Krooninen yksinäisyys onkin ihmiselle pahempi asia kuin mitä aiemmin ymmärretty
Tutkijoiden mukaan pitkittynyt yksinäisyys aiheuttaa tulehduspesäkkeitä kroonisesti yksinäisen aivoissa ja keskushermostossa sekä nostaa tämän tulehdus välittäjäaineiden ja stressihormonin tasoa, minkä lisää yksilöllä ennenaikaisen Alzheimerin, Parkinsonin, MS- sekä ALS-taudin riskiä.
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Itse viihdyn paremmin yksin ollessani ja tehdessäni omia asioitani kuten luen ja neulon. Sen sijaan pakotettu sosialisoiminen ahdistaa ja vie voimia mikä vaatii yksin oloa palautumiseen jotta taas jaksaa. Usein se että käy töissä riittää päivän sosiaaliseksi annokseksi ja kotona olen onnellinen että saan olla yksin.
Onko kuitenkin jokin tukiverkko koko ajan olemassa, vaikka et olekaan tiiviisti heidän kanssaan tekemisissä. Taitaapi olla.
Yksin asuvien määrä kasvaa. Suomalaisia myös kuolee runsaasti. Myös syntyvyys on ennätyspieni.
summ-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on niin paljon yksinäisiä? Joku reipas jonnekin puskaradioon ilmoittamaan, että silloin ja silloin yksinäisten tapaaminen siellä ja siellä.
Vai onko yksinäiseksi itsensä tuntevien joukossa ketään reipasta?
Miksi tämä mun ehdotus sai niin paljon miinuksia? Pitäisikö jonkun muun siis järjestää yksinäisille seuraa? Haluavatko yksinäiset olla ilman seuraa ja uhriutua?
Miksi oikeasti joku yksinäinen ja seuraa kaipaava ei voi järjestää tapahtumaa, jossa yksinäiset voivat tavata toisiaan, ja kenties osa löytää jonkun kanssa yhteisen sävelen, ja syntyy ystävyyksiä.
Pitääkö minun järjestää tämä teille?
Oletpas ilkeä. Itselläni oli nuorena jonkunlainen sosiaalinen piiri tai ainakin näin
En ole ilkeä. Ihan hyväntahtoinen ehdotus oli.
Mutta teen päätelmäni. Suuri osa ihmisistä on yksin oman valintansa vuoksi. Toiset nauttivat yksinäisyydestä ja toiset kärsivät, mutta eivät tee itse mitään asian eteen.
Mä itse olen tosi sosiaalisessa työssä. Mulla on paljon työkavereita. Minua on lakattu kutsumasta työporukan juhliin koska en mene. En halua sekoittaa työelämää ja yksityiselämää. Ja viihdyn erittäin hyvin yksin vapaa-ajalla.
Minulla on 4 ystävää. Kaikkia näen aika harvoin, mutta olen kaikkien kanssa lähes päivittäin yhteyksissä. En koe itseäni yksinäiseksi.
Mutta jos kokisin, niin yrittäisin varmasti keksiä jotain sellaista, mikä parantaisi yksinäisyyden tunteeni. Voisin mennä vaikka johonkin vapaaehtoistyöhön tai harrastukseen. Ja varmasti käyttäisin myös somea tutustuakseni ihmisiin.
No,me ollaan erilaisia. Se on varmaa, että ketään ei haeta kotoa. Eikä se kenenkään velvollisuus olekaan. Itse pitää rohkaistua ja olla kiinnostunut muista ihmisistä, niin voi löytää kavereita.
Miksi yksinäisille tarjotaan aina ratkaisuksi vapaaehtoistöitä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi yksinäisille tarjotaan aina ratkaisuksi vapaaehtoistöitä?
ehkä siksi, että sen kautta voi löytää ihmisiä, joiden kanssa voi jutella edes jotain ja yksinäisyyden tuomat paineet ja negatiiviset kierteet voi helpottua/katketa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yksinäisille tarjotaan aina ratkaisuksi vapaaehtoistöitä?
ehkä siksi, että sen kautta voi löytää ihmisiä, joiden kanssa voi jutella edes jotain ja yksinäisyyden tuomat paineet ja negatiiviset kierteet voi helpottua/katketa?
