Pelkään että mun äiti kuolee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihan keskusteluihin tulee aina porukkaa vähättelemään ja kertomaan omia kokemuksiaan miten isä kuoli pudotessaan katolta, äiti sai sydärin ja mummokin kompastui kissaan ja kuoli kun olivat itse vielä peruskoulussa?

Ja sijaisperhekin kyllästyi ja sai kohtauksen.

No niinpä! Kaikenlaista hulluutta.

Voinko muuten kertoa isoisästäni, olen siis itse 61-vuotias vasta. Nuorekas isoisämme on muuttamassa palvelutaloon, enkä tiedä, miten kertoisin tästä esimiehelleni, koska tarvitsisin sairaslomaa tähän ahdistukseeni.

Sama tilanne meidän suvussa; äidin isotäti, 101-v. alkaa olla uupumaisillaan. Ehkä vuosi tai pari jäljellä.

Siskon poika kuoli äkillisesti viime kuussa, mutta se nyt liikenteessä voi nuorille sattua k

Siskosi kuulostaa epäkypsältä, jotenkin omii surun omiin nimiinsä. Ihan kuin sinä et saisi surra äitisi isotädin uupumista. Tsemppiä!!! 💚

Hei ap. Olen itse vähän samankaltaisessa tilanteessa. Äiti 79-v ja olen itse aika yksin. Minulla on ollut sairauksia ja olen introvertti. Joitain ystäviä on mutta kun äiti kuolee niin aika yksin olen. Äidillä Alzheimer mutta hän sentään muistaa nuoruuden ja lapsuuden vielä, kun häntä ei ole niin ei ole ketään jakamassa muistojani. 

Keskity äitiisi ja huolehdi hänen hyvinvoinnistaan, jos mahdollista.

Ei kannata surra etukäteen, mauti äitisi seurasta, kun vielä voit.

Suremaan ehdit sitten, kun se tulee ajankohtaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa tajuta tätä aloitusta. Vanhat ja sairaat ihmiset kuolevat, ja heidän aikuisten lastensa on pakko hyväksyä.

Olen itse kuolemansairas äiti ja valmistelen lapseni kohtaamaan tämän tosiasian.

 

Et muka tajua, mutta sinunkin pitää silti "valmistella" lastasi kohtaamaan asian???

Etkö itse rakastanut vanhempiasi, jos et pelännyt ja surrut heidän kuolemaansa? 

Tiedoksesi, myös nuoret ihmiset kuolevat. Kaikenikäisiä kuolee. Eikö ketään saisi surra?

Haista sinä paska. Totta kai surin kun isäni kuoli. Minulta on kuollut myös lapsi. Ja lasteni isä.

 

Haistapa itse, tollo, ja kerropa sitten, miksei rakasta äitiä saisi surra.

Tietenkin saa surra, idiootti, mutta lue nyt jumalauta se aloitus. Ei tuollaista säälin kerjäystä kestä kukaan. Vanhojen ihmisten on kuoltava. Ei heidän tarvitse elää vain siksi etteivät heidän viiskymppiset uusavuttomat lapsensa pärjää elämässään ilman mammaa. Siitähän tässä typerässä ketjussa on kysymys.

Annas kun arvaan. Oletko sinä niitä, joka palvot kersoja ja jonka mielestä kuolleita lapsia pitäisi surra? Suuri lapsikuolleisuus on täysin luonnollinen asia. Ennen lasten kuolemaa ei saanut surra, ja niin sen pitäisi olla nykyäänkin. Niin kauan aikaa, kuin lasten hyysääjät itkevät kuolleiden kersojensa perään, saa oman vanhempansa kuolemaa surra vielä enemmän.

Olen onnellinen puolestasi, kun äiti suhteesi on noin ihanan lämmin. Minulla ei ole ollut noin hyvin asiat. Yritä nauttia yhteisistä hetkistä niin kauan kuin niitä on. Ehkä voisit puhua äidin kanssa, kertoa että ikäväsi tulee olemaan kova, koska meillä on ollut niin läheinen hyvä suhde. Mutta äitiä lohduttaaksesi  olisi hyvä mainita että uskot pärjääväsi yhteisten hyvien muistojen kannattelemana. Näin siksi, että äitisi ei loppumetreillä sure liikaa sinun puolestasi. Voimia ja kaikkea hyvää 💙.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti äitisi toipuu vielä. Yleensä kyllä vanhemmista aika jättää jossain vaiheessa ja jälkeläiset joutuu jatkamaan elämäänsä ilman heitä. Kannattaa hakeutua enemmän ihmisten pariin ja etsiä uusia ystäviä ja vaikka elämänkumppania. Sellaista tarvitset. 

Noin kriisiytynyt ihminen voi olla melkoinen taakka ystäville tai elämänkumppanille. Selvittäköön ensin omat traumansa ja riippuvuutensa. 

