" ylivilkkaat" vauvat, uusi pino :)

.. kun en tiedä kuinka kauan tässä saa istua ;)



Kuulosti kamalan tutulle nou teidän " herneen nenään vedot" ym. ;). Itse voin " hyvällä" hetkellä vetää herneet nenään niin uskomattoman pienestä, että.. Ja sitten tulee palautetta välittömästi herneen nenään työntäjälle ;). Eli jos mä käyn täällä jotain riehumaan, niin antaa mennä ohi, jooko?? (Niin mistähän poika on temperamenttinsa saanut ;)?)



Me oltiin just pojan kanssa mummilassa kaksistaan. Sai mies vähän vetää henkeä kotona. Hassuinta meidän perheessä on se, että " tumma ja tulinen" afrikkalainen (siis mies) on rauhallisin tässä talossa :D. Mies onkin välillä hätää kärsimässä meidän kahden kuumakallen (mä ja poika) kanssa. Hän ei vaan voi ymmärtää sitä, että me ei jakseta olla tekemättä mitään ja tarvitaan jatkuvasti vaihtuvaa viihdytystä ;). Ite olen kyllä lapsen myötä oppinut olemaan tekemättä mitään, mutta ennen lasta seinät kaatui niskaan jo ihan pelkästään yhden kotona vietetyn sunnuntain iltana :O!



Mummilassa pojalla oli vähän liikaakin viihdytystä koko ajan. Mummi ja taata olivat lomalla, joten seuraa riitti. Isomummiakin piti hauskuuttaa ja kissaa yrittää seurata. Mummilassa tosiaan tuli taas esiin se puoli pojassa, että kaikkia ihmisiä pitää hauskuuttaa. Poika kiljui, kikatteli ja teki kaikkensa, että muut nauraa hänelle :D. " Yllättävää" kyllä parin päivän jälkeen kävi hiukan rankaksi tuo jatkuva marakattina oleminen ja viiminen päivä olikin kiukkua :(. Kotona taas paluu arkeen ottaa voimille, kun ei jatkuvaa seuraa ole samalla tavalla tarjolla (tylsä äiti ei jaksa hyppyyttää aamusta iltaan..).



Meillä ei ole autoa, jotne julkisilla ollaan kuljettu paljon. Sekä lahiliikenteessä että pitkän matkan junilla. Matkat itse asiassa menee yleensä hienosti, kun poika katselee maisemia tai hauskuuttaa kanssamatkustajia (etenkin mummot tykkää ;) ..). Ongelmat tulee sitten, kun iskee nälkä tai väsy. Yleensä pyrinkin noille pidemmille matkoille syöttämään pojan kotona hyvin ja nukuttamaan alkumatkaksi (siis nukkumaan jo ennen junan lähtöä). Näin matkat sujuu suht. ok. (Meidän mummilaan kestää IC-junalla vajaa 3 h.)



Nyt lähden laittamaan itseäni vähän ihmisen näköiseksi.. Mua on huimannut ihan tajuttomasti (jopa makuulla) jo useamman päivän ja yritän päästä terveydenhoitajalle mittauttamaan hb' n ja verenpaineen (epäilen et molemmat liian alhaalla) iltapäivällä..



Jenni

Mulla alkaa olla nettiaika myös kortilla.. Kuukausi sitten poikal ähti ryömimään, kolmisen viikkoa on nyt heilunut kontallaan (ei konttaa kun ryömienkin pääsee), eilen nousi sohvaa vasten seisomaan ja tänään käveli sohvaa pitkin.. Ikää herralla nyt 8 kk.



Vähinkin kärsivällisyys on kadonnut samalla tältä kyseiseltä pieneltä mieheltä. Lelut on ihan kivoja noin minuutin tai kaksi. Ympäri taloa on hienoa ryömiä, mutta sitten kun huomaa, että äiti on yli 20 cm päässä, tulee hätä. Eli jalassa roikkuu koko ajan, paitsi jos yritää kiivetä sohvalle.. Ja siinäkin mun täytyy olla vieressä (ihan turvallisuus syistä, koska poika ei ole itse tajunnut ettei vielä ole aika irrottaa molempia käsiä sohvasta yhtäaikaa).



Päiväunia nukutaan huonosti.. Tänään 3' t unet max. 45 min/kerta..



Puhuitte sisarusten eroista.. Mä olen itse ollut iloinen ja helppo vauva, oppinut ryömimään ja konttaamaan varhain, kävelemään 1v. Armas veljeni on äidin sanojen mukaan " maannut ja huutanut ekat 7 kk" . Kontannut 7kk, seissyt ja kävellyt tukea pitkin 8 kk ja ilman tukea 10 kk. Veljen huuto ja kiukku loppui liikunnan riemujen löytymiseen..



Nyt iltapalalle ja nukkumaan (viime yö meni valvoessa pojan kanssa..)



