**SYYSSISSIEN alkuviikko**

Hei,



enpä ole vielä ehtinyt kirjoitella syyskuisten sissien pinoon, mutta meille kävi nyt niin, ettei pieni sissi jaksanut sinnitellä kasvaakseen. Minulla on ollut pientä tuhrutteluvuotoa jo pari viikkoa, ja neuvolasta sanottiin, ettei ole syytä huoleen. Asia askarrutti kovasti, ja kävin tänään ultrassa (rv 8+5), jossa ei löytynyt sydämen sykettä, ja pieni oli niin kovin pieni. Lääkäri epäili, että kehitys on loppunut ainakin pari viikkoa sitten.



Tämä oli kolmas raskauteni, meillä on ihanat tytöt, 3 v ja 1 v 8 kk. He onneksi pitävät minut arjessa kiinni! Toisaalta olin tähän ehkä vähän valmistautunutkin, pitkään minua oli vaivannut tunne, ettei kaikki ole kunnossa. Nyt on tavallaan helpottunut olo, kun tietää... Keskiviikkona menen lääkkeelliseen tyhjennykseen, toivon sen sujuvan niin hyvin kuin se nyt vain voi...



Toivotan teille kaikille pikku sissejä odottavilla voimia ja ihanaa odotusta! Nauttikaa raskaudestanne, sillä se on ihanaa aikaa! Toivottavasti minäkin vielä joskus! Haleja!

Mutta saanhan sitten hiukan hehkuttaa omia ultrauutisia! Siella pieni sydan sykahteli! Voi, kun olo on niin lohdullinen, vaikkei viela viikkoja olekaan tarpeeksi etta kokonaan puhaltaisin ilmoja pihalle! Mutta helpotti hurjasti tama eka askel: mullahan edelliset kaks just nailla viikoilla olivat elottomia! Olo on mainio!

Pahaolokin vaheni viime viikosta, jotkut asiat aklottaa hiukan, mutta muuten kiva olo. Housut puristaa siina maarin etta piti isompia farkkuja jo kaivaa kaapinpohjilta. Kahviakin pystyn hiukan juomaan, kun seasa on paljon maitoa. Vahensin sen juontia kuitenkin tosi paljon normaalista. Vauvadisperiinin (100mg) syontia jatketaan edelleen hamaan tulevaisuuteen- jos tuo oli se pieni apu tahan odotukseen niin kylla meikalaisella oli jotain heikkoa tukostaipumusta...



Kertomisesta; meilla ei tieda muut kuin mies ja oma aiti seka yksi ystava. Anoppi ja miehen siskot arvuuttelevat omiaan, mutta odottakoon nyt viela jokusen viikon ilmoitusta. Lapsille aatelin kertoa vasta rv 12 jalkeen, jolleivat ennen ala kysella.

Etta tammoista taalla paassa!

- Levinia ja Hope rv 7+1 -

Onnea Levinia, loistavia uutisia!



Paljon voimia kaikille teille keskenmenon kokeneille. Koin itse viime kesänä keskenmenon viikolla 11. Kannattaa antaa itsensä surra asiaa ja luottavaisesti jatkaa yrittämistä.



Mulla pahoinvointi vähän vähentynyt tai laimentunut. Toisaalta se on sellaista aaltomaista, esikoisen raskaudessa se oli 24h/vrk ja tosi kauheaa kokoajan.

Tänään oli tuloskeskustelu esimiehen kanssa enkä todellakaan vielä vihjaissut mitään, pyysin vain reilusti lisää palkkaa. (jota myös vähän sain) Olen kertonut kahdelle kaverille raskaudestani. En ole halunnut kertoa asiasta vielä muille, koska pelkään niin paljon taas keskenmenoa.

Huomenna olisi ensimmäinen ultra, saas nähdä miten käy. Tosi vaikea suhtautua raskauteen, enkä jaksa herätellä turhia toiveita.

Nyt ajattelin että osallistun kuulumisten kirjotteluun kun viime vuonna jäin ihan koukkuun odottaessani esikoista kesäksi ja lukiessani muita kesäkuisia. Ikinä en kirjottanut itse ja muiden vointi jännitti enemmän kun omani sillon, muutenkin se eka oli semmoista kuka-mitä-häh meininkiä omalta osalta.



