Miten jotkut löytää uuden parisuhteen aina niin nopeasti?

Ongelma ei ole, etteikö jollekkin kelpaisi. Ongelma on, että ei ole sellaisia ihmisiä joihin itse ihastuisi tai edes kiinnostuisi siinä mielessä.  

Joskus ihan harmittaakin miksen voi olla kuin niin monet, kun usein olen ainoa, jolla ei ole paria. Mutta se on vain ohimenevää tila,  varsinkin kun seuraa millaisia monet suhteet ovat. Yksineläminen on parempaa silloin kun parisuhde ei toisi jotain sellaista minkä takia voisi luopua vapaudestaan. 

Se tuntuu siltä ,koska heillä on ollut uusi katsottuna jo kauan ennen kuin se tulee muiden tietoon.Siihen on saattanut mennä pitkäkin aika ennen kuin on uuden löytänyt.

Ensinnäkään parisuhdetta ei etsitä löytymisen ilosta. Suurin osa mainitsemistasi nopeasti löytyneistä huomaa pian etteivät he edes itsevtiefä mitä rakkaus on. 

Suhteesta toiseen loikkiminen kertoo ainoastaan huonosta itsetunnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa mistä johtuu. Muilta olen kuullut, että kasvoni ovat peruspositiiviset ja ympärilläni on "hyvä aura". En siis ole seurustellut kuin kolme kertaa vakavammin mutta jostain syystä uusi kumppani on löytynyt ihan randomisti alle puolessa vuodessa vaikka olen suunnitellut olevani sinkkuna. Ja ei, en ole läheisriippuvainen :D

Pikku reality check olisi sullekin paikallaan. Olet läheisriippuvainen etkä osaa tai uskalla olla yksin. Niille kumppaniehdokkaille voi myös sanoa ei. Sä kannat käytännössä kaikki aiempienkin suhteidesi kuormat seuraaviin mukanasi. Voit toki sokeroida ja koristella sen tolla mulla on hyvä aura ja olen niin ihana puheella, se varmasti sinusta tuntuu kivemmalle.

Kuinka kertoa olevansa katkera ja kateellinen sanomatta sitä suoraan

Sivusta

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei vaan osaa olla yksin. Siirrytään seuraavaan suhteeseen eikä pysähdytä pätkääkään pohtimaan, miksi suhteet karahtaa aina kiville. Ihmetellään vaan, että mikä kaikissa naisissa/miehissä on vikana :/

Ketjun perusteella pikemminkin ikisinkut ovat niitä, jotka käyttävät aikansa muiden ihmisten vikojen ihmettelemiseen.

Riippuu paljon siitä kuinka laaja tuttavaverkko ja kuinka helppo itsensä on uusiin ihmisiin tutustua. Avoimet ja puheliaat ihmiset löytävät seuraa paljon nopeammin kuin me hieman syrjäänvetäytyvät.

Jos on rahaa

Heille kelpaa vähän paskempikin kumppani :D

Joillakin on naamaa ja charmia, toisilla lettua.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu paljon siitä kuinka laaja tuttavaverkko ja kuinka helppo itsensä on uusiin ihmisiin tutustua. Avoimet ja puheliaat ihmiset löytävät seuraa paljon nopeammin kuin me hieman syrjäänvetäytyvät.

Itse olen avoin ja puhelias, mutta suurimmalla osalla miehistä ei vain ole tarpeeksi hyvää tunneälyä että kiinnostuisin heistä. Joten olen mieluummin ilman.

Se riippuu ensinnäkin siitä miten ja miksi ero edellisestä tapahtui. Jos itse halusi erota ja jätti kumppaninsa on tunnetasolla helpompi löytää vaikka heti uusi koska ei ikävöi ja kaipaa exää. Olen itse tehnyt näin yhden pari kertaa elämässä nuorena. Jätin 1.pitkäikaisemman poikaystäväni aika pian lähikaupunkiin opiskelemaan muuttoni jälkeen ihan vaan siksi että kiinnostus lopahti ja tiesin etten tule palaamaan sinne käpykylään enää koskaan takaisin missä olin syntynyt ja missä tuo poikaystäväni eli yhä. No, kun eräs toinen johon olin ihastunut oli kuullut että olen eronnut, esitti heti kiinnostuksensa minuun, se oli menoa. Hän oli se jonka halusinkin ja johon olin pikkutytöstä lähtien ollut oikeasti ihastunut. Vaihto oli siis voitto minulle ja tosi helppoa. Mutta kun sitten 2,5 v päästä tuo "elämäni rakkaus"  petti ja jätti minut (asuttiinkin jo yhdesä) niin en ole oikeasti tähän päivään rakadtanut ketään niin kuin häntä. Lyhyitä ja  1 hiukan pidempi suhde oli varmaan 10v häben jälkernsä, yhden yön -parin viikon juttuja opiskeluaikina paljonkin, mutta koska sydän kuuluu muualle niin eipä niistä mitään ole tullut.  Nykyisin +50 ikäisenä en edes ihastu kehenkään enää ja jos ihastun, kaikki ovst olleet varsttuja koska kunnolliset siistit fiksut mukavat kivannäköiset on varattuja.  Näinkin voi käydä.

