Miten jotkut löytää uuden parisuhteen aina niin nopeasti?

Osa ei eroa ennen kuin on seuraava kiikarissa.

Jotkut eivät osaa olla ilman parisuhdetta. Ottavat sitten ihan kenet vaan... yleensä ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Puoli vuotta on jo pitkä aika. On heitä, joilla on tyyliin kaksi viikkoa väliä.

Julkisten erotessa pitää usein erikseen mainita että eroon ei liity kolmatta osapuolta. Aika usein vaikuttaa siltä että se uusi kumppani on kuvioissa mukana jo siinä vaihessa kun se edellinen parisuhde on jo selvästi hiipumassa. Ilmeisesti jotkut eivät osaa olla lainkaan yksin eivätkä edes halua viettää minkäälaista taukoa tai "suruaikaa" entisen suhteen loputtua.

Usein se "ihan kiva" voi osoittautua suureksi rakkaudeksi jos sille annetaan tilaisuus, ei kukaan voi parin tapaamisen jälkeen tietää.

Mikäs sen "tasokkaampaa" kun ei kestä olla yksin. Hah. Minua säälittää tuollaiset. Muutaman tiedän jotka eivät ole olleet päivääkään yksin. Rikkinäisiä arvostelijoita jotka tarvitsevat itsetunnon pönkitystä. Säälittävää kun ihminen ei osaa lenkille, salille mennä yksin. Kertoo vain kuinka rikkinäinen on. Puhumattakaan itsenäisyydestä. 

Minulta kysellään miten tuon näköinen nainen on yksin. Oot jo 32v. 

Miksi sä et oo koskaan yksin huomio.. ra

Suomalainen hakee mistä vaan syytä, että näyttäisi olevan toista parempi. Joskus mietin mitä me itsenäisyydelle teemme. 

Toiset vaan on enempi parisuhdeihmisiä kuin toiset.

Esim. tiedän kaksi naista joilla on aina joku. Toinen heistä mennyt teini-ikäisestä saakka aina parisuhteesta toiseen, on tainnut olla vain kerran sinkku ja silloinkin vain muutaman kuukauden, kunnes löysi taas uuden miehen jonka kanssa meni naimisiin. Parisuhteet olleet pääosin pitkiä ja vakaita, eli ei jatkuvasti vaihda miestä, mutta aina kun vaihtaa, niin vaihtaa lennossa. Toisille elämä rakentuu tiettyjen normien ympärille, kun taas toiset ei niin paljoa kaipaa niitä.

Esim. tuo esimerkin nainen ei viihdy edes päivää yksinään ilman jotain tiivistä työprojektia ja produktiivista tekemistä jota suorittaa, kun taas itse (ikisinkku) keksin aikalailla loputtomasti viihdykettä itselleni enkä tylsisty juuri koskaan.

Toinen tietämäni nainen jolla on aina joku on sellainen, että häntä kiinnostaa tosi paljon miehet ja deittailu, ja hän vielä nelikymppisenäkin vouhottaa aiheesta kuin juuri äidin ja isin helmoista maailmalle päässyt 20-vuotias, jolle miesten huomio on niin jännää. Ja kun kiinnostus on tuota luokkaa ja innoissaan tinderöi, deittailee, tekstailee ja puhuu näistä miehistä, niin kyllähän niitä miehiä riittää ja parisuhteenkin saa halutessaan nopeasti. 

Ikisinkuilla on monesti se, ettei vaan kiinnosta parisuhde itseisarvona ollenkaan. Kiinnostaa pariutuminen vain, jos sattuu tulemaan joku soulmate vastaan jonka kanssa elämä on parempaa kuin yksin. Eli: toisilla vain kiinnostaa se parisuhde paljon enemmän kuin toisilla, ja myös kriteerit on erit. Osa parisuhdeihmisistä pariutuu ilman mitään suurempia intohimoja ja soulmate-tuntemuksia, eli mennään yhteen sen "ihan jees"-tyypin kanssa jonka kanssa elämäntilanteet osuu yksiin ja voidaan elää parisuhdetta. Heille siis on tärkeää nimenomaan tuo, että eletään sitä parisuhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

Mikäs sen "tasokkaampaa" kun ei kestä olla yksin. Hah. Minua säälittää tuollaiset. Muutaman tiedän jotka eivät ole olleet päivääkään yksin. Rikkinäisiä arvostelijoita jotka tarvitsevat itsetunnon pönkitystä. Säälittävää kun ihminen ei osaa lenkille, salille mennä yksin. Kertoo vain kuinka rikkinäinen on. Puhumattakaan itsenäisyydestä. 

