Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten tiesitte että puoliso on se oikea?
Itse en ole vielä rakastumista kokenut. Mietinpä siis, jos olet ollut jo tovin yhdessä rakastamasi kumppanin kanssa, miten tiesit että hän on se oikea? Oliko se jo silloin kun näit hänet, että joku hänessä iski tuon tunteen? Vai onko se tullut vasta jossain tilanteessa kuukausien tai vuosien päästä? Mietin tällä hetkellä miten voin tietää kenen kanssa haluan todella viettää elämäni, ja onko se todella joku juttu että kyllä sen sitten tietää. Mistä? : D Onko se vain tunne vai konkreettisempaa? Tuleeko sitä edes?
Kommentit (241)
Ap:n olisi kannattanut muotoilla kysymys yksiselitteisemmin. Sen oikean käsite on liian epämääräinen ja vastaajat ovat eri mieltä siitä mitä tässä kysyttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia oli selvä kun sitä ei enää tarvinnut miettiä. Eli kyllä se jokin tunne oli, koska tuli heti suhteen alussa. Ei se silti ole tarkoittanut yhtä auvoa, vaan yhteisiin vuosiin on mahtunut monenlaisia elämänvaiheita ja vaikeuksiakin. Huumorintaju ja jokseenkin yhtenevät ajatukset elämästä, ja se, että voidaan olla asioista eri mieltä ilman riitelemistä ovat sitten myöhemmin osoittautuneet olleen niitä asioita, jotka ovat kantaneet. Se, miten toimii vaikeuksissa on osoittautunut tärkeäksi ja se että on ollut tilaa kasvaa, muuttua ja toteuttaa itselle tärkeitä asioita.
Silloin kun pystyy kunnioittamaan toista, on myös helppo pitää muuta kipinää yllä. Ja toisaalta toiselta ei voi vaatia enempää kuin itseltään.
Ei sitä tiedä. Alku voi olla ruusuja ja muuta lässytystä. sitten tulee arki.
Alku nautti ' lupaavalle' kuten alut näytt. Nyt olemme ero vaiheessa.
Tilasto faktaa: joka 3 nainen kokee väkivaltaa, ja jos ei itse koe, niin kotonasi suurella todennäköisyydellä asuu naistenhakkaaja.
Paljon olen kokenut sellaisia voimakkaita ensi-ihastuksia/rakastumisia, että "katse vie jalat alta" tai "puhuimme ensi treffeillä tuntikausia kuin olisimme aina tunteneet". Näistä voisi erehtyä ja olenkin erehtynyt luulemaan, että tämä on Se oikea. Ne suhteet eivät kuitenkaan ole pitemmän päälle toimineet. Itse en usko enää "sen oikean" tietämiseen ensilmäyksellä/ensitapaamisella.
Oman elämäni rakkauden kanssa tapailu alkoi hänen sinnikkyydestään. Itse en ollut aluksi ollenkaan varma tunteistani: pidin häntä kyllä viehättävänä, kohteliaana ja komeana, mutta me olimme niin erilaiset ihan taustoistamme ja elämäntyyleistämme lähtien, etten tiennyt onko mitään yhteistä. Vähitellen kuitenkin ihastuin ja kiinnyin. Tämä rakkaus ei ole leimahtanut voimakkaasti alussa kuten muut ja sitten hiipunut, vaan on vahvistunut koko ajan vuosien saatossa voimakkaammaksi. Nykyään en enää näe erojamme vaan rakkaan mieheni, joka on hyväsydäminen, huolehtiva, hauska , yritteliäs ja luotettava. Nimenomaan luottamus on vahvistunut vuosien saatossa vahvaksi kuin kallio ja se on minulle yksi rakkauden kulmakivistä. Nyt 11 vuotta yhdessä ja tiedän, että ilman tätä miestä en halua koskaan elää, ellei ole pakko. Koen löytäneeni Sen oikean.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus yllätti täysin. Nyt 40v oltu naimisissa.
Minä ja mies nähtiin toisemme vasta kun oltiin lähetetty miljoona tekstiviestiä ja puhuttu lukemattomia tunteja puhelimessa, reilu 3kk. Siitä kun alettiin sitten viettämään aikaa yhdessä ihan livenä, meni joku ehkä puolitoista kk kun aloin miettiä, että olen rakastunut ihan oikeasti. Meidät yhdisti ensin huumori, sitten samantyyliset arvot, vaikka edustettiin ihan eri puolueita, silti oltiin perustavaalaatua olevista asioista samaa mieltä. Meillä oli sopivat tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet. Ja toki sitä fyysistä kipinääkin sitten alkoi löytyä, vaikka ensitapaamisella mies ei "yrittänyt" mitään, vaikka jäi yöksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensihuuma tuntui älyttömän hyvältä samoin sek_si.
Lähes kymmenen vuoden avoliiton jälkeen mentiin naimisiin. Silloin jo tuntui siltä, että teen elämäni virheen.
Oltiin lopulta kuitenkin kaikkiaan yhdessä reilu 20 vuotta. Onneksi erottiin ja sain takaisin vapauteni ja itseni.
