Elätkö nyt sitä elämää, josta lapsena/nuorena haaveilit?

Vierailija kirjoitti:

Onpa teillä kaikilla olleet tylsät kuvitelmat. Että ihanaa kun ois talo ja työ.

 

Itse haaveilin seikkailuista, maailman muuttamisesta ja aika eksentrisistä jutuista. Maailmaa en ehkä ole muuttanut, mutta seikkaillut kyllä ja tehnyt vaikka mitä.

Rukoilin lapsena, että Jumala tappaisi minut ja pyysin että voisin jäädä rekan alle seuraavalla koulumatkalla. Joten ihmisillä on erillaisia lapsuuksia ja toiveita elämän suhteen.

Haaveilin lapsena ettei tarvisi tehdä töitä, mutta kohta 20v joutunut niitä tekemään. Mutta muuten kyllä sujuu hyvin, vaimo on parhautta ja elämä ns. hymyilee, vapaa-aikaa saisi olla enemmän.

Haaveet (lapsena/teininä): Menestys työelämässä, kenties olisin johtaja. Olisin naimisissa ja minulla olisi lapsia kolme. Matkustelisin ja ostaisin kaikenlaista kivaa. Asuisin Helsingin kantakaupungissa.

Todellisuus (32-vuotiaana): Teen väitöskirjaa, mutta mitkään menestykset ja johtajuudet eivät yhtään kiinnosta, vaan mukava ja merkityksellinen työ, mistä saan elannon. Olen naimisissa, mutta minulla ei ole vielä lapsia. Olen ihan ensimmäisen raskauteni alussa. En ole lainkaan kiinnostunut matkustelusta, enkä halua ostella jatkuvasti jotain, vaikka olisi varaa. En halua liikaa tavaraa ympärilleni ja haluan elää ekologisesti. Asun Helsingin kantakaupungissa.

Nyt haaveet: Löytää työelämässä oma juttu. Saada lapsia kolme-neljä, jos mitenkään enää ehtii. Ostaa omistusasunto, mutta ei mitään hajua mistä. Ei ainakaan kantakaupungista, sillä siihen ei olisi ikinä varaa ja kaipaan ehkä omaa pihaa.

En haaveillut lapsena enkä odottanut elämältä mitään. Tiesin, että huonosti tulee menemään, ja niin on mennyt.

En elä. En ole saanut yhtään mitään mistä haaveilin.aina joutunut olemaan yksin, työt pelkkää pa*kaa. Otinkin lopputilin nyt keski-ikäisenä. Ei ole motivaatiota enään mihinkään. M51

Köyhänä duunariperheen lapsena en edes osannut haaveilla mistään! Tärkeintä oli koti ja ruoka. Vasta yli 20v aloin unelmoimaan lapsista, matkoista ja kauniista kodista ja vähän paremmasta elämästä.

No sain paljon enemmän kuin ikinä uneksin!  4 lasta ja lastenlapset, 4 ihanaa taloa joista viimeisin ulkomailla, koulutuksen, työn matkojen parissa ja paljon uskomattomia reissuja, rakastavan miehrn ja hyvän parisuhteen. Keskiluokkainen elämä perheen ja ystävien ympäröimänä.

Elämässä on ollut (ja on yhä) haasteita mutta plussan puolella ollaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Rukoilin lapsena, että Jumala tappaisi minut ja pyysin että voisin jäädä rekan alle seuraavalla koulumatkalla. Joten ihmisillä on erillaisia lapsuuksia ja toiveita elämän suhteen.

Haaveilin myös lapsesta asti kuolemasta, joten se, että on elossa tarkoittaa, ettei haaveet toteutuneet. Tulevaisuutta ei jotenkin ollut olemassa minulle (muille kyllä, ja niitä muiden tulevaisuudentakennustoimia seurailinkin sivusta vailla katkeruutta tai ajatusta, että elämä kuuluisi myös mulle)

Kaikissa elämänvaiheissa ollut paljon iloisia asioita, vasta n. 35-vuotiaana olin onnellinen.  Nuorempana haaveilin huolettomasta elämästä, että lomilla olisi ollut hauskaa ja iloista. 

Lapsena haaveilin omasta perheestä, koska minulla ei semmoista ollut. Sain hetkeksi, mutta seurauksena oli vain tuskaa ja riitaa. Opin, että yhden panostus ei riitä, tarvitaan kaksi.

Nuorena halusin paljon lapsia. Sain yhden, jonka menetin erossa. Surutyötä on tehty vuosikymmen.

Mitä pelkäsin eniten - että joudun kadulle - ei toteutunut, siinä suhteessa olen saanut haluamani: kodin, ruokaa ja paikan peseytyä.

