Puolison äiti saattohoidossa ja kesäloma tulossa

Av-palstalaisten tapa on ymmärtää kaikki väärin ja haukkua kaikki aloitukset pystyyn. Jos tätä palstaa uskoisi, inhimillisyyttä ei enää olisi. Haluaisinpa nähdä, miten nämä kaikki kommentoijat kohtaavat omassa elämässään läheisen kuoleman valittamatta ja väsymättä. Suru ja uupumus ovat teidän mukaanne kiellettyjä tunteita, jos niitä tuntee joku muu perheenjäsen kuin suoraan asiaan liittyvät henkilöt. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat.

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos sinä ap olisit anopin paikalla? Millaista suhtautumista toivoisit? Olisiko kivaa, kun sinun ainoan elämäsi lähestyessä päätöstään (ja todennäköisen kuolemanpelon saapuessa) ja ainoan kuolemasi pikkuhiljaa saapuessa joku käyttäytyisi noin?

Kulkisi naama norsun veellä ja valittaisi kun sinä ap olet saattohoidossa hänen kesälomansa aikaan? Ja tekisi asiasta vielä aloituksen palstalle? Vai haluaisitko sinä ap kuolemasi lähestyessä ja tullessa sittenkin tukea ja empatiaa?

Nii-in, aina voi yrittää miettiä muidenkin tunteita.

Aloituksesta ei selvinnyt mikä on anopin tilanne tarkemmin. Onko hän ns. täyden elämän elänyt iäkäs ihminen, jonka ehkä muistisairaus on vienyt muihin maailmoihin vuosia sitten vai onko hän sairastanut pitkään ja vaikeasti ja pitää lähestyvää kuolemaa helpotuksena vai onko hän kuusikymppinen, joka on yhtäkkiä ja yllätyksenä saanut vakavan diagnoosin ja on hyvin järkyttynyt tilanteesta.

Kaikki kuolevat mutta kuolema ei ole kaikille samanlainen. Sama koskee kuolevan läheisiä. On suuri ero siinä onko läheisen kuolema tulossa kun elämä on jo ehditty elää vai kesken kaiken. Samoin järkytyksen määrä ja jaksamisen riittävyys vaihtelevat riippuen mm. kuolevan iästä ja siitä kuinka suurena yllätyksenä tilanne on tullut sekä siitä kuinka kauan se jatkuu.

On tilanteita, jolloin elämä on jo muutenkin ollut vaikeaa, sitten tulee tieto läheisen vakavasta sairaudesta ja tilanne voi jatkua rankkana ja epävarmana vuosia ja päättyä lopulta kaikkien järkytykseksi saattohoitoon ja kuolemaan. Kukaan normaali ihminen ei kestä tällaista vuosia läheisenkään asemassa. Voimat ovat jo loppu ja silloin ajatus edes pienestä levosta tuntuu kuin viimeiseltä oljenkorrelta. Todellisuudessa loma tuollaisessa tilanteessa ei toki yllä mielikuvien tasolle, sillä se rankka tilanne ei tietenkään katoa mihinkään.

Läheisen kuolemankin jälkeen työtä kaadetaan surevien syliin koska jostain syystä jopa näin perustason (kaikkihan me kuolemme täydellisellä varmuudella) asia on pitänyt järjestää vaikeimman kautta. Jotkut täällä sanovat, että kuolevan tilanne on ainutkertainen. Kuolevalle se onkin mutta hyvin moni meistä kyllä joutuu seuraamaan huomattavasti useamman kuin yhden läheisen kuolemaa. Eikä se ole helppoa ja kevyttä, ei kuolevalle mutta ei myöskään läheisille.

Siis nyt ihan oikeasti te haukkujat. Jos äitinne on kuolemassa, olet itse sairaslomalla ja puolisosi on romahtamispisteessä, haukutko sen puolison maan rakoon siitä, että hän on uupunut? Niinhän te nyt täällä teette.

 

Jos ne oli riidoissa äiteen kanssa?