En missään nimessa aluksi tiennytkään. Hän oli melko sinnikäs ja minä vähän epäileväinen, mutta olin silloin sinkku ja kaipasin vähän sutinaa. Vielä muutaman vuoden seurustelunkaan jälkeen en tiennyt varmuudella miten tässä käy.
Nyt yhdessäoloa on takana 8 vuotta ja vasta viime aikoina tuntuu että "tiedän". Se tulee molempipuoleisesta kunniottavasta käyttäytymisestä, arjen pienistä teoista ja sanoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huumori ja luonne nappasi heti ensitapaamisella. Päivääkään en ole katunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En rakastunut mieheeni ensisilmäyksellä, vaan se vaati jokusen viikon aikaa. Pidin heti alkuun siitä, että hän oli jotenkin aito, aidosti kiinnostunut minusta ja elämästä muutenkin, puhui itsestään, vahvuuksistaan ja heikkouksistaan lämpimästi, humoristisesti ja tasapainoisesti. Hänellä ei ollut mitään tasoteorioita tai omituisia pelejä kommunikoinnissaan tai käytöksessään. Hän kohteli ihmisiä ja eläimiä ystävällisesti ja kauniisti, eikä siinä ollut mitään teeskentelyä. Hän astui tunkeilematta elämääni eläimineen päivineen aivan kuin se olisi ollut itsestään selvää. Hän oli avoin, hauska ja liberaali, ja erittäin motivoitunut tuottamaan minulle nautintoa. Vaikeaa olisi ollut olla rakastumatta - 8 vuotta yhdessä.
Miten kukaan alapeukattaa ja miksi, kun ihmiset vastaavat aloituksen kysymykseen?
Eihän voi olla mitään väärää vastausta. Ihan mielenkiinnosta kysyn?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon olen kokenut sellaisia voimakkaita ensi-ihastuksia/rakastumisia, että "katse vie jalat alta" tai "puhuimme ensi treffeillä tuntikausia kuin olisimme aina tunteneet". Näistä voisi erehtyä ja olenkin erehtynyt luulemaan, että tämä on Se oikea. Ne suhteet eivät kuitenkaan ole pitemmän päälle toimineet. Itse en usko enää "sen oikean" tietämiseen ensilmäyksellä/ensitapaamisella.
Oman elämäni rakkauden kanssa tapailu alkoi hänen sinnikkyydestään. Itse en ollut aluksi ollenkaan varma tunteistani: pidin häntä kyllä viehättävänä, kohteliaana ja komeana, mutta me olimme niin erilaiset ihan taustoistamme ja elämäntyyleistämme lähtien, etten tiennyt onko mitään yhteistä. Vähitellen kuitenkin ihastuin ja kiinnyin. Tämä rakkaus ei ole leimahtanut voimakkaasti alussa kuten muut ja sitten hiipunut, vaan on vahvistunut koko ajan vuosien saatossa voimakkaammaksi. Nykyään en enää näe erojamme vaan rakkaan mieheni, joka on hyväsydämin
Mulla on ihan sama kokemus. Nopeasti alkaneet voimakkaat tunteet ovat usein lässähtäneet yhtä nopeasti. Mutta mä en edelleenkään oikein usko "siihen oikeaan". Enkä suhteessakaan halua olla "kunnes kuolema meidät erottaa" -hengessä, vaan vain niin kauan kun parisuhteessa on hyvä olla. Ja tää ei nyt siis tarkoita, että esim vakavan sairauden myötä tai konkurssin tms myötä lähtisin kävelemään. Vaan tärkeintä on, että säilyy keskinäinen kunnioitus ja arvostus, eikä ketään pidetä itsestään selvyytenä.
Meillä on nyt takana 15 yhteistä vuotta.
Noin kymmenen vuotta olimme aivan älyttömän hullaantuneita toisistamme. Nykyään lähes 20 vuoden yhteiselo jatkuu sen takia, ettei kumpikaan ole löytänyt ketään parempaakaan tilalle.
Ron Moss here. Coming to Finland soon.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä tiedä. Alku voi olla ruusuja ja muuta lässytystä. sitten tulee arki.
Alku nautti ' lupaavalle' kuten alut näytt. Nyt olemme ero vaiheessa.
Tilasto faktaa: joka 3 nainen kokee väkivaltaa, ja jos ei itse koe, niin kotonasi suurella todennäköisyydellä asuu naistenhakkaaja.
Minun kokemukseni mukaan jokainen nainen on väkivaltainen
M50
Tiesin alusta saakka että oli väärä :D
Mutta en ajatellut toistaa temppua.
Alue: Aihe vapaa
Siitä tiesin että puoliso on se oikea kun sanoin hänelle tahdon.
No sitä ennen tietysti jo totesi, että tämän ihmisen kanssa sujuu arkinen tekeminen ja oleminen. Emme edes asuneet yhdessä ennen naimisiinmenoa, mutta tietyt asiat joita tehtiin yhdessä, kertoivat kyllä paljon minkälainen toinen on.