Ystävä kuormittaa puhetulvallaan

Vierailija kirjoitti:

pitäisi kaikille opettaa että keskustelu ja juttelu on sellaista että molemmat puhuu vuorotellen eikä vain että yksi pitää monologia.

Joo mä tiedän tuon mutta ADHD vaikeuttaa käytännön toteutusta. Lääkitys auttaa paljon mutta jos joku on tällainen ilman diagnoosia ja lääkitystä niin tuo on sama asia kuin sanois: Jalattomien vain pitää ymmärtää, että niitä jalkoja tarvitaan kävelemiseen tms. 

Minulla puheliaisuus nousee sitä mukaa kun olo on turvallinen ja hyvä. Vähän kuin hymy ja naurukin. Joissain tilanteissa olen liian puhelias, joissain liian hiljainen. Koskaan ei varmaan ole hyvä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs ihminen joka on isänsä omaishoitaja, ja puhuu nyt muillekin niin että kysyy ja vastaa. Tavallaan pitää "keskustelua" yllä, vaikka minäkin ystävänä voin osallistua.

Jos en sano asiasta, nimittäin kerran väsyneenä kokeilin, hän voi soittaa ja puhua koko puhelun itsekseen. Ja nimenomaan yhdistän tuon muutoksen tähän oman muistisairaan vanhemman hoitoon.

Hänen stressitasonsa ovat nousseet niin paljon, ettei riitä normaaliin itsesäätelyyn. 

Hyvä huomio. Kiitos tästä.

Mitenkähän stressitasoja voisi laskea?

 

ADHD vaikuttaa myös vireystilaan ja esim. Väsyneenä keskittyminen ja tarkkaavuus siirtyilevät eri tahtiin kuin virkeänä tai ylivirittyneenä. Joskus ei huomaakaan mitään ulkopuolisia ärsykkeitä ja ylikeskittyy yhteen asiaan liikaa. Näin ollen tilanne, jossa tapaa jonkun ystävän, on haasteellinen monella tapaa. Ensinnäkin, sitä saattaa " ankkuroitua " siihen

Kiitos kun avasit konkreettisesti asiaa. Uskon, etten ole ainoa tätä keskustelua seuraava, joka arvostaa sitä. Mielestäni sanoit aivan viimeisenä asiana erittäin olennaisen asian, jonka ymmärtäminen ja pohtiminen saattaisi auttaa käymään parempaa keskustelua niin ihmissuhteista kuin nepsykysymyksistäkin: "Voihan sitä olla yhtä aikaa ADHD ja vielä lisäksi itsekäs."

Nimittäin kuvauksesi perusteella et vastaa esimerkiksi ap:n kuvaamaa ihmistä tai monia muitakaan tässä ketjussa esiin tuotuja esimerkkejä, joita moni tunnistaa omasta elämästään tai työkavereistaan. On vaikea kuvitella, että sinusta puhuttaisiin samalla tavoin kuin tässä keskustelussa esiin tuoduista tapauksista, koska et kertomasi perusteella vaikuta lainkaan epäkohteliaalta, epäkunnioittavalta tai itsekeskeiseltä ihmiseltä. Päinvastoin, vaikutat asioita ja omaa toimintaasi kriittisesti (ehkä liiankin kriittisesti?) pohtivalta ja reflektoivalta ihmiseltä.

Rohkenen siis sanoa, että vaikka tässä tuodaan epäkohteliasta käytöstä kritisoivaan keskusteluun mukaan hypoteesit adhd:sta, aspergeristä, autismista jne., ja vaikka osa epätavallisen huonosti käyttäytyvän ihmisen käytöspiirteistä voisikin linkittyä nepsyyteen (tai masennukseen), viime kädessä se ei ole se ongelma. Kuten osuvasti sanoit: myös adhd-ihminen voi olla itsekäs. Uskonkin, että olet oikeilla jäljillä: adhd:n lisäksi tarvitaan joitakin epäkohteliaita ja epäsosiaalisia ominaisuuksia ja/tai huonoja käytöstapoja, jotta ihminen käyttäytyy kuten ap:n tai muiden kuvailemat ihmiset.

