4 kymppiset. Oletteko ajatelleet, että jos teille tulisi lähivuosina ero, niin jaksaisitteko aloittaa.....

En kokisi että elämä alkaisi alusta tai että olisi työlästä. Tottakai deittailisin ja katselisin ympärilleni sillä silmällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko jokin pakko? Kymmenisen vuotta on kohta menty sinkkuna eikä vielä tunnu sille, että jaksaisi toista ihmistä elämäänsä.

Kyllä mä ainakin kaipaan kainaloon, pitkiä katseita, kauniita sanoja, yhtä aikaa nauruun purskahtamista ja seksiä myös. Enkä pysty erottamaan seksiä parisuhteesta. Itkisin, jos pitäisi harrastaa irtoseksiä. Se jättäisi niin pahan tunnekaipuun.

No en minä ainakaan mitään irtoseksiä harrasta. Minustakin seksi kuuluu parisuhteeseen. 

Minä erosin ainoasta miehestä kenen kanssa olen rakastellut jo alle kolmekymppisenä. Ja olen nyt 46v. Kyllä, jaksoin yrittää tapailla miehiä aika pitkäänkin. Mutta siitä tuli vain mielipahaa ja turhaa stressiä. Elämä on paljon rennompaa kun ei edes yritä löytää miestä. Miehissä on liian paljon niitä, joille kelpaa kuka tahansa nainen, eivätkä ole sitten kuitenkaan tosissaan. Törmäsin siihen, että jopa varatut miehet olivat kimpussa. Ällöttävää.

Miksi minua kiinnostaisi etsiä neulaa heinäsuovasta? Elämäni mies tulee vastaan jos tulee. Ei se etsimällä tule.

Kun lapset saa ulos kotoa niin luultavammin äitini kuolee muutaman vuoden sisällä. Sitten pitää miettiä jos muuttaa kotiin pitämään isästä huolta kun sisarella on hyvä ura ja koulutus ja minä olen tavis duunari. Tein lapsia niin elämässäni ei oikein ole mitään saavutuksia mitä suojella eikä työtä missä edetä ja kehittyä. Että sitä huoltotyötä riittää kyllä eikä lisää huollettavia ja huomioitavia tarvita.

Ei elämä ala alusta uudessa suhteessa. Päinvastoin, elämää tulee lisää uudessa suhteessa. Uuden kumppanin lapset, hänen vanhempiinsa ja muuhunkin sukuun ja suvun historiaan tutustuminen. Ja heidän kaikkien tutustuttaminen omiin vastaaviin. 

Huomattavasti suurempi työ kuin siinä parikymppisestä asti olleessa suhteessa, jolloin oma aikuiselämä vasta alkoi. 

Mulla on myös se, että molemmat vanhemmat ovat jo kuolleet syöpään, joten en edes pääsisi tutustuttamaan uutta miestä vanhempiini. Voisin vain näyttää heistä valokuvia ja kertoa minkälaisia he olivat. 

Että kyllä se parisuhde keski-iässä olisi koko lailla täysin toisenlainen kokemus. Ei todellakaan mitään elämän alusta asti aloittamista, vaan kahden jo eletyn elämän yhteensovittamista kokemuksineen ja kokemattomuuksineen. 

Tietysti sellaisille se sopii, jotka eivät enää haluakaan mitään vakavaa suhdetta. Mutta itseäni ei kevytsuhteet kiinnosta. Se on joko yhdessä hautaan asti, tai ei mitään suhteita. 

Varmaankin alkuun olisin pitkään ilman kumppania, mutta eihän sitä tiedä mitä elämässä eteen tulee sitten myöhemmin. En kyllä millään enää jaksaisi alkaa kouluttamaan uutta miestä tavoille, enkä halua mitään alaikäisten lasten isukkia puolisoksi. Omat lapseni ovat jo aikuisia ja omilla teillään.

Minä erosin 40-vuotiaana eikä kyllä kiinnosta enää ollenkaan. En etsi mitään, enkä usko että myöskään sattuu kohdalle yrittämättä. En aloittaisi mitään vakavaa enkä kevytsuhdettakaan perheellisen naisen kanssa. En haluaisi leikkiä perhettä kenenkään kanssa, mutta en myöskään lähteä mihinkään kahden erillisen aikuisen ihmisen pikkutreffailuun. Itsestänikin tuntuu jo että kaikki isot asiat on jaettu ex kumppaneiden kanssa, eli tuskin innostuisin enää nuoremmistakaan naisista. Kriteerit kasvaa vuosi vuodelta ja toisaalta itse täyttäisin minulle asetettavia kriteerejä huonommin kuin joskus nuorempana.  

