly kaikille enkä puhu mitään, tai sitten maailman paras kaveri ja otan huomioon koko energiallani. Eihän sen näin tarvitse mennä. Voin olla normaalin kohtelias, ja sitten todeta että en jaksa valitettavasti lähtä kahvittelemaan, tai työajan jälkeen tapaamaan. Se ei tee minusta hirviötä ja armottoman tylyä. Ihana että moni on sen laittanut tänne jo valmiiksi fraasiksi jota voin opetella; "Anteeksi mutta olen tosi introvertti, ja sosiaalinen akkuni on työpäivän jälkeen ohi. Ei mitään henkilökohtaista, olet tosi mukava tyyppi ja haluan jutella sinulle jatkossakin töissä, mutta työpäivän jälkeen haluan olla yksin latautumassa."

Ap

Ehkä ei kannata niin paljon käydä sellaisissa paikoissa, joissa tapaa uusia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä ehdotti, että he jotka ovat sitä mieltä, että aloittajan pitäisi itse muuttaa jotain omassa käytöksessä, ovat itse rajattomia. Olen eri mieltä. Olen psykologi ja työkseni kohtaan ja ymmärrän ihmisiä. Olen työurani varrella kohdannut ihmisiä jotka ottavat sen ystävyytenä, tai jotkut miehet jonain vieläkin enempänä. Olen kuitenkin erittäin hyvä laittamaan rajat ja tunnistamaan jo ennalta tilanteet jolloin ollaan menossa tuohon suuntaan ja silloin muutan jotain toiminnassani. Koen siis, että kyse on nimenomaan myös omien rajojen laitosta aloittajankin kohdalla. 

Tässä on tosi hienosti todettu asiaa. Itse en ole vielä oppinut tunnistamaan, milloin joku on lähentynyt liikaa ja esittää kutsunsa. Se on tullut minulle aina puskan takaa, jolloin olen häkeltynyt ja huono vastaamaan siihen. Nyt alan opetella asiaa, ja ehkä rajata myös sitä jos on vähemmän kiinnostavia työkavereita, minun ei tarvitse jutella heille samaa vertaa kuin muille, pelkästä velvollisuudesta.

Huomaan että kuten kommentoitu tuolla aiemmin ketjussa, minulla on ylikorostunut miellyttämisen tarve. Tämä on asia jota minun tarvitsee vielä työstää. Koen tosi vakavana toisen ihmisen pahan mielen, ikäänkuin se olisi minun vastuulla, vaikka ei tietenkään ole. Minun täytyy opetella sietämään sitä, ja ymmärtämään että jos minä käyttäydyn kohteliaasti, silloin olen tehnyt parhaani, ja toisen ihmisen tunne kieltäytymiseeni on hänen omalla vastuullaan. Minun ei kuulu korjata sitä tunnetta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä ehdotti, että he jotka ovat sitä mieltä, että aloittajan pitäisi itse muuttaa jotain omassa käytöksessä, ovat itse rajattomia. Olen eri mieltä. Olen psykologi ja työkseni kohtaan ja ymmärrän ihmisiä. Olen työurani varrella kohdannut ihmisiä jotka ottavat sen ystävyytenä, tai jotkut miehet jonain vieläkin enempänä. Olen kuitenkin erittäin hyvä laittamaan rajat ja tunnistamaan jo ennalta tilanteet jolloin ollaan menossa tuohon suuntaan ja silloin muutan jotain toiminnassani. Koen siis, että kyse on nimenomaan myös omien rajojen laitosta aloittajankin kohdalla. 

He siis ovat asiakkaitasi töissä, ja sitten luulevat että haluat olla kaveri tai mennä sänkyyn, koska ymmärrät ja autat heitä? Eivätkö ihmiset tajua että teet vain työtäsi?

Huomaan myös, että kyse on harjoituksen puutteesta. Olen elänyt lapsuuteni niin, että minulla ei saanut olla omaa mieltä, ja toisen henkilön tunteet oli "minun syytä" (ei siis oikeasti olleet, mutta minut kasvatettiin uskomaan niin). En ole siis oppinut minkäänlaisia toimintamalleja täysin normaaleihin tilanteisiin, kuinka ilmaista omia tunteitani ja rajojani, kuinka hyväksyä ja sietää toisten paha-olo ja miten palata normaaliin kaiken tuon jälkeen. Nyt aikuisena onneksi minulla on lupa tuohon kaikkeen, ja tosi monta mahdollisuutta harjoitella sitä. Jos joku pahastuu siitä että pidän rajani, se ei ole minun vikani. Ja yleensä ne pahastujat on näitä rajojen rikkojia, joten minun ei tarvitsisi tuntea siitä ahdistusta, jos sellaiset ihmiset on pois elämästäni.

Todella hyvää kommenttia oli myös siitä, että haluan kaikkien pitävän itsestäni. Joka on totta, ja kai jonkinlaista itsekkyyttä, mutta myös lapsuudestani oppima selvitymiskeino, joka on haitallinen aikuisena. En oikeasti pidä itseäni mitenkään ihanana, vaan koen että pysyn "turvassa" jos toiset pitävät minusta (narsistinen kanssa eläneet ymmärtävät tämän ajattelumallin). Se on myös totta, että se käyttäytymismalli on haitallista muille ja ahdistavaa. Eli oikeastaan toimin tosi epäystävällisesti. En voi kumartaa toiselle, koska silloin pyllistän toiselle, joten pyörin väkkärää jossa uuvutan itseni, jotta en vaan millään pyllistäisi kenellekään (joka ei tietenkään ole mahdollista).

