Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Äiti ruuhkassa-hoitotäti ei joustanut

26.01.2007 |

Haluaisin kuulla mielepiteenne asiasta, minkä vuoksi harkitsen lapseni hoitopaikan vaihtoa. Keskiviikkona oli aivan hillitön lumisade ja mahdoton ajokeli- ainakin täällä Länsi-Suomessa. Olin matkalla hakemaan lasta perhepäivähoidosta ja juutuin ruuhkaan. Ruuhkan syyksi selvisi (radiosta)ojaan ajanut rekka ja poliisi oli ohjaamassa liikennettä. Liikenne kuitenkin suorastaan mateli eteenpäin joten soitin hoitotädille etten millään pysty noutamaan lasta normaaliin aikaan varttia yli neljä. Tähän täti totesi olevansa lähdössä ja kysyi miten kauan kestää. Kysymykseen oli tietysti mahdoton vastata kun en edes ollut vielä päässyt onnettomuuspaikan kohdalle. En myöskään pystynyt tekemään u-käännöstä koska seisoin autojonossa moottoritiellä. Hädissäni soitin miehelleni joka on yrittäjä, että onko hän mahdollisesti lähettyvillä jotta voi hakea lapsen. Mieheni tekee liikkuvaa työtä ja oli minun vuoroni hakea lapsi, joten en yhtään tiennyt missäpäin hän tuolloin oli. Luojan kiitos isä oli satumalta lähellä ja pystyi hakemaan lapsen - kauempaa se ei olisi onnistunut koska kaikki tiet olivat lumentulon takia aivan tukossa.

Isälle hoitaja sanoi olevansa lähdössä lääkäriin. Ymmärrän kyllä mainiosti, että lasten hoitajillakin on oma elämänsä ja ehkä se oli ainoa mahdollinen saatavilla oleva lääkäriaika tuona päivänä mutta silti! Itse olen ollut työssä liikennealalla enkä voinut ikinä sopia menoja alkavaksi sillä punaisella minuutilla kun töiden olisi pitänyt loppua- aina saattoi sattua kaikenlaista esim. viivästymisiä juuri sään takia. En myöskään myöhästele kroonisesti, usein vien lapsen hoitajalle viimeisenä ja haen aina viimeistään vartin yli neljä. Muutenkin hoitajan työpäivät ovat hyvin säännölliset 7.30-16.15 eli hän ei joudu jostamaan jatkuvasti.

Mutta tilanne- itse jumissa ruuhkassa ja hoitotäti pois lähdössä - oli kauhea. Yksin hän ei olisi voinut lasta jättää, hänen olisi pitänyt saattaa lapsi taksilla pienten lasten vastaanottokotiin ( siis samaan paikkaan huostaanotettujen lasten kanssa!). Tällä kertaa mitään ei sattunut, lapsi pääsi kotiin isän kanssa ja minäkin lopulta 20 min myöhässä. Paha mieli kuitenkin jäi, koska isä olisi yhtä hyvin voinut olla asiakastapaamisella toisella paikkakunnalla. Eli hoitopaikka taitaa olla vaihdossa - mitään joustoa ja inhimillisyyttä kun ei tältä tädiltä näemmä ole luvassa!

Kommentit (103)

Vierailija
61/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

vahan sarahtaa korvaan. Olisikohan han loukkaantunut sinulle vai onko hanella jotenkin vaikea vaihe elamassa, vai voiko joku tosiaan olla noin leipaantynyt? Jos viimeinen vaihtoehto, niin miettisin minakin kahdesti etta haluanko hanen hoitavan lapsiani, tuollainen asenne ei nimittain voi olla valittymatta heille. Tama on minusta itse asiassa huomattavasti isompi ongelma kuin jopa se alkuperainen jonka toit esille.



Ja selvyyden vuoksi: ei meillakaan tuohon tilanteeseen hakijaa valttamatta loytyisi eika varmaan juuri kellaan joka tavallamme asuu ulkomailla. Meilla ei talla hetkella ole oikeastaan ketaan muuta kuin mina ja mies (toki on sellaisia HATAkontakteja mutta hekin voivat olla omilla tahoillaan kiinni), eli esimerkiksi kun kavin sairaalassa itse juuri hoidettavana niin 11 kk vauva kulki mukana. Eli ei sita tukiverkkoa ole aina muillakaan.



Mutta viela alkuperaiseen asiaan sanoisin etta sita kahdesti mietittyani itse kylla hyvaksyisin jos lapsi vietaisiin esim. lastensuojeluun jos emme ehtisi hanta hakemaan. Tallainen tilanne on meilla ihan realistinen jos jotain sattuisi. Tiedan etta ainakin meidan tarhan saannot ovat juuri sellaiset etta jokin tallainen ratkaisu olisi ainoa mahdollinen jos hakijaa ei loytyisi ajoissa. Eihan se kivaa ole mutta tosiasia joka taytyy vain hyvaksya ainakin meidan tapauksessamme. Mieluummin minusta viran puolesta lapsista vastaavalle ihmiselle kuin lapsi esim. jollekin minulle taysin tuntemattomalle naapurille tms. Koskaan ei voi tietaa mita sellaisessa tilanteessa voi kayda.