Ihan kamala yökköfiilis aamusta iltaan ja tuntuu ettei olis sataan vuoteen nukkunut silmäystäkään. Tietää että kyllä se kohta jeesaa, pahin on jo mennytkin. Mitää muita oireita tästä uudesta kaverista ei vielä ole. Kiloja satelee taivaalta minkä kerkiää. Paha olo pakottaa syömään koko ajan jotakin ja rööki jäi niin ihmekkös tuo että lihoo. Eipä kesäksi olis muutenkaan bikineihin mahtunu=)



Toinen siis tulossa, asutaan ihan liian pienessä rivitalossa (70m2), ollaan minä ja mies 25v ja isoveli tulevalle on 7kk ja vantaalta näpyttelen.

Eka neuvola oli viime viikolla ja harmittaa ihan sikana kun ei kuunneltu sydänääniä, kun " ei ne vielä kuulu kirveelläkään" . Kyllä edellisestä kuulu jo viikolla 8. Mut eri neuvola ja uudet kujeet, pakko vaan niellä.



Jos nyt sais tsempattua itsensä tänne koneen äärelle vähän useimmin, olen muutaman kerran teidän muiden kuulumisia käynyt lukemassa.

Tosi iso osanottoni keskenmenon kokeneille!! Ihan on tippa linssissä, tulee niin avuton olo kun toisella on niin paha olo. Paljon voimia.



Huippu ilmat!! Tänään päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lopettaa tää himassa masentelu. Kavereita, enemmän ulkoilua ja sosiaalista kanssakäymistä yleensäkin. Eiköhän tämä väsymys-masennus tästä helpotu.. =)



Leppoisaa viikkoa sisseille!!!!



Onsu rv 9+2

Heips,



kävin jo ilmoittautumassa lokakuisten riviin, kun olen tämmöinen rajatapaus. En ole paljon kirjoitellut näille palstoille, mutta olen lueskellut näitä jo esikoista odottaessani muutama vuosi sitten. Pikkukakkosta siis ootellaan, toivottavasti.



Mulla olis la syyskuun puolella, 28.9, mutta km takia oli hieman pidempi kierto, joten oikeat päivät saattaa olla lokakuun puolella. Viikkoja nyt sit 5+3 Alussa siis ollaan. Hieman huolestuttaa ton edellisen km takia, en ole uskaltanut vielä kovin riemuita asiasta, kun on ollut aavistus ruskeaa vuotoa. Tarkoitus olis käydä alkuraskauden ultrassa tarkistamassa tilanne muutaman viikon päästä. Niin asutaan OK-talossa ihan ok on ja ikä jo oma/mies 35/29.



Ikävää kuulla keskenmenoista, jaksamisia.



Hyviä öitä!

Täältäpäin ei mitään kummempia kuulumisia. Mies lähti yöks töihin ja tytöt nukkuvat (ainakin melkein, nuorimman sängystä kuuluu ärinää...)



Osanotto vuodosta kärsiville, tuota ei toivoisi kenellekään, olen itsekin sen kokenut ja tiedän kuinka rankkaa se on...



Onnittelut hyvistä ultrauutisista (en nyt muista ketkä sielä kävivätkään) tasapuolisesti kaikille!



Tuosta kertomisesta on ollu puhetta... Meillä ei vielä kovin monelle olla kerrottu, jotenkin sitä on niin varovainen ennen kunnes varmistus tulee että kaikki on hyvin. Tänään eräs ystäväni soitti pitkästä aikaa ja kertoi että heille tulee vauva, ja pitihän sitä sitten omakin uutinen paljastaa, lasketun ajan välilläkään ei ole kuin 2pvää!!!



lyhyt turinointi tällä kertaa, mut eipä tuo 9kk ikäinen neitokainen tunnu tyytyvän omaan/nukkumatin seuraan joten äitiä viedään...



terv. daisy82, jolla huomenna eka neuvola!!!! rv 9+1

Ensiksikin iso halaus kaikille km:n kokeineille. Tuntuu tosi pahalta!!! Onneksi mukaan mahtui myös iloisia uutisia, joten onnea vaan kaikille ultrassa käyneille:)

Täällä edelleen mennään lähes oireetta. Oikeestaan mistään ei huomaa että on raskaana. Toisaalta sitä välillä ajattelee, että olis nyt edes jotain, koska on niin epätodellinen olo, mutta sitten taas toisaalta on äärettömän onnellinen ettei ole mitään:)

Meillä on oikeestaan kaikille kerrottu. Ei oo maltettu olla kertomatta. Ainoostaan mun ja miehen vanhemmat ovat autuaan tietämättömiä. Aiotaan yllättää ne jollain kivalla tavalla. Oli kiva eilenkin kun isä soitti ja kyseli kuulumisia, niin sanoa nyt sitten että " Ei tänne mitään ihmeellistä..) Ei todellakaan joo:DDD Sitähän juuri!!!

