Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtaudutte lapsen itkuun, jos lapsi itkee ns. tyhjästä?
28.06.2024 |
Tarkoitan tilannetta, missä lasta ei ole sattunut, ei ole mitään oikeaa hätää jonkun tilanteen tai tapahtuman vuoksi, ei edes suurta pettymystä jostain isommasta asiasta. Vaan lapsi itkee ns. tyhjästä. Ei vaikka saanut jotain arkista pikkujuttua sillä sekunnilla kuin halusi, vaan vasta minuutin päästä. Tai haluaa huomiota äidiltä juuri silloin kun äiti yrittää vaikka isän kanssa puhua pari sanaa huomisen työpäivästä. Ja tällöin alkaa lohduton itku, kun äiti ei juuri sillä sekunnilla anna huomiota vain hänelle vaan sanoo, että odota hetki puhun ensin isän kanssa. Miten tällaisissa tilanteissa suhtaudut lapsen itkuun? Lohdutatko? 4-7 -vuotiaat lapset kiinnostaa tämän aiheen suhteen, ei ihan taaperot.
Kommentit (195)
Ei mun lapset kyllä tuossa iässä ole enää itkenyt "tyhjästä". On ne saattanut valittaa tai jankuttaa tai huutaa tai heittäytyä dramaattisesti lattialle (nuorempi varsinkin on oikea draamakuningas sille päälle sattuessaan) saadakseen huomiota, mutta itkuun on kyllä aina oikea syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lohduttamisessa menee pitkään, koska lapsi kokee kaikki tunteet, hyvät ja huonot, hyvin voimakkaina. Se joka jollekin olisi pieni pettymys, on hänelle maailman suurin pettymys. Samoin ilahtuu jostain pikkujutusta aivan valtavasti, tunneksi, sellaisesta, josta joku toinen olisi hetken vähän hymyillyt. Jos hän alkaa itkemään niin se itku kuin kaappaa hänet valtaansa, eikä meinaa saada sitä loppumaan, hänen on vaikea päästä irti voimakkaasta tunteesta. Toisaalta ymmärrän häntä hyvin, toisaalta tämä on arjessa välillä aika hankalaa. Ja toivoisin, että hän siksi oppisi, että ei kannata itkeä sitä jos joutuu odottamaan minuutin, koska elämässä hyvin usein joutuu odottamaan minuutin, pidempäänkin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi v%%u ap, lapsi ei itke tyhjästä. Sulla on vielä paljon opittavaa tunnesäätelystä.
Lapsettomat ja lapsista kokemattomat alanuolittaa. Älkää puuttuko asioihin mistä ette mitään ymmärrä.
Mulla on lapsia. Kitinä ärsytti, mutta huomioin lapset olemalla läsnä. Kitinä väheni huomattavasti. Sattumaa?
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka nälkäiselle lapselle sanotaan, että ruoka on valmis, kun perunat on kypsät ja näytetään vaikka kellosta aika, ja lapsi siitä parkuu niin ei silloin pidä hyysätä ja hyssyttää.
Nykyään lapsilta ei vaadita mitään ja tarkoittaa myös ettei vaadita odottamista. Kaikki pitää hoitaa sillä sekunnilla ja vanhemman taipua vaikka mihin ja lohduttaa. Järjetöntä. Nämä lapset ei sitten osaa odottaa päiväkodissa eikä koulussakaan. Hermo kiristyy ja huuto ja haukkuminen alkaa ja pahimmillaan nyrkit heiluu.
Ihan kuin pienellä lapsella olisi kykyä ja ymmärrystä, milloin ne perunat ovat kypsät, puhumattakaan kellosta aika. Ei pienet lapset kykene hahmottamaan sellaista, ennen kuin kouluikäisenä.
Ehkä sanoisin jotain "No onpa sinulla nyt paha mieli" tai vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi v%%u ap, lapsi ei itke tyhjästä. Sulla on vielä paljon opittavaa tunnesäätelystä.
ja sinulla on opittavaa erityisherkistä. ne itkee ihan vaan ärsyttääkseen.
No syypää olet sinä, kun et osaa käsitellä itkevää lasta vaan hermostut ja ärsyynnyt. Voi luoja näitä tolloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka nälkäiselle lapselle sanotaan, että ruoka on valmis, kun perunat on kypsät ja näytetään vaikka kellosta aika, ja lapsi siitä parkuu niin ei silloin pidä hyysätä ja hyssyttää.