Minun täytyy oppia toimimaan oikeasti ystävällisesti, eli vetämään rajoja, puhumaan totta. Olen luullut että semmoinen lempeä torjunta, ns. roikottaminen olisi oikea tapa toimia. Eli: "olisipa kiva nähdä, harmi etten pääse, no joskus toiste sitten!". Mutta tuo jättää auki tilanteen, että niitä kutsuja tulee lisää. Tämä on ollut uusi tärkeä tieto oivaltaa, on kohteliaampaa sanoa suoraan, eikä keksiä valkoisia valheita.

Ap

Itselläni on tuttuja, jotka haluavat innokkaasti olla ystäviäni, vaikka minä en ole asiasta yhtä innostunut. Yritin välillä olla pitämättä heihin lainkaan yhteyttä, mutta se ei oikein toiminut. Nykyään vedän sellaista linjaa, että pidän kyllä yhteyttä heihin, mutta en kovin ahkerasti. Sopivina annoksina jaksan heitä ja se on ihan mukavaakin. Nykyään elämäntilanne on vielä sellainen, että minulla on paljon surua ja voin tarvittaessa vedota myös siihen, kun en jaksa jutella.

Jos tuttavuus on vasta alussa ja kyse on pelkän kaveruuden haluamisesta, niin tuskinpa ihmiset kovin raskaasti loukkaantuvat siitä, ettei ystävystyminen onnistu. Pahempaa on, jos ollaan jo ehditty ystävystyä, ja varsinkin jos toinen haluaisi jotain enemmän kuin ystävyyttä.

Jokseenkin aiheeseen liittyen haluan kertoa äidistäni joka jostain syystä luuli että kaikkia ihmisiä voi ja tulee miellyttää. Hän vuosikymmeniä tarmokkaasti pyrki mielistelemään jokaista ihmistä ympärillään. Kunnes hieman hänen silmät aukesivat tehdessäni selväksi ettei sellaista maailmaa ole jossa jokainen asia ratkaistaan tavalla jossa kaikki voittavat. Tuolla äitini tekniikalla melkein synnytetään lisää vihaa kuin poistetaan sitä.

Ihmisten välinen kanssakäyminen on jatkuva sarja iloja ja pettymyksiä. Arvostus ja ihailu sinua kohtaan ap ainoastaan vain kasvaa kun opettelet tekemään ihmisille selväksi ettei ole sinun ongelmasi jos nämä ihmiset eivät erota kohteliaisuutta ja heidän oman pään sisällä olevaa tunnetta syvästä ystävyydestä.

Hei ap, kärsin aivan samasta asiasta. Mutta olen aivan kuivaksi väännetty rätti kotiin päästessäni, silmissä sumenee usein jo kotimatkalla.. 

Ja silti pitäisi perheellekin jostain kaivaa henkisiä resursseja. Asiantuntijatyö usean aikavyöhykkeen aikataulussa, väitöskirja, 4 lasta, muistisairas vanhempi ja syövästä toipuva mies vie kaiken jaksamisen ja ajan. En kuitenkaan halua vuodattaa henkilökohtaisia asioita vieraille. 

Itse olen havainnut hyväksi konstiksi heti kyselyihin vastata "Tosi kiva idea! Mulla on seuraava loma kuussa x, silloin onnistuisi!". Yleensä ihmiset on niin typertyneinä jo tuosta, että eivät sitten kysele enempää. Olen saanut vain kiireisen ihmisen maineen. Toki sitäkin olen, mutta ennen kaikkea ylikuormittunut. 

Olet sosiaalinen ja sinut koetaan helppona.  Voit säädellä kanssakäymistä jotenkin,  ettei ne luule että olet aina sellainen aina seuraa vailla oleva ja haluava. 

Oletko ajatellut, ettei vika olekaan sinussa vaan siinä, että muut eivät ole samalla lailla herkkiä eivätkä pysty lukemaan pienistä merkeistä millainen toinen ihminen on ja eivät myöskään tiedä millainen on introvertti/helposti kuormittuva ihminen?

Itsekin sosiaalisena introverttina luen herkästi muita, mutta koen että muut eivät tee samaa. Jos muillakin olisi "ihmisten lukutaitoa", sinulla ei olisi ongelmaa. :)

Tästä ei ehkä ollut apua käytännön vinkkitasolla, mutta halusin vain tuoda esiin että en näe että sinä olet tässä se ongelma.

Mulla on vaikea luoda ystävyyssuhteita vaikka olen ylikiltti nössykkä. Monet ystävyyssuhteista päättyneet kun en ole jaksanut jokapäiväistä jatkuvaa monta kertaa päivässä viesti ja puhelu pommitusta. Sekä siihen että kun joskus uskallan sanoa suoraan niin vastapuoli loukkaantuu 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vaikea luoda ystävyyssuhteita vaikka olen ylikiltti nössykkä. Monet ystävyyssuhteista päättyneet kun en ole jaksanut jokapäiväistä jatkuvaa monta kertaa päivässä viesti ja puhelu pommitusta. Sekä siihen että kun joskus uskallan sanoa suoraan niin vastapuoli loukkaantuu 

No eikös tuommoiset "ystävyys"suhteet joudakin päättyä? Ei ihmisillä ole monesti kuin yksi tai muutama hyvä ystävä juuri siksi että tervepäisiä JA samalla aaltopituudella olevia on vaikea löytää