Krooninen yksinäisyys onkin ihmiselle pahempi asia kuin mitä aiemmin ymmärretty

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa erotella vapaaehtoinen yksinolo ja yksinäisyys. Yksinolo on positiivinen kokemus, yksinäisyys ei. Pitkittyneenä yksinäisyys tappaa hitaasti, mutta varmasti henkisesti ja tunnetasolla.

Yksinolo voi olla positiivinen kokemus ja valinta, mutta sekin voi joskus muuttua yksinäisyydeksi.

Hyvä niin. Toivottavasti kuolema korjaa pois äkkiä.

Internetissä ei tarvitse olla yksin. Kun suljet tietokoneen/puhelimen vältyt kaikelta häiriöltä.

Tippuisi jo se ydinpommi joka tuhoaa koko maailman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää töihin niin ette ole enää yksinäisiä eikä tarvitse valittaa. Siihen kyllöstyi että valitteli ja kitisitte yksinäisyydestä viimeiset kymmenen vuotta mutta siitä huolimatta kieltöytdyitte hankkimasta itsellenne elämää, harrastuksia ja käymään ulkona kuten puistoissa, kirjastoissa ja kahviloissa.

Ei työkään valttämättä poista yksinäisyyden kokemusta, jos työskentely tapahtuu pääosin yksin ja sosiaalinen vuorovaikutus on hetkellisiä asiakaskohtaamisia, joissa toistuvat samat fraasit ja rutiinit. Silloin, kun leppoisa small talk tyrmätään ja oletetaan, että pysytään tietyssä kaavassa (tai ainakin tämän vaikutelman olen saanut muutamien kevyiden rupattelu yritysten jälkeen) niin eipä työllä ole vaikutusta yksinäisyyden kokemuksen lievittämiseen. Me sanahan ei tuo kokemusta yhteisollisyydestä ellei kokemus ole sanan mukainen.

Juurikin tämä kokemus on toistunut kohdallani. Ei se, että on tekemisissä kevyiden asiakaskohtaamisten osalta, mutta syvällisempi kontakti uupuu, vaikuta yksinäisyyden kokemukseen. korkeintaan korostaa yksinäisyyttä. Etenkin, jos työskentelee yksin ja on asiakkaiden roskalaarina jolle syydetään n kaiki mahdollinen paska ja paha olo. Menpä siinä kotiin viettämään yksin iltaa ja kanna mielessäsi kaikki miska mitä olet päivän mittaan saanut osaksesi. 

Työyhteisö ja tiimi saattaisivatkin lievittää yksinäisyyttä, etenkin siinäkohtaa, jos kyse on intohimo ammatista ja työ ja aihepiiri ovat yhdistävä tekijä. sivusta

Kyllä kroonistunut yksinäisyys alkaa näkyä ja tuntua kasvoissa ja kehossa. Tunnen oloni 10-20v. vanhemmaksi kuin olen. Ei oikein jaksaisi enää mitään ja tuntuu raihnaiselta, vaikka ikää on vasta vähän yli 40v.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kroonistunut yksinäisyys alkaa näkyä ja tuntua kasvoissa ja kehossa. Tunnen oloni 10-20v. vanhemmaksi kuin olen. Ei oikein jaksaisi enää mitään ja tuntuu raihnaiselta, vaikka ikää on vasta vähän yli 40v.

Oletko tehnyt mitään sen eteen että et olisi yksinäinen?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kroonistunut yksinäisyys alkaa näkyä ja tuntua kasvoissa ja kehossa. Tunnen oloni 10-20v. vanhemmaksi kuin olen. Ei oikein jaksaisi enää mitään ja tuntuu raihnaiselta, vaikka ikää on vasta vähän yli 40v.

Samankaltainen kokemus. Olen yksinäinen, lähemmäs kolmeakymmentä ja välillä tuntuu kuin olisi noin 60 vuotias. Ei jaksa oikein kiinnostua uusista asioista, itsetunto laskenut, itsestä huolehtiminen tuntuu työläämmältä ja ryhti mennyt huonommaksi. En saa itsestäni "niskasta kiinni". Hiipinyt mieleen tunne ettei missään ole mitään järkeä tai millään ole merkitystä. Välillä taas vuorostaan ahdistaa. No, onneksi elämässä on kuitenkin jotakin hyviäkin asioita, joista voi kaikesta huolimatta välillä nauttiakin. Ehkä ne tuovat sitä merkitystä elämään ja vievät eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kroonistunut yksinäisyys alkaa näkyä ja tuntua kasvoissa ja kehossa. Tunnen oloni 10-20v. vanhemmaksi kuin olen. Ei oikein jaksaisi enää mitään ja tuntuu raihnaiselta, vaikka ikää on vasta vähän yli 40v.

Samankaltainen kokemus. Olen yksinäinen, lähemmäs kolmeakymmentä ja välillä tuntuu kuin olisi noin 60 vuotias. Ei jaksa oikein kiinnostua uusista asioista, itsetunto laskenut, itsestä huolehtiminen tuntuu työläämmältä ja ryhti mennyt huonommaksi. En saa itsestäni "niskasta kiinni". Hiipinyt mieleen tunne ettei missään ole mitään järkeä tai millään ole merkitystä. Välillä taas vuorostaan ahdistaa. No, onneksi elämässä on kuitenkin jotakin hyviäkin asioita, joista voi kaikesta huolimatta välillä nauttiakin. Ehkä ne tuovat sitä merkitystä elämään ja vievät eteenpäin.

