Miten jotkut löytää uuden parisuhteen aina niin nopeasti?

Vierailija kirjoitti:

Pitää osata tunnistaa kuka on tarpeeksi läheisriippuvainen, niin saa helposti vakituisen laastaripanon.

Tuolla luonteella ei varmaan muuta saakaan.

Isokullisuus on eduksi.

Entäs nämä jotka eivät arvosta omaa perhettään, käyvät vieraissa, ja kun ero sitten tulee, on jo samalla viikolla menossa ulos jotta ehtii nuolla uudet pillut vielä illan päälle? Bändikaverin kaveri oli tuollainen, teki mieli tuhota hänet. Keskiverto laiha rokkari, ihan juoppo nykyään. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että on ihmisiä joille kelpaa kuka tahansa joka on ihan okei. He pystyvät kehittämään tarvittaessa lievän ihastumisen tunteen. Itse en vaan pysty siihen.

Tämä totta varmaan. Ihmettelin aina, kun ystäväporukassa oli pitkään sinkkunainen, monet etenkin miehet ihmetteli ääneen: miksi on sinkku, on niin kiva ja nätti, sais kyllä helposti seuraa. Yritin selittää, ettei auta, vaikka usea  kymmenen hakeutuis seuraan, jos se yksi, ihana, ei hakeudu. Miehet ei oikein tätä ymmärtäny.

Doris - reissunainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että on ihmisiä joille kelpaa kuka tahansa joka on ihan okei. He pystyvät kehittämään tarvittaessa lievän ihastumisen tunteen. Itse en vaan pysty siihen.

Tämä totta varmaan. Ihmettelin aina, kun ystäväporukassa oli pitkään sinkkunainen, monet etenkin miehet ihmetteli ääneen: miksi on sinkku, on niin kiva ja nätti, sais kyllä helposti seuraa. Yritin selittää, ettei auta, vaikka usea  kymmenen hakeutuis seuraan, jos se yksi, ihana, ei hakeudu. Miehet ei oikein tätä ymmärtäny.

Juuri näin se on. Ei ole kiinni, etteikö tarjontaa olisi tai itse olisi sosiaalinen ja mukava. Mutta kun sellaista ei ole, mikä kolahtaisi tai olisi samalla aaltopituudella. Kun oma elämä on kuitenkin ihan mukavaa niin ei halua siihen vain tavan vuoksi ketään ottaa. Onhan se väärin toistakin kohtaa jos tunteita ei toista kohtaan ole. Pelkkä laimea ihastuminen tai toisen sietäminen ei riitä. Joillekin riittää laimeammatkin tunteet tai tapa olla parisuhteessa. 

Olen miettinyt mitä pitää sisällään kun joku sanoo olevansa parisuhdeihminen. Onko se juuri niin, ettei viihdy yksin ja se riittää kun on suhteessa jonkun kanssa. Kun kaksi tämäntyyppistä sattuu yhteen niin parisuhdehan siitä silloin syntyy. Ei tarvitse olla mitenkään sen kummemmin "parempi ihminen" kuin jotkut pitempään yksin olevat. 

He ovat dynaamisia parittelijoita, eikä heillä liene muutakaan tekemistä.

Sarjaihastujille kelpaa kuka vaan, koska ovat taitavia katsomaan uusia ihmisiä ruusunpunaisten lasien läpi, ja kuvittelevat ihmisen, joita eivät tunne ollenkaan, täyttävän kaikki toiveensa ja vaatimuksensa. He siis eivät ihastu ihmiseen vaan itse kehittämäänsä kuvitelmaan.

Kun ensihuuma haihtuu ja todellisuus paljastuu, siirtyvät seuraavaan.

Vierailija kirjoitti:

Doris - reissunainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että on ihmisiä joille kelpaa kuka tahansa joka on ihan okei. He pystyvät kehittämään tarvittaessa lievän ihastumisen tunteen. Itse en vaan pysty siihen.

Tämä totta varmaan. Ihmettelin aina, kun ystäväporukassa oli pitkään sinkkunainen, monet etenkin miehet ihmetteli ääneen: miksi on sinkku, on niin kiva ja nätti, sais kyllä helposti seuraa. Yritin selittää, ettei auta, vaikka usea  kymmenen hakeutuis seuraan, jos se yksi, ihana, ei hakeudu. Miehet ei oikein tätä ymmärtäny.

