Lue keskustelun säännöt.
Unohdettu mummi
01.06.2024 |
Eilen täytin 72 v. Minulla on kolme lasta, kaksi samalla paikkakunnalla.Kummallakin puoliso ja lapsia. Hoidin yhden lapsenlapsen ikävuodet 1 - 2. Jäin silloin eläkkeelle. Olen rahoittanut kummankin opinnot. Ja kukaan ei muistanut eilen edes puhelulla. Puhelu olisi ollut kiva.
Mitä tehdä? Miksi jatkaa elämää? Kukaan ei välitä, vaikka minua ei olisi.
Kommentit (201)
Vierailija kirjoitti:
En ota itseeni, jos jonakin vuotena ei ole tullut syntymäpäiväonnitteluja. Tiedän, että lapsilla on silloin jotain muuta meneillään.
Olen avustanut kaikkia lapsiani rahallisesti, ulkomaanopintojakin. Lapset eivät ole niin minkäänlaisessa kiitollisuudenvelassa minulle. Autoin tuolloin, koska pystyin, heitä arjessa ja toteuttamaan unelmiaan ja tulin siitä itsekin onnelliseksi, että pystyin näin auttamaan. Sanotaanhan, että lahjan antaja tuntee suurinta mielihyvää.
Lasten ei niin millään muotoa tarvitse sen vuoksi minua orjallisesti muistaa.
Tiedän olevani tärkeä lapsilleni, vaikka eivät kuukausiin ottaisi yhteyttä.
Syntymäpäivä muistetaan, jos muistetaan. Jos se on niin kovin tärkeää itselle, niin sitten pitää etukäteen lapsia muistutella ja suunnitella, kuinka haluaa niitä vietettävän. Ja kertoa lapsille tunteistaan, kuinka tuntee itsensä loukatuksi ja hylätyksi, jos ei muisteta.
Puoli
Jos lapsille on optettu hyvät käytöstavat ja välit on läheiset, syntymäpäivien muistaminen tulee luonnostaan. Ei se ole mitään orjatyötä tai kiitollisuudenvelkaa, joka pitää hampaat irvessä hoitaa. Varsinkin jos jälkikasvu on vielä saanut reippaasti avustusta vuosien varrella, tulee lapsista hiukan itsekeskeinen viba, jos ei edes onnitella viitsi. Kaikilla on elämässä jotain meneillään, ei se ole mikään syy unohtaa käytöstavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen AP: n ikäinen, siis 72 v.
Olen aina muistanut äitini syntymäpäivät ja muut merkkipäivät. Aina. Menin vuosikausia aina hänen luokseen järjestämään hänelle synttärijuhlat, hän kutsui vieraita. Hän muisti aloittaa ajoissa valmistelut, eli muistutti minua.
Äiti on nyt jo kuollut, mutta eli hyvin vanhaksi. Vaikka kuolleista ja varsinkaan äideistä ei saisi mitään pahaa sanoa, niin kyllähän se vaan joskus kirpaisi, kun äiti itse ei IKINÄ muistanut minun syntymäpäivääni. Ei koskaan.
Ei myöskään lapseni syntyntymäpäiviä eikä lapsenlasteni. Hänet kyllä usein kutsuttiin juhlimaan ja hän tietysti tuli, jos haettiin ja vietiin pois, mutta hyvin harvoin hän mitenkään onnitteli tai varsinkaan toi mitään lahjaa. Hän aina vain sanoi, ettei hän osaa mitään ostaa. Okei.
Mutta kummasti hän muisti aina veljeni syntymäpäivän ja oikein minuakin muistutti, että sillä on kohta synttärit, muista nyt onnitella! Veljelle ja veljen lapsille hän kummasti "osasi" ostaa lahjoja ja antaa rahaa. Myöhempinä vuosina kun ei enää kyennyt käymään kaupassa, valtuutti minut huolehtimaan asiasta.
Ja hän oli niitä sota-ajan nuoria, itse asiassa sotaveteraani itsekin, eli niitä, joiden rakkautta ja sydämellisyyttä täällä aina kehutaan.
No kyllähän sitä hänessä löytyi, se vaan kohdentui valikoivasti.
Isäni kuoli nuorena, joten hänestä en voi mitään kertoa.
