" ylivilkkaat" vauvat, uusi pino :)
Pari kuukautta sitten hain täältä ylivilkkaiden lasten vanhempia
-olisi kiva vaihtaa kuulumisia lasten kehityksestä jne.
Meidän poika on tällä hetkellä 9kk ja vieläkin vilkas, mutta ei sätki enää.
Unikoulun jälkeen oppi nukahtamaan hyvin, 2kuukautta nukahti tossa itsestään kunnes nyt 9kk kieppeillä sairauden myötä palattiin entisiin ongelmiin, nyt tassutellaan ja poika heräsi viime yönä vaan 2krt.
Ostaa istua jo yksikseen ilman tukea muutaman viikkoa ja eilen oppi nousemaan ite istualleen (tasan kerran, ei ole toistunut yritys)ja seisomaan tukea vasten, siitä kyllä kiepsahti takasin pepulleen. Ei ryömi eikä osaa liikku paikasta A paikkaan B kun kieppumalla. Vatsa-asento ei ole edelleenkään mikään lemppari...
Muuten ei tahdo leikkiä yksikseen kun korkeintaan ehkä jotain 10min, sitten pitää viihdyttää ja on useasti vaikea pitää tyytyväisenä. Nauraa kyllä myös helposti, mutta tosi nopeaan vaihtelee toi mieliala ja pienestä harmistutaan (ja toisaalta taas ilostutaan...) eli tunteita riittää ja vauhdikasta olla pitää.
Rattaissa mennään vaan just ennen unia, valveilla sätkii ja potkii ja itkee, jos ei pääse heti kohta pois rattaiasta herättyään. Muita vauvoja kun seurailee, niin suurin osa kattelee vaan eteensä ja on valveilla rauhallisina ja lähes liikkumattomina vaunuissansa. Autosituimessakin vaatii koko ajan viihdytystä,muuten tulee itku (eli 2aikuista pitää olla matkassa mukana).
Poika on kyllä siis alkuajoista rauhottunut, mutta ihan tosi vilkas muuten. Mieluiten köpöttelisi täällä pitkin asuntoa koko päivän, äiti vaan ei jaksa taluttaa koko aikaa ;)
Musiikista tykkää kovasti ja hytkyttää sen tahtiin koko kehoaan ja " laulaa" usein mukana. :)
maito on meillä taas uudestaan pääruokana, pulloa ja rintaa syö. Soseet tökkii vaikka alussa syötiin hyvin. " Maitolisäyksen" myötä vatsa toimii kyllä paremmin, soseet kovetti mahan täysin. leipää syö kyllä paljon, eli maito-leipä linja meillä
olisi kiva kuullu lumskusta ja muista!
-Ingwer
Kommentit (154)
Terveiset taaltakin - kiva kun Ingwer aloitit ketjun!
Meilla poika taytti maanantaina 9kk ja elama on kylla helpottunut aika lailla pyorimaan oppimisen myota. Noin kuukauden verran on pieni pyorinyt ympari asuntoa (melko myohaan siis oppi taman taidon) ja heti oli tosi paljon tyytyvaisempi. Nyt viihtyy joskus jopa puolisen tuntiakin lattialla touhuten, tuoleja ja sivupoytia eestaas hilaillen ja puuleluilla lattiaa hakaten... taitavasti vaihtaa myos suuntaa ja paasee siis ihan minne haluaa pyorien. Ryomiminen ei tunnu kiinnostavan, kerran on noussut konttausasentoon sekunniksi mutta se oli siina.
Maanantaina oli 9kk laakarintarkastus ja siella ihan huolestuivat kun kerroin ettei poika osaa viela istua itsekseen ja sanoivat etta taytyy tulla muutaman viikon paasta uudestaan tarkastukseen (itse en ole ollut huolissani...) No ilmeisesti poika sitten kuuli nama puheet kun eilen jaikin sitten ensi kerran hienosti istumaan, itsekin vahan hammastyi tasta, ja tanaan istuikin jo pitkat patkat!
Voi ei, nyt armeijan lentokone heratti ulkona nukkuvan, grrrrrrr... lisaa myohemmin! :)
Joo en mä nyt tiedä kuulutaanko me tähän pinoon, mutta tuo autoilu ja vaunuilu kuullostaa todella tutulta... Meillä poitsu nyt 6,5kk, eikä ole koskaa tykännyt vaunuista, auton istuimesta tai pukemisesta. Koko rappu raikuu, kun lähdetään ulkoilemaan!! Vaunuissa ei paljoa pienenä menty, heti kun heräsi, niin alkoi aivan mieletön huuto. Pakko oli ottaa syliin, ei rauhoittunut muuten. Sitten kun päästiin rattaisiin niin on vähän helpottunut. Saattaa jopa 15 min. katsella maisemia, mutta täytyy olla poitsun väsynyt. Kun päiväunien jälkeen lähdetään rattailla, niin se on sellaista venkomista ja ähellystä, koko aika yrittää pois ja mahaansa nostaa ja kiertää itseään. Tarpeeksi kauan kun äheltää, niin huuto tulee...
