Alhainen syntyvyys johtuu näistä kolmesta asiasta.
1. Ei ole varaa lapsiin koska palkka on pieni, miksi tehdä lapsia kun sillä palkalla hyvä että elättää itsensä?
2. Sopivaa kumppania ei ole, yksin niitä lapsia on vaikea tehdä.
3. Vapaaehtoisesti lapsettomien osuus on kasvanut, kaikki ei vaan lapsia halua.
Miehistä lapsettomiksi jää noin 30% ja naisista noin 20%.
Kommentit (236)
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys ei voi olla syy lapsettomuuteen, koska sillon ei ois varaa ehkäsyynkään
On köyhyyttä ja "köyhyyttä". Riippuu mihin on tottunut. Esim. kehitysmaasta tulevat hankkivat neljä lasta ja kaikki nukkuvat yhdessä huoneessa yönsä nähtävästi ihan tyytyväisinä. Suomalainen taas kokisi, ettei tuo ole hänen haluamaansa elintasoa, eikä hänellä olisi varaa neljään lapseen.
Useimmilla köyhillä erityisesti miehillä ei ole edes parisuhdetta, jossa lapsia voisi hankkia. Moni ei harrasta lainkaan seksiä. Nuorten seksimäärä on laskussa. Kondomeita saa ihan ilmaiseksikin mm. terveysasemilta. Myös hedelmällisyys, erityisesti miesten, on huonontunut, joten vahinkokaan ei enää tuota lapsia yhtä helposti.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä unohtaa somea ja nettipornoa. Miehet katsoo mielumin sitä kuin seurustelee. Muutaman vuosikymmenen kuluttua suomi on vanhusvaltio. Nuoret on vähemmistö. Tehkää lapsia.
Ei tehdä :)
Miksi me ei hyväksytä vastausta "En halua" ? Se on syy. Hyvä syy onkin, pätevä syy. Me kaikki tiedetään että perhe-elämä on raskasta ja kuluttavaa. Onko se vain joidenkin ilkeä luonne kun haluaa vetää muutkin väkisin painostamalla siihen?
Ulkomailla käydessä lapsiin suhtaudutaan hyvin ystävällisesti. Suomi on lapsi vihamielinen maa. Lapsilisiä pitäisi korottaa ja asenteita jotenkin muuttaa. Lisäksi meillä on melkoinen joukko nuorehkoja syrjäytyneitä miehiä. Ja naiset ei niitä halua. Suomessa on enemmän nuoria miehiä kuin naisia.
Suomi on yksi maailman kalleimpia maita, mutta palkat ovat siihen nähden huonoja.
Yksi syy on myös liian pitkään opiskelu, korkeakouluihin sisäänpääsy kestää kauan, opiskelu on tehotonta, kesällä ei välttämättä tarjota mitään kursseja. Siirtyminen työelämään viivästyy ja siitä seuraa, että lapsia aletaan tekemään myöhemmin ja lapsiluku jää pieneksi. Yliopistojen tulisi tarjota paremmin opintoja, vähemmän läsnäolo- ja ryhmätyöopintoja, että lapsia voidaan hankkia opiskeluaikana.
Omat syyt:
1. Mul on asperger, en halua ottaa riskiä vakavamman autismin antamisesta lapselle
2. kun en ollut vielä noin päättänyt ^ ja halusin lapsia 22-29 v, niin yksikään mies, jota tapailin, ei ollut halukas perustamaan perhettä.
3. Aspergerini takia en pystynyt suorittamaan ajokorttia ja lapsia pitäisi kuskata harrastuksiin
4. Aspergerini takia en voi olla melussa (kuten lasten kiljumisessa)
5. WW3:n pelko
6. en ole täysin kantasuomalainen ja poliittiset voivat vahvistuvat jotka haluavat eliminoida väärän väriset. Sellaiseenkin haluan synnyttää lapsen?
Merkittävin syy liittyy naisten vaatimuksiin kipinästä ja kemiasta. Kaveripiiri täynnä korkeasti kouluttautuneita, hyvätuloisia, vastuullisia, fiksuja ja kaikin puoli hyviä miehiä, mutta eivät löydä naista.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla käydessä lapsiin suhtaudutaan hyvin ystävällisesti. Suomi on lapsi vihamielinen maa. Lapsilisiä pitäisi korottaa ja asenteita jotenkin muuttaa. Lisäksi meillä on melkoinen joukko nuorehkoja syrjäytyneitä miehiä. Ja naiset ei niitä halua. Suomessa on enemmän nuoria miehiä kuin naisia.
Olkoon. Yksikään mies ei lapsia synnytä.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla käydessä lapsiin suhtaudutaan hyvin ystävällisesti. Suomi on lapsi vihamielinen maa. Lapsilisiä pitäisi korottaa ja asenteita jotenkin muuttaa. Lisäksi meillä on melkoinen joukko nuorehkoja syrjäytyneitä miehiä. Ja naiset ei niitä halua. Suomessa on enemmän nuoria miehiä kuin naisia.
Lapsivihamielisyyteen voitaisiin vaikuttaa kurin palauttamisella kouluihin. Lisäksi vanhemmat voisivat edes yrittää kouluttaa niitä pershedelmiään!
Vierailija kirjoitti:
Joku täällä jo viisaasti totesi ettei köyhyys ole syy. Ihmiset ei halua lapsia. Ura ja raha tärkeämpää. Sitten vanhoina todetaan että ollaan niin yksin ja kukaan ei auta tietotekniikassa ym.
Mitä tietotekniikka apua sinä luulet, että tarvitaan joskus 40 vuoden päästä? Eiköhän AI ole siinä vaiheessa jo siinä pisteessä, että se tietokoneen edessä istuminen ja jotain exceltaulukkojen täyttämisestä olla päästy eroon.
