Ystävä kuormittaa puhetulvallaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, monet meistä on opetettu lapsena kuuntelemaan kohteliaasti, mitä toisella on sanottavaa. Valitettavasti tämä ei päde ap:n mainitsemaan ihmistyyppiin, joka ei ymmärrä vastavuoroisesti kysyä, mitä kuuluu. Tiedän ihmistyypin ja sellaisen kanssa on todella läkähdyttävän kuormittavaa olla tekemisissä, vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää ja olla ystävällinen. Näin vanhemmiten olen oppinut sanomaan tällaiselle ihmiselle suoraan heti kättelyssä, että minullla on kiire tms., jos ei jaksa kuunnella. 

Tai ymmärtää kyllä, mutta ei ole ajantajua ja jumittaa liian pitkäksi aikaa puhumaan omaa juttua. 

Koska oppisitte olemaan valehtelematta ja tekemään toiselle sen palveluksen, että kertoisitte ystävällisesti toiselle, että oletko huomannut, että toimit näin? 

Tuossa on se ns. kotikasvatusjuttu. Toisella sitä on, ja toisella sitä ei ole - näissä puheena olevissa tapauksissa. Niillä, joilla on kotikasvatusta ollut, on selkäytimessä ajatus, että toisille ihmisille ei näiden puutteista ryhdytä sanomaan. Kyse ei ole valehtelusta, vaan opituista käytöstavoista.

Lisäksi totuuden puhumisesta ja ns. valkoisista valheista, nämä jälkimmäiset on luotu nimenomaan sosiaalisia tilanteita varten: "Tosi hienolta näyttää tuo kukkahattu päässäsi, hienon valinnan teit!" Vain tosi läheiselle ystävälle tai sukulaiselle - jonka kanssa on varmasti ns. luottamukselliset välit - sanotaan suoraan, että kuule, sulle ei vaan hatut sovi. Yleensä ihmisillä onkin tällaiset luottoystävät, jotka otetaan mukaan jo sinne vaatekauppaan kaveriksi. Mutta se vaatii tosiaan molemminpuolista luottamusta. Jota ei monille tässä keskustelussa esille nostetuille tapauksille koskaan tarjota (eikä heiltä voida odottaa), jos/kun he lähtökohtaisesti juoruavat muiden asiat kaikille muille ja jotka erittäin suurella todennäköisyydellä suuttuvat verisesti, jos heille toisi esimerkiksi tässä ketjussa olevat käyttäytymismallit tiettäviksi. Mitä sanoja siitä saisi? Tällaisen ihmisen ollessa kyseessä todennäköisesti asiatonta mustamaalausta ja sepitettyä tarinointia, kun pölöttäjä joutuu paikkaamaan omaa häpeän tunnettaan vimmalla ja voimalla säilyttääkseen kasvonsa itsensä silmissä. 

Helpompaa oikeasti olisi olla ihmisten kanssa, jos olisi edes jonkinlaiset yhdessä sovitut ja yhteiskunnassa/kulttuurissa olevat tapa- ja käytössäännöt, joita ihmiset kasvatettaisiin noudattamaan. Vasta sitten, kun ne osaa, voi ryhtyä soveltamaan ja säätämään itse. Kenenkään ei tarvitsisi jännittää sosiaalisissa tilanteissa, kun kaikki jakaisivat yhteiset perussäännöt siitä, kuinka toimitaan. Nykyaika vain ei tällaista tue, aina tulee jokin somekeskustelu ylioppilasjuhlien aikaan kun mediatalot haluavat klikkiotsikoita ja kysyvät, saako verkkareissa mennä ylppäreihin. Kaikki (muut paitsi mediatalojen mainostulojen tekijät) pääsisivät vähemmällä, jos olisi ns. samat säännöt kaikille. Tällöin myös ne diagnoosittomat itsekeskeiset pälättäjät ja ADHD-tapaukset ja myös mt-kuntoutujat tietäisivät, mitä heiltä odotetaan. Ja jos on vähänkään tunne, että ei pysty noudattamaan noita konventioita, niin sitten jättäytyy suosiolla pois. Tämä ei tietenkään päde työelämään, mutta siellä onkin omat sääntönsä ja viime kädessä on työnantajan asia pistää rajat ja säännöt mahdollisesti muita häiritsevälle pälätykselle ja sille konkreettiselle pälättäjälle. Palkanmaksaja saa päättää ja sanella, miten työpaikalla käyttäydytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On oikeasti kiva ihminen. Siis ns järkevä ja fiksu tyyppi, ihan huumorintajuinen, ei pätkääkään ylimielinen ja pitää kaikkia ihmisiä samanarvoisina, hyväsydäminen. Mutta se järkyttävä puhetulva. En vaan jaksa enää. AP

