Lue keskustelun säännöt.
Miten suhtaudutte lapsen itkuun, jos lapsi itkee ns. tyhjästä?
28.06.2024 |
Tarkoitan tilannetta, missä lasta ei ole sattunut, ei ole mitään oikeaa hätää jonkun tilanteen tai tapahtuman vuoksi, ei edes suurta pettymystä jostain isommasta asiasta. Vaan lapsi itkee ns. tyhjästä. Ei vaikka saanut jotain arkista pikkujuttua sillä sekunnilla kuin halusi, vaan vasta minuutin päästä. Tai haluaa huomiota äidiltä juuri silloin kun äiti yrittää vaikka isän kanssa puhua pari sanaa huomisen työpäivästä. Ja tällöin alkaa lohduton itku, kun äiti ei juuri sillä sekunnilla anna huomiota vain hänelle vaan sanoo, että odota hetki puhun ensin isän kanssa. Miten tällaisissa tilanteissa suhtaudut lapsen itkuun? Lohdutatko? 4-7 -vuotiaat lapset kiinnostaa tämän aiheen suhteen, ei ihan taaperot.
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka nälkäiselle lapselle sanotaan, että ruoka on valmis, kun perunat on kypsät ja näytetään vaikka kellosta aika, ja lapsi siitä parkuu niin ei silloin pidä hyysätä ja hyssyttää.
Nykyään lapsilta ei vaadita mitään ja tarkoittaa myös ettei vaadita odottamista. Kaikki pitää hoitaa sillä sekunnilla ja vanhemman taipua vaikka mihin ja lohduttaa. Järjetöntä. Nämä lapset ei sitten osaa odottaa päiväkodissa eikä koulussakaan. Hermo kiristyy ja huuto ja haukkuminen alkaa ja pahimmillaan nyrkit heiluu.
Niin siis kun nykyajan lapsia ei "hakata ja laiminlyödä ruotuun", vika on nykyajassa, eikä suinkaan aataminaikaisessa pahoinpitelykulttuurissa. Täytyy kyllä hoitaa itse omat lapset kotona, etteivät he joudu lähellekään tämän kaltaisia ihmisiä
on kyllä erittäin eri asia hakata j
Olihan tuo vähän kärkkäästi sanottu edelliseltä, mutta 1990-luku pilasi suomalaiset lapset. Heistä tuli kaiken keskipisteitä ja lapsikeskeisyys meni yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähipiirissä on yksi n. 3 v. lapsi, joka saa aina tahtonsa läpi, kunhan nostaa tarpeeksi suuren metakan. Vanhempansa muuttavat omia, ja jopa toisten ihmisten suunnitelmia, hänen vuokseen.
Jos esim. oli sovittu sunnuntaisesta sukulounaasta, mutta lapsi haluaakin mennä leikkipuistoon ja syödä jäätelöä, vanhemmat saattavat hyvinkin soittaa kaikille sukulaisille, että suunnitelmiin on tullut muutos. Tai jos mummo on tulossa kylään iltapäivällä klo 14, mutta lapsi ei jaksaisi odottaa sinne asti, he saattavt soittaa ja pyytää tätä tulemaan jo klo 11. Ja jos mummolla olisikin jotain menoa aamupäivällä, häntä syyllistetään siitä, ettei hän ajattele lastenlastaan. Vanhemmat perustelevat tätä toimintatapaa sillä, että toimitaan lapsen ehdoilla, tai ettei "näin pieneltä lapselta saa kieltää asioita".
Hieman hirvittää, millainen on tämän lapsen tulevaisuus, jos meininki jatkuu samanlaisena.
Vierailija kirjoitti:
Minä itkin ja sain haluamani lapsena. Hyödynsin tilannetta koska voin. Teininä en tietenkään enää itkenyt mutta silloin äiti ja isä jo muutoin antoivat minulle mitä halusin. Samoin nyt aikuisena. Lapsena itkeminen on siis hyödyttänyt minua koko elämäni ajan.
En lähtisi vanhempana ihan tähän ja omalle lapselleni olen puhunut avoimesti että tiedän tämän sinun tyylisi enkä aina anna periksi. Annan ymmärtää että minua ei pidetäkään tyhmänä, jotkut menevät aika pitkälle tässä. Joustan paljon koska rakastam lastani mutta käytökseen puutun. Muuten hän saa olla omanlainen. Häpeää siitä lapselle aiheutuu mutta silloinkin äiti rakastaa ja kertoo että häpeä on normaalia kun toimii väärin, siltikin äiti rakastaa aina. Halitaan ja pusitaan ja jutellaan.
