Hääkutsu kummitädille ilman avecia
Olen innolla odottanut kummilapseni häitä. Ajattelin, että on kiva juhlistaa nuorenparin onnenpäivää yhdessä aviomieheni kanssa. Ajattelin myös, että häissä voisivat kummilapseni vanhemmatkin tutustua hieman paremmin aviomieheeni. Olemme olleet useamman vuoden naimisissa ja nähneet ylioppilasjuhlissa yms. isommissa tapahtumissa. Kummilapsen äiti on ystäväni ja häntä olen toki nähnyt muutenkin. Muttamutta .... pettymyksekseni sain hääkutsun vain itselleni. Juhlatila on kuulemma "aika täynnä" eikä miestäni siksi kutsuttu lainkaan. Olen tosi pettynyt ja pahoilla mielin. Vaikka mieheni ei merkitsekään hääparille mitään, olisin kuvitellut, että edes ystäväni ajattelisi asiaa myös minun kannaltani, ja että tarkoitus olisi järjestää myös kaikkien vieraiden kannalta kiva juhla. Ei ole kovin kiva mennä yksin moiseen perhejuhlaan, jossa vanhat parit ovat yhdessä siellä juhlissa, ja vähemmän aikaa naimisissa ollut joutuu istumaan yksin "sinkkuna". Sain ihan tarpeeksi kauan olla sinkkuna ja nyt olisi ollut kiva juhlia mieheni kanssa yhdessä. Toki juhlat ovat nuorten juhlat, ja järjestäjä päättää, keitä juhliin kutsuu. Mitä te olette mieltä, olenko vain pikkumainen ja itsekäs?
Kommentit (451)
Minusta etiketti menee vähän niin, että työkaverit voi kutsua ilman puolisoa ja kaukaisemmat ystävät. Mutta muut (sukulaiset, läheiset ystävät ym) täytyy kutsua puolison kanssa.
Hääpari on töissä ja morsiamen vanhemmat ovat varakkaita ja uskoakseni kustantavat ison osan juhlasta. Eniten mieltä pahoitti se, että ystäväni ei pitänyt puoliani hääkutsuasiassa. Hän on seurannut myös sinkkuvuosiani ja tietää, miten onnellinen olen nyt. Itse en kehtaisi kutsua ystävääni juhliin ilman puolisoa. Ja tiedän, että vanhempien kanssa yhdessä on hääkutsut mietitty.
Ymmärrän, jos vaikka joku koko urheilujoukkue kutsutaan ja heidät kutsutaan ilman puolisoita, heillä on silloin kuitenkin seuraa toisistaan ja ovat iso yhtenäinen ryhmä. Mutta että yksi kummitäti sitten kutsutaan yksin, niin se on minusta jo nuukuutta.
Vierailija kirjoitti:
Hah. Minä sain erään lähiperheen jäsenen häihin kutsun niin että avomiestäni ei kutsuttu. Ollaan oltu avoliitossa 13 vuotta, mutta eri paikkakunnilla kun asutaan ja ikäeroa tuohon naimisiin menevään on, niin avomieheni ei tunne häntä hyvin, ovat vain nähneet pari kertaa (ei olla kovin tiivis perhe, mutta kuitenkin). Kukaan ei siis inhoa avomiestäni, hän on vain jäänyt etäiseksi noille jotka menee naimisiin. Ja siispä jättivät avomieheni kutsumatta. Loukkaannuin, kun kuitenkin lähiperheen häät kyseessä. Sinä sentään olet vain kummitäti.
No eihän se ole edes avomies jos eri paikkakunnilla asutte.
Mistä päättelit että kaikki muut on kutsuttu sinne puolisoineen ja vain sinun puolisoa ei ole kutsuttu. Ehkä hääpari on joutunut rajaamaan osallistujamäärää ja he ovat rajanneet pois muidenkin puolisoja.
Vierailija kirjoitti:
Hääpari on töissä ja morsiamen vanhemmat ovat varakkaita ja uskoakseni kustantavat ison osan juhlasta. Eniten mieltä pahoitti se, että ystäväni ei pitänyt puoliani hääkutsuasiassa. Hän on seurannut myös sinkkuvuosiani ja tietää, miten onnellinen olen nyt. Itse en kehtaisi kutsua ystävääni juhliin ilman puolisoa. Ja tiedän, että vanhempien kanssa yhdessä on hääkutsut mietitty.