No tavallaan hän ei kyllä käytöksellään anna ymmärtää että pitäisi kaikkia samanarvoisina. Muutoin ei jauhaisi vain itsestään ja veisi kaikkea tilaa tapaamisista.  

Juuri näin. Itsekästä tuollainen käytös on. 

Paitsi jos on ADHD, ei ole ajantajua ja ei itse huomaa juuttuneensa pitkäksi aikaa puhumaan omaa juttuaan. Yhtä lailla ei huomaa yksinään juuttuneensa johonkin asiaan kotonaan, sitä vain ei ole kukaan näkemässä. Yhtäkkiä vain huomaa, että mitä, kellohan on jo kohta viisi vaikka ju

Tapahtuuko noin ADHD:lle? Että aika vain katoaa eikä tiedä, mihin se meni?

Rajattomat ihmiset toimivat näin. Eivät ymmärrä tapaansa eikä heille yleensä ole tätä kotona edes tehty selväksi, ettei ole ok. Huonot käytötavat vain pahenevat vuosien varrella. 

pitäisi kaikille opettaa että keskustelu ja juttelu on sellaista että molemmat puhuu vuorotellen eikä vain että yksi pitää monologia.

Osa "konepuhujista" on kyllä oikeasti nepsyjä eivätkä he tarkoita mitään pahaa höpöttämisellään ja todellakin voivat olla mitä hyväsydämisimpiä ja empaattisimpia ihmisiä silloin, kun käytännön tasolla pitää tehdä jotain toisen ihmisen hyväksi. Auttaminen on eri  asia kuin loputon höpötys omista asioista. Sitä paitsi moni varmasti epäilee itsellään olevan jotain vialla ja kaipaa kovasti luotettavia ihmisiä, jotka vihdoin voisivat antaa kunnon palautetta heidän käytöksestään, siis sellaista rakentavaa, jonka he pystyisivät ottamaan vastaan. Nepsyt myöskin kuormittuvat herkästi kaikenlaisista hiukankin huonoista uutisista ja yleisestä elämän epävarmuudesta ja jauhavat sitten loputtomiin huolenaiheitaan. Olisi tärkeää yrittää kohdata tuo rakas ystävä puhekone ja kertoa, että kaikki on oikeasti niin hyvin kuin nyt olla voi. Me muut ihmiset voisimme myös koettaa olla hiukan tarkkanäköisempiä sen suhteen, että kenellä hankalalla pälättäjällä voi oikeasti olla neurologisia ongelmia ja yrittää olla hiukan laajakatseisempia eikä vain pyöritellä silmiämme, että taas tuo tyyppi tuossa kalkattaa. Ei varmasti ole kovinkaan mukavaa yrittää olla kuten muut ja tämän tästä huomata, että taas meni vikaan ja joutuu syrjityksi porukasta rasittavuutensa takia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On oikeasti kiva ihminen. Siis ns järkevä ja fiksu tyyppi, ihan huumorintajuinen, ei pätkääkään ylimielinen ja pitää kaikkia ihmisiä samanarvoisina, hyväsydäminen. Mutta se järkyttävä puhetulva. En vaan jaksa enää. AP

Ei pätkääkään ylimielinen ja pitää kaikkia samanarvoisina, mutta kuitenkin puhuu muiden päälle ja aina vain itsestään..?

No jos ei ole,  mutta kuitenkin puhuu noin,  niin kuulostaa siltä että todellakin ongelma voisi liittyä siihen ettei ole normaalia ajantajua eikä impulssikontrollia eli ADHD. 