Meillä pakitetaan ja pyöritään mahallaan hiukan, mutta eteenpäin ei olla vielä keksitty lähteä. Poitsu on muuten tosi aurinkoinen ja veikeä tapaus ja tosi utelias! Yöt meillä nukuttiin putkeen ihan pienestä asti, mutta kun tuossa reilu 5kk tuli hampaita, niin yöunet meni sekaisin. Nyt herätään öisin varmaan 10 kertaa tuttia huutamaan, vaikka heti kun nukahtaa, niin tutti putoaa. Päivisinkään ei syö tuttia ollenkaan. Mä kun olen seurannut noita " tyytyväisiä" vauvoja kaupassa, niin useimmilla on tutti suussa ja sitä ne lutkuttaa tyytyväisenä. Syödäänkö teillä tuttia päivisin??? Nyt poitsu on päikkäreillä, tyytyväisenä pupu kainalossa :)
En ole nähnyt sitä teidän ekaa pinoa, joten en tiedä millaisia teidän vauvat on pienempinä olleet..
Meillä poika 7 kk ja uskomaton ikiliikkuja (paitsi ettei liiku..). Hetkeäkään ei voi olla paikoillaan eikä vaan tuijotella jotain. Tai hetkeksi saattaa pysähtyä tuijottamaan telkkaria. Ryömiä tai kontata ei osaa, kääntynyt vatsalleen reilun kuukauden ja vatsallaan pyörii ympyrää napansa ympäri. Viihdykettä tarvitaan jatkuvasti tai tulee kiukku. Lattialla viihtyy, jos on leluja tai joku seurana. silti välillä tulee hermostumisia, jolloin mahallaan maaten nostaa kädet ja jalat ilmaan sätkimään ja kitisee..
Nyt jonkun 4kk on ollut tosi hankala saada syömään. Pullosta juo maitoa/velliä vaan käytännössä unisena (=unessa). Valveilla voi juoda n. 2o ml kerralla ja sit varpaat, vaatteiden repiminen tms. vie mielenkiinnon juomisesta pois. Lisäksi toi syöminen edellyttää sen, ettei maailmassa tapahdu mitää sillä aikaa. Käytännössä äiti ei saa puhua eikä mielellään liikkua eikä pojan näkökentässä saa liikkua mitään eikä kuulua mitään uusia ääniä :S. Pulloa suostuu syömään vain äidin sylissä.. Soseita alettiin maistella 4 kk ikäisenä. vähän ennen 6 kk alkoi ekan kerran " syödä" . Nyt meillä syödään aamupuuro (avaa suunsa ehkä kerran), lounas (saattaa hyvällä säkällä syödä noin puoli purkkia), iltapäivällä välipala (tänään meni jopa 3/4 purkkia) ja illalla velliä. Syöttötuolissa istuessakin kaikki muu kiinnostaa paitsi ruoka :S. Syö välillä ok, jos saa itse pitää lusikasta kiinni. Nokkamukin nokkaa on kiva jyrsiä tai mukilla viuhtoa ympäriinsä & heitellä lattialle ja paukuttaa pöytää.
Vaunuissa viihtyy ihan hyvin hereilläkin, koska on niin paljon tuijoteltavaa.
Yöt nukkuu n.20-7/8. Yöllä syö noin 2 kertaa. Unipussin myötä yöt on rauhottunut paljon. Ennen pussia heräsi aina sylistä sänkyyn siirrettäessä (nukahtaa aina syödessä). Sitten sänkyyn nukahtaminen kesti pahimmillaan tunnin, kun poika vaan potki ja pyöri. Ilman käsistä pitelyä (eli en anna huitoa käsillä) ei nukahda sänkyyn, mutta jossain vaiheessa keksi ton potkimisen. Yksin ei todellakaan nukahda vaan huitoo ja viuhtoo niin kauan, että tulee yli väsyneeksi ja itku. Tätä kokeiltiin muutama yö, mutta oman jaksamisen takia lopetettiin.
Poika tykkää tosi paljon uusista ihmisistä. Käydää uimassa ja muskarissa. Vauvat on kivoja paitsi jos ovat liian isoja ja kiipeilevät päälle ;). Nyt on ehkä vierästaminen alkamassa tms. koska uudet ihmiset on ensin vähän epäilyttäviä, ennen alkoi heti hihkua ja naureskella kaikille :).
Ingwerin kuvaukset mielialan heilahteluista on tuttuja.. Ensin nauretaan ja sekunnin päästä itketään. Itku on välillä hankala saada loppumaan, mutta usein loppuu kun keksii jotain puuhaa (eli uteliaisuus voittaa tässäkin). Nauru ja hymyt on herkässä ja kaikessa rasittavuudessaan poika on ihana kikattelija :) <3
Jenni
On meidän poika kyllä astetta rauhallisempi kuin monet ekassa pinossa kuvaillut vauvat. Hirveitä kiukkupuuskia ei tule kuin syömisestä :O. Pojalla on nälkä, muttei malta rauhottua syömään ja sitten menee hermot. Poika on myös hoikka ja tosi lihaksikas ja voimakas. Liikkeelle lähtemistä odottelen kuin kuuta nousevaa, sekä hyvässä että pahassa (voin vaan kuvitella sitä vahtimista ;), kun lattialla paikallaankin pyöriessä vauhtia on välillä hirjasti).
No niin, vasta pojan nukahdettua paasin jatkamaan. Mitas muuta... tuosta istumisesta viela etta se on nyt ihan mahtava juttu! Tanaan ollaan oltu tosi tyytyvaisia kun istuminen onnistuu ja siita nakee maailman paremmin - selvastikin tama tasta koko ajan helpottuu. Aina ihmettelen niita jotka sanovat etta sitten vasta on rankkaa kun lapsi alkaa liikkua, meilla nama pienetkin edistyksen askeleet ovat kylla helpottaneet elamaa ja vahentaneet pojan turhautumista todella paljon.
