Lue keskustelun säännöt.
Ystävä kuormittaa puhetulvallaan
24.06.2024 |
Mulla on kaveri, jota näin muutaman kuukauden tauon jälkeen viikonloppuna. Kiva ihminen, mutta.
Se puhetulva on aivan järkyttävä! Hän puhuu koko ajan ja vain itsestään. Selostaa yksityiskohtaisesti ja luetellen ja kerraten oman elämänsä kuulumisia ja suunnitelmia. Hän ei koskaan kysy, mitä minulle kuuluu. Jos yritän saada sanottua jotakin väliin, hän kuuntelee ehkä pari lausetta, keskeyttää sitten ja kääntää puheen itseensä. Ja hän puhuu lähes taukoamatta. Oikeasti, katsoin kerran kellosta, että istuttuaan autoon kyytiini hän puhui 25 minuuttia taukoamatta itsestään, en saanut sanaakaan väliin!
Olen näiden tapaamisten jälkeen tosi väsynyt ja ärtynyt, kaikkea muuta kuin hyvällä mielellä. Ei tee mieli nähdä koko ihmistä.
Kuinka joku voi olla noin järkyttävän itsekeskeinen? Kuinka ei huomaa, että ystävä ei ole saanut sanottua sanaakaan parituntisen tapaamisen aikana?
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä ongelman kun se menee mahdottomuuksiin, mutta kyllä sekin on rasittavaa jos esim seurueessa on muutama totaalinen tuppisuu tai sitten joku joka vaan "töksäyttelee" lyhyitä kommentteja. Itselleni tulee sellainen kiusallinen olo näiden tuppisuiden puolesta ,ja yleensä yritänkin ystävällisesti sanoa jotain kannustavaa tai kysyä jotain ei-henkilökohtaista, mutta kyllä sitä jossain vaiheessa sitten luovuttaa kun ei irtoa mitään kommenttia eikä puheenvuoroa. Tulee sellainen fiilis että olenkohan loukannut jotenkin vai eikö ihminen viihdy itse lainkaan seurassamme.
Olen itse melko puhelias, mutta mielestäni osaan myös kuunnella. Minulla on myös puheliaita ja seurallisia ystäviä, ollut samojakin jo yli 30v ja myös aikuisiällä saatuja ystävyyksiä, ja edelleen ollaan ystäviä. Varmaan joskus olen puhunut liikaakin, jos on oikein innostunut jostain asiasta. Mutta itse viihdyn mieluimmin sel
Itse olen välillä tällainen "tuppisuu" monologeja harrastavan energiasyöpön seurassa, koska tiedän, että jos hän kysyy jotakin, niin riippumatta siitä mitä vastaan, hän saa vain lisäpontta ja -aihetta omille paasauksilleen. Ei tee mieli ruokkia sellaisia keskusteluja. Sen takia en myöskään kommentoi mitään hänen juttuihinsa tai kysy häneltä mitään. Varsinkin raskaan työpäivän jälkeen jos satun vaikka kaupassa törmäämään tähän ihmistyyppiin ja hän tulee kyselemään kuulumisia, niin vastailen vain hyvin lyhyesti, koska jos kerron yhtään tarkemmin mitään, niin hän aloittaa, että "ai että tästä tulikin mieleeni..." tai "hei mullekin on käynyt noin ja..." ja sitten olen hänen panttivankinaan seuraavan tunnin, vaikka halusin vain hakea pakastepizzan ja mennä kotiin lepäämään.