Ymmärrän, jos vaikka joku koko urheilujoukkue kutsutaan ja heidät kutsutaan ilman puolisoita, heillä on silloin kuitenkin seuraa toisistaan ja ovat iso yhtenäinen ryhmä. Mutta että yksi kummitäti sitten kutsutaan yksin, niin se on minusta jo nuukuutta.
Eli mies on sinulle joku asuste jota olisit halunnut päästä esittelemään.
Se on heidän päivänsä ja kutsuvat kenet haluavat. Ei sunkaan ole sinne pakko mennä. Jää kotiin miehesi luokse, jos on noin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko miehesi pettynyt?
No ei hän noita häitä ole samalla tavalla odottanut kuin minä, mutta mielellään olisi toki tullut mukaan. Meidän omat häämme olivat pienet, mutta silti kummilapseni vanhemmat oli kutsuttu häihimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hääpari on töissä ja morsiamen vanhemmat ovat varakkaita ja uskoakseni kustantavat ison osan juhlasta. Eniten mieltä pahoitti se, että ystäväni ei pitänyt puoliani hääkutsuasiassa. Hän on seurannut myös sinkkuvuosiani ja tietää, miten onnellinen olen nyt. Itse en kehtaisi kutsua ystävääni juhliin ilman puolisoa. Ja tiedän, että vanhempien kanssa yhdessä on hääkutsut mietitty.
Ymmärrän, jos vaikka joku koko urheilujoukkue kutsutaan ja heidät kutsutaan ilman puolisoita, heillä on silloin kuitenkin seuraa toisistaan ja ovat iso yhtenäinen ryhmä. Mutta että yksi kummitäti sitten kutsutaan yksin, niin se on minusta jo nuukuutta.Eli mies on sinulle joku asuste jota olisit halunnut päästä esittelemään.
Mene nyt jo jonnekin metsään. On ihan normaalia haluta osallistua juhliin puolisonsa kanssa. Ei sitä kenellekään esitellä tarvitse ellei halua.
Menisit häihin viemään morsiamen vanhempien aikaa tutustuttamalla heidät puolisoosi? Aika itsekästä!
Oma lapseni lähetti kutsun vain niille, joita oikeasti haluaa juhliin ja yksi kriteeri oli se, että on henkilökohtaisesti tavannut ko. henkilön. Koska kummisedän puoliso ei ole 10 vuoden aikana ennättänyt lapseni yo-juhliin eikä valmistujaisiin eikä ko. puoliso tullut mummun syntymäpäiville eikä vanhimman lapseni häihin, niin miksi ihmeessä tuntematon henkilö pitäisi kutsua? Nykyisin häissä menee oikeasti niin, että paikalle ei haluta väkeä siksi, että ovat jonkun kumppaneita. Jos ei ole ollut mitään halua tutustua hääpariin tai sukuunsa, niin miksi pitää kutsua?
Vierailija kirjoitti:
Sitä olen miettinyt, että jäisinkö juhlista kokonaan pois. Oli kyllä kuin märkä rätti naamalle tuo, että kutsu tuli vain minun nimelläni. Ja kun kysyin, että onko kutsu molemmille, niin sanottiin, että kutsu on vain sinulle.
Kutsun mukana tuli tilinumero lahjaa varten ja kielto tuoda tavaralahjaa.
nyt ollaan wt n ytimessä
En menisi. Laittaisin pelkän kortin ja onnittelut.
Vierailija kirjoitti:
Hah. Minä sain erään lähiperheen jäsenen häihin kutsun niin että avomiestäni ei kutsuttu. Ollaan oltu avoliitossa 13 vuotta, mutta eri paikkakunnilla kun asutaan ja ikäeroa tuohon naimisiin menevään on, niin avomieheni ei tunne häntä hyvin, ovat vain nähneet pari kertaa (ei olla kovin tiivis perhe, mutta kuitenkin). Kukaan ei siis inhoa avomiestäni, hän on vain jäänyt etäiseksi noille jotka menee naimisiin. Ja siispä jättivät avomieheni kutsumatta. Loukkaannuin, kun kuitenkin lähiperheen häät kyseessä. Sinä sentään olet vain kummitäti.