Jenni

ensinnäkin minäkin haluaisin kiittää ozo-girliä, tuli hyvä mieli kertomuksestasi.. huvitti velihuilu ajatuksesi " rasittavan lapsen äidille" myönnettävästä palkinnosta.. eiköhän rustata porukalla jonkillainen diplomi ja ei kun jakoon :)

Feijoalle tsemppiä töihin! Hyvä kun pajatat ajatuksiasi ulos, etköhän pääse sinuksi asian kanssa kunhan annat ajan kulua. Tosiaankin, ainakin oma äitini on joutunut palaamaan aikoinaan töihin ollessani vain 1 1/2 kk:n ikäinen ja tuolloin minua ja sisaruksiani oli hoitamassa 15-kesäinen tyttö.. mitenköhän onnistuisi nykyisin?? Nykyään tuntuu ilmassa olevan ristiriitaisuutta kotona hoitamisen ja päivähoidon suhteen. Perheiden tilanteet on kovin erilaiset mitä ei moni ehkä tajua ja me ihmisetkin ollaan toki erilaisia, " syitä" lähteä töihin tai olla kotona on niiiin monia. Itse työssäni kohtasin paljon äitejä joille esim. osa-aikatyö oli yksi ehdoton jaksamisen lähde.. surullista kyllä, ulkopuolelta tulleet kommentit aiheuttivat hirmuisesti ristiriiitaa ja prosessointia josta stressi senkun lisääntyi.

joo, meillä tasainen vauhti jatkuu.. tuolla taisi olla yksi ketju missä puhuttiin viihdyttämisestä ruokailuhetkinä..meillä se on välillä aikamoista ja nyt on kylpylelut olleet kova sana syönnin lomassa, niitä on helppo pestäkin kun tuppaa tuota ruokaa lentämään vähän sinne ja tänne.. edelleen syöttötuolissa on myös noustava seisomaan ja herttileijaa sitä loukkaantumista jos kielletään.. päivät menee kyllä vauhdilla. Ihanaa, ensi viikolla mieskin on osan viikkoa kotona..luksusta ;)



Kävin äsken vähän kahlaamassa tuolla sohjossa, ihana kevään tunne..sehän lupaili tosi paljon lämpöasteitakin jo.. kohta pääsee kunnolla kuraan pyörimään!!

kello on jo miljoona ja poika vasta nukahti.. tuntuu että itse käy nyt niin ylikierroksilla että täytyy johonkin saada purettua tämä olo. Siis aivan järkyttävää touhua tämä unille käynti, alkuun käy ihan nätisti iltarutiinien jälkeen sänkyyn, taputtelen selkään ja tuntuu että rauhoittuu..joskus onnistuukin tai jos alkaa itkeä niin parin syliin noston jälkeen nukahtaa. Nyt taas ihan hysteerinen huuto ja kauan, ihan sama onko sylissä vai sängyssä, lopulta rauhoittuu syliin mutta auta armias jos yrität laittaa takas sänkyyn niin homma alkaa alusta..myös jos yrittää istua, huuto senkun yltyy. Yöllä herättyä voi olla sama homma ja tunnin-kahden riehumisen jälkeen simahtaa. Oon taas ihan ihmeissäni, mitä tää on?? Jos koskisi johonkin.. kai se huuto jatkuisi eikä lakkaa vähän ajan päästä. Kun oli vatsataudissa, sitä nyt miettii, onko yöllä nyt kuitenkin nälkä..yösyötöistä päästiin pois pojan ollessa n. puolivuotias ja nyt pelottaa että " opetanko" taas siihen kun nyt tulee annettua välillä pullosta maitoa, tissittelynhän poika itse lopetti n. 8 1/2kk iässä, nyt siis 10kk.

Päivällä oli aika paljon tänään ohjelmaa, nukkui myös tosi pitkät päikkärit.. sitä sitten pohtii mikä vaikutus näillä on..joskus taas tuntuu että jos on ohjelmaa ym. päivällä niin poju väsyy ja nukahtaakin helpommin.

No, eipä tässä voi kun ihmetellä ja luottaa siihen että tää on ohimenevä vaihe!! Ehkä tää nyt vaan taas mättää kun oli jo niin hyviä öitä tässä välissä..



No, tälläinen valitusvirsi näin pitkäperjantaina.. yritän tulla positiivisemmalla mielellä seuraavan kerran :-/

Mielenkiintoinen viestiketju, en jaksanut nyt lukea kuin murto-osan, täytyy palata toiste näiden pariin.