On oikeasti kiva ihminen. Siis ns järkevä ja fiksu tyyppi, ihan huumorintajuinen, ei pätkääkään ylimielinen ja pitää kaikkia ihmisiä samanarvoisina, hyväsydäminen. Mutta se järkyttävä puhetulva. En vaan jaksa enää. AP

-

Kun et jaksa kuunnella hänen puhettaan , älä tapaa häntä ap.  Tuskin on pakko, ellei ole työkaverisi. Sanot suoraan , ettet jaksa hänen puheripuliaan tai et ole missään tekemisissä ,onnistuuko tämä ap?

" Tapahtuuko noin ADHD:lle? Että aika vain katoaa eikä tiedä, mihin se meni? "

Tapahtuu, ja siksi itselläni on lääkityksen lisäksi tarkat säännöt itselleni, mitä teen aamulla missäkin järjestyksessä, ja vielä äänite kännykässä joka kertoo että milloin mitäkin teen ja milloin pitää lähteä ovesta. Koska saatan muuten jumittaa tajuamattani johonkin ( esim. Kännykkää en voi alkaa lukemaan ) enkä huomaa katsoa kelloakaan, joten myöhästyn. 

Tää on raskasta elää näin ja on raskasta lukea tätä keskustelua. Mietin just olenko varmasti muistanut kysyä riittävän usein ystäviltä että mitä kuuluu. Pitäis keksiä siihen joku rutiini ja laittaa hälytys. 

Tutulla on tämä tapa. Huvittavinta on, että jos sanon että kerroitkin tämän jo eilen, hän kertoo asian silti uudestaan. 

Vierailija kirjoitti:

" Tapahtuuko noin ADHD:lle? Että aika vain katoaa eikä tiedä, mihin se meni? "

Tapahtuu, ja siksi itselläni on lääkityksen lisäksi tarkat säännöt itselleni, mitä teen aamulla missäkin järjestyksessä, ja vielä äänite kännykässä joka kertoo että milloin mitäkin teen ja milloin pitää lähteä ovesta. Koska saatan muuten jumittaa tajuamattani johonkin ( esim. Kännykkää en voi alkaa lukemaan ) enkä huomaa katsoa kelloakaan, joten myöhästyn. 

Tää on raskasta elää näin ja on raskasta lukea tätä keskustelua. Mietin just olenko varmasti muistanut kysyä riittävän usein ystäviltä että mitä kuuluu. Pitäis keksiä siihen joku rutiini ja laittaa hälytys. 

Kiitti. En tiedä, onko itsellä ADHD vai dissosiaatioon. Johonkin se aika katoaa ja jatkuva huoli, huomioiko nyt riittävästi vai ei. Ja ylihuomiointikin on epänormaalia ja ärsyttää, kuten joku kirjoittikin. 

Yksi työkaveri on tuollainen. Pitää omasta äänestään ja saattaa puhua töissä hyvin pitkään omista asioistaan, erittäin kuuluvalla äänellä vielä, joten sitä ei tahdo päästä pakoon edes siirtymällä eri huoneeseen. Hän puhuu omat ja kumminkaiman asiat, moneen kertaan. Olen oppinut jo aikaa sitten, että en kerro hänelle henkiökohtaisia asioitani. Hän kertoisi ne vaan eteenpäin ties kuinka monelle.

Joku yllä kirjoitti, että tuollainen jatkuva puhuminen on vallankäyttöä ja se on juuri niin. Jos joku toinen yrittää osallistua keskusteluun ja sanoa pari sanaa, puheripulinen keskeyttää hänet omalla pajatuksellaan ja siten alistaa hänet hiljaiseksi puhumalla röyhkeästi päälle.

Osa pakkokuulijoista tuijottaa hiljaa jonnekin tyhjyyteen eikä kommentoi eikä kysy enää mitään. Osa vain jossain vaiheessa väsyy ja lähtee paikalta. Ja siltikään tämä pajattava ei tajua. Tai ei vain välitä. Kaikki vapaa-ajan yhteydenpito on jäänyt pois omasta valinnasta. Ei sitä paljon ole ollutkaan, mutta sekin oli liikaa.

Uskomattoman kuormittava ihminen. Jonkin verran töissä on pakko häntä kuunnella, mutta kaikki vähänkään ylimääräinen puhe tai sen kuuntelu on jäänyt pois. Ei vaan jaksa eikä halua tuolla tavalla käyttäytyvää ihmistä enempää kuin pakko elämäänsä.