Olen usein miettinyt asiaa, ilman että olen päässyt kunnon lopputulokseen, mutta vaikutelmani on, että adhd:ta ja muita nepsykirjon piirteitä saatetaan usein käyttää jos ei tekosyinä niin kuitenkin oikeutuksena huonolle käytökselle. Ajatellaan, että kun minulla on tämä "x", niin se paitsi selittää kaiken myös antaa oikeutuksen "olla oma itsensä" eli "jos siltä tuntuu" niin käyttäytyä huonosti. On toki inhimillistä, jos ihminen vetäytyy diagnoosinsa taakse ikään kuin suojaan, mutta haittaahan siitä on, jos ottaa asenteen, ettei itse voi omalle käytökselleen mitään. Kun kuitenkin sinä kuvaat (+tässä ketjussa esitetyt strategiat), miten havainnoit omaa toimintaasi ja pyrit sitä aktiivisesti parantamaan ja kyselet ystäviltä, onko kaikki mennyt ok ja että sinä olet "keskeytettävissä" (toisin kuin monet tässä ketjussa kuvatut ihmiset).

Onkin hyvällä tavalla kuvaavaa, että sinä käytät ilmaisua, että sinua voi joskus nolottaa. Sen sijaan hyvin monet itsekkäät ja itsekeskeiset ihmiset - olivatpa nepsyjä tai eivät - saattavat olla kirjaimellisesti häpeämättömiä: heidän teoissaan ei ole mitään väärää, heitä ei saa keskeyttää, heidän ei tarvitse muokata itseään sosiaalisen tilanteen mukaan. Kuitenkin valtaosa neurotyypillisistäkin ihmisistä muokkaa itseään jokaiseen sosiaaliseen tilanteeseen sopivaksi, joskus tiedostamattaan, joskus tiedostaen ja strategioita miettien. Kyllä, se on varmasti helpompaa kuin monelle nepsylle, mutta kuten tästä nyt kävi ilmi, nepsyjä on todella moneen junaan. Eikä tässä ketjussa ole tarkoitus haukkua nepsyjä vaan joidenkin ihmisten huonoa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs ihminen joka on isänsä omaishoitaja, ja puhuu nyt muillekin niin että kysyy ja vastaa. Tavallaan pitää "keskustelua" yllä, vaikka minäkin ystävänä voin osallistua.

Jos en sano asiasta, nimittäin kerran väsyneenä kokeilin, hän voi soittaa ja puhua koko puhelun itsekseen. Ja nimenomaan yhdistän tuon muutoksen tähän oman muistisairaan vanhemman hoitoon.

Hänen stressitasonsa ovat nousseet niin paljon, ettei riitä normaaliin itsesäätelyyn. 

Hyvä huomio. Kiitos tästä.

Mitenkähän stressitasoja voisi laskea?

Veikkaan, että ne laskevat kunnolla vasta, kun tilanne on ohitse. Siis omaishoitotilanne. 

Tuo, että nepsypiirteitä omaavat eivät vastaanota hyvällä asiallista palautta käytöksestään ja että heissä herää joko uhma tai kiusallaan käytöksen pahentaminen, on totta. Minäkin olen sellaista todistanut useamman kerran. Olen myös ehdottoman samaa mieltä aiemman kommentoijan kanssa siitä, että viimeistään pahojen vuorovaikutusongelmien (ja ihmisten häipymisten)  jälkeen ihmisen tulisi kääntyä ammattilaisen puoleen. Mutta sellaista ei ilmeisesti tapahdu, ei ainakaan automaationa.

