Ongelmana liian herkkä ystävystyminen

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kysyy illanistujaisiin lauantaina, sanot että se ajnkohta ei sovi. 

Kun joku ehdottaa kahveja joku päivä ensi viikolla, sanot että on sen verran kiireistä ollut että en taida jaksaa. 

Jos joku kysyy, lähtisitkö lasilliselle joskus, sanot että ehkä, jos aikataulut sattuvat sopimaan yhteen. Jos saat sitten tarkemman aikaehdotuksen, katso kaksi ylempää kohtaa. 

 

tämä on kohtelias tapa torjua ihminen, ja normaali ihminen ymmärtää tulleensa kohteliaasti torjutuksi, kun sama ihminen on kaksi kertaa vastannut ehdotteluihin näin eikä ole ehdottanut vastaehdotusta. 

 

Jos taas joku kysyy ihan suoraan että haluatko alkaa kaveriksi tmv niin en tiedä, kun on niin outp kysymys. Toisaalta sellaista kysyvällä ei varmaan ole normaalit kanssakäymisen kirjoittamattomat säännöt hallussa. 

Näitä yritän mahdollisimman usein käyttää, silloin kun voi. Mutta sitten on ne tosi vaikeat tilanteet mistä kieltäytyä. Tiedän vaikka että jollakin on vaikea tilanne ja kaipaa ystävää, ja pyytää kahville. Tai on synttärijuhlat jollakin ja kertoo että haluaisi juhlia, mutta kun viimevuonnakaan ei tullut osallistujia ja kutsuu minut nyt tänä vuonna juhliinsa. Ja sitten on ne jotka ei ymmärrä vihjeitä, vaikka on kieltäytynyt jo monista kutsumista. Ja sellaiset, jotka tulee suoraan sanomaan vaikka työsuhteen lopuksi, että kokivat ystävystyneensä kanssani ja haluavat jatkaa viestittelyä. Ihan kamalia tilanteita torjua, koska kyseessä on mukavat ihmiset.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun taktiikkani on esimerkiksi töissä se, että pidän niin hyvän etäisyyden kaikkiin ettei tule tilannetta, jossa minua kyseltäisiin seuraksi töiden ulkopuolella. En juuri aloita oma-aloitteisesti keskusteluja enkä kerro itsestäni mitään henkilökohtaista. Jos joku kysyy, vastailen ympäripyöreästi. Kun kukaan ei saa minusta mitään irti, ei seuranikaan ole niin haluttua. Tämä taktiikka ei tietenkään toimi ihmiselle jolla on kova tarve olla osa ryhmää, koska näin jää auttamatta ulkopuoliseksi. Minua ei ole ikinä haitannut olla ulkopuolinen, koska se tarkoittaa omaa rauhaa ja arvostan sen korkeammalle.

Olen joskus myös ollut se ihminen joka ei raaski kieltäytyä asioista koska olen pelännyt pahoittavani toisen mielen. Ne ovat kieltämättä vaikeita tilanteita ja siksi pyrin ennemmin välttämään niitä. Mielestäni on kuitenkin ihan mahdollista sanoa ystävällisesti, jos ei ole aikaa/tarvet

Tämä taas ei toimi minulle, koska olen luonteeltani sellainen, että haluan olla osa ryhmää. Koen että työ sujuu paremmin, kun on vähän tiedossa ketä ne muut on kenen kanssa tekee töitä. Se on inhimillistä mielestäni, enkä osaa toimia toisin. Ja on se kiva vitsailla ja jutella eri asioista kahvipöydässä, vähän nollata. Tiedän että paras taktiikka olisi, kun vetäytyisin syrjään, mutta sitä en pysty tekemään.

Ap

Voit ihan hyvin käyttäytyä eri tavalla töissä ja vapaa-ajalla. Ole johdonmukainen siinä, niin ihmiset oppivat miten käyttäydyt. Töissä juttele ja kysele jne., mutta älä tee sitä vapaa-ajalla. Voit aivan hyvin vaikka kahvitauolla sanoa jotain tyyliin: "ihanaa päästä kotiin lepäämään, kyllä tämä työ vie energiat vaikka mukavaa onkin". Korostat siis väsymystä tai kiirettä niin sinun ei tarvitse sanoa, että jonkun tietyn ihmisen seura ei kiinnosta. Sen pitäisi toimia. Toista tarvittaessa.

