Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nykyajan vanhemmuus on raskaampaa, koska vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet
Säännöllisesti kuulee netissä kitinää siitä, miten nykyään vanhemmat ovat niin uupuneita muka ilman syytä. Todellisuudessa vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet paljon vuosikymmenten aikana. Vertaan nyt 90-lukua ja 2020-lukua, joista itselläni on kokemusta, mutta ero on vieläkin isompi, jos mennään muutama vuosikymmen ysäristä taaksepäin:
-Ennen pienet lapset saatettiin jättää keskenään pihalle leikkimään tai päästää lähiseudulle kulkemaan ilman aikuista. Tällä välin aikuiset saattoivat tehdä kotitöitä/levätä. Isot lapset eli vaikka 5 v ja 6 v saattoivat pitää huolta pari-kolmevuotiaasta, joka päästettiin mukaan. Minä olen mm. käynyt 6-vuotiaana yksin pyöräillen kaupassa kilometrin päässä. Nykyään tällaisesta toiminnasta napsahtaisi lasu, jos pieni lapsi kulkisi omia menojaan ilman aikuista. Eli siinä missä aikuinen ennen sai aikaa kotitöille/levolle laittamalla lapset ulos keskenään, ei enää toimi.
-Minä kasvoin tavallisessa perheessä ysärillä ja ruokavalio oli sama kuin muilla ikäisilläni: oli maissihiutaleita, vehnäpaahtoleipää, kaakaota, viiliksiä ja joitakin valmisruokiakin oli. Lämpimän ruoan kanssa ei paljon salaatteja ollut, porkkanaraastetta oli säännöllisesti. Ei tuolloin stressattu siitä, että saahan lapsi varmasti monipuolista ja terveellistä ravintoa. Maidon juomista pidettiin tärkeänä ja sen puolesta kampanjoitiin, mutta ei ruoan suhteen ollut samalla tavalla tarkkaa kuin nyt. Nykyään pidetään huonona vanhempana, jos lapsen antaisi syödä tuohon ysärityyliin.
-Omassa lapsuudessani oli täysin ok, että lapset viettivät surutta ruutuaikaa telkkarin lastenohjelmien ja VHS-kasettien äärellä. Vanhemmille oli helppoa, kun lapsen saattoi istuttaa telkkarin eteen (silloin vain valitettiin, ettei ruutua saanut katsoa liian läheltä). Nykyään joka paikassa marmatetaan jatkuvasti ruutuajasta ja sen haitallisuudesta. En tarkoita, että pienellä lapsen tarvitsisi käyttää älypuhelinta, padia tai muuta, mutta ennenkin katsottiin surutta telkkarista sarjoja tuntitolkulla.
-Nykyisin lapsia pitää tunnekasvattaa ja vanhemmille painotetaan sen tärkeyttä, että lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Ei omassa lapsuudessani tunteita sanoitettu kuten nykyään tai vanhempia vaadittu tilille siitä, miten heidän kasvatusmetodinsa vaikuttavat lapsen tunne-elämään ja kehitykseen. Monissa tilanteissa kasvatuskeinot olivat jotain ihan toista kuin nykyään ja moni ikätoverinikin sai korvapuusteja, vitsaa ja muita osakseen, vaikka nuo oli lailla kielletty jo kasarilla. Helppo se on vanhemmalla ikäpolvella sanoa, että kyllä lapset pidettiin ennen paremmassa kurissa. Varmasti, kun vanhemmilla oli keinoja, jotka ovat nykyisin laittomia ja kyseenalaisia.
Tässä muutamia esimerkkejä, joiden lisäksi vanhemmilta vaaditaan muutenkin. Ysärillä ei päiväkodissa mitään Wilmaa ollut, vaan asiat juteltiin kasvokkain. Koululaisilla oli reissuvihot, eikä niihin raportoitu jatkuvasti. Vanhemmilta odotettiin osallistumista vanhempainiltaan kerran tai kahdesti vuodessa, nykyään on vaikka minkälaisia vasuja, lomakkeiden täyttämisiä tai muutakin osallistumista. Tämä kaikki pitäisi hoitaa työelämän ohessa, joka on muuttunut paljon vaativammaksi (tätä ovat sanoneet työelämässä vuosikymmeniä olleet, että työtahti oli ennen ihan toista ja nykyään on paljon raskaampaa).
