Tarvitseeko 2-vuotias päiväkotia varhaiskasvatuksen näkökulmasta?
Monet pitävät 2-vuotiaita päiväkodissa vaikka olisivat itse kotona, perustuen siihen, että lapsi tarvitsee ohjattua toimintaa, kavereita, virikkeitä jne. Mitä sanotte, etenkin te kasvatusalan ihmiset, tarvitseeko jo 2 vuotias näitä? Saako lapsi riittävän varhaiskasvatuksen touhuamalla äidin kanssa leikkipuistoissa ja perhekerhoissa? Minkä ikäinen lapsi alkaa kaivata samoja, tuttuja, päivittäin tavattavia leikkikavereita? Minulla on siis kaksivuotias lapsi, joten siksi tämän ikäisestä kysyn.
Kommentit (152)
Apua, en todellakaan veisi omaa pientä lastani johonkin päiväkotiin! Hirveän isot ryhmät eikä niillä työntekijöillä ole mitään mahdollisuutta hoitaa lapsia sillä tavalka "yksilöllisesti" kuin niissä kaiken maailman papereissa lukee ja väitetään.
Johan tuon tajuaa tyhmempikin ja varsinkin semmoinen vanhempi, joka on joskus viettänyt 10h/pv yksinään vaikka edes 10 lapsen kanssa iältään 0, 1, 2 ja 3 v. Sen kun kertoo kahdella niin alkaa olla melkein päiväkotiryhmä. Siitä vaan muskaria pitämään, jumppaleikkiä ja kurahousuja pukemaan. Kun puet yhtä, ne 20 muuta menee ympäri taloa...
Äly hoi, ei ne vaka-työntekijät mitään yli-ihmisiä ole. Ihan samanlaisia, kaksi kättä ja kaksi silmää, kuin muutkin. Kyllä siellä päiväkodissa sattuu isoja ja pieniä onnettomuulsia koko ajan, tietenkin. Aivan utopinen ja vastuuton järjestelmä.
--- Hirveän isot ryhmät eikä niillä työntekijöillä ole mitään mahdollisuutta hoitaa lapsia sillä tavalla "yksilöllisesti" kuin niissä kaiken maailman papereissa lukee ja väitetään.
Johan tuon tajuaa tyhmempikin ja varsinkin semmoinen vanhempi, joka on joskus viettänyt 10h/pv yksinään vaikka edes 10 lapsen kanssa iältään 0, 1, 2 ja 3 v.
Sen kun kertoo kahdella niin alkaa olla melkein päiväkotiryhmä. Siitä vaan muskaria pitämään, jumppaleikkiä ja kurahousuja pukemaan. Kun puet yhtä, ne 20 muuta menee ympäri taloa...
Äly hoi, ei ne vaka-työntekijät mitään yli-ihmisiä ole.
Ihan samanlaisia, kaksi kättä ja kaksi silmää, kuin muutkin. Kyllä siellä päiväkodissa sattuu isoja ja pieniä onnettomuulsia koko ajan, tietenkin. Aivan utopinen ja vastuuton järjestelmä.
--
Hyvä kommentti. Ylisuuret lapsiryhmät ovat tottakai riski.
Kyllähän se kurjalta tuntuu, että isompi lapsi viedään hoitoon ja vauva saa olla äidin kanssa. Aivan hyvin riittää sosiaaliset kontaktit pienille ja kerhot mihin voidaan mennä yhdessä... Eskarissa ehtii 6-vuotiaana oppia puuttuvat taidot. Ellei neuvolasta johonkin ongelmaan ehdoteta päivähoitoa. Päivähoito voisi olla ihan töissäkäyvien perhetä varten vaan.
.. Ryhmätkään ei kasva liian suuriksi, kun hoidossa on lapset vain ketkä tarvitsevat päivähoitoa eli vanhemmat työssä. Päivähoito on keksitty sen vuoksi, että äidit voivat käydä töissä.
Jokuhan niitä nykyajan nuoria vaivaa..... Voivat huonommin kun koskaan aiemmin.....
Ei tarvitse sinänsä. Mutta perheillä voi olla hyvin monenlaisia erilaisia tilanteita, jossa perhe kokonaisuutena tarvitsee sille kaksivuotiaalle sen hoitopaikan, eikä sitä välttämättä haluta jollekin satunnaiselle tutulle sen tarkemmin avata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse.
T. Kasvatustieteen maisteri
Saisinko perusteluja? Minkä ikäinen virallisen näkemyksen mukaan tarvitsee?
Sehän riippuu paljonko sinulla on aikaa ja voimavaroja sille lapselle. Jos tykkäät pyöriä hiekkalaatikolla ja keksiä lapselle tekemistä koko päiväksi etkä istuta ruudun eteen ja yritä painaa omia hommiasi, niin ihan fine. Itse laitoin lapsen 2,5 -vuotiaana päiväkotiin, kun aloitin tekemään gradua. Ei se siellä hiekkalaatikolla olisi valmistunut.