Vaatteista on kans ollu puhetta ja mulle ainakin vielä mahtuu kaikki tavalliset vaatteet. Kuten joku muukin, minäkin aion mahdollisimman pitkälle lykätä mammavaatteisiin pukeutumista.. Tukivyön aion jostain hommata hyvissä ajoin. Siitä on ollut tosi paljon apua aiemmissakin raskauksissa.



Ei nyt muuta tällä kertaa! Ihanaa aurinkoista viikkoa kaikille syyssisseille ja voikaahan hyvin! Toivottavasti pahoinvoinnit pian helpottais!!!



Terkuin Yaz

Ihan aluksi pahoittelut kaikille joilla on tullut keskenmeno. :( jaksamista!!!



On tää aika pelottavaa.. Mun ainakin on niin vaikea ymmärtää edes sitä että olen raskaana, saati sitä että jossain vaiheessa syksyllä mulla voi (jos kaikki menee hyvin) olla oma pieni nyytti käsissäni..

Pelottaa siis se jos tämä meneekin kesken. Tai ettei se olekaan kuin joku tuulimuna tai että on kohdun ulkopuolella tai jotain. Fiilikset ailahtelee kovastikin. Välillä on iloisen toiveikas ja välillä taas lähes varma siitä että kaikki ei voi mennä hyvin.. Eli vaihtelua lähes masennuksesta siihen että mietitään jo vähän nimiäkin..

Onko muilla samoja fiiliksiä? Kai tämä on lähinnä sitä kun on kyse ensimmäisestä lapsesta.. Kun kaikki on niin hirveän uutta ja ihmeellistä. Oon miettinyt sitä yksityistä ultraa, mutta toisaalta ajattelen niinkin, että jos kaikki on kunnossa niin meillä on syksyllä vauva ja jos taas ei, niin mitään en pysty asialle tekemään. Toki taas mielenrauhan voisi saada siitä esim kun kuulee sydänäänet.. Kai tää on tätä kaikilla??

Asumisesta sen verran kerron minäkin että asutaan tällä hetkellä Helsingin Laajasalossa mun omistamassa 60 m2 kaksiossa ja mies on ostamassa multa puolet asunnosta. Lainajutut ym siis ehittiin sopia jo ennen näitä vauva uutisia. Kauppakirjat allekirjoitetaan ensi viikolla, vaikkakin ehkä meillä sitten piakkoin on muutto edessä isompaan/" helpompaan" .. Tilaa meillä on kyllä ihan riittävästi vauvallekin, mutta 5 kerros ilman hissiä saattaa sitten jossain vaiheessa olla vähän liikaa =D.. Varsinkin kun vauva, koira ja kauppakassit eivät taida ihan yhdellä ylösnousulla mennä.. Meillä on siis (tai munhan nämä karvaiset alunperin ovat olleet) koira ja kaksi kissaa. Aiotaan rakentaa omakotitalo kunhan vaan täältä pääkaupunkiseudulta löytyy sopiva tontti. Joskus vuoden päästä voisi ajankohta olla sopiva aloitukselle.

Ja neuvolasta vielä. Mulla on mies tulossa mukaan ensimmäiselle neuvolakäynnille joka on ensi viikon keskiviikkona. Tai tulee mukaan, mikäli ei tule mitään yllättäviä työjuttuja. Hitto että mua jännittää sinne neuvolaan meneminenkin!! Sen jälkeen tosin varmaan kaikki alkaa tuntua vähän enemmän " todelliselta" ??? Siis että tajuaa oikeasti että raskaana ollaan? Vai mitä te muut, jotka olette sen jo kokeneet sanotte?

Vielä vähän olosta. Tuntuu yhä katujyrän alle jääneeltä, väsyttää siis ihan hirveän paljon. Ja rinnat on turvoksissa (jess, mulla on melkein kunnolliset tissit) ja tänään aamulla kun ajelin töihin oli erityis kuvotus olo.. Heh, ala nyt sitten helsingin aamuruuhkassa oksentamaan.. Joten psyykkauksella olo koheni heti. =D Alavatsassa yhä " kuukautistunnetta" vähän väliä. Ja heti kun ei ole niin sitten jo taas huolestuttaa.. Heh. 9 kuukauden hermoilut siis edessä!

