Kun tapailee lupaavan oloista ihmistä, ja tämä pilaa jatkuvasti tunnelman puhumalla eksistään
Muutama kerta vielä menisi, mutta miksi ex pitää ottaa vähän väliä esille? Ikävintä on, jos puhe menee seksiaktien tai eksän anatomisten yksityiskohtien kuvailuun. Välillä puhutaan ihannoiden jostain nuoruuden seurustelukumppanista, välillä taas jostakusta toisesta, toisinaan taas jostain entisestä ihastuksesta.
Tapailin äskettäin erästä miestä lyhyen aikaa ja tiedän hänen entisistä kumppaneistaan enemmän kuin haluaisin tietää. Lyhytaikaisella tyttöystävällä oli kuulemma ahdas emätin ("ootte molemmat sillai pienipimppaisia"), pitkäaikaisella naisystävällä puolestaan oli rais.kaus.fantasia ("ai et tykkää tommosista puheista? Se oli vitsi, mut mun eksä kyllä tykkäs tommosista jutuista.")
Noista puheista tulee oudon kiusallinen ja loukattu olo. En voi olla ajattelematta, että kyse on jonkinlaisesta vertailusta. Toki mies taisi olla muutenkin sosiaalisesti törppö.
Ymmärrän, että ex-kumppanit nousevat jossain vaiheessa esille, mutta että ihan koko ajan! Lopulta v-tuttaa niin paljon, ettei halua kuulla sanaakaan yhdestäkään eksästä. Ei yhden ainoaa sanaa, ei mistään aihepiiristä.
Te ex-kumppaneista jaarittelijat, miksi toimitte niin?
Kommentit (156)
exästä puhuminen voi tarkoittaa sitä ettei ole vielä päässyt eroon asiasta. voipi olla myös pakkomielteisyyttä, mikä on redflag.
jotkut taas ei osaa koodinvaihtoa eli sitä että kommunikaatio pitää sovittaa ympäristöön sopivaksi.
mun veli on jälkimmäisen kaltanen: saattaa tulla perheineen juhliin joissa paljon vieraita, osa täysin tuntemattomia, ja alkaa perheinen vääntää perheensä sisäisiä vitsejä yms mikä on aika noloa (ikäänkun oisivatten vielä kotonaan-muista ei niin väliä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ihastuttava deittimieheni puolestaan sanoi olevansa anarkisti. Se tietysti tarkoitti sitä, että sääntöjä ei tarvinnut noudattaa tai niistä sai poimia noudatettavaksi itselle sopivat.
Käytännössä hänen anarkisminsa oli esimerkiksi sitä, että hän ajoi autolla välillä aivan törkeää ylinopeutta, myös minun ollessani kyydissä.
Ristiriitojen ilmaantuessa minä sain kuulla ihmettelyä siitä, miten "herkkä" olen. Mies myös diagnosoi minullakin lievän autismin, joka sitten selitti minun käytöstäni. "Sä reagoit tolleen koska sulla on asperger."
En haluaisi ajatella, että niin mukavan oloinen ihminen osaa olla manipuloiva, mutta mitäs jos kyse olikin siitä.
Hänen aikaisemmat suhteensa eivät ole onnistuneet, ja kyseessä on siis keski-ikäinen mies. Mikä ihme voi aiheuttaa tuoll
OIKEA anarkia, se punk-liikkeenkin ajama, perustuu yhteiskunnan eriarvoistuksen ja alistavien auktoriteettien murtamiseen. Se edesajaa eri vähemmistöjen oikeuksia - seksuaalivähemmistöt, ulkomaalaiset, kodittomat, uskonnollisesti vähemmistössä olevat, työttömät, sairaat, nälkäiset, naiset, lapset, eläimet - pistämällä nykyiset status quot ja traditiot pazkaksi. Oikeaa anarkiaa ajaa empatia ja raivo siitä, että jotakuta kohdellaan pazkasti ja epätasa-arvoisesti, koska yhteiskunta ja auktoriteetit ovat vain päättäneet, että näin kuuluu tehdä. Että köyhät kuolkoot nälkään samaan aikaan, kun yrityksien pitää saada jakaa isompia bonuksia ja naisia saa ahdistella kaikkialla, mitäs läksivät.