Haavat sieluun ja psyykkeeseen sain syvät, jääköön kertomatta miksi, kun en osannut edes kuvitella mikä tässä maailmassa on mahdollista.

Joo, nykyään elän. Erehdyin ottamaan harha-askeleen ja olin pitkään parisuhteessa jossa oli onneton. Nykyään elän taas omannäköistä elämää ja olen onnellinen. Muistakaa kuunnella sitä omaa tahtoa, älkää eläkö toisen elämää. 

Työelämässä pääsin pitkälle, mutta kun en alaa oikein osannut valita, niin jonkinlainen pettymyksen maku jäi suuhun, kun siirryin eläkkeelle. Perheen sain kuten kovasti toivoin. En oikein uskonut hurmaustaitoihini, joten otin sen, jolle ensimmäiseksi kelpasin. Vuosikymmenien väännön jälkeen lopputulos on nyt se, että muistioireista jo kärsivä, itseäni 7 vuotta vanhempi mieheni on ottamassa minusta eron, koska haluaa löytää itselleen sopivamman kumppanin - 45 vuoden liiton jälkeen. On tässä ihmettelemistä. En elä toivomaani elämää, johon olisi kuulunut rakastava ja toista tukeva parisuhde sekä mukavat eläkevuodet harrastuksineen ja ystävineen. 

En kuvitellut eläväni näin vanhaksi. Elämäni on hienoa. Päätän omista asioistani itse, teen mitä minua huvittaa ja nautin joka päivästä, vaikka vastoinkäymisiäkin on ollut ja tulee. Sellaista on elämä.

Mulla oli neljä toivetta:

1. Olisi työpaikka (on ollut valmistumisesta saakka, päivääkään en ole ollut työttömänä ja tästä tosi kiitollinen)

2. Olisi rahaa shoppailla kun haluaa ja varaa muutamaan ulkomaan matkaan vuodessa (toteutunut)

3. Olisi kavereita (ei ole ollut koko aikuisikänä)

4. Olisi seurustelukumppani (ei ole ollut koko elämäni aikana)

eli 2/4 toteutui. N35

Vierailija kirjoitti:

Haaveilin lapsena ettei tarvisi tehdä töitä, mutta kohta 20v joutunut niitä tekemään. Mutta muuten kyllä sujuu hyvin, vaimo on parhautta ja elämä ns. hymyilee, vapaa-aikaa saisi olla enemmän.

Voi nyt v**u mitkä haaveet joillakin. Kunnon lelliperse.

Halusin perheen ja hyvän aviomiehen. Koulutuksen ja uran. Omistusasunnon. Ei minulla ole mitään niistä, koska olen menettänyt terveyteni. 

Kyllä elän. Haaveilin maatilan emäntänä olosta jossa saan hoitaa eläimiä ja kasvattaa juurekia, marjoja jne. Tämä on toteutunut. Ainoa asia mikä ei ole että olisin saanut useamman lapsen ja nuttura päässä kutonut sukkia kiikkustuolissa. Sain yhden lapsen josta olen kiitollinen mutta sukat jämähti varteen kun en osaa kantapäätä kutoa ja nutturaa tähän päähän ei saisi kuin hiuslisäkkeellä. Olen silti tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

En haaveillut lapsena enkä odottanut elämältä mitään. Tiesin, että huonosti tulee menemään, ja niin on mennyt.

Sama, en muista mitään haaveita. Olen ollut aina ahdistunut ja masentunut - ihme, että olen vielä hengissä yli 50-vuotiaana. Ei opiskelua, ei ikinä vakituista työtä, ystäviä viimeksi parikymppisenä, ei puolisoa, ei lapsia. Odotan vaan, milloin tämä kärsimys loppuu.

En elä, mut sit eletää ku saa'aa tunkin juna,se pelastaa tän maan ja kenties koko läntisen järestelmän. Sit meist tullee rikkai ku jengi suhaa yöt päivää turggusen ja hesan välil. Ku ne ostaa kahvetta junast ni se massi valuu sul hyvä ihminen. Ne tullee ameriikoista asti tsiigaa meiä junaa turgguseen, tul sääki!

Kahden koiran osalta kyllä. Haaveilin aina koirasta, jota en saanut ja mielestäni aikuiselämän suurin päätäntäoikeus olisi ottaa kaksi koiraa. Haaveilin myös maatalon emännyydestä, mutta nyt olen keskisuuren teollisuusfirman HR-päällikkö enkä saa edes salaattia kasvamaan. 

Mutta ajatus, etten jumiudu ja kangistu sääntöihin on kyllä mielestäni onnistunut. 

Vierailija kirjoitti:

Parempaa. En osannut edes haaveilla tällaisesta.

Sama täällä. En tajunnut, että aikuisena olisi näin kipeästi rahaa kaikkeen.