Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää 63-vuotias äitini joka "ei jaksa tehdä enää mitään kun on niin vanha ja raihnainen"
17.06.2024 |
Äitini on minulle rakas, on ollut hyvä äiti parhaansa mukaan, lapsuutensa ei ole ollut ruusuinen, niin tavallaan ymmärrän häntä enkä päin naamaa hauku, tietenkään.
Kunhan puran nyt vaan itse mieltäni johonkin.
Meillä ei ole äidin kanssa kuin 20 vuotta ikäeroa, ja pidän häntä vielä sinänsä nuorena, ei kuuskymppinen ole mikään vanhus, tai ei ainakaan pitäisi olla. Odottaisin, että hän vielä tekisi asioita eikä heittäytyisi voivottelemaan itseään vanhaksi ja raihnaiseksi, tosin sitä hän on hokenut jo niin kauan kuin muistan. Olen itse hoitanut itseni jo ala-asteen viimeisiltä luokilta, kun muistan äitini maanneen esim aamuisin kouluunlähtiessäni vain sängyssä ja olleen yöpaidassa vielä kun tulin koulusta kotiin.
Nykyään hän ei enää oikein jaksa mitään, soittelee minulle tulisinko pesemään hänelle ikkunat tai imuroimaan tai auttamaan siivouksessa tai laskujen maksussa, kun ei osaa käyttää tietokonetta. Suuttuu, kun yritän sanoa että opettelisi itse ja alkaisi kuntoilla niin jaksaisi paremmin.
Kateellisena taas kuuntelin, kun kaverini, joka on saman ikäinen kuin minä ja jonka äiti on vanhempi kuin minun äitini, kertoi äitinsä käyneen yllätyksenä HÄNEN luonaan siivoamassa ja oli pessyt mattonsakin!
Heillä siis vielä roolit noin päin, että kaveri saa apua äidiltään. Minä olen jo pitkään ollut se, joka auttaa äitiään, ja sieltä päin ei kyllä mitään apua heru mihinkään, koska äiti "ei jaksa". Ja kyllä, pärjäänhän minä ja aion pärjätä tulevaisuudessakin, pidän kunnostani huolta ja pusken vaikka sisulla jos ei muuten, eihän mulla edes ole vaihtoehtoa. Haluan todella pystyä itse olemaan avuksi omille lapsilleni niin pitkään kuin vain mahdollista. Ja kenties vielä tuleville lapsenlapsillenikin. Ja tokihan minun pitä jaksaa auttaa äitiäni, kun tämä oikeasti vanhenee, tulee varmasti tarvitsemaan vaan entistä enemmän apua.
Ja kyllä, siis jotain masennusta lienee äidilläni, mutta mitään apua sellaiseen liittyen ei halua hankkia eikä huoli, ei ole ikinä huolinut.
No niin, kiitos jos luit, helpotti jo.
Kommentit (272)
Ajattele Ap, että äidilläsi voi olla hyvinkin elinikää vielä 20 vuotta, jos ylikin!
Ei sinua voi velvoittaa noin pitkään työsarkaan äitisi luona. Elät vieläpä nyt ruuhkavuosia, sinulla on oma työ ja perhe lapsineen.
Ala vastata äidillesi siivousapu pyyntöihin, että hänen pitää oman itsensä tähden alkaa tekemään itse, vaikka yksi huone kerrallaan päivässä. Sama ikkunoiden kanssa, yksi ikkuna päivässä. Ulos kävelemään pitää mennä joka päivä edes hetkeksi. Siinähän se kunto kasvaa ja mieli piristyy, kun alkaa saada itse tehdyksi asioita. Et sinä ala 20:ksi vuodeksi siellä käymään siivoamassa! Sano se äidillesi.
Itse olen jutellut 84-vuotiaalle äidilleni tähän tapaan. En mene joka yskäisyyn mukaan vaan vaadin, että yrittää itse ensin. Ja usein onnistuu kyllä tekemään aivan hyvin. Paljon on tätä huomion hakua, että saisi minut sinne seuraksi jollakin ihme verukkeella tyyliin soitot tänään: Rikkaimurin pölysäiliö ei irtoa, pääsetkö tulemaan? Rikkaimuri ei käynnisty, vaikka laitoin juuri äsken lataukseen. Pitää tulla hakemaan kangaslaatikko ja viedä se kierrätykseen, on ollut vaatehuoneen lattialla jo kauan. Ovikello ei toimi ja pitää tulla sitä katsomaan (ei kuule sitä, koska ei pidä kuulolaitetta, mutta ei koskaan suostu uskomaan hänessä olevan vikaa, vaan ovikello on rikki ja kukaan ei viitsi laittaa sitä kuntoon.) Mikset myy asuntoasi ja muuta tänne hänen kanssaan asumaan?