Kommentit (1232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi 1970 ja 1980-luvuilla, niin ei ollut kouluissa levotonta, oltiin paljon ulkona, touhuttiin kaikenlaista kivaa, illalla oltiin fyysisesti väsyneitä. Oli ruoka-ajat ja iltatee vanhempien kanssa, sitten sohvalle vierekkäin telkkaria katsomaan, oli turvallista ja rauhallista.
Nyt ei kaikilla ole edes ruoka-aikoja, ei edes yhteistä päivällistä. On hirveästi avioeroperheitä, lapsilla turvatonta.
Kun minä olin lapsi 1980-luvulla, oli paljon koulukiusaamista, itseänikin kiusattiin. En ollut juuri ulkona edellä mainitusta syystä. Meillä ei myöskään ollut yhteisiä ruoka-aikoja. Telkkaria kyllä vanhemmat katsoivat, mutta eipä sieltä paljon mitään tullut.
Omien lasteni kanssa olen halunnut tehdä täysin toisin kuin omassa lapsuudessani. Syömme kaikki yhteisen aterian joka ilta ja kyselen kuulumiset päivittäin.
Mielestäni vanhemmille asetettavat pa
T Ä M Ä! Ihmettelen miten joku näkee niin ihanana vaaleanpunaisena hattarana jonkun 80-luvun!? Nimenomaan todella rajuakin kiusaamista kouluissa/pihoilla, vanhemmat juopottelivat lasten nähden, röökiä vedettiin joka paikassa, v äkivaltaa jne. Nykyään enää harvat vanhemmat toimii näin ja ovat kyllä lasun asiakkaita, mutta tuolloin ja vielä ysärilläkin tuo oli normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen tosiaan lapset potkittiin ulos saamaan "raitista ilmaa", jotta äiti voi juoruta lankapuhelimessa ja tupakoida. Pihalla sitten lasten kesken valltsi kärpästen herran lait, huudettiin "äiti tu parvekkeelle" kun tuli hätä. Avain kaulassa. Ei ole asiat hyvin nyt, mutta 80-luvulla ohjenuorana oli laiminlyönti.
80-luvulla suurin osa lapsista asui kodeissa, joissa ei ollut parveketta. Tuo kertomasi koski vain uusia lähiöitä, jotka olivat täynnä kotiäitejä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli vasta 1985.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tosiaan lapset potkittiin ulos saamaan "raitista ilmaa", jotta äiti voi juoruta lankapuhelimessa ja tupakoida. Pihalla sitten lasten kesken valltsi kärpästen herran lait, huudettiin "äiti tu parvekkeelle" kun tuli hätä. Avain kaulassa. Ei ole asiat hyvin nyt, mutta 80-luvulla ohjenuorana oli laiminlyönti.
80-luvulla suurin osa lapsista asui kodeissa, joissa ei ollut parveketta. Tuo kertomasi koski vain uusia lähiöitä, jotka olivat täynnä kotiäitejä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli vasta 1985.
Äiti, tuu ikkunaan! Äidit ei tod olleet lastensa kanssa ulkona, vaan sisällä. Lapset hillui yksinään tai lapsilaumoissa. Luepa vaikka Tiina-kirjoja. Ja sitten kesällä pantiin mummolaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tosiaan lapset potkittiin ulos saamaan "raitista ilmaa", jotta äiti voi juoruta lankapuhelimessa ja tupakoida. Pihalla sitten lasten kesken valltsi kärpästen herran lait, huudettiin "äiti tu parvekkeelle" kun tuli hätä. Avain kaulassa. Ei ole asiat hyvin nyt, mutta 80-luvulla ohjenuorana oli laiminlyönti.
80-luvulla suurin osa lapsista asui kodeissa, joissa ei ollut parveketta. Tuo kertomasi koski vain uusia lähiöitä, jotka olivat täynnä kotiäitejä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli vasta 1985.
Niin? Tuo lähiöelämä oli silti monen lapsen elämää ja sitä se on nykyäänkin! Edelleen on ns. hyviä ja huonoja asuinalueita ja ihan luonnollista, että vähävaraiset asuvat eri tavalla kuin varakkaat ja köyhyys aiheuttaa paljon erilaisia sivuvaikutuksia. Aiheutti jo tuolloin kasarilla.
Aina on vanhemmat kauhistelleet nykyajan menoa... Ei ole mikään uusi juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tosiaan lapset potkittiin ulos saamaan "raitista ilmaa", jotta äiti voi juoruta lankapuhelimessa ja tupakoida. Pihalla sitten lasten kesken valltsi kärpästen herran lait, huudettiin "äiti tu parvekkeelle" kun tuli hätä. Avain kaulassa. Ei ole asiat hyvin nyt, mutta 80-luvulla ohjenuorana oli laiminlyönti.