Olin hyvin hämmentynyt kuullessani, kun eräs entinen tuttavani päätyi saamaan lapsensa diagnosoinnin kautta myös itselleen adhd-diagnoosin (minkä lisäksi kai söi masennuslääkkeitä), ettei nepsydiagnoosiin kuulunut minkäänlaista, siis minkäänlaista psykologista ja/tai psykiatrista neuvontaa automaationa. Ko. ihminen oli minun (ja monen muun...) vinkkelistä aika lailla levällään, ja elämänhallinta + käytöstavat vaihtelivat aika rankasti, minkä jälkeen nepsydiagnoosi selvensi myös meille sivustaseuraajille aika paljon. Mutta miten voi olla mahdollista, että diagnoosin oheen ei tarjota (etenkin yksinhuoltajavanhemmalle) mitään psykologista tukea? Jos ja kun asiat ovat sekaisin, niin eihän elämänhallinnan ja käytöksen ongelmia voi ainakaan loppuun asti korjata pelkillä adhd-lääkkeillä.

Tilanne tosiaan menee siihen, että läheiset ja ulkopuolisetkin (esim. työelämässä) kuormittuvat - ja yhteiskunnallisella tasolla myös yleinen käsitys nepsyistä muuttuu yhä negatiivisemmaksi, jos/kun diagnoosin saaneet eivät saa ammattilaisapua korjatakseen käytöstään tai ainakin saadakseen objektiivista palautetta siitä, miten muut ihmiset todennäköisesti tulkitsevat heidän käytöksensä.

Se nyt vaan on niin, että tässä maassa ei saa automaationa mitään tuollaista apua. Moni vanhus tarvitsisi paljon enemmän apua, ei saa. Masentuneet tarvitsisivat konkreettista apua, eivät saa. AIkuiset nepsyt saavat lääkityksen (ADHD), jos saavat. 

 

Kiitos kun avasit konkreettisesti asiaa. Uskon, etten ole ainoa tätä keskustelua seuraava, joka arvostaa sitä. Mielestäni sanoit aivan viimeisenä asiana erittäin olennaisen asian, jonka ymmärtäminen ja pohtiminen saattaisi auttaa käymään parempaa keskustelua niin ihmissuhteista kuin nepsykysymyksistäkin: "Voihan sitä olla yhtä aikaa ADHD ja vielä lisäksi itsekäs."

Nimittäin kuvauksesi perusteella et vastaa esimerkiksi ap:n kuvaamaa ihmistä tai monia muitakaan tässä ketjussa esiin tuotuja esimerkkejä, joita moni tunnistaa omasta elämästä

Noh, ikävä kyllä mua on paljonkin haukuttu selän takana, käsitetty väärin ja kerran sanottu että puhun vain itsestäni ja olenko narsisti. Yhden kerran entinen työkaveri kysyi että ajattelenko koskaan muita kuin itseäni. Nuo on satuttaneet mua kovasti ja tehneet epävarmaksi. 

Harvan kanssa nimittäin tätä asiaa tulee näin avattua, esim. Ennen omaa diagnoosia en edes tajunnut asiaa ja sitten esim. Tuo entinen työkaveri tuntui päättäneen että olen kauhea ihminen eikä mitään syvällisiä tullut puhuttua hänen kanssaan.

Lisäksi, muhun ei juuri koskaan kukaan pidä yhteyttä.  

Moni myös käsittää väärin että diagnoosin mainitseminen ja sen ääneen toteaminen, että se vaikuttaa moneen asiaan, on juuri sitä diagnoosin taa piiloutumista vaikka tarkoitus on enemmänkin vain saada toisia ymmärtämään ja tietoa miten voi toimia. Esim. Mun myöhästelyä pahentaa stressi joten rankaiseminen myöhästymisestä vain pahentaa myöhästelyä. Kaikki eivät halua näitä asioita edes uskoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs ihminen joka on isänsä omaishoitaja, ja puhuu nyt muillekin niin että kysyy ja vastaa. Tavallaan pitää "keskustelua" yllä, vaikka minäkin ystävänä voin osallistua.

Jos en sano asiasta, nimittäin kerran väsyneenä kokeilin, hän voi soittaa ja puhua koko puhelun itsekseen. Ja nimenomaan yhdistän tuon muutoksen tähän oman muistisairaan vanhemman hoitoon.