Minulta kysellään miten tuon näköinen nainen on yksin. Oot jo 32v. 

Miksi sä et oo koskaan yksin huomio.. ra

Suomalainen hakee mistä vaan syytä, että näyttäisi olevan toista parempi. Joskus mietin mitä me itsenäisyydelle teemme. 

Minun tietämäni parisuhdeihmiset ei ole mitenkään rikkinäisiä eivätkä arvostele muita. Eikä toisaalta myöskään minulta kysellä, että miten olen yksin. Olen siis myös 30+ nainen ja ihan rauhassa saan olla sinkku. 

Onneksi elinpiirini on ilmeisen fiksua ja suht tasapainoista. Tai ainakin jokaisella vapaus olla ja ihmisillä sen verran oma elämä, ettei sisältöä haeta muiden turhasta arvostelusta. 

Itsellä miespuolinen frendi joka oikeesti löytää naisia ihan "läpsystä vaihtamalla". Eli kun edellinen suhde päättyy, uusi miisu on joko jo valmiina tai menee muutama viikko niin löytyy.

Ja siis tää frendi ei TOD ole mitenkään hotti, meikäläisen silmään sellanen suomalainen karju. Pitkä on, kalju, mutta naama vähän sellainen Ano Turtiainen. Ei siis mikään filmitähti. En ole koskaan käsittänyt miten hän löytää niin nopeasti aina uusia suhteita.

Jos hyvät tulot pitää olla nopea  :) elämä on kallis harrastus. Tietty  hienompi status pitää säilyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin kommentoitu tuo että jotkut tapaavat ja tutustuvat samaan määrään ihmisiä 3kk aikana kuin toiset 3v aikana.

On typerää rinnastaa toisten avoimuutta ja helpompaa kiintymystä toisiin ihmisiin vaan pakottavana tarpeena ottaa joku satunnainen vastaantuleva. Ei se ole mikään ennuste parisuhteen kestolle ja toimivuudelle että kestää 10v löytää joku jonka lopulta kelpuuttaa. Ei ole biologisesti (tai sosiaalisesti) myönteinen ominaisuus, ettei ihastu/kiinny kehenkään kymmenistä sopivan ikäisistä ja terveistä ihmisistä, jotka osoittavat myönteistä kiinnostusta. Suhde on kuitenkin aina kahden kauppa, miten niin muissa on se vika eikä itsessä?

Tarvittaisiin enemmän tietoa aloittajan ongelman taustoista.

1. Kuinka monta potentiaalista kumppania kohtaat 3kk aikana?

2. Kuinka kauan käytät aikaa tutustumiseen? Miten tutustut, viestitteletkö vaan vai tapaatko usein kasvokkain?

3. Rehellisesti - kuinka vetävä

En ole sanonut tai ajatellut, että vika olisi muissa enkä ole sanonut tämän olevan myönteinen ominaisuus. Minä vain olen sellainen että ihastun ja kiinnyn romanttisessa mielessä harvoin. Olen monesti käyttänyt jopa useamman kuukauden aikaa tutustumiseen potentiaalisen ihmisen kanssa, mutta tunteita ei vain syty. Treffailen kyllä aktiivisesti, mutta käytännössä aina tapahtuu niin, että toinen kiinnostuu ja minä en. Olen ollut parisuhteissa, mutta edellisen päättymisen jälkeen voi helposti mennä useampi vuosi ennen kuin tapaan sopivan ihmisen. Kiinnyn romanttisessa mielessä harvoin, mutta silloin kun kiinnyn kestää myös pitkään päästä toisesta yli. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska monet ihmiset ei pysty olemaan yksin, on pakko olla edes joku koska "niin kuuluu olla". Tyydytään ihan kivaan. Sinä et tyydy, minkä vuoksi "et löydä" suhdetta niin nopeasti.

