Miten perinteisen akateemisen suvun kasvatti ja työväenluokkaisen suvun kasvatti sopivat yhteen?

Nyt tuntuu melko uskomattomalta, että vielä viisi vuotta sitten ajattelin, ettei Suomessa varsinaisesti mitään yhteiskuntaluokkia olekaan. Se todella oli suuri saippuakupla omassa keskiluokkaisessa päässäni, joka puhkesi, pläts. Jäljellä on vain märkä läntti pöydällä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten kukaan voi tietää edes kaikkien ystäviensä vanhempien ja suvun koulutustaustoja? Katkeaako ystävyys jos käykin ilmi että ystävän mummo olikin kansakoulun käynyt kotiäiti? Kuten hyvin monet siihen aikaan.

 

Omalla tyttärelläni on paljon kavereita. Yksikään heistä ei tule työväenluokkaisesta kodista, ei myös tyttärenikään. Kysymyshän ei ole mistään mummon koulutustasosta, vaan siitä, että akateemisten lapset hakeutuvat toistensa seuraan. Tutustuvat samoissa harrastuksissa, koulut painottuvat asuinalueen mukaan. Tästä on ihan tutkimuksia, että peruskoulu ei nykyisin kykene sotkemaan eri yhteiskuntaluokkia keskenään. Vaikka koulussa olisi sekä duunareiden että akateemisten lapsia, he eivät ystävysty, eivätkä vietä aikaa enää yhdessä. Vapaa-ajalla ollaan erikseen. Jos luokalla on 40 lasta ja joku duunarin lapsi siellä, niin ei se akateemisen pe

Edellisen kirjoittajalle: Asut ja elät melko todennäköisesti Helsinki- tai Espoo-kuplassa (totean tämän itsekin molemmissa kauan asuneena). Ei pienemmissä kaupungeissa tai maaseudulla voi elää tuolla tavoin olematta tekemisissä työväenluokkaisten kanssa (luojan kiitos).

Eipä silti, tiedän tosiaan näitä kuplassa eläviä, mutta oma ja puolisoni elämänpiiri kosketti ja koskettaa hyvin erilaisissa yhteiskuntaluokissa eläviä olemme asuneet missä hyvänsä. Se jos mikä rikastuttaa ja avartaa elämää. 

En näe mitään syytä sotkea eri yhteiskuntaluokkia keskenään. Siitä tulee pelkkiä ongelmia 

"Minun vanhempani olivat käyneet pelkän kansakoulun ja lukivat aina todella paljon. Äitini rakasti klassista musiikkia ja jaksoi aina innostua taidenäyttelyistä ja teatterista. Molemmat vanhempani myös seurasivat tarkasti päivänpolitiikkaa. Kannattaisi kenties ottaa ihmiset ihmisinä eikä kliseinä."

Tuollaisia työväenluokkaisi ihmisiä oli kyllä ennen paljon. Nykyään taas nuoremmissa enää tosi vähän. Duunarien ja akateemisten elämäntyylit ja kiinnostukset ovat eriytyneet paljon enemmän kuin mitä se oli ennen.

Vierailija kirjoitti:

"Minun vanhempani olivat käyneet pelkän kansakoulun ja lukivat aina todella paljon. Äitini rakasti klassista musiikkia ja jaksoi aina innostua taidenäyttelyistä ja teatterista. Molemmat vanhempani myös seurasivat tarkasti päivänpolitiikkaa. Kannattaisi kenties ottaa ihmiset ihmisinä eikä kliseinä."

Tuollaisia työväenluokkaisi ihmisiä oli kyllä ennen paljon. Nykyään taas nuoremmissa enää tosi vähän. Duunarien ja akateemisten elämäntyylit ja kiinnostukset ovat eriytyneet paljon enemmän kuin mitä se oli ennen.

 

Keskiluokan kodeissa on edelleen kirjahyllyt. Duunarikodeissa sen sijaan on skriinejä. 