Alunperin anarkistinen punk liike syntyi vastaiskuna 50-luvun perhedynamiikalle, jossa nyt vaan menet jonnekin töihin ja nyt vaan nait jonkun ja hankit niitä lapsia samaan aikaan, kun Englannissa vallitsi erittäin paha työttömyys ja monet nuoret kokivat olevansa yhteiskunnan jalan alla. Punk musiikkikin on anarkistista, koska se alunperin rikkoi olemassa olevia musiikin sääntöjä ajatuksella, että kuka tahansa voi tehdä millaista musiikkia tahansa. Tärkeintä on nauttia musiikista, ei siitä, että se noudattaa tiettyä yhteiskunnan sanelemaa kaavaa ja jos et sovi siihen, yhteiskunta tuomitsee sen. Samoin kuin se tekee ihmisille, jos et sovi muottiin.
Tuo kuvaamasi miehen "anarkia" on puhdasta kusipäisyyttä. Ja kyllä, punkkareissakin on näitä öyhöttäjiä, jotka lähinnä esittävät punkkaria fyysisesti.
Eli anarkia on aate joka tuhoaa itsensä nostamalla brutaalit kehitysmaalaiset kulttuurit jalustalle ja tuhoamalla perinteiset ja kiinteät yhteiskuntarakenteet, jotka pitävät heikoimmistakin huolta. OT
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypistä joka puhuu jatkuvasti eksästään, tulee ekana mieleen, että ei ole päässyt eksästään yli tai irti. Useammasta eksästä puhuminen toistuvasti kuulostaa kummalliselta ja varsinkin tuollainen seksiasioiden muisteleminen, lemppaisin hänet heti.
Entäs kun tyyppi puhuu esim 7:stä exästään? Ajatteleeko kaikkia exiään koko ajan?
Anarkistimiehen puheissa seikkailivat:
- hänen lastensa äiti (keijukaismaisen näköinen Intian basaari -tyyliin pukeutuva hippi)
-lyhytaikainen tyttökaveri, jonka kanssa ei ollut niin vakavaa (ilmeisesti villi polyamorian harrastaja)
- neuroottinen taiteilija (se jolla oli ahdas vagina)
- kontrolloiva ja juopotteleva opettajanainen (jonka kanssa miehellä oli pitkä, vaikea suhde)
- sekä yli kymmenen vuoden aikainen ihastus, jota mies ei saanut mutta näemmä vieläkin muistelee (joka oli "lempeän" näköinen ja kuulemma muistutti minua, kiitos tiedosta mutta wtf).
Ilmeisesti minua verrattiin näihin kaikkiin. Jopa siihen ilkeään, juopottelevaan naiseen - hän taisi olla se, jolla oli rai.skaus.fantasia.
Näihin verrattuna minä olin lainkuuliainen, tavallinen ihminen, jolla oli tavalliset vaatteet, tavallinen työpaikka ja tavalliset jutut.
- ap
Ap taitaa itse olla tuo. Miksi ihmeessä pitää vielä kelata noita toisia naisia?
Vierailija kirjoitti:
OIKEA anarkia, se punk-liikkeenkin ajama, perustuu yhteiskunnan eriarvoistuksen ja alistavien auktoriteettien murtamiseen. Se edesajaa eri vähemmistöjen oikeuksia - seksuaalivähemmistöt, ulkomaalaiset, kodittomat, uskonnollisesti vähemmistössä olevat, työttömät, sairaat, nälkäiset, naiset, lapset, eläimet - pistämällä nykyiset status quot ja traditiot pazkaksi. Oikeaa anarkiaa ajaa empatia ja raivo siitä, että jotakuta kohdellaan pazkasti ja epätasa-arvoisesti, koska yhteiskunta ja auktoriteetit ovat vain päättäneet, että näin kuuluu tehdä. Että köyhät kuolkoot nälkään samaan aikaan, kun yrityksien pitää saada jakaa isompia bonuksia ja naisia saa ahdistella kaikkialla, mitäs läksivät.
Alunperin anarkistinen punk liike syntyi vastaiskuna 50-luvun perhedynamiikalle, jossa nyt vaan menet jonnekin töihin ja nyt vaan nait jonkun ja hankit niitä lapsia samaan aikaan, kun Englannissa vallitsi erittäin paha työttömyys ja monet nuoret kokivat olevansa yhteiskunnan jalan alla. Punk musiikkikin on anarkistista, koska se alunperin rikkoi olemassa olevia musiikin sääntöjä ajatuksella, että kuka tahansa voi tehdä millaista musiikkia tahansa. Tärkeintä on nauttia musiikista, ei siitä, että se noudattaa tiettyä yhteiskunnan sanelemaa kaavaa ja jos et sovi siihen, yhteiskunta tuomitsee sen. Samoin kuin se tekee ihmisille, jos et sovi muottiin.