Luulin, etten jaksaisi aloittaa kaikkea taas alusta, mutta sitten törmäsinkin kivaan tyyppiin. Ollaan oltu jo yli kymmenen vuotta yhdessä, mutta asumme eri osoitteissa. N54

Rehelllisesti en. Parisuhde voi paremmin kuin koskaan, joten melkoinen käänne pitäisi tapahtua. Ehkä joku aivokasvain tms. voisi muuttaa kumppanin persoonallisuutta täydellisesti.

Etsin puoliaktiivisesti, mutta en usko löytäväni ja siten etsiminen on hiipumassa. Vastaan tulee mielenkiintoinen ja yhteensopiva persoona niin harvoin, ja vielä harvemmin se on sinkku ja lapseton enää tässä iässä, että etsintä lienee aivan turhaa.

Olen itse hyvin radikaalisti vela eli en missään nimessä sovi lisääntyneen kumppaniksi, ja lisäksi mulla on aika omalaatuinen huumorintaju enkä esim käytä alkoholia tai innosti ruoasta (!!), joka tuntuu nykyään olevan kynnyskysymys lähes kaikille. Eli sellaista lapsivapaata, hauskaa ja vapaata yksisarvista ei varmasti löydy, jota ei haittaa että mulle ruoka on vain pakollinen energialähde ja että en lipittele hänen kanssaan viiniä. Ainoa ulkonäkövaatimus mulle on ettei miehellä ole pitkiä hiuksia tai risupartaa, mutta jo nuo persoonallisuuden yhteensopivuudet karsii kyllä jo kaikki muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi parisuhdetta, mutta seksikumppanin haluaisin. Sellaisen, jonka kanssa harrastaisin vain seksiä eikä muuta. 

Sama

M51

Vierailija kirjoitti:

Minulle on aina ollut selvää, että jos jään yksin, uutta puolisoa ei tule.

Sama täällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 46 v ja kyllä kovasti toivoisin elämääni vielä kumppania. Yhdessä elämä olisi paljon rikkaampaa mökillä ja kotitalon laitossa. Tehdä ruokaa, lämmittää saunaa, urheilla, matkustella ja järjestää illanviettoja ystäville. Vaan mistä vielä löytäisi kunnon miehen kun kaikki hyvät ovat jo hyvissä suhteissa. 

Heh. Sepäs olisikin, missä tuollaisia miehiä on? Mies, joka haluaisi yhdessä tehdä ruokaa ja yhdessä siivota vielä keittiönkin. Mies, joka suostuisi lähtemään mökille ja lenkille ja matkoille. Mies jonka kanssa yhdessä käytäisi kaupassa illanviettoa varten, yhdessä kokkailtaisiin ja siivoiltaisiin illanviettoa varten ja yhdessä siivottaisiin illanvieton jäljet. Minulla on ollut kaksi miestä, joista kumpikaan ei ole näitä halunnut tehdä. Kurjaa kyllä ollut, kun kaikki jäänyt yksin minulle.

 

Olen se kenelle vastasit. Miten minulle on näåin voinut käydä? Kyllä se on pitkälti olllut sitä, että nämä kaksi aviomiestä eivät kumpikaan ole olleet koti/lapsi-suuntautuneita, vaan suuntautuneet enemmän uraansa sekä omiin harrastuksiinsa. Tekevät molemmat edelleen hirveät määrät ylitöitä, vaikkei edes tarvitsisi. Tämän jälkeen viikonloput kuluvat harrastuksissa, illat huilaten. Jos mies tulee töistä kotiin klo 19 ja lapset menevät nukkumaan klo 20.30, niin eipä siinä isille paljoa enää jää aikaa lasten kanssa olemiseen. Ja kun ne lasten iltatouhutkaan kuten iltapalat ja -pesut eivät  ole isejä huvittaneet.

Kyllä se yleensä niin tapahtuu se avioero, että perheen isä pelaa itsensä järjestelmällisesti ensin pois itsensä perheen arjesta, koska häntä ei huvita lasten kanssa oleminen, heidän hoitaminen tai vaikka siivoaminen (ei siis huvita 50% osalta). Elämä on suurelta osin arkea ja arkeen kuuluu paljon kaikenlaista ja ei riitä, että käy kaupassa kerran viikossa. Perheen muilla jäsenillä pitäisi olla sellainen vahva tunnelma, että isä on yhtälailla osa perhettä ja sen asioita hoitava jäsen. Jos näin ei ole, niin avioero on melko varma. Tai sitten pitää olla nainen, joka tykkää hoitaa perheen asiat yksin. 