 

Vierailija kirjoitti:

Ehdota sen työporukan kanssa yhteisellä porukalla jotain kivaa mutta sulle tulee viime hetken este

Sittenhän he luulevat, että ap haluaa viettää heidän kanssaan aikaa vapaa-ajalla? Sitä viestiähän ap ei halua antaa?

Vierailija kirjoitti:

AP: "Ja on paljon hyväksyttävämpää torjua toinen romanttisessa mielessä. "Et ollut mun tyyppiä, sori". Ja sen ymmärtää ja se on helpompi sanoa. Mutta kaverit, niitä on yleensä useampi kuin yksi. En voi sanoa että on mulla jo kavereita, sori, en jaksa nyt sua. Ei se ole samallalailla hyväksyttyä, kuin parisuhteiden kysyjien torjunta"

Mitä väliä kuinka hyväksyttyä se on? Et sä elä täällä muita miellyttämässä vaan ensisijaisesti itseäsi varten. Mielestäni ei todellakaan edes ole mitään väärää kieltäytyä myös ystävyydestä, varsinkin jos on oikeasti hyvä syy siihen (kuten sinulla ilmeisesti on). Jos joku loukkaantuu ja pitää sinua kusipäänä kieltäydyttyäsi kohteliaasti, silloin vika ei ole sinussa.

Niin, tottakai elän täällä itseäni varten, enkä ole kenenkään ystävänä vaan "velvollisuudesta". Tarkoitan, että ihmisten on helpompi ottaa vastaan torjunta treffeillä, kun torjunta ystävänä kahvikutsusta. Se nähdään tylynä herkemmin. En osaa tähän nyt avata sitä sen paremmin, mutta tuskin kukaan nauttii siitä tunteesta, että on tyly.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin suoraan näille ylimääräisille kavereille, että sinulla on juuri nyt elämässä tosi paljon menossa/sinulla ei riitä voimavarat ylläpitämään ihmissuhteita säännöllisesti.

Tuo sinun kaunis käytös, jossa esittelet itsesi vieraille iloisesti ja kyselet aktiivisesti muiden kuulumisia ei sen sijaan minun korvaani kovin introvertiltä kuulosta. Itse ilmeisesti introverttinä en ole yhtään luonteva esittäytymään tai juttelemaan vieraille. Koitan kyllä hymyillä ja kysellä muilta asioita, mutta se ei kohdallani ole kaveritason saavuttamiseen riittänyt. Ei edes niihin joukko whatsapp ryhmiin. Mutta juu. Eipä meidän kyllä tarvitse luokitella ketään introvertiksi tai ekstrovertiksi. Ollaan omia itsejämme ja kohdellaan kaikkia yhdenvertaisesti ystävällisesti! 

Introvertti ja ujous ei ole synonyymejä. Introverttius vaan kertoo sitä, että väsyn ihmisten seurassa. Voin olla hyvä keskustelemaan ja haluttua seuraa, mutta se ei poista sitä että olen sen jälkeen väsynyt. Kaipaan omaa aikaa, hiljaisuutta ja nollaamista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hei! Et ole ainoa, jolla on tämä ongelma.

Linkkaan muutaman englanninkielisen blogipostauksen, jotka käsittelevät jollain tapaa kutsuista kieltäytymistä tai ystävyyden torjumista. Jos selaat blogin tägejä, siellä on esim. tägit "art of saying no", "saying no" ja "friendship".

https://captainawkward.com/2017/06/12/977-i-just-dont-want-to-be-your-f…

https://captainawkward.com/2017/06/06/974-social-over-commitment-am-i-a…

Tuossa ekassa postauksessa tuodaan esiin, että jos et halua olla jonkun kaveri ollenkaan, niin on ihan hyväksyttävää käytöstä vastata kutsuihin vain "ei kiitos", ja jos oikein painostetaan antamaan syy kieltäytymiselle, niin se voi olla "kiitos, mutta en ole kiinnostunut/en halua". Tämä on kuitenkin niin suorasukaista, että tämän jälkeen ei ole välttämättä mahdollista pysyä sellaisena semikaverina/lämpimissä väleissä olevina harrast

Kiitos näistä! Pitääkö lukea kunnolla ajan kanssa. Kiva että on ihan ohjeita.

