Pelkään että mun äiti kuolee

Läheisen menetys on aina vaikeaa, mutta sinun kohdallasi ei tule olemaan kyse vain tästä vaan menetät ilmeisesti työtäsi lukuunottamatta kaiken muunkin elämässäsi tärkeän asian. Äitisi voi kuitenkin olla hyvinkin oikeassa ja toipuu kyllä ja palaa sairaalasta kotiin. Sun on silti ihan hyvä miettiä, mitä sitten joskus tulevaisuudessa, kun äitiäsi ei enää ole. Voisiko jotain alkaa tekemään jo nyt? Ihmiset ovat erilaisia,  mutta tuli mieleen, että jos hankkisit koiran tai kissan, ainakin se rakastaisi sinua. Ja koska lemmikkisi olisi riippuvainen sinusta, sun pitäisi vähintäänkin jaksaa huolehtia siitä, vaikka itsestäsi et niinkään jaksaisi huolehtia. Koira - vaikka pienikin - pakottaisi lähtemään ulkoilemaan, satoi tai paistoi. Ja varsin usein koiranomistajana tulee juteltua ulkona muiden ihmisten (koiranomistajian, lasten, yleensä koirista pitävien) kanssa edes jonkin verran. Ymmärrän hyvin pelkosi, ettei mikään enää kannattele sinua sen jälkeen, kun äitiäsi ei enää ole. Ja sen vuoksi kehotan sua jo nyt miettimään, mikä sinulle voisi olla sellainen asia, joka kannattelisi. 

Minäkin ajattelin että äitini on ainoa tukeni, mm. parisuhteessa kokemani epäonnen jälkeen, mutta heti äidin kuoltua alkoi avautua aivan uusi maailma. Monilta tahoilta tuli myös ymmärrystä jota en ollut osannut odottaa.

Tän takia ihmiset tekee lapsia. Moni hieman vanhempana huomaa, ettei heillä ole ketään.

Vierailija kirjoitti:

Tän takia ihmiset tekee lapsia. Moni hieman vanhempana huomaa, ettei heillä ole ketään.

Yksinäisyyden pelko ei saanut ainakaan minua  tekemään lapsia ja vaikka nyt olen vanha olen edelleen sitä mieltä ettei lapsia pitäisi tehdä yksinäisyydenpelosta.

Vierailija kirjoitti:

Tän takia ihmiset tekee lapsia. Moni hieman vanhempana huomaa, ettei heillä ole ketään.

         Riippuu millainen jälkikasvusta tulee . Saattaa joutua silti olemaan yksin.

Äitisi kuoleekin kyllä joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tän takia ihmiset tekee lapsia. Moni hieman vanhempana huomaa, ettei heillä ole ketään.

Yksinäisyyden pelko ei saanut ainakaan minua  tekemään lapsia ja vaikka nyt olen vanha olen edelleen sitä mieltä ettei lapsia pitäisi tehdä yksinäisyydenpelosta.

Minäkään en tehnyt lapsia yksinäisyyden pelon takia. Äitini kuoli 1,5 kuukautta sitten ja paljon enemmän olen ollut yhteyksissä ystäviini kuin aikuisiin lapsiini. Itseasiassa olen jutellut tänä aikana naapurinikin kanssa paljon enemmän ja useammin kuin lasteni kanssa. Enkä noin muutenkaan ole ajatellut, että nuoremman sukupolven pitäisi jotenkin huolehtia siitä, että minä en olisi yksin. Heillä on nyt omat työntäyteiset elämänsä ja on ihan omalla vastuullani huolehtia siitä, etten tunne itseäni yksinäiseksi.

Minä menetin äitiini 6v ja hyvin olen elämässä pärjännyt.

Toivon sinulle jaksamista raskaaseen aikaan. Yritä löytää joka jokin hyvä asia, josta olet kiitollinen. Iloitse päivistä, jotka saat vielä viettää äitisi kanssa. Sinä selviät kyllä. 

Jos äitisi nyt toipuu, niin ala ap tietoisesti rakentamaan itsellesi työn ulkopuolista sosiaalista elämää harrastusten ja vapaaehtoistyön kautta. Ihmissuhteiden ei tarvitse olla syvällisiä, nyt tärkeämpää on niiden määrä. Ajan kanssa tutuista tulee kavereita ja joistakin ystäviä. Mutta ensin pitää elinpiirin laajentua.

Älä pelkää..säkin delaat😊

Mun äiti sai aivoverenvuodon kun oli 50, mä olin silloin 16. Selvisi siitä ja olen sen jälkeen pelännyt äitini kuolemaa. Äiti nyt 74 ja mä 40. Edes oma elinikäinen sairastelu, 5 v dialyysissä ja jo kaksi munuaisen siirtoa saaneena pelkään äitini puolesta. En niinkään itseni. Jotenkin tunnen tuskasi

Minäkin pelkään. Äitini täyttää ensi viikolla 82. On kyllä ikäisekseen todella hyväkuntoinen, asuu yksin omakotitalossaan, ajaa autoa jne, mutta... äkkiäkös se muuttuu. 