Sen verran kerron omasta tilanteesta tässä, että meillä on 9,5 kk ikäiset epäidenttiset kaksospojat, jotka ovat syntyneet viime kesäkuussa raskausviikolla 24+1 eli pienen pieninä keskosina (syntymäpainot noin 800 g). Korjattua ikää heillä nyt puoli vuotta. Erityisenä haasteena se, että motorinen kehitys tulee tuon korjatun iän mukaisesti (tai sitä odotetaan menevän sen mukaan) ja sitten taas unentarve, syöminen ja moni muu asia menee tuon " oikean" iän mukaan. Eli varsinkin joulun aikaan meillä elettiin arkea, jossa oli kaksi lähes kokonaan ilman päiväunia olevaa poikaa, jotka eivät osanneet vielä edes pitää leluja käsissään, olla mahallaan tms. Oli joskus piiiitkiä päiviä viihdyttää... Lisäksi meillä on ollut infektiovaaran ja heikkojen keuhkojen vuoksi ulkoilukielto pakkasilla ja " kotikaranteeni" eli koko talvena emme ole saaneet käydä kuin pakolliset käynnit neuvolassa ja lääkärissä. Vieraita voimme ottaa vastaan hyvin rajoitetusti. Tämä kaikki on tuonut oman haasteensa vilkkaiden poikien kanssa selviämiseen.



Vilkkaita ovat siis molemmat pojat, mutta isompi heistä vastaa selvästi enemmän tämän ketjun kirjoittajien kuvauksia omista lapsistaan. Mielialat vaihtelevat todella nopeasti, hän rakastaa kaikkea melua ja meteliä, myös omaa karjumistaan varsinkin nyt kun on oppinut menemään konttausasentoon ja punnertamaan. Flirttailee sairaanhoitajien kanssa :) kuten joku muukin tuolla mainitsi flirttailusta, eli on tosi sosiaalinen ja hakee kontaktia, joka täällä kotikaranteenissa tietysti jää aika vähäiseksi. Onneksi on kuitenkin nämä veljekset, ettei aivan yksin tarvitse kasvaa ilman toisten lasten seuraa. (Pienempi kyllä välillä ihan pelkää tämän isomman metelöintiä. ) Poika on myös ollut levoton nukutettava, kevät on tuonut pelastuksen siinä mielessä että olemme saaneet lääkäriltä luvan vaunuilla ulkona. Talvella saattoi pahimmillaan nukkua vain 10 min päiväunet ja nekin minun sylissäni. Varsinkin kaksosten kanssa vähän pidempi tauko päivällä olisi ollut äidille erittäin tervetullut...



Noista vanhemmuusjutuista nopsasti lukaisin ketjun alkupuolelta, ja olen miettinyt kyllä, että jotain muuta täytyy olla taustalla tässä " äkkipikaisuudessa" joka tässä pojassa on, sillä me samat vanhemmathan hoidamme ja kasvatamme näitä molempia poikia ja silti ovat näin erilaisia. Kun pojat 4,5 kk iässä pääsivät sairaalasta kotiin, tämä temperamenttiero oli selvä. Itse asiassa se oli päivänselvä jo sairaalassa, sekä meidän että hoitajien mielestä. Liekö se sitten geeneissä, tämä vilkkaampi ilmeisesti hyvin pitkälti isänsä kaltainen (miehellä on nyt aikuisenakin vielä vaikeaa keskittyä mihinkään pientä hetkeä pidemmäksi ajaksi yms.). Tietysti nyt, kun tunnemme pojat ja heidän tarpeensa paremmin, varmasti myös tietyssä määrin hoidamme heitä eri tavoin. Ja mielestäni näin täytyy ollakin, koska jos toinen esim. tykkää meluisista leikeistä ja toinen melkein pelkää niitä, niin emmehän voi heitä samaan muottiin pakottaakaan.



Tätä rauhallisempaa poikaa sanoisin juuri tällä hetkellä " vaativammaksi" , kitisee, vaatii jatkuvaa kantamista jne. mutta se johtuu hänen sairauksistaan (mm. refluksitauti), ennen niitä hän oli hyvin " pitkäpinnainen" jos nyt vauvasta voi niin sanoa. Mutta siis molempien poikien kanssa on omat haasteensa ja niiden kanssa tässä yritetään luovia. Joka päivä silti äärettömän kiitollisina, että nämä pikku taistelijat ovat selvinneet ylipäänsä hengissä vaikeasta alusta. Ehkä sitä temperamenttia on siellä todella tarvittu!