Näissä vaan monesti käy ettei sitä mielikuvitus ystävää sitten olekkaan olemassa. Kyl parisuhde aina on enempi ja vähempi kompromissejä. Kun asia mielletään tyytymisenä ollaan jo ihan täysin hakoteillä siitä mikä on parisuhde. Jolloin se yksin eläminen on se vaihtoehto johon on tyydyttävä kun muuta tuollaisella ajatus maailmalla harvemmin löytää.

Ei yksineläminen ole kaikille mikään vaihtoehto, johon tyydytään. Yksinelämisestä kannattaa luopua vasta sitten, kun löytyy se ihminen, joka on parempi vaihtoehto kuin se yksineläminen. Sen lisäksi juuri se, että parisuhde vaatii kompromisseja, siihen ei viitsi 'ihan kivan' ehdokkaan kanssa edes lähteä.

Parisuhde ei ole kaikille ensisijainen tavoite elämässä. Siksi on varaa laittaa kriteerit korkealle ja olla tyytymättä yksin olemisen pelossa mihin vaan. Kriteereistä huomautan sen verran, että kyseessä on enemmänkin vaatimukset kumppanin henkisestä kypsyydestä, selkärangasta, käytöstavoista ja muusta vastaavasta. Valitettavasti jo tuohon seulaan katkeaa monta aloitusta.

Ongelma on se, että ihmisellä pitää olla oma pää kasassa, että sietää omaa seuraansa. Kaikilla ei ole. Itse olin kymmenen vuotta sinkkuna, kriteereineni, hyvin tyytyväisenä, ja vasta sitten törmäsin ihmiseen, joka vastasi toiveitani. Pitää myös muistaa, että jos se oma pää ei ole kasassa, ne kriteeritkin voi olla epärealistisia ja älyttömiä. Kumppani ei tule korjaamaan sinua ja traumojasi, ei myöskään olemaan sinun ongelmiesi kaatopaikka.

Jotkut ei vaan osaa olla yksin. Siirrytään seuraavaan suhteeseen eikä pysähdytä pätkääkään pohtimaan, miksi suhteet karahtaa aina kiville. Ihmetellään vaan, että mikä kaikissa naisissa/miehissä on vikana :/

Ikävää ehkä sanoa, mutta kyllä monelle parisuhteessa on tärkeää myös menojen jakaminen. Monet muuttavat hyvin pian yhteen kun ei kannata pitää kahta asuntoa. He ajattelevat, että kyllä se yhdessäasuminen jotenkin suttautuu. Myös jos seksi astuu nopeasti kuvioon niin silloin hän ollaan sitten jo ikäänkuin pariskunta. Mennään ajatuksella, että voihan sitä nyt kokeilla miltä yhdessäolo tuntuu. Myös jos yksinolo ei tunnu kivalta on helpompi olla yhdessä. 

Toisille yhteenmuutto tai ydessä oleminen on vakavamman harkinnan paikka. Arvostetaan omaa vapauttaan ja siksi mietitään parisuhdetta monelta kantilta. Jos on pientä ihastusta odotetaan ettei mennä heti sen mukaan. Yleensä se sitten meneekin niin, että menee ohi tai huomaa olevansa eri aaltopituuksillä tms. Myös yhternmuutto harkitaan pitempään. Kun viihtyy hyvin yksinkin niin se on suurempi kynnys. Myös seksiin mennään yleensä pitemmän tuntemisen jälkeen. 

Kyse ei ole siitä, etteikö kummallakin olisi ehdokkaita. Mutta niihin suhtautuu eri tavoin. Kyse on ihmistyypistä. 

Vierailija kirjoitti:

Usein se "ihan kiva" voi osoittautua suureksi rakkaudeksi jos sille annetaan tilaisuus, ei kukaan voi parin tapaamisen jälkeen tietää.