Samaistun tuohon, että joku "tuijottaa tyhjyyteen". Joskus tällaista ihmistä kuunnellessa pyrin olemaan antamatta yhtään lisäenergiaa hänelle, joten käytän "stone wall"-taktiikkaa, että katson vain kaukaisuuteen ja en kommentoi mitään, toivoen, että hän ymmärtäisi hiljentyä hetkeksi. Vaikka sovitusti tavattaisiin kahvilla, niin kyllä sitä välillä voi olla ihan hiljaakin. Ei hiljaisuutta ole pakko täyttää ylenpalttisella höpötyksellä. Varsinkin jos ei ole mitään asiaa. En mä ole kiinnostunut kuulemaan jonkun serkun vaimon työpaikan vaihdoksesta tai siitä missä jonkun lapsen harrastuskaverin isä asui ja mihin hän muutti eron jälkeen kolme vuotta sitten. Ja koska tiedän kyseisen henkilön täyttävän kaikki hiljaiset hetket kertomalla muiden ihmisten asioista, niin ei tällaiselle tee mieli kovin paljoa kertoa omasta elämästä, koska sä olet sitten seuraava aihe jossakin toisessa kahvipöytäkeskustelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On oikeasti kiva ihminen. Siis ns järkevä ja fiksu tyyppi, ihan huumorintajuinen, ei pätkääkään ylimielinen ja pitää kaikkia ihmisiä samanarvoisina, hyväsydäminen. Mutta se järkyttävä puhetulva. En vaan jaksa enää. AP
Voisiko hänelle ystävällisesti kertoa asiasta?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ystävä, joka puhuu ihan taukoamatta. Jos soitan (=erehdyn soittamaan) hänelle, hän ei edes kysy, oliko mulla joku asiakin, miksi soitin, vaan aloittaa monologinsa välittömästi. Hän haluaa puhua aina itsestään, tuttavistaan ja naapureistaan. Kertoo tuttaviensa asiat minulle "eiks oo kuule varsinaista!?", vaikken ole ikipäivinä nähnyt niitä ihmisiä. Niin että sinäkin "Ritva-Marjatta", ihan vaan tiedoksi, että kaikki kohdunlaskeumasi ja muut tiedetään täällä Örpinkoskella, vaikkei me varsinaisesti tunnetakaan.
Voisiko tästä aiheesta tehdä tosi-tv-sarjan, jota esitetään joka viikko parhaaseen katseluaikaan? No, ei ehkä tosi-tv:tä (ei siihen saataisi näitä itsekeskeisiä puhujia olemaan "omia itsejään") mutta näyteltyä draamaa esim. vaikka tämän keskustelun hyvin elävästi kirjoitetuista kohtauksista? Ja sitten joku hyvä psykologi avaamaan tilannetta ja selittämään rautalangasta vääntäen, miltä tuollainen käytös muista tuntuu ja miten vaikuttaa ihmisiin ja porukassa dynamiikkaan.
Sillä olisi varmasti kohentava vaikutus sekä suomalaisten sosiaaliseen kanssakäymiseen että yksinäisyyteen, jos/kun ihmiset ymmärtäisivät, miten muut heidän olemisensa kokevat. Kun ihme kyllä näitä ihmisiä vain riittää ja riittää. Toki tähän keskusteluun osallistuvat vain ne, joita tämä aihe on koskettanut, mutta niin tunnistettavia ovat tilanteet, että varmasti jokainen suomalainen, joka ei itse käyttäydy kuvatulla epäkohteliaalla tavalla, tietää tai tuntee tapauksen, joka niin tekee.
Vierailija kirjoitti:
Sisareni ja hänen aikuiset lapsensa ovat samanlaisia, puhetta vaikka aidanseipäästä tuntikausia, tuntikausia. Ei mitään vaikutusta, jos yritän sanoa jotain väliin. Ajattelen, että kyse on tavasta ja tietysti asennoitumisesta kuulijaan eli tässä tapauksessa minuun. Ainoa tapa suojautua on loitontua. Kilpaa en sentään ala huutamaan. Kirjoitan mieluummin Vauva-palstalle.
Tämä kuulostaa tutulta. Minullakin on ollut läheisiä, jotka monen kymmenen vuoden aikana eivät kertaakaan ole kysyneet, mitä minulle kuuluu, mutta ovat selvittäneet tarkkaan jokaisen risahduksen omassaan ja minulle ventovieraiden tuttaviensakin elämässä. Sen puhetulvan aikana ikäänkuin irrottaudun hengessäni koko tilaanteesta. Jos tähän ei suostu, yhteydenpito lakkaa kokonaan. Onhan näillä höyrypäisillä puheripuliautomaateilla muitakin ominaisuuksia, joiden vuoksi yhteyttä sentään ei halua katkaista.
Vierailija kirjoitti:
Sisareni ja hänen aikuiset lapsensa ovat samanlaisia, puhetta vaikka aidanseipäästä tuntikausia, tuntikausia. Ei mitään vaikutusta, jos yritän sanoa jotain väliin. Ajattelen, että kyse on tavasta ja tietysti asennoitumisesta kuulijaan eli tässä tapauksessa minuun. Ainoa tapa suojautua on loitontua. Kilpaa en sentään ala huutamaan. Kirjoitan mieluummin Vauva-palstalle.
