Tuntuuko sinusta että olet joutunut selviämään paljon vaikeimmista asioista kuin muut ihmiset?

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Pappa ei ole vielä kuollut, onneksi. Isäni teki itsemurhan ollessani lapsi, se taitaa olla ensimmäisiä kokemuksiani kuolemasta. Mummo, papan vaimo, kuoli äkillisesti ollessani teini-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Pappa ei ole vielä kuollut, onneksi. Isäni teki itsemurhan ollessani lapsi, se taitaa olla ensimmäisiä kokemuksiani kuolemasta. Mummo, papan vaimo, kuoli äkillisesti ollessani teini-ikäinen.

Ja traumoista ensimmäisenä halusit nostaa papan palvelutaloon muuttamisen? Jotenkin vähän haisee tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Pappa ei ole vielä kuollut, onneksi. Isäni teki itsemurhan ollessani lapsi, se taitaa olla ensimmäisiä kokemuksiani kuolemasta. Mummo, papan vaimo, kuoli äkillisesti ollessani teini-ikäinen.

Ja traumoista ensimmäisenä halusit nostaa papan palvelutaloon muuttamisen? Jotenkin vähän haisee tämä.

Mitä ensimmäisenä? Keskusteltiin aikuisena koetuista kriiseistä liittyen iäkkään ihmisen kuolemaan ja kerroin oman kokemukseni.

Ei se ole tunne, vaan tieto. Tiedän, että olen selvinnyt (joutunut) paljosta enemmän kuin moni muu. Tiedostan myös, että on muitakin, jotka ovat kokeneet kovia ja kovempiakin asioita kuin minä. 

Vierailija kirjoitti:

Saan ketjusta käsityksen että joidenkin on vaikea hyväksyä että heidän elämänkriisinsä ovat loppujen lopuksi aika ja että jotkut  ajattelevat oikeutetusti kokeneensa enemmän. Mikä tässä on niin väärää en ole oikein ymmärtänyt koskaan. Jos on tehnyt enemmän töitä kai sen saa ääneen sanoa. 

Mitä siten tapahtuu kun joku ajattelee kokeneensa enemmän kuin joku toinen? Saako siitä mitalin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vain tunnu vaan olen. Vanhemmat kuolleet,  selvinnyt siitä kun mies jätti perheensä ja jouduin yh: ksi vaikka en olisi halunnut.  Jouduin sattumanvaraisen pahoinpitelyn uhriksi, jossa sain useita vammoja, mutta selvisin. Lisäksi rahahuolet jne muut perushuolet. Jos aikuisen ihmisen isoin ongelma on omien vanhempien avioero, ni kylläpä tuntuu "rankalta." Ai niin ja melanoomasta selvisin.

Ikävä kuulla. Usein kuitenkin ihmiset ajattelevat, että juuri he ovat kokeneet pahempia asioita kuin muut. En oikein tiedä, että miksi niillä kokemuksilla on tarve "kerskua". Harva meistä sattumanvaraisen pahoinpitelyn uhriksi päätyy, mutta en nyt sinänsä näe, että mitä erityisen poikkeavaa mainitsemissasi asioissa on. Jokainen meistä kuolee ja avioliitoistakin puolet päätyy eroon. 

Ja sitten tuntuu olevan ni

Vaikutatpa todella ilkeältä ihmiseltä. Tämä myös todistaa hyvin taas sen, ettei toisista kannattaisi tehdä mitään oletuksia. Myös minä olen menettänyt vanhempani lapsena traumaattisella tavalla. Valitettavasti pahoinpitely ei ollut yksittäistä ja sattumanvaraista vaan se oli henkistä ja fyysistä ja kesti vuosikausia siellä missä lapsen pitäisi elää turvassa. Ja ei, tuohon aikaan ei lastensuojelu toiminut niin kuin nykyään. Raju koulukiusaaminen vei loputkin mielenterveyden rippeet siihen aikaan.

Rahaa ei ollut aikuisenakaan, koska en ylipäänsä ollut edes siinä kunnossa, että olisin kyennyt tekemään töitä. Lapsuudesta selviäminen vaati vuosikausien intensiivisen terapian ja lukuisia osastojaksoja psykiatrisella osastolla. Lisäksi taloudellisia ongelmia syntyi muista syistä. Minulla on myös niin synnynnäinen diagnoosi kuin myöhemmin todettu sairaus, joka on myös vaikuttanut elämänkulkuun merkittävästi. Lapseni on vakavasti sairas ja se on vaikuttanut elämään valtavasti. Avioeron olen kokenut pitkästä liitosta ja olihan se kamalaa, mutta kuuluu ihan peruselämään. Yleisesti ottaen en lähde elämääni avaamaan netissä enkä myöskään vieraille livenä, mutta sellaista vaahtokarkkielämää täällä. Siltikään en menisi vertailemaan omia kokemuksia muihin. Varmasti sinänsä olen lapsena kokenut enemmän kuin moni muu, mutta jos jotain olen oppinut niin sen, että kyllä se elämä ottaa ajallaan muiltakin. On paljon parempi keskittyä hyvään kuin huonoon, koska ne kortit on saatu mitä on jaettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Pappa ei ole vielä kuollut, onneksi. Isäni teki itsemurhan ollessani lapsi, se taitaa olla ensimmäisiä kokemuksiani kuolemasta. Mummo, papan vaimo, kuoli äkillisesti ollessani teini-ikäinen.