Jos tästä ketjusta löytyy muita kaksosten vanhempia, olisi kiva jos pistäisitte jotain viestiä tähän perään, voin sitten kaivella aiempia kirjoituksianne sen perusteella vähän tarkemmin. Toki mielelläni luen myös yksösten vanhempien kokemuksia ja ennen kaikkea arjesta selviytymisen niksejä. :)

Kiva, kun aloitit tämän pinon! Meillä ollaan myös runsaat 9kk ja poika ryömii ympäri huushollia, on ryöminyt jo pari kuukautta. Tämän taivaallisen asian ansioista meno on meillä myös rauhoittunut. Olen lisäksi käynyt paljon " ihmisten" ilmoilla, avoimessa päiväkodissa, muskarissa yms. kyläilyjä. Ruoka maistuu meillä todella hyvin ja nykyään ei itse voi syödä mitään ilman, että poika tulee kinumaan viereen. Poika osaa itse syödä hedelmäpaloja ja leipää, pari kertaa olen antanut lusikalla syödä sosetta itse... Mutta mutta, ne yöt! Aamuyöt ovat meillä aika rankkoja, kun en kerta kaikkiaan osaa tulkita lapsen itkua tai siis sen syytä. Välillä poika nukkui jo ihan hyvin eikä kaivannut yösyöntiä, mutta nyt on taas viime aikoina huutanut kurkku suorassa neljän pintaan...sillä seurauksella, että imetys siihen aikaan on taas astunut kuvioon. No se on kuitenkin toiminut ihan hyvin, sillä poika nukahtaa sen jälkeen välittömästi ja nukutaan kahdeksaan.



Vilkkautta meilläkin vielä riittää ja aktiviteettia on saatava jatkuvalla syötöllä, mutta pojan liikkuminen on helpottanut vanhempien työtä vähän. Itkuisuutta on vielä jonkun verran, mutta luulen, että se johtuu liian hitaasta palvelusta pojan mielestä. Kaikki pitäisi saada heti ja hermo menee, jos näin ei tapahdu. Rattaissa poika istuu juuri Ingwerin kuvailemalla tavalla eli ihan rauhassa ympärilleen katsellen. Kaikki ympäristön asiat kiinnostavat todella paljon. Luulenpa, että tulen toimeen pojan kanssa sillä tavoin, että käymme säännöllisesti eri paikoissa tutustumassa ja tapaamassa muita lapsia...poika osaa jo leikkiä muiden kanssa esim. pallolla. Tällä tavalla myös minä saan pieniä lepohetkiä ja aikuista seuraa. Poika ei vierasta toisia lapsia yhtään ja olen jopa ylpeydellä katsonut miten reippaasti ja uteliaasti poika käyttäytyy muiden lasten seurassa. Rankkaahan tämä on ollut, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että ympäristön oikealla valinnalla poika saa tarvisemansa virikkeet ja viihtyy oikein hyvin!

Ingwerille: Kirjotin vähän tyhmästi tuossa aikasemmin. En siis tarkottanutkaan, että teidän vauvalla olisi ADHD vaan sitä yritin sanoa, että yleensä näillä tämän pinon ylivilkkailla vauvoilla ei ole taustalla mitään tuollaista(mikä VOI aiheuttaa ADHD:ta mutta ei välttämättä). Eikä sillä varmasti ole edes mitään merkitystä, mitkä on taustat vaan se yhteinen kokemus vauvan vilkkaudesta. En tiiä selvensikö tämä yhtään minun tarkoitusperiäni mutta joka tapauksessa ei ollut tarkoitus leimata sinun vauvaa sen sairaammaksi kuin kenenkään muunkaan vilkasta vauvaa.



Meijän vauva oli mahassa niin rauhallinen, että liikkeitä piti oikein " kuulostella" ja laskea. Ei siis mitenkään viitannu vilkkaaseen lapseen. Ulos se saatiin imukupin avulla huonojen sydänäänien vuoksi. Imukupin pahka ei ole vieläkään kokonaan lähtenyt eikä kai tule häviämäänkään. Alkuajat oli itkeskelyä ja vauvaa piti kantaa ympäri kämppää, jotta oli hiljaa. Kantoliina oli siihen suuri apu. siinä nukkui jopa muutaman tunnin päikkäritkin. liikkeelle lähtö on helpottanut meidän elämää tosi paljon ja nykyään kyllä poika touhuilee paljon yksinkin kunhan äiti tai isä on turvallisen matkan päässä. Nyt hän oppi just kävelemään ja tepastelee melkein koko ajan ympäriinsä joku esine kädessä. Yhdessä kohti ei kyllä viihdy vieläkään. Yleisesti ottaen meidän arki sujuu nykyään ihan hyvin, vaikka välillä ite väsyykin kaikenlaisiin taisteluihin syömisistä jne. Aivan iloinen poika se nykyään on vaikka itku on kyllä herkässä. Paha mieli vaan unohtuu äkkiä kun keksii kiinnostavia juttuja.

Meidän poika myös on ollut tosi kiinnostunut muista lapsista ja tahtoo olla kovakourainenkin. Nipistelee ja puristelee, repii hiuksista jne. Kylässäolo on yhtä vahtimista ja tuntuu, että mihinkään keskusteluihin ei voi keskittyä, kun poika on koko ajan kaikenmaailman tavaroiden kimpussa. Kotona on helpompaa, kun kaapit ja laatikot on lukittu, ettei hän saa niitä auki.