Ura ja raha eivät ole tärkeämpiä, koska vaikka monelle sanottaisiin, että sano se palkka ja työpaikka missä haluat olla, jotta tekstit lapsia, niin moni ei siltikään hankkisi niitä lapsia. Niitä lapsia on hoidettava, heillä on koulu ja kesälomat, he sairastuvat, heitä on vietävä paikkoihin. Ihmiset ovat todella yksin niiden lastensa kanssa nykypäivänä. Ei ole sukua auttamassa. Et saa edes valittaa, koska siihenkin sanotaan, että itsehän olet tilanteesi tehnyt.
Jopa yksinäisyyden pelossa monelle on parempi olla hankkimatta niitä lapsia. Aivan kuten monelle on parempi olla hankkimatta eläimiä tai autoa.
Vierailija kirjoitti:
Omat syyt:
1. Mul on asperger, en halua ottaa riskiä vakavamman autismin antamisesta lapselle
2. kun en ollut vielä noin päättänyt ^ ja halusin lapsia 22-29 v, niin yksikään mies, jota tapailin, ei ollut halukas perustamaan perhettä.
3. Aspergerini takia en pystynyt suorittamaan ajokorttia ja lapsia pitäisi kuskata harrastuksiin
4. Aspergerini takia en voi olla melussa (kuten lasten kiljumisessa)
5. WW3:n pelko
6. en ole täysin kantasuomalainen ja poliittiset voivat vahvistuvat jotka haluavat eliminoida väärän väriset. Sellaiseenkin haluan synnyttää lapsen?
Lisäisin tuhon että autisminkirjolaisen aivot kypsyy emotionaalisesti vasta 35 vuotiaana toisin kuin neurotyypillisen joka aikuistuu henkisesti vuosia aiemmin.
Suomi on nykyään hyvin lapsivihamielinen maa. Tosin kaikin puolin muutenkin täynnä vihaa joten kuka tänne lapsia haluaa tehdä kaiken tämän vastakkainasettelun sekaan. Ja onhan tämä elämä mukavampaa kun ei tarvitse oman työn ohessa leikkiä kotia 18 vuotta kun sen ajan voi käyttää muuhun mukavaan.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla käydessä lapsiin suhtaudutaan hyvin ystävällisesti. Suomi on lapsi vihamielinen maa. Lapsilisiä pitäisi korottaa ja asenteita jotenkin muuttaa. Lisäksi meillä on melkoinen joukko nuorehkoja syrjäytyneitä miehiä. Ja naiset ei niitä halua. Suomessa on enemmän nuoria miehiä kuin naisia.
Ei voi yleistää. Esim. Ranskassa ja Lähi-Idässä lapsiin suhtaudutaan erittäin vihaisesti, lapsille huudetaan, voidaan käyttää väkivaltaa jne. Ei Suomi ole mitenkään erityisen lapsivihamielinen maa, mutta miehissä on jonkin verran tunnetaidottomia, jotka eivät osaa edes puhua lapsille leppoisasti. Heti mm. Ruotsissa miehet osaavat hauskuuttaa lapsia.
Syrjäytyneet miehet ovat peruskoulun tuotos. Kun ei vaadita kuria niin mies ei tee mitään.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on yksi maailman kalleimpia maita, mutta palkat ovat siihen nähden huonoja.
Yksi syy on myös liian pitkään opiskelu, korkeakouluihin sisäänpääsy kestää kauan, opiskelu on tehotonta, kesällä ei välttämättä tarjota mitään kursseja. Siirtyminen työelämään viivästyy ja siitä seuraa, että lapsia aletaan tekemään myöhemmin ja lapsiluku jää pieneksi. Yliopistojen tulisi tarjota paremmin opintoja, vähemmän läsnäolo- ja ryhmätyöopintoja, että lapsia voidaan hankkia opiskeluaikana.
Paljonko luulet, että yliopistossa muutaman vuoden opiskelleelle pitäisi maksaa, että hän alkaa tekemään lapsia kesken opiskelujen? Siinä vaiheessa häneltä viedään mahdollisuus mennä vaihtoon ulkomaille. Osallistua opiskelijarientoihin ja keksittyä opiskeluihin täysipäiväisesti.
Siinä olet oikeassa, että välivuodet pois ja kesäksi enemmän kursseja. Minusta voitaisin poistaa kaikki päästörajat ja kokeet. Jokainen pääsisi sisään heti ja minne haluaa. Ehkä kun saa lukea sitä mitä oikeasti haluaa valmistuu myös nopeammin ja voi vaihtaa heti pois johonkin toiseen alaan, jos valikoi väärin.
Lisäksi ympäristön kemikalisoituminen aiheuttaa lapsettomuutta ja ne hoidot on kalliita ja onnistuminen epävarmaa
Olen aivan liian onnellinen! Olen niin onnellinen täällä onnelassa etten halua tehdä lapsia. Olen niin onnellinen täällä maailman onnellisimmassa maassa.
Jos nainnen osaisi synnyytää vauan joka ei yöitke, niin parheytyminen olisi rutosti kivenpi haave kuhin mitä se nyt on
Valta osa tienaa paljon vähemmän.
En voi teettää lapsia konksa inhoan sormuksia, eli jotta lapsia takiani syntyisi täytyisi tietää minssä on neitsytär jota ei haittaisi panemakseni tuleminen, muttha jos piräisin sormeen tungettavista metallirinkuloista niin minun olisi mahdolista haikailla avioliittoonmenoa. Ilman avioitumista ei pysty panemaan