Meidän lapsista nuorin, täyttää 9v, on onneksi vielä koulutettavissa. Hänkin on hirveä puhumaan. Kerran mentiin, mies, minä ja tyttö saunaan, ja tyttö puhui taukoamatta sen tunnin ajan mitä saunottiin, ja se alkoi jo saunaan mentäessä. Pakko välillä pyytää olemaan hiljaa.

En ymmärrä miten joku ei väsy siihen puhumiseensa itse.

Onko nimi Maija?

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsista nuorin, täyttää 9v, on onneksi vielä koulutettavissa. Hänkin on hirveä puhumaan. Kerran mentiin, mies, minä ja tyttö saunaan, ja tyttö puhui taukoamatta sen tunnin ajan mitä saunottiin, ja se alkoi jo saunaan mentäessä. Pakko välillä pyytää olemaan hiljaa.

En ymmärrä miten joku ei väsy siihen puhumiseensa itse.

Sillä jollakin on ylimääräistä energiaa ja hän purkaa sitä puhuessaan. 

Vierailija kirjoitti:

Osa "konepuhujista" on kyllä oikeasti nepsyjä eivätkä he tarkoita mitään pahaa höpöttämisellään ja todellakin voivat olla mitä hyväsydämisimpiä ja empaattisimpia ihmisiä silloin, kun käytännön tasolla pitää tehdä jotain toisen ihmisen hyväksi. Auttaminen on eri  asia kuin loputon höpötys omista asioista. Sitä paitsi moni varmasti epäilee itsellään olevan jotain vialla ja kaipaa kovasti luotettavia ihmisiä, jotka vihdoin voisivat antaa kunnon palautetta heidän käytöksestään, siis sellaista rakentavaa, jonka he pystyisivät ottamaan vastaan. Nepsyt myöskin kuormittuvat herkästi kaikenlaisista hiukankin huonoista uutisista ja yleisestä elämän epävarmuudesta ja jauhavat sitten loputtomiin huolenaiheitaan. Olisi tärkeää yrittää kohdata tuo rakas ystävä puhekone ja kertoa, että kaikki on oikeasti niin hyvin kuin nyt olla voi. Me muut ihmiset voisimme myös koettaa olla hiukan tarkkanäköisempiä sen suhteen, että kenellä hankalalla

Opiskelu- ja harrastuspiireissä moniin nepsypiirteisiin törmänneenä pitää sanoa, että kaikki heistä eivät ota hyvällä asiallista palautetta käytöksestään. Luultavasti se on jokin defenssi mutta jotkut ovat suuttuneet ja heittäytyneet marttyyreiksi ("hyvä on, hyvä on, en puhu enää IKINÄ mitään!"). Lisäksi etenkin joillain ADHD-piirteisillä vaikuttaa iskevän päälle jokin "uhma", jolloin he jatkavat ei-tykättyä käytöstä suorastaan kiusallaan. Jos vuorovaikutuksen ongelmat ovat niin merkittäviä, että ihmiset kaikkoavat ympäriltä, niin siinä tapauksessa suosittelisin mieluummin jonkun ammattilaisen - tässä tapauksessa esimerkiksi neuropsykologin tai nepsyvalmentajan - apua. Ammattilainen pystyy katsomaan tilannetta objektiivisesti ja osaa usein asetella sanansa niin, että palaute on helpompi ottaa vastaan. Läheisen palaute koetaan usein persoonaan menevänä, mikä on neurotyypillisilläkin tavallista.

Vierailija 

Eli tarpeen on vaikenemispilleri?

Olen, erittäin empaattinen lääkityksellä ja ilman. En ole myöskään itsekeskeinen. ADHD aivoista puuttuu dopamiinia ja noradrenaliinia, joten mm. Sisäinen kello ( ajantaju ) ei toimi eikä impulssikontrolli.Työmuisti on häiriöherkkä, eli joka puolelta tulevat pienetkin äänet ja liike,  kuten ohiajava auto, kellon raksutus yms kuormittavat ja häiritsevät keskittymistä. On vaikeaa keskittyä käsillä olevaan asiaan, huomio hyppii jatkuvasti impulssien mukana asiasta toiseen. 