En jaksa kerrallaan äitiäni kuin max kaksi tuntia kerrallaan. Olen sanonut, että joka päivä ei saa soittaa eikä varsinkaan monta kertaa päivässä. Tätä ei muista tai ei halua muistaa. Sitten vaan täytyy jättää vastaamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen teidän puolesta joilla on aktiivinen äiti vielä yli 70-vuotiaana. Mun 78-vuotias äitini viivytteli lääkäriin menoa kipeän lonkan takia. Muutaman vuoden ollut sängyn pohjalla.
Lonkan tekonivelleikkaus tehtiin seitsemän viikkoa sitten ja makaaminen jatkuu. Ei halua käydä ulkona ollenkaan. Muistisairauden merkkejä ilmassa ja olen sanonut hänelle siitä. Ei usko minua. Ei halua mennä lääkäriin muistitestiin.
Muutama sukulainen on käynyt äidin luona ja yrittänyt tsempata nousemaan sängystä ja liikkumaan. Ei tottele.
Minä hoidan hänen luonaan kaikki kotityöt sekä apteekki- ja kauppakäynnit. Kotiapua tarjottu kun sos.työntekijä teki kotikäynnin. Ei halua ottaa apua vastaan koska minä hoidan.
Nyt minun pitäisi löytää äidille asunto putkiremontin ajaksi. Hän ei tee asian eteen itse mitään. Itselläni on homekoti joten oireita riittää ja väsymys on järkyttävä. Pitäisi löytää uusi
Laitoin kommenttiisi alanuolen vain tuon "minä lähden tästä maailmasta" kohdan takia. Mä ymmärrän oikein hyvin sun uupumuksen ja zombina olemisen. Ja ymmärrän myös tuon tunteen, että et jaksa enää ja vielä senkin, että ajattelet lähteväsi tästä maailmasta. Ihan tuttuja tunteita oli mullekin. Jouduin reilu vuosi sitten lopettamaan vanhempieni vuoksi reumalääkityksenkin ja tämä on ollut sellainen Via Dolorosa, ettei synkiltäkään ajatuksilta ole voinut välttyä. Alkuvuodesta sitten ensin satutin selkäni äitiä siirtäessäni ja sitten alkoi taas verenpaineet paukkua vaarallisen korkeina, joten menin silläkin riskillä lääkäriin, että äidille sattuu just silloin jotain enkä mä olekaan juoksemassa apuun. Lääkärin "tuomio" oli aivan yksiselitteinen eli en saa enää nostella yhtään mitään, yöksi mun pitää laittaa kännykkä äänettömälle, kesken työpäivän mun ei pidä vastata isän soittoihin jne. Vasta sitten, kun kerroin isälle tämän, että mua ei nyt voi enää juoksuttaa siellä, isä suostui ulkopuolisen avun hankkimiseen. Ja siinä keskustelussa oli pakko kysyä isältä suoraan, kumman hän haluaa haudata ensin: vaimonsa vai tyttärensä. Joten suostui sitten ulkopuoliseen apuun. Tosin senkin jälkeen hän kyllä soitteli mulle harva se ilta, mutta ei enää edellyttänyt, että mä juoksen sinne.
Äiti on nyt poissa (hautajaiset oli just viikonloppuna) ja mä saan opetella taas elämään ilman kännykkää ja ilman aikatauluja. Tai no töissä on tietenkin omat aikataulut, joita pitää noudattaa, mutta muuten mä olen taas vapaa. Eilen olin ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen ulkona tekemässä pihahommia ilman kännykkää. Mä olen tänään saanut enemmän aikaan niin töissä kuin kotonakin. Kello tulee yhdeksän eikä mua vieläkään väsytä. Aiemmin olin tähän aikaan illasta jo ihan raato.