Ap

Olet selvästi kaappi-introvertti. Töissä ja vapaalla käytöksesi viittaa muuhun. Otat kontaktia ja annat kaikkesi ihmisille vuorovaikutustilanteissa.

Ymmärrän heitä, jotka haluaisivat kaveerata kanssasi. Sinähän olet helposti lähestyttävä, hyvä kuuntelemaan ja tunnelman luoja.

Jotenkin se luuranko pitäisi saada sieltä kaapista muidenkin nähtäväksi ja tietoon.

Vierailija kirjoitti:

Hei! Et ole ainoa, jolla on tämä ongelma.

Linkkaan muutaman englanninkielisen blogipostauksen, jotka käsittelevät jollain tapaa kutsuista kieltäytymistä tai ystävyyden torjumista. Jos selaat blogin tägejä, siellä on esim. tägit "art of saying no", "saying no" ja "friendship".

https://captainawkward.com/2017/06/12/977-i-just-dont-want-to-be-your-f…

https://captainawkward.com/2017/06/06/974-social-over-commitment-am-i-a…

Tuossa ekassa postauksessa tuodaan esiin, että jos et halua olla jonkun kaveri ollenkaan, niin on ihan hyväksyttävää käytöstä vastata kutsuihin vain "ei kiitos", ja jos oikein painostetaan antamaan syy kieltäytymiselle, niin se voi olla "kiitos, mutta en ole kiinnostunut/en halua". Tämä on kuitenkin niin suorasukaista, että tämän jälkeen ei ole välttämättä mahdollista pysyä sellaisena semikaverina/lämpimissä väleissä olevina harrast

Höh, siis "pitääpä lukea ihan ajan kanssa" piti kommentoida äsken. Ja hyvää vinkkiä muutenkin tuossa tekstissäsi. Saatan monesti hieman pehmittää sanomaani, koska ihan aidosti ajattelen että olisi kiva viettää aikaa jonkun kanssa. Vika vaan on siinä etten jaksa. Mutta pitää yrittää keksiä jotain parempaa tilalle. Koska sehän se harmi on, kun välit saattaa muuttua torjunnan jälkeen. Ja sitä en halua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

"Ei se tuosta johdu. Mäkin aina kyselen ja olen kiinnostunut muista ihmisistä mutta ne ei ole kiinnostuneita minusta. Oot sen sijaan tod näk miellyttävän näköinen, sulla on ollut hyvä lapsuus josta kumpuaa hyvä itsetunto, perusturvallisuudentunne, olet levollisen ja onnellisen oloinen ja ihmiset haluavat sinulta näitä ominaisuuksia itselleen. Sulla on siis karismaa. "

Olen kohtalaisen näköinen (jopa perusilmeeltäni yrmy mielestäni), mutta ulkomuoto paranee kovasti hymyilyllä. Saan siitä usein kommenttia, miehiltä ja naisilta ja hymyily on ihan automaattista joka minulle tulee ihmisten seurassa.

Lapsuuteni oli huono ja olen ollut aina köyhä. Luulen että se vaikuttaa enemmänkin siihen että tulen helposti ihmisten kanssa toimeen. En leimaa ihmisiä, tiedän miltä tuntuu olla kiusattu tai alemmassa asemassa.

Tapani olla ihmisten kanssa on kaikkia tasapuolisesti huomioiva. Huomaan jos joku jää varjoon ujouden tms. takia, ja osaan ro

Luulen kertomasi perusteella, että ongelmasi johtuu siitä, että olet puhelias, avoin ja vitsailet. Ihmiset olettavat, ymmärrettävästi, että olet sosiaalinen ja kaipaat seuraa. Miellyttämistaipumuksesi vuoksi et korjaa ihmisten käsitystä itsestäsi? Tämä on mielestäni syy tilanteeseesi. On ihan tavallista sanoa, että ei ole aikaa tai energiaa uusille ihmisille. Ongelma siitä tulisi siinä tapauksessa, jos sanoisit niin joillekin työkavereille ja sen jälkeen alkaisit viettää vapaa-aikaa toisten työkavereiden kanssa tms. Niinhän ei kuitenkaan tapauksessasi ole.