Ei hän ole avopuolisosi, sillä asutte eri osoitteissa. "Avoliitto syntyy, kun kaksi henkilöä muuttaa yhteiseen talouteen, mutta he eivät ole avioliitossa."
Hän on miesystävä ja tämän takia ei varmasti saanut kutsua.
Siellä voi olla moni muukin ilman puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Hääpari on töissä ja morsiamen vanhemmat ovat varakkaita ja uskoakseni kustantavat ison osan juhlasta. Eniten mieltä pahoitti se, että ystäväni ei pitänyt puoliani hääkutsuasiassa. Hän on seurannut myös sinkkuvuosiani ja tietää, miten onnellinen olen nyt. Itse en kehtaisi kutsua ystävääni juhliin ilman puolisoa. Ja tiedän, että vanhempien kanssa yhdessä on hääkutsut mietitty.
Ymmärrän, jos vaikka joku koko urheilujoukkue kutsutaan ja heidät kutsutaan ilman puolisoita, heillä on silloin kuitenkin seuraa toisistaan ja ovat iso yhtenäinen ryhmä. Mutta että yksi kummitäti sitten kutsutaan yksin, niin se on minusta jo nuukuutta.
Ei ystäväsi tehtävä ole pitää sinun puolia hääkutsuasiassa. Vaan ystäväsi tehtävä on pitää naimisiin menevän lapsensa puolia hääkutsuasioissa.
Silti oli tökeröä jättää aviomiehesi kutsumatta. Mutta jos morsian ja sulhanen ei halunnut kutsua kuin vain ne jotka tuntee hyvin, niin ystäväsi tehtävä on tukea lastaan siinä, tökeröä tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Hääpari on töissä ja morsiamen vanhemmat ovat varakkaita ja uskoakseni kustantavat ison osan juhlasta. Eniten mieltä pahoitti se, että ystäväni ei pitänyt puoliani hääkutsuasiassa. Hän on seurannut myös sinkkuvuosiani ja tietää, miten onnellinen olen nyt. Itse en kehtaisi kutsua ystävääni juhliin ilman puolisoa. Ja tiedän, että vanhempien kanssa yhdessä on hääkutsut mietitty.
Ymmärrän, jos vaikka joku koko urheilujoukkue kutsutaan ja heidät kutsutaan ilman puolisoita, heillä on silloin kuitenkin seuraa toisistaan ja ovat iso yhtenäinen ryhmä. Mutta että yksi kummitäti sitten kutsutaan yksin, niin se on minusta jo nuukuutta.
Oliko kummityttö puolisoineen kutsuttuna häissäsi?
Vierailija kirjoitti:
Minusta etiketti menee vähän niin, että työkaverit voi kutsua ilman puolisoa ja kaukaisemmat ystävät. Mutta muut (sukulaiset, läheiset ystävät ym) täytyy kutsua puolison kanssa.
No ei todellakaan tarvitse. Ihan hyvä, kun rajataan kutsutut heihin, joiden kanssa on muutenkin tekemisissä.
Onneksi teillä ei ole aseita siellä.
Vierailija kirjoitti:
" Ajattelin myös, että häissä voisivat kummilapseni vanhemmatkin tutustua hieman paremmin aviomieheeni."
Okei, luulet että kummilapsesi vanhemmat olisivat pyörineet sinun ja sinun miehesi ympärillä oman lapsensa häisssä?
" Sain ihan tarpeeksi kauan olla sinkkuna ja nyt olisi ollut kiva juhlia mieheni kanssa yhdessä. "
Kummilapsesi olisi pitänyt hyvittää sinulle jotenkin sinun sinkkuvuosia?
Kummitäti ja hänen mies olisi pitänyt sisällyttää myös juhlapuheeseen? :D Kaikkien näiden sinkkuvuosien jälkee Jannica on löytänyt itselleen miehen. Nostakaamme maljat!