Viivästynyt uhmaikä voi olla kyseessä. Onko ap::llä aikaa lapselle vai ovatko kotityöt tärkeysjärjestyksessä numero 1. Älä aikatauluta koko elämää ! Onko lapsi perheen ainokainen ? Teetkö etätöitä eli häiritseekö lapsesi niitä ? Mitä neuvoja olet saanut neuvolasta ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni päiväkotiryhmässä oli aikanaan lapsi, joka itki teatraalisesti vähäisestäkin syystä. Lapsi poikkesi muista lapsiryhmässä tältä osin.
Ajattelen, itse olisin lohduttanut tuota lasta erityisen pitkään. Ollut läsnä, kunnes paha mieli olisi varmasti pois. Ajattelen, lapsen ei tarvitsisi itkeä äärettömän teatraalisesti mitättömästä syystä, jos hän voisi luottaa, hän saa tarvitsemansa aikuisen huomion tarvittaessa.
Voin olla väärässäkin. Ja ajattelen, tuossa lapsessa oli jotain, joka altisti häntä tuollaiselle toimintatavalle. Olemme kaikki luonteeltamme erilaisia. Mutta loppuviimein, aikuisen kärsivällinen huomio lapselle ei liene koskaan haitaksi.
No mun sisko oli tällainen. Se käytös päinvastoin paheni mitä enemmän sitä palkitsi, eli enemmän kannustaisin lasta hakemaan huomiota muilla keinoilla kuin teatterispektaakkelilla.
Ihan hyvä vastaus. Kunhan huomionhaku pysyy terveissä rajoissa niin saa vähän esiintyäkin. Olemme erilaisia. Lapselle voi kertoa että huomiota saa hakea mutta lapsen täytyy antaa muille rauha työhön, tärkeisiin asioihin ym. Ei siis haeta huomiota ja vaadita sitä sokeasti vain kun itse halutaan. Hätätilanteissa saa aina häiritä koska hätä on hätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi v%%u ap, lapsi ei itke tyhjästä. Sulla on vielä paljon opittavaa tunnesäätelystä.
Lapsettomat ja lapsista kokemattomat alanuolittaa. Älkää puuttuko asioihin mistä ette mitään ymmärrä.
Olen lapseton ja käynyt pitkät terapiat oppiakseni tuntemaan, kun se lapsuudenkodissa tukahdutettiin väkivallan uhalla. Olen monia vanhempiakin suurempi tunneilmaisun puolestapuhuja. Yhdessä vaiheessa työskentelin lasten kanssa, ja kollegat päivittelivät, miten "jaksan" viedä kiusaamis- ym. ongelmatilanteet loppuun asti, puhua asiat halki kunnes ne on selvitetty. Ihmettelin, mikä vaihtoehto olisi ollut, jättää lapset märehtimään murheitaan yksin? Antaa harmin kasaantua, kunnes räjähtävät?
Vierailija kirjoitti:
Viivästynyt uhmaikä voi olla kyseessä. Onko ap::llä aikaa lapselle vai ovatko kotityöt tärkeysjärjestyksessä numero 1. Älä aikatauluta koko elämää ! Onko lapsi perheen ainokainen ? Teetkö etätöitä eli häiritseekö lapsesi niitä ? Mitä neuvoja olet saanut neuvolasta ?
On aikaa vain lapselle joka päivä useamman tunnin verran. Ei toki kaiken aikaa, vaan olen myös osanpäivää töissä, laitan pyykit, tiskit ja ruoat (aika nopeita ruoanlaittoja, ei pitkän kaavan mukaan). On ainokainen. En tee etätöitä vaan toimistolla. Neuvolasta en ole kyllä saanut mitään tolkullisia neuvoja muuhun kuin lapsen terveyteen liittyvissä asioissa. Sellaisen kasvatusneuvon sain, että kun lapsi kaatuu ja sattuu vähän (ei paljon), niin ei kannata kiinnittää hänen itkuun mitään huomiota vaan sivuuttaa itku. Sitä neuvoa en ole noudattanut, vaan aina jos sattuu niin lohdutan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tietenkin lapsen paha mieli huomataan ja lohdutetaan. Tämä ei tarkoita, että annetaan periksi tmv. Lasta ei saa ikinä häpäistä tunteiden tuntemisesta tai näyttämisestä. Ikinä ei kukaan itke tyhjästä.
