Tuntuuko sinusta että olet joutunut selviämään paljon vaikeimmista asioista kuin muut ihmiset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jeesus sentään, jos isäsi seniorina kokee kriisin siitä, kun satavuotias ukko lähtee saappaat jalassa, niin on jotain vinksallaan ajatusmaailmassa. Ehkä juuri sitä pumpulipullassa kasvamista.

Minä koin nyt kolmekymppisenä kriisin siitä että 96v pappani joutui muuttamaan omasta kodista hoitokotiin vointinsa huonontuessa kun ei enää pärjännyt kotona. Alkoi ahdistaa ajatus siitä että papalla ei välttämättä ole enää montaa vuotta aikaa täällä. Pappa on ollut jo vuosikausia ainoa elossa oleva isovanhempani ja hän on ollut minulle erittäin tärkeä henkilö. En silti katsoisi eläneeni pumpulissa.

Kriisin? 96 v? Et osannut varautua tuohon vaikka hitusen etukäteen - silloin, kun pappasi oli vaikka 85 v?

Olet onnekas, mutta myös hyvin itsekeskeinen.

Mikä tekee minusta itsekeskeisen? 85v pappa oli vielä oikein hyvässä kunnossa, matkusteli ja asui kotonaan vielä seuraavat 10 vuotta. Totta kai tiedän hänen ikänsä, mutta silti tämä tapahtuma oli kriisi. Nyt olen jollain tavalla käsitellyt asiaa ja asian kanssa on vähän helpompi elää.

Kyllä minä tunnen empatiaa edelleen, mutta ikävä kyllä en pilalle menneen kampauksen tai peruuntuneen lomamatkan takia, enkä kaverin anopin joulukiukun takia. En edes sitkeän ihottuman vuoksi. En tarkoituksella; en vaan pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jeesus sentään, jos isäsi seniorina kokee kriisin siitä, kun satavuotias ukko lähtee saappaat jalassa, niin on jotain vinksallaan ajatusmaailmassa. Ehkä juuri sitä pumpulipullassa kasvamista.

Minä koin nyt kolmekymppisenä kriisin siitä että 96v pappani joutui muuttamaan omasta kodista hoitokotiin vointinsa huonontuessa kun ei enää pärjännyt kotona. Alkoi ahdistaa ajatus siitä että papalla ei välttämättä ole enää montaa vuotta aikaa täällä. Pappa on ollut jo vuosikausia ainoa elossa oleva isovanhempani ja hän on ollut minulle erittäin tärkeä henkilö. En silti katsoisi eläneeni pumpulissa.

Kriisin? 96 v? Et osannut varautua tuohon vaikka hitusen etukäteen - silloin, kun pappasi oli vaikka 85 v?

Olet onnekas, mutta myös hyvin itsekeskein

Olen tosin ollt onnekas sen suhteen, että olen saanut elää papan kanssa näinkin kauan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jeesus sentään, jos isäsi seniorina kokee kriisin siitä, kun satavuotias ukko lähtee saappaat jalassa, niin on jotain vinksallaan ajatusmaailmassa. Ehkä juuri sitä pumpulipullassa kasvamista.

Minä koin nyt kolmekymppisenä kriisin siitä että 96v pappani joutui muuttamaan omasta kodista hoitokotiin vointinsa huonontuessa kun ei enää pärjännyt kotona. Alkoi ahdistaa ajatus siitä että papalla ei välttämättä ole enää montaa vuotta aikaa täällä. Pappa on ollut jo vuosikausia ainoa elossa oleva isovanhempani ja hän on ollut minulle erittäin tärkeä henkilö. En silti katsoisi eläneeni pumpulissa.

Kriisin? 96 v? Et osannut varautua tuohon vaikka hitusen etukäteen - silloin, kun pappasi oli vaikka 85 v?