Me ollaan äitini kanssa oltu aina läheisiä, mutta viimeisen 15 vuoden aikana meistä on tullut suorastaan parhaat ystävykset. 

Vierailija kirjoitti:

Minä menetin äitiini 6v ja hyvin olen elämässä pärjännyt.

Sullahan on ihan eri tilanne. 6-vuotiaana äitisi tuskin oli ainoa läheisesi ja tuskin jäit ihan yksin. Todennäköisesti sulla oli isä tai joku muu huoltaja, ehkä sisaruksiakin, isovanhemmat, vanhempien sisaruksia ja serkkuja. Kyllä lapsista joku aina pitää huolen, eikä lapset jää samalla tavalla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Jos äitisi nyt toipuu, niin ala ap tietoisesti rakentamaan itsellesi työn ulkopuolista sosiaalista elämää harrastusten ja vapaaehtoistyön kautta. Ihmissuhteiden ei tarvitse olla syvällisiä, nyt tärkeämpää on niiden määrä. Ajan kanssa tutuista tulee kavereita ja joistakin ystäviä. Mutta ensin pitää elinpiirin laajentua.

Mä olen tästä samaa mieltä. Ja koskee myös niitä, jotka ovat parisuhteessa. Koska sitten, jos puoliso kuoleekin ennenkuin itse, pitää olla jotain muuta sisältöä elämään ja muita ihmissuhteita kuin vain se, jonka on menettänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

51v naislapsi. Huhhuh.

Onpa kauheasti sanottu. Joillekin äidin kuolema on kuin maailmanloppu. Sitä ei moni tajua eikä ymmärrä. Saati paljoa muutakaan. Ja voi pysyä silloin poissa ketjusta, ettei tilanne entisestään pahene?

Mitä sitten pitäisi ajatella? Ettei 79-vuotias äiti saa kuolla, koska hänen 50-vuotias lapsensa ei pärjää ilman häntä? Millaisessa maailmassa nämä ihmiset elävät?

Vierailija kirjoitti:

Mieti ap äitiäsi. Hän on ollut sun tuki ja turva 51v, ole sinä sitä hänelle tästä eteenpäin. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että osoitat hänelle pystyväsi elämään hyvää elämää hänen jälkeenkin. Äidin suru on suuri, jos ja todennäköisesti kun hän murehtii, miten selviät hänen kuolemastaan. Siksi hän nytkin lohdutti sinua sanomalla toipuvansa muutamassa päivässä.

Sä selviät kyllä ja olet onnekas, kun sun äidin rakkaus on niin voimakas. Hyvät muistot kantaa.

 

Hyvä huomio. Lisäksi siitä, että näyttää äidille että pärjää ja on tarpeeksi vahva, saattaa tulla sellainen olo, että niinhän minä pärjäänkin.

Uskon että ihmisissä on sisäänrakennettuna kyky selvitä aikuisena vanhojen vanhempiensa kuolemasta. Se voi olla suuri suru ja elämä saattaa muuttua, mutta se on kuitenkin luonnollinen tapahtuma.

Avun hakeminen, esim. vertaistuen, on hyvä idea myös, ettei jää yksin.

Vierailija kirjoitti:

Jos äitisi nyt toipuu, niin ala ap tietoisesti rakentamaan itsellesi työn ulkopuolista sosiaalista elämää harrastusten ja vapaaehtoistyön kautta. Ihmissuhteiden ei tarvitse olla syvällisiä, nyt tärkeämpää on niiden määrä. Ajan kanssa tutuista tulee kavereita ja joistakin ystäviä. Mutta ensin pitää elinpiirin laajentua.

Minä olen sitä mieltä, että toipuupa ap:n äiti tai ei, kannattaa keskittyä häneen. Se aika jonka vielä hänen kanssaan saa, on korvaamatonta. Kyllä niitä uusia harrastuksia ja vapaaehtoistöitä ehtii ajatella myöhemminkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä menetin äitiini 6v ja hyvin olen elämässä pärjännyt.

Sullahan on ihan eri tilanne. 6-vuotiaana äitisi tuskin oli ainoa läheisesi ja tuskin jäit ihan yksin. Todennäköisesti sulla oli isä tai joku muu huoltaja, ehkä sisaruksiakin, isovanhemmat, vanhempien sisaruksia ja serkkuja. Kyllä lapsista joku aina pitää huolen, eikä lapset jää samalla tavalla yksin.

Järkyttävää. Rinnastat toisiinsa 6-vuotiaana ja 50-vuotiaana äitinsä menettävän lapsen ja olet sitä mieltä että pieni lapsi pärjää paremmin, mutta viisikymppinen jää tyhjän päälle kun vanha äiti kuolee. Ei jumalauta.

On sitten jäänyt napanuora katkaisematta