Minulla on ystävä, jota vanhemmat lapsuudessa ivasivat ylireagoinnista ja siitä, miten turhia hänen itkunaiheensa olivat. Hänellä on aikuisena ollut pitkä tie siinä, että on opetellut uskomaan omia tunteitaan ja sallimaan itselleen surun ja vihan tunteita. Pitkään hän aina kyseenalaisti, että onko hänellä nyt oikeasti syytä olla surullinen jne. Terapiassa on sitten saanut luvan kokea kuten kokee.
Sanot lapselle, että sinua taitaa nyt surettaa ja harmittaa. Haluatko jutella tai tulla syliin?
Ja btw, 4-7-vuotiaat ovat vielä tosi pieniä.
Onhan ne vielä pieniä. Eikä meillä ivata itkusta koskaan. Vaan on sanottu, että saa olla paha mieli jos on ja saa itkeä jos itkettää. Mutta yritetty selittää, että ei ehkä kannata itkeä jos jotain asiaa ei saa sillä sekunnilla kuin halusi, vaan usein pitää odottaa se minuutti. Mutta tiedätkö, kun päivässä voi toistua useita kertoja nämä itkut tyhjästä, niin aina ei ehtisi lohduttamaan. Siinä menee aina puoli tuntia tai tunti siinä lohduttamisessa. Ja eikö lapsi sillä tavalla opi, että itkemällä voi esim estää äitiä puhumasta isän kanssa työasioista, jos äiti kerran keskeyttää puhumisen lohduttaakseen itkua? Ja rehellisesti sanoen oma kyky tuntea empatiaa on välillä kadoksissa noissa tilanteissa, kun itketään tyhjästä. Jos näen tai ymmärrän jonkun syyn itkulle, niin silloin tunnen paljonkin empatiaa, mutta on vaikea tuntea empatiaa jos vaikka olen käymässä vessassa enkä siksi ehdi antamaan loppuneen piirustuspaperin tilalle heti uutta vaan vasta muutaman minuutin päästä, niin siitä tulee itku. Se alkaa väsyttää, siis minua kun tuntuu että kaikesta tyhjästä itketään. Ap
Mitä haittaakaan siitä on, jos lapsi sen minuutin itkee, kunnes saa haluamansa? Itse antaisin itkeä ja luottaisin, että lapsi oppii ajan myötä a. hyväksymään sen, ettei ole kaikkivoipainen eikä pysty maagisesti loihtimaan itselleen juuri mitä haluaa kun haluaa, ja b. ettei itkussa/harmissa ole mitään vaaraa, kun vanhempikaan ei siitä mene pois tolaltaan.
Mutta olen lapseton, joten ehkei mun neuvoja kannata kuunnella. Mietin vain, mikä olisi itsestä lapsena tuntunut hyvältä, sen sijaan, että tunteet pyrittiin tukahduttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi v%%u ap, lapsi ei itke tyhjästä. Sulla on vielä paljon opittavaa tunnesäätelystä.
Lapsettomat ja lapsista kokemattomat alanuolittaa. Älkää puuttuko asioihin mistä ette mitään ymmärrä.
Olen lapseton ja käynyt pitkät terapiat oppiakseni tuntemaan, kun se lapsuudenkodissa tukahdutettiin väkivallan uhalla. Olen monia vanhempiakin suurempi tunneilmaisun puolestapuhuja. Yhdessä vaiheessa työskentelin lasten kanssa, ja kollegat päivittelivät, miten "jaksan" viedä kiusaamis- ym. ongelmatilanteet loppuun asti, puhua asiat halki kunnes ne on selvitetty. Ihmettelin, mikä vaihtoehto olisi ollut, jättää lapset märehtimään murheitaan yksin? Antaa harmin kasaantua, kunnes räjähtävät?
Kyllähän se oma elämänkokemuskin ja ymmärrys erilaisista ihmisistä kuten elämästäkin auttaa. Hyvät hermot ja pilke silmäkulmassa auttavat. Lapsetkin ovat ihmisiä ja meistä jokainen on ollut joskus itsekin lapsi joten pakkohan meidän on jokaisen ymmärtää jotakin. Osalla meistä on luontaista taipumusta ymmärtää erilaisuutta enemmän ja ymmärrys elämästä auttaa samaten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syyt lapsen käytöksen takana kannattaa selvittää ja puuttua niihin. Silloin myös käytös parantuu. Varmasti osa lapsista itkee/huutaa vain saadakseen aikuisten huomion. Mutta näilläkin on jokin syys tälle käytökselle. Syy miksi eivät kykene puhumalla kertomaan asiaansa, vaan näkevät syystä tai toisesta parhaaksi itkemällä hakemaan huomiota.