Tämä esimerkki kertoo siitä, että kyse on myös opitusta käytöksestä, eli käytöstavoista, eli tässä tapauksessa käytöstapojen puutteesta. Se voi myös selittää sitä, miksi tällaisia ihmisiä vain on ja on: jos he ovat saaneet jo lapsuudenperheestään tämän mallin, eivät he koskaan välttämättä kyseenalaista sitä. Se on myös huomionarvoista - ja surullista - että tässä tapauksessa tänne kirjoittanut ja sisarensa ovat eri maata - ja että kyse on nimenomaan epäkohteliaasta suhtautumisesta kirjoittajaan. Tosin todennäköisesti viimeistään sisarenlapset käyttäytyvät samoin myös muita kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko sillä ADHD...?
Mulla on, ja tunnistin itseni ja muutaman ADHD-ystäväni tuosta. Kun sain oikean lääkityksen, jotkut ihmetteli että olenko huonolla tuulella kun olin niin hiljainen.
Sitten kun ystäväni pälpätti koko ajan, huomasin miten kuormittavaa se on. Sitten hänkin sai lääkityksen ja nyt hänenkin kanssaan jaksaa olla. 😆
Jos impulssikontrolli ei toimi, sitä vain puhuu ja puhuu kaiken ääneen mitä mieleen tulee. Jälkikäteen hävettää, että taas mä puhuin koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on raskasta. Minulla on pari tuollaista kaveria myös ja ovat kivoja ihmisiä, mutta en tosiaan ymmärrä miksi kaiken aikaa puhuvat itsestään. Se on itsekästä. Ei juuri kysellä mitenkä minulla menee. Tai sit jos kysellään niin heti käännetään aihe itseensä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisareni ja hänen aikuiset lapsensa ovat samanlaisia, puhetta vaikka aidanseipäästä tuntikausia, tuntikausia. Ei mitään vaikutusta, jos yritän sanoa jotain väliin. Ajattelen, että kyse on tavasta ja tietysti asennoitumisesta kuulijaan eli tässä tapauksessa minuun. Ainoa tapa suojautua on loitontua. Kilpaa en sentään ala huutamaan. Kirjoitan mieluummin Vauva-palstalle.
Tämä kuulostaa tutulta. Minullakin on ollut läheisiä, jotka monen kymmenen vuoden aikana eivät kertaakaan ole kysyneet, mitä minulle kuuluu, mutta ovat selvittäneet tarkkaan jokaisen risahduksen omassaan ja minulle ventovieraiden tuttaviensakin elämässä. Sen puhetulvan aikana ikäänkuin irrottaudun hengessäni koko tilaanteesta. Jos tähän ei suostu, yhteydenpito lakkaa kokonaan. Onhan näillä höyrypäisillä puheripuliautomaateilla muitakin ominaisuuksia, joiden vuoksi yhteyttä sentään ei halua katkaista.
Niin koen minäkin, mutta onhan se kuitenkin vähän koomista, että nämä juoruilevat puheautomaatit pitävät itseään henkevinä ja syvästi tuntevina taiteilijasieluina, kun ovat oikeasti vain itsekeskeisiä (ja kyllä, myös epäluotettavia, kun kertovat kaikkien asiat eteenpäin) räpätätejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisko sillä ADHD...?
Mulla on, ja tunnistin itseni ja muutaman ADHD-ystäväni tuosta. Kun sain oikean lääkityksen, jotkut ihmetteli että olenko huonolla tuulella kun olin niin hiljainen.
Sitten kun ystäväni pälpätti koko ajan, huomasin miten kuormittavaa se on. Sitten hänkin sai lääkityksen ja nyt hänenkin kanssaan jaksaa olla. 😆
Jos impulssikontrolli ei toimi, sitä vain puhuu ja puhuu kaiken ääneen mitä mieleen tulee. Jälkikäteen hävettää, että taas mä puhuin koko ajan.
Minkä lääkkeen sait? Sinusta tuli sopivan hiljainen, ei erakko? Itsellä on yksi lääkitys vienyt kokonaan halun puhua tai edes olla kannsakäymisissä.
Vierailija kirjoitti:
Olisko sillä ADHD...?
Mulla on, ja tunnistin itseni ja muutaman ADHD-ystäväni tuosta. Kun sain oikean lääkityksen, jotkut ihmetteli että olenko huonolla tuulella kun olin niin hiljainen.
Sitten kun ystäväni pälpätti koko ajan, huomasin miten kuormittavaa se on. Sitten hänkin sai lääkityksen ja nyt hänenkin kanssaan jaksaa olla. 😆
Jos impulssikontrolli ei toimi, sitä vain puhuu ja puhuu kaiken ääneen mitä mieleen tulee. Jälkikäteen hävettää, että taas mä puhuin koko ajan.
