Naisten ja sukupuolivähemmistöjen kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään
Mikaelin mieli murhattiin
Kun Olli ja Mikael rakastuivat, he joutuivat järkyttävän piinan kohteiksi. Eräänä päivänä Mikael katosi. Etsinnät päättyivät lohduttomaan näkyyn.
Lähde: www.is.fi/kotimaa
En oikein tiedä mistä edes aloittaisin kirjoittamaan.. Tämä juttu Ilta-Sanomissa oli todella surullinen ja haluan heti alkuun todeta, että nämä eheytyshoidot, joissa Mikael kävi eivät kuulostaa hyvältä edes uskovan korviin..
Kommentoimatta juttua ja aihetta laajemmin otsikoon laittamani lause kiinnitti erityisesti huomion. Naisten ja sukupuolivähemmistöjen kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään Voin puhua aiheesta naisena ja naisena oma kokemukseni on täysin päinvastainen. Ennen uskoontuloa koin olevani feministi. Koin, että pystyn samaan kuin miehet ja enempäänkin. Tähän vaikutti varmasti taustani, koska lapsuuden perheen rikkinäisyyden takia minulla ei ollut kokemusta tai edes teoreettista käsitystä turvallisesta miehestä, joka huolehtii perheestään. Uskoin tällöin myös pride-liikkeeseen, joskin sukupuolen korjaaminen alkoi vähitellen vaikuttaa kaikkea muuta kuin terveeltä ja normaalilta - kaikella kunnioituksella kaikkia ihmisiä kohtaan. Ei ole näiden ihmisten vika, että heille on annettu väärää tietoa ja minut tekee syvästi surulliseksi se, että heidän kehonsa silvotaan peruuttamattomasti.
Pointtini on kuitenkin se, että ihmisenä ja naisena koen vihdoin voivani hyvin ja tulevani nähdyksi sellaisena kuin todella olen. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että sain vihdoin ymmärtää sen yksinkertaisen asian, että naiset ja miehet todella ovat erilaisia niin fysiologisesti kuin muutenkin. Arvostan sekä miehiä että naisia enemmän kuin koskaan ja näen sen päivänselvän tosiasian, että emme pärjäisi ilman toisiamme emmekä voi tehdä niitä asioita mitä toinen sukupuoli voi.
Tuntuu hurjalta, että media ajaa ainoastaan täysin päinvastaista agendaa - joskin ymmärrän tämän myös omasta taustastani johtuen. Koen olevani (ennenkaikkea kristittynä) feminiinisenä naisena kunnioitetumpi ja arvostetumpi sekä kaikin tavoin terveempi kuin koskaan ennen. Sille on syynsä miksi naiset ja miehet ovat erilaisia.. ja miksi me siitä johtuen olemme luonnostaan soveliaampia toisiin asioihin, jokainen omalla tavallaan.
Toivottavasti keskustelu pysyy asiallisena. En halua sohia ampiaispesään, mutta toivoisin, että olisin kuullut edes yhden naisen puhuvan aiheesta kun olin nuorempi.
Toivoisin myös, että sanomattakin olisi selvää, että mitä tahansa ihminen kokee olevansakaan, hän on aivan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin.
N31
Kommentit (1233)
Suhde historiaan voi tosiaan olla myös myönteinen. Ei kukaan meistä voi pakottaa naisia tai miehiä tiettyyn naisten tai vähemmistöjen historian tulkintatapaan. Se olisi totalitarismia, diktatuuria.
Ylipäätään voimakkaan liberaalit tahot voisivat yrittää nähdä konservatiivisuudessa jotain hyvää. Toki vastaavasti konservatiivien olisi hyvä nähdä liberaaliuden edut. Se olisi tasapainoisuutta, viisautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua kun lukee taaksepäin, niin en löydä yhtäkään kommenttia, jossa joku perinteisemmän naisroolin valinnut arvostelisi muita naisia toisenlaisista valinnoista. Sen sijaan useissa kommenteissa vähätellään, säälitellään, tai pidetään uhkana naista, joka kokee jonkinlaisen kodin hengettären roolin omakseen.
Viimeisimpänä esim 931.
Miksi naisen elämänvalintoja pitää aina olla jonkun tahon arvostelemassa tai neuvomassa?
