Naisten ja sukupuolivähemmistöjen kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään
Mikaelin mieli murhattiin
Kun Olli ja Mikael rakastuivat, he joutuivat järkyttävän piinan kohteiksi. Eräänä päivänä Mikael katosi. Etsinnät päättyivät lohduttomaan näkyyn.
Lähde: www.is.fi/kotimaa
En oikein tiedä mistä edes aloittaisin kirjoittamaan.. Tämä juttu Ilta-Sanomissa oli todella surullinen ja haluan heti alkuun todeta, että nämä eheytyshoidot, joissa Mikael kävi eivät kuulostaa hyvältä edes uskovan korviin..
Kommentoimatta juttua ja aihetta laajemmin otsikoon laittamani lause kiinnitti erityisesti huomion. Naisten ja sukupuolivähemmistöjen kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään Voin puhua aiheesta naisena ja naisena oma kokemukseni on täysin päinvastainen. Ennen uskoontuloa koin olevani feministi. Koin, että pystyn samaan kuin miehet ja enempäänkin. Tähän vaikutti varmasti taustani, koska lapsuuden perheen rikkinäisyyden takia minulla ei ollut kokemusta tai edes teoreettista käsitystä turvallisesta miehestä, joka huolehtii perheestään. Uskoin tällöin myös pride-liikkeeseen, joskin sukupuolen korjaaminen alkoi vähitellen vaikuttaa kaikkea muuta kuin terveeltä ja normaalilta - kaikella kunnioituksella kaikkia ihmisiä kohtaan. Ei ole näiden ihmisten vika, että heille on annettu väärää tietoa ja minut tekee syvästi surulliseksi se, että heidän kehonsa silvotaan peruuttamattomasti.
Pointtini on kuitenkin se, että ihmisenä ja naisena koen vihdoin voivani hyvin ja tulevani nähdyksi sellaisena kuin todella olen. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että sain vihdoin ymmärtää sen yksinkertaisen asian, että naiset ja miehet todella ovat erilaisia niin fysiologisesti kuin muutenkin. Arvostan sekä miehiä että naisia enemmän kuin koskaan ja näen sen päivänselvän tosiasian, että emme pärjäisi ilman toisiamme emmekä voi tehdä niitä asioita mitä toinen sukupuoli voi.
Tuntuu hurjalta, että media ajaa ainoastaan täysin päinvastaista agendaa - joskin ymmärrän tämän myös omasta taustastani johtuen. Koen olevani (ennenkaikkea kristittynä) feminiinisenä naisena kunnioitetumpi ja arvostetumpi sekä kaikin tavoin terveempi kuin koskaan ennen. Sille on syynsä miksi naiset ja miehet ovat erilaisia.. ja miksi me siitä johtuen olemme luonnostaan soveliaampia toisiin asioihin, jokainen omalla tavallaan.
Toivottavasti keskustelu pysyy asiallisena. En halua sohia ampiaispesään, mutta toivoisin, että olisin kuullut edes yhden naisen puhuvan aiheesta kun olin nuorempi.
Toivoisin myös, että sanomattakin olisi selvää, että mitä tahansa ihminen kokee olevansakaan, hän on aivan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin.
N31
Kommentit (1233)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään
Tällaisen viestin tietoarvo on pyöreä nolla. Ei mitään perusteluja, ei esimerkkiä, ei mitään. Konservatiivisten arvojen ansiosta syntyy lapsia ja usein konservatismia vastustavat eivät oikein edes ymmärrä, mitä vastustavat. He saattavat jopa kannattaa äärikonservatiiveja muun maalaisia, kun eivät ota selvää, mitä kannattavat.
No yksi esimerkki on USA:n aborttilait. Siellä on nyt osavaltioita, joissa aborttia ei saa edes vakavasta lääketieteellisestä syystä, ei, vaikka sikiö olisi elinkelvoton ja raskaus uhkaisi naisen henkeä.
