4 kymppiset. Oletteko ajatelleet, että jos teille tulisi lähivuosina ero, niin jaksaisitteko aloittaa.....

45 v, onnellista liittoa nyt 20 v. Ei salama iskee kahdesti samaan paikkaan, ja olisin tuurini tässä elämässä jo käyttänyt, joten ei mitään kädenlämpöistä virityksiä.

Olen 5kymppinen ja jos tulisi ero niin en todellakaan etsisi uutta parisuhdetta. Asuisin yksin. En usko että kävisin edes treffeillä. Ostaisin seksileluja. 

En koe, että eron jälkeen jouduin aloittamaan koko elämän uudestaan, koska minulla oli ja on muitakin tärkeitä asioita elämässä kuin suhde.

Olen 46 v ja kyllä kovasti toivoisin elämääni vielä kumppania. Yhdessä elämä olisi paljon rikkaampaa mökillä ja kotitalon laitossa. Tehdä ruokaa, lämmittää saunaa, urheilla, matkustella ja järjestää illanviettoja ystäville. Vaan mistä vielä löytäisi kunnon miehen kun kaikki hyvät ovat jo hyvissä suhteissa. 

Minä keskittyisin lapsiini (4 kappaletta). Todellakaan en yhteen muuttaisi, koska en jaksaisi uskoa siihen, että olisimme tasa-arvoisia loppupeleissä. Ja tosi tarkkaan valitsisin seurani. Voisin olla hyvin yksinkin eli lapsieni kanssa, siis tapailla heitä silloin kun heille sopii tai kun tarvitsevat apua.

Keskittyisin paranemiseen henkisesti väkivaltaisesti suhteesta, keskittyisin omiin harrastuksiini, joille ei ole ollut aiemmin aikaa. Tapaisin ystäviäni.Nauttisin hiljaisuudesta ja siitä, ettei tarvitsisi kävellä munankuorilla ja haistella toisen miehenheilahduksia. Nauttisin siitä, ettei kukaan lyttäisi minua.Nauttisin siitä, ettei minun tarvitsisi siivota toisen aikuisen ihmisen jälkiä ja katsella väärää naamaa päivästä toiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 46 v ja kyllä kovasti toivoisin elämääni vielä kumppania. Yhdessä elämä olisi paljon rikkaampaa mökillä ja kotitalon laitossa. Tehdä ruokaa, lämmittää saunaa, urheilla, matkustella ja järjestää illanviettoja ystäville. Vaan mistä vielä löytäisi kunnon miehen kun kaikki hyvät ovat jo hyvissä suhteissa. 

Heh. Sepäs olisikin, missä tuollaisia miehiä on? Mies, joka haluaisi yhdessä tehdä ruokaa ja yhdessä siivota vielä keittiönkin. Mies, joka suostuisi lähtemään mökille ja lenkille ja matkoille. Mies jonka kanssa yhdessä käytäisi kaupassa illanviettoa varten, yhdessä kokkailtaisiin ja siivoiltaisiin illanviettoa varten ja yhdessä siivottaisiin illanvieton jäljet. Minulla on ollut kaksi miestä, joista kumpikaan ei ole näitä halunnut tehdä. Kurjaa kyllä ollut, kun kaikki jäänyt yksin minulle.

Minä en etsinyt paria koskaan , en edes nuorena. Kohdalle vain sattui ihminen kenen kanssa viihdyi ja suhde syntyi siitä. 

Ihmisten suhteita kun on seurannut niin sanon että jos ero tulisi niin en etsisi uuttakaan, mikäli silti joku löytyisi niin yhteen en muuttaisi.

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja varsinkin naiselle tulee yhteenmuutto miehen kanssa kalliiksi kun joutuu maksamaan omien kulujen lisäksi miehenkin ruokakuluja.

 

Wtf? Millaisia työttömiä tyhjäntoimittajia sulla on ollut kumppaneina, jos olet heidänkin elämisen kustantanut? Vai oletko sugar mama?

