Tuntuuko sinusta että olet joutunut selviämään paljon vaikeimmista asioista kuin muut ihmiset?

Uskon että jokaisella on omat taistonsa ja olen oman osuuteni kanssa saanut kamppailla todella paljon. En usko vertailun tekevän yhtään hyvää kenellekkään. Ongelmia on monenlaisia ja jokaisella voi olla erilaisia kokemuksia.

No noi esimerkit aika hyvin osoittaakin sen, miten suunnilleen jokainen pitää omia vastoinkäymisiään suunnilleen pahimpana, mitä ihmiselle voi tapahtua. Joku muu voisi todeta että ottaisi kohdalleen ennemmin vaikka kymmenen avioeroa kuin vaikka oman lapsen kuoleman tai vakavan sairauden. 

Sori mutta toi ei kyllä kuulosta paljon miltään. Tiedän huomattavasti rankempiakin ihmiskohtaloita. 

En tiedä. Ihmisillä on eri ongelmat ja erilainen kyky käsitellä niitä. 

Olen melko vahva ihminen ja selviytyjä. On pakko olla, kun on lapsia. Vanhempani ovat kuolleet, olen eronnut ja huoltanut lapset yksin. Lasteni eteen olen yksin tehnyt ja maksanut kaiken. 

Helposti sitä vertaa muihin ja ajattelee et helpot elämät muilla, ei mitään ongelmia.

Niin niitä vaan silti on kaikilla.Tuttu pariskunta erosi, joista en olisi koskaan kuvitellut et niin kävisi, vuosikymmeniä yhdes olleet.

Päinvastoin. Tuntuu, että itse olen päässyt vähällä todellisten vastoinkäymisien suhteen. Silti mielenterveys ja yleinen resilienssi ovat hataraa laatua. Siitä on vähän huono omatunto.

Ehkä kärsimyksen määrä on vakio. Jos ei ole oikeita huolia niin mieli kehittää niitä.

Ei koska en voi tietää muiden ongelmista

Onko siis vanhempiesi ero mielestäsi erityisen rankka vastoinkäyminen vai miksi otit sen tähän esille?

Kysyy kehitysvammaisen lapsen yh-äiti

Mitä väliä. 

En voi vaikuttaa menneisyyteen. Täytyy vain toivoa, että elämä myös antaa hienoja asioita ja on antanutkin. 

Olen kiitollinen elämästäni vaikka se myös on kolhinut ja on kamppailtu. 

Olen kasvanut ja nöyrä elämää kohtaan. Yksinkertaiset asiat ovat paljon. Ruokaa jääkaapissa, katto pään päällä. Töitä ja rakkaita läheisiäkin.

Kiitän, että näinkin on.

Minusta nuo on aika pieniä vastoinkäymisiä, joita minäkin olen elämäni aikana kokenut. Silti minulla menee moneen vammaiseen, halvaanuteeseen, vankilaan joutuneeseen, narkomaaniin ja moneen muuhun verrattuna suorastaan loistavasti.

Mielestäni kyse ei ole vain selviämisestä. Kaikesta selviää. Toinen juttu on se hinta, minkälaista elämää sitten väistmättä jotuuu elämään. Esimerkkinä nyt vaikka se, että on esim. ulkomaalaistaustansa takia aina sekä taloudellisesti että sosiaalisesti huonommassa asemassa, eikä ole perhettä tai ketään muitakaan läheisiä auttamassa.

Kyllä. Luulen, että jossain määrin se on harhaa. Vaikka olen menettänyt isovanhempani, niin suurimman osan sain tuntea.Vaikka vanhempani eivät eronneet (Tämä olisi olllut helpotus. On ikävä seurata, kun toiset riitelevät 40 vuotta), niin ovatpahan elossa. Vaikka sisarukseni on kuollut, niin sainpahan tuntea ja rakastaa häntä. Vaikka olen kokenut keskenmenon, niin olen lapsenkin saanut. Avioeron olen kokenut, mutta on exässä ollut jotain hyvääkin.

On ystäviä, jotka jättivät, kun sisarus kuoli. Toisaalta pari naapuria, joiden kanssa en aiemmin ollut tekemisissä, katsoivat, että minulla ja lapsella oli aina valmista ruokaa ja puhtaita vaatteita.

Lasta on kiusattu hikipingoksi, mutta ei onneksi ole kiusaaja. Lisäksi tuo loppui, kun koulu vaihtui. Ja lapsi pääsi siihen kouluun mihin halusi -yksikään kiusaajista ei päässyt.

Jne. Elämään mahtuu monta itsestä riippumatonta kipua. Joskus enemmän kuin toisilla, joskus vähemmän kuin toisilla.

Elämän varrelle on sattunut tiettyjä (muiden ihmisten) ongelmien kasautumia, yleensä tärkeisiin vaiheisiin. Syntymästä saakka. Sairaiden henkilöiden lisäksi on ollut aitoa kurjuutta, osattomuutta, henkistä ja ruumiillista väkivaltaa, hyväksikäyttöä.

Asiat alkoivat kuitenkin kirkastua itselläni ja lähipiirillä. Opin vaatimaan minulle kuuluvan osan. En ole sekoittanut päätäni päihteillä. 

Viimeisin pommi on ikävä avioero. Siitäkin on ollut pakko selvitä, luovuttamisessa ei ole järkeä. 

Vähän ohiksena että en oikein ymmärrä miksi ero on niin monille jotain aivan kauhistuttavaa. Mielestäni on ihan normaalia että jotkut ihmissuhteet kestävät aikansa ja sitten on parempi olla erillään jos ei suju. En ikinä ajattele että "kauhea tragedia kun erosivat".

Tuntuu.

Selvisin siitä kaikken vaikeimmastakin, eli oman lapsen kuolemasta.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että jokaisella on omat taistonsa ja olen oman osuuteni kanssa saanut kamppailla todella paljon. En usko vertailun tekevän yhtään hyvää kenellekkään. Ongelmia on monenlaisia ja jokaisella voi olla erilaisia kokemuksia.

Tästä olen samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohiksena että en oikein ymmärrä miksi ero on niin monille jotain aivan kauhistuttavaa. Mielestäni on ihan normaalia että jotkut ihmissuhteet kestävät aikansa ja sitten on parempi olla erillään jos ei suju. En ikinä ajattele että "kauhea tragedia kun erosivat".

Riippuu miksi ja miten erotaan. Jos taustalla on vaikka toisen parantumaton sairaus, jota ilman liitto jatkuisi, on se enemmän kuin traagista. 

Melkein jokainen jossain kohtaa elämäänsä kohtaa tuon tunteen, suurella osalla se ei enempää olekaan kuin mutua. 

Mielestäni olen kokenut liikaa pahaa elämässäni: väkivaltainen alkoholisti-isä, kiusaamista, veljen kuolema, oma vakava loukkaantuminen, lapsettomuus, miehen vammautuminen. Minulla on aika alhainen sietokyky näille "hamsterini kuoli, tarvitsen viikon sairaslomaa" -tyypeille.