Lisää taas joskus, nyt pitää rientää kauppaan.

kirjotan nyt lyhyesti, kun pitää alkaa valmistaa iltasapuskaa kohta...eli kiitos viesteistä ja tuesta Feijoa, velihuilu ja muutkin - toivon itse, etten tunteenpurkauksessani päässyt ketään loukkaamaan tai ettei kellään tullut sitä oloa, että vähättelisin muiden kokemuksia - loppujenlopuksihan on sama, onko taustalla jotain selvitettyä syytä vai ei.

- tänään on taas vähän rajumpi päivä ollut pojan kanssa. Poikaa selvästi ärsyttää, ettei pääse itse eteenpäin. Feijoa kun siitä kehittymisestä puhuit, niin poikaa on selvästi häirinnyt jo aikaisin se, ettei osaa itse liikkua ja kontrolloida omaa kehoa, pitkät raajat vaan sätkii sinne sun tänne - uskon myös yhä itsekin, että tämä rauhottuu jonkun verran , kun poika pääsee tekemään " mitä tahtoo" . Tahtopuoli kyllä tuntuu olevan vahvasti olemassa ;)



Mielelläni luen teidän kaikkien tekstejä, enkä missään vaiheessa ajattele, että oltaisiin jotenkin pahemmassa jamassa, monet teistä on paljon vahvempia kun jaksavat yksin pyörittää arkea - mulla on mies (opiskelija) kuitenkin usein paljon apuna. Omat vanhemmat ja sukulaiset asuu Suomessa, niin niistä ei kovin ole apua, mutta anoppi käy poikaa kattomassa kerran viikossa, niin se on jo ollut suuri apu meille.



velihuilu, siitä loppuunpalamisesta - se on kanssa päivästä kiinni miten jaksaa, olen semmonen sisäisesti ailahtelevainen tyyppi(mikä varmaan tuli selkeästi esille viime viestissä ;) ), vaikka yritänkin olla viilipytty ulospäin siihen vastapainoksi. Vaikea sitä on myöntää, että tarvitsisi apua - alkuaikoina mua autto se, kun kätilö muistutti siitä, että poika kasvaa isoksi mieheksi - sillon mulle sytty lamppu palamaan. Olin meinaan kolme ekaa viikkoa pojan kanssa punkan pohjalla ja " kestoimetin" ja luulin, että siitä tulee myös mun kuolinvuode tyyliin " tätä tä elämä on nyt loppuun asti" -en tajunnut siinä sumussa, että munkin vauva kasvaa aikaihmiseksi (!!!)

ihan niinkun sanoit, mikään ei kestä ikuisesti. Sen avulla yritän jaksaa vaikka kyllä itsekin usein kannan poikaa yöllä hampaita yhteen purren.



Humppaheikille vielä, me ollaan matkustettu pojan kanssa tämän ollessa 5kk ja toisen kerran 8kk lentokoneella SUomeen. Konematkat oli aika itkuisia suurimman osan matkasta ja kantoliinassa jolkotettiin pitkin käytävää. Kanssamatkustajat oli tosi ymmärtäväisiä ja jotkut jopa yrittivät piristää poikaa. Ratikassa on myös matkustettu ja se oli ihan ok.

Yökylässä siis ollaan oltu isovanhempien ja mun oman mummon luona pidemmänkin aikaa, mutta " yökylään" ei olla poikaa annettu.



Tästä tulikin taas tosi pitkä, en osaa oikein lopettaa aikasin vaikka kuinka yrittäisin...nyt täytyy mennä kuitenkin! :)

Ingwer: tuo toteamus alkuajoista, että sängystä tulee myös kuolinvuode oli tosi hyvä! Mulla oli ihan sama fiilis. Sitä tunnetta ei voi uskoa ennenkuin kokee, silloin ihan oikeasti tuntuu siltä, että loppuelämä on tätä. Sillä tavalla hauskaa, koska ihan varmasti tietää, että vauvasta kasvaa aikuinen sitä ei vaan jotenkin tajua silloin. Kyllä se ihmismieli pettää välilllä todella... Niin mulla on varmaan mennyt ohi, jos oot sanonut, mutta missä maassa sä asut? Et siis Suomessa...



Niin ja uusille keskustelijoille, ainakin JML(?): on tosi kiva, kun jaksatte kertoa myös teidän alkuajoista ja on myös huojentavaa huomata, että meitä on aikasta paljon eli tämäkin ilmiö normaalistuu omassa mielessä kovaa vauhtia.



Niin...eipä tullut meille kakkosta tästä kierrosta, menkat alkoi. Huh, kyllä niitä odotettiinkin, kun testit näytti negaa. Olen huojentunut, sillä sain tosissaan töitä ja olis kiva olla siellä kuitenkin jonkun aikaa ihan omana itsenään...katsotaan nyt sitten seuraavia kiertoja ihan rauhassa, vaikka tuskinpa tässä ehkäisylinjalle enää lähdetään.