Ihanankamalanihanaa

Colatoffee:

Samanlaisia fiiliksiä on täälläkin vaikka kakkosesta kyse.

Itsestäni tuntuu edelleen ihmeelliseltä ja uudelta :) Esikoinen on 2v9kk poika.



Meillä oli ensimmäisen vuoden aikana sairaala osastoilla oloa yht reilu 3kk. Siinä käytiin läpi kyllä oma jaksaminen niin totaalisesti. Ensin poika sairastui 4vko:n iässä keuhkoputkentulehdukseen, siihen perään keuhkokuume. Sitten pari hengitystie infektiota--> diagnoosina astma. Tämä oli meidän ensimmäinen kesämme.

Ristiäisiin päästiin kotiin sairaalasta lomalle. Oli lähellä myös että oltaisi jouduttu siirtämään ristiäiset Jorvin sairaalaan.

Tässä kaiken keskellä järjestettiin vielä meidän 150hengen häitä.... Viikko ennen häitä päästiin osastolta kotiin. Häistä en kauheasti väsymyksen, masennuksen vuoksi muista oikeastaan mitään. Tahdon kai tuli sanottua kun sukunimi vaihtui :)



Hetken aikaa meni kotona olo ok, mutta sitten alkoi " todellinen helvetti" . Syyskuussa 2004 poika alkoi oksentelemaan todella rajusti syötön aikana. ( Oli koko elämänsä puklaillut paljon ja kaikki sanoivat sen olevan normaalia, tiesin itse jollain tavalla ettei ollut normaalia).

Syyskuun lopussa tuli ripuli. Kolmen päivän ripuloinnin jälkeen kävimme lääkärissä, sanoi vain antakaa osmosalia ja kotiin.



Siitä kahden päivän päästä meillä oli onneksi kontrolli Jorvissa ja menimme. Lääkäri katsoi poikaa kerran ja kantoi osastolle huoneeseen.

Viikko hoidettiin ja mietittiin syytä kunnes lääkäri tuli minua vastaan käytävällä ja kertoi että ambulanssi tulee hakemaan 10min päästä. Syytä ei kertonut. Onneksi meillä oli maailman ihanimmat omat hoitajat jotka selittivät tilanteen. Albumiini ( yksi veren proteiineista) oli laskenut niin alas että ambulanssilla lähdettiin Lastenklinikalle.



Lastenklinikalla oltiin 5viiikkoa putkeen osastolla. Onneksi rakas, ihana mieheni sai sairaslomaa töistä ja vuorottelimme kodin ja osaston väliä. Minä 24h ja mies 24h. Muuten en olisi millään pystynyt mihinkään. No unessa meni kyllä se aika, en muista ensimmäisestä lapsemme elinvuodesta juuri mitään.

Loppuen lopuksi 2vko:n olemisen jälkeen Lastenklinikalla todettiin lapsellamme maitoallergia. Helpotus oli suuri että syynä oli allergia kun epäilynä oli kaikenmaailman harvinaisemmat suolisto sairaudet.



Pikku hiljaa alkoi paraneminen ja kotiin pääsy. Aloitimme kiinteät 9kk iässä 100% puhtailla riisihiutaleilla ja luumulla.



Lapsestani on tutkittu kaikki paitsi aivot. On tehty pH-mittaus pulautuksen takia, on tähystetty vatsalaukku, suolisto, on ultrattu sydän monesti, on ultrattu munuaiset, maksa. Vikkojen ( tippojen) määrä on kohonnut satoihin ja loppuen lopuksi jouduttiin ( huonojen suonien) vuoksi asentamaan leikkauksessa syvävaltimo katetri ( kulki kaulavaltimosta sydämeen suoraan sellainen katetri letku jonka avulla saatiin ravintolaitettua elimistöön) ja ollaan oltu nenämahaletkussa.



Siksi toisen saaminen pelottaa myös, entä jos toisella on samanlaista. Olen kyllä miettinyt ettei jumala voi enään rankaista minua samalla tavalla, en ole mielestäni sitä ansainnut, eikä lapsenikaan.



Mutta nyt meillä on aivan mahtava, huumorintajuinen hurmuri lähes 3vuotias.

Kävin läpi aika pahan masennuksen ja olen siitä selvinnyt.

Välillä tuntuu että elämässä selviäisi melkein mistä vain, kaiken tämän jälkeen.



Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti :) Oli pakko päästä purkamaan tuntemuksiaan ja jakamaan tarinamme.