Hänen stressitasonsa ovat nousseet niin paljon, ettei riitä normaaliin itsesäätelyyn. 

Se, ja ehkä yleisemminkin se, että "seura tekee kaltaisekseen". Niin hyvässä kuin pahassakin. Toivottavasti ystävät jaksavat tuota, koska on hyvin mahdollista, että tuollaista käytöstä, joka syntyy ulkoisten olosuhteiden myötä, ei kestä loputtomiin. Toki tuo maneeri voi jäädä päälle, mutta tilanteen mentyä ohi ihmisellä on toivottavasti paremmat valmiudet ottaa palautetta vastaan, havainnoida omaa käytöstään ja sitten myös muuttaa sitä. Tai hankkia ammattiapua, joka voi tilanteen päätyttyä olla muistakin syistä tarpeen. Omaishoitajuus on hyvin raskasta, eikä ole oikeastaan ihme, että käy noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitäisi kaikille opettaa että keskustelu ja juttelu on sellaista että molemmat puhuu vuorotellen eikä vain että yksi pitää monologia.

Joo mä tiedän tuon mutta ADHD vaikeuttaa käytännön toteutusta. Lääkitys auttaa paljon mutta jos joku on tällainen ilman diagnoosia ja lääkitystä niin tuo on sama asia kuin sanois: Jalattomien vain pitää ymmärtää, että niitä jalkoja tarvitaan kävelemiseen tms. 

Vähän on inhorealistista sanoa näin, mutta kuka tuosta sosiaalisesta kanssakäymistilanteesta ja sen osapuolten käytöksestä vastaa? - Molemmat osapuolet vastaavat itsestään sekä siitä, että kanssakäyminen on molemminpuolista ja molempia osapuolia tyydyttävää. Jos aikuinen ihminen ei pysty kontrolloimaan itseään ja impulssejaan, eikä syystä tai toisesta hakeudu tutkimuksiin, eikä ole kiinnostunut muuttamaan omaa käytöstään, niin hänen ei tule ihmetellä, jos ne jalalliset ystävät äänestävät jaloillaan ja lähtevät kävelemään.

" Itse asiassa taitaa olla niin, että älykkyyden yksi keskeinen merkki on hyvä muisti ja että osaa nopeasti käyttää sitä (ns. nopeat aivot). Se on tietenkin eri asia, jos on muistisairaus tmv. Mutta kyllä muisti ja älykkyys korreloivat erittäin vahvasti. Joka päivähän sitä saa todistaa, kun on ihmisten kanssa tekemisissä. Älykkäillä ihmisillä on ihan eri jutut ja ennen kaikkea ihan eri puhetapa kuin tyhmillä ihmisillä. "

Mua on tutkinut yksityisen lääkäriaseman ja koko maan parhaat neuropsykiatriaan perehtyneet psykiatrit. Esimerkiksi muistia ja älyä on tutkittu. 

Muisteja on erilaisia, ihan tiedoksi. Mulla on heikko työmuisti koska se on erittäin häiriöherkkä eli tilanteessa unohdan helposti mitä olen tekemässä/mitä sanomassa jne. Saatan unohtaa jotain mitä olen just tehnyt eli esim. Pestä hiukset uudestaan tai tarkistaa jonkun asian uudestaan tms. Unohtelen siis juuri käsillä olevia asioita.  Tämä on tyypillistä ADHD:ssa. 

Episodimuisti ja näkömuisti mulla sitten taas ovat normaalia paremmat. Näitä tutkitaan esim. Näyttämällä kuvia  joista täytyy sitten kertoa yksityiskohtia. Muistin reilusti vaadittua enemmän eli yli keskitason. 

Episodimuisti on sitä että muistaa pitkänkin ajan jälkeen tarkkaan mitä on tapahtunut yms. Sitä tutkitaan esim. Kertomalla tarina ja sitten välissä teetetään muita tehtäviä, jonka jälkeen pitää palata kertomaan se tarina. 