Olet onnekas, mutta myös hyvin itsekeskein

 

Mikä siinä pappan lähdössä oli sinulle kriisi? Etkö arvannut hänen aikansa koittavan? Eikö pappa saanut lähteä aikanaan, vai olisiko hänen pitänyt maata sairaalapedillä vuositolkulla, että pääset hänen kättään pitelemään.

Suru on ymmärrettävää, mutta että kriisi siitä, kun satavuotias pääsee ajasta ikuisuuteen? Silloin ei varmastikaan ole tämä kriisiytynyt henkilö joutunut luopumaan ikinä mistään liian aikaisin, tai käymään läpi jotain vakavaa sairautta esim.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jeesus sentään, jos isäsi seniorina kokee kriisin siitä, kun satavuotias ukko lähtee saappaat jalassa, niin on jotain vinksallaan ajatusmaailmassa. Ehkä juuri sitä pumpulipullassa kasvamista.

Minä koin nyt kolmekymppisenä kriisin siitä että 96v pappani joutui muuttamaan omasta kodista hoitokotiin vointinsa huonontuessa kun ei enää pärjännyt kotona. Alkoi ahdistaa ajatus siitä että papalla ei välttämättä ole enää montaa vuotta aikaa täällä. Pappa on ollut jo vuosikausia ainoa elossa oleva isovanhempani ja hän on ollut minulle erittäin tärkeä henkilö. En silti katsoisi eläneeni pumpulissa.

Kriisin? 96 v? Et osannut varautua tuohon vaikka hitusen etukäteen - silloin, kun pappasi oli vaikka 85 v?

Mikä siinä pappan lähdössä oli sinulle kriisi? Etkö arvannut hänen aikansa koittavan? Eikö pappa saanut lähteä aikanaan, vai olisiko hänen pitänyt maata sairaalapedillä vuositolkulla, että pääset hänen kättään pitelemään.

Suru on ymmärrettävää, mutta että kriisi siitä, kun satavuotias pääsee ajasta ikuisuuteen? Silloin ei varmastikaan ole tämä kriisiytynyt henkilö joutunut luopumaan ikinä mistään liian aikaisin, tai käymään läpi jotain vakavaa sairautta esim.

Missä lähdössä? Ei hän ole vielä kuollut. Kriisin syyt kerroinkin jo tuossa aiemmin.  Hän on ollut ainoa isovanhempani kauan aikaa ja on minulle hyvin tärkeä ihminen. Ahdisti ajatus siitä, että minulla ei olisi enää yhtään isovanhempaa, sitä sukupolvea.

No joo, tavallaan. Molemmat vanhemmat kuoli nopeaan tahtiin, kun olin 25 ja sitten vielä kohtukuolema päälle (terveisiä tutuille!). Mutta pystyn silti säilyttämään optimistisen ja empaattisen elämänasenteen, siitä olen tosi iloinen. Jokaisella meistä on omat taistelunsa. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä tunnen empatiaa edelleen, mutta ikävä kyllä en pilalle menneen kampauksen tai peruuntuneen lomamatkan takia, enkä kaverin anopin joulukiukun takia. En edes sitkeän ihottuman vuoksi. En tarkoituksella; en vaan pysty.

I feel you.

On tavallisia, elämä kulkuun kuuluvia kriisejä kuten vanhempien tai isovanhempien kuolemat, erot, sairastumiset, lemmikkien kuolemat yms 

Sitten on niitä muita kriisejä jotka voi aiheuttaa traumoja kuten väkivallan tai raiskauksen kohteeksi joutumiset, läheisten äkilliset kuolemat, sodat yms.

Näistä toipumisia ei voi  edes vertailla. 

Vierailija kirjoitti:

Ei vain tunnu vaan olen. Vanhemmat kuolleet,  selvinnyt siitä kun mies jätti perheensä ja jouduin yh: ksi vaikka en olisi halunnut.  Jouduin sattumanvaraisen pahoinpitelyn uhriksi, jossa sain useita vammoja, mutta selvisin. Lisäksi rahahuolet jne muut perushuolet. Jos aikuisen ihmisen isoin ongelma on omien vanhempien avioero, ni kylläpä tuntuu "rankalta." Ai niin ja melanoomasta selvisin.