Ja traumoista ensimmäisenä halusit nostaa papan palvelutaloon muuttamisen? Jotenkin vähän haisee tämä.

Mitä ensimmäisenä? Keskusteltiin aikuisena koetuista kriiseistä liittyen iäkkään ihmisen kuolemaan ja kerroin oman kokemukseni.

Älä viitsi. Ihan oikeasti. Mene surkuttelemaan isoisän palvelutaloon muuttamista jonnekin muualle. Katso nyt vähän, missä keskustelussa sä olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan ketjusta käsityksen että joidenkin on vaikea hyväksyä että heidän elämänkriisinsä ovat loppujen lopuksi aika ja että jotkut  ajattelevat oikeutetusti kokeneensa enemmän. Mikä tässä on niin väärää en ole oikein ymmärtänyt koskaan. Jos on tehnyt enemmän töitä kai sen saa ääneen sanoa. 

Mitä siten tapahtuu kun joku ajattelee kokeneensa enemmän kuin joku toinen? Saako siitä mitalin?

Ei siitä mitaleita jaeta. Mutta vaarana on luhistua sen kaiken taakan alle. Tänne ei kannata havitella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Pappa ei ole vielä kuollut, onneksi. Isäni teki itsemurhan ollessani lapsi, se taitaa olla ensimmäisiä kokemuksiani kuolemasta. Mummo, papan vaimo, kuoli äkillisesti ollessani teini-ikäinen.

Ja traumoista ensimmäisenä halusit nostaa papan palvelutaloon muuttamisen? Jotenkin vähän haisee tämä.

Mitä ensimmäisenä? Keskusteltiin aikuisena koetuista kriiseistä liittyen iäkkään ihmisen kuolemaan ja kerroin oman kokemukseni.

Älä viitsi. Ihan oikeasti. Mene surkuttelemaan isoisän palvelutaloon muuttamista jonnekin muualle. Katso n

Ilmeisesti olen keskustelussa, missä jotkut haluavat vertailla ja arvottaa muiden kokemia vaikeuksia. Sitä en tiedä, miksi. Keskustelu vaikuttaa omasta mielestäni varsin erikoiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Pappa ei ole vielä kuollut, onneksi. Isäni teki itsemurhan ollessani lapsi, se taitaa olla ensimmäisiä kokemuksiani kuolemasta. Mummo, papan vaimo, kuoli äkillisesti ollessani teini-ikäinen.

Ja traumoista ensimmäisenä halusit nostaa papan palvelutaloon muuttamisen? Jotenkin vähän haisee tämä.

Isä on tehnyt itsemurhan eikä se ole elämäni traumaattista asia, vaan kaksossiskon menetys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Pappa ei ole vielä kuollut, onneksi. Isäni teki itsemurhan ollessani lapsi, se taitaa olla ensimmäisiä kokemuksiani kuolemasta. Mummo, papan vaimo, kuoli äkillisesti ollessani teini-ikäinen.

Ja traumoista ensimmäisenä halusit nostaa papan palvelutaloon muuttamisen? Jotenkin vähän haisee tämä.

Mitä ensimmäisenä? Keskusteltiin aikuisena koetuista kriiseistä liittyen iäkkään ihmisen kuolemaan ja kerroin oman kokemukseni.

etkös sä ole kohta palvelutaloikäinen itsekin? Senioriasuntoihin voi käsittääkseni muuttaa jo siinä kuudenkympin hujakoilla.

Muuta papan kanssa samaan kommuuniin, ja kas, olet papan lähellä koko lopun elämääsi. Siellä palvelutalossa on kaikenlaisia kivoja pallonheittopelejä päivisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Pappa ei ole vielä kuollut, onneksi. Isäni teki itsemurhan ollessani lapsi, se taitaa olla ensimmäisiä kokemuksiani kuolemasta. Mummo, papan vaimo, kuoli äkillisesti ollessani teini-ikäinen.

Ja traumoista ensimmäisenä halusit nostaa papan palvelutaloon muuttamisen? Jotenkin vähän haisee tämä.

