Jääkö opiskelijat nyt vanhempien nurkkiin kun asumistuki pienenee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin yh-äitinä toivoisin, että minullakin olisi joskus oma huone ja rahaa omiin menoihin. Kaikki lapset ovat rakkaita, mutta minunkaan voimani eivät riitä loputtomiin.  Olisi ihana muuttaa tästä kolmiosta pienempään, saada siinä samalla asuntolaina maksettua ja olisi varaa vaikka siihen autoon. Lapset olisivat kyllä edelleen tervetulleita asumaan olohuoneessa, mutta minä haluan jo joskus sieltä pois. 

Särähtää korvaan tuo "rahaa omiin menoihin". Mikä se sellainen oma meno on, mikä on tärkeämpää kuin auttaa omaa jälkipolveaan? Tässä näkyy nykysuomen kulttuuri, missä yksilökeskeisyys on kaiken a ja o. Omat lapset halutaan pois kodista, että saa itse olla rauhassa ja jää rahaa johonkin kanarianlomaan. Se on tuolla perhekeskeisimmissä kulttuureissa aivan päinvastoin. Siellä ihan aidosti vanhemmat ajattelevat, että omat lapset on elämän tärkein asia ja kaikki hei

Olipa tyly tuo sinun kommenttisi. Ehkäpä oma meno voisi olla uusien rintaliiven tai kenkien ostaminen eikä niiden moneen kertaan korjaminen, kun pitää maksaa lapsen sähkölasku. Kampaajallakin olisi kiva käydä useammin kuin kerran vuoteen ja silmälasit olisi pitänyt uusia vuosia sitten. Kun lapset ovat parikymppisiä, niin kyllä äidit saa silloin jo ruveta ajattelemaan omaa itseään eikä uhrautua vielä vuosien ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmas vuosi alkaa yliopistossa ja kotona asuu edelleen. Ei ole mitään järkeä muuttaa omaan, kun yliopisto tässä lähellä eikä ole parisuhdetta minkä takia haluaisi omilleen. 

Arveletko sitä parisuhdetta tulevankaan, kun asuu kotona? 

Siis miten ihmeessä kotona asuminen vaikuttaa parisuhteen aloittamiseen? Tällä logiikalla kukaan teini ei edes koskaan seurustelisi. 

soluun

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmas vuosi alkaa yliopistossa ja kotona asuu edelleen. Ei ole mitään järkeä muuttaa omaan, kun yliopisto tässä lähellä eikä ole parisuhdetta minkä takia haluaisi omilleen. 

Arveletko sitä parisuhdetta tulevankaan, kun asuu kotona? 

Siis miten ihmeessä kotona asuminen vaikuttaa parisuhteen aloittamiseen? Tällä logiikalla kukaan teini ei edes koskaan seurustelisi. 

Minulla vaikutti. Vanhemmat heitti minut pois kotoa, kun en suostunut lopettamaan seurustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin yh-äitinä toivoisin, että minullakin olisi joskus oma huone ja rahaa omiin menoihin. Kaikki lapset ovat rakkaita, mutta minunkaan voimani eivät riitä loputtomiin.  Olisi ihana muuttaa tästä kolmiosta pienempään, saada siinä samalla asuntolaina maksettua ja olisi varaa vaikka siihen autoon. Lapset olisivat kyllä edelleen tervetulleita asumaan olohuoneessa, mutta minä haluan jo joskus sieltä pois. 

Ota mies.

Niin, että mies vielä elätettäväksi ja vaatimaan huomiota? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että muutetaan varhaisessa vaiheessa omilleen, on käytännössä ihan suomalainen erityispiirre. Euroopassa noin yleisesti asutaan vanhempien luona opiskelujen aikana. Suomessa nuori muuttaa omilleen keskimäärin 18-20-vuotiaana, kun esimerkiksi eteläisessä Euroopassa omilleen muutetaan kolmikymppisenä. Monta kertaa kuulee tekosyynä sen, että aletaan perustamaan perhettä, mutta sekään ei tilastojen valossa ole totta. Ensisynnyttäjien keski-ikä on 31,2v, joten sen puolesta omilleen ehtisi vallan hyvin muuttaa vasta kolmekymmentävuotiaana.

Niin muutetaan, jos haluaa opiskella jotain muuta mitä kotikylässä on tarjolla.