Mitäpä jos olet vaan rehellinen? Mä tunnistan tuon ongelman. Olen myös introvertti, mutta sen lisäksi olen hyvää seuraa koska olen aidosti kiinnostunut toisista ihmisistä, heittäytyvä, suht fiksu ja osaan lukea hyvin toisia ihmisiä. Lisäksi olen tosi avoin ja kiinnostunut keskustelemaan pintaa syvemmältä. Keskustelut menee helposti ihan uudenkin tuttavuuden kanssa hyvinkin henkilökohtaisiksi ja saan ihmiset helposti avautumaan. Mulle on kerrottu ensitapaamisella asioita, joita henkilö ei ole omien sanojensa mukaan kertonut koskaan kenellekään. Moni helposti kokee, että tässä meidän kohtaamisessa on nyt jotain tosi erityistä ja meidät on tarkoitettu ystäviksi.

Mäkin pidän näistä ihmisistä yleensä valtavasti ja saan noista tapaamisista tosi paljon, mutta mulle käy tuota niin usein ettei pitkä ja syvällinen keskustelu yhteisen tuttavan juhlissa ole mulle merkki mistään poikkeuksellisesta.

Jossain vaiheessa otin täysin rehellisen linjan, kun joku haluaa ystävystyä lähemmin. Sanon, että sä olet tosi mahtava tyyppi eikä johdu millään lailla susta, mutta oikeasti arjessa mä olen introvertti erakko, huono pitämään yhteyttä ja vaikka nautin seurasta, tarvin sitten vastapainoksi tosi paljon yksinoloa. Puhun täysin rehellisesti ja kerron miten paljon tapaaminen on antanut mullekin, mutta pidemmän päälle mä olen ihan tosi paska ystävä enkä halua nyt esittää hänelle että juu, ihanaa, totta kai tavataan, ja sitten en kuitenkaan koskaan vastaa. En usko että kukaan on hirveästi loukkaantunut. Yksi oikea ystäväkin minulle on tänä aikana kuitenkin tullut lisää. Hän oli niin sinnikäs, että sanoi että hän voi olla se joka ottaa aina yhteyttä eikä loukkaannu jos en halua tavata. Näin on sitten menty nyt yli 15 vuotta. Tavataan ehkä kerran, pari vuodessa, vietetään mahtava ilta ja muuten lähinnä Facessa nähdään ja kommentoidaan toisen kuulumisia. Tää on mulle tosi merkityksellinen ystävyyssuhde ja todella arvostan tätä ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

"Ei se tuosta johdu. Mäkin aina kyselen ja olen kiinnostunut muista ihmisistä mutta ne ei ole kiinnostuneita minusta. Oot sen sijaan tod näk miellyttävän näköinen, sulla on ollut hyvä lapsuus josta kumpuaa hyvä itsetunto, perusturvallisuudentunne, olet levollisen ja onnellisen oloinen ja ihmiset haluavat sinulta näitä ominaisuuksia itselleen. Sulla on siis karismaa. "

Olen kohtalaisen näköinen (jopa perusilmeeltäni yrmy mielestäni), mutta ulkomuoto paranee kovasti hymyilyllä. Saan siitä usein kommenttia, miehiltä ja naisilta ja hymyily on ihan automaattista joka minulle tulee ihmisten seurassa.

Lapsuuteni oli huono ja olen ollut aina köyhä. Luulen että se vaikuttaa enemmänkin siihen että tulen helposti ihmisten kanssa toimeen. En leimaa ihmisiä, tiedän miltä tuntuu olla kiusattu tai alemmassa asemassa.

Tapani olla ihmisten kanssa on kaikkia tasapuolisesti huomioiva. Huomaan jos joku jää varjoon ujouden tms. takia, ja osaan ro

Teetkö oman osasi vai yritätkö kannatella sosiaalisia tilanteita muidenkin puolesta? Se voisi selittää väsymystäsi? Ehkä voisit kokeilla tehdä vähän vähemmän ja katsoa mitä tapahtuu?

Sinä annat ristiriitaisia signaaleja. Veikkaan että ydinsyy on todella siellä ylikorostuneessa miellyttämisenhalussa. Ehkä jos lähtisit tutustumaan siihen itsessäni ja työstämään sitä, niin tämä ongelma poistuisi sivutuotteena ilman tarvetta opetelluille fraaseille?

Tilanteesi vertailun vuoksi mieti vaikka naista, joka aina baarissa flirttailee miehille ja tekee tuttavuutta ja kerta toisensa jälkeen ihmettelee miksi he luulevat että hän olisi heistä kiinnostunut ja pyytävät ulos ja on vaikeaa. Eikö silloin tulisi mieleen vastuuttaa myös tuota naista toiminnastaan? Ehkä hänen pitäisi jotain muuttaa toiminnassaan jos _aina_ käy toisin kuin tarkoitti?