"Agraarikulttuuriinhan ei kuulu minkäänlainen hyödyttömyys, kuten lukeminen tai taide. Sen sijaa työläiskulttuuriin kaupungeissa ne kuuluvat."

Voi AP, sinun kannattaisi vähän laajentaa maailmankuvaasi ja historiantuntemustasi. Sukuni on ollut historian aikana hallitsemassa Suomea piispoina, myöhemmin ollut perustamassa oppikouluja, pankkeja, tukemassa varhaista yliopistotoimintaa, edustamassa talonpoikaissäätyä Suomen keisarillisessa senaatissa ja tuomassa myös teknologiaa Suomeen. Yhteistä kaikille näille suvun jäsenille on, että he ovat syntyisin maaseutukartanoista.

Yleinen käytäntö oli, että vanhin poika peri kartanon ja muut lapset lähtivät opintielle.

Onpas tästä tullut pitkä keskustelu, taitaa olla joku sosiologi täällä lomalla nyt ja kerää aineistoa. 

Oman kokemukseni perusteella on hyvin jännä tämä käsitys, että työväenluokassa ei arvostettaisi kulttuuria, lukemista ym. Mitä ovat työväenopistot, työväen teatterit, työväen urheiluseurat?

Olen itse kasvanut 70-80 - luvulla jälkikäteen ajateltuna vahvasti työväenluokkaisessa suvussa ja naapurustossa. Sukulaisia oli mukana politiikassa ja oman (pikku) kaupunkini kulttuurielämässä. Kaikki sukulaiseni lukivat hyvin paljon kirjoja ja itsekin jo pienestä poljin kirjastoon viikottain ja palasin sieltä ison kirjapinon kanssa. Esimerkiksi historian tuntemus oli perheessäni hyvin vahvaa, toki varmaan ns. punaisella painotuksella, mutta kuitenkin. Kotona laulettiin ja soitettiin, itse soitin kahta soitinta, enkä yhtään muista, että kukaan olisi koskaan sitä väheksynyt, vaan pikemminkin sukujuhlissa esiinnyin usein. Veljeni olivat urheilijoina pikkukaupungin parhaimmistoa. 

Miten työväenluokkaisuus sitten näkyi, oli se asenne, että teet mitä tahansa työksesi, tee se hyvin. Yliopistokoulutus ei ollut tavanomaista tai mikään oletus, mutta jostain syystä nyt kun mietin, niin kaikki sisarukseni, moni serkkuni ja myös lapsuudenkaverini ovat kuitenkin yliopistosta valmistuneet ja nyt ns. akateemisissa töissä. 

Itse en myöskään koskaan yliopistossa kokenut olevani mitenkään vääränlainen tai väärässä paikassa, kuten tutkimusten mukaan monet ensimmäisen polven akateemiset kokevat. Ehkä kävi tuuri, että sain ylipistosta todella ihania ystäviä, joiden kanssa jaoimme intohimon opiskelemaamme alaan ja pidämme edelleen yhteyttä. Puolisoni on toisesta Euroopan maasta, joten erot sukujen välilläkin menee enemmän kulttuurierojen kuin yhteiskuntaluokkaerojen piikkiin. 

Näin!

https://images.cdn.yle.fi/image/upload/w_1200,ar_1.91,c_fill,g_faces/q_…

Vierailija kirjoitti:

"Agraarikulttuuriinhan ei kuulu minkäänlainen hyödyttömyys, kuten lukeminen tai taide. Sen sijaa työläiskulttuuriin kaupungeissa ne kuuluvat."

Voi AP, sinun kannattaisi vähän laajentaa maailmankuvaasi ja historiantuntemustasi. Sukuni on ollut historian aikana hallitsemassa Suomea piispoina, myöhemmin ollut perustamassa oppikouluja, pankkeja, tukemassa varhaista yliopistotoimintaa, edustamassa talonpoikaissäätyä Suomen keisarillisessa senaatissa ja tuomassa myös teknologiaa Suomeen. Yhteistä kaikille näille suvun jäsenille on, että he ovat syntyisin maaseutukartanoista.