Minulla on omakohtaista kokemusta. Olin siis yksinäinen ja rupesin tukihenkilöksi (maah anmuu.ttajanainen/perhe, masentunut nainen). Pian huomasin, että minulla ei rahkeet riitä auttamiseen. Oma yksinäisyys korostui siinä, että sillä mm-naisella oli paljon ystäviä, omastaa maastaan. Ja se masentunut sai minutkin masentumaan, vaikka yritin häntä piristää ja ulkoiluttaa yms.
Pari vuotta vedin myös naisille suunnattua kerhoa, järjestin ohjelmaa, menemistä ja tekemistä. Tämä oli hyvin suosittu, mutta nämäkin naiset olivat siellä ystäviensä kanssa. Minä oli vain se välttämätön järjestäjä ja kaiken mahdollistaja. Kukaan ei halunnut ruveta ystäväkseni.
Olen tehnyt monenlaista muutakin vap.eht.työtä, myös eläinten parissa. Ystäviä en saanut.
Nyt olen alistunut kohtalooni ja rlän tietoisesti syrjässä, enkä osallistu mihinkään. Minulla on oma suljettu maailmani, jota en anna kenenkään ihmisen rai skata.
Joskus esim yksinäiset vanhukset ovat itse olleet täysiä m.ulkkuja parhaimpina vuosinaan, kaikki kadonneet elämästä ja sitten on hoivakodissa aikaa valitella kun yksinäistä on.Niimpä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yksinäisille tarjotaan aina ratkaisuksi vapaaehtoistöitä?
ehkä siksi, että sen kautta voi löytää ihmisiä, joiden kanssa voi jutella edes jotain ja yksinäisyyden tuomat paineet ja negatiiviset kierteet voi helpottua/katketa?
Minulla on omakohtaista kokemusta. Olin siis yksinäinen ja rupesin tukihenkilöksi (maah anmuu.ttajanainen/perhe, masentunut nainen). Pian huomasin, että minulla ei rahkeet riitä auttamiseen. Oma yksinäisyys korostui siinä, että sillä mm-naisella oli paljon ystäviä, omastaa maastaan. Ja se masentunut sai minutkin masentumaan, vaikka yritin häntä piristää ja ulkoiluttaa yms.
Pari vuotta vedin myös naisille suunnattua kerhoa, järjestin ohjelmaa, menemistä ja tekemistä. Tämä oli hyvin suosittu, mutta nämäkin naiset olivat siellä ystäviensä kan
Täällä sama. Olen ollut kyl tosin vain "välietappi " monilla,kunnes tulee "parempaa " eteen.
Tuollainen vaikutus tullee vain ihmiselle, joka ajattelee yksinäisyydestään koko ajan jotain negatiivista.
Miten tutkimukseen saadaan sellainen yksin elävien verrokkiryhmä, joka ei koe koko ajan olevansa yksinäinen? Suomesta tuskin löytyy mitään isoa luolaerakkojen ryhmää liian kylmästä ilmastosta johtuen.
Höpö höpö, naiset kukoistavat yksinäisinä sinkkuina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi on niin paljon yksinäisiä? Joku reipas jonnekin puskaradioon ilmoittamaan, että silloin ja silloin yksinäisten tapaaminen siellä ja siellä.
Vai onko yksinäiseksi itsensä tuntevien joukossa ketään reipasta?
Miksi tämä mun ehdotus sai niin paljon miinuksia? Pitäisikö jonkun muun siis järjestää yksinäisille seuraa? Haluavatko yksinäiset olla ilman seuraa ja uhriutua?
Miksi oikeasti joku yksinäinen ja seuraa kaipaava ei voi järjestää tapahtumaa, jossa yksinäiset voivat tavata toisiaan, ja kenties osa löytää jonkun kanssa yhteisen sävelen, ja syntyy ystävyyksiä.
Pitääkö minun järjestää tämä teille?