Vierailija
62/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hoitopaikan vaihtaminen on itsestäsi kiinni, mutta miettisin - jos haluat ko. hoitajalla jatkaa - niitä varahakijoita.



Meillä piti nimetä kolme henkilöä hoitosopimukseen hoitajan (yksityinen pph) kanssa. Ja siinä on tietysti äiti ja isä sekä kolmantena mummu. Lisäksi on nyt todettu, että pojan setä voi hakea myös koska asuu lähellä. Lisäksi eräs naapurini, jolla on samanikäinen poika, on sanonut voivansa hakea jos on tarpeen. Nämä kaksi ei-nimettyä olen kertonut hoitajalle ja he ovat käyneet hoitajan luona meidän kanssa hakemassa poikaa, joten hoitaja (ja poika varsinkin) tunnistaa hakijat.



Lisäksi jos esim. mummu hakee pojan, niin vaikka mummu on nimetty hakija niin kerron hoitajalle siitä aamulla viedessäni pojan.



Eli jos sinullakin on joku työtön tuttava, kotiäiti tms. joka on " vapaa" ja asuu lähellä hoitopaikkaa niin hän olisi ihanteellinen varahakija, vai mitä?



Muuten meidän hoitaja on joustava ja kertoo kyllä menonsa reilusti etukäteen jos meno on hoitoajalla tai jos meidän täytyisi hakea poika hitusen aiemmin tai ainakin viimeistään tiettyyn aikaan. Mielestäni jos hoitoaika loppuu 15.15 niin hoitaja ei voi sopia lääkärikäyntiä niin etteikö 5-10 minuuttia ehdi odottaa. Aina voi sattua mitä vaan ja mikään auto/bussi ja liikennevalot eivät toimi minuutilleen.



Olit 20 minuuttia myöhässä, se on toki paljon - sanoit hakevasi lapsesi usein ensimmäisten joukossa eli oliko hoitajalla vielä 15.35 joku hoitolapsi? Vai oliko hän sopinut niiden muiden kanssa, että hakevat lapsensa jo aiemmin? Ihmettelen vaan voiko hänellä olla kaikki lapset sellaisia, että haetaan ennen neljää - suurimman osan työpäivä kun loppuu vasta klo 16.00!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta hoitaja olisi kyllä voinut joustaa tuollaisessa tilanteessa. Tai jos kyse on minuuttiaikataulusta, olisi hänen ollut syytä siille teille etukäteen kertoa. Ei hän tietenkään ole velvoitettu sitä tekemään, mutta eihän kukaan ole velvoitettu sanomaan " kiitos" ja silti niin, tehdään, koska se on kohteliasta. Ja etukäteen ilmoittaminen olisi ollut kaikkien elämän sujumisen vuoksi järkevää.

Lapsen lähettäminen taksilla siinä kelissä vastaanottokotiin olisi mielestäni ollut suorastaan ilkeätä. AIka harvoin lääkäriajan siirtäminen olisi niin mahdotonta, ettei sitä olisi voinut tehdä. Ja jos aikaa olisi odotettu pitkään, olisi hän tosiaan voinut siitä ilmoittaa, jo itsensä takia.



Noin nuiva asenne, jota keskusteltuanne sait, saisi minut vakavasti harkitsemaan hoitopaikan vaihtoa. Pph:ssa on minusta ensisijaisen tärkeää, että myös vanhempien kemiat toimii hoitajan kanssa. Kylmät välit vanhempien ja hoitajan välillä eivät voi olla välittymättä lapsiin.



AIka harva täällä kai on tyytyväinen palkaansa ja työsuhde-etuihinsa, niistä on ihan turha marmattaa asiakkaalle, joita te kuitenkin pph:lle olette. Te ette palkkausta valitse alalle ja hänen ei ole mikään pakko alalla olla. Teille nariseminen osoittaa huonoa käytöstä.



Toivottavasti tilanteenne selkiytyy, sillä ymmärrän myös, että pitkän hoitosuhteen purkaminen voi olla kurjaa. Tosin taisit mainita, että olette jo muistakin syistä asiaa harkinneet.

Vierailija
64/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maanantaille on kampaaja. Mikon äitin autosta puhkesi kumi ja normaalista hoitoajasta ylittyy tunti, ennenkuin varahakija tulee. Ei se mitään, voihan kampaajalle mennä milloin vaan ja tarviiko edes mennä, kun kerta kotona ollaan koko ajan. Pipo vaan päähän ulkoillessa. Uusi aika löytyy vakiokampaajalta kuukauden päähän.



