Miten suhtaudutte lapsen itkuun, jos lapsi itkee ns. tyhjästä?

Meidän lapsistamme toinen oli myös joka itki käytännössä aina jos vanhempien huomio ei keskittynyt juuri häneen tai ei saanut haluamaansa. Vasta kouluiässä loppui ja sinnekin pitkälti eli oli 9v. Hän saattoi itkeä raivokkaasti kun ei saanut herkkua ennen ruokaa ja ruokaa siis juuri jo katettiin pöytään. Ja hänelle kerrottiin että tänään ei syödä jäätelöä vaikkapa. Jos oli kalaa niin itkua samoin. Toisena päivänä kun ei ollut kalaa. Vanhempi meni vessaan ja raivokas itku. Sisaruksen hiuksia laitettiin vuorostaan. Ja taas itkua. Suurimmat itkun aiheet olivat kun huomio keskittyi sisarukseen tai muuhun aikuiseen. Uhmaikäisen kohdalla olisi ollut ok mutta tosiaan jatkui vuosikausia.

Naapurin lapset ei muuta teekkään kun itkee tekoitkua puolen tunnin välein. Itkupillejä.

Siis juttelen mieheni kanssa, lapsi huomaa tämän ja purskahtaa itkuun? Varmaan miettisin aika syvällisesti, miksi äidin ja isän keskustelu on lapsen mielestä surullista.

Jos tuon ikäinen lapsi aivan jatkuvasti itkee, niin jossain on vika, eikä se todennäköisesti ole lapsessa. Arki on järjestetty huonosti, lapsi väsynyt, turhautunut, nälkäinen. Ehkä lapsi kokee, ettei tule kuulluksi tai ymmärretyksi. Lapsen ja vanhemman välinen kommunikaatio ei toimi tai sitä ei ole. 

Jos jatkuvasti on kauhean vaikeaa, eikä kyse ole ihmaiästä tai lapsen neurologisesta poikkeavuudesta tmv. niin aikuisen pitäisi yrittää katsoa peiliin ja miettiä tilanteita lapsen kannalta. Mitä aikuinen voisi tehdä, jotta arki sujuisi paremmin?

Keskinäinen luottamus, huumori ja ongelmatilanteiden välttäminen ennakoimalla ovat avuksi.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni päiväkotiryhmässä oli aikanaan lapsi, joka itki teatraalisesti vähäisestäkin syystä. Lapsi poikkesi muista lapsiryhmässä tältä osin.

Ajattelen, itse olisin lohduttanut tuota lasta erityisen pitkään. Ollut läsnä, kunnes paha mieli olisi varmasti pois. Ajattelen, lapsen ei tarvitsisi itkeä äärettömän teatraalisesti mitättömästä syystä, jos hän voisi luottaa, hän saa tarvitsemansa aikuisen huomion tarvittaessa.

Voin olla väärässäkin. Ja ajattelen, tuossa lapsessa oli jotain, joka altisti häntä tuollaiselle toimintatavalle. Olemme kaikki luonteeltamme erilaisia. Mutta loppuviimein, aikuisen kärsivällinen huomio lapselle ei liene koskaan haitaksi. 

No mun sisko oli tällainen. Se käytös päinvastoin paheni mitä enemmän sitä palkitsi, eli enemmän kannustaisin lasta hakemaan huomiota muilla keinoilla kuin teatterispektaakkelilla. 

Jos nämä tyhjät itkut toistuvat useita kertoja päivässä, on kai selvää, että lapsi on jo oppinut, että se on keino saada huomio itseensä. Ts. lapsi laskelmoi itkujensa kanssa. Hänelle voi hyvin sanoa, että sinulla ei ole mitään hätää, voit lopettaa itkusi. Teen tämän ensin ja puhutaan sitten rauhassa. Ja sitten ne omat korvat lukkoon. Lapsen pitää oppia odottamaan ja se pitää sisäistää, että hän ei pyöritä taloutta vaan vanhemmat.

Nuorimmaiset olen myynyt sirkukseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vaikka nälkäiselle lapselle sanotaan, että ruoka on valmis, kun perunat on kypsät ja näytetään vaikka kellosta aika, ja lapsi siitä parkuu niin ei silloin pidä hyysätä ja hyssyttää.

Nykyään lapsilta ei vaadita mitään ja tarkoittaa myös ettei vaadita odottamista. Kaikki pitää hoitaa sillä sekunnilla ja vanhemman taipua vaikka mihin ja lohduttaa. Järjetöntä. Nämä lapset ei sitten osaa odottaa päiväkodissa eikä koulussakaan. Hermo kiristyy ja huuto ja haukkuminen alkaa ja pahimmillaan nyrkit heiluu. 

Niin siis kun nykyajan lapsia ei "hakata ja laiminlyödä ruotuun", vika on nykyajassa, eikä suinkaan aataminaikaisessa pahoinpitelykulttuurissa. Täytyy kyllä hoitaa itse omat lapset kotona, etteivät he joudu lähellekään tämän kaltaisia ihmisiä

on kyllä erittäin eri asia hakata ja laittaa ruotuun kuin opettaa että joskus on odotettava omaa vuoroaan sanoa asia tai että ruoka on valmista.