Sulla on toki ongelmana vielä homekoti ja terveysongelmia, mutta mun pointtini tässä on, että olin itsekin yllättynyt, miten uupumuksen väistyttyä elämä alkaakin taas tuntua elämisen arvoiselta. Nyt voin aloittaa sytostaatitkin uudelleen.
Meidän kaikkien elämä kun.ei mene samalla kaavalla. Olisin onnellinen jos äitini eläisi ja pyytäisi apua.
Ei ole ollut äitiä lapsuuden jälkeen ja tekisin mitä vaan äidin puolesta, jos hän eläsi.
Ihmisten terveys on erilainen. 63-vuotiaana hoidin tyttäreni , hän sairasti syöpää, lapsia noin kahden viikon jaksoissa, toinen mummo toiset kaksi. Hän toipui, vaikka kunto oli huono yhdessä vaiheessa.
Nyt siitä on 17 vuotta, en tarvitse apua, ikkunanpesut olen jonkun vuoden ostanut.
Mutta kaikkien elämä ja terveys erilainen. On se
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut äitiä lapsuuden jälkeen ja tekisin mitä vaan äidin puolesta, jos hän eläsi.
Eihän ap:llakaan ole ollut. Pelkkää kuormaa vuosikymmenet. Helpolla olet sinä päässyt!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut äitiä lapsuuden jälkeen ja tekisin mitä vaan äidin puolesta, jos hän eläsi.
Ikävää, että menetit äitisi liian varhain. Voit kuitenkin auttaa omia lapsiasi. Jos sinulla ei ole lapsia, yksinäisiä vanhuksia kyllä löytyy eri järjestöjen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Herran jestas miten huonokuntoisia 60 vuotiaita täällä on! Ja miten se on mahdollista, että olette noin sairaita ja tunnette itsenne vanhuksiksi, jotka vaan odottavat kuolemaa? Meistä 1960-luvulla syntyneistä on pitänyt huolta neuvola, kouluterveydenhuolto, kouluhammashoito, julkinen terveydenhoito ja työterveyshuolto. Meillä on ollut pitkät äitiyslomat ja vanhempainvapaat. Minä olen 62 -vuotias, jolla on perintönä korkea kolesteroli ja verenpainetauti.Ne pysyvät hallinnassa oikella lääkityksellä. Teen vaativaa asiantuntijatyötä esimiesasemassa. Nyt olen kesälomalla. Viime viikolla olin patikoimassa Lapissa. Tänään olen pyöräillyt 40 km. Elämä on ihanaa, olen ollut naimisissa saman miehen kanssa yli 30 vuotta, lapset elävät omaa elämäänsä ja minulla on vapaus tehdä mitä haluan.
Ihan samaa ajattelin. Olen 63-v ja täydessä terässä. Mieheni kanssa olen ollut yhdessä jo kohta 50 vuotta!
On minullakin verenpainetauti ja korkea kolesteroli ja lisänä vielä eteisvärinä, jonka pitäisi viedä energiaa. Sukurasite sydän- ja verisuonitauteihin on korkea, mutta oikea lääkitys pitää kaiken kurissa. Hoidan ihania lapsenlapsiani usein, parivuotias on on usein yökylässäkin. Muuten lenkkeilen, käyn kuntosalilla, pyöräilen (8 km kuntosalille, tunti salilla ja 8 km takaisin), pelaan golfia jne. Matkustan paljon, nautin elämästäni. Vielä muutama vuosi sitten aloitettiin talon rakentaminen ulkomaille ja vietämme paljon aikaa myös siellä.
Ja kyllä autan lapsiani, pikkulapsiperheessä siivoan, jos jotain siivottavaa huomaan (siis en mitään suursiivousta, mutta lapsia vahtiessani tartun kyllä imuriin, tyhjennän tiskikoneen jne lasten nukkuessa). Teen heille ruokaa pakkaseen.
Kyllä AP:n äidillä on varmasti masennus, ei noin saamaton voi muuten olla, ellei kyse ole fyysisistä sairauksista, silloin asia on toinen.
Kuulostaa anopiltani. Hän on 60-vuotias ja mielestään täysi vanhus. Mitään ei voi tai jaksa tehdä, on sitä ja tätä vaivaa. Miehelleni soittaa monta kertaa päivässä, tekee tikusta asiaa ja kaikki on aina rikki ja apua vailla. Käyttäytyy kuin yli 80-vuotiaat isovanhempamme. Eli tulee oikein mainiosti juttuun 80+ vanhusten kanssa, kun on sama elokuva ja musiikkimaku, löytyy mummotyyliset jakkupuvut ja veskat, ja vaivoistaan voisi puhua tunteja.