Tyhmä en ole ainakaan testien perusteella. ADHD on mielestäni osittain kuin muistisairaus. Esim. Tavarat katoilevat koko ajan kun en muista mihin laitoin ja asiat jää kesken, unohduksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitäisi kaikille opettaa että keskustelu ja juttelu on sellaista että molemmat puhuu vuorotellen eikä vain että yksi pitää monologia.

Joo mä tiedän tuon mutta ADHD vaikeuttaa käytännön toteutusta. Lääkitys auttaa paljon mutta jos joku on tällainen ilman diagnoosia ja lääkitystä niin tuo on sama asia kuin sanois: Jalattomien vain pitää ymmärtää, että niitä jalkoja tarvitaan kävelemiseen tms. 

Vähän on inhorealistista sanoa näin, mutta kuka tuosta sosiaalisesta kanssakäymistilanteesta ja sen osapuolten käytöksestä vastaa? - Molemmat osapuolet vastaavat itsestään sekä siitä, että kanssakäyminen on molemminpuolista ja molempia osapuolia tyydyttävää. Jos aikuinen ihminen ei pysty kontrolloimaan itseään ja impulssejaan, eikä syystä tai toisesta hakeudu tutkimuksiin, eikä ole kiinnostunu

Jos se ihminen ei tajua ongelmaa kun kukaan ei kerro suoraan? 

Mulle on käynyt myös noin, että tavattiin pitkästä aikaa vanhan tutun kanssa ja koko tapaaminen meni hänen juttujansa kuunnellessa. Olin odottanut näkemistä tosi innoissani ja huomasin kesken kaiken miettiväni, että en jaksa enää. Jälkeenpäin oli tosi pettynyt ja melkein itkuinen olo.

Mulla on myös työkaveri, joka pälättää omia asioitaan aivan koko ajan ja myös pätee ihan kaikessa. Loppuviikosta olen aivan puhki vain tuon ihmisen seuran vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt myös noin, että tavattiin pitkästä aikaa vanhan tutun kanssa ja koko tapaaminen meni hänen juttujansa kuunnellessa. Olin odottanut näkemistä tosi innoissani ja huomasin kesken kaiken miettiväni, että en jaksa enää. Jälkeenpäin oli tosi pettynyt ja melkein itkuinen olo.

Mulla on myös työkaveri, joka pälättää omia asioitaan aivan koko ajan ja myös pätee ihan kaikessa. Loppuviikosta olen aivan puhki vain tuon ihmisen seuran vuoksi. 

Hirveetä. Kerroitko sun ystävälle noista tunteista? Entä ootko antanut työkaverille palautetta? 

Olen tuollainen ekstrovertti, kuten ap kertoo. Asun yksin ja olen äärettömän yksinäinen. Karseaa lukea tekstejä, jotka loistavat inhollaan kaltaisiani puheliaita kohtaan. Toivottavasti ap omaa kivan luonteen itse. Paremman kyin se ahdistava kaveri 

Puheliaisuus ei ole huono juttu, siitähän nyt ei ole kyse. Vaan siitä, että kaikista puheliaimmankin tulisi pystyä kuuntelemaan myös toisia. Hyvä ja toimiva vuorovaikutus on vastavuoroista.

Mä oon siis toi ADHD joka täällä on avannut noita asioita konkreettisesti. Mulla on mies jolla ei oo diagnoosia mutta joka on myös suupaltti ja monesti kertoo mulle samoja juttuja. Ollaan 99% ajasta kaksin, joten ei hän sekoita mua toisiin ihmisiinkään. 

Kun hän kertoo samaa juttua, mä aina sanon että: " Niin, voi pappaa, taas se kertoo samaa juttua. Toi on kuultu jo monet kerrat. ", sellaisella hellällä äänellä. 

Emme siis ole vanhoja, vaan laskemme puolin ja toisin leikkiä kun olemme välillä kuin muistisairaita vanhuksia. 