Joillakin pitää aina olla vaan joku (niin miehillä kuin naisillakin). Se etsitään vaikka väkisin ja "runtataan" suhde siihen pisteeseen että voi sanoa seurustelevansa. Joillekin parisuhde on joku statussymboli eli kumppani on oltava tai muuten kokee itsensä jotenkin epäonnistuneeksi tai puutteelliseksi ja on häpeä että on JÄÄNYT yksin, ihan kun se ei voisi olla vain oma tahto tai että on ihan ok elää yksin. 

Tuttavapiirissäni on eräs varmaan vuosikymmenenn ikisinkkuna ollut nainen joka löysi siellä 45-50v tienoolla jonkun sarja-triplaseurustelijan  jota tapaili tyyliin 1-2x kk, sittemmin vielä harvemmin 1x kk, sitten vuosien pästä ehkä 2-3x vuodessa jne. Mutta hän puhui kokoajan että he (tai hän) seurustelee "ollaanhan me oltu jo vuosia yhdessä". Miehellä li varmaan liuta tämänkaltaisia "tuttavanaisia" ympäri suomen. Noup. Ei tuo ole seurusttelua, silla on joku tuttu jonka kanssa tapaat satunnaisesti, käytte ehkä jossain tapahtumassa ja päädytte 1-2 yöksi samaan sänkyyn tämän "tuttavan" kanssa. 

Mutta hänen itsetunnolle oli tärkeä sanoa että hän seurustelee. 

Mukava luonne ja ulkonäkö. Ketä nyt yksin haluaisi olla.

Eräällä tutullani n  pitkälti yli viiskymppinen on aina seuraava jo verkoissa. Yhden kanssa kun alkaa viilentyä hän bongaa jostain harrastuspiireistään jonkun perähikiän "aikamiespojan". Ensin ollaan muka kaveria ja en varmaan ala mihinkään vakavaan jne...aina sama laulu. No ihan tuossa tuokiossa alkaa viettää pidennettyjä viikonloppuja miehen luona, sinne kasaantuu jo hänen vaatevuori, jopa harrastusvälineitä ja kappas kun etätyöpistekin löytyy kohta miehen kammarista. Onhan se kiva kun on mökki rannalla ja saa toteuttaa miehen omaisuudella sitä elämäntyyliä josta tykkää ihan sama onko oikeita tunteita miestä kohtaan vai ei.  Pari vuotta menee ja kohta on uusi kierroksessa. 

Itsellä se ongelma,että sellaista kiinnostavaa tulee niin harvoin vastaan ja se vaatii sitten kunnon tunteita,molemminpuolisia

Minunkin nuouusvuosien pitkäaikainen avomies, joka itse petti ja totesi että "nyt on varmaan viisainta erota" etsi sitten hetken kuluttua kutakuinkin minun kopion. Jopa niin saman näköisen kauempaa katsottuna että meidän yhteiset tutut ja jopa lähisukulainen sotki kerran meidät.  Toki tämä mies jäi kaipaamaan kuitenkin minua kun hiukan aikuistui ja tajusi että ryssi ihan typeryyttään ja lapsellisuuttaan meidän suhteen jopa niin että hän osti muijalle samanlaisen korunkin kuin minulle aikoinaan, heidän keittiön ikkunaa koristaa kutakuinkin samanlainen koriste kuin mitä me saimme lahjaksi. No, kuka jäi kaipaamaan ja ketä.... me molemmat. Minä en löytänyt koskaan ketään sellaista jonka olisin kelpuuttanut lopunelämäkseni, sydämeni särkyi ja kuuluu yhä hänelle. Hän jatkoi elämäänsä tosin ei olisi sitä halunnut sen laastarimuijan kanssa vaan minun kanssani. Joskus voi käydä niin että "jäädään" suhteeseen kun ei vaan voi enää irtaantua moraalisyistä kun muija huijaa olevansa paksuna. No sinne meni minun elämäni rakkaus.

Jotkut ei ossa olla yhtään yksin, he kokevat yksinelämisen häpeänä ja epäonnistumisena. Eteenkin miehille on joku itsetunnon kohotus jos on onnistunut saamaan edes jonkun vaikkei nyt erityisemmin siitä välittäisikään. 

 Onneksi nykyään nuoret ovst ns vapaampia tässä mielessä ja perinteinen parisuhde koetaan jonnrkin 30 ikävuoteen riippakivenä, on trendikästä olla vapaa sitysinkku. 

Koska ottavat kenet sattuvat nyt saamaan moni tuntuu seurustelevan mentaliteetilla kunhan on vaan joku. 

Suhteilla nekin löytyvät. Samoin kuin työpaikatkin. Laadulla kun ei ole niin väliä.

Toi juuri, että laadulla ei väliä. Kunhan on joku.