Lue keskustelun säännöt.
Miten jotkut löytää uuden parisuhteen aina niin nopeasti?
Omaa kaveripiiriä seuratessakin sinkkuna ollaan eron jälkeen maksimissaan puoli vuotta ennen kuin on jo uusi kumppani. Itse taas en edes ihastu keneenkään muuta kuin todella harvoin, nyt neljättä vuotta sinkkuna kun ei vaan ole kukaan kolahtanut. Miten niitä sopivia puolisoita tuntuu joillekin löytyvän niin helposti?
Kommentit (445)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillain ei ole mitään kriteerejä kumppanille. Monelle on tärkeämpää olla jonkun kanssa, kuin yksin. Yksinolo on monelle ihmiselle täysi mahdottomuus edes ajatella.
Itselläni taas päinvastoin. Olen elänyt yli 10 vuotta kestäneen suhteen, mutta nyt jo vuosia sitten eronneena olen tajunnut, että yksinolo on minulle luksusta. Joskus ajattelen, että parisuhdekin voisi toimia vielä, mutta aina kun olen vähän yrittänyt, niin ei ole tuntunut oikealta. Haluan olla rauhassa ja tehdä vapaa-ajalla omia asioitani.
Miksi parisuhteessa et saisi tehdä vapaa-ajalla omia asioita? Syyllinen löytyy peilistä.
Jos teen vain omia asioitani, silloin kun haluan, enkä osallistu toisen asioihin, niin suhde l
Jep, eli peilistä löytyy. Aika hölmöä on että siltikin yrität, vaikka asetat omat tarpeesi aina muiden edelle.
Niin, siksi totesinkin, että yksinolo on luksusta, enkä enää muuta yritäkään. Joillekin 2 päivää yksin on masentavaa, minulle se on juhlaa.
Vierailija kirjoitti:
Koska monet ihmiset ei pysty olemaan yksin, on pakko olla edes joku koska "niin kuuluu olla". Tyydytään ihan kivaan. Sinä et tyydy, minkä vuoksi "et löydä" suhdetta niin nopeasti.
Näissä vaan monesti käy ettei sitä mielikuvitus ystävää sitten olekkaan olemassa. Kyl parisuhde aina on enempi ja vähempi kompromissejä. Kun asia mielletään tyytymisenä ollaan jo ihan täysin hakoteillä siitä mikä on parisuhde. Jolloin se yksin eläminen on se vaihtoehto johon on tyydyttävä kun muuta tuollaisella ajatus maailmalla harvemmin löytää.
Vierailija kirjoitti:
Koska monet ihmiset ei pysty olemaan yksin, on pakko olla edes joku koska "niin kuuluu olla". Tyydytään ihan kivaan. Sinä et tyydy, minkä vuoksi "et löydä" suhdetta niin nopeasti.
Tämä, toiset pelkää yksin olemista, kuvittetelee ehkä, että sitä on sitten jotenkin säälittävä ja outo. Itsekin olen nähnyt näitä, että edellisen parisuhteen päätyttyä välittömästi Tinderiin ja sitten alkaa vimmattu deittailu. Pakko löytää joku heti meiningillä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska monet ihmiset ei pysty olemaan yksin, on pakko olla edes joku koska "niin kuuluu olla". Tyydytään ihan kivaan. Sinä et tyydy, minkä vuoksi "et löydä" suhdetta niin nopeasti.
Näissä vaan monesti käy ettei sitä mielikuvitus ystävää sitten olekkaan olemassa. Kyl parisuhde aina on enempi ja vähempi kompromissejä. Kun asia mielletään tyytymisenä ollaan jo ihan täysin hakoteillä siitä mikä on parisuhde. Jolloin se yksin eläminen on se vaihtoehto johon on tyydyttävä kun muuta tuollaisella ajatus maailmalla harvemmin löytää.
Meitä on kuitenkin sellaisiakin, jotka uskotaan että yksin on parempi kuin huonossa parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon vain ollut tosi onnekas ja kohdannut hienoja ihmisiä. Toisten kanssa oon viihtynyt vuosia, toisten kanssa viikkoja. Rikasta elämää, jossa paljon rakkautta.
Minusta ketju parin viikon suhteita on kaukana rakkaudesta.
Erosin viime elokuussa. Johtu exäni pettämisestä. Olimme yhdessä yli 30 vuotta.
Totuttelen nyt sinkkuna oloon ja itseni löytämiseen.
Minulla on sielunrauha nyt.
Äitini on lennosta lähtenyt uusiin suhteisiin. Jätti isäni kun löysi uuden ja muutti tämän luokse, tälle löydölle kävi niiku isälleni. Äitini rakastuu ja on tunteittensa vietävänä.
Tollasesta ei kannata ottaa mallia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska monet ihmiset ei pysty olemaan yksin, on pakko olla edes joku koska "niin kuuluu olla". Tyydytään ihan kivaan. Sinä et tyydy, minkä vuoksi "et löydä" suhdetta niin nopeasti.