Yleinen käytäntö oli, että vanhin poika peri kartanon ja muut lapset lähtivät opintielle.

Ei ollut ap:n tekstiä tuo. Ap

Vierailija kirjoitti:

Onpas tästä tullut pitkä keskustelu, taitaa olla joku sosiologi täällä lomalla nyt ja kerää aineistoa. 

Oman kokemukseni perusteella on hyvin jännä tämä käsitys, että työväenluokassa ei arvostettaisi kulttuuria, lukemista ym. Mitä ovat työväenopistot, työväen teatterit, työväen urheiluseurat?

Olen itse kasvanut 70-80 - luvulla jälkikäteen ajateltuna vahvasti työväenluokkaisessa suvussa ja naapurustossa. Sukulaisia oli mukana politiikassa ja oman (pikku) kaupunkini kulttuurielämässä. Kaikki sukulaiseni lukivat hyvin paljon kirjoja ja itsekin jo pienestä poljin kirjastoon viikottain ja palasin sieltä ison kirjapinon kanssa. Esimerkiksi historian tuntemus oli perheessäni hyvin vahvaa, toki varmaan ns. punaisella painotuksella, mutta kuitenkin. Kotona laulettiin ja soitettiin, itse soitin kahta soitinta, enkä yhtään muista, että kukaan olisi koskaan sitä väheksynyt, vaan pikemminkin sukujuhlissa esiinnyin usein. Veljeni oli

Olet samanikäinen about kuin minä. Vielä 70-80- luvulla kulttuuria arvostivat kaikki tai ainakaan sitä ei ollut sopivaa ääneen sanoa, että humanistit ovat hyödyttömiä. 

 

Missä ammateissa vanhempasi toimivat? Tuon kaltainen perhe oli omassakin tuttavapiirissä eli vasemmistoradikaali lääkäri-kuvanveistäjäperhe. Toinen heistä oli köyhästä monilapsista perheestä peräisin. Ap

367 jatkaa vielä, että se mikä tästä ketjusta ei välity on se, että itse olin (olen) tavallaan ylpeä työväenluokkaisuudestani. Emne me pitäneet itseämme huonompana tai edes vertailleet itseämme ns. yläluokkaan. Ihmisarvo oli jotenkin lähtökohtaisesti kaikille kuuluva. Kasvoin myös ymmärtämään sen, että kaikilla ei ole samat mahdollisuudet tässä elämässä. Edeleenkään ei tulisi mieleen pitää esimerkiksi köyhään perheeseen syntynyttä lasta muita huonompana. Ehkä olen myös oppinut sen, että älykkyyttä ja lahjakkuutta on myös kaikissa yhteiskuntaluokissa, se vain ehkä vaihtelee mihin sitä käyttää. 

Vierailija kirjoitti:

367 jatkaa vielä, että se mikä tästä ketjusta ei välity on se, että itse olin (olen) tavallaan ylpeä työväenluokkaisuudestani. Emne me pitäneet itseämme huonompana tai edes vertailleet itseämme ns. yläluokkaan. Ihmisarvo oli jotenkin lähtökohtaisesti kaikille kuuluva. Kasvoin myös ymmärtämään sen, että kaikilla ei ole samat mahdollisuudet tässä elämässä. Edeleenkään ei tulisi mieleen pitää esimerkiksi köyhään perheeseen syntynyttä lasta muita huonompana. Ehkä olen myös oppinut sen, että älykkyyttä ja lahjakkuutta on myös kaikissa yhteiskuntaluokissa, se vain ehkä vaihtelee mihin sitä käyttää. 