ADHD vaikuttaa myös vireystilaan ja esim. Väsyneenä keskittyminen ja tarkkaavuus siirtyilevät eri tahtiin kuin virkeänä tai ylivirittyneenä. Joskus ei huomaakaan mitään ulkopuolisia ärsykkeitä ja ylikeskittyy yhteen asiaan liikaa. Näin ollen tilanne, jossa tapaa jonkun ystävän, on haasteellinen monella tapaa. Ensinnäkin, sitä saattaa " ankkuroitua " siihen ystävään. 

Selitän: Siivouspäivänä ankkuroidutaan esim. Äänikirjaan, koska siten oma vaeltava mieli saadaan keskittymään johonkin ja saa keskityttyä siivoukseen. ADHD:ssa päässä on koko ajan monta asiaa yhtä aikaa käynnissä, vähän niin kuin monta tv-kanavaa auki yhtä aikaa. Musa soi päässä, ajattelee jotain, kuuntelee jotain, katselee jotain.. Yhtäkkiä huomaa että on mennyt monta tuntia. Esim. Just siivotessa tosi hankalaa.

No, ystävä stimuloi eli virkistää ja tuo mieleen yhtä aikaa kaiken mitä hänen kanssaan on eletty ja koettu. Siinä tulvassa oman pään sisällä menee jo ihan sekaisin. Sitten joko häiritsee kaikki ulkopuoliset äänet tai ylikeskittyy ystävään ja alkaa puhumaan tai kuuntelemaan.

Ystävän jutusta tai omasta jutusta tulee jatkuvalla tulvalla mieleen asioita ja koska impulssikontrolli on huono, tuntuu tukala paine niin kauan kunnes saa puhuttua siitä. Ja on tunne että unohtaa mitä oli sanomassa jos ei heti sano sitä. 

Sitten jos kuuntelee ystävää niin saattaa vaipua omiin ajatuksiinsa,  kun ystävän juttu on tuonut jotain mieleen,  ja yhtäkkiä huomaa, ettei ole kuullut hetkeen mitään, mitä ystävä on sanonut... 

Ajantaju on huono/olematon ja siksi saattaa jumittua huomaamattaan pitkäksi ajaksi puhumaan jostain. Varsinkin jos innostuu asiasta, esim. Joku itselle tärkeä asia, harrastus tms. 

Jälkikäteen väsyttää koska ylikuormittuu itsekin, ja nolottaa. Jos ei ole itsellä hajuakaan että on ADHD, ei itse ehkä ees tajua asiaa tai sit vain ihmettelee, miten jäin taas suustani kiinni yms. 

Jos on diagnoosi, yrittää kaikin voimin rajoittaa itseään ja lyhentää puheenvuorojaan ja se myös väsyttää. Ite oon myös työpaikalla ylikuormittanut muut ja itseni. Lopulta irtisanouduin. 

Juu on surullista ja ahdistaa ajatella miten rumasti minustakin varmaan ajatellaan. 

Mietin usein ystäviäni ja aina autan jos heillä on tarvetta. En puhu heidän asioistaan muille, puhun lähes hysteerisesti vain omista asioistani, etten vahingossakaan juoruaisi muista. Se sitten onkin itsekästä. 🤷

Hyvin harvoin jaksan ketään tavata ja stressaan sitä etukäteen, että nolaanko taas itseni puhumalla liikaa. Oon sanonut ystäville tästä ja että sanovat suoraan ja keskeyttävät. Oon keskeytettävissä kyllä, toisin kuin monen kuvaamat ihmiset täällä. Voihan sitä olla yhtä aikaa ADHD ja vielä lisäksi itsekäs. 

Entäs ihminen joka on isänsä omaishoitaja, ja puhuu nyt muillekin niin että kysyy ja vastaa. Tavallaan pitää "keskustelua" yllä, vaikka minäkin ystävänä voin osallistua.

Jos en sano asiasta, nimittäin kerran väsyneenä kokeilin, hän voi soittaa ja puhua koko puhelun itsekseen. Ja nimenomaan yhdistän tuon muutoksen tähän oman muistisairaan vanhemman hoitoon.