Ajatuksessa sinänsä ei ole vikaa, mutta ei kannata nimetä sitä "yksinäisten" joksikin. Kukaan ei ensinnäkään halua identifioitua yksinäiseksi, tarkoitushan on muutenkin löytää kavereita. Yksinäisyys on muutenkin vähän semmoinen ikävä leima, ihan kuin ihmisessä olisi jotain vikaa, vaikka oikeasti ei ole. On myös sosiaalisia, monessa mukana olevia, perheellisiä ihmisiä, joilla ei ole kuitenkaan oikeita ystäviä ja kavereita. Ei tämmöinen ihminen halua toitottaa ympärilleen, että on yksinäinen, koska näennäisesti ympärillä on paljon ihmisiä. Muutenkin tuo "yksinäisten" nimitys rajaa ulkopuolelle ne, jotka eivät ole yksinäisiä. Voi myös olla, että ihminen ei halua säälikavereita tai muita seuransa tuputtajia, vaan etsii sitä sopivaa, hyvää kaveria. Mutta jos erehtyy sanomaan, että on yksinäinen, niin sitten on kaikki epäsopivat jonossa tulossa kylään, vaikka niistä voi jo ennestään olla yliannostusta. Tässä nyt muutama esimerkki.
Eli jättäkää se yksinäisyys terminä pois ja keksikää joku sellainen juttu, mikä teitä itseänne kiinnostaa, ja kerätkää porukka sen ympärille. Jos porukalla ei ole muuta yhdistävää tekijää kuin yksinäisyys, niin tuskin siitä mitään syntyy. Jokseenkin masentava ajatuskin. Sen sijaan vaikkapa virkkuukerho, nuotiopiiri tai ympäri vuoden uinti saattaisivat toimia. Samalla aihe rajaa jo porukkaa sen verran, että itse järjestäjäkin saattaa löytää samanhenkistä seuraa ja ainakin seuraa omaan harrastukseen.
Itse elän yksin eikä minulla ole mitään noista oireista. Harrastan liikuntaa säännöllisesti ja teen vaativaa etätyötä. Elän parasta aikaa, toivottavasti kukaan ei tule häiritsemään.
Miksi näistä asioista puhutaan vasta 2020-luvun puolivälissä?
Mua riivaa vielä yksinäisyyttäkin enemmän yhteenkuulumattomuuden tunne. Vähän kuin eläisin muinaisella savannilla ilman omaa heimoa... se turhauttaa ja lamaannuttaa. En tiedä, löydänkö koskaan omaa heimoa. Olen yrittänyt sitä sun tätä, mutta tässä sitä vaan ollaan. Helkutin tylsää ja inhottavaa, vähän pelottavaakin. Saa miettimään vaihtoehdoksi kuolemaa aika ajoin.
No ei ole mikään uusi ja mullistava tieto. Eikö teille nykyään kouluissa opeteta mitään muuta kuin sokeaa tottelevaisuutta?
Muistakaa erotella vapaaehtoinen yksinolo ja yksinäisyys. Yksinolo on positiivinen kokemus, yksinäisyys ei. Pitkittyneenä yksinäisyys tappaa hitaasti, mutta varmasti henkisesti ja tunnetasolla.
Vierailija kirjoitti:
Kuolema tulee joka tapauksessa, onko tolkkua maksimoida vähä-arvoisen elämän pituus?
Olen tästä samaa mieltä tätä nykyä, määrä ei korvaa laatua. Totaaliyksinäisyys on ainakin mulle todella tuhoisaa vaikken edes ole mikään superekstrovertti vaan viihdyn ihan ok yksinkin. Liika vaan on liikaa. Tai siis oli. Tämä ei enää kauaa jatku.
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele, tämä on ihan kamalaa olla lähes aina yksin
Miksi sitten olet yksin? Etkö pääse liikkumaan? Mukaan vaan johonkin yhdistykseen, vapaaehtoistyöhön tms. Et ole enää yksin.
Oletpas ilkeä. Itselläni oli nuorena jonkunlainen sosiaalinen piiri tai ainakin näin aina kuvittelin. Sitten tajusin, että ihan kaikki mitä tekemistä ehdotin tai ideoin oli aina muista ihan tyhmää. Silti sitten jälkeen päin sain kuulla, että se mun ideani olikin otettu toteutukseen, mutta ilman minua. Olen myös kaksi kertaa käynyt laivalla yksin, koska mulle on tehty oharit terminaalissa ja siinä sitten olen arponut viime hetkeen asti lippujen kanssa että tuleeko kaveri vaiko eikö ja menenkö vai jätänkö minäkin menemättä.
Lisäksi olen järjestänyt kaksi kertaa juhlat joihin ei tullut ketään eli en usko kolmannenkaan kerran olevan sen menestyksekkäämpi.