Ihan nauratti tuo jennin kuvaus ruokailuhetkesta, niin tutun kuuloista! Meilla oli tosi pitka kausi etta imetyksesta ei tullut yhtaan mitaan ellei maattu hamarassa huonessa taydessa hiljaisuudessa - jopa kissan tassun aanet viereisessa huoneessa hairitsivat keskittymista! Ja kerranpa poika puraisikin rinnasta kun aiti ei keskittynyt vaan erehtyi katsomaan pois pain imettaessa! :S Nykyaan sujuu tuo jo taas paremmin mita nyt valilla kesken syonnin poikaa alkaa hirveasti naurattaa ja sitten ei taas tule mistaan mitaan. Kiinteita syodaan meilla suht hyvin, puuro maistuu, mutta muut ruuat suostuu syomaan vain jos on oma lusikka kadessa - ja aidin ajoituksen pitaa osua kymppiin kun suu on sekunnin auki. Nokkamukia (ja etenkin sen kantta) hakataan riemulla poytaan myos taalla.
Eli perin iloinen ja tosi hauska poika kylla luonteeltaan on, kikattaa tosi paljon - mutta myos on itku herkassa, onneksi sen saa usein harhauttamalla loppumaan kuten joku muukin mainitsi. Miten teilla muilla on hampaiden tulo sujunut? Meilla se on ollut yhta tuskaa - pojalla on nyt kolme hammasta ja neljas puskee kovasti lapi, ja ne kylla kiusaavat. Mietin vaan etta onkohan sekin luonnekysymys kuinka paljon ja kovaa sita hampaidentulokipua valitetaan?
Ja vaikka nykyaan ei tarvitse niin kauheasti enaa kanniskella poikaa on hanen lempipaikkansa yha aidin lonkalla maailmaa katsellen (nokkamukin kansi kadessa!) Ja kovasti on muuten pojalla myos asiaa, ja kova aani... juttelee ihan mahdottoman paljon ja haluaa ottaa keskusteluun osaa; joskus niin kovaa ettei siina sitten muut keskustelua pysty jatkamaankaan kun ei kuule mita itsekaan sanoo. Usein myos keskella yota alkaa hopotys ja naureskelu... Yot ovat meilla olleet hurjan rankkoja nyt puoli vuotta - lahes tunnin valein ollaan heratty ja vain rinta on rauhoittanut. Mutta, viime yona poika nukkui viiden ja puolen tunnin patkan heraamatta!!! Olo on aivan mahtava.
Mutta nyt taytyy hyodyntaa illan rauha ja syoda. :) Mukavaa kuulla naita vilkkaita kertomuksia, palataan taas asiaan!
Tarkoittaako ylivilkkaus sitä että oppii aikaisin liikkumaan vai luonnetta vai levottomuutta?
Kiitos selvennyksestä!
Tuli taas mieleeni lisaa juttuja!
Miten teilla muilla onnistuu paivaunille meno? Meilla se on nimittain nykyaan aivan mahdotonta. Vaunuihin nukahtaa kavelylla hyvin jos ajoitus osuu nappiin ja poika on juuri tarpeeksi vasynyt muttei liian vasynyt - muuten hermostuu ihan taysin, varsinkin jos kuljetaan tuttua maaseutureittia; kaupungissa viihtyy kylla paremmin. Mutta mutta, yleensa on toiset paivaunet nukahtanut sisalle imetykseen perhepetiin, mutta nykyaan siita ei tule yhtaan mitaan. Vaikka poika olisi vasynyt niin syo vahan aikaa, sitten innostuu leikkimaan ja kierii pois, ja kiljahtelee ja nauraa ja juttelee ja paukuttaa jaloilla ja kasilla ja kierii lisaa... tata saattaa kestaa pahimmassa tapauksessa tunninkin. Ei siis malta nukahtaa kun ois niin kiva touhuta. ;) Toki tama on parempi kuin etta itkisi mutta hieman rasittavaa kylla. Tuntuu etta han on siirtymassa ehka kohti yksia paivaunia - aamu-unet alkavat nykyaan myohemmmin ja esim eilen kieltaytyi toisista unista kokonaan. Hieman aikaista vaan, eiko? Poika siis 9kk.
Han on myos aikamoinen naistennaurattaja - tykkaa tytoista tosi paljon. Kaikkein hauskinta pojan mielesta on jos ollaan liikenteessa, naispuolisia ystaviani tapaamassa, tai vaikka kahvilassa jossa naisia tarjoilijoina... silloin flirttailee ja on taytta hymya ja hauskutusta. Mihinkahan tassa viela joudutaan...
Eipa muuta talla kertaa. :)
minttukissus:
Tarkoittaako ylivilkkaus sitä että oppii aikaisin liikkumaan vai luonnetta vai levottomuutta?Kiitos selvennyksestä!
Selvennykseksi voin sanoa, että meillä on tämä " ylivilkkaus" aiheuttanut noita kaikkia. Ihan vauva-aika meni levotonta ja itkuista lasta kantaessa mitä erilaisimmissa asennoissa. Tästä seurauksena poika on oppinut hallitsemaan omaa kehoa jo varhain ja liikkuminen on alkanut todella aktiivisesti. Tämä tässä pinossa kuvailtu vauvojen ylivilkkaus on kokonaisvaltainen käsite ja se ilmenee erilaisina " oireina" , lähinnä vauvan itkuisuutena ja turhautumisena erilaisissa arjen tilanteissa. Tämän pinon ylivilkkaat vauvat ovat varmasti luonteeltaan hyvin uteliaita ja yrittävät käsittää maailmaa nopeasti ja vaativat siksi paljon ärsykkeitä ja virikkeitä tuekseen. Tässä minun selvennys asiaan, joku muu ylivilkkaan vanhempi voi jatkaa analyysia!!