Ikävä kuulla. Usein kuitenkin ihmiset ajattelevat, että juuri he ovat kokeneet pahempia asioita kuin muut. En oikein tiedä, että miksi niillä kokemuksilla on tarve "kerskua". Harva meistä sattumanvaraisen pahoinpitelyn uhriksi päätyy, mutta en nyt sinänsä näe, että mitä erityisen poikkeavaa mainitsemissasi asioissa on. Jokainen meistä kuolee ja avioliitoistakin puolet päätyy eroon. 

Vierailija kirjoitti:

On tavallisia, elämä kulkuun kuuluvia kriisejä kuten vanhempien tai isovanhempien kuolemat, erot, sairastumiset, lemmikkien kuolemat yms 

Sitten on niitä muita kriisejä jotka voi aiheuttaa traumoja kuten väkivallan tai raiskauksen kohteeksi joutumiset, läheisten äkilliset kuolemat, sodat yms.

Näistä toipumisia ei voi  edes vertailla. 

Miksi niitä pitäisikään vertailla?

Tuo määritelmäsi on aika erikoinen. Miten määritellään mm. vanhemman kuolema läheisen äkillisestä kuolemasta?

Tuntuu ja olen. Eroja nyt tulee kaikille mutta harva on selviytynyt matematiikan pääaineopinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tavallisia, elämä kulkuun kuuluvia kriisejä kuten vanhempien tai isovanhempien kuolemat, erot, sairastumiset, lemmikkien kuolemat yms 

Sitten on niitä muita kriisejä jotka voi aiheuttaa traumoja kuten väkivallan tai raiskauksen kohteeksi joutumiset, läheisten äkilliset kuolemat, sodat yms.

Näistä toipumisia ei voi  edes vertailla. 

Miksi niitä pitäisikään vertailla?

Tuo määritelmäsi on aika erikoinen. Miten määritellään mm. vanhemman kuolema läheisen äkillisestä kuolemasta?

Ei ole oma määritelmäni ja käsityksesi avaa hyvin sitä, miten erilaisia tapahtumia ne ovat. Ehkä sinullekin vielä aikanaan valkenee ero normaalin kriisin ja traumaattinen kriisin välillä. En sitä toivo sinulle, mutta kaiken varalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tavallisia, elämä kulkuun kuuluvia kriisejä kuten vanhempien tai isovanhempien kuolemat, erot, sairastumiset, lemmikkien kuolemat yms 

Sitten on niitä muita kriisejä jotka voi aiheuttaa traumoja kuten väkivallan tai raiskauksen kohteeksi joutumiset, läheisten äkilliset kuolemat, sodat yms.

Näistä toipumisia ei voi  edes vertailla. 

Miksi niitä pitäisikään vertailla?

Tuo määritelmäsi on aika erikoinen. Miten määritellään mm. vanhemman kuolema läheisen äkillisestä kuolemasta?

Ei ole oma määritelmäni ja käsityksesi avaa hyvin sitä, miten erilaisia tapahtumia ne ovat. Ehkä sinullekin vielä aikanaan valkenee ero normaalin kriisin ja traumaattinen kriisin välillä. En sitä toivo sinulle, mutta kaiken varalta.

Kerro toki. Eikös jokainen kuolema ole erilainen muutenkin? Siksi erityisesti kiinnostaa, mikä juuri näissä määrittää sen kriisin tai traumaattisen kriisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jeesus sentään, jos isäsi seniorina kokee kriisin siitä, kun satavuotias ukko lähtee saappaat jalassa, niin on jotain vinksallaan ajatusmaailmassa. Ehkä juuri sitä pumpulipullassa kasvamista.