Ei ne ollut, miehen todellinen luonne selvisi siinä

Tuttavani oli auto-onnettomuudessa ja sai mm. vakavia pään alueen vammoja. Hänen päästessään sairaalasta kotihoitoon hän tarvitsi yhä apua kotona. Vaimolla oli samaan aikaan varattuna laskettelureissu ystäviensä kanssa. Vaimo oli harmissaan, että hitsi vieköön, mutta hän ei sovittua lomareissuaan tämän takia peru ja lähti matkalle. Tuttavan isä ja äiti tulivat heille siksi aikaa asumaan ja hoitamaan poikaansa.

Näissä tilanteissa rakkaus ja välittäminen punnitaan.

 

Voi  v    joka loma ei ole samanlaista.  Karmeeta kun joku lomasi pilaa kun kuolla meinaa. Mietihän vähän 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi aikoinaan samalla tavalla. Lähtö tuli vasta joulukuun puolivälissä. 

Kannattaa jutella asiat selviksi kun elää. Loppu ajalla ei isä oikein enää jaksanut puhuakkaan. Oli kiitollinen sairaalapastorin käynnistä ja ehtoollisesta, vaikka ei uskovainen ollutkaan. 

Teillä on  stressaava kesä mutta mitään ette voi kuitenkaan tehdä kuin olla tukena hänelle ja toisillenne.

Osastoilla on sairaalapastorin yhteystiedot ja hoitajilta kansliasta ainakin pitäs saada ne. Koittakaa nauttia kesästä kuitenkin välillä.

 

No varsinaisessa saattohoidossa potilasta ei kylläkään pidettä puolta vuotta.  Siis kesäkuusta joulukuuhun.

Ei kaikki sairaalassa oleminen ole mitään saattohoitoa.

Saattohoito tarkoittaa sitä, että potilaan elämän ylläpitämistä vähennetään, koska kuolema on va

Suoniyhteyttä ei kylläkään ole kun nesteytys on lopetettu. Kipulääkitys suun kautta kun on vielä tajuissaan. Sen jälkeen pistoksina. (jos on omaiset huolehtimassa että saa sitä tarvittaessa)

Vierailija kirjoitti:

Siis nyt ihan oikeasti te haukkujat. Jos äitinne on kuolemassa, olet itse sairaslomalla ja puolisosi on romahtamispisteessä, haukutko sen puolison maan rakoon siitä, että hän on uupunut? Niinhän te nyt täällä teette.

Tämä. Kuolema vaikuttaa koko perheeseen. Meillä mies oli tosi läheinen oman äitini kanssa ja äitini kuoleman tullen oli aivan poissa tolaltaan. Jos joku olisi hänelle sanonut että ryhdistäydy nyt hyvä ihminen, miksi noin romahdat, olisin pitänyt kommentoijaa hulluna.

Kylläpä on itsekäs anoppi, eikö hän voisi kuolla joskus toiste paremmalla ajalla. Kehtasikin vielä saattohoidon aikana piristyä parempaan kuntoon. Kyllä pitäisi jo ymmärtää kuolla pois eikä haaskata ihmisten kesää tuollaiseen odotteluun, niinkö ap?

Nro 146: "Suoniyhteyttä ei kylläkään ole kun nesteytys on lopetettu. Kipulääkitys suun kautta kun on vielä tajuissaan. Sen jälkeen pistoksina. (jos on omaiset huolehtimassa että saa sitä tarvittaessa)"

Totta. Ja ainakin Oxanestia on nykyisin myös sellaisissa pienissä ruiskuissa, joilla sitä vaan tiputetaan potilaan suuhun muutama tippa ja lääke imeytyy suun limakalvoilta. Eli potilaan ei tarvitse enää pystyä nielaisemaankaan. 

Vierailija kirjoitti:

Saattohoito ei katso onko kesäloma vai mikä loma on. 

Tai paremminkin voisi sanoa, että kuolema ei katso aikaa tai paikkaa, eikä sillä ole kalenteria. 

Vierailija kirjoitti:

Ei hätää, kaverin mies lähti perhelomalle äitinsä viimeisinä päivinä (tiesi kyllä tämän). Ei sitten voinut odottaa vaikka viikkoa, vaan mentävä oli ja äiti kuoli sillä välin. Oli kyllä ihan tajuissaan oleva ihminen, että olin todella yllättynyt ettei mies sen vertaa jaksanut äidin vierellä olla.