Tiistaille on jumppa. Liisan isällä meneekin vähän pidempään asiakastapaamisessa, koska asiakas puhuu koko ajan puhelimeensa muita asioita eikä bisnes etene. Ei se mitään, eihän jumppa ole pakollinen meno, joten hoitaja joustaa.



Keskiviikkona on lääkäri, mutta iltapäivällä Jannen äiti soittaa ja kertoo juuttuneensa ruuhkaan. Alkuviikon tapahtumista kypsyneenä hoitaja on tiukkasanainen ja ärsyyntynyt jatkuvaan vanhempien sähläilyyn. Äiti yrittää soittaa mummulle, mutta koska mummullakin on lääkäri ja oikeus menoihinsa, on hoitajan joustettava omasta ääkäristään, koska hänellä ei ole oikeutta mennä lääkäriin, koska mennessään sinne hän olisi joustamaton ja leipiintynyt hoitaja. Onneksi Jannen isä pääsee pojan hakemaan ja hoitaja lääkäriin.



Torstaina Maijan isä on junalla työmatkalla Turussa ja kuten aina, rantarata on poikki 3 tuntia. Maijaa tulee hakemaan varahoitaja sovitun hoitoajan jälkeen, mutta tottakai hoitaja joustaa, koska on edellispäivänä päässyt tuikitärkeään menoon menemään. Illalla tulee vieraita ja kämppä on hoitopäivän jälkeen kuin sikolätti, mutta hän jättää siivouksen väliin Maijaa hoitaessaan ylimääräisellä ajalla. Olisi ollut kiva leipoa, mutta...



Perjantaina on onnenpäivä, kaikki lapset haetaan ajallaan.



Onko hoitaja mielestänne joustamaton? Se, mitä hän sanoi ilmaisesta työtä, tarkoittaa, että pph ei saa ikinä takaisin tunteja ylitöistään eikä korvauksia, kuten hyvin monet teistä muilla aloilla työskentelevistä saatte jotain korvausta.

Vierailija
65/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

olen tuon edellisen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla. opettajien työehtosopimuksessahan on jonkun verran varattu aikaa suunnittelulle eli sehän ei ole ilmaista työtä vaan siitä maksetaan palkka.



kuinka pitkälle hoitajan pitää joustaa. itse päiväkodissa työskentelevänä tuntuu välillä siltä että vanhemmat luulevat minun asuvan päiväkodissa. lapsethan näin luulevat oikeasti usein, mutta monet vanhemmat käyttäytyvät samoin. entä jos minun lapseni viedään lastrenkotiin kun en ehdi hakemaan heitä kun joustan toisten lasten takia.



nämä ovat vaikeita asioita, mutta eiköhän me jokainen joskus leipäännytä työhemme ja sanota sellaista mitä ei tarkoiteta, vai eikö sitä sallita lasten hoitajilta. varmasti kaikki opettajatkin ovat joskus sanoneet jollekin oppilaalleen vähän inhottavasti, vai?

Vierailija
66/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän kyllä ettei meidän hoitaja ole joutunut joustamaan esim. tällä viikolla kyseisen lääkärikäynnin takia enkä itsekään ole kertaakaan kolmeen vuoteen pyytänyt että lapsi saisi olla pakottavasta syystä myöhemmin hoidossa. Mutta ehkä päiväkodissa tilanne olisi sikäli helpompi, että siellä on aamu- ja iltavuorot hoitajilla jolloin kenenkään työpäivä ei veny liian pitkäksi. En missään nimessä väheksy hoitajien työtä, päinvastoin. Itse vaan tunsin oloni tällä viikolla aivan voimattomaksi kun en voinut hakea lasta sovittuun aikaan vaikka miten olisin halunnut. Onneksi vastaavaa tilannetta ei ole tullut aikaisemmin!

Lisäksi täti muisti mainita että lapsen hoitoaika loppuu tasan 16.15, yleensä hänet kyllä aina haetaan ennen sitä. Myöskään aamulla emme vie lasta hoitoon niin aikaisin kuin hoitosopimuksessa lukee, usein vasta yhdeksältä.

Lisäksi hoitaja totesi ettei ole meille tilivelvollinen vapaa-ajan menoistaan -siis enhän missään nimessä odotakaan mitään selityksiä mitä menoja hänellä on. Mutta jos aikataulu jonain päivänä tosiaan on hyvin kireä ei siitä varmaan haittaa olisi informoidakaan, vaikkei sitten kertoisi mihin on menossa.