En ole lukenut ketjun jokaista kommenttia, mutta osa konservatiivisista naisista esittää näkemyksiä, joiden mukaan kaikki tai lähes kaikki muutkin naiset olisivat pohjimmiltaan onnellisempia vanhanaikaisessa roolissa eivätkä vaan itse ymmärrä sitä. Tässäkin ketjussa on laitettu mm. avioerot ja nuorten tyttöjen pahoinvointi tasa-arvon syyksi. Pohja-ajatuksella naiset ovat liian tasa-arvoisia ja vapaita olemaan hyvinvoivia.
"jotkut", "osa" jne
Jotkut liberaalit myös haluavat lakkauttaa puolustuvoimat kokonaan, lakata tukemasta Ukrainaa ja pakottaa sen alueluovutuksiin sekä venäjän mieleiseen hallintoon.
Sekä vapauttaa huumausaineiden käytön ja kaupan ja mahdollistaa sukupuolen"korjaus" hoidon lapsille jne jne.
Näitä edellämainittuja vastaan puhueessan konservatiivit saavat kannatuksensa. Ihan tavallisilta ihmisiltä, joilla ei ole intressiä puuttua muiden aikuisten henkilökohtaisiin tai keskinäisiin valintoihin, kunhan ne eivät riko lakia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on "perinteinen perhe-elämä"?
Mies, nainen kaksi lasta.
Eli toisiaan rakastavien ja Raamattunsa ulkoa osaavien puhkikonservatiivien heteroliitto, jossa ei ole lapsia tai on vain yksi lapsi tai on 10 lasta, on ulkona tuostakin ajattelumallista. Ei oo helppoo heterollakaan :/
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja kannatan konservatiivisia arvoja. Arvostan perinteistä perhe-elämää ja äitiyttä, vaikka mulla ei vielä lapsia ole.
Suomessa tuo tarkoittaa sitä, että käyt kokopäivätöissä vaikka lapset on pieniä, hoidat yksin lapset ja kotityöt. Mies auttelee, jos ehtii tai jaksaa, mutta usein ei ehdi eikä jaksa. Maksat kuluista puolet. Mies käy kokopäivätöissä, lepää ja harrastaa. Naisena huolehdit kaikista metatöistä eli jos sattuu jotain yllättävää, johon et ollut varautunut, olet huono nainen ja äiti. Muista myös, että on sinun vastuulla huolehtia siitä, että lapsilla on läheiset välit isän puolen sukuunkin. Niin ja tietenkin parisuhteen kipinän ylläpito on sinun vastuulla.
Onpa harmillista että liian moni jää tällaiseen hyväksikäyttösuhteeseen. Minä konservatiiviarvoja kannattava sain tarpeekseni ja vaihdoin miestä. Poikani osaa hienosti siivota omat sotkunsa ja hoitaa hänelle määrätyt kotityöt.
Ja ajatella, silti pidän perheeni ilahduttamisesta ja kotini pitämisestä kauniina ja siistinä. Tiedän monia ketkä stressaantuvat imuroinnista ja ihan päivätöistäänkin. Monella kuluisi määrättömästi aikaa puhelimen ruutua tuijottaen.
Vierailija kirjoitti:
"Siksi, koska jotkut naiset ei vaan pysty lopettamaan kilpailemista toisia naisia 'vastaan'. Pelko on ihan hirveä, että joku mies jossain saattaisi kokea tavoiteltavampana Ap kaltaisen 'perinteisen roolin' omaksuneen naisen, eikä bosslady vetoaisikaan enää kehenkään."
Miehille kyllä kelpaa hyvin bossladyn tienaamat rahat. Kaikkein mieluiten miehet haluaisivat vaimon, joka on työpäivien ajan hyvin tienaava bosslady ja muun ajan alistuva pullantuoksuinen äiti.
Niin? Älä ota sellaista miestä hyvä ihminen :D Täysin vapaasti saa olla ilman jos ei mieleistä löydy!
Vierailija kirjoitti:
"Siksi, koska jotkut naiset ei vaan pysty lopettamaan kilpailemista toisia naisia 'vastaan'. Pelko on ihan hirveä, että joku mies jossain saattaisi kokea tavoiteltavampana Ap kaltaisen 'perinteisen roolin' omaksuneen naisen, eikä bosslady vetoaisikaan enää kehenkään."