Tuo kuvaamasi miehen "anarkia" on puhdasta kusipäisyyttä. Ja kyllä, punkkareissakin on näitä öyhöttäjiä, jotka lähinnä esittävät punkkaria fyysisesti.
Punk ja muut rokkarit ovat aina muita konservatiivisia. Todellisia juntteja. Oletko kuullut Kuolema diskolle-liikkeestä. Sen taustalla oli amerikkalainen protestanttinen puritanismi ja ihan suoraan sanoa homoviha. Muistan kun 75 tai jotain menin nuorisotalon diskossa pyytään jotain soul-kappaletta niin dj:kin "emmä sellasta paskaa soita!" Lisäksi meinasin saada isommilta kölleiltä turpaan. Vain koska halusin kuunnellta tanssittavaa sorrettujen musiikkia!
Pitäkää pas***ka kapinanne. Minä olen vallankumouksellinen.
Vierailija kirjoitti:
Anustappi-alistajan johtama organisaatio mm. *avustaa vauvaperheitä vuorovaikutukseen silloin kun perheen elämäntilanteeseen liittyy lapseen tai vanhempiin yhteydessä olevia varhaista vuorovaikutusta ja sen kautta kiintymyssuhteen kehittymistä hidastavia, häiritseviä tai ehkäiseviä tekijöitä.*
Kiinnostaisi tietää jotain hänen varhaisesta kiintymyssuhteestaan..
Taas löytyi yhteneväisyyksiä. Tiedän anarkistimiehen viettäneen lapsuutensa sangen erikoisessa perhekuviossa. Jotain traumaattista ja hylkäämistäkin siihen liittyy.
Nauroin viestillesi hysteerisesti. "Anustappi-alistajan johtama organisaatio", hulvatonta!
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anustappi-alistajan johtama organisaatio mm. *avustaa vauvaperheitä vuorovaikutukseen silloin kun perheen elämäntilanteeseen liittyy lapseen tai vanhempiin yhteydessä olevia varhaista vuorovaikutusta ja sen kautta kiintymyssuhteen kehittymistä hidastavia, häiritseviä tai ehkäiseviä tekijöitä.*
Kiinnostaisi tietää jotain hänen varhaisesta kiintymyssuhteestaan..Taas löytyi yhteneväisyyksiä. Tiedän anarkistimiehen viettäneen lapsuutensa sangen erikoisessa perhekuviossa. Jotain traumaattista ja hylkäämistäkin siihen liittyy.
Nauroin viestillesi hysteerisesti. "Anustappi-alistajan johtama organisaatio", hulvatonta!
- ap
Heh. Alistajan vanhemmat ovat edelleen naimisissa, vaikka hänen isällään on alistajan kertoman mukaan ollut todella paljon naisia (josta ylpeänä kertoi). Vanhemmat olleet yhdessä 70-luvulta lähtien, alistaja syntynyt -80 ja sisko noin vuotta myöhemmin. Ei tarkempaa tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa itse olla tuo. Miksi ihmeessä pitää vielä kelata noita toisia naisia?
Se mieshän niitä kelasi ja kertoi joka ikisen yksityiskohdan.
Unohdinkin mainita anarkistimiehen ekan tyttöystävän (jostain 1980-luvulta), joka oli taiteellinen, kaikin puolin ihana ja sosiaalisesti niin lahjakas, että opetti anarkistimiehelle elämää ja ihmissuhteita. Ilman tuota ihanaa otusta anarkistimies olisi jäänyt rypemään nörttiyteensä ja kuollut neitsyenä.

Anustapin seksikumppaninen syntymävuodet ovat 1975-94 -väliltä. En kysynyt, kertoi kysymättä. En kysynyt myöskään mitään hänen existään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
OIKEA anarkia, se punk-liikkeenkin ajama, perustuu yhteiskunnan eriarvoistuksen ja alistavien auktoriteettien murtamiseen. Se edesajaa eri vähemmistöjen oikeuksia - seksuaalivähemmistöt, ulkomaalaiset, kodittomat, uskonnollisesti vähemmistössä olevat, työttömät, sairaat, nälkäiset, naiset, lapset, eläimet - pistämällä nykyiset status quot ja traditiot pazkaksi. Oikeaa anarkiaa ajaa empatia ja raivo siitä, että jotakuta kohdellaan pazkasti ja epätasa-arvoisesti, koska yhteiskunta ja auktoriteetit ovat vain päättäneet, että näin kuuluu tehdä. Että köyhät kuolkoot nälkään samaan aikaan, kun yrityksien pitää saada jakaa isompia bonuksia ja naisia saa ahdistella kaikkialla, mitäs läksivät.