Tilanne harmittaa, koska lapsi on hoidossa viihtynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpas tämä juttu nyt paisunut melkoisiin mittakaavoihin :0. Kyllä mä ainakin ymmärrän hoitajan ärtymyksen, tosin hän olisi sen voinut toisellakin tavalla ilmaista. Hoitajilla on monesti tosi pitkät päivät muutenkin ja onhan hänen voitava suunnitella menojaan sen mukaan, milloin työaika päättyy. Jos olette aina hakeneet lapsenne ajoissa, ei hänkään voi varautua ennalta siihen ettette juuri sinä päivänä ajoissa ehdikään, kun hänellä on menoa. Ei hoitajakaan voi vapaa-aikaansa laskea varmistelun päälle. Eihän niitä lääkäriaikojakaan saa välttämättä kovin myöhälle illalle. Hoitajan kivahdus ilmaisesta työajastakin on ymmärrettävä; käsittääkseni hoitajalle kuuluu maksaa palkkaa, jos ei ajoissa hae lastaan. Ja kuten joku totesi voi hän joutua maksamaan lääkärikäynnin, joka peruuntuu, koska vanhempi ei ehdi hakea lastaan ajoissa. Varmaan jollain muullakin vanhemmalla on ollut samaa ongelmaa ehkä useamminkin, jonka vuoksi hoitajalla meni kuppi nurin juuri teidän kohdallanne. Se on tietenkin erittäin valitettavaa, että jouduitte sijaiskärsijäksi. Minusta on jotenkin kohtuutonta vetää omaa työtaakkaansa ja joustavuuttaan tähän keskusteluun mukaan, -kukapa meistä ei jousta työssään tarvittaessa ja niin voidessaan, sanoithan tämän pph:nkin joustaneen aiemmin muiden lasten kohdalla. Nyt vain hänellä oli menoa ja kiire, joten jos lapsesi siellä viihtyy, niin annahan asian olla :)

Vierailija
68/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan ihme venkoilua... Ei varmaan tarvitse tilittää yksityiselämäänsä sen enempää. Tämä liittyy nyt tähän spekulaatioteoriaan että hoitajalla oli vuosi sitten varattu aika huippuspesialistilääkärille, jolle pääsee vain yksi tuhannesta...



Taivas että on vaikeata ymmärtää, eikö niistä asioista voida puhua??? Kunnioitan lasteni pph:ta, hänen työtään, työaikojaan mutta me voimme silti puhua melko avoimesti niistä asioista, jotka liittyvät meihin, lapsiin ja häneen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta tuskin sinäkään sanot aamulla työnantajalle, että sinulla on tänään tärkeää menoa ja toivot, että pääset lähtemään varmasti kun työaika loppuu.



On ihan hyvä muistaa, että vaikka jokaisen lapset ovat vanhemmilleen maailman tärkeimpiä, niin minullekin tietenkin omani, on niin päiväkodin henkilökunnalle kuin varmasti pph:llekin työ kuitenkin vain työtä. Joka tietenkin pitää hoitaa mahdollisimman hyvin. Mutta että hoitolapset eivät ole koskaan hoitajille kun omia, vaikka usein ovat hyvinkin rakkaita. Mutta omat tärkeät ihmiset ovat muualla.



Usein hämmästyttää se ajatus, että niin päiväkodeissa, kuoluissa tai pph:ssa henkilökunta on vain ja ainoastaan minun lapsiani varten.

Kyllä minun on ainakin sanottava, että minulle se ainakin on vain työtä, vaikka kutsumusammatti onkin.

Vierailija
70/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos hirveästi kommenteista, en arvannu että niitä tulisi näin paljon!

Ja sikäli olette oikeassa ettei mitään tapahtunu ja asia sai onnellisen lopun! Se hetki vain oli kamala kun en päässyt lastani hakemaan ja hetken jo olin epätovoinen enkä tiennyt mihin hän lumimyräkässä joutuu tai kuka pääsee siinä kelissä nopeasti häntä hakemaan. Näitä vastaavia tilanteita ei onneksi ainakaan meille usein satu!

Ja sen verran voin vielä kertoa opettajan työstä vaikkei se varsinainen aihe ollukaan( ja jota sitäkin tehdään monilla eri asenteilla! ) etten ole edes uskaltanut laskea miten monta tuntia aikaa kuluu esim. valmisteluun vaikka se olisinkin varmasti välillä hyvä kartoittaa. Ja kyllä minä ja lähimmät kollegani oppilaista välitämme ja yritämme auttaa jos esim. murheita kotona tai oppimisvaikeuksia koulussa. Usein ongelmatapauksissa opettaja tekee paljon " ilmaista työtä" eikä saa yhtään ylityö tms. korvauksia. Monet tietysti uupuvat tästä ja vaihtavat alaa tai sitten eivät myöhemmin urallaan esim. lähde oppilaiden leirikoulu yms. projekteihin lainkaan mukaan.