Eppuliini rv 7

Nyt täytyy lähteä pojan kanssa pihalle laskemaan mäkeä :D

Kaikesta selviää :D

Mussstikalle ja oik.koukulle pahoittelut keskenmenosta! En osaa muuta sanoa. Tunne on tyhjä ja huijattu km jälkeen (itselläni tuulimuna syksyllä). Mutta kovasti jaksamista! *lohtuhalaus*



Onsulle ja Da_Capolle tervetulotoivotukset!



Uma ja levinia: Ihania ultrakuulumisia! Mahtavaa! Vähänkö oon ilonen teidän puolesta!



Colatoffee: Nuo sun mietteet kuulostaa niin tutuilta. Tuntuu itsestä, että nyt kakkosen kanssa (plus kun oli vielä tuo tuulimunakin) pelkään enemmän kaikkea... Ensin pelkää keskenmenoa ja sitä, onko kohdussa ylipäätään elämää. Sitten on hetken ihan jees olo, sitten alkaa pelätä taas keskenmenoa ja keskosuuttaa ja kohtukuolemaa ja sitten synnytystä. Omien kokemusten takia pelkään nyt kakkosraskaudessa vielä kaiken lisäksi syntymän jälkeisiä päiviäkin.

Meidän esikoinen sai verenmyrkytyksen synnytyksessä ja oli minuuteista kiinni, ettemme häntä menettäneet. Lastenklinikan teholla oli 5 pvä ja sitten vielä pari vkoa synnärin lastenosastolla. Kakkosen kanssa asiaan osataan varautua ja yrittää estää, ettei vauva saa syntyessään tartuntaa (enkä enää edes välttämättä kanna ko. bakteeria).

Vaan toisaalta oli musta esikoistakin odottaessa vaan ihana olla raskaana. Ei se pelko kuitenkaan päälimmäisenä mielessä ole, suurimman osan ajasta olin autuaan tyytyväinen. Oli sellainen seesteinen olo.



eppuliini: Teilläkin oli rankka alku esikoisen kanssa. Huh.



Omaa napaa: Tuhruvuoto lähes ohi. Äklöolo vaivaa ja tissit on kipeät. Väsyttää. Ultra ylihuomenna, en malttais odottaa!



Tuutis rv 6+2

Liityn syyskuisiin odottavalla mielellä. Alkuraskaus pelottaa/arvelluttaa, varsinkin kun en ole koskaan onneksi joutunut kokemaan keskenmenoa, ainakaan tietoisesti. Nyt kun minulla on jo kaksi tervettä lasta niin taivun ajattelemaan " pahaenteisesti" ja todennäköisyysperusteisesti. Toisaalta mieli on taas odotuksesta onnellinen ja sekaisinkin. Vähän pelottaa että mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Minulla on pojat 3v4kk ja 2v2kk ja tämän uuden tulokkaan laskettu aika olisi 29.9. En uskalla edes ajatella niin pitkälle! Päivä kerrallaan mentaliteetilla. Mieli tekisi heittäytyä odotukseen mukaan täysillä mutta järki painaa jarrua. Menen alku-ultraan yksityiselle 12.2. jolloin viikkoja on 7+2 että näen sykkiikö pieni sydän. Onneksi minulla on käynyt tuuri löytää ihana luottogynekologi. Elämäntilanteemme on se, että pojat ovat perhepäivähoidossa ja minä opiskelen ja teen toimistotöitä, mies käy töissä myös. Asumme paritalossa ja elämä on perheen ympärillä. Viikonloput kuluvat leppoisasti kesämökillä (talviasuttavalla ;) ja viikot joskus puuduttavankin paljon rutiininomaisesti töihin-lapset hoitoon-kotiin-ruoan laittoa-kotitöitä-nukkumaan -kaavan mukaan. Hyvä puoli on yllätyksettömyys!

Olo on ollut ihmeen hyvä, iltaisin tosin on tullut kaameita kuukautiskipukohtauksia ja päänsärkyä on ollut myös, mutta mitään ihmeellistä pahoinvointia lukuunottamatta aaltomaisia kohtauksia toisinaan ei ole ollut. Rinnat ovat hirvittävän kipeät, mutta kunhan ne saa aamulla liiveihin niin pärjää päivän ;) Alkaakohan pahoinvointi ensi viikolla kun jostain luin että viikosta 6 eteenpäin sitä olisi odotettavissa. Väsymys on hurjaa, minä yökukkuja menin eilenkin nukkumaan jo yhdeksältä!