Kerroin tästä keskustelusta täällä ja siitä, että me ollaan varmaan just sellainen pariskunta joita ihmiset pakenee kun kahdestaan me puhutaan toistemme päälle jne. Muuten ei saa suunvuoroa. 😆 

Meitä tässä keskustelussa häiritsee se eniten, että on ihmisiä jotka vain ovat sietävinään meidän kaltaisia ihmisiä. Teeskentelevät edessä päin ja toivovat että oltais hiljaa. Se on kurjaa koska meidänkaltaiset ei aina huomaa että toista häiritsee ja kuormittaa. Tulee vainoharhainen olo, että mitä jos ihmiset pitää meitä selän takana ihan raskaina tyyppeinä ja eivät vain ikinä kehtaa sanoa. 

No, seuraavaan kaveritapaamiseen puhelin hälyttämään aina viiden minsan välein että tajuaa välillä olla hiljaa tai jotain...

Parempi olis tosiaan feidata kokonaan jos ei suoraan voi sanoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

pitäisi kaikille opettaa että keskustelu ja juttelu on sellaista että molemmat puhuu vuorotellen eikä vain että yksi pitää monologia.

Joo mä tiedän tuon mutta ADHD vaikeuttaa käytännön toteutusta. Lääkitys auttaa paljon mutta jos joku on tällainen ilman diagnoosia ja lääkitystä niin tuo on sama asia kuin sanois: Jalattomien vain pitää ymmärtää, että niitä jalkoja tarvitaan kävelemiseen tms. 

Vähän on inhorealistista sanoa näin, mutta kuka tuosta sosiaalisesta kanssakäymistilanteesta ja sen osapuolten käytöksestä vastaa? - Molemmat osapuolet vastaavat itsestään sekä siitä, että kanssakäyminen on molemminpuolista ja molempia osapuolia tyydyttävää. Jos aikuinen ihminen ei pysty kontrolloimaan itseään ja impulssejaan, eikä syystä tai

Jos ihminen havainnoi, että toiset ihmiset käyttäytyvät hänen seurassaan erikoisesti, sitten voi kysyä, mikä mättää. Havannoi, että toiset ovat vaikeina, epätavallisen hiljaa, vältteleviä, vähentävät yhteydenottoa - sitten voi kysyä, mikä on ongelmana, olenko tehnyt jotakin väärin.

Ongelma lienee se, että on ihmisiä, jotka joko eivät havainnoi tai eivät välitä havaintojensa tuloksesta. Pajattavat vaan omiaan menemään. Ei sellaiselle ihmiselle, joka on saanut toisen jo ärsyyntymään, tee mieli alkaa "opettamaan", miten tulee olla. Plus se mainittu asia, etteivät juuri mainitunlaiset ihmiset ota sitä palautetta vastaan tai ottavat sen vastaan suuttuen.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten naisten ADHD on täysin alidiagnosoitu ja näin myös alilääkitty. 

Itselläni epäillään nyt AuDHD:ta ja olo on jatkuvasti epävarma. Puhunko liikaa, liian vähän, oikeista aiheista, kuormitanko muita, kuormitunko itse, olenko liian suora, olenko liian etäinen, sanoinko jotain väärin, ymmärränkö sosiaaliset viestit vai en...

Olen aika pitkälle erakoitunut. Helpompaa näin, vaikka seuraa kaipaankin. 

Sama. En saa diagnoosia, mutta kukaan ei tykkää musta, joten olen itsekseni. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tuollainen ekstrovertti, kuten ap kertoo. Asun yksin ja olen äärettömän yksinäinen. Karseaa lukea tekstejä, jotka loistavat inhollaan kaltaisiani puheliaita kohtaan. Toivottavasti ap omaa kivan luonteen itse. Paremman kyin se ahdistava kaveri 

Ei kyse ole puheliaisuudesta, vaan itsekkyydestä. Puheliaskin voi ottaa toisen huomioon.