Vaikutat siltä, että syyllistyt todella helposti ja olet ylivastuullinen. Se saattaisi olla peräisin lapsuudestasi/aiemmista kokemuksistasi. Annat kuvan, että vaihtoehtoinasi on joko toimia, niin kuin tähänkin asti tai olla tyly ja ilkeä. Se ei ole totta. Voi olla myös ystävällinen ja jämäkkä. Auttaisiko se, jos ajattelisit kunnioittavasi muita antamalla myös heidän kantaa vastuuta?

Kerroit tekeväsi sosiaalisissa tilanteissa asioita muiden hyväksi, mutta teetkö sen kaiken aidosti pelkästään muiden hyväksi? Ehkä pelkäät omia tunteitasi, jos joku ei pitäisikään sinusta tai työpaikalla kiusattaisiin tms.? Tarvitsevatko muut kaiken sen mitä annat? On hyvä asia kohdella muita hyvin, mutta oma olosi saattaisi parantua, jos sinulla ei olisi pakottavaa tarvetta huolehtia kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä jos olet vaan rehellinen? Mä tunnistan tuon ongelman. Olen myös introvertti, mutta sen lisäksi olen hyvää seuraa koska olen aidosti kiinnostunut toisista ihmisistä, heittäytyvä, suht fiksu ja osaan lukea hyvin toisia ihmisiä. Lisäksi olen tosi avoin ja kiinnostunut keskustelemaan pintaa syvemmältä. Keskustelut menee helposti ihan uudenkin tuttavuuden kanssa hyvinkin henkilökohtaisiksi ja saan ihmiset helposti avautumaan. Mulle on kerrottu ensitapaamisella asioita, joita henkilö ei ole omien sanojensa mukaan kertonut koskaan kenellekään. Moni helposti kokee, että tässä meidän kohtaamisessa on nyt jotain tosi erityistä ja meidät on tarkoitettu ystäviksi.

Mäkin pidän näistä ihmisistä yleensä valtavasti ja saan noista tapaamisista tosi paljon, mutta mulle käy tuota niin usein ettei pitkä ja syvällinen keskustelu yhteisen tuttavan juhlissa ole mulle merkki mistään poikkeuksellisesta.

Jossain vaiheessa otin täysin rehell

Kiitos tästä kommentista! Tosi tutulta kuulostaa sinun kokemuksesi. Ja hyviä vinkkejä sen muuttamiseksi. Todella kyse on vaan asenteesta, että uskaltaa sanoa suoraan, että en jaksa ystävystyä ja sanoo sen nätisti mutta jämäkästi. Koska ei sille totuudelle kyllä mitään mahda.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sinä annat ristiriitaisia signaaleja. Veikkaan että ydinsyy on todella siellä ylikorostuneessa miellyttämisenhalussa. Ehkä jos lähtisit tutustumaan siihen itsessäni ja työstämään sitä, niin tämä ongelma poistuisi sivutuotteena ilman tarvetta opetelluille fraaseille?

Tilanteesi vertailun vuoksi mieti vaikka naista, joka aina baarissa flirttailee miehille ja tekee tuttavuutta ja kerta toisensa jälkeen ihmettelee miksi he luulevat että hän olisi heistä kiinnostunut ja pyytävät ulos ja on vaikeaa. Eikö silloin tulisi mieleen vastuuttaa myös tuota naista toiminnastaan? Ehkä hänen pitäisi jotain muuttaa toiminnassaan jos _aina_ käy toisin kuin tarkoitti?

Ymmärrän kyllä pointtiasi. Tietty omavastuu on oltava. Mutta ihan täysin en ole sitä mieltä, että minun pitäisi lopettaa muiden ihmisten kanssa juttelu. Enemmänkin oppia rajaamaan sitä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat siltä, että syyllistyt todella helposti ja olet ylivastuullinen. Se saattaisi olla peräisin lapsuudestasi/aiemmista kokemuksistasi. Annat kuvan, että vaihtoehtoinasi on joko toimia, niin kuin tähänkin asti tai olla tyly ja ilkeä. Se ei ole totta. Voi olla myös ystävällinen ja jämäkkä. Auttaisiko se, jos ajattelisit kunnioittavasi muita antamalla myös heidän kantaa vastuuta?