USA:n uskonnolliset konservatiivit uhkaavat tiedettä monella saralla. Heissä on mm. niitä, joiden mielestä evoluutioteoriaa ei saisi opettaa
Miksi tämä yksi ilmiö ei rantautuisi Suomeen, kun ne muutkin ovat tänne saapuneet? Woke, if...
Jos joku jossain Vauvan ketjussa jotain kirjoittaa, niin ei siitä pidä vetää mitään johtopäätöksiä. Haloo.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt ajatellaan vähän matkaa historiassa taakse päin niin näkee, että konservatiiviset arvot parantavat ihmisen mielenterveyttä. Ei ennen konservatiivisempaan aikaan nuorisollakaan ollut näin paljon mielenterveys ongelmia kuin nykyään liberaalimapana aikana.
Se että miekenterveysongelmia salattiin, ei tarkouta ettei niitä olisi ollut. Vai vaikuttaako vanhan polven hampaat irvessä katkerina eteenpäin vääntäjät hyvinvoivilta? Usein yrittävät myös kiskoa muita siihen omaan kurjuuteensa.
Vierailija kirjoitti:
"Tuo uhrihierarkia kuuluu intersektionaaliseen feminismiin. Ei pidä sekoittaa perinteiseen."
Dinosaurusten pillufeminismi on historiaa. Nykyään penis on naisen sukupuolielin ja feministit pokkuroivat mekkoon pukeutuvia miehiä. Kaikki feminismi pohjaa marxilaiseen sortaja-sorrettu -asetelmaan, eli nollasummapeliin.
Jepjep kylläkyllä ja vassarit ovat kuin nazit, koska kansallisSOSIALISTi! Näin iloisesti kaikki käsitteet samaan soppaan, saadaan kaikki kuulostamaan itse pahuudelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä koet olevasi jotenkin heikko ja kaipaat jotain " miehistä turvaa", niin siitä vain. Mutta puhu vain omasta puolestasi, kiitos.
Tietysti puhun vain omasta puolestani. Totuutta ei kuitenkaan voi muuttaa millään.
Ap
Olet liian heikkolahjainen omaamaan mitään käsitystä siitä mikä on totuus.
Törkeä kommentti. Luin äskettäin jostain etteivät ihmiset enää osaa keskustella. Eri mieltä oleminen triggeröi osaa ihmisistä kovasti.
Mikä saa olettamaan, että maailmassa on vain yksi totuus, se oma? Mikä saa olettamaan, että on ok vähätellä ja nimitellä toisia? Onko tämä sitä intersektionaalista feminismiä? Ei kiitos.
Ei. Tämä ei ole sitä intersektionaalista feminismiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja valehtelee. Ei konservatismi merkitse sukupuolivähemmistöjen oikeuksien kieltämistä. Tunnen tulenpunaisen sosialistin, joka kieltää mm. homouden ja transihmiset.
Kyllä, ja esimerkiksi palestiinalaishuiviset vasemmistolaiset tukevat Hamasia, joka kieltää homot ja naisten vapautuksen.
Eivät tue Hamasia, vaan vastustavat kansanmurhaa. Palestiinan siviiliväestö ei ole yhtä kuin Hamas.
Naiivia. Vain pienet lapset eivät ole Hamas. Muu väestö tukee. Ja on ihmiskilpinä. Hamas ei piittaa omista siviileistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtamedian ja höpötutkijoiden uuskielellä gender-ideologia ja lasten groomaaminen "korjaamaan" sukupuoltaan ovat "vasemmistolaisuutta" tai "linberalismia" kun taas näitä asioita vastustavat ova äärikonsevatiiveja. Perinteinen vasemmisto, siis työväenliike, on kuitenkin ollut perhe- ja sukupuoliasioissa varsin terveellä linjalla, se on myös ajanut sukupuolten tasa-arvoa jo varhain vanhan naisasialiikkeen rinnalla. Oli siellä tietenkin myös homovastaisuutta, mutta sitä oli kaikissa yhteiskuntapiireissä aikana, jolloin homous oli lailla kiellettyä.