Oletko tehnyt mitään sen eteen että et olisi yksinäinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on kuin neurolepti tai joku muu vastaava sitten. 

Neuroleptit a.k.a. elämäntuhoajat.

Samaa mieltä. Itse joutunut niitä syömään. Pian lähti tunteet pois ja mikään ei kiinnostanut. Se oli elämäni tylsintä aikaa.

Miksi aina kuvitellaan, että yksinäinen vain istuisi kotonaan odottamassa muiden yhteydenottoja? Ainakin itselläni on ollut ihan kouluikäisestä saakka niin, että olen joutunut tekemään kaiken itse sen eteen, jotta on edes hetken aikaa ollut jollekin edes jonkinlainen varakaveri. Jos sitä olisi tosiaan odottanut muiden aloitteita ja ehdotuksia niin sitä ei olisi ikinä ollut minkäänlaista kaveria. Eikä olisi myös mitään ikinä tehnyt tai missään käynyt jos mitään ei olisi tehnyt yksin vaan olisi tarvinnut kaikkeen aina kaverin.

Mutta eihän tuo yksipuolinen aktiivisuus vaan riitä. Kyllä siinä tois(t)en pitäisi tulla puolitiehen vastaan.

Olen ollut yksinäinen siitä lähtien kun autoimmuunisairauden vuoksi en jaksanut olla olkapäänä. Kivat jutut tehtiin muiden kanssa minä kuuntelin kaiken maailman surut ja murheet. Ei minulla muuta virkaa heidän elämässään ollut.

Uusi parisuhdekin saman asian vuoksi. Exä saa itse säännöstellä tunteensa ja oksentaa negaatiot töistä,suvusta ja elämästä jollekin muulle.

En ole uusia ystäviä löytänyt nykyisen miehen kautta. Naisväki pariutuneilla on aivan eri planeetalta. Ei mtn yhteistä. Ja vähän varautunutkin olen koska pelkään että historia toistaa itseään.

Jos miehelleni tapahtuisi jotain niin olisin täysin yksin. 

Itselläkin on kokemusta yksintyöskentelystä aspana ja se oli kyllä ihan vihonviimeinen työ koska olen totaaliyksinäinen.

Siinä just nimenomaan tulee hyvin selväksi se, ettei tässä maailmassa kelpaa tai ole tarpeellinen muille ihmisille kuin siksi, että ne saa ja voi oksentaa päälle saa kaiken paskan. Mistään ei saa vapaallakaan positiivista vastapainoa eli tuo sitten sai aikaan sen, että olen melkoinen ihmisvihaaja eikä sitä ainakaan vähennä se, että asun kerrostalossa. Tässäkin saa muista ihmisistä vain kaikki mahdolliset haitat ja häiriöt.

Ikääntymisen myötä yksinäisyys tai ainakin yksinolo lisääntyy jo senkin vuoksi, että ns. ystävät alkavat karsiutua matkan varrella, kuka mistäkin syystä ja osan haluaa itse aktiivisesti karsia pois elämästään.

Pitäkää siis yhteyttä ystäviinne.

Olin kenen kanssa vain kun ei osannutvm olla yksin. Kaduttaa ja mielenterveys on mennyttä.

Olisikin vaan osannut olla yksin.

Maalle muuttaminen helpotti yksinäisyyden tunnetta. Kaupungissa se jotenkin todella tuskallisesti korostui, kun kaikkialla oli ihmisiä, kuuli iloisten ihmisten ääniä ja äänekästä naurua naapuriasunnoista ja kadulta, ja etenkin kesäisin oli ulkoillessakin iloisia ystäväporukoita kaikkialla. Maalla ei näe juuri ketään, joten ei tule sellaista jatkuvaa painetta, että minullakin pitäisi olla jotakin tuollaista muiden ihmisten kanssa.

Tässäpä yksinäisyyteen tehokkaasti toimiva ratkaisu joka tunnetusti toimii.

Mene TÖIHIN.

Mene suoraan töihin kulkematta lähtöruudun kautta.

Suomeksi sanotaan: Krooninen yksinäisyys onkin ihmiselle pahempi asia kuin on aiemmin ymmärretty

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää töihin niin ette ole enää yksinäisiä eikä tarvitse valittaa. Siihen kyllöstyi että valitteli ja kitisitte yksinäisyydestä viimeiset kymmenen vuotta mutta siitä huolimatta kieltöytdyitte hankkimasta itsellenne elämää, harrastuksia ja käymään ulkona kuten puistoissa, kirjastoissa ja kahviloissa.

Ei työkään valttämättä poista yksinäisyyden kokemusta, jos työskentely tapahtuu pääosin yksin ja sosiaalinen vuorovaikutus on hetkellisiä asiakaskohtaamisia, joissa toistuvat samat fraasit ja rutiinit. Silloin, kun leppoisa small talk tyrmätään ja oletetaan, että pysytään tietyssä kaavassa (tai ainakin tämän vaikutelman olen saanut muutamien kevyiden rupattelu yritysten jälkeen) niin eipä työllä ole vaikutusta yksinäisyyden kokemuksen lievittämiseen. Me sanahan ei tuo kokemusta yhteisollisyydestä ellei kokemus ole

Sitten pitää opiskella alalle,  jossa työ on tiimityötä.  Pelastusala,  ensihoito tms.  Myös leikkaussaleissa työ on aina tiimityötä olitpa lääkäri taì hoitaja.  On paljon muitakin aloja.