Humppaheikki: me olemme pojan kanssa olleet useassa paikassa yötä. Kavereilla kahdesta yöstä melkein viikkoon ja mökillä parikin viikkoa. Bussissa ollaan matkustettu myös muutaman kerran ja tosi hyvin meni. Yökeikat meni suht hyvin, äiti vaan väsyy vieraassa paikassa, jos yöt on menneet risaiseksi. Muuten poika on viihtynyt uudessa ympäristössä tosi hyvin. Poika on ollut pari kertaa yhden yön mun vanhemmilla hoidossa ja hyvin on mennyt.



Niin toistan vielä oman kysymykseni siitä, että meinaatteko milloin lähteä töihin/opiskelemaan? Minä en ole kotiäiti-tyyppiä, jos sellaista on olemassakaan ja siksi kaipaan myös henkistä haastetta lapsen hoidon lisäksi. Osa-aikatyö tuntuu nyt todella hyvälle idealle, katsotaan kuinka käy, kun se alkaa...

mukava lueskella, vaikka osan ehkä luin vähän pikaisesti... Mä olen taas saanut todeta, miten aikaa menee paljon enemmän lapsenhoitoon silloin, kun se ei nuku päiväunia kunnolla. Eli meillä ei taaskaan nukuta kuin 0,5-1h paikallaan, sen jälkeen on pakko joko käydä 10min välein vähintään heijaamassa vaunuja tai lähteä lenkille :( Tyttö tarvitsee vähintään 3h päiväunta, mielellään 3,5h. Tänään tein kylmähköstä säästä huolimatta sekä tunnin lenkin että kiikutin puol tuntia vaunuja illemmalla lasitetulla partsilla... Ja tosiaan jotkut vauvat eivät nuku kuin liikkeessä. Toiset sanoo, et on opetettua, mut mä sanon että aivan kuin meidän neitillä ois jotain vaivoja (maha? hampaat?) usein, ja on herkkä reagoimaan. Joku äiti jo käskikin mennä varuiks lääkäriin, että allergiat vois sulkea pois. On kova itkeskelemään unissaan, yöllä ja päivällä. Mutta kyllä oli kuulkaa ihanaa, kun oli AIKAA kun vauva nukkui ITSEKSEEN jopa 2,5h unia! En usko, että oisin osannut niistä nauttia, jos ois aina ollut sellainen. Mutta oishan tuo tapa voinut tulla jäädäkseen...



Meillä on ollut helpointa nyt tuon tytön kanssa, kun se oppi itse menemään. Ja oon huomannut, että ehkä malttaa nykyisin vähän enemmän tarkkailla ihmisiä, jos ollaan vieraassa paikassa. Saattaa silloin pysyä paikallaan tosi kauanki. Ja pukemiseen huomasin, että auttaa teletappivideo :D Tuskin on kovin kasvatuksellisesti suotava neuvo, mutta meillä on jopa täysi hiljaisuus mahdollinen kun tiivitaavi on telkussa. Kävelytuoli on myös kiva. Mutta selkeästi neiti nauttii, kun pääsee tutkimaan ympäristöään. Ikää on nyt 8kk, eroahdistusta ei oo vielä tullut. Onko teidän vauvoilla ollut minkälaista eroahdistusta?



Meillä ruoka on nyt maittanut ihmeen hyvin (kopkop). Yösyötötkin jääneet pois. Tyttö menee -20 käyrällä, joku kun kyseli tuota painoa... Meillä syöminen on silti taiteílua, vaikka ruoka uppoaakin. Pitää aina olla jotain katseltavaa, muuten alkaa kitinä. Ja ruokalappu, siitä saattaa jo vähän itkaista, et taas joutuu jumimaan tässä syöttiksessä. Kaikkea uutta katseltavaa siis kasataan aina, että syöminen sujuis " siinä sivussa" .

se olikin tosi nopeeta..

Meillä täällä poju vähän kipeä joten itse hypättävä vällyihin kohta perässä että saisi vähän unta. Irrotan itseni ja ajatukseni vähän tänne..mies on taas työmatkalla koko viikon ja eilen poika alkoi kuumeilla. On oltu tosi onnellisia siinä suhteessa että poika on ollut terve (ei siis mitään flussia,korvatulehduksia yms)..kyllä sitä tänään välillä oli taas ihmeissään kun ulos ei päästy päiväunille ja yritin nukuttaa poikaa sisälle. Tuli ihan takauma alkuajoista kun reilun tunnin heijailin ja hyräilin ja yritin vaunuihin huijata ja sänkyyn peitellä ja vaikka mitä että yliväsynyt lapsiparka saisi unesta kiinni. no, puolentunnin tirsat eka ja sit myöhemmin päivällä vähän enemmän onneksi. Väsyneenäkin touhuttava pojan olisi näköjään ja sitten on tosi kiukkuinen kun ei jaksakaan. Onneksi söi ja joi ihan hyvin.Katsotaan miten huomenna, jospa uni paras lääke oisi ja veisi taudin pois!!