Perheneuvolastakin saa tarvittaessa apua. Jollakin järkevällä keinolla tulee selvittää, että mikä on syy sille, että lapsi kokee huutamisen parhaaksi keinoksi edistää omaa asiaansa. Kun syihin saadaan puututtua, niin käytöstä on helpompi ohjata järkevämpään toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka nälkäiselle lapselle sanotaan, että ruoka on valmis, kun perunat on kypsät ja näytetään vaikka kellosta aika, ja lapsi siitä parkuu niin ei silloin pidä hyysätä ja hyssyttää.
Nykyään lapsilta ei vaadita mitään ja tarkoittaa myös ettei vaadita odottamista. Kaikki pitää hoitaa sillä sekunnilla ja vanhemman taipua vaikka mihin ja lohduttaa. Järjetöntä. Nämä lapset ei sitten osaa odottaa päiväkodissa eikä koulussakaan. Hermo kiristyy ja huuto ja haukkuminen alkaa ja pahimmillaan nyrkit heiluu.
Ihan kuin pienellä lapsella olisi kykyä ja ymmärrystä, milloin ne perunat ovat kypsät, puhumattakaan kellosta aika. Ei pienet lapset kykene hahmottamaan sellaista, ennen kuin kouluikäisenä.
Aivan varmasti ymmärtää, kun näyttää missä kellon viisari on, kun on valmista. Siksi juuri kirjoitin, että näytetään kellosta aika. Lapsi voi seurata viisaria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siinä olekaan haittaa että itkee ja saa meillä itkeä. Lähinnä täältä kyselin mikä olisi hyvä suhtautumistapa ja oma toimintatapa kun itkee. Ne itkut muuten ei koskaan ole minuutin itkuja vaan paljon pidempiä, lohdutin tai en. Ap
Lapsilla voi olla myös turvattomuudentunnetta, huolia, surua ja alakuloa. Lohdutus on tärkeä, lapset eivät aina kehtaa sanoa että pääsisikö syliin tai nyt harmittaa kovasti. Joskus hieman testailevatkin ottaako se äiti tai isä minuun kontaktia. Lasten kanssa joustaisin. Tilannetajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä olekaan haittaa että itkee ja saa meillä itkeä. Lähinnä täältä kyselin mikä olisi hyvä suhtautumistapa ja oma toimintatapa kun itkee. Ne itkut muuten ei koskaan ole minuutin itkuja vaan paljon pidempiä, lohdutin tai en. Ap
No ketjussa on erilaisia ohjeita mutta kokonaistilanne ratkaisee. En itse karaise lapsia välinpitämättömyydellä. On vain yhdenlainen dynamiikka ja tilanne jossa osoitan mieltäni mutta kyseessä ei ole enää vauva ja tiedän mitä teen ja olen koko ajan kartalla tilanteesta. Kaikki eivät ymmärrä aistiasioita.
Vierailija kirjoitti:
Syyt lapsen käytöksen takana kannattaa selvittää ja puuttua niihin. Silloin myös käytös parantuu. Varmasti osa lapsista itkee/huutaa vain saadakseen aikuisten huomion. Mutta näilläkin on jokin syys tälle käytökselle. Syy miksi eivät kykene puhumalla kertomaan asiaansa, vaan näkevät syystä tai toisesta parhaaksi itkemällä hakemaan huomiota.
Perheneuvolastakin saa tarvittaessa apua. Jollakin järkevällä keinolla tulee selvittää, että mikä on syy sille, että lapsi kokee huutamisen parhaaksi keinoksi edistää omaa asiaansa. Kun syihin saadaan puututtua, niin käytöstä on helpompi ohjata järkevämpään toimintaan.
kannattaa ottaa huomioon että syyn ei tarvitse olla sen kummempi kuin että lapsi on sillä tottunut saamaan tahtonsa läpi eli häntä on palkittu huutamisesta. Lapset eivät ole tyhmiä, kyllä he tajuavat että sanallisesti kerrottuna siinä heidän jutussaan ei ole järkeä, joten parempi vaan huutaa niin saa valtaa.