Mutta en halunnut nyt mitenkään nostaa omaa häntää, työtä voi tehdä monella asenteella ja monissa ammateissa joutuu venymään ja joustamaan todella paljon. Meidän tilanteessa hoitopaikan vaihto voi olla edessä jo senkin takia ettei turvaverkko ole niin tiivis ja esim. voisi olla hyvä että päiväkoti olisi auki vaikka viiteen ettei elämästä tulisi stressaavaa sekuntipeliä. Ehkä tämä pieni sattumus avasi silmäni ja osaan tulevaisuudessa hoitaa esim. varahakijoiden organisoinnin paremmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omasta mielestänikin pph:t tekevät tärkeää työtä ja on varmasti raivostuttavaa jos sovitusta ajasta jatkuvasti luistetaan yms. mutta jos tilanne on yksi ainoa kerta kyseisen lapsen kohdalla ja äiti vielä soittaa ja selittää tällaisen force major -esteen niin on aika uskomatonta, että hoitaja käyttäytyy tuolla tavalla.



Toki hoitaja saa olla ärsyyntynyt, niin olisin minäkin, jos jostain syystä en pääsisi lääkäriin silloin kun pitäisi. Mutta todella hoitajana olisin maininnut asiasta viimeistään aamulla. Näin olisi ko. äiti voinut heti ruuhkaan jouduttuaan ja tajuttuaan ettei ehdi ajoissa, soittaa varahakijaa eikä hoitopaikkaan.



Ihmettelen vaan edelleen. Kyseessä on ilmeisesti kunnallinen pph, jolle homma todella on työtä ja työaika kireä. Ymmärsin aiemmin väärin jostakin tuon hakuajan eli sehän oli normaalisti 16.15 eikä 15.15. Siitä huolimatta... kunnallinen hoitaja ei varmaan saakkaan palkkaa ylimääräisestä ajasta ja korvaus lienee aika huono muutenkin.



Meillä poika on yksityisellä pph:lla. En ole koskaan kuullut tuollaista kommentti häneltä ja ihmettelisinkin aika kovasti. Hoitoaikamme on sovittu 8.00 - 16.00 mutta hän sanoi heti alussa, että nämä ovat tuohon sopimukseen. Joustoa löytyy puolin ja toisin. Normaali hoitoaika on 8.15 - 16.00/16.15. Kunhan puoli viiteen mennessä on lapset pois niin hyvä. Sopimuksessa on sovittu myös siitä että hoitoajan ylitys maksaa 10 euroa/alkava tunti. Kerran kun jouduin pyytämään oikeasti pidempää hoitoaikaa niin yritin tarjota tuota maksua ja hoitaja sanoi että ei missään tapauksessa. Samoin olen itse toiminut, että vaikka hoitosopimuksessa lukee, että saamme vähentää hoitajan ylimääräisen " poissaolon" vuoksi (hoitajalla oma meno loman ulkopuolella, hoitajan omat lapset sairaana jne.) 1/22 osan kk-maksusta niin enpä ole jaksanut alkaa laskea ja vähennellä ;) Ja meillä hoitaja osaa sanoa, että " voisitteko tänään hakea pojan 15 minuuttia aiemmin kun minulla on tärkeä meno heti neljän jälkeen" tms. ja yleensä nämä ilmoitetaan vähintään 2-3 päivää aiemmin, joten on aina helppo selvittää kuka hakee.

Vierailija
72/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja hoitotäti muistutti omista oikeuksistaan kun hänen joustamattomuutensa tilanteessa otettiin esille. En tiedä miten hänen olisi pitänyt kommentoida ja olisiko vain pitänyt niellä mahdollinen ärtymyksensä, kun häneltä on vaadittu joustoa juuri silloin kun hän ei ole siihen kyennyt?



Voi olla, että hoitotäti on ollut hieman ärtynyt ja ehkä väsynyt, mutta sepä se, kuinka paljon häneltä oikein voi vaatia? Suurimmat pahoittelut että ei voinut perua omaa menoaan? Vai olisiko vanhempien ollut syytä niellä ärtymyksensä ja pahoitella itse, että aiheuttivat omalla (joskin myös epäonnisella) myöhästymisellään hankalan tilanteen tädille? Ehkäpä hän tahollaan odottaisi tällaisessa tilanteessa myös pahoittelua eikä ripitystä? En tiedä millainen keskustelu teillä on ollut, mutta kovin suurta ymmärtämystä hoitajaa kohtaan en ole maribelin teksteistä havainnut.