Kerroit tekeväsi sosiaalisissa tilanteissa asioita muiden hyväksi, mutta teetkö sen kaiken aidosti pelkästään muiden hyväksi? Ehkä pelkäät omia tunteitasi, jos joku ei pitäisikään sinusta tai työpaikalla kiusattaisiin tms.? Tarvitsevatko muut kaiken sen mitä annat? On hyvä asia kohdella muita hyvin, mutta oma olosi saattaisi parantua, jos sinulla ei olisi pakottavaa tarvetta huolehtia kaikesta.

Totta, voi olla sosiaalinen ja jämäkkä yhtä aikaa. Siihen etsin nyt apua, kuinka tämä onnistuisi. Minulta puuttuu siihen mallit, joten tuommoinen valmis fraasitus tuntui itsestä helpommalta. Tuo jonkin jakama blogi vaikutti kyllä tosi hyvältä, on fraaseja ja ajatuksia niiden fraasien takaa, mitä kannattaa sanoa ja tehdä ja mitä ei.

Minun ei tarvitse olla vastuussa toisista ihmisistä, mutta huomaan että miellyttämisenhaluni saa myös sitä aikaan. Sekä kykyni eläytyä muiden tunteisiin, tiedän valitettavan hyvin kuinka ikävältä tuntuu olla etäällä ryhmästä, joten haluan säästellä muita siltä tunteesta jos pystyn helposti sen toteuttamaan. Tämä ei kuitenkaan saisi tapahtua omalla kustannuksellani.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä annat ristiriitaisia signaaleja. Veikkaan että ydinsyy on todella siellä ylikorostuneessa miellyttämisenhalussa. Ehkä jos lähtisit tutustumaan siihen itsessäni ja työstämään sitä, niin tämä ongelma poistuisi sivutuotteena ilman tarvetta opetelluille fraaseille?

Tilanteesi vertailun vuoksi mieti vaikka naista, joka aina baarissa flirttailee miehille ja tekee tuttavuutta ja kerta toisensa jälkeen ihmettelee miksi he luulevat että hän olisi heistä kiinnostunut ja pyytävät ulos ja on vaikeaa. Eikö silloin tulisi mieleen vastuuttaa myös tuota naista toiminnastaan? Ehkä hänen pitäisi jotain muuttaa toiminnassaan jos _aina_ käy toisin kuin tarkoitti?

Ymmärrän kyllä pointtiasi. Tietty omavastuu on oltava. Mutta ihan täysin en ole sitä mieltä, että minun pitäisi lopettaa muiden ihmisten kanssa juttelu. Enemmänkin oppia rajaamaan sitä.

Ap

Voit kyllä jutella ihmisten kanssa, jos haluat. Opettele kieltäytymään kutsuista yms.

-eri

Olen samanlainen ja samoja ongelmia kohdannut esim. työpaikalla, jutustellut ja hymyillyt ihmisille kohteliaasti ja sitten on tullut kutsuja sinne tänne. Loppujen lopuksi paras taktiikka on ollut vain rehellisesti kertoa että ei kiitos, en jaksa ylläpitää ihmissuhteita työkavereiden kanssa työpaikan ulkopuolella, oon vaan hyvin introvertti. Moni ymmärtää! Toki osa on sitten vieroksunut, mikä on ihan ok ja ymmärrettävää koska jotkut ovat yksinäisempiä, etsivät ystäviä ja ilahtuvat kun kohtaavat jonkun mukavan töissä ja sitten siitä ei tullutkaan mitään. Kaikki ovat kuitenkin aikuisia ja vastuussa niistä omista tunteistaan, ei totuutta voi loputtomiin pehmentää. Kenenkään tehtävä ei ole muutenkaan pelastaa tällaisia ripustautuvia yksinäisiä ihmisiä oman jaksamisen kustannuksella omalla vapaa-ajalla.

keksitty juttu. Luulee olevansa ystävällinen mutta on petollinen

Paljon parempi on selittää suoraan, ettet jaksa kuin keksiä esteitä ja antaa siimaa. Jos lähdet joskus kahville tai muuta sellaista etkä jatka kaveruutta, tulee juuri sellainen olo, ettet sitten tykännyt toisesta kun paremmin tutustuitte.