Ei lapselle tarvitse keksiä tekemistä koko päiväksi, lapsi kyllä keksii itse. Ei päiväkodissakaan ole ohjattua toimintaa kuin murto-osa päivästä, suurimman osan ajasta lapset touhuavat omiaan ja aikuinen valvoo vierestä.<
Aikuinen nimenomaan valvoo. Mutta jos on gradu tehtävänä, ei voi valvoa. Joten silloin on lapsen paras olla päiväkodissa.
Et taida seurata uutisia. Lasten häiriökäytös ja ongelmat tulee.
Aikuisena lapsi ei muista oliko 2-vuotiaana päiväkodissa vai ei. Se jää selkäytimeen, onko ympäristö tuntunut turvalliselta, ja se voi tapahtua kotona tai hoidossa.
Äitien ei kannattaisi niin kovasti stressata niin omista kuin toistensa tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Synnytystapa, nukkumaanmenoaika, imetyksen tai kotonaolon kesto tai se, onko saanut sormisyötävää, eivät elämän mittaisessa kuvassa merkitse yhtään mitään.
Nauttikaa mieluummin elämästä ja tukekaa toisianne.
Kaikissa näissä keskusteluissa on kyllä niin yksisilmäistä näkökulmaa aiheeseen. Ei, kaksivuotias ei tarvitse varhaiskasvatusta kasvaessaan normaalissa virikkeellisessä perheessä. Lapsen hoivan laiminlyönnin takia sosiaalihuollon asiakkaana olevan perheen kaksivuotias varmasti siitä hyötyy todella paljon.
Alle 3 v ei tarvitse päiväkotia jos normaali vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Alle 3 v ei tarvitse päiväkotia jos normaali vanhempi.
Ja 3-vuotiaallekin riittää kerhossa käyminen. Vasta 4-5-vuotiaana voi olla sopivaa aloittaa osa-aikaisesti hoidossa.
Joskus varmaan olisi hyödyllistä. Esim. narkkarikotien lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai siellä kohdataan kaikenlaiset lapset perheineen. Ensisijainen kasvatusvastuu ja siitä omasta lapsesta huolta pitäminen kuuluu kuitenkin sen lapsen kotiväelle. Hoitaja ei ole kenenkään äiti eikä isä, eikä hän mitenkään voi korvata sitä kodin emotionaalista tai psykososiaalista huolenpitoa . Aivan kaikkea ei voi eikä saa ulkoistaa päiväkodin henkilökunnan jaksamisen ja osaamisen varaan.
Ei ole kukaan vaatinut tietenkään päiväkodin henkilöstöä alkamaan kenenkään äidiksi tai isäksi. Mitä ihmettä nyt oikein kuvitellaan? Ihan riittää, että on normaali, turvallinen aikuinen. Kaikilla lapsilla sellaisia ei ole kotona.
Mikäli lapsella ei ole kotona normaalia ja (ennen kaikkea) turvallista aikuista kotona, on se selkeä huostaanottotilanne. Tiesitkö että päiväkodeissa on lapsia jotka kutsuvat hoitajia
Valitettavasti se ei ole selkeä huostaanottotilanne. Huostaanottoa ei Suomessa kovin herkästi tehdä.
Mä en kyllä usko että lapsen näkökulmadta yksikään päikyn yliväsynyt työntekijä on jotenkin "turvallinen aikuinen". Kyllä se on niin, että siellä on ihan liikaa lapsia, joista jokainen kokee olonsa enemmän tai vähemmän turvattomaksi ihan joka päivä ja niiden ainoa selviytymisvaihtoehto on koittaa parhaansa mukaan seurata edes sitä yhtä näkyvissä tai paikalla olevaa aikuista.
Varsinkin pienten lasten kohdalla ton huomaa. Ne puree, tönii, repii ja lyö toisiaan stressaantuneina. Sisäsyntyinen vietti (ei mikään rationaalinen ja suunniteltu strategia) tappaa muut, että saa paremmat mahdollisuudet tulla huomioiduksi sen ruokkijan/aikuisen suunnalta ja selvitä elossa. Niiden lasten stressiä lisää valtavasti, ajaa suorastaan hulluksi se, että kun ne tuolla tavalla vaistomaisesti puree ja tuhoaa muita selviytyäkseen itse, niin se aikuinen tulee siihen sitten yorumaan, syyllistämään ja selittämään jollekin alle 3-vuotiaalle, että ei saa lyödä, toiseen sattuu...
No ei se nyt helkkari vieköön löisikään ja purisikaan, jos sillä olisi turvallinen ja hyvä olla ja oma, rakastava aikuinen jatkuvasti käytetyävissään vain itseään varten. Ei mikään 0-2 v. ole siinä iässä, että se jakaisi, leikkisi ryhmäleikkejä ja pohtisi yoisen ihmisen tunnetiloja empaattisesti. Ne jutut alkaa sen 3 ikävuoden jälkeen. PIENESSÄ RYHMÄSSÄ SILLOINKIN!! Ikävuodet + 2 lasta on jo perustasoinen ryhmä, ei mikään pienryhmä. Kaikki sen ylittävä on lukuisten kehityspsykologian tutkimusten mukaan liian suuri ryhmä ja selkeä stressitekijä alle 4-5-vuotiaille lapsille.