Miehille kyllä kelpaa hyvin bossladyn tienaamat rahat. Kaikkein mieluiten miehet haluaisivat vaimon, joka on työpäivien ajan hyvin tienaava bosslady ja muun ajan alistuva pullantuoksuinen äiti.
Toisille meistä ei ole ihan mahdoton ajatus olla omat rahat tienaava bosslady arkipäivässä ja kotona pullalle tuoksuva äiti töiden jälkeen. Jossain välissä ehtii vielä harrastaakin; liikuntaa ja metsästystä mm. Aika vähän tulee istuttua luurin tai telkkarin seurassa sohvalla toki, mutta sehän on jokaisen pariskunnan keskinäinen asia sopia miten ajankäyttöä kumpainenkin priorisoi. Jos suhteessa ei oma osa miellytä niin käsittääkseni siitä voi yhä lähteä?
"Konservatiivinen nainen" viittaa naiseen, joka omaksuu ja puolustaa konservatiivisia arvoja ja periaatteita. Konservatiivisuus voi ilmetä monin tavoin, mukaan lukien poliittiset, sosiaaliset ja kulttuuriset näkemykset. Tässä on joitakin yleisiä piirteitä, joita konservatiivinen nainen saattaa pitää tärkeinä:
Poliittinen konservatiivisuus:
Vähemmän valtion roolia: Kannattaa yleensä pienempää valtion roolia taloudessa ja yksilön asioissa.
Perinteiset arvot: Tukee perinteisiä perhearvoja ja sosiaalista järjestystä.
Vahva kansallinen turvallisuus: Korostaa maanpuolustusta ja vahvaa ulkopolitiikkaa.
Sosiaalinen konservatiivisuus:
Perhearvot: Arvostaa perheen ja avioliiton merkitystä yhteiskunnan perustana.
Kulttuurinen säilyttäminen: Haluaa säilyttää perinteet ja kulttuuriperinnön, vastustaen radikaaleja muutoksia.
Yksilön vastuu: Korostaa henkilökohtaista vastuuta ja moraalisia arvoja.
Kulttuurinen konservatiivisuus:
Perinteiden kunnioittaminen: Korostaa historiallisten ja kulttuuristen perinteiden tärkeyttä.
Kulttuurinen yhtenäisyys: Arvostaa kansallista identiteettiä ja yhtenäisyyttä.
--
Miksi tämö on huonoa naisen kannalta?
Vierailija kirjoitti:
Konservatiiviset arvot takaavat toimivan, hyvinvoivan ja turvallisen yhteiskunnan. Vasemmiston typerä pelleily Yle ja hesari äänitorvinaan on rappeuttanut yhteiskunnan perustukset ja naiset kärsivät siitä kaikkein eniten. Miehet pärjäävät kyllä laiskotteluyhteiskunnassakin.
Vasemmisto oli ennen työväen asioita ajava liike. Nyt ollaan kaukana niistä asioista, jolloin vasemmisto oli oikeasti työväen asioita ajava liike. Harkitsisin itsekin äänestäväni vasemmistoa, jos se olisi edelleen alkuperäisessä ideassaan eikä nykyisessä identiteettipolitiikassa. Paperilla kyllä joitain hyviä ideoita voi olla, mutta konkretiassa ei mitään tapahdu. Sama juttu perussuomalaisilla: emme leikkaa lapsiperheiden etuuksista, mutta vaalien jälkeen vene kääntyy toiseen suuntaan. Aina sitä samaa kaavaa toistaa jokainen hallituspuolue, oli se sitten oikeisto- tai vasemmistopuolue. Tämän takia ääneni ei mene koskaan hallituspuolueille, vaan olen etsinyt vaihtoehtoja pienpuolueista. Vapauden liitto tuntuu omalta jutulta euroskeptisyyden, lokalismin, suoran demokratian kannatuksen ja konservatismin takia, mikä ei vielä mene täysin tiukkoihin raameihin, ja silti tunnetaan sana "yksilönvapaus". Monet hallituspuolueet, myös Perussuomalaiset, tappelevat niin kosmeettisista jutuista ja sairauden sijaan keskitytään oireisiin. Ihan esimerkkinä syyllinen haetaan milloin islamista ja milloin kukkahattutädeistä, mutta tietävätkö he sitten ketkä ovat päästäneet laittomasti maahan tulleet kulovalkean tavoin leviämään Eurooppaan. Kyllä se iso syyllinen on globalistisissa osakesalkkusedissä kuin kärttyisissä kukkahattutädeissä. Perussuomalaisetkin ovat luopuneet vähitellen monista aatteistaan kuten EU:sta eroamisesta eikä ne suomalaiset lapsiperheetkään mitään merkitse kuten taas näimme.