Mutta sitten taas miksi ottaa joku "ihan kiva" ellei sitten vain halua parisuhdetta parisuhteen vuoksi. Itse ajattelen niin, että haluan parisuhteen ainoastaan jos oikeasti kolahtaa, muuten olen mieluummin sinkku. Osa taas on ennemmin parisuhteessa jonkun ihan ok tyypin kanssa kuin yksin.

Narsistit ainakin löytää uuden uhrin mummotunnelista viikossa 

Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa. Hyvin usein ihmiset, jotka näyttävät olevan lähes täydellisiä, vain piilottavat puutteensa täydellisesti. Joten ne, jotka ymmärtävät nämä kaksi asiaa, löytävät suhteen helpommaksi kuin ne, jotka yrittävät löytää "täydellisen kumppaninsa".

Monilla on ehkä niin, etteivät odota toisen olevan jotenkin erityinen. Heidän välillään ei tarvitse olla mitään erityistä yhteyttä, riittää että tyyppi on kivannäköinen ja mukava. Ja vaikka moni kieltääkin niin yksinäisyyden pelko ja sinkkuudesta koettu häpeä voivat olla myös todellisia syitä. Kyllä minuakin hävettää jos tapaan uuden ihmisen ja hänelle selviää, että olen ollut vuosia yksin, koska tiedän että monilla ensimmäinen ajatus on, ettei tuo kelpaa kenellekään ja tuossa on pakko olla jokin pahempi vika. Ei siinä kohtaa helpota että itse tiedän, kuinka moni on ollut kiinnostunut ja kuinka monille olen jaellut pakkeja.

Joku kirjoitti ketjussa soulmate-fiiliksestä ja juuri se on se mitä itse suhteelta kaipaan. Toisen pitää tuntua spesiaalilta, muuten en näe mitään järkeä suhteessa. Ehkä jos en olisi koskaan kokenut miltä rakastuminen tuntuu, silloin saattaisi riittää vähempikin. Huono puoli tässä on se, että jos tällainen spesiaali suhde päättyy, se tuntuu maailmanlopulta. Siinä ei todellakaan olla seuraavalla viikolla tai edes vuoden päästä uutta etsimässä.

Mielenkiintoinen keskustelu. Tuolla oli hyvää pohdintaa A:n ja B:n kohtaamisten määrästä. Ja myös laadusta. Itse olen introvertti, mutta pystyn hyppäämään melko syvällisiin keskusteluihin nopeasti. Ja tietty toisen keho kiinnostelee sopivan sattuessa kohdalle. Olen myös eronnut hiljattaen, mutta tapasin juuri mielenkiintoisen ihmisen, jonka kanssa asiat syvenivät nopeasti. Entinen on taputeltu jo, kävin eroprosessia mielessäni 4-5 vuotta. Saattaa siis ulkopuoliselle näyttäytyä, että asiat ovat tapahtuneet nopeasti, mutta takana on oikeasti pitkää pohdintaa (ero), kovaa karsintaa deittipalvelussa jo heti kättelyssä sekä syvällisiä keskusteluja (uuden tapaaminen) lyhyessäkin ajassa. Introverttina viihdyn hyvin yksinkin, mutta parisuhdekin olisi kiva.

Osa kiintyy toisiin ihmisiin nopeammin ja ehkä pinnallisemmin, osa taas harvoin ja hitaasti mutta syvemmin. Ja kaikkea siltä väliltä.

Eikä tosiaan aina suinkaan kyse ole siitä ettei tapaisi ihmisiä tai vaihtoehtoja olisi, määrä vaan ei korvaa laatua. Osalle on tosi harvassa ne ihmiset jotka tuntuvat oikeilta ja vähempään ei koeta tarvetta tyytyä.

Vierailija kirjoitti:

Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa. Hyvin usein ihmiset, jotka näyttävät olevan lähes täydellisiä, vain piilottavat puutteensa täydellisesti. Joten ne, jotka ymmärtävät nämä kaksi asiaa, löytävät suhteen helpommaksi kuin ne, jotka yrittävät löytää "täydellisen kumppaninsa".

Minä ainakaan en etsi mitään täydellisyyttä, mitä sellainen edes tarkoittaa? Etsin ihmistä joka TUNTUU oikealle. Se taas voi tapahtua tai olla tapahtumatta hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Ap