Onnellista odotusta kanssasisarille ja lohduttavia enkeleitä niille joiden odotus on päättynyt.



rv 5+3

Oikein mahtavat tiistaitoivotukset meille kaikille :) Itsellä alkoi tänään huono olo, aamulla piti käydä ihan oksentamassa ennen töihin lähtöä. Töissä olen onneksi sinnitellyt ja ei ole tarvinnut mennä oksentamaan. Juuri synnyttäineiden äitien, jotka ovat herkässä mielentilassa näkeminen saa myös minun tunteeni herkälle. Jos vauvalla on asiat vähän normaalia heikommin, niin kyllä muakin alkaa itkettämään.



Meilläkin mies on tulossa ekaan neuvolaan, sai onneksi vaihdettua vuoronsa. Meillä molemmat tekee 3-vuorotyötä, niin siinä onkin sitten sumplimista neuvoloiden kanssa. Muutenkin mies on jo kovin innoissaan vauvasta, suunnittelee kovasti syksyä ja isyyslomaa. Samaten kummiehdokkaista käydään kovasti keskustelua :)



pirpsu + Pamsu rv 6+4

johan tuli vedet silmiin kun luin, varsinkin eppuliinan tekstiä ja tietysti myös keskenmenot saivat silmät kosteiksi. En ole uskaltanut vielä muille kuin äidille kertoa, sillä esikoisesta oireilin kaikin mahdollisin tavoin 5 viikosta asti ja nyt in vaan parina iltana olllut pientä kuvotusta. Jotenkin on olo et mahtaako kaikki olla kunnossa...perjantaina neuvola ja viikolla 8 onkin niskapoimu-ultra. Vauva on 8 - 9 viikkonen, jos laskee menkkojen poisjäännistä, on 9 + jotain, mut lääkäri epäili koon perusteella, että ois viikon pienempi....mahtava ilma oli olla ulkona ainakin täällä satakunnassa, onneksi! Ainut mikä hirvittää, on se että jos tuleva kaveri perii siskonsa nukkumistyylin= ei sitten nukkunut juuri ollenkaan ennen 1,5 v ikää......mut kyllä jotenkin selvitään!"

Minäkin osallistun taas keskusteluun... Palellutin poskeni ulkona kävelyllä, en tiedä miten niin pahasti pääsi paleltumaan. Masuvauva pysyi silti varmaan lämpimänä, samoin tuo 7-kuinen pojan nassikka vällyissään. Mietin koko ajan että kuinka erilaista tulee olemaan, kun vauva syntyy syksyllä eikä kesällä. Esikoinen kun tuli keskelle kuuminta kesää, siitä on niin ankeat muistot (sairaalassa hiki virtasi ja kotona alkoi heikottaa jos ulko-ovesta pisti nenänsä ulos). On kai se ulkoilu syksylläkin hankalaa jos koko ajan sataa tms, mutta silti olen toiveikas että oma vointi olisi parempi synnytyksen jälkeen kun ei tarvitse kärvistellä +28 asteessa yötä päivää.



Nyt on parina päivänä ollut niin huono olo että oksat pois. Aamusta kestää muutaman tunnin ihan hirveä oksettava olo, mitään ei voisi kuvitella voivansa laittaa suuhun ja nielaista... Ja pakkohan silti on, tai tulee vielä huonompi olo. On se niin hullua. Ja esikoisen kakkavaipat... nousee seinä pystyyn... En kyllä haluaisi kestovaippailua jättää tähän tämän takia!

Toinen ankea oire on yhtäkkiä iskevä kaatoväsymys. Siis että on pakko mennä esikoisen kanssa sängylle makaamaan kun ei mitään muuta jaksa.



Tosi ikävää että joillekin on tullut noita keskenmenoja. :( Paljon voimia teille!



Onko porukalla jo jotain odotusta/luuloa, että kumpi on tulossa? Itsestä tuntuu vahvasti siltä, että tämä on tyttö. (ja tietysti sellainen hyvin nukkuva ja syövä ja iloinen pakkaus! :))



Jaahas, pikku-ukko kaipaa täällä huomiota, mentävä on!

