Miten jotkut löytää uuden parisuhteen aina niin nopeasti?

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli parikymppisenä tyttöystävä, joka hyppäsi silloisesta suhteestaan pois ja alkoi olla minun kanssani. en tiennyt tätä silloin, mutta jälkikäteen ymmärsin että minun ja hänen suhde alkoi edellisen ollessa vielä käynnissä. Samoin kävi sitten itsellekin, muija oli selän takana etsinyt jo valmiiksi ukon jonka kanssa pelehtinyt puolisen vuotta ennenkuin jäi kiinni. näistä tapahtumista on jo 15v aikaa, mutta viimeksi kun kuulin hänestä oli juuri samanlainen tilanne taas päällä, lusikoita jaettiin ja uusi osoite & uusi mies oli jo valmiina. 

      Niin se on. Jotkut ovat sellaisia  Niin oli oma miesystäväkin

On valtavan paljon ihmisiä jotka eivät vain kestä olla yksin.  Otetaan seuraava eteen tuleva, pääasia että joku on.

Eihän ne suhteet sitten kestä mutta onneksi löytyy helposti uusi onneton yksinolija jolla julmettu kiire löytää joku.

Jotkut tyytyy pintaelämään ja jatkuvasti vaihtuviin parisuhteisiin, jotkut haluaa jotain ihan muuta ja ovatkin sitten pitkäänkin yksin kun ketä tahansa ei halua.

Tiedä sitten kumpi loppupeleissä on onnellisempi.

Omalle kohdalle osuu kohtalaisen usein joku kiinnostunut, joten jos joukossa sattuu olemaan joku itseä miellyttävä ja toiveitteni mukainen, niin jos hän sattuu tulemaan vastaan pian eron jälkeen, silloinhan löydän nopeasti. Tähänhän vaikuttaa sekin, onko itse valtavirtaa vai marginaalia, ja kuinka paljon omiin kriteereihin sopivia on.

Helpoiten löytää seuraa jos on maltillisen liikunnallinen, persoonansa ja ajattelutapojensa osalta aika perustyyppi, maltillisen kokeilunhaluinen tai muuten ihan seksuaalinen vanilja, jolla on suht. tavallinen elämäntyyli, tavallinen työ ja joka on sellainen peruspositiivinen ja sosiaalinen. Jos tällainen on ja vastaavaa etsii ilman erityistoiveita, niin helpostihan noita tulee vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Omalle kohdalle osuu kohtalaisen usein joku kiinnostunut, joten jos joukossa sattuu olemaan joku itseä miellyttävä ja toiveitteni mukainen, niin jos hän sattuu tulemaan vastaan pian eron jälkeen, silloinhan löydän nopeasti. Tähänhän vaikuttaa sekin, onko itse valtavirtaa vai marginaalia, ja kuinka paljon omiin kriteereihin sopivia on.

Helpoiten löytää seuraa jos on maltillisen liikunnallinen, persoonansa ja ajattelutapojensa osalta aika perustyyppi, maltillisen kokeilunhaluinen tai muuten ihan seksuaalinen vanilja, jolla on suht. tavallinen elämäntyyli, tavallinen työ ja joka on sellainen peruspositiivinen ja sosiaalinen. Jos tällainen on ja vastaavaa etsii ilman erityistoiveita, niin helpostihan noita tulee vastaan.

 

Helpoiten löytää seuraa kun ei odota mitään suuria tunteita. Moni ei ehkä sellaisia edes pysty kokemaan joten silloin on ihan sama ottaa vaikka ensimmäinen joka täyttää speksit. Jos taas on joskus kokenut hullun rakastumisen, silloin on aika vaikea tyytyä mihinkään muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalle kohdalle osuu kohtalaisen usein joku kiinnostunut, joten jos joukossa sattuu olemaan joku itseä miellyttävä ja toiveitteni mukainen, niin jos hän sattuu tulemaan vastaan pian eron jälkeen, silloinhan löydän nopeasti. Tähänhän vaikuttaa sekin, onko itse valtavirtaa vai marginaalia, ja kuinka paljon omiin kriteereihin sopivia on.