Itse asuin muutaman vuoden omillani ennen kuin muutettiin poikaystävän kanssa yhteen. Poikaystävä muutti suoraan lapsuudenkodistaan. Aika pian minulle selvisi, että se oli iso virhe. Poikaystävän olisi kannattanut asua omillaan ainakin vuoden verran minun kan

Ei kai siinä mitään jos opiskelujen perässä muuttaa. Mutta tämä on vain yksi osuus massasta. Jos vanhemmat asuu Vantaalla ja menet Helsinkiin opiskelemaan, niin ei sun opintojen takia tarvitse Helsinkiin omillesi muuttaa. Mutta niin vain muutetaan. Kulttuurillinen asia tämä on pitkälti. Enkä mä kritisoi sitä että asia maksaa yhteiskunnalle summan X, vaan ylipäänsä sitä kulttuuria että miksi näin täytyy olla? Moni opiskelija ihan itse valitsee sen hankalamman polun ja haluaa muuttaa. Monet valitsevat sen myös siksi, että vanhemmat painostavat muuttamaan omilleen. Hulluinta on että jotkut vanhemmat alkavat jopa periä vuokraa lapseltaan lapsuudenkodissa asumisesta. Se on sitä yksilökeskeistä kulttuuria, että otetaan omalta lapselta muutama satanen pois käyttörahoista, jotta saa käytyä riitan kanssa humppaamassa jollain reissulla tms. Sitä perustellaan ylevästi niin, että lapsi "oppii" mukamas jotain elämän lainalaisuuksia, mutta se nyt on ihan tuulesta temmattu meriselitys. Kyllä aikuinen nuori tietää opettamattakin, että elämässä kaikki maksaa. Vanhemmat todellisuudessa haluavat vain lisätä omaa hyvinvointiaan ja siksi ovat oman lapsensa rahojen kimpussa. Vähät siitä, että nuoren olisi hyvä saada säästöjä ja se helpottaisi hänen elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ollut mikään kiire pois vanhempien luota nuorena. Opiskelujen loppuun saakka lapsuudenkodissa asuin. Ihan loistava valinta se oli. Ei tarvinnut elää nuudeleilla ja tonnikalalla, kun äiti teki ruuan. Kaikki raha mitä tuli itselle jäi joko säästöön tai meni opiskelijabileisiin. Isän auto oli iltaisin käytettävissä ja hän maksoi bensatkin. Eikä se esim. jotain seurustelua estänyt. Kyllä meillä vanhemmat antoi tuoda tyttöystävän kotiin. Kun opiskelujen päätyttyä sain työpaikan ja muutin omilleni tyttöystävän kanssa, niin mulla oli säästössä 20 000€. Kavereilla oli pelkkää velkaa, kun olivat omillaan opiskelujen aikana asuneet.

Oliko se vanhemmillesi hyvä ratkaisu? Teitkö aikuisen määrän kotitöitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmas vuosi alkaa yliopistossa ja kotona asuu edelleen. Ei ole mitään järkeä muuttaa omaan, kun yliopisto tässä lähellä eikä ole parisuhdetta minkä takia haluaisi omilleen. 

Arveletko sitä parisuhdetta tulevankaan, kun asuu kotona? 

Meinaat, että vanhemmat ei päästä treffeille?

Sehän on hienoa, kun tilaa riittää. Auttaa lasta taloudellisesti. Mikäs siinä.

Vierailija kirjoitti:

Saattaa olla. Niinhän se on useissa muissa maissa. Suomessahan nuoret muuttavat pois lapsuuskodistaan nuorimpina Euroopassa.

Johtuu siitä, että useassa Euroopan maassa eikä muuallakaan, anneta opiskelijoille ilmaista rahaa ( opintoraha ja asumistuki)  eikä koulutus ole maksutonta. Suomessa on vaan niin kiva ns. itsenäistyä kun valtio maksaa sen itsellisen elämän. Muualla joutuu ihan itse kustantamaan opiskelunsa ja elämisensä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmas vuosi alkaa yliopistossa ja kotona asuu edelleen. Ei ole mitään järkeä muuttaa omaan, kun yliopisto tässä lähellä eikä ole parisuhdetta minkä takia haluaisi omilleen. 

Arveletko sitä parisuhdetta tulevankaan, kun asuu kotona? 

Siis miten ihmeessä kotona asuminen vaikuttaa parisuhteen aloittamiseen? Tällä logiikalla kukaan teini ei edes koskaan seurustelisi. 

Kyllä opiskelijaelämä omassa asunnossa on hieman toisenlaista kuin lapsuudenkodista päin vietetty. Eikä tarvitse esitellä kavereita vanhemmille ja kuunnella heidän kommenttejaan. Voi tutustua ihan rauhassa itse uusiin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että muutetaan varhaisessa vaiheessa omilleen, on käytännössä ihan suomalainen erityispiirre. Euroopassa noin yleisesti asutaan vanhempien luona opiskelujen aikana. Suomessa nuori muuttaa omilleen keskimäärin 18-20-vuotiaana, kun esimerkiksi eteläisessä Euroopassa omilleen muutetaan kolmikymppisenä. Monta kertaa kuulee tekosyynä sen, että aletaan perustamaan perhettä, mutta sekään ei tilastojen valossa ole totta. Ensisynnyttäjien keski-ikä on 31,2v, joten sen puolesta omilleen ehtisi vallan hyvin muuttaa vasta kolmekymmentävuotiaana.