Juuri näin se on. Ei ole kiinni, etteikö tarjontaa olisi tai itse olisi sosiaalinen ja mukava. Mutta kun sellaista ei ole, mikä kolahtaisi tai olisi samalla aaltopituudella. Kun oma elämä on kuitenkin ihan mukavaa niin ei halua siihen vain tavan vuoksi ketään ottaa. Onhan se väärin toistakin kohtaa jos tunte

On niin vaikea löytää 'se oikea'. Toiset ei halua pussailla sammakoita toisensa perään. Toisille 'vähempikin' riittää. Itse sanoin aikoinaan, että tätä en kestä, kun tykkäys oli niin suurta, että erossa ikävä sattui... no. Ero tuli tuosta nuoruuden suuresta ihastuksesta. Nykymies + 30v yhdessä on tuttu, turvallinen. Helppo, kotoisa. Ketä tahansa en olisi elämääni laskenut.

Toiset tekee toisin

Vierailija kirjoitti:

Pinnallinen 3D maailma. Ei ihmiset ajattele järjellä mitään tai oikeasti oman sydämen kautta. 

Ne valitsee ihan kenet vaan kumppanikseen, koska "niin sen kuuluu mennä", jos ei seurustele niin on "epänormaali" ja "epäonnistunut"

Siinä on pakko olla kokoajan joku pönkittämässä omaa egoa. Ihan sama kuka se on.

Joo, tätä on kyllä kans nähty. Ei edes ne muutoin itsevarman oloiset ihmiset sisimmässään kestä olla yksin. Sitten otetaan joku, jonka kanssa ei oikeasti ole rento suhde, jossa molemmat rakastaisivat yhtä intohimoisesti ja toisiaan arvostaen. Useimmiten nämä tyypit ei vaan kestä olla yksin, eivätkä usko saavansa parempaakaan. Toinen vaihtoehto on, että ovat itse redflag tyyppejä, joita alunalkaenkaan ei kiinnosta syvempi yhteys ja romantiikka. 

Älkää kertoko jossain deittisovelluksessa, mitä te partnerissa etsitte. Pitäkää se omana tietonanne, ettei hullut saa kimmoketta muuntautua toivekuvaksenne, vain saadaksenne teidät rakastumaan ja sitten alkaakseen toksiseksi. Parempi olla yksin, kuin vaan jonkun kanssa turvattomassa tai suorittamispaineisessa kuviossa. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli parikymppisenä tyttöystävä, joka hyppäsi silloisesta suhteestaan pois ja alkoi olla minun kanssani. en tiennyt tätä silloin, mutta jälkikäteen ymmärsin että minun ja hänen suhde alkoi edellisen ollessa vielä käynnissä. Samoin kävi sitten itsellekin, muija oli selän takana etsinyt jo valmiiksi ukon jonka kanssa pelehtinyt puolisen vuotta ennenkuin jäi kiinni. näistä tapahtumista on jo 15v aikaa, mutta viimeksi kun kuulin hänestä oli juuri samanlainen tilanne taas päällä, lusikoita jaettiin ja uusi osoite & uusi mies oli jo valmiina. 

Mitä sitä taktiikkaa vaihtamaan, jos jonkin on hyväksi havainnut.

Itse olen ihmetellyt omassa suvussani kaikki sukuni naiset on hyvin löytäneet kumppanin ja jokaisella  ollut suorastaan jono miehiä tyrkyllä, mutta meidän suvun miehet ei oikein tunnu kelpaavan kenellekkään naiselle ja meissä on paljon poikamiehiä ja yksineläjiä.

Erosta viisi kuukautta. 

Reilu kuukausi sitten Tinderiin.

Yksin asunut kaksi kuukautta.

Saldo: Kaksi kivaa FWBtä löytynyt, joita nyt silloin tällöin näen, kun on tilaisuus. Kolmas tämmöinen vähän mahdollisesti aktiivisemmin nähtävä mahtuisi vielä kuvioon. Kummastakaan FWBstä mitään voi tulla ja se siinä onkin idea; En ole hakemassa arkeeni ketään. Enkä edes halua suhdetta. Mutta ruumis kaipaa puhtaasti s****iä.  Lisäksi yksi sivuosuma oli baarista. Oli oikein kiva, mutta ei kiitos enää moisia. Täysin selvinpäin ja vakkari kaverit selkeillä säännöillä on parempi. Muutaman kerran jälkeen jo oppii, mikä yhdessä toimii.