80-luvulla suurin osa lapsista asui kodeissa, joissa ei ollut parveketta. Tuo kertomasi koski vain uusia lähiöitä, jotka olivat täynnä kotiäitejä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli vasta 1985.
Äiti, tuu ikkunaan! Äidit ei tod olleet lastensa kanssa ulkona, vaan sisällä. Lapset hillui yksinään tai lapsilaumoissa. Luepa vaikka Tiina-kirjoja. Ja sitten kesällä pantiin mummolaan.
Tiina-kirjat sijoittuvat 1950-luvulle. Mutta muuten Tiinan koti on oikein ihannekoti: kaikilla on aina aikaa toisilleen. Kotiäiti ja sotainvalidi isä, joilla on pitkä pinna. Perhetaustaan nähden erikoista, kuinka väkivaltainen Tiina on. Nykypäivänä Tiina saisi diagnoosiksi uhmakkuushäiriön ja adhd:n ja häntä kierrätettäisiin terapeutilta toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiina-kirjat sijoittuvat 1950-luvulle. Mutta muuten Tiinan koti on oikein ihannekoti: kaikilla on aina aikaa toisilleen.
Niin sijoittuvat, mutta kirjoittaja sössötti, miten äitiä huudeltiin muka vasta 80-luvulla.
Tiinan vanhemmat olivat minimaalisen vähän lastensa kanssa. Kun täällä vänkytetään, miten nykyään ei vanhemmat ole tarpeeksi lastensa kanssa.
Ja Tiinan äiti kivitettäisiin nykyään, koska hänhän kököttää kotona, vaikka lapsista nuorempikin on jo kymmenen tienoilla.
Plus rangaistukset tuomittaisiin, komeroon sulkeminen, pakkovirkkaamiset jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tosiaan lapset potkittiin ulos saamaan "raitista ilmaa", jotta äiti voi juoruta lankapuhelimessa ja tupakoida. Pihalla sitten lasten kesken valltsi kärpästen herran lait, huudettiin "äiti tu parvekkeelle" kun tuli hätä. Avain kaulassa. Ei ole asiat hyvin nyt, mutta 80-luvulla ohjenuorana oli laiminlyönti.
80-luvulla suurin osa lapsista asui kodeissa, joissa ei ollut parveketta. Tuo kertomasi koski vain uusia lähiöitä, jotka olivat täynnä kotiäitejä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli vasta 1985.
Niin? Tuo lähiöelämä oli silti monen lapsen elämää ja sitä se on nykyäänkin! Edelleen on ns. hyviä ja huonoja asuinalueita ja ihan luonnollista, että vähävaraiset asuvat eri tavalla kuin varakkaat ja köyhyys aiheuttaa paljon erilaisia sivuvaikutuksia. Aiheutti jo tuolloin kasarilla.
Mutta se ei tarkoita, että niillä paremmilla alueilla vanhemmuus olisi yhtä hukassa kuin slummeissa! Köyhyys aiheuttaa huonoa vanhemmuutta, vielä 1980-luvulla siitä selvittiin sijoittamalla lapsi pois perheestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tosiaan lapset potkittiin ulos saamaan "raitista ilmaa", jotta äiti voi juoruta lankapuhelimessa ja tupakoida. Pihalla sitten lasten kesken valltsi kärpästen herran lait, huudettiin "äiti tu parvekkeelle" kun tuli hätä. Avain kaulassa. Ei ole asiat hyvin nyt, mutta 80-luvulla ohjenuorana oli laiminlyönti.
80-luvulla suurin osa lapsista asui kodeissa, joissa ei ollut parveketta. Tuo kertomasi koski vain uusia lähiöitä, jotka olivat täynnä kotiäitejä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli vasta 1985.