Helpoiten löytää seuraa jos on maltillisen liikunnallinen, persoonansa ja ajattelutapojensa osalta aika perustyyppi, maltillisen kokeilunhaluinen tai muuten ihan seksuaalinen vanilja, jolla on suht. tavallinen elämäntyyli, tavallinen työ ja joka on sellainen peruspositiivinen ja sosiaalinen. Jos tällainen on ja vastaavaa etsii ilman erityistoiveita, niin helpostihan noita tulee vastaan.

 

Helpoiten löytää seuraa kun ei odota mitään suuria tunteita. Moni ei ehkä sellaisia edes pysty kokemaan joten silloin on ihan sama ottaa vaikka

Sekin on totta. Tosin hullu rakastuminen toteutuu todennäköisimmin juuri, jos tuntuu että toinen on juuri sitä, mitä on etsinyt. Joillain vaikuttaa seksuaalinen yhteensopivuus tässä valtavasti. Toisaalta halu rakastaa ja olla rakastettu on koodattu ihmiseen, joten jos ei ole traumataustaa tai kiintymyssuhdeongelmia sotkemassa, aivot pyrkivät kyllä niitä suuria tunteita kohti. Uskoisin näin. Ongelma tietysti on juuri se, että monen tunnepuoli on vähän rikki.

Vierailija kirjoitti:

Tässä tuntuu monella nyt olevan se kuvitelma, että jos on vaikea löytää parisuhdetta kyse olisi siitä ettei vedä ihmisiä puoleensa tai ei olisi kiinnostava, eli että tarjontaa ei olisi. Näinhän ei ollenkaan aina ole. Usein on kyse siitä, että nimenomaan sitä oikealta tuntuvaa ihmistä ei löydy ja moni voi ihastua tosi harvoin ja silloinkin hitaasti. Itse olen juuri tällainen. Ihastun oikeasti ehkä kerran viidessä vuodessa jos silloinkaan, enkä näe tarvetta vaihtaa sinkkuuttani mihinkään ennen kuin kohtaan ihmisen joka tuntuu oikealta. 

Tämähän se on. Tapaan kiinnostavia ihmisiä TODELLA harvoin. Tykkään monenlaisesta tuttavamielessä mutta parisuhteeseen en haluaisi kuin hyvin harvan kanssa. Lämpenen hitaasti. Minua myös ahdistaa nykyinen, varsin nopeatempoinen seurustelukulttuuri jossa mies odottaa pääsevänsä sänkyyn viimeistään kolmansilla treffeillä. Koin treffailun varsin henkisesti kuormittavana enkä todellakaan kaipaa niitä aikoja. Nykyään onneksi on mies ja toivottavasti ei tarvitse enää koskaan hakea uutta. 

Itse elin perhe-elämää parikymmentä vuotta. Tietysti ensimmäiset vuodet oli sitä hyvää ja toisen ihmisen opiskelua, samalla oma kasvaminen isänä ja puolisona.

Viimeisimpien vuosien aikana alkoi hiipimään puolisoni pimeä puoli joka kasvoi lopulta siihen pisteeseen, että erosimme. Vuosien valehtelu iski kasvoille joka sai aikaan ahdistuksen, en oppinutkaan tuntemaan tuota ihmistä ja todellista häntä.

Uusia suhteita yritin joista ensimmäistä vuosi eron jälkeen. Ensimmäinen suhde oli liian nopeasti, vaikka kuvittelin olevani valmis, en ollut. Ehkä liian innokas, sokaistunut ja rakastunut vuosien rakkaudettoman avioliiton jäljiltä. Suhde päättyi, mutta ystävyys säilyi.

Tämän jälkeen ollut suhteita kestoltaan 2-8kk, joiden välissä ollut pari kuukautta itsekseen olemista. Suhteet ovat päättyneet, osin omasta syystä, koska jos näin viitteitä samoista ongelmista, luottamuspulasta ja epäilyksestä ( samoista piirteistä ) kuin menneessä avioliitossa.

Miksi sitten olen noin nopeasti hypännyt seuraavaan suhteeseen? osaan olla yksin eikä kyse ole ollut siitä ettenkö osaisi olla, vaan kun olen parisuhdeihminen ja minulla on oikeus etsiä sitä oikeaa eikä ihmetellä suhteiden välissä vuosi tolkulla. Vuodet vierii nopeasti ja lopulta oletkin yksin eläkkeellä

Luultavasti koska eivät tiedosta itseään.