Äiti eli sitten leskenä ja tarvitsi minua joka asiassa. Minusta tuli luultavasti se itsestäänselvyys, jota ei huomioida. En halua tällä valittaa, vaan kertoa tosiasiat. Ei ne itsekkäät isoäidit aina ole niitä boomereita, jotka nykyään on kuin kirosanoja nuorempien huulilla.
Minusta on alkanut tuntua siltä, että minun lapseni ei huomioi minun synttäreitäni tai äitienpäivää sen takia, että ne juhlathan oli hänen mummonsa juhlia! Aina piti mennä juhlimaan ja onnittelemaan mummoa!
Minä olin siinä vain se suorittaja, joka kaikesta huolehti. Nyt sitten minua viimeinkin äitienpäivänä muisti vanhin lapsenlapsi. Olin iloisesti yllättynyt.
En ole edes oppinut odottamaan mitään huomionosoituksia. Syntymäpäivänikin sijoittuu juuri joulun alle ja lapsenakin olin sitten se, jonka syntymäpäivää ei noteerattu tai sanottiin että tämä joululahja sulle on sitten samalla syntymäpäivälahja, ole hyvä.
Tähän minä totuin. Aapeelle toivotan oikein hyvää synttäriä ja varsinkin, että älä ole moksiskaan näistä ilkeistä kommenteista täällä. Tämä palsta on oikein varattu sellaisille! Toivottavasti olet vielä hyvässä kunnossa ja vireessä ja paljon hyviä päiviä vielä edessä!
Paljon onnea sinulle, ap! 💐
Kyllä lapsesi olisivat voineet syntymäpäiväsi huomioida.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen AP: n ikäinen, siis 72 v.
Olen aina muistanut äitini syntymäpäivät ja muut merkkipäivät. Aina. Menin vuosikausia aina hänen luokseen järjestämään hänelle synttärijuhlat, hän kutsui vieraita. Hän muisti aloittaa ajoissa valmistelut, eli muistutti minua.
Äiti on nyt jo kuollut, mutta eli hyvin vanhaksi. Vaikka kuolleista ja varsinkaan äideistä ei saisi mitään pahaa sanoa, niin kyllähän se vaan joskus kirpaisi, kun äiti itse ei IKINÄ muistanut minun syntymäpäivääni. Ei koskaan.
Ei myöskään lapseni syntyntymäpäiviä eikä lapsenlasteni. Hänet kyllä usein kutsuttiin juhlimaan ja hän tietysti tuli, jos haettiin ja vietiin pois, mutta hyvin harvoin hän mitenkään onnitteli tai varsinkaan toi mitään lahjaa. Hän aina vain sanoi, ettei hän osaa mitään ostaa. Okei.
Mutta kummasti hän muisti aina veljeni syntymäpäivän ja oikein minuakin muistutti, e
Olen pahoillani puolestasi.
Niin, tietävätkö ap:n lapset ylipäätään, että äiti toivoo onnitteluja? Opetettiinko heille lapsuudessa, että äidin syntymäpäivä on myös tärkeä ja se noteerataan onnitteluilla ja juhlistamalla merkkipäivää jollain tavalla? Olivatko he näkemässä tai kuulemassa, kun äiti onnitteli omaa äitiään tämän syntymäpäivinä?
Minä olen lähtöisin perheestä, jossa vanhempieni tai isovanhempieni syntymäpäiviä ei koskaan juhlittu tai noteraattu mitenkään kenenkään toimesta, muuten kuin jos täyttivät pyöreitä. Meille lapsille ei milloinkaan opetettu, että merkkipäivät tulee huomioida ja miten ne toivotaan huomioitavan. Äitini sai suunsa auki asiasta vasta vuosikymmenen sen jälkeen, kun olin muuttanut kotoa pois, ja toive tuli kaikille meille lapsille yllätyksenä. Olimme eläneet siinä uskossa, että äiti ei kaipaa sellaista huomiota. Sen jälkeen hän on saanut jokaiselta vähintään onnittelupuhelun joka syntymäpäivänään, yleensä menemme kukkien ja kakun kera käymään kahvilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omilta lapsiltani en odota mitään. Eivät he ole minulle velkaa. Koetan elää sellaisen elämän, ettei heidän tarvitse olla minusta huolissaan tai pitää minua velvoitteena. Iloitsen yhteisistä hetkistä, haluan olla ilo heille enkä taakka.
n54
Ihminen, älä katso taaksepäin, älä katkeroidu. Lähde nyt liikkeelle, kesätansseihin, terasseille, risteilyille! Myy kaikki ylimääräinen, muuta jonnekin isoon cityyn jossa on paljon harrastuksia, kulttuuria, uusia ystäviä. Muuta Fugeen talveksi. Kyllä siellä kotona odottaa saat jos p...se on liimautunut sohvan nurkkaan kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpö höpö, ei elämä saa olla yksistä syntymäpäiväonnitteluissta kiinni, lapssellista marttyyri esitystä.