Alunperin anarkistinen punk liike syntyi vastaiskuna 50-luvun perhedynamiikalle, jossa nyt vaan menet jonnekin töihin ja nyt vaan nait jonkun ja hankit niitä lapsia samaan aikaan, kun Engla
Enpä vielä tässä 50v aikana ole tavannut yhtään konservatiivipunkkaria, tosin monet nuoruuden punkkarit ovat muuttuneet "aikuistuessaan" niinki samoiksi konservatiiviänkyröiksi, joita niin inhosivat nuorena. Yksi ystäväni on ihan tavallinen valkokaulustyöntekijä nykyisin, toisesta tuli hipsteri. Muut jatkavat edelleen samalla "epäsovinnaisella" linjalla, vaikka ulkoisesti onkin vähennetty rekvisiittaa. Varmasti näitäkin "feikkejä" on, joita punkliikkeessä kiinnostaa lähinnä musa ja ulkonäkö, ja muuten koko elämäntyyli ja arvot ovat sitä vastaan. Vähän kuin vaikka äänestäjä, joka haluaa, että hänen työttömyysturvansa ja työoikeutensa ovat kunnossa (aito arvo), mutta äänestää oikeistoa, joka on näitä henkilön arvoja vastaan.
Rokkareissa sen sijaan tuntuu olevan tosi paljon konservatiiveja sekä hyvin vanhoillisuskonnollisia, eritoten Yhdysvalloissa, mutta se onkin Suomeen verrattuna erittäin, erittäin uskonnollinen maa, suorastaan hihhuli. Monet ikäloput kuuluisat rokkaritkin ovat kääntyneet uskoon ja möläytelleen suustaan ties mitä misogynististä ja seksististä materiaalia tässä viimeisen 20v aikana. Metallipiireissä sama, tosin ei aina, tosin Suomessa metalli on niin tavallisen kansan musiikkia, että sinne mahtuukin vaikka ketä hiihtäjää.
Mutta, ei enempää tästä. Toistan vielä, että ap:n ex-tapailumies oli vaan kävelevä edesvastuuton 6-vuotiaan tasolla oleva mulqqu, ei mikään anarkisti. Ihmiset käyttävät vaikeita sanoja ymmärtämättä niiden merkitystä.
Siis mies esitti tuntemattomille ihmisille jotain hulvatonta Hessu Hopoa?
Hyvä, että jätit tyypin. Olisi muuten kuultu sinusta joskus tulevaisuudessa tuossa Naimisissa pellen kanssa keskustelussa. Kannattaa uskoa heti sitä, mitä näkee. Ainakin toopeimmat paljastavat todelliset karvansa heti.
AP kuvailee miehen käytöstä mielestäni ihan liian kevyin sanakääntein. Tuollainen, toistuva käytös on usein merkki muistakin narsistisista piirteistä. Voisin kuvitella miten miehellä oli muutenkin tapana retostella aiemman naismenestyksen lisäksi koulu-tai uramenestyksellään tai tuntemillaan ihmisillä.
Ei ole millään tavalla soveliasta tai normaalia retostella entisillä kumppaneilla uudelle romanttiselle kumppanille. Tuo on ns. trianguloimista ja sukua negaamiselle. Mies kommentoi tuolla omaa erinomaisuuttaan mutta pyrkii myös saamaan AP:n tuntemaan olonsa epävarmaksi.
Normaali ja normaalilla empatiakyvyllä tunnettu mies tietää ja ymmärtää että tuollaiset puheet jätetään korkeintaan johonkin miesten välisiin saunailtoihin. Tuollaista käytöstä ei pidä suvaita ja tuollaisten kommenttien heittely on rajojen testaamista. En usko hetkeäkään että noin toistuvasti käyttäytyvä mies olisi pitkällä aikavälillä mikään prinssi hurmaava. Huom. joku joskus heitetty kommentti ja kehu vaikka exän leipomista pullista menee ihan eri kategoriaan kun jatkuva, roisi vertaaminen entisiin kumppaneihin tai näiden mainitseminen uudelle kumppanille.