Ja jos hoitaja tuntuu väsyneeltä tai siltä, että hänellä on omia välttämättömiä vapaa-ajan asioita tai peräti jokin vaikea vaihe elämässään johon tarvitsee vaikka säännöllistä ulkopuolista apua vaikkapa käymällä joka torstai kello xx.xx psykologin juttusilla keskustelemassa aiheesta jaksaakseen paremmin ja teidän mielestänne se on hyvä syy vaihtaa hoitajaa niin hyvä, niinhän voi vapaasti tehdä. Voihan se olla oikeastikin että joku muu hoitaa lapsia paremmin mutta mielestäni pelkästään tämä episodi on aika kepoinen peruste vaihtaa hoitopaikkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:lle vielä; tosiaan ei sun vaatimus ollut millään tavoin kohtuuton tuollaisessa tilanteessa. Kenelle vaan voi noin käydä eikä silloin toivoisi saavansa tuollaista vastaanottoa hoitopaikasta. Kyseessähän oli tosiaan tilanne, jolle et mahtanut mitään, et olisi mahtanut vaikka hoitaja olisi viikkoa aikaisemminkin sanonut, että hänellä on menoa.



Silti vielä puhuisin hoitajan kanssa tilanteesta, eihän se suinkaan ollut sinusta kiinni ettet ehtinyt. Ehkä hoitaja oli jännittynyt lääkäriin menosta tai saanut huonoja uutisia sieltä sitten ja siksi oli äreä. Olisiko teidän mahdollista muuttaa hoitosopimustanne niin, että sopisitte vaikka selkeästi myöhemmän hakuajan, ihan varmuuden varalta tällaisia tapauksia varten?



-Terppari

Vierailija
74/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen pph ja tilanne kuulosti hyvin tutulle. Toki ymmärrän, että myöhästymisiä saattaa sattua huonosta kelistä johtuen kelle vaan. Mutta suuttuiko pph tosiaan tästä yhdestä ainoasta kerrasta? Onko myöhästymisiä ollut ennenkin? Itse nimittäin henkilökohtaisesti olen kyllä useampaan kertaan kyllästynyt tiettyjen ihmisten JATKUVAAN myöhästelyyn. Selityksenä on milloin ruuhkat, milloin työpuhelu ja milloin mikäkin. Kerran jopa " unohdettiin" hakea lapsi hoidosta. Jouduin soittamaan perään.... Mutta eihän näitä oikeasti voi aina sattua yhden ja saman ihmisen kohdalle? Pitäähän sitä osata varautua lähtemään ajoissa. Minun työaikani päättyy siis klo 17 ja usemmin kuin kerran olen päivystänyt vielä viimeisen kanssa klo 17.30. Kohtuutonta mielestäni, kun ottaa huomioon, että minulla on itselläni 2 omaa lasta ja heillä harrastukset ja omat harrastukseni. Kampaaja-ajat on myös varattuna aina klo 17.15, koska se on VIIMEINEN mahdollinen aika. Lääkäriajat ovat useimmiten iltaisin.



En osaa enempää kommentoida teidän tapausta, mutta jos kyse on yhdestä ainoasta kerrasta niin sitten ihmettelen pph:n käytöstä. Itse kyllä katson läpi sormien yhden kerran myöhästymistä, mutta jatkuva myöhästely kyllä kiukuttaa. Viime viikollakin tapahtui myöhästyminen ja lasta haettiin 17.15. Minun piti olla koulun vanhempainillassa klo 17.30. Eli minä myöhästyin.....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/103 |
26.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerroin tänään hoitajalle että asia jäi vaivaamaan ja hän kiihtyi siitä aika tavalla. Kertoi siis ettei tee ilmaista työtä, mihin aikaan tasan lapseni hoitoaika päättyy ja ettei ole velvollinen tekemään tiliä vapaa-ajan menoistaan. Yritin selvittää vielä miten tukalassa paikassa olin ruuhkassa ja todellakin soitin hänelle heti kun kuulin radiosta rekan ulosajosta. Hän tiukkasi, ettei ymmärrä miten en heti soittanut varahakijaa ja miten soitin hänelle. Täytyy myöntää, että tunsin itseni näiden kommenttejen jälkeen hölmöksi äidiksi, joka ei tiedä miten kunnallisessa perhepäivähoidossa kuuluu toimia. Hakuuaikaa tuskin täti on halukas myöhentämään " koska hänellä on pidemmät työajat kuin millään muulla alalla" . Siis ensi kerralla jos jotain odottamatonta sattuu en voi kuin ristiä käteni ja toivoa että joku varahakijoista pääsee pikaisesti hakemaan lapsen. Tädille en uskalla varmasti edes soittaa. Siis tämän takia harkitsen hoitopaikan vaihtoa! Täytyy myöntää että lähdin hoitopaikasta kotiin kyyneleitä niellen, kun olin ensin yrittänyt selittää miten varahakijat eivät meidän tapauksessa aina pääse hakemaan lasta mm. työ luonteen tai autottomuuden vuoksi välittömästi.