Varasin tänään ajan alkuraskauden ultraan ystävänpäiväksi. Silloin on viikkoja kasassa jo 8+ joten jos siellä masussa joku on, niin pitäisi ainakin jo näkyä. Neuvola on ensi viikon keskiviikkona. Päätin varata tuon ultra-ajan, koska lähdemme kolmen viikon päästä New Yorkin matkalle ja haluan varmistua ennen matkaa siitä, että odotus etenee niin kuin pitääkin. Turvottaa edelleen tosi paljon. Ihme, jos joku ei kohta ala jo mahan perusteella utelemaan... Yritän pitää asian töissä vielä salassa. Kunnan tarjoama ultra on matkan jälkeisellä viikolla, mutta pääseepähän sitten taas uudelleen! ;)

Vihdoinkin jotain raskausoireitta!! Ja siksi ihanaa, ettei vielä oo tarttenu oksentaa sentään. Maha tuntuu tosi turvonneelta ja oon ollu ihan kuoleman väsyny.. Töitten jälkeen ei yksinkertasesti jaksa yhtään mitään. Sohvalle löhöömään.



Niinkuin Colatoffeella ja monilla muillakin, tunteet menee päivittäin vuoristorataa. tuossa muutama päivä sitten mulla tuli pieni tippa jotain tuhrua ja sit itkin peiton alla jo tulevaa keskenmenoa. Samana päivänä ehdin vielä miettiä nimiä ja kirjottelin ylös kaikkia... Menin tilaamaan vauva-lehden.. kiva kun ehtii tulla monta numeroo ennen syksyä.



Vastaampa minäkin siihen asuntogalluppiin, eli asutaan omassa 60m2 kaksiossa, hyvin tänne mahtuu vauvan kanssa. Varmaan ainakin pari vuotta asutaan vielä tässä.



Me ei olla kerrottu vielä kenellekkään. Olin onneks puhunu jo marraskuussa että pidän tipattoman tammikuun, nii ei oo kukaan senkään takia epäilly. Viikon päästä olis laivamatka kaveriporukalla, sit on niille ainaki pakko kertoo. Vanhemmille kerrotaan ekan ultran jälkeen, niin saa alkaa sit rauhassa hössöttämään :) Molempien vanhemille eka lapsenlapsi. Ikävää muutenkin, että meiän lähipiirässä ei juurikaan oo lapsia.. yks 4v on mun kaverilla ja siinä kaikki! Tosin luulen et niitä alkaa pikkuhiljaa tulemaan lähivuosina...



Ja pahoittelut keskenmenon kokeneille... Tuntuu pahalta puolestanne... Itsell' ä kun se on suurimpana pelkona kokoajan. Minäkin tipahdin viimeksi heinäkuisista pois, tosin hyvin alussa..



Meela 8+0

Olen kyllä käynyt säännöllisesti jutut lukemassa, mutta on mukas ollut niin kiirettä, ettei ole ehtinyt kirjoitella mitään.



Pahoittelut km:n saaneille. Itse olen sen kokenut kolme kertaa vuoden sisällä. Joten tiedän niiden tunteet tällä hetkellä, tai siis jokainenhan sen kokee ja suree omalla tavallaan.



Ehkä myös näiden omien kokemusten takia palstailu on jäänyt vähemmälle. Koko ajan kun tuntuu miettivän omaa olotilaa ja tuntemuksia vatsassa, välillä vihlaisee tosi kovaa ja silloin tulee juostua vessaan tarkistamaan asiaa. Aika hölmöä ehkä, koska asiallehan ei sitten loppujen lopuksi voi mitään.



Asumismuotoa joku kyseli. Asumme miehen kanssa omakotitalossa, 100 neliöö. Eli tilat ihan ok.



Moni täällä onkin jo käynyt ekassa ultrassa. On se vaan upea tunne kun kuulee sydänäänet ja näkee kun pienessä " kahvinpavussa" sydän lyö.

Mulla on seuraava ultra 7.2 eli toistuvien keskenmenojen takia olen päässyt oikein tehoseurantaan. Sopii kyllä mulle, olen valmis maksamaan vaikka kerran viikossa sen 22¿. Ja eka neuvola 13.2 . En halunnut jostain syystä neuvolaa ennen toista ultraa.



Olette paljon puhunut mahan turvotuksesta ja samaa vaivaa on täälläkin. Raskaudesta se jotenkin johtuu, mut ei kyllä voi olla vielä sitä että sikiö kasvaa ja tarvitsee tilaa, kyllä se on jotain muuta. Eikö raskaus pitäisi näkyä vasta joskus viikoilla 15 ?



Joko olette tehneet jotain hankintoja vauvaa varten? Mä sorruin muutamiin vauvanvaatteisiin alennusmyynneistä. Sellaisiin, mitkä sopii sukupuolesta riippumatta.