Nykyään lapsilta ei vaadita mitään ja tarkoittaa myös ettei vaadita odottamista. Kaikki pitää hoitaa sillä sekunnilla ja vanhemman taipua vaikka mihin ja lohduttaa. Järjetöntä. Nämä lapset ei sitten osaa odottaa päiväkodissa eikä koulussakaan. Hermo kiristyy ja huuto ja haukkuminen alkaa ja pahimmillaan nyrkit heiluu.
Ihan kuin pienellä lapsella olisi kykyä ja ymmärrystä, milloin ne perunat ovat kypsät, puhumattakaan kellosta aika. Ei pienet lapset kykene hahmottamaan sellaista, ennen kuin kouluikäisenä.
Minun lapseni kyllä oppi kellon jo neljä vuotiaana ja ymmärtää hyvin esim minuutin keston, osaa pyydettäessä sanoa esim koska kolme minuuttia on kulunut katsomatta siis kelloa. On nyt viisi, täyttää syksyllä kuusi. Ap
Jätän lapsen itkemään yksin huoneeseensa ja kun loppuu niin vasta sitten suostun puhumaan hänelle, niin oppii ettei itkemällä mitään saa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi v%%u ap, lapsi ei itke tyhjästä. Sulla on vielä paljon opittavaa tunnesäätelystä.
Lapsettomat ja lapsista kokemattomat alanuolittaa. Älkää puuttuko asioihin mistä ette mitään ymmärrä.
Mulla on lapsia. Kitinä ärsytti, mutta huomioin lapset olemalla läsnä. Kitinä väheni huomattavasti. Sattumaa?
No taas puhutaan kahdesta eri asiasta kitinästä ja itkusta. Kitinään auttaa kommunikointi ja itkuun lohdutus.
Vierailija kirjoitti:
No tietenkin lapsen paha mieli huomataan ja lohdutetaan. Tämä ei tarkoita, että annetaan periksi tmv. Lasta ei saa ikinä häpäistä tunteiden tuntemisesta tai näyttämisestä. Ikinä ei kukaan itke tyhjästä.
Sanot lapselle, että sinua taitaa nyt surettaa ja harmittaa. Haluatko jutella tai tulla syliin?
Ja btw, 4-7-vuotiaat ovat vielä tosi pieniä.
Juurikin näin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni päiväkotiryhmässä oli aikanaan lapsi, joka itki teatraalisesti vähäisestäkin syystä. Lapsi poikkesi muista lapsiryhmässä tältä osin.
Ajattelen, itse olisin lohduttanut tuota lasta erityisen pitkään. Ollut läsnä, kunnes paha mieli olisi varmasti pois. Ajattelen, lapsen ei tarvitsisi itkeä äärettömän teatraalisesti mitättömästä syystä, jos hän voisi luottaa, hän saa tarvitsemansa aikuisen huomion tarvittaessa.
Voin olla väärässäkin. Ja ajattelen, tuossa lapsessa oli jotain, joka altisti häntä tuollaiselle toimintatavalle. Olemme kaikki luonteeltamme erilaisia. Mutta loppuviimein, aikuisen kärsivällinen huomio lapselle ei liene koskaan haitaksi.
Jätän lapsen itkemään yksin huoneeseensa ja kun loppuu niin vasta sitten suostun puhumaan hänelle, niin oppii ettei itkemällä mitään saa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku tuossa edellä kirjoitti ettei lapsen itkun takia tarvitse maailman pysähtyä vaikka häntä lohduttaisikin. Minun lapsen kohdalla vain on niin, että jos maailma ei pysähdy hänen itkun tullen, niin itku yltyy. Häntä ei auta nopea lohdutus tai lohdutus ruoanlaiton keskellä. Vaan hän odottaa, että maailma pysähtyy hänen lohdutuksen ajaksi, muuten itku vain jatkuu. En vain ehtisi aina pysäyttää maailmaa kun itketään ns. tyhjästä. Tiedän, että joidenkin mielestä tuo sana on vähättelevä ja piittaamaton, mutta jos tuntisitte lapseni ja näkisitte niitä tilanteita, niin saattaisitte itsekin kutsua tilanteita termillä itkee tyhjästä. Ap
Kyllä lapsista tunnistaa manipuloivan tekoitkun ja siihen halpaan ei kannata mennä että alkaa sen mukaan hyppimään.