Perinteinen vasemmisto on korvautunut neok ommunismilla, jossa taloudellisen vallan sijasta jaetaan uusiksi nyt jotain muuta. Sen takia on uhrihierarkiat, joihin ihmiset jaetaan ja heillä on sitten esim. puheoikeutta enemmän, jos ovat uhrihierarkian alapäässä jne. Tämän taki
Tiedän. Unohdin tarkentaa. Mutta on feminismillä aika vasemmalle kallistuva historia ennen intersektionalismiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vastaa nyt, ap, kun kerran täällä pyörit. Koulutus on mikä?
Mikäs sinun koulutuksesi on? Sanohan nyt samalla reippaasti osoitteesi, ikäsi ja kengännumerosi.
Enoleap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheessä ja suvussa paljon luterilaisia pappeja. Ihan peruskirkon. Kaikki perheellisiä. Liitoissa tasa-arvo. Kukaan ei tunnusta mitään oikeistolaista näkemystä. Liitot pitkäikäisiä ja lapsia enemmän ja vähemmän. Yhteistä kaikille on se, että vaimot toteuttaneet omat urahaaveet kukin omien ambitioiden mukaan. Näissä perheissä toteutuu perustasa-arvo ja kristillisyys sellaisena, joka on todella helppo hyväksyä. Ei ole perheenpäitä. On yhteinen perhe ja molemmat huolehtivat siitä kykyjensä mukaan.
Niinpä. Mulla lähipiirissä kaksi naispappia. Molemmat harrastaa (toinen jopa puoliammattimaisesti) ja panostaa työhön, paljon epätyypillisinä työaikoina luonnollisesti. Molempien miehet koulutettuja ja asiantuntijatöissä. Molemmilla useita lapsia, kaunis koti, ystäviä jne.
Raamatusta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kristiilisessä ja islamilaisessa konservatismissa on hämmästyttävän paljon yhteistä, erityisesti mitä naisen asemaan tulee. Nainen on heikko ja suojeltava, parempi on hänen pysyä kotona vain huolehtien perheestä ja lapsista eikä sekoittaa päätään liialla opiskelulla tms. Lapset ja äitiys on naisen elämäntehtävä. Siksi ehkäisy on kyseenalaista. Nainen tarvitsee suojelijakseen miehen, joka mieluiten on hänen aviomiehensä, jolla vahvempana perheen päänä on valta päättää asioista. Retoriikkahan on aivan samaa.
Tietenkin on, koska mole,mat uskonnot ovat kehittyneet historiallisesti ja maantieteellisesti samassa kontekstissa. Näiden kahden uskonnon perussisältöjen välillä ei juurikaan ole eroa, mitä tietenkään kummankaan uskonnon konservatiiviset edustajat eivät mitenkään pysty myöntämään. Ja tosiaan naisen asema on näissä aikalailla sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheessä ja suvussa paljon luterilaisia pappeja. Ihan peruskirkon. Kaikki perheellisiä. Liitoissa tasa-arvo. Kukaan ei tunnusta mitään oikeistolaista näkemystä. Liitot pitkäikäisiä ja lapsia enemmän ja vähemmän. Yhteistä kaikille on se, että vaimot toteuttaneet omat urahaaveet kukin omien ambitioiden mukaan. Näissä perheissä toteutuu perustasa-arvo ja kristillisyys sellaisena, joka on todella helppo hyväksyä. Ei ole perheenpäitä. On yhteinen perhe ja molemmat huolehtivat siitä kykyjensä mukaan.
Luterilainen kirkko ei ole pitkään aikaan seurannut Raamattua. Kukaan ei pakota pappeja elämään Raamatun mukaan.