Feijoa: kuulostat tosiaan innostuneelta työhön menosta ja ehkäpä se sitten oli parempi ettei vielä " tärpännyt" .

itse olen kotona vielä reilun vuoden. Olen siinä onnellisessa asemassa että on vakipaikka mihin palata ja nyt tuntuu hyvälle pitää huilia työelämästä. Olen välillä käväissyt työpaikalla pojun kanssa ja parin työkaverin kanssa pidetään yhteyksiä..se vahvistaa päätöstä ettei töihin ole intoa palata. Työstäni tykkään, meillä vain ilmapiirissä mättää joten siksi tauko on hyväksi itselle.



no niin, poika taisikin herätä.. palataan!!

Saatiin taas kunnon talvikelit! Ihanan näköinen auringonpaiste, mutta täytyy nauttia vain sisältä käsin (likaisten ikkunoiden läpi), kun ei tuonne kylmyyteen uskalla nokkaansa laittaa.



Humppaheikki taisi kysellä siitä matkustamisesta. Me ei olla lennetty, enkä lentäiskään meidän pojan kanssa, jos ja kun ei oo pakko (tietty ois eri asia, jos just asuttais ulkomailla tms.). En osaa mitenkään kuvitella, et viihtyis kovinkaan hyvin, kun pitäis olla paikallaan. Meiltä on n. tunnin bussimatka Hesaan, ja sínnekään en halua lähteä urheilemaan, kun tunti sylissä on ihan utopiaa meillä.



Auto meillä on tiuhassa käytössä, koska asumme ihan maalla, ja se on siis välttämättömyys. Autoilu sujuu ihan kohtuuhyvin, hereillä ei juuri jaksa " köytettynä" istua, eli vaihtoehdot on suunnilleen nukahtaminen tai huutaminen. Huutaminen on inhottavaa, mutta olen yleensä aika päättäväisesti vain ajanut eteenpäin, kun meidän matkat on tavallisesti n. vartin suuntaansa. Ja niin ajattelen, että pojan on pakko siihen alistua, koska muuten me ei päästäisi koskaan mihinkään ihmisten ilmoille, ja sitä ei mun pää taas kestä. Toki on mekin kurvattu yhdelle jos toisellekin bussipysäkille tuttia hakemaan sun muuta. Pisimmät matkat on olleet parin tunnin päähän, tehty muutaman kerran ja sujuneet vaihtelevasti. Siinä on yleensä aina se helpotus, etten ole yksi pojan kanssa liikenteessä.



Meillä poika ei ole ollut yötä hoidossa, perheen voimin on sitten yökyläilty. Sujuneet ihan ok, hyväksyy matkasängyn omaksi sängykseen. Kyläilyt yleensä vielä väsyttää sen verran, että yöstäkin on tullut tarpeeksi pitkä :)



Feijoa tiedusteli työsuunnitelmista (harmillinen se nega, mutta tosiaan saat ehkä kanavoitua energiaa sopivasti työnaloitukseen). Mä en mene missään tapauksessa ennen ensi syksyä, ja toivottavasti en sittenkään. Riippuu ihan taloustilanteesta meillä. Millainen hoitokuvio sulla on pojalle (eikös työ ollut osa-aikaista?) Mä kanssa luulen, että mun on aloitettava syksyllä ainakin osa-aikatyöskentely (ei välttämättä oman alan), mutta jos joudun pojan viemään osa-aikahoitoon, niin se syö kyllä sitten ne mun tienestitkin. Eli lähinnä mietin ilta-vkl -töitä, tosin silloinhan se perheen yhteinen aika jää ihan minimiin :( Itse ehkä eniten pelottaa kokoaikaisessa työssä/hoidossa se, että kuinka jaksaisi itse raskaan työpäivän jälkeen huippukiukkuisen lapsen kanssa...



Mutta kaiken kaikkiaan mennään tällä hetkellä ihan leppoisissa fiiliksissä, murehdin työasioita sitten kun niiden aika on (tietty hoitopaikka pitää hakea ajoissa, jos sitä tarvitaan). Mulla ei siis työpaikkaa odottamassa, mutta täälläpäin on ihan hyvät markkinat työnhakijan kannalta.