Minä olen ollut jälkeenpäin ihan tyytyväinen, että vanhempani, ja varsinkin isäni, kasvattivat minut ja sisarukseni siten, ettei joka ikiseen itkuun tillahtamiseen reagoitu hössötyksellä ja vierihoidolla. Tietysti silloin reagoitiin, jos oli satuttanut itsensä, tai kokenut jonkin isomman pettymyksen.

Mutta jos poraaminen johtui jostain sellaisesta, kuin että äiti ei suostunut ostamaan karkkia, tai oli pakko pukea kurahousut vaikkei olisi halunnut, niin vanhempani reagoivat asiaan sanomalla tyyliin "sinua harmittaa nyt, mutta näin asiat nyt joskus menevät/ei aina voi saada kaikkea mitä haluaa/äiti päättää nyt tästä asiasta, koska se on sinun parhaaksesi" tjsp. Lapsetkin osaavat filmata ja testata vanhempiaan! Meistä on kasvanut mielestäni aika sitkeitä tyyppejä, jotka eivät nillitä tyhjästä.

Tunnen monia aikuisia, jotka käyttäytyvät siten, että jos jokin pienikin asia ei mene heidän haluamallaan tavalla, he alkavat mököttää, ja jotkut saattavat jopa tirauttaa jopa pienet itkut. Tai sitten vähäisetkin loukatuksi tulemiset aiheuttavat jonkinasteisen romahduksen, kuin takavuosien sketsihahmolla. Heitä pitää sitten aina ystävien ja sukulaisten hyysätä kun näin tapahtuu. Jos kukaan ei reagoi sen kummemmin, seuraa kahta kauheampaa mökötystä ja syyllistystä. Mietin aina, ovatko nämä niitä ihmisiä, joiden jokaiseen mielitekoon ja inahdukseen on lapsena reagoitu voimakkaasti.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko lapsen osallistaa keskusteluun? Kysyä, mitä mieltä hän on? Muuttuuko lapsi näkymättömäksi ja olemattomaksi, kun isä on paikalla? Muuttuuko oma käytöksesi, menetkö jotenkin eri taajuudelle? Miehen eli koiraan jatkuva huomiohan ei ole kädellisille luonnollista, ja lapsi voi kokea tämän uhkaavana. Omakin käytöksesi saattaa muuttua lapsen mielestä pelottavaksi miehen läsnäollessa

Kuulostaa myös oudolta tuo, miten määrittelet, "ettei lapsella ole oikeaa hätää". Lapsilla on hyvin erilaiset tarpeet, kuin aikuisilla, eikä aikuinen voi määritellä heidän kokemiaan asioita turhiksi. Tuosta "ei saanut jotain arkista pikkujuttua sillä sekunnilla ja alkoi itkemään" herää lähinnä kysymys, miten ilmaisit sen, ettei saa. Millainen tunnelma ja äänensävy sinulla tuossa tilanteessa oli

Liian moni lapsi elää omassa perheessään pelossa ja altistuu vanhemman dominanssille, kun tosia

Onko nyt unohtunut että kyseessä voi olla uhmaikä ?

Vierailija kirjoitti:

Siis juttelen mieheni kanssa, lapsi huomaa tämän ja purskahtaa itkuun? Varmaan miettisin aika syvällisesti, miksi äidin ja isän keskustelu on lapsen mielestä surullista.

Jos lapsi tuossa kohtaan purskahtaa itkuun hän ei kestä sitä ettei ole kaiken keskipiste eli lapsi huomiohuoraa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos nämä tyhjät itkut toistuvat useita kertoja päivässä, on kai selvää, että lapsi on jo oppinut, että se on keino saada huomio itseensä. Ts. lapsi laskelmoi itkujensa kanssa. Hänelle voi hyvin sanoa, että sinulla ei ole mitään hätää, voit lopettaa itkusi. Teen tämän ensin ja puhutaan sitten rauhassa. Ja sitten ne omat korvat lukkoon. Lapsen pitää oppia odottamaan ja se pitää sisäistää, että hän ei pyöritä taloutta vaan vanhemmat.

Pitäisi varmaan miettiä, miksi ja miten lapsi on tällaista oppinut. Vastuu siitä on aikuisella, joka ei ole ollut saapuvilla tai osannut reagoida asianmukaisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Jos tuon ikäinen lapsi aivan jatkuvasti itkee, niin jossain on vika, eikä se todennäköisesti ole lapsessa. Arki on järjestetty huonosti, lapsi väsynyt, turhautunut, nälkäinen. Ehkä lapsi kokee, ettei tule kuulluksi tai ymmärretyksi. Lapsen ja vanhemman välinen kommunikaatio ei toimi tai sitä ei ole. 