Mitähän tuokin nyt tarkoittaa? Kun kerron hyvin toimivista kristityistä perheistä, esität, etteivät elä raamatun mukaan? Vai mikä tämän kommentin tarkoitus on? Kyllä näillä virassaolijoill
Jos ei ole uudesti syntynyt, voi olla mikä tahansa pappi, piispa tai paavi. Jos on elävässä uskossa ja tuntee Raamattua, niin tietää ettei luterilainen kirkko toimi Raamatun mukaan. Varmasti sielläkin voi olla elävässä uskossa olevia, mutta nuo kuvailemasi perheet ei siltä kuulosta. Yksin Herra tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vinkki niille sukupuolivähemmistöille jotka haluavat olla rauhassa häirinnältä: takaisin kaappiin, se kaappi suojelee teitä. Kuulostaa julmalta, mutta niin se vain on. Ei kannata hieroa kenenkään naamaan omaa seksualisuuttaan. Alapeukkuja tulee, mutta luonnonlakeja vastaan ei kannata taistella.
Kaappi luo valtavan paineen, joka heikentää psyykkistä hyvinvointia.
Vain harvoin ja silloinkin lyhyen aikaa kaappi on suojaava tekijä. Esim. jos joutuu elämään alaikäisenä väkivaltaisten vanhempien luona eikä pääse lastensuojelun piiriin.
Ok, ei kaappia. Voisiko silti lakata hieromasta seksuaalisuuttaan toisten naamaan? Voisiko sitä tehdä ihan itsekseen ja jutella vain niiden kanssa joita kiinnostaa? Suurin osa ihmisistä ei marssi pitkin katuja kertomassa omia asioitaan kaikille jotka eivät halua kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheessä ja suvussa paljon luterilaisia pappeja. Ihan peruskirkon. Kaikki perheellisiä. Liitoissa tasa-arvo. Kukaan ei tunnusta mitään oikeistolaista näkemystä. Liitot pitkäikäisiä ja lapsia enemmän ja vähemmän. Yhteistä kaikille on se, että vaimot toteuttaneet omat urahaaveet kukin omien ambitioiden mukaan. Näissä perheissä toteutuu perustasa-arvo ja kristillisyys sellaisena, joka on todella helppo hyväksyä. Ei ole perheenpäitä. On yhteinen perhe ja molemmat huolehtivat siitä kykyjensä mukaan.
Niinpä. Mulla lähipiirissä kaksi naispappia. Molemmat harrastaa (toinen jopa puoliammattimaisesti) ja panostaa työhön, paljon epätyypillisinä työaikoina luonnollisesti. Molempien miehet koulutettuja ja asiantuntijatöissä. Molemmilla useita lapsia, kaunis koti, ystäviä jne.
Raamattua tuntevat tietää ettei naispappeus ole Raamatun mukaista. Paljon on uskovia, jotka valitsee mikä miellyttää ja mikä ei. Jeesuksen aikanakin oli pappeja, joita Jeesus hyvin suorasanaisesti ojensi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tuo uhrihierarkia kuuluu intersektionaaliseen feminismiin. Ei pidä sekoittaa perinteiseen."
Dinosaurusten pillufeminismi on historiaa. Nykyään penis on naisen sukupuolielin ja feministit pokkuroivat mekkoon pukeutuvia miehiä. Kaikki feminismi pohjaa marxilaiseen sortaja-sorrettu -asetelmaan, eli nollasummapeliin.
Jepjep kylläkyllä ja vassarit ovat kuin nazit, koska kansallisSOSIALISTi! Näin iloisesti kaikki käsitteet samaan soppaan, saadaan kaikki kuulostamaan itse pahuudelta.
Kerro meille:
a) naisen määritelmä ilman kehäpäätelmiä
b) kuuluuko penis lesbojen seksielämään?
Niin tiedämme, oletko oikeasti naisten ja homoseksuaalien oikeuksien puolella.