Vierailija kirjoitti:
Ai anteeksi, sulla oli synttärit, en heti huomannut.
Silti, ei aina ole helppoa soittaa. Voi oikeasti ruuhkavuosissa unohtua, tai sitten ei vaan ikäänkuin ehdi.
jännästi ne ruuhkavuosissa pyörivät muistavat sukulaisensa kyllä silloin kun itse tarvitsevat jotakin, apua, rahaa, ilmaista majapaikkaa. Näin vanhimman sisaruksen näkökulmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soittaminen äidilleni oli useimmiten tosi raskasta. Ei riittänyt mikään 10 min onnittelupuhelu, vaan olisi pitänyt jaksaa kuunnella perinpohjin selostetut kauppareissut ja mitä radiossa joku sanoi ja mitä Kauniissa ja rohkeissa tapahtui ja mitä Maire asiasta tuumasi....
Lisäksi syyllistettiin käymättömyydestä (kävin 2 kertaa viikossa) ja "kyllä minä niin apua tarvitsisin". Itsellänikin pienet lapset, ja äidillä hyvät tukiverkot ja laaja ystäväpiiri.
Niin. Aina ei vaan jaksanut soittaa.
Ap, tuntuu varmaan ikävältä. Välttämättähän ei ole kyse välinpitämättömyydestä, vaan silkasta unohduksesta, esim. kiireen keskellä.
Muista omilta ruuhkavuosiltani, että unohdin mieheni syntymäpäivän, hääpäiväämme en muistanut viiteen vuoteen:) Lapsiperhe ja uraan piti myös vahvasti panostaa. Rakastin häntä valtavasti ja rakastan edelleen, unohdus oli siis puhdas vahinko. Minua harmitti enemmän kuin miestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki, mitä tälle palstalle kirjoitetaan, on totta. 5/5
Hehhee, poikamme ei muistaisi onnitella ikinä, jos asia olisi hänen varassaan. Miniä aina joutuu häntä muistuttamaan, on joutunut muistuttamaan jo pari vuosikymmentä:)
En silti epäile, etteikö poikamme rakastaisi ätiään ja isäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, tietävätkö ap:n lapset ylipäätään, että äiti toivoo onnitteluja? Opetettiinko heille lapsuudessa, että äidin syntymäpäivä on myös tärkeä ja se noteerataan onnitteluilla ja juhlistamalla merkkipäivää jollain tavalla? Olivatko he näkemässä tai kuulemassa, kun äiti onnitteli omaa äitiään tämän syntymäpäivinä?
Minä olen lähtöisin perheestä, jossa vanhempieni tai isovanhempieni syntymäpäiviä ei koskaan juhlittu tai noteraattu mitenkään kenenkään toimesta, muuten kuin jos täyttivät pyöreitä. Meille lapsille ei milloinkaan opetettu, että merkkipäivät tulee huomioida ja miten ne toivotaan huomioitavan. Äitini sai suunsa auki asiasta vasta vuosikymmenen sen jälkeen, kun olin muuttanut kotoa pois, ja toive tuli kaikille meille lapsille yllätyksenä. Olimme eläneet siinä uskossa, että äiti ei kaipaa sellaista huomiota. Sen jälkeen hän on saanut jokaiselta vähintään onnittelupuhelun joka syntymäpäiv
Todellakin. Hyvä huomio. Ei suinkaan kaikki odota että muistetaan. Sekin opitaan elämän aikana, mikä on kullekin sopivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini lempilapsi ei vaivaudu käymään tai edes soittamaan olipa syntymäpäivä tai ei. Tämä lapsi on hemmoteltu iltatähti jolle kaikki on tullut kuin apteekin hyllyltä. Tämän lapsen lapsia anoppini hoiti kun ne olivat pieniä ja nyt kouluikäisinä nämä kyllä käyvät mummin luona, pikaisesti tosin ja epäilemättä siksi että anoppini antaa heille aina rahaa ja herkkuja. Anoppi yrittää ostaa kiittämättömien lastenlasten rakkauden, mutta valitettavasti he ovat tulleet isäänsä joka ei välitä äidistään paskan vertaa. Anoppi on hyvä ihminen ja pitänyt lempilastaan ja lempilapsenlapsiaan kuin kukkaa lämmenellä, mutta vastakaikua hän ei saa.