Ja sitten samanikäinen appiukko matkustelee, käy Rammsteinin keikoilla, pukeutuu kuin normaali kuuskymppinen, hoitaa talon ja kutsuu syömään.
Anopillani on pakko olla mielenterveyden kanssa ongelmia, sillä ei normaali 60v koe olevansa samalla viivalla 80v kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hieman äitiäsi vanhempi ja voimat on vähissä. Voiskohan johtua seuraavista sairauksista: krooninen atroofinen gastriittia, migreeni, fibromyalgia, osteoporoosi lonkissa ja päkiöissä, sormissa niverikot, allerginen useille aineille, laktoosi-intoleranssi, lonkien jänteet ohentuneet, polvessa kierukka revennyt (lähete palautui kirurgilta), kilpirauhasen vajaatoiminta, rytmihäiriöt, verenpaine heittelee, reidessä hermopinne, kaularangassa kulumia ja pullistuma painaa hermoa. Tulikohan kaikki. Itseni kyllä huolehdi, muita en kykene huolehtimaan. Minäkin luulin vielä 40 vuotiaana, että mitä ne ihmiset valittaa, minä ainakin olen terve. Palleatyra jäi pois listasta.
Minun äidilleni pankkikortin käyttäminen muuttui vaikeaksi jo 50-vuotiaana, kun muutin pois kotoa. Ei muistanut enää tunnuslukua ja soitteli minulle ihan avuttomana. Mitään sairautta ei hänelläkään ollut. Sanoin lopulta, että unohdin hänen pankkitunnuksensa ja hän muistikin ne yhtäkkiä taas itse.
Kun kävin hänen luonaan, hän huokasi miten ihana saada apua. Ruokin hänen koiransa ja käytin ulkona, mutta kovin pulskassa kunnossa sekin oli siihen nähden ettei äiti muka jaksanut ruokkia sitä. Tein lopulta eläinsuojeluilmoituksen, mikä johti äidin im-uhkailuun. En voinut 200km päästä olla jatkuvasti hoitamassa koiraa, eikä hän antanut sitä mullekaan edes väliaikaisesti, koska en kuulemma hoitaisi sitä? Välit katkesivat, oli paljon muutakin. Minin olisi mm. pitänyt hoitaa äidin hautapaikka-asioita kuntoon ja kirjata ylös millaisessa asussa hänet arkutetaan. Tuolloin oli ylioppilaskevääni. Juhliin hän luonnollisesti jaksanut tulla.
Nyt äiti on 80, asuu ja pärjää veljen mukaan oikein hyvin, ei käy edes siivooja. Anoppini alkoi valittaa vaivojaan ja kolotuksiaan vasta 60-v., mutta raskasta sekin oli ja on edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 66 v. enkä todellakaan ala enää toisten asuntoja siivoamaan ja mattoja pesemään, mutta omat pesäni vielä hoidan viimeisen päälle, vaikka parantumaton tauti vaikeuttaa elämää monella tavalla. Onneksi on puoliso, jonka antaa tukea.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen teidän puolesta joilla on aktiivinen äiti vielä yli 70-vuotiaana. Mun 78-vuotias äitini viivytteli lääkäriin menoa kipeän lonkan takia. Muutaman vuoden ollut sängyn pohjalla.
Lonkan tekonivelleikkaus tehtiin seitsemän viikkoa sitten ja makaaminen jatkuu. Ei halua käydä ulkona ollenkaan. Muistisairauden merkkejä ilmassa ja olen sanonut hänelle siitä. Ei usko minua. Ei halua mennä lääkäriin muistitestiin.
Muutama sukulainen on käynyt äidin luona ja yrittänyt tsempata nousemaan sängystä ja liikkumaan. Ei tottele.
Minä hoidan hänen luonaan kaikki kotityöt sekä apteekki- ja kauppakäynnit. Kotiapua tarjottu kun sos.työntekijä teki kotikäynnin. Ei halua ottaa apua vastaan koska minä hoidan.
Nyt minun pitäisi löytää äidille asunto putkiremontin ajaksi. Hän ei tee asian eteen itse mitään. Itselläni on homekoti joten oireita riittää j
Kiitän sinua vastauksestasi.