Feijoa:
minttukissus:
Tarkoittaako ylivilkkaus sitä että oppii aikaisin liikkumaan vai luonnetta vai levottomuutta?Kiitos selvennyksestä!
Selvennykseksi voin sanoa, että meillä on tämä " ylivilkkaus" aiheuttanut noita kaikkia. Ihan vauva-aika meni levotonta ja itkuista lasta kantaessa mitä erilaisimmissa asennoissa. Tästä seurauksena poika on oppinut hallitsemaan omaa kehoa jo varhain ja liikkuminen on alkanut todella aktiivisesti. Tämä tässä pinossa kuvailtu vauvojen ylivilkkaus on kokonaisvaltainen käsite ja se ilmenee erilaisina " oireina" , lähinnä vauvan itkuisuutena ja turhautumisena erilaisissa arjen tilanteissa. Tämän pinon ylivilkkaat vauvat ovat varmasti luonteeltaan hyvin uteliaita ja yrittävät käsittää maailmaa nopeasti ja vaativat siksi paljon ärsykkeitä ja virikkeitä tuekseen. Tässä minun selvennys asiaan, joku muu ylivilkkaan vanhempi voi jatkaa analyysia!!
Kuvaus osui esikoiseen aivan nappiin. On nyt 2,5v ja edelleen vilkas, utelias, hiukan kärsimätön, nopea liikkeissään ja oppii myös nopeasti uutta. Kakkonen (8kk) on hiukan rauhallisempi luonteeltaan vaikka lähti liikkeelle suht aikaisin (kontti 6kk, seisoi 7kk). Ei tarvitse niin paljon aktiviteettia. Tai sitten on samanlainen kuin esikoinen mutta nyt esikoinen viihdyttää häntä niin minun ei koko aikaa tarvitse :)
Meidän vauvakin on suhteellisen vilkas. Autoilu on just tuollaista, eli viihdyttämistä. Kaks kertaa on viihtynyt jopa puol tuntia itsekseen jonkin lelun kanssa! Kun on aamulla matkustettu. Yleensä viihdyttämistä vaatii tauotta, ja silti turhautuu kun kyllästyy samoihin leluihin yms. ja huuto alkaa...
Myös mä oon ollut niin tyytyväinen, kun tyttö lähti liikkeelle päivää ennen kuin täytti 7kk. Vaikka monet " varoittelivat" että sitten se vahtiminen vasta alkaa, niin mun mielestä nyt on vielä helpompaa, kun ei tarvitse itse olla lattialla viihdyttämässä! tosin tyttö ei vielä konttaa vaan ryömii, mikä varmaan on hitaampaa.
Tuo sätkiminen kuulostaa myös tutulta. Koko ajan pitää olla liikkeessä! Mutta meillä kyllä uusi ja ihmeellinen saattaa sentään pysähdyttää, ja esimerkiksi kaupassa on tultu sanomaan, että onhan se aika rauhallinen vauva :) Siellä on paljon nähtävää.
Vaunuissa tyttö viihtyy onneks taas hyvin. Välillä oli kausi, että herääminen aiheutti heti hirveän hepulin, mutta se meni onneks ohi. Nyt viihtyy jonkin aikaa (15min?) itsekseen, ja sitten oon nostanut rattaita niin, että tyttö näkee ulos vaunuista. Viihtyy siten taas vähän aikaa.
Syöminen on aina ollut meillä ongelma. Tyttö on selvästi pieniruokainen, mutta ihan pienestä asti myös vilkkaus on pitänyt huolen siitä, ettei tule syötyä liikaa. Ei malta olla tissillä, eikä kyllä malta syödä soseitakaan :( Imetän pääosin hämärässä makkarissa, etenkin, jos soseen päälle pitää saada nestettä menemään. Tyttö ei malta syödä kuin suureen nälkään... Vastikettakin oon kokeillut nokkamukista antaa, välillä menee ok ja välillä ei tahdo sekään upota.
Yöt ovat vähän levottomia meillä (yleensä n.5 herätystä, kuitenkin 3-15..). Tällä hetkellä harkitsen unipussin ostamista... jos se vaikka rauhoittaisi menoa. Tyttö on aina ensin poikittain ja lopulta väärinpäin sängyssä, veuhtoo selältä mahalleen ja mahalta selälleen jne.
Mutta mukava lukea, että on kohtalotovereita :) VAikka täytyy sanoa, että on tuollainen touhottaja myös hauskaa seurattavaa usein!
minttukissus: meillä poika taas on lähtenyt hitaasti liikkeelle, mutta tahto liikkua on ollut aina kova. Sosiaalisesti on ollut tosi aikasin läsnä ja hymyillyt jo 3viikkosesta - kätilökin alkuaikoina ihmetteli, että miten voi olla noin virkeä jo näin nuorena -mutta motoriikka taas ei ikävä kyllä ole yhtä nopeasti kehittynyt -poika haluaa liikkua, muttei osaa.
Tällä hetkellä yliarvioi taitojaan, haluaisi kävellä yksin ja kun " talutan" poikaa, irrottaa tämä usein otteensa ja yrittää kävelä itse.