Niin muutetaan, jos haluaa opiskella jotain muuta mitä kotikylässä on tarjolla.

Itse asuin muutaman vuoden omillani ennen kuin muutettiin poikaystävän kanssa yhteen. Poikaystävä muutti suoraan lapsuudenkodistaan. Aika pian minulle selvisi, että se oli iso virhe. Poikaystävän olisi kanna

Moni muuttaa ihan mielellään itse. Tuo on totta, että yhteen ei kannata muuttaa suoraan lapsuudenkodista, vaan voi totutella ihan itse sen kotinsa hoitoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmas vuosi alkaa yliopistossa ja kotona asuu edelleen. Ei ole mitään järkeä muuttaa omaan, kun yliopisto tässä lähellä eikä ole parisuhdetta minkä takia haluaisi omilleen. 

Arveletko sitä parisuhdetta tulevankaan, kun asuu kotona? 

Meinaat, että vanhemmat ei päästä treffeille?

Harva haluaa viettää romanttista yhteistä aikaa (=panna) kun seinän takana on iskä ja/tai äiti, sekä liuta sisaruksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että muutetaan varhaisessa vaiheessa omilleen, on käytännössä ihan suomalainen erityispiirre. Euroopassa noin yleisesti asutaan vanhempien luona opiskelujen aikana. Suomessa nuori muuttaa omilleen keskimäärin 18-20-vuotiaana, kun esimerkiksi eteläisessä Euroopassa omilleen muutetaan kolmikymppisenä. Monta kertaa kuulee tekosyynä sen, että aletaan perustamaan perhettä, mutta sekään ei tilastojen valossa ole totta. Ensisynnyttäjien keski-ikä on 31,2v, joten sen puolesta omilleen ehtisi vallan hyvin muuttaa vasta kolmekymmentävuotiaana.

Niin muutetaan, jos haluaa opiskella jotain muuta mitä kotikylässä on tarjolla.

Itse asuin muutaman vuoden omillani ennen kuin muutettiin poikaystävän kanssa yhteen. Poikaystävä muutti suoraan lapsuudenkodistaan. Aika pian minulle selvisi, että se oli iso virhe. Poikaystävän olisi kanna

Kun aloitin opiskelut Helsingissä, asuin Vantaalla. Matkaan meni helposti tunti ssuntaansa, joten kyllä oli kiva kun pääsin muuttamaan 5 min kävelymatkan päähän tokana opiskeluvuonna (soluasunto).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmas vuosi alkaa yliopistossa ja kotona asuu edelleen. Ei ole mitään järkeä muuttaa omaan, kun yliopisto tässä lähellä eikä ole parisuhdetta minkä takia haluaisi omilleen. 

Arveletko sitä parisuhdetta tulevankaan, kun asuu kotona? 

Siis miten ihmeessä kotona asuminen vaikuttaa parisuhteen aloittamiseen? Tällä logiikalla kukaan teini ei edes koskaan seurustelisi. 

Kyllä opiskelijaelämä omassa asunnossa on hieman toisenlaista kuin lapsuudenkodista päin vietetty. Eikä tarvitse esitellä kavereita vanhemmille ja kuunnella heidän kommenttejaan. Voi tutustua ihan rauhassa itse uusiin ihmisiin.

Mutta se ei edelleenkään vaikuta siihen löytääkö kumppania vai ei. Harvemmin niitä sieltä omasta kämpästäänkään löytää. Kyllä sieltä pitää johonkin raahautua. Aivan kuin sieltä vanhempien luotakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmas vuosi alkaa yliopistossa ja kotona asuu edelleen. Ei ole mitään järkeä muuttaa omaan, kun yliopisto tässä lähellä eikä ole parisuhdetta minkä takia haluaisi omilleen. 

Arveletko sitä parisuhdetta tulevankaan, kun asuu kotona? 

Meinaat, että vanhemmat ei päästä treffeille?

Harva haluaa viettää romanttista yhteistä aikaa (=panna) kun seinän takana on iskä ja/tai äiti, sekä liuta sisaruksia.

Kerro tuo 16v teineille. Ei tunnu hidastavan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmas vuosi alkaa yliopistossa ja kotona asuu edelleen. Ei ole mitään järkeä muuttaa omaan, kun yliopisto tässä lähellä eikä ole parisuhdetta minkä takia haluaisi omilleen. 