Itsekin ihailen työväenlulttuuria ja lempiaikabi historiassa on 1900-luvun alku jolloin se kaikki idealismi ja optimismi oli liekeissä monella kulttuurihistorian saralla. Suomen osalta kannattaa lukea Raimo Sailaksen elämäkerta. Se tarina kuvasta työväenluokan menestystä Suomessa. Valitettavasti en näe pienintäkään merkkiä sellaisesta enää missään. Talonpoikaisesta kulttuurista on paljon enemmän jäljellä. On kesänäytelmiä, ylläpidetään museoita, säilytetään ja kerätään vanhaa konekantaa jne. Mutta mitä työväenkulttuurista on jäljellä? Ap

Arto Salminen on sen jo edesmenneen kirjailijan nimi, jota pidettiin työväenkirjailijana. Ja hänenkin kuolemastaan on jo pitkä aika. 

 

Ei tullut vinkkiä nykyajan työväen kirjailijasta, vaikka sitä pyysin. Sellainen voisi jossain katveessa olla, julkisuushan keskittyy vain pieneen joukkoon kirjailijoita. Kirjallisuutta onneksi ilmestyy hyvin monenlaista, mutta duunareiden elämää ei kuvata, koska kirjailijat eivät ole työväenluokkaisia enää olleet aikoihin. Luku- ja laskutaitokin on rapautunut kun kukaan ei lue kotonakaan mitään. Esimerkiksi sanomalehteä vielä kasarilla tilasivat käytännössä kaikki perheet. Nykyisin on menossa jo kolmas sukupolvi, joka ei lue normaaleja sanomalehtiä eikä myöskään kirjoja. Ap

Samaa mieltä kuin ap. Sehän tietysti voi olla, että työväenluokasta on luokkaretkeillyt se porukka joka pystyy jo muutaman kymmenen vuoden aikana pois ja jäljellä on sellaista väkeä, jolla ei siihen enää ole resurssia. Se porukka, joka ei lue eikä nauti taiteista. 

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä kuin ap. Sehän tietysti voi olla, että työväenluokasta on luokkaretkeillyt se porukka joka pystyy jo muutaman kymmenen vuoden aikana pois ja jäljellä on sellaista väkeä, jolla ei siihen enää ole resurssia. Se porukka, joka ei lue eikä nauti taiteista. 

Niinpä, en tiedä onko järkeä kouluttaa ilmaiseksi niitä jotka eivät halua opiskella. Eivät kaikki halua, heille voisi riittää perusasioiden opiskelu kunnolla. Oppivelvollisuus voisi loppua siihen kun jokainen varmasti osaa lukea ja laskea arkielämään tarvittavan verran. Kun nykyään sekään ei toteudu, vaikka koulunkäynti on pakollista 18v. asti. Turhaa sellainen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä kuin ap. Sehän tietysti voi olla, että työväenluokasta on luokkaretkeillyt se porukka joka pystyy jo muutaman kymmenen vuoden aikana pois ja jäljellä on sellaista väkeä, jolla ei siihen enää ole resurssia. Se porukka, joka ei lue eikä nauti taiteista. 

Niinpä, en tiedä onko järkeä kouluttaa ilmaiseksi niitä jotka eivät halua opiskella. Eivät kaikki halua, heille voisi riittää perusasioiden opiskelu kunnolla. Oppivelvollisuus voisi loppua siihen kun jokainen varmasti osaa lukea ja laskea arkielämään tarvittavan verran. Kun nykyään sekään ei toteudu, vaikka koulunkäynti on pakollista 18v. asti. Turhaa sellainen. Ap

Saksassahan on systeemi, jossa osa porukasta ajetaan suoraan ammattikoululinjalle ja toinen osa jatkaa lukioon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole useamman sukupolven akateemista, mutta varakasta torppari- ja kauppiassukua. Aviomieheni on duunaritaustainen, hänellä oli vain peruskoulu käytynä kun tapasimme 25-vuotiaina. 