Voi olla että olen itse tässä asiassa kovasti väärässä, mutta paha mieli jäi. Ja tilanne oli myös hoitajan puolelta varmasti sikäli poikkeuksellinen, että hänellä oli tärkeää menoa juuri silloin kun itse seisoin ruuhkassa.

PS. Olen varsin tietoinen, että pph on alipalkattua ja vaativaa työtä mutta niin on moni muukin ala. Saako esim. vanhustenhoitajat ladella vastaavia litanioita omaisille?

Vierailija
76/103 |
27.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika ikävältä kuulosti hoitajan asenne sekä tapa miten hän asian ilmoitti:( Vaikka olis kuinka tärkeästä menosta ollut kyse, kyllähän aikuisen ihmisen täytyy osata asiansa asiallisesti ilmoittaa.



Heitit esimerkin vanhustenhoidosta. Itse hoitoalan ammattilaisena ( toki en vanhustenpuolella työskentele) törmään työssäni ajoittain mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin omaisten kanssa. Nykyaikana vaaditaan ajatuksella minun omaiselle kaikki nyt ja heti. Usein vaatimukset vielä on aikas kohtuuttomia. Esim. osaston henkilökunta viettää kahvihuoneessa ruoka/kahvitaukoa. Omainen tulee ovelle ja kertoo asiansa. Jos et tilanteeseen vastaa sillä punaisella minuutilla, niin jo omainen ilmoittaa kovaan ääneen, että hoitajat vaan istuvat kahvilla eikä tee töitään. Siis onhan se ruokatauko sallittua kai myös hoitajille!!!

Tokihan on reagoitava välittömästi jos tilanne on akuutti, mutta jos on kyse vähemmän kiireellisestä asiasta, niin luulisi sen voivan odottaa pari minuuttia.

Nykypäivänä on lisääntynyt myös asiaton kielenkäyttö ja jopa uhkailut. Että tällaisia kuulumisia terveydenhoitopuolelta!

Vierailija
77/103 |
27.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin omassa kunnassamme kunnallisten perhepäivähoitajien työaika määräytyy lasten hoitoaikojen mukaan. Eli jos lapsella on hoidon TARVE esim. klo 17 asti, hoitajan työpäivä kestää sinne asti. Mutta teidän tapauksessanne tällaista tarvetta ilmeisesti ei ole?



Tarkoitan tällä vain sitä, että jos perheellä todellakin on hoidon tarve myöhempään (esim. klo 17 asti) ja hoitoaika on kirjattu hoitosopimukseen, pph ei voi kieltäytyä hoitamasta lasta sovittuun aikaan asti. Iltatyöt ovat kuitenkin taas asia erikseen, useimmat perhepäivähoitajat eivät mielellään tee iltoja, koska työpäivät venyvät tällöin aivan kohtuuttoman pitkiksi.



Alan ihmisenä sympatiat ovat kuitenkin edelleen perhepäivähoitajan puolella, jolla on oikeus omaan elämäänsä ilman tilivelvollisuutta lasten vanhemmille. Ja kuten joku muukin aiemmin kirjoitti, vaikka itsekin pidän työstäni, se on minulle kuitenkin vain työtä ja toivon, että myös lasten vanhemmat ymmärtäisivät tämän asian mm. kunnioittamalla työaikojani ja omaa vapaa-aikaani.

Vierailija
78/103 |
27.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin hoitajan työaika päättyy silloin, kun lapsen hoitosopimuksen mukaan on sovittu. Minulla on lasten hoitosopimusten mukaan siis viimeinen noudettava klo 17. Eli työpäiväni alkaa parhaassa tapauksessa 6.30 ja päättyy 17.00. Mutta siitä huolimatta olen joutunut " joustamaan" ja viimeinen lapsi on haettu vasta 17.30. Mutta en vieläkään päässyt selville, että oliko tämä ainoa kerta kun myöhästyit?



Täytyy myöntää, että välillä harmittaa, kun " joudun" jo aamulla sanomaan, että tänään ei sovi myöhästyä, koska minulla on kampaaja tai lääkäri tai joku muu meno heti töiden jälkeen :/ Puhumattakaan siitä, että oma lapseni harmistuu, kun ei ehdikään ajoissa harkkoihin....