Arveletko sitä parisuhdetta tulevankaan, kun asuu kotona? 

Meinaat, että vanhemmat ei päästä treffeille?

Harva haluaa viettää romanttista yhteistä aikaa (=panna) kun seinän takana on iskä ja/tai äiti, sekä liuta sisaruksia.

Siinä vaiheessa se nuori varmastikin haluaa sen oman asunnon. Jos ei ole parisuhdetta, sitä kenen kans panna, niin sama olla siellä kotona. Sitä kumppania kun voi sieltä kotoa käsinkin etsiä. 

En minä muista tiedä, mutta me ainakin maksoimme pojan vuokrat kun hän asui opiskelupaikkakunnallaan. Säästyi pienet opintotuet ja asumistuet muuhun elämiseen kokonaan. Osittain häntä auttoi myös se, että hän sai silloin käyttöönsä kaikki ne lapsilisät jotka hän oli elämänsä aikana säästänyt.Olihan niitäkin kertynyt silloin jo 17 vuoden aikana ihan mukava pieni summa.Eihän se ole mies eikä mikään jos ei lapsistaan huolta pidä jos sellaisia tehnytkin on.

Vierailija kirjoitti:

En minä muista tiedä, mutta me ainakin maksoimme pojan vuokrat kun hän asui opiskelupaikkakunnallaan. Säästyi pienet opintotuet ja asumistuet muuhun elämiseen kokonaan. Osittain häntä auttoi myös se, että hän sai silloin käyttöönsä kaikki ne lapsilisät jotka hän oli elämänsä aikana säästänyt.Olihan niitäkin kertynyt silloin jo 17 vuoden aikana ihan mukava pieni summa.Eihän se ole mies eikä mikään jos ei lapsistaan huolta pidä jos sellaisia tehnytkin on.

Yllättävän moni vanhempi tuhlaa ja käyttää nuo lastensa lapsilisät rahoittaakseen omaa elämäänsä ja tavallaan siirtää vastuutaan lapsen ylläpidosta lapselle itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmas vuosi alkaa yliopistossa ja kotona asuu edelleen. Ei ole mitään järkeä muuttaa omaan, kun yliopisto tässä lähellä eikä ole parisuhdetta minkä takia haluaisi omilleen. 

Arveletko sitä parisuhdetta tulevankaan, kun asuu kotona? 

Siis miten ihmeessä kotona asuminen vaikuttaa parisuhteen aloittamiseen? Tällä logiikalla kukaan teini ei edes koskaan seurustelisi. 

Kyllä opiskelijaelämä omassa asunnossa on hieman toisenlaista kuin lapsuudenkodista päin vietetty. Eikä tarvitse esitellä kavereita vanhemmille ja kuunnella heidän kommenttejaan. Voi tutustua ihan rauhassa itse uusiin ihmisiin.

Sä luulet että lapsuudenkodissa asuessa joutuu esittelemään kumppaninsa ja kaverinsa aina vanhemmilleen? No varmasti siinä kohtaa jos niitä kotiin tuo, mutta siinä vaiheessa se ei liene edes ongelma. Mä asuin opiskeluiden aikana lapsuudenkodissa ja kyllä siellä useampikin poikaystäväkandidaatti kävi, mutta ei mun tarvinnut mitään powerpoint-sulkeisia vanhemmille pitää henkilön elämästä ja taustasta. Sitten aloin seurustella vakavammin ja ihan hyvin tämä mies pystyi olla meillä yötäkin, eikä isä ollut haulikon kanssa oven takana ääniä kuuntelemassa. Mutta isolla osalla taitaa olla kuitenkin sen verran jokseenkin huonot välit omien vanhempiensa kanssa, että kotona asuminen ei siksi ole vaihtoehto. Kyllä mä pystyin ottamaan vaikka keskiviikkoiltana lasin viiniä ja mennä katsomaan sohvalle telkkaria. Ei vanhemmat puuttuneet mun elämääni mitenkään holhoavasti. Tai jos mä baari-illan jälkeen en tullutkaan yöksi kotiin, niin ei siellä äiti valvonut keittiön pöydän ääressä itkua tihrustaen, että koska kehtaa soittaa poliisille. Ihan normaalia aikuisen ihmisen elämää ainakin mä vietin. Ainoa oli vain se, että rahaa oli käytettävissä paljon enemmän mitä omillaan asuvilla kavereilla. Ne oli aina pa. ja miettivät mistä opiskelijabileistä saisi halvinta lonkeroa. Mä pystyin käydä vaikka keskustan pintaliito-yökerhoissa juhlimassa.