Mun ystäväpiirissä ei ole suupaltteja mutta itselläni on ainakin potentiaalia sellaiseksi. :D Olen tosi hyvä keksimään puheenaiheita, koko ajan on jonossa aiheita, joista haluaisin jutella. Erittäin todennäköisesti nuorempana olinkin liian puhelias, mutta nykyään mielestäni kyllä pystyn sääntelemään puhetta. Nuorena helposti myös luuli, että minä olen täällä ainoa, joka keksii mitään sanottavaa, joten pakko pitää keskustelua yllä. Lisäksi todennäköisesti pyrin joskus selostamaan asiat liian yksityiskohtaisesti. Yritän tässäkin parhaani, mutta kun tulee sellainen turvallinen olo että tuota toista kiinnostaa minun jutut, niin ainakin tuolta osin suodatin saattaa alkaa falskata.

Tätä viimemainittua on kyllä mun parilla läheiselläkin, ja kuulijana sen kyllä huomaa hyvin että nyt lähdettiin aivan liian kaukaa historiasta selostamaan tapahtumia. Toisella on myös tapana keksiä nimet tarinan sellaisille hahmoille, joiden nimiä ei muista, vaikka nimiä ei olisi tarpeen mainita jatkossa. Aina siis mainitsee että "en kyllä muista sen nimeä, no, olkoon vaikka Pekka", ja sitten vasta jatkaa juttua. 

"On raadollista tulla hylätyksi vailla selitystä. "

" On ehkä myös raadollista tulla hylätyksi myös selityksen kera. Olipa ADHD tai jokin muu (tai vain "pelkkä" huono käytös), on todennäköistä, että ihminen ei ota saamaansa kielteistä palautetta vastaan vaan uhriutuu. Mutta onko se ystävien vika, jos ihminen käyttäytyy tuolla tavalla?

Jos ajatellaan, että ihminen sosiaalistuu koko lapsuus- ja nuoruusikänsä, niin on erikoista, että meillä on Suomessa todella paljon ns. huonosti käyttäytyviä aikuisia. Se on vaikea kysymys, mitä on taustalla ja mikä on seurausta mistäkin. En haluaisi olla pessimisti (mutta olen), mutta tuntuu siltä, että jos ihminen ei ole noin 20. ikävuoteen mennessä oppinut ns. käyttäytymään seurassa ja kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla, millä todennäköisyydellä hän oppii sen aikuisena? "

Ite sain ADHD diagnoosin 32-vuotiaana ja sen jälkeen olen nähnyt itseni ja oman toimintani uudessa valossa. Olen todellakin joutunut opettelemaan asioita uudestaan ja ymmärtänyt miksi ja millaisissa olosuhteissa olen minkäkinlainen ja niihin apukeinoja. 

Pitääkö etsiä syyllisiä? Mulle ystävyys on sitä, että asioista mitkä vaivaa toisessa, voi ystävällisesti huomauttaa ja ottaa puheeksi ilman syyllistämistä. 

Tarkoitin, että ottaa puheeksi häiritsevän asian riittävän ajoissa jolloin tarvetta hylätä ei ehkä tulekaan. Mun ystävä esim. Meni tutkimuksiin kun otin puheeksi ja sai kuin saikin ADHD-diagnoosin, lääkityksen ja apua. Hänen lapsensa hyötyivät siitä myös. Hän on jälkikäteen kiittänyt mua vuolaasti. 

Aivot ylipäätään kehittyvät 25-vuotiaaksi ja on raadollista kun teini-iässä ja parikymppisenä hylättiin vailla selitystä. Vanhemmilta ystäviltä odotan uskallusta puhua suoraan eikä niin että haukutaan selän takana ja kärsitään edessä päin ja yhtäkkiä hylätään. Se on väärin eikä se ole ystävyyttä vaan teeskentelyä. 

ADHD on periytyvä joten vanhempien antama kotikasvatus voi olla sitä että vanhempi luulee oman puheripulinsa olevan normaalia...

Vierailija kirjoitti:

Entäs ihminen joka on isänsä omaishoitaja, ja puhuu nyt muillekin niin että kysyy ja vastaa. Tavallaan pitää "keskustelua" yllä, vaikka minäkin ystävänä voin osallistua.

Jos en sano asiasta, nimittäin kerran väsyneenä kokeilin, hän voi soittaa ja puhua koko puhelun itsekseen. Ja nimenomaan yhdistän tuon muutoksen tähän oman muistisairaan vanhemman hoitoon.

Hänen stressitasonsa ovat nousseet niin paljon, ettei riitä normaaliin itsesäätelyyn.