Tämä, toiset pelkää yksin olemista, kuvittetelee ehkä, että sitä on sitten jotenkin säälittävä ja outo. Itsekin olen nähnyt näitä, että edellisen parisuhteen päätyttyä välittömästi Tinderiin ja sitten alkaa vimmattu deittailu. Pakko löytää joku heti meiningillä..
Tai sitten vaan viihtyvät paljon paremmin suhteessa?
En ymmärrä niitä, jotka jää vuosiksi murehtimaan sitä mennyttä suhdetta. Jotainhan siinä on jo ollut pielessä kun on erottu. Ehkä jopa kaltoinkohtelua. Itse en montaa ajatusta ole enää jälkeenpäin uhrannut menneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnistuuhan se, jos ei ole turhan ronkeli
Vierailija kirjoitti:
Ajatellaan että henkilöt A ja B ovat molemmat valikoivia kumppanin suhteen. A on hieman varautunut, B on sosiaalinen ja avoin.
A ei juuri käy ulkona, ehkä nettitreffeillä tai kaverin bileissä pari kertaa vuodessa. B käy välillä nettireffeillä, mutta myös kerran-pari kuussa yöelämässä, missä mielellään juttelee ihmisten kanssa. A puhuu yhdelle vieraalle ihmiselle kuukaudessa, B seitsemälle.
A on yksityinen persoona. Treffeilläkin A:lta kestää useamman tapaamisen verran, jotta keskustelu etenee pintatasosta, kuten harrastuksista tai työstä eteenpäin. B rakastaa keskusteluja, ja aiheet livahtavat nopeasti small talkin ohi. Eka treffeillä voidaan olla jo siinä ytimessä, jolloin tiedetään, onko suhteessa ainesta.
Oikean ihmisen tapaaminen vaatii aina onnea, mutta B:llä on yli 20-kertaiset mahdollisuudet todeta löytäneensä hänet.
Ap:n kysymykseen lisänä: A:lla kestää tässä tapauksessa viitisen vuotta hankkia sama määrä syviä kohtaamisia, kuin B:llä syntyy kolmessa kuukaudessa.
Ihmiset aliarvioi aktiivisuuden ja sosiaalisuuden merkitystä pariutumisessa todella rajusti. Jos A sovittaisi kolmea vaatetta eikä löytäisi sopivaa ja B kahtakymmentä, joista yksi sopii, ei varmaan tulisi mieleenkään ajatella, että B van kelpuuttaa mitä vaan ja A on nirso. Kohtaamisten määrissä on valtavia eroja persoonista johtuen, mutta tätä ei havainnoida, koska näennäisesti kaupungissa voi kiinnostua "kenestä vaan". Moniko silti todellisuudessa kiinnostuu vieraasta henkilöstä vain ulkonäön perusteella? Saati valikoivasti ihastuvista?
Sitten on vielä se, että B:n avoimuuden vuoksi on todennäköistä, että potentiaalinen kumppani huomaa kiinnostuksen. A on varautunut, jolloin osa voi perääntyä, koska luulee ettei A:ta kiinnosta.
Enkä sano että kaikkien pitäisi olla samanlaisia, ja etteikö hyvä onni voisi kohdata varautuneempaakin. Realiteetit vain on niin, että se on paljon vaikeampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse jotenkin aina aiemmin kadehdin niitä jotka ihastuvat helposti, kun itsessäni kukaan ei herättänyt juuri mitään tunteita. Ajattelinkin pitkään että mulla on vaan joku vika päässä. Olin kahdessa pitkässä parisuhteessakin joissa toki kiinnyin vuosien varrella (tosi hyviä miehiä, heissä ei ollut mitään vikaa!) mutta varsinaista ihastumista ja rakastumista en heidän kanssaan koskaan kokenut. Olinkin jo aika kypsässä iässä kun kohtasin sitten elämäni rakkauden. Nyt jälkikäteen ajatellen näin tämän varmasti piti mennäkin. Kaikki mun kokemukset ja samoin kaikki hänen kokemuksensa muovasivat meistä meidät ja toivat meidät sitten oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, kohtaamaan toisemme sellaisina kuin ollaan. Ihastumaan ja rakastumaan ja jalostamaan sitä rakkaudeksi joka vahvistuu vuosi vuodelta.
En tiedä miksi kirjoitin tämän. Ehkä kannustuksena kaltaisilleni. Joskus elämä yllättää.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kaksi tekijää. Ensinnäkin pitää osata antaa ihastumiselle mahdollisuus. Moni sinkku ei osaa. Toki se ihastuminen voi tulla sattumalta ja vahingossakin, mutta sitä on hyvä osata etsiä. Mitä se tarkoittaa käytännössä, niin että ei ainakaan heti luovuta kivan ihmisen tavattuaan, että "ei ollut sitä suurta kipinää". Ainakaan itselläni se ei koskaan edes tule ekoina treffeinä. Ne perhoset vatsanpohjalle tulee aina vasta vähän myöhemmin.