Vierailija
79/103 |
27.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toki on selvää, että hänelläkin on työaikansa ja niissä tulisi pysyä. Mutta... meillä ainakin pph ilmoittaa esim. aamulla, että on iltapäivällä tärkeä meno(eihän sitä tarvi yksityiskohtia kertoa), jolloin tiedämme varmasti hakea lapset ennen sitä kelistä huolimatta. Ilmoitanhan itse töissäkin jollekin, jo täytyy aiemmin lähteä. Meillä hoitosopimuksessa hoitoaika loppuu klo 17, tosin ikinä ei ole niin myöhään mennyt ja jos hoitajan meno on ennen sitä (ei esim. ole mahdollista järkätä sen jälkeen), joustamme ja haemme lapset ennen sitä. Ja jos he ovat lähdössä perjantaina reissuun, pyrimme hakemaan ajoissa lapset, jotta pääsevät pitkälle matkalle ennen iltaa. Kun minulla tuli toisen lapsen synnytys yllättäen, sai esikoinen olla niin kauan hoidossa (kävi hoitajan kanssa kaupassa ym.), että hänet pääsi sieltä kaukana asuva mummo hakemaan ja olisi saanut jäädä yöksikin. Joustoa on puolin ja toisin, jos TARVE vaatii. Taidamme olla onnellisessa asemassa. Tarkennan vielä, ettei hoitajalla todellakaan ole tarvinnut meidän takia " ilmaista" työtä tehdä, molemmat on joustaneet. miksipä ei? Ja äkillisen tilanteen tultua en epäilisi hetkeäkään, etteikö asiat sujuisi joustavasti puolin jos toisinkin.



Ja jos esim. pelkään myöhästyväni sovitusta ajasta tai jotain yllättävää sattuu, soittaisin ensimmäisenä hoitajalle, kenellekkäs sitten?? Kait hänen täytyy joka tapauksessa tietää tilanne, vaikka varahakija olisikin järjestetty.



Ja tuon hoitajan asenne kuulostaa kyllä sille, että on pahemman kerran kyllästynyt työhönsä, mitä tapahtuu kyllä muillakin aloilla. Miten lie sitten jaksaa lasten kanssa olla aktiivinen ja keksiä kivaa tekemistä... Toivottavasti ei ainakaan omalla käytöksellään pura kiukkuaan ap:n lapsiin. Olisihan hän voinut hiiltymisen sijaan asiallisesti kertoa, että lääkärireissu oli sellainen, jota ei missään nimessä voinut perua ja hän pelkäsi sen puolesta tai jotain.



Sovi ensi kerralla " varalta" myöhäisempi hoidon loppuaika sopimuksia kirjoitettaessa, jos samassa paikassa jatkatte, niin jääpähän pelivaraa, jos yllätyksiä sattuu. :)

Vierailija
80/103 |
27.01.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastaan vielä pariin juttuun, mitä viestiketjussa tullut ilmi eli kyseessä oli todella ensimmäinen kerta kolmeen vuoteen kun myöhästyin sovitusta hakuajasta ja este oli täysin ennakoimaton eli rekka moottoritiellä ojassa ja liikenne täysin jumissa. Tilanne oli varmasti äärimmäisen harvinainen koska a) keli oli poikkeuksellisen huono b) hoitajalla oli juuri sinä päivänä tärkeä lääkäriaika, mistä en kuitenkaan tiennyt etukäteen (ja vaikka olisin tiennyt en silti olisi päässyt pois ruuhkasta..) c) rekka oli suistunut tieltä juuri hoitomatkan varrella eikä esim. 20 km aikaisemmin

Itse olen myös ollut sillä tavalla tietämätön etten tienyt, että jos sopimuksessa hoitoaika päättyy 16.15 niin se päättyy juuri silloin vaikka olisi mikä tilanne. Ja varmasti olisimme maksaneet esim. mummon taksimatkan hoitajan luo mutta tuskin edes mummo olisi tuossa kelissä mitenkään päässyt hoitajan luo taksilla alle puolessa tunnissa. Eli kyse oli aivan minuuttipelistä, itse jäin jonoon n. klo 16 lähellä hoitopaikkaa mutta autojono siis ei liikkunut lainkaan enkä voinut mitenkään tietää kuinka kauan tilanteessa tulisi kestämään. (lopulta siis myöhästyin noin 20 min eli liikennekaaos oli melkoinen ) Onneksi kuten sanottua isä oli sattumalta lähistöllä mutta hänkin olisi voinut olla vaikka työnsä takia naapurikunnassa joten vaikka olisi saman tien lähtenyt ei olisi ehtinyt 15 minuutissa lumimyrskyssä paikalle.

Eli ehkä tietynlainen ehdottomuus hämmästytti allekirjoittanutta kun kuitenkin kyse on inhimillisestä elämästä. Eli kannattaa varmasti jatkossa yrittää järjestää hakuuaikoihin hiukan ilmaa ettei kenenkään elämä (hoitajan tai oma vapaa-aika ) ole liian tiukasti aikataulutettu.

Ja kuten jo aikaisemmin totesin tilanne sai meidät miettimään olisiko hieman pitempään auki oleva päiväkoti hyvä vaihtoehto juuri meille kun tosiaan on pitkälti minun vastuullani kuljettaa lasta hoitopaikkaan.

Näin en joudu turhaan stressaamaan lapsen hakua vaan voin sikäli rauhallisimmin mielin noutaa lapsen yleensä aina normaaliaikaan eli n. klo 16.