HArjottelee tosi paljon seisomaan nousemista, mutta tasapaino ei pidä - voimia kyllä riittää.
siitä päiväunille nukahtamisestaa sisälle -se on ollut meillä aina vaikeaa! Vaunuihin nukahtaa aika-ajoin tosi hyvin, mutta joskus on myös siinä ongelmia. Omaan sänkyyn sisälle päivällä nukuttaminen ei onnistu samalla tavalla kun yöunille nukuttaminen.
Äskenkin poika " kanneltiin" sylissä ja kiikutettiin pullon jälkeen untenmaille. Illalla riittää laulu sylissä, pullo, ja lyhytaikainen tassuttelu omassa sängyssä. Ehkä päivällä sitten on liikaa virikkeitä kun ei ole niin pimeää...
Kiva kuulla miten hyvin teillä arki pelaa energiapakkauksienne kanssa, meillä ei ole tällä hetkellä ihan niin loistokasta...
Kun poika oppi istumaan, saattoi hän alussa istua yksikseen yli 30min pätkiä tyytyväisenä, nyt se ei enää riitä ja kitinät alkaneet taas pahentua. Mä jo ehdin ilakoida, että pahat kitinäajat olisi jo ohi.
Päivällä en itse ehdi tehdä kunnolla kotitöitä paitsi kun poika nukkuu. Kantoliinassakaan ei enää pysy vaan kiepuu siinä kunnes otetaan pois. LAttialla ei halua enää yksin istua, korkeintaan hetkiä syöttötuolissa leipää pureskellen. Mutta sekin lentäää nopeasti kaaressa lattialle.
Anoppi eilen kertoili, miten itse aina nukkui lastensa unten aikana itsekin, ja aamulla teki kotitöitä rauhassa 2h ajan kun lapset olivat jo hereillä!!!! Vauvat (tai vauva ja pikkulapsi) leikkivät toisessa huoneessa ongelmitta koko tämän ajan. NUkahtivat myös sinne itsekseen, ei siis tarvinnut viedä päiväunille.
Sänkyynkin kun laitettiin, niin heti oli simmut ummessa. Ihan käsittämätöntä! NYt ku hoitaa meidän poikaa, ei anoppi ehdi itse edes syömään, on yhtä kaaosta kun palaillaan riennoista, jos anoppi ja appiukko on ollu poikaa kattomassa. - Molemmilla on kädet täynnä työtä meidän pojan kanssa,saattavat valitella sitä, miten eivät ehtineet edes rauhassa kahvia juomaan. Silti ei tunnu ymmärtämystä riittävän, että saatan olla joskus ihan puhki.
Joskus kyllä mitin, että mitä oon oikein tehny väärin, kun poika ei ole tyytyväinen itsekseen...tietysti poika on aivan ihana omana itsenään, mutta joskus (niinkun nyt) on vaan vähän väsy olo ja epäonnistunut, kun anopilla ja omallakin äidillä kaikki " sujui kun rasvattu"
Sori tämä valitusvirsi, toivottavasti teillä muille on vahvemmat hermot! ;)
-Ingwer
On kyllä tosi kivaa kuulla, että muillakin on hulinaa ja vilskettä ja lyhyt pinna ;)
Meillä odotetaan kovasti tota liikkeelle lähtöä, jos se vaikka helpottais kärsimätöntä poikaa. Poika vaan ei jaksa keskittyä " harjottelemaan" ryömimistä tms. Etupää ja takapää tekee kyllä oikeita liikkeitä, muttei samaan aikaan ja sitten meneekin jo hermot kun ei päässyt eteenpäin..
Päikkäreille meillä mennään vaihtelevan kiukun, höpöttelyn, pelleilyn tms. jälkeen. Vaunuihin nukahtaa suht ok hyvällä ajoituksella. Nyt jonkun kuukauden verran on ollut ohjelmassa myös huono ajoitus, mitä ei ennen ollut olemassakaan. Huono ajotus aiheuttaa aluksi kitinää ja lopuksi huudon niin että poika on käytännössä pakko ottaa pois vaunuista rauhottumaan :S. Iltaunille nukahtaa helposti (syliin). Jotenkin joka iltaiset iltapesu, velli, unipussi on auttanut yöunille menoa.
Unipussi meillä otettiin käyttöön noin kuukausi sitten. Se kyllä rauhoitti öitä. Kirjotinkin siitä tuonne unipussi-keskusteluun. Mutta lyhyesti poika nukahtaa helpommin yöllä kun ei pääse potkimaan niin kovasti eikä herää yöllä siihen että on jumissa poikittain tai että on kylmä tms.
Meillä myös naisille kikattelu oli ykköspuuhaa aiemmin. Nyt on varmaan vähän vierastamista tai jotain, kun enää ei hihku ihan niin innolla uusille ihmisille.
Täällä myös pojan tunteiden heilahtelut aiheuttaa samaa äidille. Välillä on tosi raskasta, kun mikään ei ole kivaa eikä ruoka maistu yms. Sitten taas kikattelut ja hymyilyt yms. on niin ihania että ei huonoja aikoja muistakaan. Kuitenkin tuo jatkuva vuoristorata on aika raskasta :S..