Jos lapsi huutaa vaan huutamisen ilosta tyylisesti, niin sanon kyllä että lopeta turha huutaminen jos ei ole mitään oikeaa syytä. En turhaan lohduta jos kyse ei ole mistään asiasta josta olisi syytä lohduttaa, että lapselle oikesti on sattunut jotain.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni päiväkotiryhmässä oli aikanaan lapsi, joka itki teatraalisesti vähäisestäkin syystä. Lapsi poikkesi muista lapsiryhmässä tältä osin.
Ajattelen, itse olisin lohduttanut tuota lasta erityisen pitkään. Ollut läsnä, kunnes paha mieli olisi varmasti pois. Ajattelen, lapsen ei tarvitsisi itkeä äärettömän teatraalisesti mitättömästä syystä, jos hän voisi luottaa, hän saa tarvitsemansa aikuisen huomion tarvittaessa.
Voin olla väärässäkin. Ja ajattelen, tuossa lapsessa oli jotain, joka altisti häntä tuollaiselle toimintatavalle. Olemme kaikki luonteeltamme erilaisia. Mutta loppuviimein, aikuisen kärsivällinen huomio lapselle ei liene koskaan haitaksi.
Nämä on ihan kauniita ajatuksia. Mutta selitätkö vielä miten aina ehtisit häntä lohduttamaan erityisen pitkään, kun on muutakin hoidettavaa paljon? Etenkin, kun vaikka puolen vuoden erityisen pitkään lohduttamisen jälkeen huomaisit, että ne erityisen pitkään lohduttamiset ei ole muuttaneet lapsen käyttäytymistä mitenkään, vaan edelleen hän itkee paljon ja pitkään mitättömistä ja odottaa, että maailma pysähtyy hänen lohduttamisen ajaksi? Ja samalla tietäisit koko ajan, että sinulla on muut asiat koko ajan retuperällä, kun aikasi menee tähän erityisen pitkään lohduttamiseen?
kysyy ap, joka pitkään yritti tuota huolella lohduttamista, mutta jonka arki ajautui siitä ahdinkoon, kun ihan välttämättömät kotityötkin jäi sen takia välillä hoitamatta ajan puutteen vuoksi.
Ne, ketkä väittävät, että lapset eivät itke turhasta, niin kirja käteen. Mulla oli sisko mikä huusi käytännössä koko varhaislapsuutensa. Kerran juttelimme aiheesta näin aikuisena, niin siskoni myönsi pokkana, että hän itki tavan vuoksi tai tietäessään, miten sai sillä vedeltyä naruista aikuisia. Huutaminen loppui kouluikään mennessä tai ainakin väheni huomattavasti, koska toiset ikätoverit alkoivat painostaa häntä lopettamaan sen. Yllättäen luokkakaverit eivät jaksaneet kuunnella, eikä koulussa toiminut opettajan vedätys samalla tavalla kuin äidin vedättäminen kotona.
Ap, nuo tilanteet ovat sellaisia, että jättäisin lapsen itkun pokkana huomioimatta. Se on selkeästi huomionhakemista ja rajojenhakua, ja ihan kaikkiin inahduksiin ei kannata reagoida. Jos lapsi itkee tavallaan tyhjästä, niin se saa vain bensaa liekkeihin. Logiikka on periaatteessa aivan sama kuin päiväkotiin viedessä, eli jos sinne ovelle jää, niin se lapsi vetää eroahdistuskierrokset paljon pahemmin. Omalla kohdallani olen ratkaissut nuo tilanteet siten, etten ole mennyt siihen lapsen showhun mukaan vaan kylmästi ohittanut sen, ja kun tekemäni tai hoitamani asia on ollut valmis, niin olen palannut siihen.
Valitettavasti näistä "nyt mulle kaikki heti" kullannupuista näkee että se huomio on ollut jakamaton kotona.
annan itkeä ja jätän rauhaa, rauhoittukoot ensin ja sitten vasta puhutaan
ja sinulla on opittavaa erityisherkistä. ne itkee ihan vaan ärsyttääkseen.