Niin? Tuo lähiöelämä oli silti monen lapsen elämää ja sitä se on nykyäänkin! Edelleen on ns. hyviä ja huonoja asuinalueita ja ihan luonnollista, että vähävaraiset asuvat eri tavalla kuin varakkaat ja köyhyys aiheuttaa paljon erilaisia sivuvaiku
Heh. Miksi minua ja pikkuveljeäni ei sijoitettu, vaikka olimme PALJON keskenämme eikä ollut vanhempia läsnä. Äiti oli yh ja kävi töissä+vapaa-ajalla juopotteli. Välillä oltiin mummolla pitkiäkin aikoja... Nykyään mummot eivät ottaisi lapsenlapsiaan, kun "olen omani jo hoitanut", vaikka lapsensa perhe kärsisi. Nykyään onneksi on esimerkiksi lastensuojelu, joka olemattomien resurssien puitteissa yrittää edes jollain tavalla pitää lapsien puolta. En minä muista, että juuri kukaan ulkopuolinen olisi välittänyt...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tosiaan lapset potkittiin ulos saamaan "raitista ilmaa", jotta äiti voi juoruta lankapuhelimessa ja tupakoida. Pihalla sitten lasten kesken valltsi kärpästen herran lait, huudettiin "äiti tu parvekkeelle" kun tuli hätä. Avain kaulassa. Ei ole asiat hyvin nyt, mutta 80-luvulla ohjenuorana oli laiminlyönti.
80-luvulla suurin osa lapsista asui kodeissa, joissa ei ollut parveketta. Tuo kertomasi koski vain uusia lähiöitä, jotka olivat täynnä kotiäitejä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli vasta 1985.
Niin? Tuo lähiöelämä oli silti monen lapsen elämää ja sitä se on nykyäänkin! Edelleen on ns. hyviä ja huonoja asuinalueita ja ihan luonnollista, että vähävaraiset asuvat eri tavalla kuin varakkaat ja köyhyys aiheuttaa paljon erilaisia sivuvaiku
Olen talousneuvoksen tytär ja ihan samanlaista se vanhemmuus paremmissakin piireissä oli. Lapset yksin ja keskenään, ruokapöydässä pakkoruokailu, vanhemmat ei ikinä tehneet mitään lastensa kanssa, jostain omasta kahdenkeskisestä ajasta äidin kanssa saattoi vain haaveilla, torjuva laiminlyövä kasvatus oli trendi kautta yhteiskunnan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Empiirinen kokemus ja oman äidin kertomukset kasvatuksellisista paineista vahvistavat kyllä aloittajan hypoteesin. Siis omalla kohdallani. Kyllä vanhemmuuteen kohdistuu nykyään enemmän paineita. Sitten on / oli vahva paine yhdenmukaisuuteen, oli ainakin 2000-luvulla. Uskon, että tämä paine on nyt 20-luvulla helpompi.
2000-luvulla kaikkien vanhempien piti näyttää samalta, kuulostaa samalta ja harrastaa samanlaisia, yleisesti äitiyteen liitettäviä harrasteita. Näitä olivat mm. kestovaippailu, luomuruuan teko itse sekä äiti-vauva joogapiirit.
En tiedä, miten on nyt, koetteko tuoreet äidit enää tätä painetta? Nykyään on pride-henkeä, on erilaisia tyylejä, yleinen ilmpapiiri kannustaa yksilöllisyyteen, mutta kuinka tämä toimii vanhemmuudessa? Olin 2000-luvulla myöhäisgootti. Olin usein opettajien ja päiväkotitätien hampaissa, vaikka hoidin lapset hyvin ja tunnollisesti. Kytätäänkö nykyisin poikkeavia ulkonäköentiteettejä? Tämä kiinnostaa oikeasti, koska 2000-luvulla oli melko ankeaa olla vanhempi, yhteisöllisessä mielessä. Yksilötasolla, vanhemmuus oli / on ihanaa.
Lisäys edelliseen. Oman äitini mukaan, 70-ja 80-luvulla riitti että lapset ruokitaan säännöllisesti. Esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten laatiminen oli harvinaista ja poikkeavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen tosiaan lapset potkittiin ulos saamaan "raitista ilmaa", jotta äiti voi juoruta lankapuhelimessa ja tupakoida. Pihalla sitten lasten kesken valltsi kärpästen herran lait, huudettiin "äiti tu parvekkeelle" kun tuli hätä. Avain kaulassa. Ei ole asiat hyvin nyt, mutta 80-luvulla ohjenuorana oli laiminlyönti.
80-luvulla suurin osa lapsista asui kodeissa, joissa ei ollut parveketta. Tuo kertomasi koski vain uusia lähiöitä, jotka olivat täynnä kotiäitejä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuli vasta 1985.
Äiti, tuu ikkunaan! Äidit ei tod olleet lastensa kanssa ulkona, vaan sisällä. Lapset hillui yksinään tai lapsilaumoissa. Luepa vaikka Tiina-kirjoja. Ja sitten kesällä pantiin mummolaan.