Suhdetta en tosiaan halua. Läheisyyttä kaipaan kyllä kovasti. On sitä toki FWB meiningissäkin, mutta eri juttu. Rakastunut olen syvästi ja tulisesti; Itseeni. Nelikymppiseen naiseen, joka uskalsi erota pitkän harkinnan jälkeen, huomasi että lapset sopeutuu myös ja asiat voi erotessakin hoitaa sovussa. Piikit on pystyssä, sydän vielä kaikkea muuta kuin valmis rakastumaan. Mutta ruumis nauttii. 

Näin on ollut aina. Jotkut vaan ovat hyvin valmiita parisuhteeseen ja suhtautuvat tarjokkaisiin täysin avoimesti. Tietävät, että tarvitsevat kumppanin ja hyväksyvät sopivan. Heillä ei ole jatkuvaa sisäistä kamppailua asian kanssa eivätkä he toimi omia tavoitteitaan vastaan.

Ap:n ongelma ei ole millään lailla epätavallinen, itse asiassa se on melko yleinen. Tilanne on kieltämättä vakava, mutta ei toivoton. Voi tässä vielä hyvinkin käydä. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.

  Minulla siihen on oltava se kuuluisa naks ensinäkemältä. Harvoin niin tapahtuu kenellekään. PArisuhdemarkkinat on nykyään rukkas Antti luokkaa torilla. 

Itse löysin ekan suhteen tinderistä noin neljässä kuukaudessa ja toisen kahdessa. Isoin ongelma on siellä ainakin että harva jaksaa tutustua yhteen kerrallaan ja turhautuvat tinderiin kun ei heti löydykkään sitä oikeaa.

Vierailija kirjoitti:

  Minulla siihen on oltava se kuuluisa naks ensinäkemältä. Harvoin niin tapahtuu kenellekään. PArisuhdemarkkinat on nykyään rukkas Antti luokkaa torilla. 

Mummonikaan ei kiirehtinyt kumppania etsiessään, mutta kun se oikea löytyi, asia oli sitten sitä myöten selvä.

Mummo avioitui vaarin kanssa 1960-luvun alussa. Luja kristillinen vakaumus heillä oli molemmilla ja se heitä yhdisti silloinkin, kun elämässä oli vaikeuksia ja haasteita.

Ahkeria olivat molemmat. Yhteiset rahat heillä oli aina ja se tuntui toimivan hyvin, kun olivat kumpikin sellaisia tarkan markan ihmisiä. Eivät pihejä, mutta tarkkoja.

Mummo oli alkuun kotona lapsia hoitamassa - sekin oli ajan tapa silloin - ja myöhemmin töissä seurakunnan taloushallinnossa. Vaarilla oli sellainen mikroyritys, jossa oli työssä hänen itsensä lisäksi yhdestä kahteen apumiestä. Tekivät korjausrakentamista ja muuta pientä remonttia.

Raittiusaate yhdisti mummoa ja vaaria myös, en usko että he koskaan ottivat pisaraakaan alkoholia. Mutta eivät he saarnanneet siitäkään asiasta. Kun me nuoret joskus hölmöilimme, he suhtautuivat siihen vain hyväntahtoisesti päivitellen.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n ongelma ei ole millään lailla epätavallinen, itse asiassa se on melko yleinen. Tilanne on kieltämättä vakava, mutta ei toivoton. Voi tässä vielä hyvinkin käydä. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä pai

Mummosi käyttäytyi tuossa tilanteessa tosi fiksusti. Mummon neuvot sopivat kyllä tilanteeseen kuin tilanteeseen 👵🏻🙏🏻💕🦔🐦🔥

Vierailija kirjoitti:

Ap:n ongelma ei ole millään lailla epätavallinen, itse asiassa se on melko yleinen. Tilanne on kieltämättä vakava, mutta ei toivoton. Voi tässä vielä hyvinkin käydä. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä pai

Olisiko sinulla tuon keiton reseptiä?

Joku kyseli reseptiä. Minulta löytyy.

Kissanlihakeitto

400 g kissan lihaa (lapaa, etuselkää tai kylkeä)

1 l vettä

1 tl suolaa

1 tl kokonaisia maustepippureita

1 laakerinlehti

1 sipuli

3 porkkanaa

100 g lanttua

50 g palsternakkaa

50 g juuriselleriä

6 perunaa

10 cm purjoa

2 rkl tuoretta persiljaa