Sinkut monesti haaveilee, että kuinka kiva olisi tehdä yhdessä asioita. Niinhän se olisi, mutta kun tuntuu että miehiltä se yhdessä tekeminen loppuu ensimmäisen kahden seurusteluvuoden jälkeen tai viimeistään silloin kun lapsia tulee. Joku tutkimus oli tehty muutama vuosi sitten, niin se kertoi, että miesten mielestä tärkein asia mitä parisuhteelta ja yhdessä asumiselta mies voi saada on se, että nainen hoitaa heille kodin. Juu.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin korkeintaan tapailusuhteen tai kevyttä seuraa. En jaksaisi aloittaa uutta parisuhdetta enkä ainakaan mitään uusioperhettä.

Uusioperhe, ei ikinä!!

Erosin ja aloitin heti uuden etsinnän Tinderistä. Nyt seitsämäs vuosi menossa eikä yhtään mätsiä.

M45

Itse erosin 39-vuotiaana ja kyllä jaksoin. En koe nelikymppisenä olevani niin elämäni ehtoopuolella ja ikäloppu, että tässä vaiheessa jo haluaisin heittää hanskat tiskiin. Viihdyn yksin, mutta myös parisuhteessa ja kyllä elämä on keskimäärin kivempaa, kun sen jakaa jonkun kanssa romanttisessa suhteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin 39-vuotiaana ja kyllä jaksoin. En koe nelikymppisenä olevani niin elämäni ehtoopuolella ja ikäloppu, että tässä vaiheessa jo haluaisin heittää hanskat tiskiin. Viihdyn yksin, mutta myös parisuhteessa ja kyllä elämä on keskimäärin kivempaa, kun sen jakaa jonkun kanssa romanttisessa suhteessa. 

Itse valitsisin mieluummin eroottisen kuin romanttisen suhteen mutta eipä oo kukaan kumpaankaan kyselly.

Erosin 43-vuotiaana, nyt täyttämässä 56 v eikä ole vieläkään haluja etsiä mitään. Nyt on vasta nuorin muuttamassa kotoa, en jaksaisi enää kenestäkään huolehtia. 

Vierailija kirjoitti:

Etsin puoliaktiivisesti, mutta en usko löytäväni ja siten etsiminen on hiipumassa. Vastaan tulee mielenkiintoinen ja yhteensopiva persoona niin harvoin, ja vielä harvemmin se on sinkku ja lapseton enää tässä iässä, että etsintä lienee aivan turhaa.

Olen itse hyvin radikaalisti vela eli en missään nimessä sovi lisääntyneen kumppaniksi, ja lisäksi mulla on aika omalaatuinen huumorintaju enkä esim käytä alkoholia tai innosti ruoasta (!!), joka tuntuu nykyään olevan kynnyskysymys lähes kaikille. Eli sellaista lapsivapaata, hauskaa ja vapaata yksisarvista ei varmasti löydy, jota ei haittaa että mulle ruoka on vain pakollinen energialähde ja että en lipittele hänen kanssaan viiniä. Ainoa ulkonäkövaatimus mulle on ettei miehellä ole pitkiä hiuksia tai risupartaa, mutta jo nuo persoonallisuuden yhteensopivuudet karsii kyllä jo kaikki muutenkin.

Ei ole ikinä tullut esteeksi nuo asiat yhdessäkään ihmissuhteessa.

N51.

Minua ahdistaisi lähteä "uudelle kierrokselle". Mieheni on hyvä, jopa sanoisin täydellinen minulle. En varmasti koskaan löytäisi yhtä hyvää miestä, ja surkeaahan se olisi yrittää etsiä.

Emme ole siis eroamassa, mutta ajatusleikkinä lähdin tähän mukaan

Vierailija kirjoitti:

Erosin ja aloitin heti uuden etsinnän Tinderistä. Nyt seitsämäs vuosi menossa eikä yhtään mätsiä.

M45

Kokeilepa OK Cupidia. Mä luulin sen olevan kuin Tinder, mutta erilainen ehdottelualgoritmi. Eipä ollutkaan, vaan se ehdottaa kumppaneita ympäri maailmaa! Tinderissä en saa juurikaan mätsejä (goldilla kyllä niitä saan), mutta naiset eivät tuppaa edes vastaamaan viesteihin.

OK Cupidissa 90+ tykkäystä ja olen siellä ollut alle viikon. Otin siitä sen maksullisen version. Olen alkanut miettimään, että miksi yritän epätoivoisesti etsiä omanikäistä suomalaista seuraa (50), kun voin saada 30+ latinomimmin?