Jenni ja hulina 7kk
minkälaisia ihmisiä olette itse? Minulla on myös Ingwerin kuvailun kaltaisia päiviä, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle... Normaaliarkeen on jotenkuten jo tottunut, mutta nyt esimerkiksi poika on vuosisadan flunssassa ja todella vaatii kaiken huomion. Välillä tuntuu, että reagoinkohan minä turhan herkästi! Osaltani ehkä, mutta varmasti valvotut yöt myös tekevät tehtävänsä. Helsingin sanomien Kuukausiliitteessä oli juttu siitä, miten vanhemmuus on toisille ihmisille liikaa, eikä oikein osata pysähtyä vauvan tarpeiden äärelle. Ja näin ollen myös vauvan tarpeiden lukeminen hämärtyy. Se oli mielenkiintoista luettavaa ja on hyvä, että löytyy apua ihmisille, joiden suhde vauvansa kanssa on ongelmallinen. Tämä tuli vain mieleen, kun itsellänikin on välillä todella vaikea lukea poikani tarpeita. Välillä tulee kokeiltua kaikki ja välillä luotan yhden asian kokeiluun. Minusta tuntuu, että poikani ei aina itsekään tiedä mitä haluaa ja sen takia kitisee kaikelle. Nyttemmin on jo ollut vähän helpompaa ja usein riittää nukkumaan laitto, jos poika oikein kiukkuaa.
Mielestäni meillä poika suhtautuu kaikkeen suurella tunteella ja itse yritän pysyä joka tilanteessa tyynenä. Tässä on jo perustavanlaatuinen ristiriita kanssakäymiselle. Yritän tietenkin tiedostaa nämä omat piirteeni niin pystyn sitten paremmin suhtautumaan myös poikaani. Mutta kuten sanottua on tämä välillä pään lyömistä seinään, kun haluaisi, että asiat sujuisivat luontevasti. Toisaalta tässä pojan myötä oppii myös paljon asioita itsestään. Silloin, kun oikein väsyttää ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta pirteänä näkee asioista myös positiiviset puolet. Ja ainakin voi olla ylpeä itsestään, että on vilkkaan lapsen kanssa pärjännyt jo näinkin monta kuukautta! Minä en ole todellakaan mikään positiivisen ajattelun lähettiläs, mutta välillä tulee mieleen jo saavutetut etapit pikku riiviöidemme kanssa! Ja ainakin minä olen itsestäni ylpeä, että olen jaksanut ja selvinnyt.
Moikka!
En ole aikasempaan alotukseenne kirjoitellut enkä sitä lukenut. Mutta tämän ketjun luettuani oli pakko tulla jakamaan ajatuksiani. =)
Meillä on 7kk vanha poika joka on aina olllut todella virkeä ja vilkas ja kaivannut aina kauheasti virikkeitä pysyäkseen tyytyväisenä. Ensimmäiset 4kk oli meillä kovin itkuisia ja yhä on huuto kyllä herkässä jos ei asiat mene herran haluamalla tavalla. Meillä pitää koko ajan tehdä jotain tai vähintäänkin kävellä ympäri taloa että poika olisi edes vähän tyytyväinen.
Poika ei osaa vielä kunnolla liikkua, vähän liikkuu peruuttelemalla. Olen myös odottanut kuin " kuuta nousevaa" että poika lähtisi liikkeele. Toivon sen vähän helpottavan elämäämme kun poika voi tulla perässäni eikä tarvitse heti alkaa huutaa kun puolen metrin päähän kerkeän. Poika ei siis suostu leikkimään yhtään yksin lattialla ja kova hinku päästä eteenpäin tuntuu olevan. Sylissä ollessaankin hyppii ja heiluu koko ajan ja joka suuntaan pitäisi koko ajan nähdä ja joka paikkaan pitäisi pystyä koskemaan.
Jenni_117 kuvaus syömisestä tuntui kovin tutulta ja muidenkin kirjotuksista tulee olo että aivan kuin meidän pojasta kerrottaisiin. Poikamme on aina ollut kova tissin syöjä mutta nykyään sekin on kovin vaikeaa kun kaikkea ympärillä olevaa pitäisi samalla seurata ja ei muutenkaan jaksaisi keskittyä siihen kauhean montaa minuuttia. Mutta nyt poika on myös tehnyt täydellisen lakon kiinteiden suhteen. Ainoa mikä kelpaa on riisipuuro, vähän jo alkaa huolestuttamaan saako tarpeeksi ravintoa. Kovin on kyllä ainakin iloinen ja hymyilevä poika... Vaikka saattaakin ilo muuttua sekunnissa murheeksi.
Usein olenkin epätoivoissani miettinyt että teenkö itse jotain väärin että poika hermostuu niin helposti ja enkö osaa tulkita hänen tarpeitaan oikein. Kuitenkin hänen ihana hymynsä saa tuntumaan että kaikki on ihanaa mutta seuraavana hetkenä saattaakin pojalla jo hermo mennä.
Kovin on sekavaa sepostusta mutta yritän nopeasti kirjottaa kun poika tossa sylissä pyörii.... Mutta ihanaa oli lukea muistakin samanlaisista lapsista kun tuntuu että kaikkien kavereideni lapset on niin rauhallisia ja helppoja tämän pojan rinnalla. =)
-vivi
Mä itse olen myös tuollainen vuoristorataihminen eli menee tois hienosti tai sit tosi huonosti, suutun nopeasti mutta myös lepyn nopeasti. Lapsen isä taas on aika rauhallinen, mutta voi suuttua nopeasti eikä todellakaan ole helposti leppyvä ;). Eli poika on aika cocktail meitä molempia, kuitenkin paljon enemmän minua kuin isäänsä. Kuten Feijoa sanoikin, niin meilläkin päätä lyödään seinään näissä luonne-eroissa (lähinnä minä tai poika vs. pojan isä).