Vierailija kirjoitti:
"Konservatiivinen nainen" viittaa naiseen, joka omaksuu ja puolustaa konservatiivisia arvoja ja periaatteita. Konservatiivisuus voi ilmetä monin tavoin, mukaan lukien poliittiset, sosiaaliset ja kulttuuriset näkemykset. Tässä on joitakin yleisiä piirteitä, joita konservatiivinen nainen saattaa pitää tärkeinä:
Poliittinen konservatiivisuus:
Vähemmän valtion roolia: Kannattaa yleensä pienempää valtion roolia taloudessa ja yksilön asioissa.
Perinteiset arvot: Tukee perinteisiä perhearvoja ja sosiaalista järjestystä.
Vahva kansallinen turvallisuus: Korostaa maanpuolustusta ja vahvaa ulkopolitiikkaa.
Sosiaalinen konservatiivisuus:
Perhearvot: Arvostaa perheen ja avioliiton merkitystä yhteiskunnan perustana.
Kulttuurinen säilyttäminen: Haluaa säilyttää perinteet ja kulttuuriperinnön, vastustaen radikaaleja muutoksia.
nyt en osaa tuohon vastata. Mutta yhteiskunnallisena mallinahan tämä on huono. Ihmiset siis kokisi jonkinlaista yhteenkuuluvuutta muiden maan asukkaiden kanssa just tuon historian ja perinteiden ylläpidon kautta, sekä kokisi lähimmäksi yksikökseen oman perheen JA vielä haluttaisi minimoida valtion osallisuus ihmisten arkisissa asioissa.
Kuinka tuollaista ihmisryhmää hallitaan? Nehän voi isona joukkona saada aikaan päätöksiä, jotka ei nyt oikein sovi tähän ajatukseen, että eliitti tietää paremmin, joten sille tulee antaa vapaat kädet ja kaikki resurssit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Koen olevani (ennenkaikkea kristittynä) feminiinisenä naisena kunnioitetumpi ja arvostetumpi sekä kaikin tavoin terveempi kuin koskaan ennen. "
Hyvä jos näin on, mutta se on vain yhden ihmisen kokemus ja sen perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, miten kaikkien muiden pitäisi elää.
Mutta nimenomaan feministit katsovat asiakseen kertoa, miten kaikkien muiden tulisi elää. Jo simone de Beauvoir kirjoitti: Yhteiskunta pitää järjestää sellaiseksi, että naisella ei ole mahdollisuutta valita kotiäitiyttä, koska kyllä muuten hyvin monet naiset valitsisivat sen.
Ja tämä yksi Simonen lause määrittää koko feminismin? Yhtä absurdi argumentti, kuin sanoa et mies on perheen pää. Piste.
Sovinismi on ajettu historian hämärään jo 70-luvulla, joko vihdoinkin olisi feminismin vuoro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Koen olevani (ennenkaikkea kristittynä) feminiinisenä naisena kunnioitetumpi ja arvostetumpi sekä kaikin tavoin terveempi kuin koskaan ennen. "
Hyvä jos näin on, mutta se on vain yhden ihmisen kokemus ja sen perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, miten kaikkien muiden pitäisi elää.
Mutta nimenomaan feministit katsovat asiakseen kertoa, miten kaikkien muiden tulisi elää. Jo simone de Beauvoir kirjoitti: Yhteiskunta pitää järjestää sellaiseksi, että naisella ei ole mahdollisuutta valita kotiäitiyttä, koska kyllä muuten hyvin monet naiset valitsisivat sen.
Ja tämä yksi Simonen lause määrittää koko feminismin? Yhtä absurdi argumentti, kuin sanoa et mies on perheen pää. Piste.
Sovinismia ei opeteta yliopistoissa. Sovinismia ei ajeta satojen kansalaisjärjestöjen voimin.