Jos tuohon lisätään vielä autismi päälle, kuten joillain on, se puhetulva on erittäin analysoivaa ja sitä riittäisi loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun saat lauseen sanottua väliin ap PYYDÄ häntä vuorostaan kuuntelemaan ja KERRO miltä sinusta tapaamiset tuntuneet. Kyllä tosi ystävyys kantaa suoran palautteen
Syynä voi olla Adhd. Tuntemani Adhd-ihmiset pitää poikkeuksetta omaa puheripulia normaalina. Puhe on väkisin katkaistava puhumalla päälle tai ei koskaan saa puheenvuoroa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tyypin, omassa tuttavapiirissäni taitaa olla yksi samanlainen.
En tiedä, millainen tämä sun tuttavasi on, mutta mun kaverilla on sellainen jännä piirre, että tämä monologi omista asioista ja itsestä tulee esiin vain silloin, kun ollaan kaksin tai jossakin hyvin pienessä ja tutussa porukassa. Jos koolla on enemmän ihmisiä, hän on oikeastaan hyvin hiljainen. Niinpä mä kutsun hänet aina pikkujoulubileisiin ja vappubrunssille, mutta en tapaa enää oikeastaan koskaan kaksin tai pienellä porukalla. Kaveruus on säilynyt, mutta mun ei tarvitse kuormittaa itseäni monologilla.
Kuulostaa ADHD:lta jonka tarkkaavaisuus hajaantuu isossa porukassa. Saa riittävää stimulaatiota muita kuunnellessa. Tietää myös itse olevansa suupaltti joten ehkä jopa jännittää piirrettään ja pystyy olemaan hiljaa isommassa porukassa helpommin kuin kaksin.
Kaksin ei pysty, ehkä jopa olettaa että hänen tehtävänsä on viihdyttää ja olla sosiaalinen silloin, ja se menee pahasti yli. Kaikki huomio menee yhteen kohteeseen ja kaikki stimulaatio tulee yhdestä kohteesta.
Puhukaa näistä suoraan mutta ystävällisesti. Voi olla että ystävä ei itse edes tätä tiedosta, tai sitten häpeää tapaamisten jälkeen itsekseen että taas tuli oltua äänessä koko ajan.
On raadollista tulla hylätyksi vailla selitystä. Huono itsetunto ja jännitys vain monesti lisäävät puheripulia entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Olisko sillä ADHD...?
Mulla on, ja tunnistin itseni ja muutaman ADHD-ystäväni tuosta. Kun sain oikean lääkityksen, jotkut ihmetteli että olenko huonolla tuulella kun olin niin hiljainen.
Sitten kun ystäväni pälpätti koko ajan, huomasin miten kuormittavaa se on. Sitten hänkin sai lääkityksen ja nyt hänenkin kanssaan jaksaa olla. 😆
Jos impulssikontrolli ei toimi, sitä vain puhuu ja puhuu kaiken ääneen mitä mieleen tulee. Jälkikäteen hävettää, että taas mä puhuin koko ajan.
Eli tarpeen on vaikenemispilleri?
Kun ei ole asiantuntija, kuulostaa oudolta, että lääkityksen kautta ihminen käyttäytyy paremmin. Että pystyy tuntemaan empatiaa (voi eläytyä toisen kokemuksiin), siihen tarvii lääkitystä? On surullinen sairaus / mielen häiriö, jos noin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisareni ja hänen aikuiset lapsensa ovat samanlaisia, puhetta vaikka aidanseipäästä tuntikausia, tuntikausia. Ei mitään vaikutusta, jos yritän sanoa jotain väliin. Ajattelen, että kyse on tavasta ja tietysti asennoitumisesta kuulijaan eli tässä tapauksessa minuun. Ainoa tapa suojautua on loitontua. Kilpaa en sentään ala huutamaan. Kirjoitan mieluummin Vauva-palstalle.
Tämä esimerkki kertoo siitä, että kyse on myös opitusta käytöksestä, eli käytöstavoista, eli tässä tapauksessa käytöstapojen puutteesta. Se voi myös selittää sitä, miksi tällaisia ihmisiä vain on ja on: jos he ovat saaneet jo lapsuudenperheestään tämän mallin, eivät he koskaan välttämättä kyseenalaista sitä. Se on myös huomionarvoista - ja surullista - että tässä tapauksessa tänne kirjoittanut ja sisarensa ovat eri maata - ja että kyse on nimenomaan epäkohteliaasta suhtautumisesta kirjoittajaan
Tää esimerkki voi lisäksi kertoa lisäksi siitä, että ADHD periytyy...