Mulla on ton oman vuoristordan varrella ollut erilaisia alakuloisia jaksoja. Vauvan ollessa 2kk olin niin pohjalla, etten koskaan ole ollut. Hainkin silloin apua ja sain sitä (nyt lopettelen lääkkeitä ja terapiaa). Silloin huomasin, miten paljon oma olo vaikuttaa vauvaan. Kun oli ahdistunut ja masentunut eikä mikään kiinnostanut, oli meidän aurinkoinen vauva ihan hirveä kitisijä. Sitten kun sain apua ja oma mieliala alkoi nousta, piristyi poikakin. Myös muulloin olen huomennut, että vauvan kanssa " ajamme toisiamme tiettyyn mielialaan" . Jos mä olen väsynyt ja ahdistunut, kitisee vauvakin enemmän ja päin vastoin (jos vauva kitisee paljon, väsyn ja ahdistun). Sama toimii päin vastoinkin. Eli myös hyvä tuuli ja iloinen mieli tarttuu. Väsyneenä ja ahdistuneena on vaikeampi lukea vauvan tarpeita, mikä varmasti taas aiheuttaa vauvalle pahaa mieltä.
Mulle saa lähettää sähköpostia tai lisätä mut meseen. Osoite on tuo ylläoleva nicki ja perään @hotmail.com
Jenni
sillä erotuksella, että meidän poika ei itke. Paitsi silloin jos kaukosäädin otetaan kädestä! Ihan oikeesti =D Kaukosäätimillähän ei siis saa meillä leikkiä, mutta aina mies 9,5kk sen jostain käsiinsä löytää.
Syöminen on yhtä hankalaa kuin moni jo kuvailikin, eli vaatii täydellistä rauhaa tai jumalaisen ajoituksen juuri oikeaan " näläntunteeseen" . Hiljaisuutta ei kovin usein ruoka-aikana ole, siitä pitää huolen Niklas ja hänen 3-vuotias siskonsa, joka oli vauvana todella paljon rauhalllisempi kuin pikkuveljensä nyt.
Niklas tuottaa meteliä koko hereillä oloaikansa. Paukuttaa ovia, hakkaa leluja lattiaan, soittaa rytmisoittimia, kirkuu tai lallattaa. Hän liikkuu ryömimällä ja opettelee parhaillaan konttausasentoa. Poika nousee ylös tukea vasten, mutta ei malta pitää kiinni mistään ja arvatenkin silloin pää kolisee. Jos poika on nostettu jaloilleen, hän hyppii, ei siis seiso muutamaa sekuntia pidempää. Hyppykiikussa ei viihtynyt, koska sehän rajoittaa liikkumista, samaten sylissä viihtyy silloin kun ei lattialta itse jotain näe. Sylitellään toki maitohetkillä ja ennen nukkumaan menoa.
Pistin merkille, että kaikki vauvat tässä ketjussa taisivat olla poikia...
Mutta nyt menen lataamaan virtaa myös itseeni, joten hyvät yöt!
Ihana kerrankin lukea kohtalotovereista, kun aina ei muiden samanikäistne lasten kanssa tunnu olevan kovin paljon yhteistä... Huomasin jo sen aikaisemman pinonkin, mutta en saanut kirjoitetuksi. Koitan nyt laittaa jotain, kun sain pojan just unille. Tai aamulla jo kirjoitinkin pitkät pätkät, mut sehän hävis taivaan tuuliin - jos nyt sitten vaikka parissa erässä.
Meidän poika on 11 kk ja vaikeeta on ollu. Mulla lähinnä, mies jaksaa olla positiivisella mielellä, mutta mä olen välillä kovastikin ahdistunut arjen raskaudesta. Tosin täytyy sanoa, että tähän mennessä hankalin aika oli keskellä kesän helteitä 4-5 kk ikäisenä, ja siitä on koko aika helpottanut, mutta välillä edelleen ottaa nuppiin ja raskaasti. Ja mä en ainakaan pysty olemaan reipas ja tyyni aina, vaan kyllä pojan kitinä vie mun mielialan kanssa alas, ja olen kireämpi. Väsyneenä välillä tiuskin ja kiroilen pojalle, mikä on tietysti tosi väärin.
Meillä päällimmäinen ongelma on ehkä unien vähyys; yöt sujuu ok (yleensä heräämättä ja syömättä, mutta kovin lyhyeksi yö jää), päiväunet on sitten tosi epävarmat ja lyhykäiset. Ja hereillä poika tuntuu olevan kiukkuinen lähes aina - tiedä sitten johtuisko tuosta vähäisestä nukkumisesta.
Vaunuista ei ole meille iloa, poika ei viihdy kopassa lainkaan ja rattaissakin kehnonlaisesti. Yleensäkään musta hänelle ei riitä pelkkä katseleminen: aina haluaa olla itse tekemässä ja liikkumassa. Tuo liikkumaan oppiminen (meillä aika keskivertoaikataulussa) kyllä tavallaan helpotti paljon tilannetta, mutta toisaalta on nyt sitten kiinnostunut kaikesta muusta, lähinnä kielletystä, kuin omista leluista. Eli käytännössä olen yhtä kiinni hänessä kuin aikaisemminkin.