Toisekseen on hyvä olla sen verran kivan näköinen ulkoisesti ja sosiaalinen persoona, että useat ihmiset itsestä viehättyy. Mahdollisuudet ihastumiselle tulevat enemmän esille, kun on niin sanotusti mistä valita.
Nuo on ne kaksi tärkeintä. Ehkä kolmantena voisi vielä lisätä, että kumppanin löytämisessä pitää olla ylipäänsä aktiivinen. Ei kukaan kotoa tule hakemaan, tai sitten pitää käydä jo tuuri. Vaikka Tinder olisi miten paska peli ja baarielämä ei nappostele, niin kyllä
Tohon viimeseen kohtaan vielä. Pitää olla paikkakunnalla missä on niitä muita sinkkuja (tai sitten viedä varattu).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskoisin, että kyse on siitä, että suuri osa ihmisistä ihastuu melko helposti ja ihastumiset ruokkivat toisiaan. Harvalukuisempi joukko ei oikein millään ihastu ja kokevat jopa epämukavana, jos joku vähän osoittaa huomiota. Toiset ehkä odottavat enemmän yhteistä kuin toiset tai toiset helpommin hyväksyy erilaisuutta? Itselläni on vaikea löytää ystäviä, mutta miehen vaihtaminen ei ole koskaan ollut ongelma ja ihastun melko helposti.
Vierailija kirjoitti:
Miehen tasoon vaikuttaa:
-pituus
-ulkonäkö
-status työelämässä
-koulutustaso
-palkka ja varallisuus
Naisen tasoon vaikuttaa:
-ulkonäkö
-nuorekkuus
-luonne
Mitä paremmin nuo asiat ihmisellä on niin sitä paremmin se löytää seuraa.
Ja edelleenkään se ei ole naisten vika, että ootte joukolla päättäneet ruveta kaipailemaan edustuskäyttöön soveltuvia naisia.
Joillekin kelpaa kuka vain, koska eivät pysty olemaan yksin. Luulen, että tämä on se syy, miksi se parisuhde löytyy niin nopeasti.
Koska on pakko olla joku, näin totesi minunkin exäni, jolla oli pari vuotta meidän erosta jo kihlat purkautuneet ja etsi kolmatta naista. Itselläni oli eron jälkeen ensimmäinen vuosi sellainen, että en edes kaivannut ketään siihen, vaan halusin käsitellä eroni, itse halusin siis erota. Tämän jälkeen oli 2v suhde ja nyt reilu 6v meidän erostamme olen kunnollisessa, aidossa parisuhteessa ja muutimme juuri yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli vuotta on jo pitkä aika. On heitä, joilla on tyyliin kaksi viikkoa väliä.
Riippuu tietenkin mihin vertaa. Itselläni tuntuu menevän aina vuosia ennen kuin löytyy sopivalta tuntuva ihminen niin siihen verrattuna puoli vuotta tuntuu lyhyeltä ajalta. Ap
Näihin kysymyksiin ei ole mitään yhtä vastausta., vaikka selvästi sellaisen etsiminen tuntuu tyydyttävän etenkin joitain katkeran kuuloisia ihmisiä.
Oikeasti ihmiset ovat erilaisia ja tarinat erilaisia. Itse en etsinyt ketään enkä halunnut suhdetta, mutta tapasin upean ihmisen pian eron jälkeen. Moni taas etsii aktiivisesti ja deittailee paljon, osa löytää, osa ei sitten millään. Toki ihmisen ominaispiirteet, etenkin sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot vaikuttavat todennäkösyyksiin.
Hyvin kommentoitu tuo että jotkut tapaavat ja tutustuvat samaan määrään ihmisiä 3kk aikana kuin toiset 3v aikana.
On typerää rinnastaa toisten avoimuutta ja helpompaa kiintymystä toisiin ihmisiin vaan pakottavana tarpeena ottaa joku satunnainen vastaantuleva. Ei se ole mikään ennuste parisuhteen kestolle ja toimivuudelle että kestää 10v löytää joku jonka lopulta kelpuuttaa. Ei ole biologisesti (tai sosiaalisesti) myönteinen ominaisuus, ettei ihastu/kiinny kehenkään kymmenistä sopivan ikäisistä ja terveistä ihmisistä, jotka osoittavat myönteistä kiinnostusta. Suhde on kuitenkin aina kahden kauppa, miten niin muissa on se vika eikä itsessä?
Tarvittaisiin enemmän tietoa aloittajan ongelman taustoista.
1. Kuinka monta potentiaalista kumppania kohtaat 3kk aikana?
2. Kuinka kauan käytät aikaa tutustumiseen? Miten tutustut, viestitteletkö vaan vai tapaatko usein kasvokkain?
3. Rehellisesti - kuinka vetävä olet, eli kuinka monelle olet joutunut antamaan pakit yksipuolisen ihastumisen takia?
Yleensä kaikki menee ihan hyvin kunhan ymmärtää välttää yyhhoo äitejä.