Ai-niin, Aiotteko kysyä sukupuolta kun se on mahdollista? Toisaalta haluaisin tietää, mut mies sanoo, et ei. Ja mulle on kyl oikeastaan ihan sama kumpi tulee kun on ensimmäisestä lapsesta kyse.



Maria rv 9+ ( varmistuu ensi viikolla )

Pääsimpäs vielä tänään tänne :D



[b]eppuliini[/b] - Onpa teillä ollut hurja alku vauva-vuodelle! Ja [b]Tuutupiillä[/b] myös. Saa taas olla kiitollinen ettei omalla lapsella ole ollut allergioita pahempia sairauksia. (vaikka atopian takia sairaalahoidossa ollaan oltukin)



[b]Kirahviina[/b] - Mulla on ihan päinvastaset kokemukset kesävauvasta :) Tyttö syntyi keskelle hellettä 29.6! Mutta nautin ihan täysin kesästä vauvan kanssa. Sen jälkeen olenkin usein haaveillut syksyvauvasta :) Tykkään syksystä (ennen sade kelejä!). Syksyllä saa muuten raskauden jälkeiset kilot paremmin piiloon, kun on enempi vaatetusta ;D Ei kovin oleellista, tuli vaan mieleen.



Keskenmenoja oli taas tullut. Paljon voimia sen läpikäyville! (Itseasiassa syyskuisista on tippunut jo melkein kymmenkunta odottajaa! :(



Vauvanvaatteista oli puhetta - Mää aikasemmin, pitkän vauvakuumeen helpottamiseksi, harrastin vauvanvaatteiden ostelua. Pieni pahvilaatikollinen siis jo löytyy (väriltään neutraaleja). Sisko saa käyttää niitä ensin, kun saa vauvan 2kk päästä. Esikoiselta vauvanvaatteita ei olekaan tallessa, enkä äitiyspakkausta ota, niin aika paljon saa ollakkin alkuun.



Äitiysvaatteitakin kävin tänään hiplaamassa :D Lähinnä ale-rekit katsastin läpi. Ajattelin tehdä jo pientä vertailua minkä liikkeen vaatteista tykkään ja mitä kokoja löytyy - kun satun olemaan hyvin pieni odottaja (xs/32) ja nirsokin maun suhteen ;) Parhaiten pieniä kokoja näyttää olevan saatavilla netissä! mm. www.missymom.net



Joitakin hyviä työvaatteita on jo kohta ostettava! Farkut tuntuu hieman jo kinnaavan lasten kanssa touhutessa. Ja tuntuu tyhmältä olla näissä koti lökäpöksyissä töissä, kotonahan nää menee hyvin. Äitiysvaatteet taitaa vaan olla kuitenkin liian " mahakkaita" vielä - ehkä löydän jotain kivoja muuten joustavia/istuvia housuja :)



Oma (.) sen verran että vointi on ollut ihanteellisen hyvä pari päivää *kopkopkop* Ei pidä kuitenkaan nielaista ennen kuin tipahtaa ;) Olo voi vielä muuttua suuntaan ja toiseen. Kiitän kuitenkin itseäni, että sain tiskattua ja siivottua :) (nimm. viikon sohvaperuna!)



Iltapalaa pikku neidille (tai isolle 5v) ;) Ja nukkumaan. Onneks saa aamulla nukkua pikkasen pitempään, kun menen vasta 9 töihin.



dumle rv 8+3 Ja tsemppiä ultraan/neuvolaan menijöille! Niitä oli muutama - kuulumisia odotellen!

Näin oli esikoiseltakin. Kaikki sanoivat että poika tulee ja kerran ultrassakin oli näkevinään pojan vehkeet. Jostakin syystä en kuitenkaan yhtään uskonut sen olevan poika - muttei ollut tyttö-olokaan. Tyttö siis sittenkin tuli :)



Miehen kanssa puhuin yks päivä, että haluaisko se tietää sukupuolen etukäteen - ja se haluais! Mulle tuli aika yllättyksenä. Mies kovasti toivois tyttöä (tietenkin poikakin vastaan otetaan heh heh ;) Mulle on toisaalta ihan sama, mutta tytön kannalta ois ihanaa kun sais siskon :)

Saa nähä kysytäänkö ultrassa (jos edes isommilla viikoilla ultrassa käydään!). Toisaalta voi vauva myöskin olla sopivassa asennossa, ettei näekään. (tyttö piilotteli itseään 10 ultrasta - 8ssa!!) -> Teho ultraukset nuoren ikäni takia..