Poika on aivan isän poika, no mies jaksaa enempi leikkiäkin ku minä, eli ei mikään ihme. Hoitaa poikaa yleensä sitten nuo illat, mä teen ruokaa tai muita kotijuttuja silloin. Uskon, että paljon vaikutta noi persoonaerot. Minä ja mies kanssa ollaan aika tasasia ja rauhallisia (ihan iloisia ja puheliaita kumminkin), ja meidän kotona olikin ennen yleensä mukavan leppoisa tunnelma, ei juuri riidelty ym. No, poika onkin tällänen turkinpippuri, mieliala vaihtelee sekunnissa, tosi voimakas persoona. En tahdo millään pysyä perässä tai ottaa aina selvää hänen oikuistaan.
Usein itselle on tosi kova paikka, kun käydään kerhoissa ym. (liikumme suht paljon, etten tulisi pöhköksi täällä kotona) ja sitten aina seuraa toisten vauvojen ja äitien menoa, kuinka paljon rauhallisempaa se on. Ja vaikka en haluaisi, niin kateus iskee... En tietenkään omaa lasta haluaisi mihinkään vaihtaa, mutta kyllä toivoisi, että meidänkin arki voisi joskus olla rauhaisampaa.
Olin myös odottanut niin paljon tältä kotonaoloajalta, en siis kuvitellut miksikään ruusuilla tanssimiseksi, mutta että saisi omaa lasta hoitaa kotona (yritimme raskautta aikanaan yli vuoden). Ja nyt sitten arki on tämmöistä kitinää ja taistelua... Mihinkään töihin en kyllä ole haikailemassa, mutta että kotonaolo joskus sujuisi helpommin.
Luin myös sen kk-liitteen jutun, ja pidin sitä tosi asiallisena ja koskettavana. Joitain juttuja tunnisti ihan selvästi, joitain taas ei. Siinähän just todettiin, kuinka nämä äidit aina nimesivät omat vauvansa vaativiksi. No, niinhän mäkin tässä tavallaan teen... Monesti on kyllä sellanen ristiriitainen olo, kun joku kysyy, miten menee, että mitä tohon nyt sanois. Jos sanon totuuden, tuntuu et haukun omaa lasta. Tai sit vaan hymistelee, et ihan kivasti, eihän sekään ketään palvele...
Joo, tällästä ajatuksenjuoksua... Mäkin panin merkille, et melkein kaikki lapset tais olla poikia..? Mutta tsemppiä joka tapauksessa kaikille, odotan mielenkiinnolla josko pino saa jatkoa.
velihuilu
oli hyvin kuvailtu arkea velihuilu! Täällä on meno samanlaista! Itse myöskin välillä annan kuulua, että todella v....taa. Minä saan usein laskea miljoonaan, että pystyisin olla " aikuinen" poikamme kanssa ja toimia rakentavasti. Välillä se on todella vaikeaa, kun elämä on pelkkää kitinää, kuten nyt viime päivät! Minulle sanoi yksi lapsityöntekijä, että vanhempien tehtävänä ei ole viihdyttää lastaan jatkuvasti...heh heh...mikäs olisi vaihtoehto? Korvatulpat vai? Välillä tuntuu, että poika tasitelee kaikessa vastaan ja taistelukumppaniksi käy ainoastaan äiti...olen välillä todella loppu. Isän kanssa kyllä kelpaa pitää hauskaa ja leikkiä, mutta kun tullaan perusasioiden äärelle, niin äiti joutuu toimiin. Olen itseni vuoksi tehnyt periaatepäätöksen, että pari kertaa viikossa poistun iltaisin kodista omiin harrastuksiin...kannattaa kokeilla, tekee hyvää! Ja olen huomannut, että kun äiti ei ole paikalla pärjäävät pojat oikein hienosti. Välillä tuntuu, että saan sen kitinän jopa aikaiseksi, kun tulen maisemiin... Kiva, kun ihmiset ovat aktivoituneet keskustelemaan asiasta, vaikka se ei niin miellyttävä välttämättä olekaan. Auttaa, kun kuulee ajatuksia muilta samassa tilanteessa olevilta! Jatketaan keskustelua!
...että poika nukkuu hyvin, alkoi kamala yövalvominen. Poika heräilee yöllä valvomaan ja itkee ja itkee...viime yönä puolitoista tuntia, edellisyönä tunnin. Sitä ennen alkoi heräilemään useasti yössä.
Ei auta kun kannella. Nyt kyllä nukahti sitten viereeni, kun rapsutin selästä, mutta piti siis rapsutella koko ajan, muuten poika heräsi.
Noniin, ehkäpä tämä kuitenkin taas tästä. Päiväunia nukkuu paremmin kun koskaan ennen, äsken 3h putkeen vaan kerran heräten, sain siinä itsekkin nukuttua.
Mahtaakohan muita ylivilkkaita odottajia ilmaantua millon? ;)
Paha olo jatkuu edelleen, ja koko ajan on vähän kun nälkä. Ja hajut etoo. Kamalinta on kakkavaippojen vaihtaminen. Meinaa oksu lentää siinä, vaikkei ennen ole tuntunut missään. Toinen kamala haju on kahvi - tuttuun tapaan.
Miten teillä muilla on lapset viihtyneet yökylässä?Meidän poika oli viime viikonloppuna ekaa kertaa isovanhemmilla yötä, ja kaikki sujui loistavasti! Isovanhemmat on kyllä vahtineet ennenkin öitä täällä meillä ollessaan, että uutta siis oli vaan tuo uusi ympäristö.
Eli näin siis meillä nyt " parempia päiviä odotellessa" ;)