Vierailija kirjoitti:
Tuo on raskasta. Minulla on pari tuollaista kaveria myös ja ovat kivoja ihmisiä, mutta en tosiaan ymmärrä miksi kaiken aikaa puhuvat itsestään. Se on itsekästä. Ei juuri kysellä mitenkä minulla menee. Tai sit jos kysellään niin heti käännetään aihe itseensä...
Tässä edellä paheksuttiin muista puhumista. Ehkä pakonomaisesti itsestään pälpättävät pelkäävät että juoruilevat muista jos eivät pitäydy puheissaan itsessään turvallisesti...?
Mun yksi työkaveri. Aina kun hän on työvuorossa, on jo valmiiksi henkisesti loppu. Hänen kanssaan jos vaan pysytään työasioissa, kaikki on ok. Mutta kun hän haluaa puhua muutakin. Saattaa kysyä mitä kuuluu, mutta ei jää odottamaan vastausta. Nyt lähiaikoina hän on käynyt paljon hammaslääkärissä. Siitä me muut olemme saaneet täyden selostuksen. Ja hän selittää samoja asioita vuoron perään kaikille. Kuulen muiden tekonaurua ja näen, miten heidän katseet hapuilevat syytä paeta paikalta. Usein myös selittää miehestään ja lapsestaan. Todella raskas ja uuvuttava ihminen, vaikka ei mitenkään pahantahtoinen olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun saat lauseen sanottua väliin ap PYYDÄ häntä vuorostaan kuuntelemaan ja KERRO miltä sinusta tapaamiset tuntuneet. Kyllä tosi ystävyys kantaa suoran palautteen
Kyse ei todennäköisesti ole "tosi ystävyydestä", ja jos on yksikin hyvä syy, miksi välejä ei voi rikkoa, ei kannata tehdä noin.
Ihmiset ovat todella huonoja ottamaan vastaan kriittistä palautetta omasta toiminnastaan ja käytöksestään, koska he ottavat sen kritiikkinä omaa persoonaansa eli omaa itseään kohtaan. Asiaa ei auta, vaikka yrittäisi pehmitellä, että "sinussa ei ole vikaa vaan sinun käytöksessäsi on". Lapsille tuo toimii ja on osa kasvatusta ja kasvatusvelvollisuutta, mutta kaikkein vähiten kasvatusapua ovat valmiit vastaanottamaan sellaiset aikuiset, joiden todellakin tulisi saada kasvatusoppia. Kuten aina, ne ihmiset, jotka eniten tarvitsisivat neuvoja ja ohjausta ovat kaikkein vähiten valmiita niitä vastaanottamaan. (Toinen ääripää ovat jo valmiiksi "kunnolliset" ja tunnolliset ihmiset, jotka imevät kaikenmaailman selfhelppiä ja pyrkivät edelleen parantamaan ja kehittämään itseään. Tällaiset ihmiset suorastaan janoavat palautetta toiminnastaan, työstään ym., mutta paradoksaalisesti juuri heille ei tarvitsisi antaa mitään kriittistä palautetta.)
Ei sitä varmaan "saisi ääneen sanoa", mutta osa aikuisista ihmisistä tarvitsisi ammattikasvattajan apua. Ei tarvitse katsoa kauaa ympärilleen yhteiskunnassa, mediassa, sosiaalisessa mediassa, ihmisten puheissa, kun tämän voi havaita. Lapset ja nuoret sitten reagoivat tähän vallalla olevaan tilanteeseen, koska eivät muuta voi.
Surullisinta on, että nämä käytösongelmaiset ihmiset lopulta itse kärsivät omasta käytöksestään eniten: pikku hiljaa heidät syrjäytetään sosiaalisista kuvioista, ystävien ja sukulaisten keskuudesta.
Kerran satuin samaan työvuoroon tällaisen puheripulista kärsivän kollegan kanssa ja kun kaksin olimme töissä, niin menimme sitten yhtä matkaa syömäänkin. Ajattelin jo että mitähän tästäkin tulee mutta hän olikin mennyt itseensä eikä kertonut mulle mitään juttuja! MUTTA! Hän haastatteli mua ihan koko ajan, tivasi ties mitä asioita mutta selvästikin skarppasi ettei kertonut itse mitään. Silti se suu vaan kävi koko ajan kun olin kuin missäkin haastattelussa sen puolituntisen ruokatauon ajan...