Minä koin nyt kolmekymppisenä kriisin siitä että 96v pappani joutui muuttamaan omasta kodista hoitokotiin vointinsa huonontuessa kun ei enää pärjännyt kotona. Alkoi ahdistaa ajatus siitä että papalla ei välttämättä ole enää montaa vuotta aikaa täällä. Pappa on ollut jo vuosikausia ainoa elossa oleva isovanhempani ja hän on ollut minulle erittäin tärkeä henkilö. En silti katsoisi eläneeni pumpulissa.

Kriisin? 96 v? Et osannut varautua tuohon vaikka hitusen

 

Ah, anteeksi, en huomannut että täällä oli toinenkin lähes satavuotiaan isovanhemman elämän päättymistä (osa jälkeen, osa ennakkoon) surevaa.

Btw. ootko tullut koskaan kysyneeksi papaltasi, että joko hän haluaisi mennä, vai pelkääkö kuolemaa jollain tapaa? Katsos, osa noinkin pitkään ikään päässeistä haluaa jo vit ttuun täältä.

Saan ketjusta käsityksen että joidenkin on vaikea hyväksyä että heidän elämänkriisinsä ovat loppujen lopuksi aika ja että jotkut  ajattelevat oikeutetusti kokeneensa enemmän. Mikä tässä on niin väärää en ole oikein ymmärtänyt koskaan. Jos on tehnyt enemmän töitä kai sen saa ääneen sanoa. 

Vierailija kirjoitti:

Saan ketjusta käsityksen että joidenkin on vaikea hyväksyä että heidän elämänkriisinsä ovat loppujen lopuksi aika ja että jotkut  ajattelevat oikeutetusti kokeneensa enemmän. Mikä tässä on niin väärää en ole oikein ymmärtänyt koskaan. Jos on tehnyt enemmän töitä kai sen saa ääneen sanoa. 

Aika pieniä*

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vain tunnu vaan olen. Vanhemmat kuolleet,  selvinnyt siitä kun mies jätti perheensä ja jouduin yh: ksi vaikka en olisi halunnut.  Jouduin sattumanvaraisen pahoinpitelyn uhriksi, jossa sain useita vammoja, mutta selvisin. Lisäksi rahahuolet jne muut perushuolet. Jos aikuisen ihmisen isoin ongelma on omien vanhempien avioero, ni kylläpä tuntuu "rankalta." Ai niin ja melanoomasta selvisin.

Ikävä kuulla. Usein kuitenkin ihmiset ajattelevat, että juuri he ovat kokeneet pahempia asioita kuin muut. En oikein tiedä, että miksi niillä kokemuksilla on tarve "kerskua". Harva meistä sattumanvaraisen pahoinpitelyn uhriksi päätyy, mutta en nyt sinänsä näe, että mitä erityisen poikkeavaa mainitsemissasi asioissa on. Jokainen meistä kuolee ja avioliitoistakin puolet päätyy eroon. 

Ja sitten tuntuu olevan niitä vaahtokarkkipedillä elämänsä maanneita, jotka vähättelee kaikkien muiden kokemuksia. Kuten sinä esimerkiksi.

Vierailija kirjoitti:

Saan ketjusta käsityksen että joidenkin on vaikea hyväksyä että heidän elämänkriisinsä ovat loppujen lopuksi aika ja että jotkut  ajattelevat oikeutetusti kokeneensa enemmän. Mikä tässä on niin väärää en ole oikein ymmärtänyt koskaan. Jos on tehnyt enemmän töitä kai sen saa ääneen sanoa. 

 

Siksi koska suru on ollut heille ymmärrettävästi suurta ja omalla tavallaan onnekkaina eivät osaa mieltää sitä pahempaa. Hyvä heille, mutta ei pidä yllättyä, jos joskus käykin huonommin ja kupla saattaa puhjeta.

Vierailija kirjoitti:

Eli siis sulta ei vielä ole edes pappaa kuollut mutta koet palvelutaloon muuton kriisinä? Sulla tuskin on kuolemasta mitään kokemusta.

No se marsu.