Paranemisia kuumeisille ja mukavaa talvipäivän jatkoa noin muuten!



velihuilu

Just tultiin lenkiltä ja poika jäikin sille tielleen ulos nukkumaan.



velihuilu: Osa-aikatyö on siis kyseessä ja tarkkaan on täällä laskettu kannattaako se vai ei. No kyllä se kannattaa, koska kaikkien maksujen jälkeen käteen jää kuitenkin enemmän kuin nyt ja siis enemmän minä haen työkokemusta...näin suoraan koulun penkiltä lapsen saaneena ei oikein työmarkkinat avaudu, jos ei pikkuhiljaa yritä sinne siirtyä! Koko ajan on ikävä tunne takaraivossa, että en ikinä saa töitä, jos olen pitkään kotona. Mieluustihan sitä lapsensa kotona hoitaisi, mutta kieltämättä nyt jo tuntuu, että poika tarvitsisi päivittäistä virikettä enemmän kuin minä pystyn tarjoamaan, joten pieni hoitoaika ei varmasti ole pahitteeksi. Kyse on siis muutamasta päivästä viikossa. Minä olen sen verran mukavuudenhaluinen, että ilta- ja viikonlopputyö ei yhtään houkuttele...joten en ole edes ajatellut sitä vaihtoehtoa... Kyllä tämä on niin ristiriitaista olla äiti ja nainen! Huh huh. Pitää vaan yrittää luovia täällä elämän viidakossa parhaaksi katsomalla tavalla. Niin poika menee päiväkotiin hoitoon. Maksusta en osaa vielä sanoa, sillä oma palkkani ei ole tarkalleen selvillä ja en tiedä miten nuo hoitopäivämaksut lasketaan. No se selvinnee pian...



On muuten mielenkiintoista katsoa, miten hoitopäivät vaikuttavat poikaan noin ylipäänsä, onko väsyneempi kotona, etenkin öisin vai aiheuttaako lisää levottomuutta? Nyt sitä levottomuutta on kyllä ihan riittävästä jo öissä, että lisää ei toivoisi.



Täälläkin olisi autolla käyttöä, mutta mies menee sillä töihin (on pakko), joten minä en pääse kodista pois kuin apostolin kyydillä...no kaikki täällä on suht lähellä, joten toistaiseksi ollut ihan ok. Ja sitä paitsi tykkään kävellä! Hyvää kuntoilua!

Täällä ollaan, vaikka on tullut pidettyä vähän pienempää ääntä;)



Töitä riittää ja poika on onneksi viihtynyt tarhassa. No edelleen vajaata viikkoa tehdään, täydellä menisi elämä turhan rankaksi kaikille! Olen tähän kodin ja työn tasapainoon oikein tyytyväinen...



Meillä elellään vilkasta aikaa. Poika on liikkeessä ihan koko ajan hereilläoloaikana. Ei vielä osaa itse kävellä, mutta kiipeilee isolla K:lla. Olohuone on laitettu uuteen järjestykseen, sillä siinä pojan kiipeilyvauhdissa ei pysy mukana ja haavereita tulisi ilman uudelleen järjestelyä! Käsistä kävelyttäminen on nyt vasta alkanut kiinnostaa poitsua, että ehkä sitten joskus oppii kävelemäänkin;) Poika nukkuu yöt tosi hyvin, välillä tietysti jotain kähinöitä, mutta pääsääntöisesti nukkuu yöt yhtä kyytiä! Voiko olla parempaa!? Vuoden valvomisen jälkeen: EI!



Imetyksen jouduin lopettamaan vuoden ikäisenä, kun itse olin niin kipeä muutaman viikon putkeen ja sain hevoskuurin lääkkeitä, jotka eivät tietenkään sopineet pikkuiselle! Mutta valitsin siinä kohtaa oman terveyden imetyksen kustannuksella! Olen erittäin tyytyväinen imetykseen, se onnistui minulla yli odotusten. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että lopetan sitten, kun poika alkaa kävellä, mutta asiat eivät aina mene niinkuin on suunnitellut! Siitä puheen ollen toista tiiperöistä ei meille edelleenkään kuulu...voihan se olla, että tuo imetys on kuitenkin pitänyt jotain estoa päällä! No nythän se nähdään, kun on ensimmäinen imetyksetön kierto menossa! Ihme kyllä en ole kummemmin stressanut asiasta...varmaan siksi, että jo yksi lapsi on olemassa ja sitten töissä on nyt niin kivaa! Mutta kyllähän se ajatus toisesta lapsesta on koko ajan takaraivossa...ja tuntui olevan täällä muillakin:)



Onkos velihuilua näkynyt ja kuulunut milloin viimeksi? Ja kaikki muutkin ylivilkkaat, kiva kun keskustelu jatkuu! Ja ajatelkaapa sitä, jos nyt kävisi sellainen tuuri ja onni, että uusien vauvojen odotus alkaisi, niin kokemusten vaihto vertaistensa kanssa olisi todella mukavaa! Joten pidetään toisemme ajan tasalla!



Feijoa