Ettekö vieläkään kykene näkemään feminismin kamaluutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko tradwife-liike on ihan naurettavaa sukupuolistereotypioiden nostalgisointia
Samaahan se on vihervasemmistolla ja transeilla. Jos nainen ei samaistu stereotyyppeihin, niin hän on trans tai kevyt-trans eli muusu.
Höpönlöpön. Oman kokemukseni perusteella vasemmistolaiset ja LGBT-ryhmät ovat avoinmielisimpiä mitä tulee sukupuolirooleihin.
Vain ja ainoastaan mikäli suhtautuminen sukupuolirooleihin edistää vallankumousta. Menepä pridemarssille ylpeilemään heteroudella.
Vierailija kirjoitti:
"Konservatiivinen nainen" viittaa naiseen, joka omaksuu ja puolustaa konservatiivisia arvoja ja periaatteita. Konservatiivisuus voi ilmetä monin tavoin, mukaan lukien poliittiset, sosiaaliset ja kulttuuriset näkemykset. Tässä on joitakin yleisiä piirteitä, joita konservatiivinen nainen saattaa pitää tärkeinä:
Poliittinen konservatiivisuus:
Vähemmän valtion roolia: Kannattaa yleensä pienempää valtion roolia taloudessa ja yksilön asioissa.
Perinteiset arvot: Tukee perinteisiä perhearvoja ja sosiaalista järjestystä.
Vahva kansallinen turvallisuus: Korostaa maanpuolustusta ja vahvaa ulkopolitiikkaa.
Sosiaalinen konservatiivisuus:
Perhearvot: Arvostaa perheen ja avioliiton merkitystä yhteiskunnan perustana.
Kulttuurinen säilyttäminen: Haluaa säilyttää perinteet ja kulttuuriperinnön, vastustaen radikaaleja muutoksia.
Sulla on nyt käsitteet vähän sekaisin. Jos valtiolla on pieni rooli yksilön asioissa (liberalismia), niin yhteiskunta ei silloin puutu mitenkään kenekään yksilöllisiin valintoihin esimerkiksi perheasioissa. Konservatiivisuus tuossa kirjoittamassasi mielessä edellyttää päinvastoin diktatuuria.
Vierailija kirjoitti:
"Konservatiivinen nainen" viittaa naiseen, joka omaksuu ja puolustaa konservatiivisia arvoja ja periaatteita. Konservatiivisuus voi ilmetä monin tavoin, mukaan lukien poliittiset, sosiaaliset ja kulttuuriset näkemykset. Tässä on joitakin yleisiä piirteitä, joita konservatiivinen nainen saattaa pitää tärkeinä:
Poliittinen konservatiivisuus:
Vähemmän valtion roolia: Kannattaa yleensä pienempää valtion roolia taloudessa ja yksilön asioissa.
Perinteiset arvot: Tukee perinteisiä perhearvoja ja sosiaalista järjestystä.
Vahva kansallinen turvallisuus: Korostaa maanpuolustusta ja vahvaa ulkopolitiikkaa.
Sosiaalinen konservatiivisuus:
Perhearvot: Arvostaa perheen ja avioliiton merkitystä yhteiskunnan perustana.
Kulttuurinen säilyttäminen: Haluaa säilyttää perinteet ja kulttuuriperinnön, vastustaen radikaaleja muutoksia.
"Miksi tämö on huonoa naisen kannalta? "
Jaa'a
Oisko järjestyksessä jotenkin näin:
Naiset ei halua, että omat perheenjäsenet määräilee taloudellisissa, terveydellisissä tai sosiaalisissa asioissa tai käyttää heidän kovalla työllä tienaamiaan rahoja. He haluavat että valtion virkamiehet tekevät niin.
Naiset eivät pidä perinteistä tai kansallisista ominaispiirteistä, kaikki ulkomailta tulevahan on komeampaa joka tapauksessa. Siksi on jopa suotavaa, ettei puolustusvoimat turhaan pidä yllä rigidejä valtionrajoja, yli vaan niin että heilahtaa!
Aivan loogista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan totta, että historia ja maailma on yhtä täynnä uskomuksia siitä, millainen mies on tai pitää olla. Ja kyllä, ihan yhtä vahingollisia ne ovat. Ja kyllä, yhtä hyvä tai parempi vanhempi voi isäkin olla. Ja kyllä, pidän vain miesten asepalvelusta syrjivänä. Tosin siihen voi todeta myös, että sitä koskeva lainsäädäntö on ajalta, jolloin naiset eivät juuri siihen vaikuttaneet.