Me tulemme hyvin toimeen. Mieheni on sivistynyt, älykäs, komea. Erot näkyvät lähinnä perheissämme ja sukujuhlissa. Kun minun perheeni tulee lapsen ristiäisiin siistissä juhla-asuissa, miehen isällä on farkkutakki ja äidillä tuulipuku. Oman perheeni arvot ovat melko konservatiiviset ja kristilliset, mieheni perheessä arvot näkyvät vähemmän. Miehen perheessä puhutaan arkisista asioista, minun perheessäni puhutaan paljon enemmän politiikkaa. 

Varakkuuserot toki näkyvät, mutta minä en tuomitse miehen perhettä varallisuuden perusteella. He ovat lämpimiä, avoimia ja sydämmellisiä ihmisiä pienistä eroista huolimatta. Eikä minua kiinnosta, jos jouluna oma perheeni ostelee kalliita lahjoja ja mie

Appeni aikoinaan pelkäsi, että poikansa menee naimisiin baariapulaisen tai kansankynttilän kanssa. No sai sen kynttilän miniäkseen. Meidän suku on kuitenkin akateeminen ja klassinen musiikki iso osa suvun historiaa. Joten appeni pian sulki suunsa tältä osin. Mieheni perhe puhui rahasta lähes tauotta, minulle opetettiin, että rahasta puhuminen on epäsivistynyttä. 

Näistä eroista huolimatta katsoisin sukujemme olevat aika lähellä toisiaan katsantokannoissa yleisesti. Molempien lasten puolisot ovat ulkomailta. Siinä olis kuvitellut tulevan jotain ristiriitaa enemmänkin, mutta ihmeen hyvin on heilläkin sopeuduttu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä kuin ap. Sehän tietysti voi olla, että työväenluokasta on luokkaretkeillyt se porukka joka pystyy jo muutaman kymmenen vuoden aikana pois ja jäljellä on sellaista väkeä, jolla ei siihen enää ole resurssia. Se porukka, joka ei lue eikä nauti taiteista. 

Niinpä, en tiedä onko järkeä kouluttaa ilmaiseksi niitä jotka eivät halua opiskella. Eivät kaikki halua, heille voisi riittää perusasioiden opiskelu kunnolla. Oppivelvollisuus voisi loppua siihen kun jokainen varmasti osaa lukea ja laskea arkielämään tarvittavan verran. Kun nykyään sekään ei toteudu, vaikka koulunkäynti on pakollista 18v. asti. Turhaa sellainen. Ap

 

Saksassahan on systeemi, jossa osa porukasta ajetaan suoraan ammattikoululinjalle ja toinen osa jatkaa lukioon. 

Olihan Suomessakin aikoinaan, viisi vuotta pakollista koulua vain. Saksassa ammattikouluopetuksen rinnalla vahvana on oppisopimuskoulutus. Sitä tulisi Suomessakin lisätä runsaasti tai siis aloittaa edes, yrityksille pitää tietysti luoda kannustimia sitä varten. Suuri osa nykynuorista ei nimittäin tule edes työhön ajallaan tai joka päivä, sekin on uutta, että jossain pitäisi olla täsmällisesti. Aloitetaan sellaisista asioista, jotka ennen opeteltiin päiväkoti-ikäisenä. Sellaisista oppijoista koituu työpaikalla runsaasti vaivaa, joka pitäisi korvata yrittäjälle. 

Ja jos koulu ei viiden vuoden jälkeen maistu, ei myöskään tukea anneta, vaan jää omilleen. Työttömyyskorvauksenkin edellytys voisi olla työ- tai aiempi opiskelupaikka. Analyysini nykytilanteesta on se, että syrjäytyneisyyttä tuottaa ilmasta rahaa tarjoileva sosiaaliturva, jolloin on mahdollista jäädä kotiin pientenkin vastoinkäymisten tai diagnoosien myötä sryjäytymään. Näin kasvatetaan kelpaamattomuuden ja osaamattomuuden tunnetta. Valmiiksi osaajina ei kukaan työelämään tule. Vaikka resilienssi on osittain synnynnäistä, ei kukaan ole tyystin vailla mitään taitoja, mutta kun kotiin jäädään potemaan masennusta ja kelpaamattomuutta, ei koskaan saada niitä kokemuksia virheistä ja onnistumisista, joita tulisi saada.