Vierailija kirjoitti:

Minä keskittyisin lapsiini (4 kappaletta). Todellakaan en yhteen muuttaisi, koska en jaksaisi uskoa siihen, että olisimme tasa-arvoisia loppupeleissä. Ja tosi tarkkaan valitsisin seurani. Voisin olla hyvin yksinkin eli lapsieni kanssa, siis tapailla heitä silloin kun heille sopii tai kun tarvitsevat apua.

Keskittyisin paranemiseen henkisesti väkivaltaisesti suhteesta, keskittyisin omiin harrastuksiini, joille ei ole ollut aiemmin aikaa. Tapaisin ystäviäni.Nauttisin hiljaisuudesta ja siitä, ettei tarvitsisi kävellä munankuorilla ja haistella toisen miehenheilahduksia. Nauttisin siitä, ettei kukaan lyttäisi minua.Nauttisin siitä, ettei minun tarvitsisi siivota toisen aikuisen ihmisen jälkiä ja katsella väärää naamaa päivästä toiseen. 

*mieLenheilahduksia :D 

En tiedä jaksaisinko.

mieLenheilahduksia :D 

Miehenheilahdus olisi englanniksi moob swing :D

Christiiina kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin moni vastaa, että ei muuttaisi enää yhteen uuden kumppanin kanssa? 

Nelikymppisenä on jo ne omat juurtuneet tavat, niin ei jaksa alkaa siivota toisen ihmisen sotkuja. Ja kun monella on tässä iässä omistusasunto, niin tosi monimutkaista alkaa myydä asuntoa tai vuokrata jollekin. Ja varsinkin naiselle tulee yhteenmuutto miehen kanssa kalliiksi kun joutuu maksamaan omien kulujen lisäksi miehenkin ruokakuluja.

 

Exäni (nainen) ainakin pummi minulta ruoat ja vähän kaikkea muutakin. Ei koskaan maksanut itse yhtään mitään.

Onneksi pääsin eroon 

Tapaolusuhde voisi olla ok, mutta en minäkään yhteen muuttaisi. Kummallakin pitää olla omat asunnot.

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin moni vastaa, että ei muuttaisi enää yhteen uuden kumppanin kanssa? 

Jäin muutama kuukausi sitten yksin ja kyllä mulla olisi toiveissa vielä "löytää" uusi mies ja asuakin saman katon alla. Sitten joskus, sitten kun olen oikeasti valmis siihen. 

Itse olen miellyttämisenhaluinen ja huono pitämään puoliani, joten muutamaa vuotta myöhemmin huomaisin tekeväni kaikki kotityöt yksin vaikken sitä haluaisi.

Viisi vuotta menty sinkkuna. En ole jaksanut sitä säätöä ja yritystä, mikä suhteen muodostamisyrityksiin liittyy, ja kun on lapsia, niin en ole halunnut sotkea heitä mihinkään uusperhekuvioon. Iso syy on myös se, etten halua itse äitipuolirooliin. Se on mielestäni valtavan tärkeä rooli, mutta siinä ei voi voittaa: joko pysyttelet sivussa (ja osin traumatisoit lapset) tai otat aktiivisen roolin (ja väsyt itse). Ihan uskomattoman moneen tuntuvat tuntemani äitipuolen roolissa olevat venyvän uusien puolisoiden hyväksi. En jaksa - venyin venymiseni jo ydinperheessä, ja silti luu jäi käteen.

Ehkä sitten joskus?

Pariuduin uudelleen 40+, kieltämättä vapauden kaipuu hiertää toisinaan, vaikka hyvä kumppani (mieheksi) onkin.

