Elätkö nyt sitä elämää, josta lapsena/nuorena haaveilit?

No voin sanoa, että näin en ainakaan kuvitellut sen menevän. Että olisin yksinäinen (en sisäistänyt aiemmin, että tällaista tunnetta on edes olemassa) ja täynnä surua ja sen myötä raivoa kaikista pettymyksistä. Olin niin täynnä iloa joskus ja nyt olo on ku ryöstetyllä.

Mt.ongelmat estäneet seurustelun ja perheenperustamisen, joista haaveilin lapsena. Toisaalta täytyy iloita siitä vähästä mitä on: fyysisestä terveydestä, kodista, ruoasta ja kesästä. 

Paljon parempaa, en osannut kuvitella. 

Minun maailmassa unelmat oli taakka. En haaveillut erityisemmin mistään. Ehkä vasta aikuisena aloin miettimään joitain haluamisiani ja ohjautumaan sen mukaan. Nämäkin muutokset ovat vieneet aikaa. En edelleenkään osaa unelmoida, mutta joskus ihmettelen että tänne saakka on tultu ja huonomminkin olisi voinut käydä.

En. Pakkoliitto.