Vierailija kirjoitti:

Itse elin perhe-elämää parikymmentä vuotta. Tietysti ensimmäiset vuodet oli sitä hyvää ja toisen ihmisen opiskelua, samalla oma kasvaminen isänä ja puolisona.

Viimeisimpien vuosien aikana alkoi hiipimään puolisoni pimeä puoli joka kasvoi lopulta siihen pisteeseen, että erosimme. Vuosien valehtelu iski kasvoille joka sai aikaan ahdistuksen, en oppinutkaan tuntemaan tuota ihmistä ja todellista häntä.

Uusia suhteita yritin joista ensimmäistä vuosi eron jälkeen. Ensimmäinen suhde oli liian nopeasti, vaikka kuvittelin olevani valmis, en ollut. Ehkä liian innokas, sokaistunut ja rakastunut vuosien rakkaudettoman avioliiton jäljiltä. Suhde päättyi, mutta ystävyys säilyi.

Tämän jälkeen ollut suhteita kestoltaan 2-8kk, joiden välissä ollut pari kuukautta itsekseen olemista. Suhteet ovat päättyneet, osin omasta syystä, koska jos näin viitteitä samoista ongelmista, luottamuspulasta ja epäilyksestä ( samoista piirteistä ) ku

Ihan kuin yksin eläkkeellä oleminen olisi joku kauhistus. Kun ei se monelle ole, vaan mieluummin yksin kuin jonkun ihan ok:n kanssa. Elämässä voi olla paljon myös muitakin merkityksellisiä ihmissuhteita kun parisuhde.

Luitko ajatuksen kanssa. Tuossahan kerrottiin, että on parisuhdeihminen ja ilmeisesti toive, että eläkkeellä olisi se toinen rinnalla

Yli viisikymppisenä olen havainnut, että miehet pariutuu suurinpiirtein heti. Heistä harva osaa olla yksin ja kai miehille parisuhde ylipäätään on jokin mittari/ statussymboli toisin kuin meille naisille. Naiset myös verkostoituvat ja pitävät ystäviin ja ehkä sukuunkin yhteyttä eri tavalla kuin miehet. Jos miehellä ei ole kumppania, alkaa helpommin ns alamäki, mukaan tulee alkoholi ja/tsi mt ongelmat. Eli he tarbitsevat naisen säilyttääkseen elintasonsa ja terveytensä. Naiset taas pärjäävät yleensä yksinkin. Toki ei voi sanoa että kaikilla olisi näin. Poikkeuksia varmasti löytyy.

Mulla on eräs tuttu tuttu (n 50+) joka hyppää suhteesta toiseen heti. Ei osaa olla yhtään yksin. Hän on seurustellut aina itseään huomattavasti vanhempien miesten kanssa (ymmärrän kyllä, koska tuskin oman ikäiset olisivatkaan hänen ulkonäöstään ja tätityylistään kiinnostuneita.) 

Hänellä ei ilmeisesti ole mitään ulkonäkökriteereitä kumppanin suhteen, vaan ihastuu heti jos joku osoittaa mitään kiinnostusta häneen. Hän myös flirttaa hyvin herkästi kaikille miehille ja on luonut hyvän verkoston miesten kanssa joten "verkot on ns aina vesillä". 

Vierailija kirjoitti:

Itse elin perhe-elämää parikymmentä vuotta. Tietysti ensimmäiset vuodet oli sitä hyvää ja toisen ihmisen opiskelua, samalla oma kasvaminen isänä ja puolisona.

Viimeisimpien vuosien aikana alkoi hiipimään puolisoni pimeä puoli joka kasvoi lopulta siihen pisteeseen, että erosimme. Vuosien valehtelu iski kasvoille joka sai aikaan ahdistuksen, en oppinutkaan tuntemaan tuota ihmistä ja todellista häntä.

Uusia suhteita yritin joista ensimmäistä vuosi eron jälkeen. Ensimmäinen suhde oli liian nopeasti, vaikka kuvittelin olevani valmis, en ollut. Ehkä liian innokas, sokaistunut ja rakastunut vuosien rakkaudettoman avioliiton jäljiltä. Suhde päättyi, mutta ystävyys säilyi.