Anoppi on ollut epäreilu kasvattaja ja äiti. Sen lisäksi pilannut myös tuon iltatähden huonolla kasvatuksellaan.
Anoppini rakastaa kaikkia lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Kasvattajana ja äitinä hän on ollut ja on hyvä, sillä muut jälkeläisensä tuota nuorinta lukuunottamatta ovat fiksuja ja äitiään kunnioittavia ihmisiä. Iltatähti on todellakin pilattu lellimällä ja antamalla aivan toisenlaiset vapaudet kuin yli 10 vuotta vanhemmille sisaruksilleen. Ilmankos kundista tuli itsekäs ja ahne ihminen. anoppi kärsii, mutta antaa anteeksi.
Valitettava totuus on että kermaperseistä lellikeistä helposti tulee ylimielisiä narsisteja.
Meillä käydään kyläilee milloin kenellekin sopii, olen sanonut ettei tarvitse pitkästä matkasta tulla synttärien tai äitienpäivän takia. Tavataan kun on aikaa olla pitempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus juuri ne eniten tukea ja huolenpitoa saaneet hylkäävät vanhempansa, kun nämä vanhenevat. Ikäänkuin äidin pitäisi jatkuvasti auttaa ja jaksaa. Kun ei enää tule rahaa ja apua, käännetään selkä kylmästi. Tottuneet liian hyvään.
Just tämä! Niistä tulee joskus tosi itsekkäitä empaattisen sijaan, kun ovat oppineet ajattelemaan että ansaitsevat itse kaiken hyvän eikä muita tarvitse ajatella.
Vanhemmuuteen kuuluu kasvatusvastuu. Tainnut epäonnistua pahemman kerran.
Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että aikuiset lapset eivät ole vastuussa omasta käytöksestään, vaan vieläkin syytellään 72 v. äitiä?!? Mel
Taatusti osaavat. Ap taitaa olla juuri sellainen anoppi, joissa mahdoton anoppi -vertaistukiketjuissa keskustelkaan. Uhriutuu ja "miksi/miten jaksaa" mainittu. Eli ihan ulkoistaa elämän mielekkyyden sille, että lapset perheineen toimivat hänen tahtonsa mukaisesti.
Ehkä lapset eivät yksinkertaisesti _halua_ soittaa, kun haukutaam kuitenkin? Tai ennen tervehdystä on lueteltu sata ja yksi tehtävää, jotka lapsen pitää suorittaa äidille ennen auringon laskua?
Ehl ap:seen pidetään ihan syystä etäisyyttä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tietävätkö ap:n lapset ylipäätään, että äiti toivoo onnitteluja? Opetettiinko heille lapsuudessa, että äidin syntymäpäivä on myös tärkeä ja se noteerataan onnitteluilla ja juhlistamalla merkkipäivää jollain tavalla? Olivatko he näkemässä tai kuulemassa, kun äiti onnitteli omaa äitiään tämän syntymäpäivinä?
Minä olen lähtöisin perheestä, jossa vanhempieni tai isovanhempieni syntymäpäiviä ei koskaan juhlittu tai noteraattu mitenkään kenenkään toimesta, muuten kuin jos täyttivät pyöreitä. Meille lapsille ei milloinkaan opetettu, että merkkipäivät tulee huomioida ja miten ne toivotaan huomioitavan. Äitini sai suunsa auki asiasta vasta vuosikymmenen sen jälkeen, kun olin muuttanut kotoa pois, ja toive tuli kaikille meille lapsille yllätyksenä. Olimme eläneet siinä uskossa, että äiti ei kaipaa sellaista huomiota. Sen jälkeen hän on saanut jokaise
Kaikki aikuiset eivät ole huomionhakuisia. Muistetaan sekin. Olen yksi heistä ja koen että pääsee helpommallakin, kun läheiset ovat oppineet etten odota mitään.
Ei kaikki muista tuollaisia syntymäpäiväasioita saati pidä niitä tärkeinä. Ei silti tarkoita sitä etteikö välittäisi. Oletko kertonut lapsillesi, että sinulle syntymäpäivä on tärkeä?
onnea syntymäpäivänäsi!