Ei kehitysmaissa ole tuollaista joukkoa syrjäytyneitä ihmisiä, vaikka älykkyysosamääräkin on länsimaita alhaisempi (heikon ravitsemuksen ja sikiöaikojen sekä synnytysten ongelmien takia). Ei millään yhteiskunnalla ole varaa menettää jopa viidennestä jokaisesta ikäluokasta ns. syrjäytymiseen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden suvun tavat ovat lähes aina erilaisia, oli tausta koulutuksen suhteen mikä tahansa. Itse olemme miehen kanssa yhdistäneet suomenruotsalaisen suvun ja suomenkielisen suvun, jossa on evakkotausta. Tavat ovat erilaisia, mutta eipä sillä ole väliä.

En oikeastaan koe noin. Vaikka meidänkin taustamme ovat erilaisia sikäli, että mieheni on maaseudulta ja minä taas täysin kaupunkilainen, on meillä kuitenkin ihan samanlaiset tavat suhteessa vaikkapa kulttuuriin. Molempien perheissä on luettu paljon, lukeneisuutta ja sivistystä on arvostettu, samoin taidetta siinä missä urheiluakin. Täällä monesti on käynyt ilmi miten duunaritaustaiset ihmiset halveksuvat lukeneisuutta, sivistystä, yliopistoa jne. 

Aika vaikealta kuulostaa, jos tuollaiseen sukuun pitäisi mennä.

Tässä on ristiriitaa entisten vassareiden kanssa. He olivat ennen niitä duunareita, mutta saattoivat silti olla ylpeitä kulttuuritietoisuudestaan. Monissä näissä kodeissa mm. luettiin ahkerasti ja oli tietynlaista tiedostavuutta sen hetken maailmasta, vaikka oli myös radikaaleja mielipiteitä. 

Tän päivän duunaripuolueessa ilmanee kummallinen tietämättömyyden uho. Kulttuuria halvennetaan, vaikka eivät tiedä, mitä se ees tarkoittaa. Humanismin tieteenalana saisi heidän mukaan vetää vessasta alas. Paljon mielipiteitä, ilman tietoa. Ja oikeus kokea asiat, miten haluaa, totuudesta huolimatta. 

Eivät ehkä ihan kaikki näin ajattele, mutta äänekkäimmät kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tapasimme aikuisina. Nykyisin kaikki eivät todellakaan käy samoja kouluja ja paikkoja ainakaan täällä Helsingissä. Kyllä se akateemisten perheiden lasten ja duunareiden lasten elämä on hyvin erillään."

Totta, ainoastaan yöelämässä itsekin tapasin duunareiden jälkikasvua nuorempana ja miehet näkevät armeijassa. Pikkukaupungeissa erilaista ja pienillä paikkakunnilla. Omat lapset kävivät samassa kaksikielisessä päiväkodissa kuin muutkin kunnan lapset, mutta sitten myöhemmin siirryimme Stadiin koulunkäyntiä varten, joten eipä heilläkään duunaritaustaisia kavereita ole.

 

Stadissa yhä useammat akateemiset perheet laittavat lapsensa yksityisiin päiväkoteihin. Kun koulut ottavat oppilaansa asuinalueen perusteella niin sen akateemisen hyväosaisen perheen lapsen kaikki luokkakaveritkin ovat samanlaisella taustalla. Vuosaaressa sitten kaikki ovat kunnan vuo

Kaikki Vuokkilaiset, jotka tunnen, omistavat asuntonsa.