Kuolemanpelkoa. Lähti karkuun kun ei kestäisi kohdata kuolevaa. Monet eivät pysty edes katsomaan kuollutta ihmistä kun pelko on niin voimakasta.

Vierailija kirjoitti:

Mutta kun tarvitsen paljon omaa aikaa ja tilaa vaativan asiantuntijatyön vuoksi.

 

Ap

Haista vttu. Sä et ole missään töissä. Et voi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta kun tarvitsen paljon omaa aikaa ja tilaa vaativan asiantuntijatyön vuoksi.

 

Ap

Just. Ja puolisosi (jonka voinnista et ole kysymyksistä huolimatta sanonut mitään) tarvitsee varmaan sitä sinun tukeasi? Hänhän on sairaslomalla ja läpikäy ehkä elämänsä suurinta kriisiä.

Myös se anoppi voisi kaivata tukeasi. Tai edes pelkkää läsnäoloasi sairas vuoteen äärellä ja vaikka sanatonta empatiaa? Hänhän kuolee, voisitko viimeisenä palveluksensa koittaa olla vähän inhimillisempi?

Luovu kaikista lomasuunnitelmistasi. Kerran se anoppi vain kuolee.

On oikeasti pelottavaa miettiä, että mikä palikka aloittajan päästä täytyy puuttua jos on tosissaan?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hätää, kaverin mies lähti perhelomalle äitinsä viimeisinä päivinä (tiesi kyllä tämän). Ei sitten voinut odottaa vaikka viikkoa, vaan mentävä oli ja äiti kuoli sillä välin. Oli kyllä ihan tajuissaan oleva ihminen, että olin todella yllättynyt ettei mies sen vertaa jaksanut äidin vierellä olla.

Kuolemanpelkoa. Lähti karkuun kun ei kestäisi kohdata kuolevaa. Monet eivät pysty edes katsomaan kuollutta ihmistä kun pelko on niin voimakasta.

Voi olla. Mutta silti kuulostaa vain aivan törkeältä. Miten mies pystyi selittämään ikinä itselleen, että jätti äitinsä kuolemaan yksin? 

Vierailija kirjoitti:

Av-palstalaisten tapa on ymmärtää kaikki väärin ja haukkua kaikki aloitukset pystyyn. Jos tätä palstaa uskoisi, inhimillisyyttä ei enää olisi. Haluaisinpa nähdä, miten nämä kaikki kommentoijat kohtaavat omassa elämässään läheisen kuoleman valittamatta ja väsymättä. Suru ja uupumus ovat teidän mukaanne kiellettyjä tunteita, jos niitä tuntee joku muu perheenjäsen kuin suoraan asiaan liittyvät henkilöt. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat.

Ei pidä ylianalysoida, ja laittaa sanoja toisten suuhun. Täällä kommentoidaan aloituksia sen perusteella, millaisia pohjatietoja niissä on. Tämän aloituksen pohjatietoina ovat anopin saattohoito ja puolison sairausloma vs. oma kesäloma. Minä ainakin sain sen käsityksen, että anopin piristyminen oli huono asia, ja ap on harmissaan lomansa takia, olenko väärässä? 

En tiedä muista, mutta pelkästään aloituksen perusteella ap vaikuttaa minusta itsekkäältä ja tunnekylmältä. Jos olisin ap, olisin jäänyt lomalle suunnitellusti, ja ollut puolisolle tukena. Loma on joka tapauksessa menossa yhden teeman merkeissä, joten turha edes ajatella mitään suunnitelmia, koska ne voivat mennä hetkessä uusiksi. Itseltäni on kuollut sekä äiti, että anoppi loman alkajaisiksi, mutta olin iloinen, että oli loma, kun tekemistä oli yllin kyllin. 

Aika itsekästä puolison vanhemmalta. Kai sinne saattohoitoon voi mennä teidän kesäloman jälkeenkin. Sittenhän saakin jo sairaslomaa suruun, joka teillä tuntuu olevan valtava. Toivottavasti perintö vähän lieventää tuskaanne.

Milloin se anoppi sitten saisi kuolla, jottei sinua vaan ap häiritse?

Joko sun vanhemmat on kuollut?