Isä on tehnyt itsemurhan eikä se ole elämäni traumaattista asia, vaan kaksossiskon menetys.

Eikä hän ole edes kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Pappa ei ole vielä kuollut, onneksi. Isäni teki itsemurhan ollessani lapsi, se taitaa olla ensimmäisiä kokemuksiani kuolemasta. Mummo, papan vaimo, kuoli äkillisesti ollessani teini-ikäinen.

Ja traumoista ensimmäisenä halusit nostaa papan palvelutaloon muuttamisen? Jotenkin vähän haisee tämä.

Isä on tehnyt itsemurhan eikä se ole elämäni traumaattista asia, vaan kaksossiskon menetys.

Eikä hän ole edes kuollut.

Niin. Mutta pappa on, tai melkein.

Isä selvisi menehdyksestä, ja sisko löytyi tunnin etsimisen jälkeen läheiseltä kioskilta jäätelöostoksilta.

Aloittaja on varmaan hyvin nuori, kun vanhempien tilanne on hänelle noin tärkeä.

Omalla kohdallani en koe, että elämäni olisi ollut mitenkään tavallista rankempaa. Uskon, että jokainen saa täällä oman osuutensa ikävyyksistä ja vastoinkäymisistä ja olen nähnyt monenlaisia kohtaloita. Välillä ihmettelen, miten muut jaksavat niin hyvin tätä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Pappa ei ole vielä kuollut, onneksi. Isäni teki itsemurhan ollessani lapsi, se taitaa olla ensimmäisiä kokemuksiani kuolemasta. Mummo, papan vaimo, kuoli äkillisesti ollessani teini-ikäinen.

Ja traumoista ensimmäisenä halusit nostaa papan palvelutaloon muuttamisen? Jotenkin vähän haisee tämä.

Kävikö sulla mielessäkään , että kaikki sun mielestä "pikkuasioista valittavat" ei välttämättä kerro sulle kaikista kokemistaan vastoinkäymisistä tai menetyksistä?

Joskus tuntuu, mutta sitten muistan taas sellaiset ihmiset, joille on tapahtunut pahempaakin.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on varmaan hyvin nuori, kun vanhempien tilanne on hänelle noin tärkeä.

Omalla kohdallani en koe, että elämäni olisi ollut mitenkään tavallista rankempaa. Uskon, että jokainen saa täällä oman osuutensa ikävyyksistä ja vastoinkäymisistä ja olen nähnyt monenlaisia kohtaloita. Välillä ihmettelen, miten muut jaksavat niin hyvin tätä elämää.

 

Lisään, että koin vanhempieni eron jonkinlaisena helpotuksena, koska heidän yhteiselonsa oli niin rasittavan riitaista. Tietysti olisin mieluummin suonut heidän viihtyvän hyvin yhdessä, mutta kun se ei onnistunut, niin ero oli järkevää.

Vierailija kirjoitti:

Joskus tuntuu, mutta sitten muistan taas sellaiset ihmiset, joille on tapahtunut pahempaakin.

Aina löytyy joku jolla on asiat huonommin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Pappa ei ole vielä kuollut, onneksi. Isäni teki itsemurhan ollessani lapsi, se taitaa olla ensimmäisiä kokemuksiani kuolemasta. Mummo, papan vaimo, kuoli äkillisesti ollessani teini-ikäinen.

Ja traumoista ensimmäisenä halusit nostaa papan palvelutaloon muuttamisen? Jotenkin vähän haisee tämä.

Kävikö sulla mielessäkään , että kaikki sun mielestä "pikkuasioista valittavat" ei välttämättä kerro sulle kaikista kokemistaan vastoinkäymisistä tai menetyksistä?

Niin, mistä johtuu oletus että ajatellaan että ihminen ei ole ikinä kokenut muita vastoinkäymisiä jos tämä valittaa vaikka pieleen menneestä kampaajakäynnistä tai ongelmista työelämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on varmaan hyvin nuori, kun vanhempien tilanne on hänelle noin tärkeä.

Omalla kohdallani en koe, että elämäni olisi ollut mitenkään tavallista rankempaa. Uskon, että jokainen saa täällä oman osuutensa ikävyyksistä ja vastoinkäymisistä ja olen nähnyt monenlaisia kohtaloita. Välillä ihmettelen, miten muut jaksavat niin hyvin tätä elämää.

 

Lisään, että koin vanhempieni eron jonkinlaisena helpotuksena, koska heidän yhteiselonsa oli niin rasittavan riitaista. Tietysti olisin mieluummin suonut heidän viihtyvän hyvin yhdessä, mutta kun se ei onnistunut, niin ero oli järkevää.

 

Monille vanhempien ero on sitäkin.