Lämmin osanottoni.
On hienoa saada kuulla että elämääsi tuli valoa jälleen vaikeiden aikojen jälkeen.
Minun kuolemankaipuuni ei liity vain tähän elämäntilanteeseen vaan on ollut mukanani jo 30 vuoden ajan. Jostain käsittämättömästä syystä olen olemassa vieläkin.
Olen 48-vuotias ja menettänyt kaikki itselleni tärkeät ihmiset äitiäni lukuunottamatta. Olen kohdannut kuolintapauksia paljon enemmän kuin ihmiset keskimäärin.
En halua mollata äitiäni vaikka valitusvirteni ehkä siltä vaikutti. Hän on minulle edelleen tärkeä. Minä olen vaan liian väsynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattele Ap, että äidilläsi voi olla hyvinkin elinikää vielä 20 vuotta, jos ylikin!
Ei sinua voi velvoittaa noin pitkään työsarkaan äitisi luona. Elät vieläpä nyt ruuhkavuosia, sinulla on oma työ ja perhe lapsineen.
Ala vastata äidillesi siivousapu pyyntöihin, että hänen pitää oman itsensä tähden alkaa tekemään itse, vaikka yksi huone kerrallaan päivässä. Sama ikkunoiden kanssa, yksi ikkuna päivässä. Ulos kävelemään pitää mennä joka päivä edes hetkeksi. Siinähän se kunto kasvaa ja mieli piristyy, kun alkaa saada itse tehdyksi asioita. Et sinä ala 20:ksi vuodeksi siellä käymään siivoamassa! Sano se äidillesi.
Itse olen jutellut 84-vuotiaalle äidilleni tähän tapaan. En mene joka yskäisyyn mukaan vaan vaadin, että yrittää itse ensin. Ja usein onnistuu kyllä tekemään aivan hyvin. Paljon on tätä huomion hakua, että saisi minut sinne seuraksi jollakin ihme verukkeella tyyliin soitot tänään: Rikkaimurin pölysäiliö ei irtoa, pääsetkö tulemaan? Rikkaimuri ei käynnisty, vaikka laitoin juuri äsken lataukseen. Pitää tulla hakemaan kangaslaatikko ja viedä se kierrätykseen, on ollut vaatehuoneen lattialla jo kauan. Ovikello ei toimi ja pitää tulla sitä katsomaan (ei kuule sitä, koska ei pidä kuulolaitetta, mutta ei koskaan suostu uskomaan hänessä olevan vikaa, vaan ovikello on rikki ja kukaan ei viitsi laittaa sitä kuntoon.) Mikset myy asuntoasi ja muuta tänne hänen kanssaan asumaan?
En jaksa kerrallaan äitiäni kuin max kaksi tuntia kerrallaan. Olen sanonut, että joka päivä ei saa soittaa eikä varsinkaan monta kertaa päivässä. Tätä ei muista tai ei halua muistaa. Sitten vaan täytyy jättää vastaamatta.
Just nuo samat: aina joku laitteen turha vika, jonka takia pitäisi heti tulla auttamaan. Nyt tuli ilmoitus että taloyhtiö tilaa joka asuntoon kaksi palohälytintä, asennus elokuun alussa lomien jälkeen. Äitini saanut kokouksessa liki paniikkikohtauksen kun hänellä on ollut vain yksi hälytin. Kun en mennyt ostamaan ja asentamaan hänelle toista hälytintä yhden kuukauden ajaksi, koska sääntö on 1 hälytin alkavaa 60 m2 kohti, niin marttyyrinä nyt sitten tilannut 62m2 asuntoonsa 100e/h laskuttaneen asennusliikkeen asentamaan toisen hälyttimen - ja koko suvulle kertonut miten lapset jättivät hänet Lähestulkoon Kuolemaan Tulipaloon Kun Kielsivät Asentamasta Toista Palohälytintä Vaikka Se Pitää Lain Mukaan Olla.