Ennemminkin se on taakka jos joku jatkuvasti vähättelee muiden ongelmia ja nostaa omat kokemuksensa muiden yläpuolelle. Esimerkiksi omassa kaverisipiirissäni on tällainen teini-ikäisenä vanhempansa menettänyt. Jos joku on joskus surullinen esimerkiksi isovanhemman tai vanhemman menetyksen vuoksi, alkaa heti se no joo ei toi vielä mitään, mult

Hyvähän se on antaa perspektiiviä ihmiselle joka ei ymmärrä onnekkuuttaan. Kaikki ei saa pitää vanhempia kolmekymppisiksi. Vanhemman menettäminen lapsena tai nuorena on luonnotonta.

OLET TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ!

Vanhemman menettäminen minkä tahansa ikäisenä on täysin luonnollista. Kuoleminen on AINA täysin luonnollista kaikenikäisille.

Epäluonnollista on se, että itketään kuolleiden lasten perään, sillä suuri lapsikuolleisuus on maailman luonnollisin asia. Epäluonnollista on se, että väitetään, että jokaisella lapsella pitäisi olla elossa olevat vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä tilanne ap. Ehkä nyt vielä voi toivoa parasta, että äitisi toipuu. 79v. moni elää vielä täyttä elämää. Ehkä kuitenkin olisi hyvä jos voisit kehittää itsellesi muitakin ihmissuhteita kuin äitisi. Mikä olisi sellainen taho mistä voisit aloittaa? Missä ja miten voisit tutustua ihmisiin ja lähentyä heidän kanssaan? Onko sinulla sukulaisia?

Onpa täällä ikäviä kommentteja. Ongelmien vähättely ja vertailu on ihan turhaa ja typerää.

Äidin menettäminen aikuisena on normaalia mutta äidin menettäminen lapsena ei. 50v on aikuinen joka ei tarvitse äitiä kuten 6v lapsi. Olin 14v ja antaisin mitä tahansa että olisin saanut pitää äidin.

Ei se noin mene. Ei kenelläkään ole oikeutta sanoa, mitä toinen saa tuntea. Tai miten paljon saa tuntea. Eikä siitä olisi mitään hyötyä. Tunteet ovat jokaisen omia. Kyllä läheisen ihmisen sairastuminen tai kuolema voi musertaa minkä ikäisenä vaan. Kun on itse kokenut sen, luulisi että olisi edes hippunen myötätuntoa toiselle. Ei voi verrata kenenkä tuska ja tarvitsevuus on suurempi. Ei se ole mikään kilpailu.

Otan osaa sinun menetykseesi enkä vähättele sitä, koska minäkin olen kokenut menetyksiä ja tiedän miltä se minusta tuntuu. Sinun tunteestasi tiedän sen mitä sanoit, ja uskon mitä sanot. Enkä sano ettei sinulla olisi oikeutta tuntea.

Tunnen myötätuntoa myös ap:n kertoman menettämisen pelon takia. Ei se ole keneltäkään pois. Ei surulla ole ikärajaa.

-eri

Miten voit tänään ap?

Rakas ap, itsekin pelkään perheettömänä vanhempieni kuolemaa todella paljon. Älä kuuntele perheellisten syyllistäviä kommentteja tästä, he eivät tiedä lainkaan mistä puhuvat eivätkä osaa kuvitella millaista on elämä ilman lapsia ja puolisoa. Ja heistä on ikävä ajatella, että saattaisivat ilman heitä olla samassa tilantessa - ja että kyse ei ole omasta saavutuksesta, vaan myös paljon tuurista. Tämä vaihtoehto suljetaan mielestä siksi, että se on niin pelottava, ja siksi syyllistetään heitä, joilla ei ole perhettä ja jotka näitä tunteita kokevat - kun heidän ainoa perheensä kuolee. Olisivatko nämä syyllistäjät ihan ok jos heidän koko oma perheensä kuolisivat? Epäilenpä. Eikä se henkilön ikä siinä ole tekijä, vaan se, että ketään meistä ihmiseläimistä ei olla tehty yksin eläviksi. Ja siksi yksin jääminen tuntuu eksistentiaaliselta uhalta.

Ainoa lohdutuksen sanani on, että et ole lainkaan yksin tuon pelon kanssa. Suomessa on tuhansittain samoin tuntevia, jotka ovat myös yksinäisiä ja peloissaan. Koita etsiä jotain ryhmiä, missä on esim. ihmisiä joiden läheiset ovat sairastuneet tms. ja kokevat itsensä myös yksinäisiksi ja pelokkaiksi. Tulee varmasti parempi olo siitä, että näet ettet ole suinkaan ainoa tässä tilanteessa.

Jaksamista ja rakkautta sinulle.

Miksi pitää kommentoida negatiivisesti?