Lapsi ei itke tyhjästä. Ei ole tervettä a) esittää ettei tunteita ole b) jättää lasta huomioimatta c) jättää asiaa käsittelemättä. Se, miten asian hoitaa, vaikuttaa paljon lapsen mielenterveyteen aikuisena. Kyllä huomaa tästäkin keskustelusta nopeasti, ketkä on jätetty huomiotta/rangaistu lapsena tunteista.
Vierailija kirjoitti:
Lohduttamisessa menee pitkään, koska lapsi kokee kaikki tunteet, hyvät ja huonot, hyvin voimakkaina. Se joka jollekin olisi pieni pettymys, on hänelle maailman suurin pettymys. Samoin ilahtuu jostain pikkujutusta aivan valtavasti, tunneksi, sellaisesta, josta joku toinen olisi hetken vähän hymyillyt. Jos hän alkaa itkemään niin se itku kuin kaappaa hänet valtaansa, eikä meinaa saada sitä loppumaan, hänen on vaikea päästä irti voimakkaasta tunteesta. Toisaalta ymmärrän häntä hyvin, toisaalta tämä on arjessa välillä aika hankalaa. Ja toivoisin, että hän siksi oppisi, että ei kannata itkeä sitä jos joutuu odottamaan minuutin, koska elämässä hyvin usein joutuu odottamaan minuutin, pidempäänkin. Ap
Kuulostaa samalta kuin meillä.
Kaksi alle kouluikäistä. Toinen on aina itkenyt ja raivonnut herkästi, mutta yleensä lohdutus auttaa pian.
Toisella lapsella on nyt ollut jotain kuukausia tollanen teatraalisempi vaihe menossa. Yritän sanoittaa ja lohduttaa. Välillä en vain jaksa kun tuntuu että itku ei lopu vaan pahenee ja siis syy on jokin että äiti ei heti kuullut mitä on sanomassa. Olen kokeillut eri asioita, Välillä otan syliin, Välillä annan rauhoittua itse. Olen myös yrittänyt kysyä et mitä lapsi haluaisi että teen. Ei kuulemma tiedä ja on kertonut että itkua on vaikea saada loppumaan.
En tiedä oliko täs apua, mutta sen sanon että lapset on erilaisia ja välillä itkettää turha ja se on rasittavaa. Tai varmaan siellä taustalla on jokin oikea syy, mutta ei arkea voi pysäyttää siksi aikaa että lapsen saa rauhoittumaan. Joskus on pakko antaa itkeä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei itke tyhjästä. Ei ole tervettä a) esittää ettei tunteita ole b) jättää lasta huomioimatta c) jättää asiaa käsittelemättä. Se, miten asian hoitaa, vaikuttaa paljon lapsen mielenterveyteen aikuisena. Kyllä huomaa tästäkin keskustelusta nopeasti, ketkä on jätetty huomiotta/rangaistu lapsena tunteista.
Jep. Olen samaa mieltä mutta muista myös että lapsi on yksilö ja osa vain syyttelee vanhempiaan tai ovat vain alkaneet kulkea omia polkujaan asioissa. Ei se suorilta kerro kotikasvatuksesta miten aikuinen käyttäytyy. Itsekin tiedän ja moni muukin on kertonut saman eli jos kotona on huonosti käyttäytyvä aikuinen tai joku muu niin nopeasti sitä ajattelee että en itse rupeaisi tuollaiseksi ihmiseksi ja kasvatan omat lapseni rakkaudellisemmin.
Kokemuksella, lapsi on vaativa ja vaikea luonteeltaan. Hän hakee huomiotasi. Arvosta itseäsi mutta myös lasta. Kysy häneltä mikä häntä vaivaa? Jos ei suostu vastaamaan niin se jo kertoo tarkoituksenmukaisesta mielenosoituksesta ja huomionhausta. Voit rauhallisella hetkellä ottaa puheeksi nämä tilanteet ja hieman alentuakin ymmärtämään häntä. Tätä se on usein koko elämän. Jos ei pysty hyväksymään sitä että äitiäkin tulisi arvostaa niin teininä saattaa pahentua. Tee kaikki itsesi hyväksi ja tutustu lapseen sekä hänen persoonallisuuteensa oikein huolellisesti. Ota huumoria elämään mukaan ja kokeile erilaisia tapoja lähestyä lasta. Osa lapsista todella koettelee hermoja.