Vierailija kirjoitti:
Olen hieman äitiäsi vanhempi ja voimat on vähissä. Voiskohan johtua seuraavista sairauksista: krooninen atroofinen gastriittia, migreeni, fibromyalgia, osteoporoosi lonkissa ja päkiöissä, sormissa niverikot, allerginen useille aineille, laktoosi-intoleranssi, lonkien jänteet ohentuneet, polvessa kierukka revennyt (lähete palautui kirurgilta), kilpirauhasen vajaatoiminta, rytmihäiriöt, verenpaine heittelee, reidessä hermopinne, kaularangassa kulumia ja pullistuma painaa hermoa. Tulikohan kaikki. Itseni kyllä huolehdi, muita en kykene huolehtimaan. Minäkin luulin vielä 40 vuotiaana, että mitä ne ihmiset valittaa, minä ainakin olen terve. Palleatyra jäi pois listasta.
Olethan opetellut luettelemaan kaikki nuo kaikki sairautesi yhdellä hengenvedolla ja niin, ettei kuulija saa väliin sanottua mitään?
ps. Ihan kaikilla ihmisillä on jotain sairauksia, ne ei tee juuri sinusta erikoista tai kiinnostavaa. Me vaan ei kerrota niistä heti ensimmäisenä eikä ehkä ensimmäisen vuodenkaan jälkeen jokaiselle ihmiselle, jonka tapaamme. Äidilleni en ole kertonut terveysasioistani enää 10 vuoteen.
Hämmästelen näitä juttuja 80 v itsenäisenä mummelina. Miksi ihmeessä vaivaisin lapsiani asioilla jotka ymmärrän itse ha pystyn hoitamaan. En soittele, whs viestitään lyhyesti.
Vierailija kirjoitti:
Hämmästelen näitä juttuja 80 v itsenäisenä mummelina. Miksi ihmeessä vaivaisin lapsiani asioilla jotka ymmärrän itse ha pystyn hoitamaan. En soittele, whs viestitään lyhyesti.
Lisään, en ole tyhmän tietämätön että voi tulla sairaus tai sairauskohtaus ihan koska tahansa joka muuttaa asian. Lonkka rajoittaa vähän elämää muttei se estä pärjäämistä.
No kyllä äitisi on jo vanhus, sori vaan. Pistä äiti hoivakotiin.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa anopiltani. Hän on 60-vuotias ja mielestään täysi vanhus. Mitään ei voi tai jaksa tehdä, on sitä ja tätä vaivaa. Miehelleni soittaa monta kertaa päivässä, tekee tikusta asiaa ja kaikki on aina rikki ja apua vailla. Käyttäytyy kuin yli 80-vuotiaat isovanhempamme. Eli tulee oikein mainiosti juttuun 80+ vanhusten kanssa, kun on sama elokuva ja musiikkimaku, löytyy mummotyyliset jakkupuvut ja veskat, ja vaivoistaan voisi puhua tunteja.
Ja sitten samanikäinen appiukko matkustelee, käy Rammsteinin keikoilla, pukeutuu kuin normaali kuuskymppinen, hoitaa talon ja kutsuu syömään.
Anopillani on pakko olla mielenterveyden kanssa ongelmia, sillä ei normaali 60v koe olevansa samalla viivalla 80v kanssa.
Kokee, jos on väsynyt ja kipeä. Nuoret luulevat, että jos jalat vielä toimivat, kyllä ihminen jaksaa, mutta kun ei jaksa. Itsekin olen suorastaan kauhistunut, kuinka paljon voimavarani ovat jo nyt huvenneet ja olen vasta vähän yli viisikymppinen.
Herran jestas miten huonokuntoisia 60 vuotiaita täällä on! Ja miten se on mahdollista, että olette noin sairaita ja tunnette itsenne vanhuksiksi, jotka vaan odottavat kuolemaa? Meistä 1960-luvulla syntyneistä on pitänyt huolta neuvola, kouluterveydenhuolto, kouluhammashoito, julkinen terveydenhoito ja työterveyshuolto. Meillä on ollut pitkät äitiyslomat ja vanhempainvapaat. Minä olen 62 -vuotias, jolla on perintönä korkea kolesteroli ja verenpainetauti.Ne pysyvät hallinnassa oikella lääkityksellä. Teen vaativaa asiantuntijatyötä esimiesasemassa. Nyt olen kesälomalla. Viime viikolla olin patikoimassa Lapissa. Tänään olen pyöräillyt 40 km. Elämä on ihanaa, olen ollut naimisissa saman miehen kanssa yli 30 vuotta, lapset elävät omaa elämäänsä ja minulla on vapaus tehdä mitä haluan.