Ja eikös tässä ole monta kertaa todettu, mikä se riski naisille on ns konservatiivisissa arvoissa? Tosin sekin on totta, että nekin pitäis ensin määritellä. Mutta ainakin tuo stereotyyppinen typistäminen vain kahdeksi ihmistyypiksi on vahingollista. Ehkä voit lukea ketjua taaksepäin?
"Ja eikös tässä ole monta kertaa todettu, mikä se riski naisille on ns konservatiivisissa arvoissa?"
Anteeksi, mutta en edelleen
Eikö nainen kuitenkin voi olla rohkea ilman, että on bosslady ja "veen feministi"? Mielestäni tyttöjä ei pidä opettaa olemaan liian kilttejä, pieniä ja heikkoja, vaan kannustaa olemaan rohkeita ja pitämään puolensa. Katsokaa nyt vaikkapa konservatiivisten puolueiden naisia niin Perussuomalaisissa kuin Kristillisdemokraateissa: löytyy niitä naisia, joilla on miehiäkin enemmän munaa, ja puhuvat kovia. Siinä on juuri minun naisihanne naisena, niin kun persoonana, ei niinkään rakkausmielessä. Kyllä ne kaikkein pehmeimmät naiset ovat vihervasemmistossa, mitä tulee hoivaviettiin ja naiiviuteen.
Kyllä, esimerkiksi Emmi Nuorgamin konservatiivinen pään nostaminen. Olisi hyvä jos hän sanoisi tarkoittaneensa vain miehiä kaikilla solvauksillaan. Silloin voisi päästä sisältöjohtajaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo uhrihierarkia kuuluu intersektionaaliseen feminismiin. Ei pidä sekoittaa perinteiseen."
Dinosaurusten pillufeminismi on historiaa. Nykyään penis on naisen sukupuolielin ja feministit pokkuroivat mekkoon pukeutuvia miehiä. Kaikki feminismi pohjaa marxilaiseen sortaja-sorrettu -asetelmaan, eli nollasummapeliin.
Jepjep kylläkyllä ja vassarit ovat kuin nazit, koska kansallisSOSIALISTi! Näin iloisesti kaikki käsitteet samaan soppaan, saadaan kaikki kuulostamaan itse pahuudelta.
No sosialistejahan he olivat ja samaa konstia käytetetään nykyäänkin. Ei nykyajan sosialisti tehtaita halua omistaa, hän haluaa päättää mitä niissä tehdään. Näin nassetkin toimivat.
Vierailija kirjoitti:
Konservatiiviset arvot takaavat toimivan, hyvinvoivan ja turvallisen yhteiskunnan. Vasemmiston typerä pelleily Yle ja hesari äänitorvinaan on rappeuttanut yhteiskunnan perustukset ja naiset kärsivät siitä kaikkein eniten. Miehet pärjäävät kyllä laiskotteluyhteiskunnassakin.
Kyllä. Miehet pärjäävät olosuhteissa joita naiset eivät kestä. Feminismi ei kestä edes loogista ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua kun lukee taaksepäin, niin en löydä yhtäkään kommenttia, jossa joku perinteisemmän naisroolin valinnut arvostelisi muita naisia toisenlaisista valinnoista. Sen sijaan useissa kommenteissa vähätellään, säälitellään, tai pidetään uhkana naista, joka kokee jonkinlaisen kodin hengettären roolin omakseen.
Viimeisimpänä esim 931.
Miksi naisen elämänvalintoja pitää aina olla jonkun tahon arvostelemassa tai neuvomassa?
Jos minua tarkoitat, niin en arvostele kenenkään omaa valintaa elää elämäänsä. Koko ketjuhan on lähtenyt kirjoituksesta, jonka mukaan nainen mm kestää heikompana stressiä vähemmän kuin mies, nainen tarvitsee miehistä turvaa ja johtajuutta jne. Eli yleistää oman kokemuksensa ja ajatuksensa koskemaan kaikkia naisia. Näin päin se menee.
"tek
Punikki haaveilee väkivallasta.