Ihanne olisi varmaan sellainen, että olisi vähän kaikkea. Eli miesystäviä vaikka matkailuun (koskaan ei ole natsannut, että kumppani olisi huippu seuraa matkoilla) miesystävä kulttuuritapahtumiin esim.teatteriin (tässäkään aiassa ei ole kumppani ollut se oikea) miesystävä festareille/baariin (tämäkään asia ei ole koskaan natsannut kumppanin kanssa) Sitten se puoliso arkielämään ja seksiin. Kukaan ei vaan saisi olla mustasukkainen toisilleen. ...Not gonna happened.

Haluaisin korkeintaan tapailusuhteen tai kevyttä seuraa. En jaksaisi aloittaa uutta parisuhdetta enkä ainakaan mitään uusioperhettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 46 v ja kyllä kovasti toivoisin elämääni vielä kumppania. Yhdessä elämä olisi paljon rikkaampaa mökillä ja kotitalon laitossa. Tehdä ruokaa, lämmittää saunaa, urheilla, matkustella ja järjestää illanviettoja ystäville. Vaan mistä vielä löytäisi kunnon miehen kun kaikki hyvät ovat jo hyvissä suhteissa. 

Heh. Sepäs olisikin, missä tuollaisia miehiä on? Mies, joka haluaisi yhdessä tehdä ruokaa ja yhdessä siivota vielä keittiönkin. Mies, joka suostuisi lähtemään mökille ja lenkille ja matkoille. Mies jonka kanssa yhdessä käytäisi kaupassa illanviettoa varten, yhdessä kokkailtaisiin ja siivoiltaisiin illanviettoa varten ja yhdessä siivottaisiin illanvieton jäljet. Minulla on ollut kaksi miestä, joista kumpikaan ei ole näitä halunnut tehdä. Kurjaa kyllä ollut, kun kaikki jäänyt yksin minulle.

Pakottivatko ja alistivatko he sinut suhteeseen vai miten muutoin sinulle noin onnettomasti voinut käydä?

Itse miehenä ja vuosia sinkkuna on omassa rajoittuneessa mielessäni joskus käynut, että onko yksi syy sinkkuuteeni se  että vuosien saatossa olen oppinut nauttimaan ja iloitsemaan monia sellaisists asioista, jotka mieluusti myös kokisin ja jakaisin jonkun toisen kanssa. 

Mikä siinä onkasn, että ruokakin maistuu useimmiten jaettuna paremmalta kuin yksin. Tai teatteri esitys, jota seuraa jonkun erityisen kanssa  vieretysten erilaiselta kuin yksin vaik esityksen aikana ei tekisi elettälään sanaakaan toiselle. Tai hotellihuone maksat siitä yksin enemmän kuin kaksin. 

Kyllä minä haluaisin löytää juurikin hänet jonka kanssa saisin jakaa niun arkeni kuin ilon ja onnen hetkeni ja vastaavasti musertaa ne ei niin mukavat ja ikävät asiat, joita itse kukin tavalla tai toisella joutuu kohtaamaan eläessään. 

Oma vikani toki vikoja minussa on varmasti muitakin kuin vain yksi mut parisuhteeseen etenemisen kannalta se, että en jaksa tai viitsi käyttää juurikaan aikaani kumppani  hakemiseen ja metsöstämiseen.

Olen siis sinisilmäinen ja hölmö kun kuvittelen ja uskon, että löydän ja kohtaan hänet (ja hän minut), jos niin on tarkoitettu. - Ellei niin käy, niin kokemuksesta tiedän, että sinkkuna (ja mm muista ihmidduhteista välittävänä) voi elää paljon antavaa elämää. 

Vaan missä Hänet kohtaisin? 

 

 

Vierailija kirjoitti:

Olen 5kymppinen ja jos tulisi ero niin en todellakaan etsisi uutta parisuhdetta. Asuisin yksin. En usko että kävisin edes treffeillä. Ostaisin seksileluja. 

Ei mulle ainakaan mitkään lelut tai ylipäätään itsetyydytys korvaa seksiä miehen kanssa.