Tämän jälkeen ollut suhteita kestoltaan 2-8kk, joiden välissä ollut pari kuukautta itsekseen olemista. Suhteet ovat päättyneet, osin omasta syystä, koska jos näin viitteitä samoista ongelmista, luottamuspulasta ja epäilyksestä ( samoista piirteistä ) ku

Pysähdy hyvä ihminen korjaamaan ensin itsesi. Käsittele ero rauhassa. Jätät jälkeesi liuta särkyneitä sydämiä tolla menolla. Tiedätkö miten paljon olet satuttanut?

Nyt kun luin oman kirjoitukseni, niin annoin kyllä juuri tuollaisen kuvan. Erot on kuitenkin saatu hyvässä hengessä keskusteltua ja käytyä läpi. Enhän suoraan ole sanonut, että "sinussa" on niitä piirteitä jotka muistuttavat edellisestä avioliitosta. En ole halunnut olla töykeä ja satuttaa toista. Joskus pieni valkoinen valhe on suotavaa. Minun mielipide.

Nyt olen kuitenkin ollut kolme vuotta onnellisesti parisuhteessa

Naisen pitää osata nauraa kalkattaa. Ja räjähtää nauruun. Se vetoaa miehiin.

Itse en osaa, nauruni enemmänkin hihitystä tai enimmäkseen hymyilen

ja siksi olenkin varmaan sinkku koska se rauhallisuus on sama kuin tylsä.

Vierailija kirjoitti:

Itse elin perhe-elämää parikymmentä vuotta. Tietysti ensimmäiset vuodet oli sitä hyvää ja toisen ihmisen opiskelua, samalla oma kasvaminen isänä ja puolisona.

Viimeisimpien vuosien aikana alkoi hiipimään puolisoni pimeä puoli joka kasvoi lopulta siihen pisteeseen, että erosimme. Vuosien valehtelu iski kasvoille joka sai aikaan ahdistuksen, en oppinutkaan tuntemaan tuota ihmistä ja todellista häntä.

Uusia suhteita yritin joista ensimmäistä vuosi eron jälkeen. Ensimmäinen suhde oli liian nopeasti, vaikka kuvittelin olevani valmis, en ollut. Ehkä liian innokas, sokaistunut ja rakastunut vuosien rakkaudettoman avioliiton jäljiltä. Suhde päättyi, mutta ystävyys säilyi.

Tämän jälkeen ollut suhteita kestoltaan 2-8kk, joiden välissä ollut pari kuukautta itsekseen olemista. Suhteet ovat päättyneet, osin omasta syystä, koska jos näin viitteitä samoista ongelmista, luottamuspulasta ja epäilyksestä ( samoista piirteistä ) ku

Jos suhteita on monta ja kaikki loppuu lyhyeen se kertoo sen, ettet ole oppinut avioliitostasi tai suhteistasi mitään. Lyöt päätä seinään kerta toisensa jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Naisen pitää osata nauraa kalkattaa. Ja räjähtää nauruun. Se vetoaa miehiin.

Itse en osaa, nauruni enemmänkin hihitystä tai enimmäkseen hymyilen

ja siksi olenkin varmaan sinkku koska se rauhallisuus on sama kuin tylsä.

Jos olet kaunis, voit nauraa ihan millä tyylillä tahansa, ja miehet tykkäävät sinusta joka tapauksessa. 

Exäni riensi heti etsimään jonkun pubiruusun lohdukseen kun oltiin erottu, koska omien sanojensa mukaan pelkäsi yksinoloa. Sanoi, että kannattaa ottaa omaa tasoaan alempi, niin saa helposti. Ja kyllä, mielestäni kammottava tapa ajatella, saati puhua ääneen. Osasyy miksi on ex.

Itse muutuin inceliksi noin 40-vuotiaana. En omasta tahdostani, mutta selkeästi markkina-arvoni romahti. En koskaan ollut mikään erityisen haluttu, mutta kyllä vientiä oli aina, kun sitä halusi. 



Monta vuotta pistin vastaan, mutta sitten tajusin, miten hyvä tilanteeni on. Pääsin irti koko systeemistä. Tätä nykyä, 50 lähestyessä, ei tule edes mieleeni yrittää vastapuolta tai muutakaan vastaavaa. 

On niin paljon reserviä vaikka facessa.

Sen takia niitä sydämen muotoisia tykkäyksiä lähetetään varatuille "kavereille". Toki vaan "ystävänä".

On jo uusi valmiiksi katsottuna.