Vierailija kirjoitti:
"Itsekin ajattelin nuorena, että en sovi noihin rooleihin. Äiti oli uraäiti ja kotona puhuttiin vain koulumenestyksestä. Kotona en oppinut tekemään kotitöitä enkä nähnyt ns perinteisissä rooleissa mitään tavoittelemisen arvoista. Opiskelin pitkälle ja teen tälläkin hetkellä vaativaa asiantuntijatyötä. Kuitenkin olen iän ja ortodoksisen uskon myötä alkanut ajatella täysin eri tavalla kuin nuorena. Nyt näen selvästi, että feminismi ei toimi, se on egoistinen, toksinen ajatusmalli. Nyt ajattelen, että suurin osa naisista kyllä olisi onnellisin nimenomaan perinteisessä naisen roolissa, kuin myös miehet perinteisessä miehen roolissa. Nämä roolit tuottavat myös yhteiskuntatasolla suurimman hyödyn. "
Ja mikä ihme saa sinut ylentämään itsesi niin kaikkivoipaiseksi, että sinulla on valta määritellä, missä roolissa muut ihmiset ovat onnellisimmillaan? Pysy sinä missä roolissa haluat ja anna muiden määritellä oma
Törkeä kirjoitus ei tarkoita samaa kuin erilainen mielipide kuin sinulla. Ap ei määritellyt mitä sinun pitää ajatella, hän sanoi mielipiteensä. Sinä käytit käskymuotoa. Ole nyt tästäkin eri mieltä, hymyilen sitten lisää.
Tuo kirjoitus, jossa joku ortodoksiksi julistautuu, on muuten ap:n. Se poistui, kun joku hoksasi ihmetellä, että äskenhän olit katolinen:-D Viimeksi ap on julistautunut olevansa " uudesti syntynyt" ja tulleensa uskoon, mikä taas ei ole kummankaan kirkon kielenkäyttöä. Mikä mahtaa olla hän. Veikkaan, että Pertti 45 v.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kirjoitus, jossa joku ortodoksiksi julistautuu, on muuten ap:n. Se poistui, kun joku hoksasi ihmetellä, että äskenhän olit katolinen:-D Viimeksi ap on julistautunut olevansa " uudesti syntynyt" ja tulleensa uskoon, mikä taas ei ole kummankaan kirkon kielenkäyttöä. Mikä mahtaa olla hän. Veikkaan, että Pertti 45 v.
Ap täällä heippa. Seurailen vielä välillä keskustelua. Kuulun tosiaan katoliseen kirkkoon ja se ortodoksisen naisen kommentti oli tosi kiva. Harmi jos on poistunut. Uskovan elämään ei valehtelu kuulu. Kielenkäyttö ja termit tulee Raamatusta, ei miltään kirkolta. Pyhästä Hengestä uudesti syntyminen löytyy myös Raamatusta. Luen itse Raamattua englanniksi, joten kielenkäyttö poikkeaa varmasti suomen kielisen Raamatun termeistä.
Siunausta sinulle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jepjep kylläkyllä ja vassarit ovat kuin nazit, koska kansallisSOSIALISTi! Näin iloisesti kaikki käsitteet samaan soppaan, saadaan kaikki kuulostamaan itse pahuudelta.
Kerro meille:
a) naisen määritelmä ilman kehäpäätelmiä
b) kuuluuko penis lesbojen seksielämään?
Niin tiedämme, oletko oikeasti naisten ja homoseksuaalien oikeuksien puolella.
Ei oikein kiinnosta tuhlata aikaa ja vaivaa vastausten kirjoittamiseen kun vastaukseksi tulee kuitenkin samat klassikofraasit tyttödikkien suutuntumasta, poikapilluista ja eturei'istä, sinitöyhtöisistä naaras-/urosmuusuista, genderspessuista ja niin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin. Hyvät kanssakeskustelijat. Ap on ollut ensin katolinen ja sitten ortodoksi. Eli hän on pelkkä trolli.
Toivottavasti on nyt tyytyväinen, kun niin moni on päivänsä pilannut lukemalla hänen viestejään.
Hyvää sunnuntaita!
Kyseessä ei ole trolli, vaan emävalehtelija eli psykopaatti.
Nyt jotain rajaa. Jos et tykkää keskustella aiheesta, pykää oma keskustelu tai etsi joku mistä pidät.
Miehille tehtiin sama, mutta se ei ilmeisesti ole mikään ongelma? Kommentti vääristää asian tasa-arvokysymykseksi.