Tiina-kirjat sijoittuva
Mitä väärää siinä on, että nykyään pyritään selvittämään nepsyongelmia ja tarjoamaan näihin apua? Toki resurssit on huonot, mutta näin muuten varmasti monen elämä helpottuu, kun saa diagnoosin ja tarvittaessa lääkityksen. Kuinka moni ennen kärsi huonosta koulumenestyksestä, vaikka kuinka yritti? Kuinka moni koki väkivaltaa huonosta käytöksestä, vaikka se käytös oli ADHD:n aiheuttamaa ylivilkkautta? Moni. Todella moni.
Vierailija kirjoitti:
Ja tosiaan ruokapöydässä istumisesta jäi ikuiset traumat: Minulla on kala-allergia ja laktoosi-intoleranssi, mutta eihä niitä silloin tunnettu. Kaikki lautaselle mätetty piti syödä, koska Afrikan nälkäänäkevät. Siinä sitten oksentelin silakkalaatikkoa ja kesäkeittoa ja istuin tuntitolkulla ns. ruoka/oksennuslautaseni kanssa rangaistukseksi.
Näin. Tämä on jonkun mielestä sitä normaalia kasvatusta. Oppiipahan. Hyi helvetti!
Vierailija kirjoitti:
Lisäys edelliseen. Oman äitini mukaan, 70-ja 80-luvulla riitti että lapset ruokitaan säännöllisesti. Esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten laatiminen oli harvinaista ja poikkeavaa.
Jep.
Jonkinlaista ruokaa aamulla, päivällinen ja iltapala. Se ruoan laatuvaatimus ei ollut kummoinen. Perunaa ja ruskeaa kastiketta, makaronivelliä tai pelkkää spagettia ketsupin kanssa, hernesoppaa.
Vaatteita ostettini kerran vuodessa, kertapeseytyminen per viikko oli ok.
Minulla on teini ja siis 2000-luvun lapsi. Kyllä se on myös sitä mitä vaatimuksia vanhemmat itselleen ja muille asettavat. Eletään ihan normaalielämää ja lapsi on harrastanut minkä harrastanut eikä vaatteet ja koti ole sävysävyyn.. Ja tiettyä merkkiä. On ollut ja on sekä ruutuaikaa että yhteistäaikaa. Tuntuu että nykyään ei osata olla ja elää ilman jatkuvaa viriketulvaa. Pitää olla harrastukset ja hoplopit ja menot sen sijaan että vietettäisiin aikaa perheenä. Loma on yhtäkuin lähtö matkalle ja sitätätä aktiviteettia. Kotona on tylsää. Tänä kesänä teini esitti toiveen lomareissuun liittyen, haluaa mökille kalastamaan. Mielummin se kun painaa nilkka suorana paikasta toiseen mahdollisimman monta kohdetta. Niitä stressiperheitä näkee kesäisin.
Sain lapseni 90-luvulla. Anoppi vahti isompia, kun olin synnyttämässä. Välillä pyysin naapurin isompaa tyttöä pihalle leikkimään pikkusiskonsa ja lapsieni kanssa, jotta sain esim imuroitua. Jossain vaiheessa käytin siivouspalvelua 2 krt kuukaudessa. Omaa aikaa ei silloin samoin osattu vaatia. Mieheni teki töitä 6 pv viikossa ja tietyt illat oli varattu jumpalleni, jolloin hän ei voinut tehdä ylitöitä vaan tuli kotiin hoitamaan lapsia. Muutoin monessa paikassa kuljin lasten kanssa. Silloin mm verotoimistossa käytiin paikan päällä, koska ei ollut nettiä ja etäpalveluita. Onneksi lapset olivat perusterveitä. Puheterapiaa tarvittiin ja siihen yritin saada hoitajaa isommille kunnasta mutta sekin oli vaikeaa. Ei auttanut kuin miehen tulla keskellä päivää pois töistä. Eli ei ne palvelut ole aiemminkaan hyviä olleet. Itse kuitenkin ajattelen, että lapsen tehtyään siitä myös pitää huolta.
Asiahan on juurikin toisinpäin, nykyään on kaikki helpompaa!
Alue: Aihe vapaa
Ja tosiaan ruokapöydässä istumisesta jäi ikuiset traumat: Minulla on kala-allergia ja laktoosi-intoleranssi, mutta eihä niitä silloin tunnettu. Kaikki lautaselle mätetty piti syödä, koska Afrikan nälkäänäkevät. Siinä sitten oksentelin silakkalaatikkoa ja kesäkeittoa ja istuin tuntitolkulla ns. ruoka/oksennuslautaseni kanssa rangaistukseksi.