Jos jatkuvasti on kauhean vaikeaa, eikä kyse ole ihmaiästä tai lapsen neurologisesta poikkeavuudesta tmv. niin aikuisen pitäisi yrittää katsoa peiliin ja miettiä tilanteita lapsen kannalta. Mitä aikuinen voisi tehdä, jotta arki sujuisi paremmin?

Keskinäinen luottamus, huumori ja ongelmatilanteiden välttäminen ennakoimalla ovat avuksi.

 

Minä kuitenkin olen yrittänyt parhaani. Annan lapselle paljon aikaa ja huomiota, teen hänen kanssaan paljon yhdessä asioita, ruoka meillä on säännöllisiin aikoihin, nukkumaanmeno ja herätys samoihin aikoihin joka päivä, panostan mielestäni paljon lapsen kuunteluun ja siihen että hän tulee kuulluksi jne. Täydellinen en ole, mutta ihan oikeasti teen parhaani ja mietin paljon myös omaa toimintaani että toiminko hyvin ja yritän miettiä sitä lapsen kannalta. Ap

Lapsi ei itse koskaan kuitenkaan SYYTTÄ. 

Selvitä syy äläkä alenna tai jopa alista lasta siksi että hän itkee ja vielä siksi että et ymmärrä ja kestä toisten tunteita.

!!!

Minä itkin ja sain haluamani lapsena. Hyödynsin tilannetta koska voin. Teininä en tietenkään enää itkenyt mutta silloin äiti ja isä jo muutoin antoivat minulle mitä halusin. Samoin nyt aikuisena. Lapsena itkeminen on siis hyödyttänyt minua koko elämäni ajan.

Vierailija kirjoitti:

Jos nämä tyhjät itkut toistuvat useita kertoja päivässä, on kai selvää, että lapsi on jo oppinut, että se on keino saada huomio itseensä. Ts. lapsi laskelmoi itkujensa kanssa. Hänelle voi hyvin sanoa, että sinulla ei ole mitään hätää, voit lopettaa itkusi. Teen tämän ensin ja puhutaan sitten rauhassa. Ja sitten ne omat korvat lukkoon. Lapsen pitää oppia odottamaan ja se pitää sisäistää, että hän ei pyöritä taloutta vaan vanhemmat.

Tuon ikäinen lapsi osaa myös puhua. Eli tosiaan käyttää sitä itkua manipulointina. Siinä voi hyvin kysyä että mikä sulla on hätänä ja jatkaa omia puuhiaan. Jos jatkaa sitä itkua niin sanoo vaan että sori nyt en saanut selvää voitko sanoa uudestaan. Sitten kun muodostaa niitä sanoja on hankalampi itkeä. Samalla siinä opettaa lapselle asiallista kommunikointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tuon ikäinen lapsi aivan jatkuvasti itkee, niin jossain on vika, eikä se todennäköisesti ole lapsessa. Arki on järjestetty huonosti, lapsi väsynyt, turhautunut, nälkäinen. Ehkä lapsi kokee, ettei tule kuulluksi tai ymmärretyksi. Lapsen ja vanhemman välinen kommunikaatio ei toimi tai sitä ei ole. 

Jos jatkuvasti on kauhean vaikeaa, eikä kyse ole ihmaiästä tai lapsen neurologisesta poikkeavuudesta tmv. niin aikuisen pitäisi yrittää katsoa peiliin ja miettiä tilanteita lapsen kannalta. Mitä aikuinen voisi tehdä, jotta arki sujuisi paremmin?

Keskinäinen luottamus, huumori ja ongelmatilanteiden välttäminen ennakoimalla ovat avuksi.

 

Minä kuitenkin olen yrittänyt parhaani. Annan lapselle paljon aikaa ja huomiota, teen hänen kanssaan paljon yhdessä asioita, ruoka meillä on säännöllisiin aikoihin, nukkumaanmeno ja herätys samoihin aikoihi

Eiköhän sieltä kouluikäisenä joku diagnoosi saada lapselle papereihin ruksattua. Relaa ja valitse sotasi. 

Väsyneenä tulee helposti itku. Lapset nyt vaan ovat sellaisia. Lohduttaa pitää tietenkin. Ja ottaa syliin,  sitä voi vaan olla hiljaa ja antaa sylihoitoa. Ei aina syitä tarvita herkkään hetkeen. Aikuisellakin sellaisia vaikka ei itkettäisi edes.

No näin se menee että jos jollakulla on paha mieli niin lohdutetaan ja halataan. Koskee perheen aikuisia ja perheen lapsia :)

Sapuskalla ei lohduteta eikä muillakaan palkinnoilla, aikaahan ne tarvitsevat ja syliä.  

Lähetän lapsen huoneeseensa tai jätän vämuuten huomiotta. En jaksa kuunnella yhtään mitään turhasta vinkumista. Lapsi osaa käyttää sanoja, on jopa verbaalisesti lahjakas, joten saa tulla yrittämään uudestaan, kun suostuu kertomaan asiallisesti, mitä haluaa.