Vierailija kirjoitti:
Siis mies esitti tuntemattomille ihmisille jotain hulvatonta Hessu Hopoa?
Hyvä, että jätit tyypin. Olisi muuten kuultu sinusta joskus tulevaisuudessa tuossa Naimisissa pellen kanssa keskustelussa. Kannattaa uskoa heti sitä, mitä näkee. Ainakin toopeimmat paljastavat todelliset karvansa heti.
Kyllä. Mennessämme kauppaan miehen kännykässä soi musiikki lujalla. Sanoin hänelle, että laita tuo pois, se häiritsee muita. Mies tähän, että häntä ei saa rajoittaa.
Yhdellä kauppareissulla mies kysyi kahdelta myyjätytöltä, että voitteko kertoa jotain näistä uusista vahvoista oluista sekä esitti yksityiskohtaisia kysymyksiä. Kun tytöt eivät oikein osanneet vastata, mies alkoi inttää, että pitäisihän teidän tietää. Tilanteessa oli yksipuolisen flirttailun ja oudon vänkäämisen makua, ja tytöt näyttivät hämmentyneiltä. Ohi kulkiessani totesin miehelle, että anna olla jo, nyt riittää.
Myöhemmin yritin selittää miehelle, että yrittäessään väitellä nuorten naisten kanssa vanhempi mies vaikuttaa lähinnä epämiellyttävältä. Mies sanoi, että hänestä se on hauskaa enkä saa rajoittaa häntä.
Muutenkin hänen piti aina lyöttäytyä ties kenen seuraan kyselemään ja hölöttämään. Joskus hän sai vastakaikua, joskus taas lähinnä vaivaantuneita katseita.
Mies kertoi olevansa introvertti ja autistinen, ja että kontaktin ottaminen ihmisiin on hänen henkilökohtainen projektinsa sosiaalisten taitojen parantamiseksi. Eihän siinä mitään muuten, mutta se jatkuva koheltaminen ja esittäminen oli väkinäistä ja ärsyttävää.
En muuten ole varma, oliko alkoholi miehelle jonkinasteinen ongelma. En jäänyt ottamaan selvää.
- ap
Kuka aikuinen puhuu PIMPASTA? Hyi
Miksi tapailet tuota miestä?!
Naisten rima miesten suhteen on helvetissä.
Vierailija kirjoitti:
AP kuvailee miehen käytöstä mielestäni ihan liian kevyin sanakääntein. Tuollainen, toistuva käytös on usein merkki muistakin narsistisista piirteistä. Voisin kuvitella miten miehellä oli muutenkin tapana retostella aiemman naismenestyksen lisäksi koulu-tai uramenestyksellään tai tuntemillaan ihmisillä.
Ei ole millään tavalla soveliasta tai normaalia retostella entisillä kumppaneilla uudelle romanttiselle kumppanille. Tuo on ns. trianguloimista ja sukua negaamiselle. Mies kommentoi tuolla omaa erinomaisuuttaan mutta pyrkii myös saamaan AP:n tuntemaan olonsa epävarmaksi.
Normaali ja normaalilla empatiakyvyllä tunnettu mies tietää ja ymmärtää että tuollaiset puheet jätetään korkeintaan johonkin miesten välisiin saunailtoihin. Tuollaista käytöstä ei pidä suvaita ja tuollaisten kommenttien heittely on rajojen testaamista. En usko hetkeäkään että noin toistuvasti käyttäytyvä mies olisi pitkällä aikavälillä mikään pri
Mies testasi rajojani ja myönsi sen. Mielestäni se tuntui vähän, miten sen sanoisi, alentavalta. Olin kai kuvitellut, että aikuisten ihmisten parisuhteissa tuollaista ei tarvitse kohdata.
Kieltämättä olen miettinyt, voiko kyse olla narsistisista piirteistä. Mies ei ollut urallaan erityisen menestynyt mutta korosti useaan otteeseen älykkyyttään. Joissain asioissa hän olikin kyllä fiksu ja jopa lahjakas. Hän ylpeili loogisuudellaan sekä verbaalisella ja matemaattisella lahjakkuudellaan jo alussa.
Hän tutustui somessa johonkin nuoreen, akateemiseen tyyppiin (mies) ja piti tätä kiinnostavana mutta oli samaan aikaan huolissaan siitä, että mitäs jos tuo nuori tyyppi onkin fiksumpi. "Enhän mä sen kanssa pysty kilpailemaan."
Ex-naisiinsa viitatessaan hän kehui näitä kauniiksi, seksikkäiksi, ihaniksi tai lempeiksi. Mietin, olikohan naisen menestys, älykkyys tai taitavuus hänelle uhka ja yrittiköhän hän kilpailla myös minun kanssani.
Ei ole soveliasta puhua existä, varsinkaan seksiasioita. Jos existä puhutaan, niin kertaluontoisesti asiat halki ja aihe on sitten käsitelty. Exän kanssa harrastettu seksi ei kuulu tarinaan, sillä tokihan exäkin haluaa säilyttää yksityisyytensä. En minä ainakaan haluaisi että joku ventovieras nainen tietää seksimieltymykseni.

Näin minäkin ajattelen.
Kerrottuaan ensimmäisestä tyttöystävästään mies halusi tietää kaiken mahdollisen minun ensimmäisestä seurustelusuhteestani. Vastasin vain jotain ympäripyöreää ja sitten totesin, ettei näillä asioilla ole mitään merkitystä tässä hetkessä, en edes muista kunnolla sen aikaisia asioita enkä varmaan edes ole sama ihminen kuin silloin. Keskustelu oli todella outo.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mies esitti tuntemattomille ihmisille jotain hulvatonta Hessu Hopoa?
Hyvä, että jätit tyypin. Olisi muuten kuultu sinusta joskus tulevaisuudessa tuossa Naimisissa pellen kanssa keskustelussa. Kannattaa uskoa heti sitä, mitä näkee. Ainakin toopeimmat paljastavat todelliset karvansa heti.
Kyllä. Mennessämme kauppaan miehen kännykässä soi musiikki lujalla. Sanoin hänelle, että laita tuo pois, se häiritsee muita. Mies tähän, että häntä ei saa rajoittaa.
Yhdellä kauppareissulla mies kysyi kahdelta myyjätytöltä, että voitteko kertoa jotain näistä uusista vahvoista oluista sekä esitti yksityiskohtaisia kysymyksiä. Kun tytöt eivät oikein osanneet vastata, mies alkoi inttää, että pitäisihän teidän tietää. Tilanteessa oli yksipuolisen flirttailun ja oudon vänkäämisen makua, ja tytöt näyttivät hämmentyneiltä. Ohi kulkie
AUTISTI JA INTROVERTTI? Ei hyvää päivää, ei tasan ole ollut! Itse olen autisti ja introvertti, tunnen vaikka kuinka monta samanlaista, koska yleensä me autistit ja introvertit löydämme toisemme ja tulemme toistemme kanssa toimeen hyvin.
Autisti ei tosiaankaan harjoittele kanssakäymistä TIETOISESTI valitsemalla nuoria tyttöjä ja TIETOISESTI esittämällä tyhmiä kysymyksiä, jotta voi TIETOISESTI nolata naisen. Ja nimenomaan naisen, ei varmana tämäkään tyyppi mennyt vänkäämään ja viihdyttämään itseään nuorten miesten kustannuksella. Autisti ei osaa laskelmoida näin, eikä yleensä laskelmoikaan, koska laskelmointiin pitää olla sosiaalista pelisilmää ja ymmärrystä siitä, että käytös X johtaa tunnetilaan Y sen kohteessa, ja antaa minulle sosiaalisesti tunnetilan B.
Mies siis tietoisesti laskelmoi, että nöyryyttämällä nuoria naisia kysymyksessä, jota nuori nainen todennäköisesti ei tiedä eikä osaa vastata siihen,lopputuloksena on hämmentyneet ja nolostuneet nuoret naiset, ja hän on (miehenä) niskan päällä ja saa vallantunteen.
Mitä tulee vielä "mua ei saa rajoittaa, mä oon autisti", niin ainakin itseäni autistina nolottaa, jos teen sosiaalisesti jotain väärin ja siitä huomautetaan. Pidän huolen, etten tee sitä enää toiste ja pyrin parhaani mukaan korjaamaan käytöstäni. Eli taaskin tässä mies piiloutuu itsekeksityn diagnoosin taakse ja esittää(!!!) vammaista henkilöä, joka ei muka tajua ja ymmärrä sosiaalisia rakenteita ja viittaa niihin itserakkaalla ilmaisulla MUA ei saa rajoittaa, MÄ saan perseillä.
Aivan mielisairas tyyppi! Ihan koulukirjaesimerkki kävelevästä itseriittoisesta psykopaatista, joka kuvittelee itsestään liikoja ja vihaa naisia.